lauantai 22. syyskuuta 2018

Jeesus antaa elämän

Kylväjän kehittämispäällikkö Hanna Räsänen kirjoittaa viime pyhäpäivän tekstistä:


Kuva: Hira Khadgi.

Raamatun äärellä tapaamme kahdenlaista elämää ja kuolemaa. 

Ruumiillinen elämä on alkuperältään Jumalan lahja ja aikaansaannos. Ensimmäisistä ihmisistä alkaen elämä on ihme. Samaan aikaan meille kerrotaan, että ruumiillisesti väkevinkin on syntymästään saakka samaan aikaan kuollut. Kuollut hengellisesti. 

Tätä todellisuutta on ensikuulemalta vaikea käsittää. Miten kiltein ja kohteliain ihminen voisi olla hengellisesti kuollut?, ihmettelemme. 

Raamatun mukaan ihminen on luonnostaan kuin pimeässä, vailla yhteyttä Jumalaan (Room. 3:23). Mutta Jumala itse voi ja haluaa sytyttää valonsa ihmisen hengen pimeyteen: 

Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista”, kirjoittaa Paavali Kolossan seurakunnalle ja jatkaa: ”Te olitte kuolleita rikkomustenne vuoksi, mutta Jumala teki teidän eläviksi Kristuksen kanssa” (Kol. 2:12-13). Kaste ja usko herättävät ihmisen eloon hengellisesti. 

Mikä sitten muuttuu, kun ruumiillisesti elossa oleva herää myös hengessään ja on siten kokonaan elossa? Ei mitään ja samaan aikaan kaikki. 

Ihminen jatkaa elämäänsä kuolevaisen ruumiinsa todellisuudessa epäpuhtain vaikuttimin ja samaan aikaan Pyhä Henki tekee työtään hänessä seurakunnan keskellä Raamatun sanan, rukouksen ja sakramenttien kautta. Kun ihminen hakeutuu näiden ikuisten lahjojen vaikutuspiiriin, ihmisen ja elävän Jumalan yhteys alkaa muuttua toistensa tietämisestä toinen toisensa tuntemiseen. Tämä yhteys synnyttää myös tunnon lähetettynä elämisestä: Olen lähetetty antamaan eteenpäin sitä hyvää, mitä itse olen saanut. 

Kuoleman voittanut Kristus Jeesus elää pyhää elämäänsä jokaisen kristityn sisimmässä. Astumalla sisälle meidän sydämemme sisimpään, hän tarjoaa meille mahdollisuuden astua sisälle siihen läheisyyteen, jossa Jeesus itse elää yhdessä Isä Jumalan kanssa. 

Jumala, joka tuntuu ihmisestä olevan etäämmällä kuin kukaan, on tullut kaikkein likimmäksi ottaessaan Jeesuksessa kannettavakseen meidän kuolevaisen ihmisyytemme. Näin Jumala tarjoaa meille läheisyyden, jossa me samanaikaisesti voimme olla eniten oma itsemme ja eniten Jeesuksen antamasta elämästä osallisia. 

Mutta kokonaan elossa olevakin kuolee biologisessa mielessä kerran. Elämästä luopumisen aika tulee jokaiselle vuorollaan. Kivun ja haikeuden keskellä tarjolla on yli ymmärryksen käyvä Kristuksen rauha. Se vakuuttaa, että kuolema ei ole piste vaan taitekohta uudelle ajalle. Ajalle, jolloin ruumiimme on kuollut ja usko muuttunut näkemiseksi. 

Eikä siinä vielä kaikki. Jeesuksen ansiosta meille annetaan kerran myös uusi ylösnousemusruumis, joka ei koskaan kuole. 

Jeesus todella antaa elämän.

Kirjoitus on ilmestynyt aikaisemmin hartauskirjoituksena Länsi-Saimaan sanomissa 13.9.2018.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Luokseen kutsuva musiikki

Mongolian-lähetti, musiikinopettaja Ella Henriksson kirjoittaa:



”Musiikki on aina kutsunut minua luoksensa. Musiikki kutsuu luokseen ja samalla se kutsuu lähemmäs itseä, syvintä olemusta ja sielua. Musiikki on portti tai ikkuna, joka avaa näkökulmia ja kosketuspintoja itseen, omiin tunteisiin, kokemuksiin ja muistoihin. Itse olen kokenut, että musiikki koskettaa minua sanattomasti sellaisella tasolla ja paikassa, joissa sanoilla ei ole enää merkitystä tai tehoa. Samalla tavalla, kun musiikki voi toimia ikkunana omaan itseen, koen, että se on ikkuna ja yhteys Kaikkivaltiaaseen. Onhan hän itse luonut musiikin ja sen kaikki elementit. Hän on asettanut musiikkiin sen salaperäisen voiman, joka liikuttaa meitä. Joskus koen suurinta yhteyttä Jumalan kanssa juuri musiikin välityksellä. 



