lauantai 2. joulukuuta 2017

Armoa!

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.

















Annatko vielä, Herra,
armosi avaran,
minullekin,
armottomalle?

Tänäänkään osannut en
tahtoasi täyttää.
Toisen kyllä tuomitsin:
kovin sanoin
kylmin katsein
anteeksiantamattomin ajatuksin.

Helmasyntejäni hellin:
niitä toisille
uskaltanut en näyttää.
Pahoin rikoin toista vastaan.
Sinua, Pyhää, halvensin
sanoen olevani palvelijasi.

Herra, armahda!
Kristus armahda!
Herra armahda!

En haluaisi olla este
lähimmäiseni ja Sinun välillä.

Annatko armosi avaran?
Päästätkö sieluni kahleista?
Nostatko minut kalliolle,
jolle en itse jaksa nousta?

Oi Herra,
luo minuun puhdas sydän,
täytä minut rakkaudellasi,
anna uusi vahva Henki!

Anna aamulla uusi ilo!
Anna sydämeni laulaa kiitostasi!
Anna sisimpäni riemuita  
avustasi ja armostasi
nyt
ja aina!


Marja Liedenpohja

tiistai 28. marraskuuta 2017

Raamatun liitot - korvaako uusi vanhan?

Kaikilla meillä on nenällämme silmälasit, joiden läpi luemme Raamattua. Laseja värittää kulttuuri ja historiallinen tilanne, jossa elämme. Niitä muovaa opetus, jota olemme raamatuntulkinnasta saaneet. Myös yksilölliset elämänkokemuksemme tuovat oman sävynsä siihen, mikä Pyhässä kirjassa meitä puhuttelee. Kukaan ei tule Raamatun äärelle tyhjiöstä, mieli koskemattomana valkoisena tauluna.

Meillä kristityillä on vuosituhantinen perinne kirkon raamatunselitystä repuissamme. Messiaaninen juutalaisuus sen sijaan on nuorta, vaikka sen esikuvat ulottuvat alkukirkon aikaan ja ensimmäisiin vuosisatoihin. Messiaaninen liike on saanut paljon vaikutteita niiltä kristillisiltä ryhmittymiltä, joiden parissa se syntyi 1960- ja 70-luvuilla, samalla kun se ammentaa juutalaisesta perinteestä. Messiaanisen juutalaisen raamatuntulkinnan silmälasit ovat monessa suhteessa eri väriset kuin kristityn! Yksi juutalaistyön siunaus onkin mahdollisuus tarkastella tutuksi käyneitä asioita toisenlaisesta näkökulmasta. Se voi parhaimmillaan rikastuttaa ymmärrystämme Raamatusta.

Perustavaa laatua olevaa lähtökohtaeroa raamatuntulkinnassa messiaanisten juutalaisten ja kristittyjen välillä voidaan kuvata esimerkiksi näin: Messiaaniset juutalaiset lukevat Uutta testamenttia Vanhasta testamentista käsin, kun kristityt puolestaan lähtevät tulkinnassaan liikkeelle Uudesta testamentista – tarkemmin sanoen usein Paavalin kirjeistä – ja katsovat sieltä taaksepäin Vanhaan testamenttiin. Messiaanisille Uusi testamentti avaa ja selittää sen, mikä ei vielä toorasta käy ilmi kyllin selvästi. Uusi testamentti on Vanhan testamentin kommentaari. Messiaanisen juutalaisen näkökulmasta Vanhan ja Uuden testamentin välillä on itsestään selvä jatkuvuus. Kristillinen raamatuntulkinta puolestaan on korostanut usein yksipuolisestikin jatkumattomuutta, uuden tulemista vanhan tilalle. Korvausteologiaksi nimitetään Uuden testamentin tulkintamallia, jossa ajatellaan Jumalan hylänneen juutalaiset ja ottaneen itselleen uuden valitun kansan, kristityt. Tällä ajattelulla on kristikunnassa vanhat juuret, ja pahimmillaan sillä on oikeutettu juutalaisten vainoaminen. Tänä päivänä harva haluaa tukea tällaista. Kuitenkin korvausteologian vaikutus tuntuu edelleen siinä, että usein tulkitsemme Raamattua sellaisten vastakkainasettelujen kautta, joissa juutalaisuus näyttäytyy kielteisessä valossa, kristinuskon vastakohtana.   

Kaksi vai useampia liittoja?

Mitä tulee mieleesi kun ajattelet Raamatun sanaa liitto? Vanha liitto, uusi liitto? Kreikan sana διαθηκη (diatheke) tarkoittaa sekä liittoa, lupausta että testamenttia. Meillä on Raamatussa Vanha ja Uusi testamentti; tässä yhteydessä testamentti on alunperin latinankielinen vastine heprean ja kreikan liitto-sanalle. Moni on tottunut ajattelemaan, että vanha liitto oli se juutalaisten liitto, jonka aikana pelastuttiin lakia noudattamalla ja Jeesuksen myötä tehtiin kristillinen uusi liitto, jossa olemme armon emmekä enää lain alla. Raamatussa katsotaan olevan kaksi liittoa, joista uudempi korvaa vanhan. Vanha ei näin ollen enää ole voimassa. Mutta jos vanha liitto on kumottu, miten juutalaiset enää voisivat olla Jumalan valittu kansa, koska Jumala otti heidät omaksi kansakseen juuri vanhan liiton aikana?

Uusi testamentti puhuu ”vanhasta liitosta” vain yhden kerran: kuvatessaan paatumusta, johon pyhiä kirjoituksia tutkivat ovat joutuneet ilman Jeesusta (2 Kor.3:14). Vanhasta testamentista löytyy useita Jumalan ja ihmisten välisiä liittoja, ei vain yhtä ”vanhaa liittoa”, jonka uusi olisi tehnyt tarpeettomaksi. Muistuttamalla liittojen moninaisuudesta messiaaniset juutalaiset haastavat meidät kristityt, jotka olemme usein tottuneet tarkastelemaan Raamattua juuri kahden liiton näkökulmasta. Raamatun liittojen tutkiminen auttaa meitä ymmärtämään Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka välikappaleeksi hän valitsi Israelin.

Liittojen Jumala

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että Jumala teki vedenpaisumuksen jälkeen liiton Nooan kanssa ja lupasi, ettei koskaan enää tuhoa ihmiskuntaa tulvaveden alle. Onko tämä lupaus voimassa? Auringon osuessa sadepisaroihin sateenkaari lupauksen merkkinä todistaa edelleen Luojan järkkymättömästä uskollisuudesta!

Aikajärjestyksessä seuraavana tulee Abrahamin liitto. Abrahamin kutsumisesta kerrotaan 1.Moos.12:ssa ja liitto mainitaan ensimmäisen kerran luvussa 15. Aloite tähän liittoon tuli Jumalalta, eikä siihen sisältynyt ehtoja. Abraham uskoi Jumalan lupaukseen ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi. Liiton sisältönä oli lupaus jälkeläisistä, maasta ja siunauksesta, joka ulottuisi kaikille kansoille, ja sen merkiksi tuli ympärileikkaus. Tästä uskon isästä sai alkunsa juutalainen kansa.

Onko Abrahamin liitto voimassa edelleen uuden liiton aikana? Uusi testamentti ei vastaa tähän kysymykseen suoraan, mutta periaate, jonka mukaan uudempi liitto ei kumoa edellistä, käy ilmi esimerkiksi Galatalaiskirjeessä (3:17-18). Kuten aiemmin todettiin, kreikan sana diatheke voidaan kääntää paitsi testamentiksi, myös liitoksi:

Tarkoitan sitä, että neljäsataakolmekymmentä vuotta myöhempi laki ei voi kumota Jumalan aikoinaan vahvistamaa testamenttia ja tehdä hänen lupaustaan tyhjäksi. Jos perinnön saaminen perustuisi lakiin, se ei enää perustuisikaan lupaukseen. Jumala on kuitenkin juuri lupauksellaan lahjoittanut perinnön Abrahamille.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja tuo Abrahamin liiton pätevyyden esiin korostetusti luvussa 6:13-17:

Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä, koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän lupasi: "Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä", ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli luvattu. Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala merkitsee heille asian vahvistusta lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu.

