torstai 16. kesäkuuta 2016

Liisa Kingman puhe lähetiksisiunaamistilaisuudessa 1968



Sunnuntaina 19.6. siunataan Lähetyksen kesäpäivillä seitsemän uutta lähetystyöntekijää. He liittyvät uusimpina lenkkeinä Kylväjän lähettien yli 40-vuotiseen ketjuun. Aika on muuttunut, mutta monet lähtemiseen liittyvät kysymykset, ilot ja surut ovat edelleen samoja kuin vuonna 1968, jolloin Kylväjän ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät kielikouluun Englantiin. Yksi heistä oli Liisa Kingma.

Lähtijän sana lähetiksisiunaamistilaisuudessa 30.6.1968 Lahdessa

Liisa Kingma ja Ritva Olkkola-Pääkkönen Bristollissa joulukuussa 1966

Sana, joka minulla tilaisuuteen on, ei ensi kuulemalta ole kovinkaan rohkaiseva tai lohduttava. Se on kuitenkin Herran sana ja sellaisena varteen otettava. Sain sen pari viikkoa sitten painiskellessani Herran edessä lähtööni liittyviä asioita ajatellen.

Sanan sai kerran Hesekiel Herran kutsuessa häntä profeetan tehtävään. Hes. 2:6-8.
”Mutta sinä ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku. Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat. Mutta sinä ihmislapsi, kuule, mitä minä sinulle sanon. Älä ole uppiniskainen, niin kuin uppiniskainen suku on. Avaa suusi ja syö, mitä minä sinulle annan.”

Tämän jälkeen profeetta sai syödäksensä Herran sanat.

Herra ei kaunistellut profeetan edessä olevaa tietä kutsuessaan hänet työhönsä. Eikä hän kaunistele tänäkään päivänä kutsuessaan työntekijöitään, myös lähettejään muihin maihin.

Edessämme on repiviä orjantappuroita, pistäviä ohdakkeita, purevia skorpioneja varmasti aivan kirjaimellisesti. Niitä on myös kuvaannollisesti: ulkonaisesti ja sisäisesti raastavia ahdistuksia, vaikeuksia, kärsimyksiäkin. Millaisia ne käytännössä ovat, on turha kuvitella; aikanaan, ehkä piankin saamme ne kokea. Tulemme kohtaamaan uppiniskaisia, kovakorvaisia ihmisiä, jotka eivät halua kuunnella meitä. Mutta eihän tämä kaikki ole mitenkään outoa. Samat asiat kohtaavat jokaista Jumalan valtakunnan työntekijää myös täällä kotimaassa. Ei lähetyssaarnaajaa siksi tarvitse surkutella. Herra ei kuitenkaan pelkää lähettää meitä näitten ohdakkeitten ja uppiniskaisten keskelle. Hän tuntee täkäläiset olosuhteet, tuntee työkenttämme tilanteet ja tuntee meidät, lähettinsä, savensa, josta hän on muovaamassa mieleistään astiaa.

Edessä oleva orjantappuratie ei ole kuitenkaan koko kuva. Omamme ja omistamamme on Jeesuksen lupaus lähetyskäskyn yhteydessä: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis… Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Ei ole vain ohdakkeita tai pistäviä skorpioneja vaan Jeesus itse kanssamme niissä ja niiden keskellä. Ei ole vain uppiniskaisia, kuurokorvaisia ihmisiä vaan Jeesuksen kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kaikkivallassaan hän voi taivuttaa uppiniskaisen ja avata kuurot korvat kuulemaan Jumalan sanaa.
Sana teille rukoilevat Jumalan lapset. Teistä riippuu, tukehdummeko ohdakkeisiin ja raatelevatko orjantappurat meitä vai saako Herra Jeesus voiton tilanteessa. Teidän rukouksistanne ja meidän riippuu, miten omaisemme kestävät lähdön.