Ehkä se on jonkinlaista rukousta musiikissa ja yhdessä oloa musiikissa hänen kanssaan. Hetket, kun löytää ja kuulee niin kaunista musiikkia, että se kuulostaa taivaalliselta, ovat minulle erityisiä ja pyhältä tuntuvia hetkiä. Usein vain itken ja ihmettelen kauneutta, jonka saan kokea. Jumala on kauneus. Hän on luonut kaiken hyvän ja kauniin ja on siis näin myös itse läsnä musiikissa.
Toimin seurakunnassamme jumalanpalvelusten yhteislaulujen säestäjänä ja esilaulujana, useimmin musiikkikerhoon osallistuvien nuorten ja seurakuntamme pastorin kanssa. Koska en osaa kieltä vielä niin paljon, että ymmärtäisin kaikki laulujen sanat, jotkin osat lauluista jäävät minulta vielä ymmärtämättä. Olen kuitenkin huomannut sen, että Pyhä Henki on läsnä, kun seurakunta laulaa hengellisiä lauluja ja että Henki koskettaa myös minua, vaikken järjellisesti ymmärrä jokaista laulettua sanaa. Koen vahvasti, että musiikki yhdistää ihmisiä. Kun soittaa ja laulaa yhdessä, jakaa jotain erityistä kanssaihmisen kanssa. Ehkä se liittyy siihen, että laulaessa ja soittaessa paljastaa itsestään sielun salaisuuksia. 



Yhdessä musisoidessa olemme toisen ihmisen kanssa samassa tilassa, samassa rytmissä, samassa melodiassa, samassa ajatuksessa, samassa rukouksessa, samassa ulottuvuudessa, joka on erillään materiaalisesta maailmasta. Seurakuntana olemme yhdessä laulaessa yhtä Jumalan perhettä Jumalan läsnäolossa ja hänen edessään. Tällaiset hetket tuottavat minulle suurinta iloa ja ovat työni helmihetkiä.”



Lisää Ellan ajatuksia luokseen kutsuvasta musiikista ja Ulaanbaatarissa kokoontuvista musiikkikerhoista voit kuulla Lähetysvartissa Radio Deissä 18.9. klo 20. Ohjelma on kuultavissa myös Kylväjän sivuilla www.kylvaja.fi/tule-mukaan/kuuntelemaan/lahetysvartit

perjantai 14. syyskuuta 2018

Saarnaava muumimuki

Työntekijämme kirjoittaa Israelista: 



Kielikoulussa on paljon Amerikasta tulleita juutalaisia, jotka ovat mitä ilmeisimmin varsin uskonnollisia – Yhdysvalloista tuskin kukaan muuttaa Israeliin paremman elintason perässä. Näitä tulokkaita motivoi sionismi ja vahva sitoutuminen juutalaisuuteen. Näin ollen ei ole suurensuuri yllätys, että heille messiaaniset juutalaiset ovat punainen vaate. Israelissa on ihan ok olla (pakana)kristitty, mutta se, että juutalainen lähtee seuraamaan Jeesusta, on suuri pahennuksen aihe. Minä, joka työskentelen messiaanisen liikkeen puolesta, saan toisinaan osani näistä negatiivisista latauksista. Ryhmääni opettaa Amerikasta yksin alijan tehnyt nuori mies, joka kävi tänne tultuaan armeijan ja oli siellä vastuussa nimenomaan uskonnollista asioista. Vaikka kukaan ei ole sanonut mitään suoraan, olen saattanut nähdä jännän välähdyksen hänen silmissään, kun sivutaan työtäni ja messiaanisia.
Sain Suomesta palattuani volultamme ihanan lahjan: kauniin Muumi-mukin. Kaksi mitä-lie-satuolentoa siinä ihastelee aarrettaan. Mukana tulleessa lipukkeessa kerrotaan, että "Tiuhti ja Viuhti ovat kaksi pientä hahmoa, jotka piilottelevat suurta Kuningasrubiinia matkalaukussaan. He ovat kehittäneet oman kielen, jota muiden on vaikea ymmärtää..."

