tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mongolialainen äiti Hishgee



Kuva: Jussi Valkeajoki
Lähetystyöntekijämme Marija Ijäs kävi tapaamassa valokuvaaja Jussi Valkeajoen kanssa mongolialaisia äitejä. Heidän tarinoistaan ja kuvistaan on koottu näyttely, joka on nähtävilllä Oriveden kirjastossa 4.-15.7.2016. Hishgeen tarinan voimme lukea myös tästä:

Nuoren naisen, Hishgeen elämä muuttui totaalisesti sen jälkeen, kun hän otti ilmoituslehden käteen. Hän oli nuori, täynnä energiaa ja rakkautta omaa huoletonta miestään kohtaan. Työ kaupan kassalla oli juuri loppunut. Muutama vuosi aikaisemmin samalla  kassalla Sainaa ja Hishgee päättivät elää elämänsä loppuun asti yhdessä. Nuori perhe muutti yhteen ja saivat pian pienen pojan. 

Kuva: Jussi Valkeajoki
Ilmoituslehdessä silmiin osui lastenhoitajan paikka suomalaisessa perheessä. Se vaikutti mielenkiintoiselta. Työhaastattelussa Hishgee tuli valituksi ja samalla hänen elämänsä suunta muuttui. Jeesus kosketti nuoren parin sydämiä. Uskoontulon jälkeen pari myös meni naimisiin. Samalla he päättivät antautua kokonaan seurakunnan rakentamiseen. Molemmat lopettivat työnsä ja rupesivat suunnittelemaan suomalaisten lähettien kanssa raamattupiiriä ja muuta kristillistä toimintaa. 

Muutaman vuoden kuluttua lähetit jättivät nuoren parin hartioille pienen seurakunnan. Hishgeella ja Sainaalla alkoivat vaikeat ajat. Alkava seurakunta ei tuonut mitään tuloja.  Sainaa teki taksi- ja evankeliointityötä. Rahaa riitti vain yhden huoneen vuokran maksuun. Hishgee hoiti lapsia kotona. Vaimo oli kasvanut rikkaassa perheessä, mutta aviomies ei halunnut turvautua rikkaisiin appivanhempiin. Hän halusi luottaa Jumalaan. Hisgheella puolestaan oli heikko luottamus ja usko. Hän tunsi suurta syyllisyyttä sydämessään. Muutaman vuoden kuluttua lähetit tulivat takaisin ja näkivät koko tilanteen, missä Jumalan seuraajat elivät. Seurakunnan rakentaminen alkoi uudestaan. Tällä kertaa Sainaa lähti lukemaan teologiaa. Vaimo jäi kotiin kasvattamaan lapsia. 

Monien haasteiden jälkeen Hishgeella ja Sainaalla on nyt oma seurakunta. Viikon aikana on paljon erilaista toimintaa, jossa käy yhteensä noin 40 ihmistä. Sainaa ja Hishgee asuvat kaksiossa neljän lapsen kanssa. Heillä on toiveena saada lisää lapsia. Hisghee on hyvä äiti ja vaimo. Hän on tosi kiitollinen kaikille läheteille, jotka tulevat Mongoliaan asti rukoilemaan mongolien kansan puolesta. Hän on kiitollinen yhdestäkin uskoon tulleesta.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Mongolialainen äiti Delgermaa



Lähetystyöntekijämme Marija Ijäs kävi tapaamassa valokuvaaja Jussi Valkeajoen kanssa mongolialaisia äitejä. Heidän tarinoistaan ja kuvistaan on koottu näyttely, joka on nähtävilllä Oriveden kirjastossa 4.-15.7.2016. Delgermaan tarinan voimme lukea myös tästä:



Kuva: Jussi Valkeajoki
Isossa kolmiossa ei ole koskaan tyhjää ja hiljaista. Aamusta iltaan siellä on pieniä iltapäiväkerholaisia tekemässä kotitehtäviä. Alimaa-isoäiti istuu sohvalla lukemassa Raamattua. Yliopistoa käyvä tytär tulee lounaalle kotiin. Delgermaa-äiti tekee keittiössä ruokaa pienille koululaisille. Ruoan pitää olla laadukasta ja se ei saa missään nimessä olla lammasta. Lihan hinnan nousu harmittaa äitiä ja hän pistää kattilaan perunoita. 