Meidän lähtömme ja työhön pääsymme ei ole uhri meille. Olemme vain kulkemassa Jumalan viitoittamaa tietä, jolla saamme olla hänen siunaaminaan. Lähtömme ei ole uhri teillekään, melko vieraille, joskin Herrassa tutuille. Uhrin antajina ovat vanhempamme, jotka ovat kasvattaneet meidät, kouluttaneet ja varmaan unelmansa uneksineet tulevaisuudestamme. Nyt olemme heille inhimillisesti hyödyttömiä, ei meistä ole heille turvaa, olemme kaukana ja he ovat huolissaan meistä. Nämä todelliset uhrin antajat tarvitsevat erityistä Jumalan läsnäoloa ja kantavaa voimaa. Olkoon tämä tilaisuus ei vain meidän juhlamme vaan vanhempiemme juhla ja tämän tilaisuuden muisto jälkeen päin kehotus esirukoukseen lähetyssaarnaajien vanhempien puolesta.

Perimmäisen uhrin antaja on kuitenkin Jeesus Kristus itse, Jumalan Poika, joka jätti taivaan kunnian ja kirkkauden, tuli ihmiseksi, kärsi häväistyksen ja pilkan, häpeällisen kuoleman meidänkin tähtemme. Hän antoi uhrin lähetystyöhön lähtijän edestä, hänen vanhempiensa ja omaistensa edestä, rukoilevan lähettäjäjoukon edestä, kaikkien näillä päivillä olevien edestä ja niitten edestä, joitten keskelle meitä ollaan lähettämässä. Hänelle, Uhrikaritsalle olkoon kiitos ja kunnia tänäkin päivänä ja Hänen verensä saakoon meidän ylistyksemme. Kun Hän on kanssamme, olemme valmiit kohtaamaan ohdakkeiset tiet ja pistävät ahdistukset. Kun Hän on kanssamme, me uppiniskaiset taivumme ja luotamme Häneen toistenkin uppiniskaisten kohdalla. Hän itse sanoo jokaisen orjantappuran ja ohdakkeen kohdalla ”älä pelkää” ja uppiniskaisen luona ”älä arkaile” niin kuin oli tässä Hesekielin tapauksessa.

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi” – tämä on Herran sana sinulle ja minullekin.

Liisa Kingma



Matkaan siunattavina 30.6.1968 vas. Liisa Jakkula (nyk. Kingma), Ritva Juutilainen, Marjatta Kyyhkynen, Ritva Olkkola (Olkkola-Pääkkönen). Siunaamassa mm. Juhani Lindgren ja Raimo Mäkelä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kadonnutta etsimässä



Kuopion ja Mikkelin hiippakuntien aluekoordinaattori Hanna Räsänen kirjoittaa:

Luukkaan evankeliumin 15.luvussa Jeesus esittää kolme vertausta, jotka on suunnattu paikalla oleville uskonnollisille johtajille. Itseään hyvinä pitävät johtajat paheksuivat Jeesusta, joka jatkuvasti veti puoleensa syntistä väkeä. 

Ensimmäinen vertaus kertoo paimenesta, joka huomaa, että yksi hänen lampaistaan on kadonnut. Missä lammas lieneekin, se tietää olevansa huonossa tilanteessa, pelkää ja on neuvoton. Silti se ei osaa muuta kuin odottaa. Paimen ei suostu menetykseen, vaan etsii lammastaan kunnes löytää sen. Sitten paimen kutsuu kaikki lähistöllä olevat luokseen ja pyytää näitä iloitsemaan kanssaan kadoksissa olleen löytymisestä.

Toinen vertaus kertoo naisesta, joka huomaa, että yksi hänen hopearahastaan on kadonnut. Kolikko on tilastaan tyystin tietämätön siinä lattian raossa, johon on sattunut pyörähtämään. Se ei osaa edes odottaa löytäjää. Taloudestaan huolellinen nainen ei suostu tappioon vaan uurastaa lampun valossa löytääkseen rahansa. Rahalla on hänelle arvo, josta kolikko itse ei mitään ymmärrä. Löydettyään rahansa nainen kutsuu naapurit ja ystävät luokseen, jotta voisi iloita suurella joukolla kadonneen löytymisestä.