Yllättäen tunsin, että Jumala puhutteli minua tuon mukin kautta! Yritänkö minäkin kätkeä maailman suurimman aarteen, jota minut on kutsuttu tuomaan tänne...? Silloin kun olin ihan keltanokka, enkä tiennyt kaikkea sitä mitä tänä päivänä tiedän, oli paljon helpompaa olla Jeesuksen todistaja! Nyt kielikoulussa tuntui, että kristikunnan 
ruma juutalaisvastainen historia painoi harteillani; halusin vaieta koska häpesin kaikkea sitä, mitä edustan.

Sen havainnon jälkeen häpesin itseäni lähetystyöntekijänä! Mutta kun sydämemme salat paljastuvat, silloin Jumalan mahdollisuudet alkavat. Parannuksenteko ei ole sitä että yritämme enemmän ja paremmin, vaan sitä että huudamme Vapahtajaa apuun. Palasin kouluun parannuksen paikalta – ja huomasin, että olin vapaa olemaan oma itseni!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Pohjois-Afrikkalaisen musiikin rytmejä

Työntekijämme Pohjois-Afrikasta kirjoittaa:



Musiikki on itselleni ollut rakasta jo pienestä lähtien. Sen avulla voi ilmaista syviä tunteita ja tuoda iloa omaan ja toisten elämään. Pohjois-Afrikassa musiikki on hyvin erilaista kuin Suomessa, orientaalista, rytmistä. Rummut tuovat lisäenergiaa musiikkiin ja innostavat kuulijaa tanssimaan. Rytmi tulee äidinmaidossa ja jo pienenä lapset ovat uskomattomia tanssijoita. Radiossa soivat laulut käsittelevät monesti rakkautta, tai saavuttamatonta rakkautta. 

Hengelliset laulut koskettavat, sillä niissä jokainen voi omalla kielellään ja tavallaan ylistää Jumalaa. Ne koskettavat, sillä ne nousevat syvältä sydämestä. Jumalan kuviksi luotuina meihin on sisäänrakennettu halu tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Musiikki on yksi tällainen tapa. Toista puhuttelee melodia, toista taas laulun sanat. Tärkeintä ei ole muusikin tyyli, vaan musiikin kohde. Jumalaa voi ylistää virsin, menevämmän musiikin, tai pelkästään instrumenttien avulla. Laulaa voi seisten, istuen, tanssien. Tyyli on vapaa. Myös rukous voi olla sydämen laulua Herralle.  

Kuten Laula Ihmiselle -laulussa lauletaan: "Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman, laula ihmisille sanoista, laula teoista yhden ainoan Jumalan. Laula heille sodista, laula saduista, laula kivikaduista, laula sydämestäsi kaikki se, laula se, niin kuin Herralle" (J. Kekäle) 

Minkälainen musiikki koskettaa sisintäsi ja saa sydämesi sykkimään? Mikä tuo esille sydämesi syvimmän kaipuun ja monenväriset tunteet? Minkälainen taivas siitä maalautuu? 

Lue lisää musiikista lähetystyössä Kylväjä-lehdestä nro 8-9/18.

torstai 6. syyskuuta 2018

Hevosenpääviulun tarina


Mongolian-lähetti Mika Laiho kertoo mongolialaisen hevosenpääviulun tarinan:



Hevoset ovat aina olleet mongolialaisille tärkeitä. Jopa Mongolian virallisella lentoyhtiöllä on hevonen tunnuksenaan. Hevosenpääviulu onkin siten ymmärrettävästi Mongolian kansallissoitin. Nimensä mukaisesti siinä on koristeena hieno käsinveistetty hevosenpää. Hevosenpääviulun synnystä kerrotaan Mongoliassa tarinaa samaan tapaan kuin meillä Kalevalassa on tarinoita siitä, kuinka kantele on tehty suuresta hauenleuasta.

Hevosenpääviulun syntykertomus on mielenkiintoinen.  Kerran eli jurtassa Mongolian aroilla muuan nuori mies perheensä kanssa paimennellen karjaansa. Yhtenä päivänä perhe lähti pitkän matkan päähän markkinoille ja siellä poika kohtasi kuvankauniin, maailman ihanimman tytön. Poika ihastui tyttöön ikihyviksi ja he viettivät markkinoilla paljon aikaa yhdessä. Kotiinlähdön hetken koittaessa poika ja tyttö lupasivat, että he näkisivät seuraavan kerran heti kun se vain on mahdollista. Onnettomuudeksi tyttö asui kuitenkin ihan eri puolella maata ja he saivat nähdä toisiaan hyvin harvoin. Aina mahdollisuuden tullen he kuitenkin onnistuivat tapaamaan toisiaan, mutta paljon useammin he olisivat halunneet nähdä.