Delgermaa on kasvanut tavallisessa perheessä äidin, isän ja veljen kanssa. Isä oli menestynyt liikemies. Tulevaisuus oli valoisa. Perheen tragedia muutti suunnitelmat. Isä kuoli syöpään 40-vuotiaana. Sen jälkeen Delgermaan on pitänyt itse järjestää elämänsä ja hoitaa samalla äitiään. Omien lapsien saaminen tuntui pakolliselta asialta, koska muillekin rupesi syntymään lapsia. Kahden avioliiton aikana Delgermaalle syntyi kaksi tyttölasta 13 vuoden välein. Ensimmäinen aviomies auttoi lapsen kasvatuksessa muutaman vuoden. Kerran hän kuitenkin lähti kotoa eikä palannut enää takaisin.

Delgermaan unelmana oli saada toinen avioliitto toimimaan, mutta mies valitsi alkoholin perheen sijasta. Miehestä tuli väkivaltainen isoäitiä kohtaan. Delgermaa olisi hyväksynyt sen, että häntä lyötäisiin, mutta ei äitiä. Niinpä hän käski miestä lähtemään. Hän toivoi kuitenkin sydämessään, että lapsilla olisi isä. Muutaman vuoden kuluttua hän päästi miehen takaisin perheen elämään, mutta jo kuukauden kuluttua mies lähti itse pois. Elämä jatkui naisperheessä samaan malliin. 

Samaan aikaan tuli muutto toiseen kotiin. Äidin mielestä jurtta ei ollut turvallinen paikka konttaavalle lapselle. Kamiina oli suojattu alusta asti pienellä aidalla, mutta lapsen alkaessa liikkua muutto oli ajankohtainen. Perhe vuokrasi huoneen kerrostalon asunnosta. 

Kuva: Jussi Valkeajoki
Delgermaa on vahva nainen, joka ei pelkää mitään. Hänellä ei ole aikaa sellaiseen. Aikaa ei ollut myöskään lasten kasvatukseen ja ihailuun. Kolmivuotiaasta eteenpäin molemmat tytöt viettivät viisi päivää viikossa päiväkodissa päivineen ja öineen. Lapset haettiin kotiin vain viikonlopuiksi. Tällä hetkellä tytöt ovat 20- ja 7-vuotiaita. Molemmat ihailevat äitiään ja kutsuvat häntä vahvaksi naiseksi. Isosisko toivoo joskus näkevänsä isänsä. 

Tapaamisen aikana 42-vuotias äiti nauroi ja kertoi avoimesti kaikesta. Delgermaalla on unelmana avata oma venäläinen koulu. Lapsille hän toivoo vain hyvää avioliittoa. Lasten tulisi saada kasvaa äidin ja isän rakkaudessa.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Liisa Kingman puhe lähetiksisiunaamistilaisuudessa 1968



Sunnuntaina 19.6. siunataan Lähetyksen kesäpäivillä seitsemän uutta lähetystyöntekijää. He liittyvät uusimpina lenkkeinä Kylväjän lähettien yli 40-vuotiseen ketjuun. Aika on muuttunut, mutta monet lähtemiseen liittyvät kysymykset, ilot ja surut ovat edelleen samoja kuin vuonna 1968, jolloin Kylväjän ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät kielikouluun Englantiin. Yksi heistä oli Liisa Kingma.

Lähtijän sana lähetiksisiunaamistilaisuudessa 30.6.1968 Lahdessa

Liisa Kingma ja Ritva Olkkola-Pääkkönen Bristollissa joulukuussa 1966

Sana, joka minulla tilaisuuteen on, ei ensi kuulemalta ole kovinkaan rohkaiseva tai lohduttava. Se on kuitenkin Herran sana ja sellaisena varteen otettava. Sain sen pari viikkoa sitten painiskellessani Herran edessä lähtööni liittyviä asioita ajatellen.

Sanan sai kerran Hesekiel Herran kutsuessa häntä profeetan tehtävään. Hes. 2:6-8.
”Mutta sinä ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku. Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat. Mutta sinä ihmislapsi, kuule, mitä minä sinulle sanon. Älä ole uppiniskainen, niin kuin uppiniskainen suku on. Avaa suusi ja syö, mitä minä sinulle annan.”

Tämän jälkeen profeetta sai syödäksensä Herran sanat.

Herra ei kaunistellut profeetan edessä olevaa tietä kutsuessaan hänet työhönsä. Eikä hän kaunistele tänäkään päivänä kutsuessaan työntekijöitään, myös lähettejään muihin maihin.