Nämä sanat lohduttivat paikalla olleita syntisiä ja ne lohduttavat meitä. Veipä elämämme tie pois Jumalan yhteydestä tieten tai tietämättämme, armollinen Jumala etsii ja löytää meidät. Hän tuo meidät takaisin yhteyteensä ilman ponnisteluitamme. Meillä on hänelle arvo, jonka suuruutta emme pysty käsittämään.

Varsinainen yllätys Jeesusta kuunteleville oli kätketty kolmanteen vertaukseen, jossa Isän yhteydestä kadoksissa on poika, tai oikeastaan kaksi. Toinen on kadonnut maailmalle, toinen omaan ylpeyteensä. Erona kahteen edelliseen on, että kukaan ei lähde poikaa etsimään. Jeesuksen tarkoitus on saada kuulijat kysymään: ”Kenen olisi sitten pitänyt lähteä etsimään poikaa?”.  Timothy Keller vastaa: vanhemman veljen.

Niin tekee todellinen vanhempi veli. Omalla kustannuksellaan, vaivoja säästämättä, hän lähtee kotoaan kunnes löytää veljensä. Tämä tulee hänelle valtavan kalliiksi mutta muuta hän ei voi. Veli on löydettävä takaisin perheeseen.

Juuri näin toimi meidän todellinen vanhempi veljemme, Herra Jeesus. Anteeksiantamuksellamme oli järkyttävä hinta. Sen Jeesus maksoi ristillä, meidän sijastamme. Ristillä Jeesusta kohdeltiin kadonneena hylkiönä, jotta meillä olisi uusi elämä Jumalan perheeseen takaisin löydettyinä.
Mikä ihmeellinen taivaallisen talouden vaihtokauppa!


Kirjoitus on julkaistu myös Länsi-Saimaan Sanomissa 10.6.2016.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Vauhtia Raamattuopiston ja Kylväjän futisriparilla

Kuluneella viikolla on vietetty vauhdikkaita päiviä. Raamattuopiston ovat täyttäneet nuoret futisriparilaiset. Päiväohjelmaan kuuluvat parin tunnin futistreenit ja monipuolista tutustumista kristillisen uskon perusteisiin.
Illalla viihdytään raamatturyhmissä ja iltaohjelmissa pirteiden isosten johdolla. Leirillä on perehdytty kristilliseen uskoon ja nuorten elämän kysymyksiin monin eri tavoin. Näiden pohdintojen keskellä on löytynyt vahva ryhmähenki.
Kuvassa riparin futistreenien vetäjä Jarkko Vähäsarja yhdessä nuorten kanssa Kauniaisten keskuskentällä.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tuoksuja, leipää ja Elämän Leipää - Pakolaistyön kuulumisia Ateenasta

Pakolaistyötä Ateenassa tekevä Liisa Puhalainen kirjoittaa:

Historiankirjoissakin muisteltaneen tätä kansainvaellusten aikaa, jonka polttopisteessä olemme saaneet elää. Tragedian iloisena kääntöpuolena sitä muistellaan varmasti myös monen kansan kirkkohistoriassa!

Reilut 55.000 lähinnä Syyriasta, Afganistanista ja Irakista tullutta turvapaikanhakijaa jäi jumiin Kreikkaan 3-4 kuukautta sitten, 40% heistä lapsia. Meistä tunnin matkan sisässä heistä on nyt noin 15.000, joten tunkua on keskuksellamme taas riittänyt, eikä todellakaan tarvitse enää väkeä käydä houkuttelemassa aitovieriltä. Tosin puistoissa ja junissa muutenkin liikkuessa tulee kyllä edelleen pakolaisia kohdattua ja annettua osoitteita keskuksellemme.