Jumala vannoi itsensä kautta sen mitä hän lupasi Aabrahamille. Aabrahamin liitto on eräänlainen aloituspiste Jumalan pelastustyölle ja perusta myös meidän luottamuksellemme Jumalaan. Jos perusta kyseenalaistetaan, voiko mikään sen päälle rakennettu kestää?

Abrahamin liiton jälkeen luemme Mooseksen liitosta, joka solmittiin Siinailla. Tämä liitto oli ehdollinen. Israel oli kutsuttu valoksi muille kansoille; pappiskansaksi, jonka oli määrä toimia esirukoilijana ja välittäjänä Jumalan ja ihmisten välillä, ja jonka keskuudessa Jumala asui. Tämä edellytti kansalta pyhyyttä. Egyptistä vapautetut israelilaiset laitettiin valinnan eteen: Jumalan käskyjä noudattamalla oli mahdollista valita elämä ja siunaus; tottelemattomuus sen sijaan toisi mukanaan kirouksen. Messiaaninen teologi Daniel Juster luonnehtii Mooseksen liittoa eräänlaiseksi Israelin kansan perustuslaiksi. Laki sisältää paljon temppelipalvelukseen liittyviä uhri- ja puhtaussäädöksiä. Niitä Heprealaiskirje Uuden testamentin puolella kommentoi, että ne ovat vanhentuneita ja häviämässä (Hepr.8:13). Jeesuksen täydellinen uhri ja ylipappeus on tullut tilalle. Kuitenkin Justerin mukaan viisi Mooseksen kirjaa sisältävät universaalin moraalilain ja ovat näin ollen edelleen hyödyllistä opetusta Jumalan tahdosta. Ensimmäisillä Jeesukseen uskovilla ei ollut käytössään Uuden testamentin kirjoituksia, vaan nimenomaan Vanha testamentti oli heidän Raamattunsa. Siitä 2.Tim 3:15-16 sanoo näin:

Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
                                                                                       
Jeesukseen uskovien juutalaisten tapauksessa toora eli viisi Mooseksen kirjaa rakentaa myös heidän kansallista identiteettiään ja kutsumustaan. Tällöin lain noudattamisen motiivina ei ole ansion tai pyhyyden tavoittelu, vaan pyrkimys olla kuuliainen Jumalan antamalle kutsumukselle elää juutalaisena.

Jumala teki liiton myös Israelin kuninkaan Daavidin kanssa. Lupaus sisältää kauniin profeetallisen kuvan Daavidin jälkeläisen, Jeesuksen kuninkuudesta (2.Sam.7:16):
Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.


Uusi liitto

Viidentenä liittona Vanhassa testamentissa ennustetaan Uuden liiton solmiminen (Jer.31:31-34):

Tulee aika, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.

Uusi liitto tehtiin Israelin ja Juudan kansan kanssa ja se tuli voimaan Jeesuksen uhrikuolemassa. Se ei ole jonkinlainen kristillinen vaihtoehto, jonka Jeesus olisi keksinyt, vaan osa Jumalan liittojen jatkumoa juutalaisten kanssa. Tämän liiton osallisuuteen avattiin pääsy myös muille kansoille. Uuden liiton suhde Mooseksen liittoon on jännitteinen, kuten Jeremian kirjan kohdastakin voi lukea. Muilta osin voi sanoa, että Vanhan testamentin liitot kuuluvat yhteen, eivätkä sulje toisiaan pois. Liitot muodostavat kuin kudoksen, jota täydentämään seuraava liitto tulee. Viimeisenä tähän kokonaisuuteen punotaan uusi liitto. Uusi liitto ei siis korvaa kaikkea vanhaa, vaan kasvaa aikaisemmista liitoista. Messiaaninen liike muistuttaa meitä, ettemme voi vain ottaa uutta ja siirtää sivuun vanhaa, ikään kuin se kuuluisi ainoastaan Raamatun ja Israelin kansan historiaan.

Uuden liiton piirissä on tänä päivänä paljon enemmän muita kuin juutalaisia, mutta Jumala ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa heidänkään suhteensa. Paavali profetoi Roomalaiskirjeessä (11:25-27), kuinka aikojen lopulla Israelin kansa suurin joukoin on pääsevä osalliseksi uuden liiton siunauksesta, saava syntinsä anteeksi ja pelastuva:

Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.

Jumalan lupaukset kansalleen Israelille ja koko ihmiskunnalle kannattelevat Raamatun kertomuksen isoa linjaa ensi lehdiltä vielä toteutumattomiin lopun vaiheisiin asti.
Kunkin liiton sanoma on eri, mutta niiden kaikkien takana on Jumalan hyvä suunnitelma pelastaa koko ihmiskunta. Ne osoittavat profeetallisesti tulevaisuuteen, jolloin luodaan uusi taivas ja maa. Ilmestyskirjan kuvaukset sisältävät viittauksia kaikkien näiden liittojen täydelliseen toteutumiseen. Liitto Nooan kanssa muistuttaa meitä tulevasta uudesta luomakunnasta, jossa ovat Abrahamin siunauksen mukaisesti läsnä Israel ja muut kansat. Uuden Jerusalemin kuningas on Daavidin jälkeläinen, Jumalan Karitsa, jonka verellä kaikki on lunastettu. Silloin kaikki on täydellisen pyhää ja Jumalan asuinsija on keskellämme.


Kirjoitus on Juurilla - juutalaistyön näkymiä -julkaisusta. Julkaisu on saatavilla Pala maailmalta -kaupasta.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä, osa 3 Paltamo

Jumalan käden jälki on vahvasti nähtävissä maahanmuuttajatyössä, missä useat Kylväjän työntekijät ja verkoston jäsenet ovat mukana omalla paikallaan. Pääsemme kolmen blogikirjoituksen myötä näkemään muutamia välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä.


Kainuulaiset tunnetaan vieraanvaraisina ihmisinä, eivätkä he tee poikkeusta muukalaistenkaan kohdalla.

Elokuussa Paltamossa järjestettyjen alueellisten raamattu- ja lähetyspäivien aikana ja sitä edeltäneellä viikolla paikalliset kristityt osoittivat monin tavoin kantavansa vastuuta myös keskuuteemme saapuneista turvapaikanhakijoista.

Toisessa Mooseksen kirjassa (23:9) Herra sanoo: "Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa."

Edelleen 5. Moos. 10:17-18: "Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta, joka hankkii orvolle ja leskelle oikeuden ja joka rakastaa muukalaista ja antaa hänelle ruuan ja vaatteen."

Jotain Sanastakin nousevan kaltaista huolenpitoa ja herkkyyttä oli aistittavissa Paltamossa, jossa tapahtumavieras astui erääseen omakotitaloon. Vastassa olivat isäntä ja kaksi turvapaikanhakijaa. Talon emäntä saapui asioiltaan kotiin myöhemmin iltapäivällä. Turvapaikkaa hakevat ystävät opiskelevat läheisessä kansanopistossa, ja pitävät tukikohtanaan paikallisseurakunnan perheen kotia.

Vieras otettiin hyvin vastaan. Alkoi tututuminen, jota tarvittiin viikonlopun tilanteita varten. Yhdessä nautittiin ateria: muun muassa kanaa, perunoita ja kasviksia. Kokkeina toimivat keskiaasialaiset R. ja A. Kotityöt näyttivät sujuvan kaiken kaikkiaan mallikkaasti.

Myöhemmin iltapäivällä R. katseli olohuoneen televisioruudulta YouTube-videoita. Niissä oli suomalaisia hengellisiä kuoro- ja lastenlauluja.