Edessämme on repiviä orjantappuroita, pistäviä ohdakkeita, purevia skorpioneja varmasti aivan kirjaimellisesti. Niitä on myös kuvaannollisesti: ulkonaisesti ja sisäisesti raastavia ahdistuksia, vaikeuksia, kärsimyksiäkin. Millaisia ne käytännössä ovat, on turha kuvitella; aikanaan, ehkä piankin saamme ne kokea. Tulemme kohtaamaan uppiniskaisia, kovakorvaisia ihmisiä, jotka eivät halua kuunnella meitä. Mutta eihän tämä kaikki ole mitenkään outoa. Samat asiat kohtaavat jokaista Jumalan valtakunnan työntekijää myös täällä kotimaassa. Ei lähetyssaarnaajaa siksi tarvitse surkutella. Herra ei kuitenkaan pelkää lähettää meitä näitten ohdakkeitten ja uppiniskaisten keskelle. Hän tuntee täkäläiset olosuhteet, tuntee työkenttämme tilanteet ja tuntee meidät, lähettinsä, savensa, josta hän on muovaamassa mieleistään astiaa.

Edessä oleva orjantappuratie ei ole kuitenkaan koko kuva. Omamme ja omistamamme on Jeesuksen lupaus lähetyskäskyn yhteydessä: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis… Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Ei ole vain ohdakkeita tai pistäviä skorpioneja vaan Jeesus itse kanssamme niissä ja niiden keskellä. Ei ole vain uppiniskaisia, kuurokorvaisia ihmisiä vaan Jeesuksen kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kaikkivallassaan hän voi taivuttaa uppiniskaisen ja avata kuurot korvat kuulemaan Jumalan sanaa.
Sana teille rukoilevat Jumalan lapset. Teistä riippuu, tukehdummeko ohdakkeisiin ja raatelevatko orjantappurat meitä vai saako Herra Jeesus voiton tilanteessa. Teidän rukouksistanne ja meidän riippuu, miten omaisemme kestävät lähdön.

Meidän lähtömme ja työhön pääsymme ei ole uhri meille. Olemme vain kulkemassa Jumalan viitoittamaa tietä, jolla saamme olla hänen siunaaminaan. Lähtömme ei ole uhri teillekään, melko vieraille, joskin Herrassa tutuille. Uhrin antajina ovat vanhempamme, jotka ovat kasvattaneet meidät, kouluttaneet ja varmaan unelmansa uneksineet tulevaisuudestamme. Nyt olemme heille inhimillisesti hyödyttömiä, ei meistä ole heille turvaa, olemme kaukana ja he ovat huolissaan meistä. Nämä todelliset uhrin antajat tarvitsevat erityistä Jumalan läsnäoloa ja kantavaa voimaa. Olkoon tämä tilaisuus ei vain meidän juhlamme vaan vanhempiemme juhla ja tämän tilaisuuden muisto jälkeen päin kehotus esirukoukseen lähetyssaarnaajien vanhempien puolesta.

Perimmäisen uhrin antaja on kuitenkin Jeesus Kristus itse, Jumalan Poika, joka jätti taivaan kunnian ja kirkkauden, tuli ihmiseksi, kärsi häväistyksen ja pilkan, häpeällisen kuoleman meidänkin tähtemme. Hän antoi uhrin lähetystyöhön lähtijän edestä, hänen vanhempiensa ja omaistensa edestä, rukoilevan lähettäjäjoukon edestä, kaikkien näillä päivillä olevien edestä ja niitten edestä, joitten keskelle meitä ollaan lähettämässä. Hänelle, Uhrikaritsalle olkoon kiitos ja kunnia tänäkin päivänä ja Hänen verensä saakoon meidän ylistyksemme. Kun Hän on kanssamme, olemme valmiit kohtaamaan ohdakkeiset tiet ja pistävät ahdistukset. Kun Hän on kanssamme, me uppiniskaiset taivumme ja luotamme Häneen toistenkin uppiniskaisten kohdalla. Hän itse sanoo jokaisen orjantappuran ja ohdakkeen kohdalla ”älä pelkää” ja uppiniskaisen luona ”älä arkaile” niin kuin oli tässä Hesekielin tapauksessa.

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi” – tämä on Herran sana sinulle ja minullekin.

Liisa Kingma



Matkaan siunattavina 30.6.1968 vas. Liisa Jakkula (nyk. Kingma), Ritva Juutilainen, Marjatta Kyyhkynen, Ritva Olkkola (Olkkola-Pääkkönen). Siunaamassa mm. Juhani Lindgren ja Raimo Mäkelä.