Sitten eräänä keväänä, varsojen syntymisen aikaan poika huomasi, että hänen laumaansa oli tullut uusi ihmeellinen varsa. Kun poika katsoi tarkkaan hän huomasi, että varsan selkään oli alkanut kasvaa siiventyngät. Varsan varttuessa isoksi siitä tuli pojan suosikkihevonen. Iltaisin muiden mentyä nukkumaan ja hiljaisuuden laskeutuessa jurttaan, livahti poika mitään sanomatta jurtan ovesta ulos arolle ja haki laumastaan tämän lentävän hevosen. Hevosen avulla hän pääsi yhdellä ainoalla loikalla tyttönsä luokse. Näin jatkui pitkään ja he olivat hyvin onnellisia.

Sitten eräänä iltana pojan taas mennessä laumansa luokse hän huomasi, että jotain kamalaa oli tapahtunut. Suureksi surukseen hän löysi laitumelta suosikkihevosensa surmattuna. Hänen vanhempansa olivat tappaneet hevosen, koska silloin oli tapana, että vanhemmat valitsevat puolison, ja heillä oli ihan eri tyttö mielessä pojallensa.  Vanhemmat olivat nimittäin huomanneet, että poika katoaa jonnekin iltaisin eikä puhunut mitään ja aamulla pojan hevonen oli ihan hiestä märkä ja väsynyt, niin kuin on poika itsekin.  Kun poika sitten itki ja suri hevosensa vieressä hän sanoi itsekseen: ”Kaksi parasta asiaa minulta on mennyt elämästäni: maailman ihanin tyttö ja kaikkein hienoin hevonen.”  

Poika kuitenkin ymmärsi, että hevonen hänellä oli kuitenkin vielä jäljellä, joten hän otti hevosen pään itsellensä muistoksi joka tapauksessa. Otettuaan pään poika katsoi hevosen luita, joista alkoikin yhtäkkiä muodostua pään jatkoksi pitkä kaula. Hän otti nekin talteen. Viulun kaikukoppa on ollut alun perin nahkaa, joten poika kietaisi vielä hevosen nahasta kaikukopan viuluunsa. Poika kuitenkin huomasi, että jotain puuttui, sillä ääntä ei lähtenyt vielä ollenkaan. Lopulta poika huomasi hevosen hännän ja leikkasi siitä viuluunsa kielet. Sitten poika soitti kaihoisia lauluja tytöllensä. Viulu soi kahden kielensä kautta kaihoisasti ja surumielisesti. 

Näin ovat mongolit siis vuosisatojen ajan soittaneet kaihoisia laulujaan. Vielä tänä päivänä soittimen kielet ovat myös oikeasti hevosen häntäjouhia.

Kurkkaa 7.9. ilmestyvästä uudesta Kylväjä-lehdestä kuvat muidenkin työalueiden paikallisista soittimista.

maanantai 27. elokuuta 2018

Oppimista ja opettamista

Itä-Aasiaan opiskelijatyöhön elo-syyskuun vaihteessa lähtevät Ahoset opiskelivat toukokuussa Brightonissa Englannissa englannin kielen opettamistaHe kirjoittavat kokemuksistaan: 



"Toukokuussa meillä oli kuukauden mittainen kurssi englannin opettamisesta aikuisille Englannissa. Kurssilta saamamme todistus oli yksi syy siihen, että työlupamme Itä-Aasiaan mahdollistui. Kurssi oli erittäin intensiivinen. Päivät opiskeltiin englannin opettamisen teoriaa ja illat suunniteltiin tulevia oppitunteja. Joka toinen päivä jokainen opiskelija piti vajaan tunnin mittaisia oppimiskokonaisuuksia luokalliselle ulkomailta tulleita opiskelijoita, jotka halusivat parantaa englannin osaamistaan. Muut opiskelijat ja opettajamme olivat taustalla arvioimassa pitämiämme oppitunteja.

Omaa kehittymistä englannin opettajana edisti, että omista oppitunneistaan sai heti tunnin päätteeksi palautetta ja kehitysehdotuksia. Kaikki muut opiskelijat olivat syntyperäisiä brittejä ja meidän ulkomaalaisina täytyi tehdä lujemmin töitä, jotta pysyimme paikallisten vauhdissa. Toisaalta huomasimme, että meilläkin ulkomaalaisina englannin opettajina oli omat vahvuutemme. Esimerkiksi kieliopin ja englannin opiskelun haasteiden ymmärtäminen oli helpompaa meille, jotka emme olleet oppineet englantia äidinmaidossa."