Kerrottiin, että turvapaikanhakijat ovat ahkeria kirkossakävijöitä. Monet heistä on jo kastettu. Opetusta otetaan innokkaasti vastaan. Yhdessä kerrattiin nuorten veljien tarinaa alkaen lähtömaasta aina Euroopan porteille saakka, josta he jatkoivat matkaansa edelleen kohti Skandinaviaa ja Suomea syksyllä 2015.

Viikonlopun tapahtumassa kuultiin maahanmuuttajatyön terveisiä Keski-Aasiassa palvelleelta ja tällä hetkellä Suomessa vaikuttavalta koordinaattorilta. Samassa tilaisuudessa ääneen pääsivät myös R. ja A. Kun kertomus eteni syvemmälle, piti myös hieman jarruttaa. Kaikesta ei tuntunut hyvältä puhua.

Perheen emännän olemuksesta näkyi ilo ja ylpeys, kun hänen suojattinsa kertoivat rohkeasti elämästään usean kymmenen ihmisen edessä. Selkeästi veljet ovat osa paikallista yhteisöä.

Monenlaiset kysymykset risteilevät heidän kaltaistensa nuorten ihmisten mielissä: mitä tehdä tulevaisuudessa, jos turvapaikka myönnetään? Entä mitä tapahtuu, jos ei myönnetä? Kuinka rakentaa elämää niillä eväillä, jotka kulloinkin annetaan?

Suomalaiset kristityt ovat ottaneet laajasti vastuuta maahamme saapuneista, turvaa hakevista ihmisistä. Se ei ole Herramme silmissä vähäpätöinen asia.

Edellä kuvatun kaltaista huolenpitoa ja vieraanvaraisuutta voi kohdata niin etelässä, idässä, lännessä kuin pohjoisessa. Herramme ei jää velkaa!


Lue myös:

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 1 Rovaniemi
Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 2 Lappeenranta


perjantai 24. marraskuuta 2017

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä, osa 2 Lappeenranta

Jumalan käden jälki on vahvasti nähtävissä maahanmuuttajatyössä, missä useat Kylväjän työntekijät ja verkoston jäsenet ovat mukana omalla paikallaan. Pääsemme kolmen blogikirjoituksen myötä näkemään muutamia välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä.

Lappeen Marian kirkossa Lappeenrannassa vietettiin messua eri kieliryhmistä ja kulttuureista tulevien kristittyjen kanssa.

Lähetysyhdistys Kylväjän verkoston väkeä oli mukana eläväisessä menossa. Olimme järjestäneet joka toinen viikko Imatran seurakunnan kanssa yhteistyössä pyörittämällemme afgaaniveljien raamatturyhmälle retken messuun. Yksi kokosi Lappeen seurakunnan kustantamana väkeä paikalle linja-autolla kahdesta vastaanottokeskuksesta. Aviopari kahden lapsensa kanssa ohjasi veljiä lukemaan tekstejä, hoitamaan osan esirukouksesta ja jakamaan Kylväjä-lehteä kirkon ovella. Yksi sai olla jakamassa ehtoollista.

Messun jälkeen lähes 200 ihmistä kokoontui seurakunnan vastuunkantajien valmistamalle afrikkalaiselle lounaalle. Iloinen puheensorina kantautui kauas ääriään myöten täyttyneestä ruokalasta. Ruumis ja sielu ravittuna osa väestä jatkoi avioparityön tilaisuuteen, nuoremmat aktiviteetteihin ja me veljiemme kanssa nuorten tiloihin pelien ja yhdessäolon äärelle. Huomasimme, että joukossa oli kolme uutta miestä.

Kun olimme saaneet pöytäjalkapallot ja biljardit pelattua, istuimme alas ja jaoimme kokemuksia messusta. Veljet sanoivat, että tuntuu kuin olisimme liittyneet isoon perheeseen. Pelasimme perinteistä 'vettä kengässä' leikkiä luovasti versioiden ja nauroimme sydämen kyllyydestä, kun veljet yltyivät tilannekomiikan mestareiksi.

Hyvän naurun jälkeen oli aika hiljentyä hetkeksi.

Muutama viikko aiemmin olimme yhteistyössä Lappeenrannan seurakuntayhtymän työntekijän kanssa saaneet järjestetyksi osan veljistä miestenpäiville Oronmyllylle. Olimme kuulleet, että yksi veljistä oli laulanut siellä omatekemän laulun. Kuka hän oli ja haluaisiko hän laulaa laulun? Laulaja löytyi. Pienen ujostelun ja latautumisen jälkeen hän oli valmis. Syvälliset sanat ja afgaanikulttuurin itkulaulua muistuttava laulutyyli tekivät tehtävänsä. Laulu kosketti syvältä. Se oli laulu Jeesuksesta, joka on Paimenemme ja jonka laitumen lampaita me olemme.

Sitten oli rukouksen aika. Kuka haluaisi rukoilla? Veljet viittoilivat vetäjää, joka puolestaan pyysi, että joku veljistä rukoilisi. Halukas rukoilija löytyi. Rukous kosketteli kristillisen uskomme ytimiä. Se oli kiitosta siitä, kuinka Jeesus on verellään meidät lunastanut. Pyyntöä, että evankeliumi leviäisi ja koskettaisi uusia ihmisiä, niin kuin se on koskettanut heitä.

Rukous päättyi ja vielä oli hetki aikaa pelata ennen kotimatkaa. Yksi ensimmäistä kertaa mukana olleista pyysi vetäjää sivuun. Hän kertoi, että ei ole kristitty mutta haluaa nyt tulla sellaiseksi ja yhtyä juuri siihen, mitä veli oli rukoillut. Mies sanoi nähneensä tänään konkreettisesti, että eri kulttuureista ja kielistä olevat kristityt voivat olla yhtä - jotain, mitä hänen maansa heimojen kesken ei voisi koskaan tapahtua.

Saimme arvokkaimman mahdollisen lahjan: saimme uuden veljen perheeseemme. Kiitos ja ylistys!

"Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken,
tutkimaton on Hänen suuruutensa!" Ps. 145:3


Lue myös:

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 1 Rovaniemi


Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 3 Paltamo, ilmestyy 26.11. 

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä, osa 1 Rovaniemi

Jumalan käden jälki on vahvasti nähtävissä maahanmuuttajatyössä, missä useat Kylväjän työntekijät ja verkoston jäsenet ovat mukana omalla paikallaan. Pääsemme kolmen blogikirjoituksen myötä näkemään muutamia välähdyksiä maahanmuuttajatyöstä.

"T" on reilu 30-vuotias afgaani, joka asui vielä noin vuosi sitten omassa SPR:n yksiössään Rovaniemellä. Valtaosan ajasta hän istui yksin teetä keitellen ja mobiilinettiä selaten. Jälkikäteen hän kertoi masennuksesta, johon onneksi haki myös apua. Ennen Eurooppaan tuloaan hän ehti asua valtaosan elämästään Iranissa. Hän ei ole koskaan käynyt kouluja. Kielen oppiminen on vaikeaa. On vaikea iloita toisten oppimisesta, kun itse ei pysty omaksumaan perusteita.

Suomalainen pastori tapasi nuorukaisen pian kaksi vuotta sitten kahden muun afgaanin vinkistä. Näin veljet kantoivat huolta henkilöstä, johon he olivat tutustuneet vasta pakolaisvirran mukana.

T:n elämässä näytti tapahtuneen vaikeita asioita. Jatkuva pelko vainosta sai jättämään tutut paikat ja ihmiset. Kerran T puhui siskostaan, joka pyrki yliopistoon, eikä tullut valituksi. Kotimaan asiat ovat mielessä usein. Nyt Suomessa hänellä ei ole juuri mitään. On sentään yleistä turvallisuutta. Kaiken päälle hän sai ilmoituksen turvapaikkamenettelyn päättymisestä hänelle epäsuotuisasti. Nyt hän odottaa vastausta valitukseen. Käynnissä on henkinen valmistautuminen paluuseen.