Turkin ja EU:n välisen palautussopimuksenkin jälkeiset noin 8.000 uutta tulijaa ovat nyt vankilamaisissa olosuhteissa piikkilankojen sisällä lähinnä Lesvoksen saarella. Ongelma on pyyhkäisty pois turistien silmistä ja rannat siivottu. Joitain satoja on palautettu takaisin Turkkiin. Pakolaisten ahdinko on kuitenkin yhtä todellinen kuin ennenkin. Useat avustusjärjestöt ovat vetäytyneet protestina leirien pidätyskeskuksiksi muuttumiselle ja vain neljännes EU:n lupaamista lisävoimista turvapaikkakäsittelyyn on saapunut. Turistikauden alku on lisännyt paineita myös Ateenassa siivota pakolaiset sivummalle, ja muutaman tuhannen hengen satamassa olevan telttakylän väkeä siirretään nyt muualle varastorakennuksiin ja armeijan pystyttämiin suojiin. Niissä toimintaa pyörittää nyt mm. laivaston sotilaat, mutta avoimuutta on myös kansalaisjärjestöjen kädenojennuksille. Moni tulijoista osaa olla pienestäkin kiitollinen, ei sentään ole sotaa. Vapaaehtoisia yksityisiä ja järjestöjen auttajia on vielä onneksi monin paikoin vähintään palloa potkimassa lasten kanssa, ja Kreikan hallituskin ilmeisesti koettaa tehdä parhaansa talousahdingossaan.

Hamid - kallisarvoinen


Kaikkeen jo matkalla koettuun nähden pakolaisten elinolosuhteet eivät kuitenkaan ole se kaikkein pahin asia, vaan täydellinen epätietoisuus tulevasta, johon viisainkaan YK:n viranomainen ei osaa antaa valoa. Pakolaiset on kaukaa helppo nähdä massana, mutta jokainen on kallisarvoinen, jokaisen tarina on tärkeä. Viimein väki alkaa uskoa, että raja ei enää aukea, ja koska esim. afgaanit eivät ole oikeutettuja pakolaisten siirto-ohjelmiin, turvapaikkaa on haettava Kreikasta, oli täällä sitten työtä tai ei. Kun tulijat sitten näkevät paikallisetkin köyhät kerjäämässä, puistossa vasta kohdatun Hamidin masentavat tulevaisuudennäkymät ymmärtää: ”Nyt minun pitäisi sitten valita, kuolenko sodassa kotimaassa vai Kreikassa nälkään.”

Hamid näytti meille ympäri ruumistaan olevia pihdeillä tehtyjä kidutusjälkiä, huokaili lumihangessa Turkin rajalla kylmyyteen kuolleen vauvansa kohtaloa ja pyyhki vaimonsa ahdistuksen kyyneleitä. He eivät voi ostaa 3-vuotiaalleen puiston laidalta edes yhtä mansikkaa, eikä pieni voi asiaa ymmärtää, kun maha murisee. Rahat oli laskettu nipin napin riittämään Eurooppaan tuloon asti talon, peltojen ja 30 lehmän myynnillä. Hamid oli kotikylässään taistellut aktiivisesti ääriryhmiä vastaan, mutta halusi perheensä nyt turvaan, etenkin kun perheenjäseniä oli jo ehtinyt haavoittua räjähteiden sirpaleista ja sukulaisia kuolla. Oli ilo saada kutsua perhe toimintaamme ja ilolla he ovat tulleet.