Liity Ahosten renkaaseen, ja pääset kirjeiden kautta mukaan lähetyselämään Itä-Aasiassa!

torstai 23. elokuuta 2018

Keskustelu hostellihuoneessa

Itä-Siperian-lähettimme yöpyi matkallaan hostellihuoneessa, jossa heräsi hyvä keskustelu:



Keskustelu venäläisen huonetoverini kanssa kääntyi hengellisiin asioihin. Kerroin hänelle Jeesuksesta ja Hänen syntiuhristaan ristillä. Jotenkin huomasin, että hän ei ymmärtänyt mistä uhrissa on kysymys. Kysyin häneltä, että tiedätkö mitä uhri tarkoittaa. Hän ei osannut vastata kysymykseen, joten selitin asian vertauksella.

”Kuvittele, että olet ylivelkaantunut. Sinun lainasi on noin miljardi ruplaa. Velkoja vaatii sinua maksamaan velan takaisin. Miten sinä voit maksaa velkasi takaisin?” kysyin häneltä. Hän ei osannut vastata kysymykseen. Kerroin, että hän ei kykenisi itse mitenkään maksamaan takaisin niin suurta summaa. Ratkaisu ongelmaan olisi, että joku toinen maksaisi hänen velkansa. Jatkoin kertomalla, että synti on kuin velka. Joka kerta, kun teemme syntiä, meidän velkataakkamme kasvaa Jumalalle. Me emme voi maksaa hyvillä teoilla takaisin Jumalalle. 

Jumalalla oli kuitenkin ratkaisu tähän ongelmaan. Jumala rakastaa minua ja sinua niin paljon, että Hän antoi oman Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme vuoksi. Jeesus on se välimies, joka tuli velallisen ja Velkojan väliin. Jeesus siis maksoi minun ja sinun syntivelat kuollessaan ristillä. Jeesus on siis uhri Jumalalle meidän syntiemme vuoksi. 

Huomasin, että tämä venäläinen kuunteli tarkkaavaisesti, ja hänen silmänsä kostuivat kuullessaan tästä ilosanomasta, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden. Pyydän vielä, että rukoilette tämän venäläisen huonetoverini puolesta, että hän antaisi koko elämänsä Jeesukselle.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lähetystyötä Jumalan selän takana

Marja-Kaarina Marttilan puhe Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018

Marja-Kaarina Marttila Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018.
Kuva: Kirsi Myllyniemi.


Kun seisot tai istut jonkun henkilön selän takana, et voi nähdä hänen kasvojaan. Kun on jonkun selän takana, ei näe henkilön kasvoja. Oletko joskus kokenut olevasi Jumalan selän takana? Kun elämässä on koettelemuksia, vastoinkäymisiä ja kärsimystä saatamme kokea, että Jumala on kääntänyt selkänsä, emmekä näe hänen kasvojaan. Tuntuu, että Jumala ei näe eikä välitä, missä olen ja mitä minulle tapahtuu.

Herran siunauksessa eli alun perin Aaronin siunauksessa puhutaan myös kasvoista. Jumala kehottaa Mooseksen kautta Aaronia siunaamaan israelilaisia näillä sanoilla, joissa kaksi kertaa Jumalan kasvot ovat siunauksen merkkinä.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.” (4.Moos. 6:22-27)


Jumalan kasvojen suuntautuminen, hänen katseensa ihmistä kohti on siunaus. Jumala kehottaa siunaamaan kansan sanoilla, joissa pyydetään, että Jumala kirkastaa kasvonsa ja kääntää ne kansan puoleen. Kun Jumala kirkastaa itsensä, hän ilmaisee, kuka hän todella on. Mikä on hänen syvin olemuksensa? Jeesus rukoilee Isää luoden katseensa kohti taivasta ennen Getsemanea ja ennen Golgataa sanoilla: Isä hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Me voimme nähdä Jumalan kasvot vain Jeesuksessa ja erityisesti näemme ne hänen kärsimyksessään.

Tässä Johanneksen evankeliumin 17 lukuun tallennetussa Jeesuksen rukouksessa on myös sanat (17-18) "Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä". Ennen uhrin toimittamista Jerusalemin temppelissä rukoiltiin uhrirukous, jossa uhri pyhitettiin laittamalla käsi sen päälle ja näin kaikkien niiden synnit, jotka olivat uhraamassa eläintä, tulivat sen päälle. Jeesus pyhittää itsensä uhriksi meidän tähtemme ja ottaa meidän syntimme päälleen. Hän tulee synniksi meidän vuoksemme, että me saisimme elää.

Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen ja riittävä eikä siihen voida kristityn kärsimyksellä mitään lisätä. Maailmassa Jumalan sanaan sitoutuva kristitty kohtaa silti samaa vastustusta kuin Jeesus. Jokainen Jeesuksen seuraaja ja jokainen hänen kutsumansa ja lähettämänsä kristitty joutuu myös kulkemaan tätä tietä.

Nyt elämme armon ajassa emme vielä täyttymyksen ja kirkkauden aikakaudessa. Näitä kahta aikaa emme saisi sekoittaa toisiinsa. Monet Raamatun ihanat lupaukset täyttyvät kerran kirkkauden valtakunnassa. Täällä me vasta toivomme ja usein hämärtynein silmin katsomme kohti kirkkautta. Vasta siellä on meidän elämämme täyttymys. Täällä kaikki jää puutteelliseksi ja keskeneräiseksi. Siksi yksikään Kristuksen evankeliumin valossa vaeltava ei voi paeta heikkoutta, vähäpätöisyyttä, kärsimyksiä. Paavali ja Barnabas rohkaisivat vastakastettuja kristittyjä kehottaen heitä pysymään uskossa sanoen: Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. (Apt 14:22). Tämä pätee edelleen, eikä vain apostolisena aikana.

Jumala rakentaa valtakuntaansa kärsimysten kautta. Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollut tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus olisi lakaissut pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset olisivat voineet kokonaan unohtaa kuten yöllisen painajaisen. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Saatamme kuitenkin odottaa, että jo tässä ajallisessa elämässämme kokisimme täydellisen parantumisen tai että meistä itsestämmekin tulisi jotain merkittävää. Kysymme ehkä, miksi emme voisi jumalallisen voiman varassa elää kaikin puolin onnellista ja menestyvää elämää jo tässä ajassa, iankaikkisuuden tällä puolen.

Meidät on lähetty kulkemaan samanlaista tietä kuin meidän Mestarimmekin. Perille vievä tie on vaivojen ja koettelemusten polku. Kristus voitti kärsimällä, joten myös hänen omansa voittavat kärsimällä. Jumala on nähnyt hyväksi tässä pahan vallassa olevassa maailmassa rakentaa omaa valtakuntaansa ensin ainoan Poikansa kärsimysten ja sitten hänen Poikansa lunastamien ja häneen uskossa liitettyjen kärsimysten kautta. Seurakunta rakentuu Kristuksen jatkuvan kärsimyksen kautta. Kristus kärsii omiensa kärsimyksessä. Jeesus rukoilee ylimmäispapillisessa rukouksessa (Joh 17), että minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

En aio ratkaista kärsimyksen ongelmaa eli teodikean ongelmaa. Katsomme tätä aihetta vain yhdestä näkökulmasta ja se on lähetys ja kärsimys. Kärsimyksen ongelma on laaja ja lyhyesti voisi sanoa, että syntiinlankeemuksen maailmassa me kärsimme. Toiseksi voidaan sanoa, että Jumala on itse kärsinyt ja kärsii Jeesuksessa. Kärsimys tulee kristityn osaksi, koska tai jos hän on Jeesuksen seuraaja. Emme ole sivuraiteilla, vaan Raamatusta ja lähetyshistoriasta selviää, että olemme lähetyksen ytimessä, sen sykkivässä sydämessä, kun tutkimme aihetta kärsimys. Mitään oikeaa Jumalan sanaan perustuvaa, Kristusta kirkastavaa ja hänen kirkkoaan rakentavaa lähetystyötä ei ole ilman kärsimystä. Kristuksen kärsimyksen ja haavojen kautta meillä on syntien anteeksiantamus ja siksi myös hänen kirkkonsa yksi tuntomerkki on, että se on kärsivä kirkko. Se kärsii, koska se julistaa sanomaa Jeesuksesta, joka voitti maailman kärsimisellään ja kuolemallaan.

Monet lähetystyöntekijät ovat kokeneet, mitä on elää Jumalan selän takana. Käytämme tätä ilmausta kaukaisista, vaikeasti saavutettavista ja alkeellisista paikoista, joihin ns. kehitys ei vielä ole ehtinyt. Jos joku on Jumalan selän takana, hän on periferiassa, kaukana jostakin, jota pidetään keskuksena. Tällaisissa paikoissa monet lähetystyöntekijät ovat tehneet työtä ja monet edelleen asuvat ja tekevät työtään. Tässä tapauksessa ilmaus on eurosentrinen eli meillä eurooppalaisilla tai länsimaalaisilla on tapana katsoa kaikkea täältä omasta maanosastamme käsin. Todellisuudessa koko maa on Herran, ja hän tuntee sen kaikki kolkat ja kaikki kansat. Hän haluaa, että kaikki pelastuvat. Siksi lähetystyötä tehdään ja siksi se vie joskus länsimaalaisittain katsottuna Jumalan selän taakse.