Alkoi pastorin ja T:n ystävystyminen. Teetä juotiin vuoroin vieraissa -periaatteella. Sitten T muutti toiselle puolelle kaupunkia. Yhteydenpito jatkui, vaikka harvemmin. Lopulta T muutti lähemmäs muita afgaaneja. Hän tuli osaksi yhteisöä. Pastori vieraili tapaamassa kommuunin asukkaita.

Sitten kerran, eräs päivä pastori sai tekstiviestin, jossa T kertoi: "Minä tulen sinun luo". Vieraan saavuttua hän pyysi saada keskustella darintaitoisen ihmisen kanssa puhelimessa. Asiansa selvitettyään tulkki tiivisti T:n ydinsanoman: "Minä haluan oppia tuntemaan Tien."

Alkoi usean kuukauden mittainen kasteopetus, joka huipentuu parin viikon kuluttua kasteeseen. Kokoontumisissa on syvennytty Raamattuun, kristinoppiin ja kristityn elämään. On kerrottu tarinoita elävästä elämästä ja rukoiltu ajankohtaisten asioiden puolesta. Samalla opettaja ja oppilas ovat tutustuneet toisiinsa paremmin. Kaikkeen tähän on tarvittu tulkkia, joka on palvellut heitä puhelimitse uskollisesti, ollen samalla kolmas jäsen pienessä seurakunnassa.

Tutuksi on tullut myös afgaanien sanonta: "Ilman teetä ei voi käydä sotaa".

Hetki sitten pastori ja kasteoppilas puhuivat kasteesta. Samalla juteltiin tulevasta kastehetkestä, siitä miltä se tuntuu, ja mitä T siitä ajattelee.

Tänään T sanoo kasteopetuksen jälkeen: "Minä olen joka päivä rauhallisempi ja iloisempi." Elävä Jumala on saanut koskettaa häntä. T:lle on todella osoitettu Tie. Raamatun salaisuudet vaikuttavat hänessä jatkuvaa kiinnostusta. Hänen darinkielisen Raamattunsa sivujen välit ovat täyttyneet hiljalleen kirjanmerkeistä!

Samalla hän pyytää opettajaltaan sydäntäsärkevästi, että heidän ystävyytensä saisi jatkua vielä kasteen jälkeenkin. Tähän opettaja vastaa liikuttuneena: "Totta kai. Totta kai, T." He halaavat, ja kokevat olevansa rakkaita veljiä.

Uusi Jumalan lapsi on saanut astua tielle. Askel otetaan toisen perään - suomalainen yhdessä afgaanin kanssa.

Ilm. 7:9-10: "Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!"


Lue myös:
  
Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 2 Lappeenranta, ilmestyy 24.11. 

Välähdyksiä maahanmuuttajatyöhön, osa 3 Paltamo, ilmestyy 26.11.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Siperiaan Jumalan armosta

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.



Seurakuntanuorena sain oppia näkemään Jumalan armon aurinkoisissa kesäpäivissä: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” (Matt.5:44-45). Armoa on ennen kaikkea syntien anteeksiantamus, mutta myös kaikki se ansaitsematon hyvä, jota elämässämme saamme. Jumala osoittaa rakkautensa siinä, että hän siunaa meitä kaikenlaisella hyvällä, ilman että sitä mitenkään ansaitsemme.

Aivan kaikki eivät ehkä ensimmäiseksi mieltäisi Siperiaan lähettämistä siunaukseksi; tuohan se elämään suuren määrän uusia haasteita: Vieraaseen kieleen ja kulttuuriin sopeutuminen, lasten päiväkotipaikkojen etsintä, kodittomuus ja juurettomuus, epävarmuus ja yllätyksellisyys. Likaiset kadut, vuotavat putket ja arvaamaton byrokratia. Kaikkeen menee enemmän aikaa ja energiaa kuin Suomessa, ja vaikka eteläisessä Siperiassa ei lunta juurikaan sada, välillä arki on kuin paksun lumikinoksen läpi tarpomista. Stressin ja väsymyksen keskellä myös oma mukavuudenhaluisuus, itsekkyys ja raadollisuus käyvät ilmeisiksi. Uskon kuitenkin, että Jumalan kutsu Siperiaan on suuri lahja.

Jumala osoittaa armonsa siinä, miten monet välttämättömät asiat järjestyvät, ilman että voimme niitä itse mitenkään ratkaista. Koin suurena Jumalan armona sen, että toiset lähetit onnistuivat löytämään meille ennen kentälle saapumistamme asunnon, jossa lapsiperhe voi mielekkäästi majoittua. Jatkuvassa epävarmuudessa opimme näkemään, etteivät pienet ja välttämättömät asiat ole itsestäänselvyyksiä, vaan Jumalan johdatusta ja armoa. Armoa on myös viisumien saaminen, luotettavien remonttimiesten löytäminen, kirkon tontin saaminen, rakennusluvan myöntäminen ja riittävän lähetyskannatuksien järjestyminen. Ilman Jumalan armoa lähetystyö ei ole hetkeäkään mahdollista. Se sekä antaa työlle syyn, että tekee sen mahdolliseksi. Niinkuin Jeesus sanoo: "Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh.15:5)


Armoa on sekin, että jos taakka käy liian raskaaksi, voi palata Suomeen. Jumala ei anna ihmiselle kannettavaksi enempää kuin jaksamme kantaa, sillä Hän itse on kantanut kerran meidän kuormamme. Työ on Jumalan työtä, ja saamme luottaa siihen, että Hän vie sen päästökseen myös meistä riippumatta. Jumala on läsnä kaikkien vaikeuksien ja pimeydenkin keskellä. Ja vaikka oma osuutemme siinä onkin pieni, saamme olla mukana Jumalan suuressa tehtävässä maailman pelastamiseksi. Mikään siitä ei ole turhaa tai hukkaan heitettyä, sillä kaikki pienikin kuuluu Hänen suunnitelmaansa. Me saamme olla jakamassa sitä suurta armoa, josta meidät itsemme on tehty osalliksi: Kristus on kuollut puolestamme, jotta me saisimme elämän Hänessä.

Matti Hyttinen, Itä-Siperia

perjantai 17. marraskuuta 2017

Saarnaajakoulutettavista saarnaajiksi


Lähettimme Etu-Aasiasta kirjoittavat:

Keväällä mietimme, miten seurakunnat selviävät kesän yli pappien kotimaanjaksojen ja lomien takia. Syksyn tullen saatoimme todeta, että Jumalan armosta hyvin selvisivät. Toki joka seurakunnassa osallistujamäärät vähenivät talviaikaan verrattuna, mutta aina oli ainakin pieni joukko jumalanpalveluksissa ja raamattupiireissä. Kesäaika tiivisti seurakuntien yhteyksiä Peshteran seurakunnan papin lomittaessa Izmirin ja Istanbulin seurakunnissa. Seurakuntalaiset myös tekivät vierailuja toisiin seurakuntiin tutustuen toisiinsa. Istanbulissa keskeisessä osassa olivat saarnaajakoulutettavat, jotka toimittivat sanajumalanpalveluksia. Yksi heistä kävi näissä merkeissä myös Izmirissä.
Saarnaajakoulutettavat ovat olleet myös syksyn keskeisin teema monien mielessä. Toinen toistaan tukien ja kannustaen opiskelu ja harjoittelu muuttuu välillä viiden koulutettavan välillä käytäväksi kisaksi ensimmäisestä saarnaajan paikasta. Toisia mustamaalataan ja omia pisteitä yritetään nostaa yllättävällä palvelualttiudella: papille tuodaan tavallista auliimmin kahvia ja papin rouvaa autetaan keittiöaskareissa.  Muut seurakuntalaiset ottavat kantaa myös. Osaa koulutettavista vieroksutaan ja se sanotaan suoraan. Seurakuntalaisten kommentit ovat tärkeitä, mutta samaan aikaan täytyy muistuttaa siitäkin, että Jumala näkee toisin, Hän käyttää meitä monin tavoin vajaita ihmisiä evankeliumin eteenpäin menemiseksi. Raamatusta löytyy onneksi riittävän selvät kriteerit Sanan julistajan virkaan; ketä tahansa ei voida valita.
Näinä viikkoina pastori käy henkilökohtaisia keskusteluja opiskelijoiden kanssa kartoittaen heidän ajatuksiaan omista ja toistensa kyvyistä, mahdollisuuksistaan ja halusta palvella kirkkoa. Monet päivät ja yötkin on mielessä pyörinyt vastuun-kantajapalapeli - kuka sopisi millekin paikalle ja mitä tehdään niiden kanssa, jotka eivät heti löydä paikkaansa palapelissä. Marraskuun lopun kirkkolliskokouksessa on tarkoitus valita 1-2 opiskelijoista virallisesti ”apulaissaarnaajaksi” helpottamaan pappien työtaak-kaa sekä, jos Herra suo, kasvamaan kohti paimenvirassa palvelemista.
 