Tuoksuja, leipää ja Elämän Leipää


Pakolaisille ei valtion toimesta anneta rahaa, jonkinlaista ruokaa kyllä kolmasti päivässä, joten ei väki kauaksi teltoistaan ehdi, jonotus kattiloille tai huussiin tai sopivaan nyrkkipyykkipaikkaan vie tuntikausia päivässä. Naiset kertovatkin, etteivät he halua juoda, ettei vessahätä tulisi niin usein. Leirien oloja on kohennettu koko ajan, mutta alkuun suihkuista sai lähes poikkeuksetta vain kylmää vettä. Suloinen nuori pakolaisrouva Nadja onkin kysellyt keskuksellamme deodoranttia, koska mies aina moittii, että vaimo haisee! Kylväjän ja Raamattuopiston vierailulla auttamassa ollut nuoriso niitäkin meille toi, ja kyllä oli naisten riemu suuri tuosta yksinkertaisesta ja tuoksuvasta ilonaiheesta! Tarjotaksemme pitkän ja monipuolisen ilon päivän riemua laajemmalle menettämättä kykyämme tutustua ihmisiin yksilöinä, aloitimme suihkupäivänkin osalta nyt vuoroviikkosysteemin, ja voimme ottaa tuplamäärän perheitä. Haluamme nimittäin pitää ainakin muutaman kuukauden samat ihmiset, jotta ehdimme tutustua puolin ja toisin.
Lahjoitusten lisäksi toki itsekin järjestönä ostamme pakolaisille monenmoista alusvaatteista ompeluneuloihin ja vaipoista vauvanruokaan. Tarpeet ovat kuitenkin rajattomat, ja joudumme miettimään, mikä roolimme on. Leipää tarjoaa vielä usea, Elämän Leipää ei niin moni. Kuitenkin ihmisten tilanteessa on pakko auttaa myös aineellisesti. Lahjoitussaralla olemme henkilökohtaisena missiona viime aikoina puuhailleet myös lastenrattaiden parissa ja haalineetkin niitä kymmeniä tarvitseville nettipalstojen kautta. Kääntöpuolena nytkin on jonossa 37 perhettä, kun huhut kiertää, ja tarvitsevia ilmaantuu lisää. Etenkin nyt helteellä rattaat olisivat perheille iso helpotus.

Emme kuitenkaan ole jumalia, emmekä pysty eikä meidän ole tarkoituskaan vastata jokaisen tulijan kaikkiin tarpeisiin. Koetamme kääntää tulijan mahdollisen pettymyksen positiiviseen, esimerkiksi siitä, ettei meillä aina ole aina sopivia housuja tai kuivamuonaa siihen, mitä meillä yleensä on ”teetä, ilmainen Wi-Fi, tekemistä lapsille, puhdas vessa, lukemista, ihmisiä jotka ymmärtävät heitä, mahdollisuus esirukoukseen…” Kyllä väki kiitollinen niistäkin yleensä on, ja todella usein kuulemme ominkin korvin tämän: ”Kiitos rakkaudestanne, kun tulen tänne, sydämeni rauhoittuu ja huoleni unohtuvat. Jumala teitä siunatkoon.”

Liekki leviää

Vuosia olemme järjestönä rukoilleet, että yhä useampi Kreikan seurakunta heräisi tavoittamaan ”muukalaisia” ja nyt se on alkanut toteutua toden teolla pakolaisten levittyä leireille läpi maan. Järjestömme kreikkalainen johtaja, Nikos-pastori, on saanut ahkerasti kiertää seurakuntia rohkaisemassa ja ideoimassa meidän jo pidempään tuntemien toimintatapojen ja materiaalien pariin. Pohjoisten seurakuntien aktiivit ovat tarjonneet leireissä paitsi tuhansia aterioita, mm. kännykänlataustelttoja, joissa tarjolla on ollut kortteja, jotka ohjaavat erikielisten kristillisten internet- ja radiomateriaalien pariin. Yhä useammat ovat alkaneet majoittaa pakolaisia myös yksityiskodeissa. Toukokuussa Tessalonikan alueen evankeliset seurakunnat potkaisivat käyntiin meidän Auttavat Kädet -järjestön tyylisen toiminnan alueella, koska yleisillä leireillä Hyvän Sanoman jakaminen on enenevässä määrin hankalaa, ja on siten nähty tarve alkaa hakemaan pakolaisia seurakuntien tiloihin. Eräs irakilainen nainen saapuikin pohjoisemmassa kutsuttuna kirkkoon ja ylistyslaulujen aikana itki ja rukoili vuolaasti liikutuksesta: ”Jumala toi meidät helvetistä enkelien keskelle!” Nämä tarinat rohkaisevat muitakin uusiin avauksiin.