Pelkästään elämänolot lähetyskentällä voivat olla vaarallisia ja jokapäiväistä vaivaa aiheuttavia. Moni lähetystyöntekijä on kohdannut kentällä sairauksia, levottomuuksia ja väkivaltaa, yksinäisyyttä, vihamielisyyttä mutta ennen kaikkea oman syntisen luontonsa, joka aiheuttaa kärsimystä. Toisessa merkityksessä myös tästä tulee tunne Jumalan selän takana olemisesta. ”Herra, miksi et katso tänne ja käännä kasvojasi minuun päin? Tee minusta parempi sinun todistajasi.” Näin lienee moni lähetystyöntekijä vuosisatojen kuluessa rukoillut. On suurta Jumalan armoa, saada nähdä, että Jumala tekee työtään meistä huolimatta. Itse asiassa meidän heikkoutemme ja meidän kärsimyksemme avulla. Hän on heikoissa vahva.

Onko sitten niin, että kun ihminen kärsii, hän on Jumalan selän takana? Vai onko sen vain ihmisen kokemus. Ap. tekojen 6. ja 7. luku kertovat, mitä tapahtui, kun Stefanos kivitettiin ja hänestä tuli ensimmäinen martyros, eli veritodistaja. Luukas kirjoittaa, että Jerusalemin juutalaisten vanhimmat ja kirjanoppineet raastoivat hänet mukaansa ja veivät neuvoston eteen. Tätä ennen oli tapahtunut paljon. Stefanos oli valittu diakoniksi Jerusalemin seurakuntaan. Raamattu todistaa hänestä, että hän oli
täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä. Sitten kerrotaan, että Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa.

Siellä, missä Jumalan sana leviää ja se koskettaa ihmisten sydämiä synnyttäen uskoa, sitä aina myös vastustetaan ja sanan julistajat tai heidän läheisensä joutuvat kärsimään. Jumalan vihollinen, Saatana ei jää viettämään vapaapäivää, kun Jumala tekee työtään sanallaan, sen julistajien kautta Pyhän Henkensä voimalla. Siksi ei ole lähetystä ilman kärsimystä. Ja myös siksi, että kaikki kunnia lähetystyön etenemisestä kuuluu yksin Jumalalle. Kun hänen lähettiläänsä kohtaavat vaikeuksia ja kärsivät itse tai heidän läheisensä, joutuvat he luottamaan vain Jumalaan ja hänen armoonsa ja antamaan kaiken kunnian sille, jolle se kuuluu.

Stefanos siis seisoi juutalaisten neuvoston edessä ja he syyttivät häntä siitä, että hän ei lakkaa puhumasta temppeliä, pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan. Stafanos sai tilaisuuden puolustaa itseään ja pitää puheen neuvoston jäsenille käyden läpi koko Israelin kansalle annetut Jumalan lupaukset, liitot ja profeetat ja todeten lopuksi, että Israel oli torjunut Pelastajansa. Stefanos sai kohdata juutalaisten vihan, mutta ei puhunut sanaakaan Jumalan selän taakse joutumisesta, vaan oikeastaan päinvastoin. Kuultuaan Stefanoksen sanat neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Sitten meille kerrotaan, että täynnä Pyhää Henkeä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen. Stefanos sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"

Jeesus itse käytti ilmaisua Ihmisen Poika puhuessaan itsestään ja juuri näin Stefanos kuvaa taivaallista näkyään hetki ennen kuolemaansa. Hän ei ollut Jumalan selän takana, vaan Jumala itse katsoi valtaistuimeltaan taivaallisesta kunniastaan ja voimastaan Stefanoksen puoleen ennen kuin kutsui rakkaan palvelijansa kotiin. Ihmisen Poika itse sillä hetkellä neuvoston kokoontumishuoneessa ihmisten silmissä oli häväisty, pilkattu ja pian tapettu yhdessä vaatimattomassa seuraajassaan, mutta samalla hetkellä Hän näyttäytyi kunniassaan sille, jonka hän oli kalliisti ostanut omakseen ja valinnut todistajakseen juuri tähän hetkeen. Neuvosto ja paikalla olleet, Saul mukaan lukien, kaikesta päätellen eivät nähneet taivaallista näkyä. Sen näki vain Stefanos. 