Toivomme, että seurakuntiemme saarnaajat saisivat kasvaa sopivan kokoisin askelin tehtäviinsä. Tässä maassa ei ole kuin muutama tuhat prostestanttista kristittyä, mutta siihen määrään nähden loppuun palaneita pastoreita on aivan liikaa. Kansan luonteenlaatuun kuuluu rajaton itseluottamus omiin kykyihin. Kun tähän yhdistetään kaitsennan puute, tyystin olemattomat kirkolliset rakenteet ja itseluottamusta ruokitaan usein ulkomailta tulevilla rohkaisun sanoilla ”sinusta tulee vielä jotain”, voivat seuraukset olla ikävät. Toivomme ja rukoilemme, että vastuuseen valittavat kykenisivät ajattelemaan sekä itsestään että toisista kohtuullisesti ja toimimaan Herran Sanan palvelijoina nöyrin mielin.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Järven kiertämistä Malesiassa


Lähetysteologi Jukka Norvanto osallistuu parasta aikaa Malesiassa pidettävään Raamatunlukijain liiton kansainvälisen järjestön Scripture Unionin 150-vuotisjuhliin Suomen Raamatunlukijain liiton edustajana. Kokousmatka alkoi muutama päivä sitten pienillä vastoinkäymisillä:

Jet-lag on tänään vaivannut huonosti nukutun lentokoneyön jälkeen. Onneksi tänään ei ollut vielä virallista ohjelmaa, vaan saatoimme tutustella ympäristöön, tapaani kuluvalla nololla tavalla tietenkin.



Tänään iltapäivällä kävimme tutustumiskävelyllä ympäristöön. Meidän oli tarkoitus kiertää järvi, jonka rannalla tämä hieno 4 vuotta sitten valmistunut hotelli sijaitsee. Järven ympäri kävely merkitsisi saamiemme tietojen mukaan 3,7 km matkaa ja ajattelimme ehtivämme tehdä sen hyvin ennen päivällistä. Lähdimme liikkeelle klo 16. Kävelimme aluksi järven toista rantaa noin 2 km, menimme pitkän ja leveän sillan yli, ja jatkoimme järven toista rantaa seuraten takaisin päin, mutta vähitellen aloimme ymmärtää, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Ylitimme lopulta myös toisen sillan päästäksemme järven alkuperäiselle puolelle, mutta sinne päästyämme aloimme ihmetellä outoja maisemia. 

Niitä pohtiessamme vastaamme tuli mies, jolta kysyimme, mikä mahtaisi olla lyhin tie hotellillemme, ja hän vastasi, että olemme aivan väärällä suunnalla. Hän lupasi näyttää meille jonkin verran matkareittiä. Lähdimme takaisinpäin, ylitimme uudelleen äskeisen pitkän sillan ja lähdimme kävelemään vastakkaiseen suuntaan, jota olimme aikaisemmin kulkeneet, eli samaa reittiä pitkin järven rantaa seuraten. Siinä matkalla mies kertoi olevansa lähtöisin Länsi-rannalta Nablusista ja ihastui, kun sanoin käyneenikin siellä. Hän opiskelee islaminuskoa Malesiassa ja on naimisissa täkäläisen naisen kansa. Siinä matkatessamme puhelimme Israelin maantieteestä, jotain Raamatusta ja Koraanista, kunnes olimme päässeet niin pitkälle, että hän saattoi näyttää saman sillan, jonka yli olimme reilut tuntia aikaisemmin kävelleet ja kehotti sitten lähtemään takaisin sitä reittiä pitkin, jota olimme alkumatkasta kulkeneetkin, jälleen siis vastakkaiseen suuntaan. Vakuutimme nyt osaavamme tien. 

Mies palasi takaisin jatkaakseen alkuperäistä reittiä. Me sen sijaan aloimme olla väsyneitä kuumassa ilmassa kulkemisesta, minunkin paitani oli jo läpimärkä. Kävelimme siis sillan yli ja onnistuimme ostamaan suuren pinkin värisen moskeijan lähellä sijaitsevasta automaatista kaksi vesipulloa. 

Matkatoverini oli jo pariin kertaan sanonut, että hänellä on puhelimessa hätänumero, johon voi soittaa tarvittaessa. Itse en ollut siihen valmis, kun tuntuisi nololta paljastaa hotelliväelle huono suunnistustaitoni. Siinä asioita punnitessamme huomasin, että toinen kenkäni oli hajonnut. Koko kanta oli katkennut ja sisältö pursusi sen sisältä. Olinkin ihmetellyt, miksi kävely tuntuu niin oudolta. Kengän särkyminen oli kuitenkin minulle onni, sillä sen varjolla saatoin soittaa Kirsin antamaan numeroon ja pyytää jotakuta hakemaan meidät, kun kenkäni on särkynyt. Puolisen tuntia odottelimme kyytiä, ja sinä aikana sadepilvet ja ukkonen alkoivat lähestyä. Ensimmäiset pisarat putoilivat maahan, kun auto lopulta saapui hakemaan meitä. Pian sen jälkeen satoikin jo rankasti. Hotelliin pääsimme klo 18.40.

Eksymisen syykin selvisi lopulta. Järvi ei olekaan pyöreä vaan moniulokkeinen, mistä syystä ensimmäisen kerran sillan ylitettyämme aloimmekin seurata lahden rantaa, joka vei kauemmaksi kohteestamme. 

Ei sitä uskoisi, että järven rannalla ikänsä asunut ihminen, voi eksyä silloinkin, kun pitää vain kiertää järvi, vieläpä hyväkuntoista asfalttitietä kulkien!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Anteeksianto vapauttaa

Näin isänpäivänä mieleeni palaa tapahtuma alakouluvuosiltani.

Olen pienestä pitäen ollut kissaihminen. Tuon ajan maalaistalossa kissoja riitti. Perheessäni tiedettiin, että minulle jokainen mirri oli rakas oma itsensä. Kaikkia kissoja ei voinut mitenkään pitää, sen minäkin ymmärsin. Isäni epäkiitollinen tehtävänä oli vähentää kissojen määrää sen ajan karkein menetelmin.

Eräänä aamuna paljastui aukko asiantuntijuudessani. Masaksi nimeämäni pentu oli kasvanut aikuiseksi ja oli yön aikana pyöräyttänyt pennut! Osa pennuista oli syntynyt kuolleena, osa epämuodostuneina. Eloonjääneiden kanssa Masa ei tiennyt mitä tehdä ja sen tasapaino järkkyi pysyvästi. Isäni alkoi puhua sen puolesta, että Masa oli hävitettävä. Asian käsittely kiristi tunnelmaa navettatöillä. Ymmärsin ongelman, mutta kesti kauan, ennen kuin myönnyin sen edessä. Lopulta tuli päivä, jolloin tiesin Masan päivien päättyvän.

Olin havainnut, että isäni suhtautui kissoihin yliolkaisesti. Epäilin, että hän ei erota kissoja toisistaan, sillä samaan aikaan minulla oli hoidettavana niin ikään punaruskea Vili. Isä suorastaan suuttui, kun kysyin, tunnistaako hän varmasti Masan Vilistä. ”Ala jo mennä siitä” hän tuhahti ja huitaisi kädellään. Menin sisälle harmissani torjutuksi tulemisesta. Jonkin ajan kuluttua arvioin tapahtuman olevan ohi ja palasin navetalle.

Ensimmäisenä ovella vastaani asteli Masa.

Isä, teitkö sen jo?”, kysyn.
Isä tuijottaa kissaa edessämme ja vastaa: ”Kyllä”.
”Isä, sinä tapoit väärän kissan”, parkaisen. Käännyn kannoillani ja syöksyn ulos navetasta.

Itken vuolaasti ja piiloudun petiini. Päätän vihata isääni lopun elämääni. En ikinä antaisi hänelle anteeksi. Minä tiesin hänen heikkoutensa, mutta hän ei kuunnellut minua. Päätän elää yksin huoneessani. Ainakaan isälleni en puhuisi enää mitään.

Kuluu joitakin tunteja. Kuulen kellarin oven avautuvan ja isän palaavan navettatöiltä. Isä tulee huoneeseeni ja polvistuu petini vierelle. Hän silittää hiuksiani ja sanoo pehmeällä äänellä: ”Hanna, anna anteeksi, minun olisi pitänyt kuunnella sinua. ”

Samassa kaikki huoleni ovat poissa. Syöksähdän hänen kaulaansa ja sanon: ”Ei se mitään, tuleehan niitä uusia kissoja. ”

Mongoliassa anteeksipyytäminen on harvinaista. Vielä harvinaisempaa on se,
että vanhemmat pyytävät anteeksi lapsiltaan. Kristillisen perhetyön myötä
kristityt ovat oppineet pyytämään ja antamaan anteeksi.  
Tapahtuma muurautuu elämäni kivijalkaan muistutukseksi anteeksiannon vapauttavasta voimasta. Minulle on yhä päivänselvää, että tuo voima on taivaallista alkuperää, ja haluan isäni tavoin rakentaa elämäni sen varaan.

Jeesus sanoo: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” Matt. 18:18

torstai 9. marraskuuta 2017

Vuoristokylän naiset kirjoittavat – kielityön kuulumisia Kaukasiasta

Kielityö Kaukasiassa etenee. Kielityöntekijämme kirjoittaa:


Leikkikoulu

Terveisiä ensinnäkin leikkikoulusta, siellä kaksi opettajaa uurastaa 12 lapsen kanssa leikkien, laulaen ja askarrellen lasten omalla äidinkielellä. Pari viikkoa sitten siellä käydessäni tosin vain puolet lapsista oli paikalla, muut olivat flunssassa. Kylässä ei ollut ollut sähköä viikkoon, joten uutta uunia ei ollut voitu käyttää.



Kertomuksia

Saman kylän nuorille jatkettiin tammikuussa aloitettua Bloom-kurssia. Bloom on helppo tietokoneohjelma, jolla voidaan suunnitella kirjoja, kirjasia, kalentereita ym. Osanottajia tuli 11, iältään 13–15-vuotiaita, tyttöjä viisi ja poikia kuusi. Heistä suurin osa oli jo tammikuussa mukana, joten pienen kangertelun jälkeen he pääsivät nopeasti työhön käsiksi. Meillä ei ollut paljonkaan varsinaista yhteisopetusta, vaan ehdin neuvoa jokaista yksitellen, lisäksi nuoret opettivat toinen toisiaan. Suurin osa teki pienen kirjasen jostain Raamatun kertomuksesta, aiheina mm. Mooses, Kain ja Aabel, Kadonnut lammas ja Kaanaan häät. Tekstit olivat melko suoraan heidän äidinkielen oppikirjastaan, kuvia löytyi ohjelman kuvapankista. Olin ajatellut, että jotkut haluaisivat piirtää itse kuvituksia, mutta tällä kertaa niin pitkälle ei päästy. Kahden päivän kurssin jälkeen jokaisella oli kädessään valmis kirjanen. Sähkökatkojen takia ei saatu kirjasista useampia kappaleita, mutta tarkoitus on painaa niitä myöhemmin.
Kun toinen päivä päättyi, yksi pojista kysyi: ”Moneltako tullaan huomenna?” Vastaus oli, että jatketaan marraskuun lopulla, jolloin kirjasista tehdään ns. ’Puhuva kirja’. Se on tietokone- ja älypuhelinsovellus, jossa kirjan teksti ja äänitys tulevat yhtä aikaa. Koululle on lahjoitettu tietokoneita ja koulun rehtori suunnittelee nyt viikottaista kerhoa, jossa halukkaat voisivat opetella tietokonetaitoja omalla kielellään.
Toivotaan, että nuorten tekemiä kirjasia käytettäisiin myös leikkikoulussa. Tämän kurssin jälkeen minulla oli tunne, että olen urani huipulla.


Vuoristokylän naiset kirjoittavat


Mutta vielä vuoristokylän kuulumisia. Siellä sitten 18.–19.10. toteutui naisille kirjoituskurssi, jota olen ensimmäistä kertaa suunnitellut runsaat kahdeksan vuotta sitten. Se pidettiin ihan kylän keskustassa ja mukaan tuli yhteensä kuusi naista, melko nuoria kaikki, iältään 25-45-vuotiaita. He kirjoittivat omasta lapsuudestaan sekä muistelivat kuulemaansa satua, tekivätpä myös sarjakuvan valitsemastaan aiheesta. He myös käänsivät sadun ’Leijona ja hiiri’ omalle kielelleen; se kerrottiin heille suullisesti. Leijonalle ei ole vastinetta heidän kielessään, mutta he tunsivat turkinkielisen sanan, jota useimmat käyttivät. Yksi naisista kyllä käytti sanaa leopardi ja kirjoitti sadun juonenkin hiukan alkuperäisestä poiketen, hiiren sijalla oli lintu.
Kun kerroimme, että aiomme jatkaa noin kuukauden kuluttua, useimmat olivat innoissaan. Yksi rouva, kylän terveydenhoitaja, kysyi: ”Mummoni kertoo mielenkiintoisia tarinoita, voisinkohan kirjoittaa niitä ylös kotona?” Innostimme häntä tietysti siihen.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Epävarma armo

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.



Teemme työtä maassa, jossa armo on epävarmaa. Paikalliset voivat korkeintaan toivoa, että heidän Jumalansa armahtaisi heitä, mutta varmoja he eivät voi olla. Pahoja tekoja pitää kompensoida hyvillä eikä rukousaikoja sovi missata. Armon epävarmuudessa omia virheitä ei voi myöntää, vaan mieluummin valehdellaan. Koska ongelmista ei voi puhua ääneen, niitä on hankala ratkaista. Kissaa ei koskaan saada pöydälle. 

 Täällä asuessa tarvitsee vahvan sisäisen elämän jaksaakseen ulkoisen paineen ja armottomuuden keskellä. Työ on vaikeaa, olosuhteet karut, resurssit niukat, välineet huonot eikä kukaan auta, kun tulee tukala tilanne. Päätökset pitää tehdä nopeasti. Virheitä sattuu.  

Armoton suhtautuminen meitä kohtaan johtaa siihen, että kiistat hävitään, seuraukset kärsitään, väistetään sivuun ja siirrytään muualle, jossa edes jollain tavalla tullaan hyväksytyiksi ja työntekoamme suvaitaan. 

Mielessäni on usein soinut vanha hengellinen laulu: ”Nobody knows the trouble I see, nobody knows but Jesus.” Kanssaihmiset eivät tunne vaikeuksiani eivätkä voi olla armollisia. Jeesus Kristus tuntee nämä vaikeudet. Hän tuntee tilanteeni, olosuhteet ja vähäiset resurssit. Vapahtajani tuntee minut ja vilpittömän pyrkimykseni hyvään, mutta myös luonteeni heikkoudet. Vain Hän on täydellisesti armollinen. Tiedän, että Hänen armonsa riittää, se on varmaa.  

Kristuksen varmassa armossa roikkuen jaksan jatkaa ja saan armahtaa itseäni, vaikka kukaan muu ei armahtaisi.  


”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” (Hepr. 4:16) 

Lähetystyöntekijät, Itä-Afrikka

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Pohdinta evankeliumista Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 5.11.2017

kirjoittaja: Jukka Norvanto

22. sunnuntai helluntaista omistetaan uskonpuhdistukselle. Sunnuntain tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön.
Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.

aihe: Uskon perustus
Päivän tekstit:
Psalmi:
1. lukukappale:
2. lukukappale:
Evankeliumi:

Saarnan valmistuksen avuksi

USKON PERUSTUS

Saarnaajan haasteena on sovittaa yhteen toisen vuosikerran evankeliumi ja uskonpuhdistuksen keskeiset löydöt. Päivän kirjetekstistä yhtymäkohdat on toki helpompaa löytää. Tässä yhteydessä pohdin kuitenkin evankeliumin sanomaa ja miten sen voisi liittää myös uskonpuhdistuksen teemoihin.

Sunnuntain evankeliumi korostaa koko Matteuksen evankeliumin kokonaissanoman mukaisesti Jeesusta luvattuna Messiaana. Kysymykseen Messiaasta viittaa suoraan myös päivän evankeliumi, jossa sekä fariseukset että saddukeukset pyytävät Jeesukselta taivaasta merkkiä, joka kiistattomasti osoittaisi tämän olevan Messias.

Matteuksen evankeliumikirjan suuria kysymyksiä on sen osoittaminen lukijoille, että Jeesus todella on luvattu Messias. Sen rinnalla evankeliumissa tulee yhä uudelleen esiin uskonnollisten johtajien sokeus tai haluttomuus suostua tähän totuuteen. Kolmas keskeinen teema on se, että Jeesus ja juutalaiseen kansaan kuulumattomat (eli me pakanakansojen edustajat) kuuluvat läheisesti yhteen. Nämä teemat nousevat yhä uudelleen esiin evankeliumikirjassa, aina sukuluettelosta alkaen kirjan viimeisiin jakeisiin, joissa Jeesus kertoo, että hänellä on kaikki valta niin taivaassa kuin maankin päällä.

Mainitut kolme näköalaa tulevat esiin jo evankeliumikirjan alkuluvuissa: Jeesus on luvattu Daavidin Poika, jonka esiäiteinä mainitaan neljä pakanakansojen edustajaa (Tamar, Rahab, Ruut ja Urian vaimo, Batseba); idän tietäjät tahtoivat päästä kumartamaan vasta syntynyttä messiaskuningasta, mutta kansan uskonnolliset johtajat eivät heidän seuraansa lyöttäytyneet, vaikka toki kirjoituksista tiesivätkin, missä Messiaan tuli syntyä.

Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ja uskonnollisten johtajien välinen kuilu vain kasvaa, ja harvoja ovat ne kerrat, jolloin joku heidän edustajansa tulee pyytämään Jeesukselta apua. Sen sijaan usein toistuvat tilanteet, joissa he tahtovat asettaa Jeesuksen koetukselle, niin kuin päivän evankeliumissa.

Saddukeukset ja fariseukset

Päivän evankeliumi paljastaa, että tavallisesti keskenään kilpailevat uskonnollisiin johtajiin kuuluvat miehet liittoutuvat keskenään, kun ovat löytäneet Jeesuksesta yhteisen vihollisen.

Saddukeukset olivat liberaaleja raamatuntulkinnassaan, eivät uskoneet sen enempää enkeleiden olemassaoloon kuin ylösnousemukseenkaan. He tekivät myös läheistä yhteistyötä roomalaisten kanssa, ja koska heidän joukostaan valittiin myös ylipappi, heillä oli uskonnollisessakin mielessä suuri arvovalta.

Fariseukset olivat oikeastaan maallikkovetoinen herätysliike, johon kuuluvat puolestaan tunsivat hyvin kirjoitukset ja pyrkivät noudattamaan niitä kirjaimellisesti. Me kutsuisimme heitä konservatiiveiksi. Normaalisti nämä kahden ryhmän edustajat olivatkin toisiaan vastaan. Paavalikin, fariseuksiin kuuluvana, hyödynsi tätä vastakkainasettelua, kun hänet pidätettiin temppelissä syytettynä sen saastuttamisesta (ks. Ap. t. 23:1-10).

Päivän evankeliumin keskeisiin viesteihin kuuluu kysymys Joonan merkistä. Samasta teemasta on keskusteltu myös jakeissa Matt. 12:38-42. Siinä yhteydessä merkin pyytäjiä olivat ”muutamat lainopettajat ja fariseukset”. Luvussa 16 merkkiä on pyytämässä fariseusten kanssa myös saddukeukset. Näin Jeesuksen vaikutus alkoi laajeta kansan keskuudessa, minkä johdosta hänen vastustajansa alkoivat liittoutua keskenään. Jeesuksen suosion kasvun tuottamasta huolesta niin fariseusten kuin saddukeustenkin parissa kertovat myös jakeet Joh. 11:45-53.

Mistä merkin pyytämisessä oli kysymys?

Matteus korostaa luvussa 16, toisin kuin luvussa 12, että merkin pyytämisessä oli uskonnollisten johtajien halu panna Jeesus koetukselle. He eivät siis tulleet etsimään Jeesukselta apua, vaan paremminkin etsimään tekosyytä, miksi heidän ei tarvitsisi uskoa Jeesukseen.

Pinnalta katsoen kysyjien motiivit saattoivat tuntua aidoilta, sillä olihan Vanhan testamentin kirjoituksissa useitakin esimerkkejä siitä, että Jumalan ihmisten toimintaa olivat vahvistaneet taivaasta tulleet merkit. Sellaiset esimerkit näyttivät oikeuttavan heidän hurskaalta näyttävät tekosyynsä olla uskomatta Jeesukseen.  Taivaallisia merkkejä Vanhan testamentin sivuilla oli kerrottuna useitakin. Sellaisia oli Joosuan taistelussa amorilaisia vastaan Aijalonin laaksossa (Joos. 10:8-15), Samuelin aikana taistelussa filistealaisia vastaan (1. Sam. 7:7-10) tai Elian kamppailussa Baalin profeettoja vastaan Karmel-vuorella, jolloin tuli iski taivaalta, niin että vedellä kastellut alttarille pannut uhrilihat paloivat (1. Kun. 18:38-39).

Kysyjien hurskaalta vaikuttavana ajatuksena siis oli, että tokihan Messias pystyy tekemään vastaavia ihmeitä ja suurempiakin kuin nämä Vanhan testamentin Jumalan ihmiset. He siis pyysivät Jeesusta tekemään niin selvän ihmeen, ettei kenelläkään jäisi mitään epäselvyyttä hänen messiaanisuudestaan.

Jeesus ei kuitenkaan ryhtynyt tekemään ihmeitä näytöstyyliin, ihmisten uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Sama päti myös VT:ssa kuvattuihin taivaallisiin merkkeihin; niitäkään ei annettu ihmisten pohjatonta uteliaisuutta tyydyttämään vaan kansan auttamiseksi ahdinkotilanteissa. Mutta hän kyllä kertoi merkistä, joka näillekin ihmisille annettaisiin myöhemmin (alkutekstissä on selvä tulevaisuuteen viittaava verbimuoto tässä yhteydessä).

Usko ei perustu merkkeihin

Mutta mitä olisi tapahtunut, jos Jeesus olisi suostunut kysyjien vaatimukseen ja antanut jonkin erityisen taivaallisen merkin siinä tilanteessa?

Voltairen kerrotaan sanoneen: ”Vaikka ihme tapahtuisi keskellä toria tuhansien selvien ihmisten silmien edessä, minä uskoisin mieluummin aistieni erehtymiseen kuin ihmeeseen.” Voltairen tunnustus lienee totta, sillä epäusko etsii aina keinoja torjua Jumalan kutsu tulla Jeesuksen luokse. Merkkien pyytäminen ei vahvista uskoa vaan usein vain vahingoittaa sitä, sillä uskon luonteeseen kuuluu se, ettei se ole nähtävillä olevien asioiden näkemistä, vaan usko katsoo ikään kuin horisontin taakse, se on niin kuin lintu, joka alkaa laulaa ja ennen sarastusta.

 Matteuksen evankeliumikirjan lopulla käy ilmi, että ylipapit olivat niin vakuuttuneita Jeesuksen ylösnousemuksesta, että he jopa lahjoivat hautaa vartioineet sotilaat kertomaan valhetta haudan tyhjenemisestä. Totuus ei uskonnollisia johtajia kiinnostanut, vaan oman aseman säilyttäminen. Siksi taivaallinen merkkikään ei olisi mitään muuttanut.

Epäuskosta päivän evankeliumissa onkin kysymys. Jeesus viittaa kysyjiin käyttämällä heistä ja heidän tavallaan ajattelevista ilmaisua ”paha ja uskoton sukupolvi”. Sana ”uskoton” viittaa avioliiton rikkomiseen mutta VT:n tausta huomioon ottaen se viittaa tässä ennen muuta Jumalan ja Israelin kansan välillä solmitun liiton rikkomiseen (vrt. Hoosean kirja), mikä tarkoitti elävän Jumalan palvelemisen sijasta tai ohella epäjumalien palvontaa.

Vastatessaan Matteuksen luvussa 12 samalaiseen kysymykseen Jeesus nostaa aikalaistensa edelle pakanakansoja edustaneet niniveläiset, jotka ottivat todesta Joonan välittämän Jumalan sanan sekä Salomon viisautta ihmetelleen etelän kuningattaren. Nämäkin kääntyivät Jumalan puoleen, vaikka näkivät jotain paljon vähäisempää kuin ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan. Kuinka paljon enemmän siis Jeesusta katselleiden ja kuunnelleiden ihmisten tulisi tulla hänen luokseen!

Jeesuksen viesti on siis selvä: vain selvä epäusko eli ihmisen halu noudattaa omia pyyteitään ja mielihalujaan on todellisuudessa syynä erityisten merkkien pyytämiseen. Jos ihminen ei niitä saa silloin kuin tahtoo, hän voi ilmeisesti tyydyttää omaatuntoaan ja jatkaa tyytyväisenä kohti kuolemaansa.

Niinpä myös Jeesus kääntää kysyjille selkänsä ja lähtee pois heidän luotaan ja menee - niin kuin päivän evankeliumin päättävän jakeen jälkeen kerrotaan - vastarannalle eli pakanoiden alueelle, josko hän sieltä – eli meidän luotamme – löytäisi edes yhden, joka suostuisi hänen auttamakseen.

Joonan poika uskoo

Näiden epäuskoon liittyvien pohdintojen vastapainona on se, mitä Matteus kertoo hieman myöhemmin samassa luvussa. Siinä hän näet yllättäen palaa Joona-teemaan. Matteus kertoo aluksi Jeesuksen kysyneen Filippuksen Kesareassa opetuslapsiltaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Matt. 16:15). Siihen Simon Pietari vastaa: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”

Tämän uskontunnustuksen jälkeen Jeesus palaa Joona-teemaan, kun hän sanoo: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa” (Matt. 16:17).

Tämä on ainoa kerta, kun Pietaria kutsutaan evankeliumikirjoissa Joonan pojaksi, ja se tapahtuu pian niiden jakeiden jälkeen, jossa Jeesus kertoo Joonan merkistä.

Kertoessaan Joonan merkistä luvussa 12 Matteus totesi Jeesuksen viitanneen siihen tapahtumaan profeetan elämässä, jolloin tämä oli ollut ikään kuin kuolleena meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Vastaavalla tavalla Jeesuskin olisi kuolleena kolme päivää ja kolme yötä, ja Joonan tavoin hänkin nousisi kuolleista.

Saarnaaja voi joutua pohtimaan tässä yhteydessä kysymystä kolmesta päivästä ja kolmesta yöstä, kun Jeesus oli haudassa vain perjantai-illasta sunnuntaiaamuun eli meidän laskumme mukaan vain kaksi vuorokautta eli vain kaksi yötä. Tuon ajan kielenkäytössä ilmaisu ”kolme päivää ja kolme yötä” oli vakiintunut, idiomaattinen ilmaisu, jolla tarkoitettiin aikaa, joka osui kolmeen vuorokauteen. Jeesushan kuoli perjantai-iltana, oli haudassa lauantain ja nousi kuolleista sunnuntaiaamuna. Jeesuksen ilmaisu tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että hän tulisi olemaan kuolleena ajanjakson, joka ulottuu kolmeen eri vuorokauteen.

Uskon lahja tulee Jeesuksesta kertovasta sanasta

Jeesuksen ylösnousemus ja tyhjä hauta saivat aikanaan pelkäävät opetuslapset liikkeelle viemään Joonan tavoin Jumalan sanaa myös kaukaisille kansoille. Mutta siinä uskossa oli kysymys samasta asiasta kuin Pietarin tunnustuksessa Filippuksen Kesareassa. Lopultakin vain Jumala yksin voi tehdä sen ihmeen, että ihminen Jeesusta kuunnellessaan ja katsellessaan voi nähdä hänessä luvatun Messiaan, Jumalan Pojan ja ihmiskunnan ainoan toivon.

Joonan merkki, Jeesuksen ylösnousemus ja sanoma kuoleman ja synnin mahdin kukistumisesta, on lopultakin ainoa turva, jota tarvitsemme. Mahtavinkaan ulkoinen ihme ei lopultakaan vie ihmistä Jumalan luo. Tarvitaan sanoma ylösnousemuksesta eli siitä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme Jeesuksen uhrikuolemalla ja ylösnousemuksella, jotta meissäkin voi tapahtua se ihme, että siirrymme kuolemasta elämään. Sitä ihmettä ei lopultakaan voi tehdä mikään ihmisestä lähtevä liha tai veri, vaan yksin Jumala, Jeesuksesta kertovan sanan välityksellä.

Sen totuuden löysi aikoinaan myös Martti Luther, joka Jumalan sanan eli Roomalaiskirjeen avulla ymmärsi, että Jumalan vanhurskaudessa on kysymys siitä, mitä Jumala tahtoo antaa meille syntisille ihmisille eikä siitä, mitä me voimme tehdä. Liha eikä veri ei voi tuoda meille pelastusta, mutta Jumalan elävä sana kylläkin, joka teki Pietaristakin Joonan pojan, ilosanoman välittäjän.


Lähetysyhdistys Kylväjä, jonka kolehtipyhää uskonpuhdistuksen muistamisen sunnuntaina vietetään, on väline, jonka avulla suomalaiset voivat olla vaikuttamassa siihen, että iloinen uutinen kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta, Messiaasta, voi saavuttaa myös ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksesta vielä koskaan kuulleet. Tarkoituksena on, että Jumalan valmistama lahjavanhurskaus tulisi yhä useamman ihmisen aarteeksi. Se oli myös uskonpuhdistajien tärkein tavoite. Siksi Raamattukin piti saattaa kansan kielelle, jotta yhä useampi voisi sitä tutkia ja saada sen vaikutuksesta elämän.