Jumala antoi ensimmäisen marttyyrin kärsimyksen pahimman hetken alkaessa ikään kuin vakuutuksen: ”Älä pelkää. Minä tässä. Et ole yksin neuvoston edessä. Minä katson sinun puoleesi ja näen kaiken. Minä tiedän, mitä sinulle tapahtuu, olen kaikessa lähelläsi. Katso minuun päin koko ajan. Yksikään kivi ei lennä sinuun, ilman että se koskettaa myös minua. Kun terävä kivi osuu kasvoihisi ja rikkoo silmäsi, se osuu myös minun kasvoihini. Veri sokaisee näkösi, mutta uskon silmin katso minuun. Olen ristillä sovittanut kaikki sinun syntisi. Älä pelkää niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua.”

Tässä maailmassa sillä hetkellä, kun Stefanos kivitettiin, Jumala näyttäytyi ihmisten silmille heikkona, verisenä ja lopullisesti lyötynä, mutta sille, joka kärsi hänen nimensä tähden, hän näytti todelliset, iankaikkiset kasvonsa, Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan, Voiman oikealla puolella. Näky meni ohitse ja Stefanos kuuli, kuinka neuvoston jäsenet alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat Stefanoksen ulos kaupungista kivittääkseen hänet. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois. (8:1) Kuten Stefanus, näin saa jokainen uskonsa tähden vainottu tai vangittu, kipujen, sairauden, yksinäisyyden, masennuksen ja kuoleman hetkellä kuunnella, kun Jeesus puhuu ja vakuuttaa sanassaan Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen. (Ilm. 1:17)

Vuosisatoja Stefanoksen jälkeen, maailman ensimmäisiin kristillisiin maihin kuuluvaan Etiopiaan ja sen lähetyshistoriaan liittyy kymmeniä ellei satoja marttyyreita. Mengistu Haile Mariamin diktatuurin vuodet ovat edelleen kipeä ja verinen muisto koko maan kansalle. Kaikkien kirkkojen johtajia vangittiin, kidutettiin ja monia tapettiin ilman oikeudenkäyntiä. Nostan esille nyt vain yhden marttyyrin Etiopian lähetyshistoriasta, tanskalaisen sairaanhoitajan Janne (lausutaan Janne, siis nainen) Pedersenin, joka kuoli vuonna 1997. Kuolinviesti ja kertomus Jannesta ovat piirtynyt mieleeni erityisen terävänä, koska sinä keväänä, kun hän kuoli, meidän perheemme odotti Suomessa viisumia Etiopiaan raamattukoulutyöhön juuri sen Mekane Yesus kirkon synodin alueelle, jossa Jannekin työskenteli. 

Tämä Kristuksen todistaja joutui Balessa, Etiopian muslimialueella, todennäköisesti islamistisen ryöstömurhan kohteeksi automatkalla syrjäisellä metsäalueella. Joku voisi sanoa, että hän oli Jumalan selän takana, jos katsoo sitä aluetta Etiopiankin kartalla. Se on vuoristoinen, harvaanasuttu metsäalue Itä-Etiopiassa ja inhimillisesti katsoen se on kaukana kaikesta. Todistajat kertoivat, että Dello Mennassa, jossa Janne toimi sairaanhoitajana jotkut vastustivat Mekane Yesus-kirkon sairaanhoitotyötä, koska muslimitkin saivat apua kirkon klinikoilla ja sairaalassa ja naiset pääsivät niihin synnyttämään. 

Klinikoilla myös pidettiin hartauksia, joissa luettiin Jumalan sanaa ja laulettiin Jeesuksesta. Emme tiedä tarkemmin Jannen viimeisestä elämänhetkestä, mutta voimme sanoa, että hän ei ollut Jumalan selän takana vaan Ihmisen Poika itse käänsi kasvonsa hänen puoleensa ja katsoi häneen, kun murhaaja iski silmittömän raivon vallassa veitsen iskuja Jannen kehoon, myös kasvoihin. Janne sai kohdata Herransa ja on kuolemansa kautta palvellut Herraansa, sillä Etiopian kirkko on yksi maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja ja suurin luterilainen kirkko. Janne on haudattu Dodolaan, samaisen Balen maakunnan toiseen kaupunkiin ja siellä haudan risti todistaa edelleen, että Jeesus on voittanut kuolemallaan synnin vallan. Siellä Janne odottaa ylösnousemuksen aamua, kun hän saa uuden ruumiin ja uudet kasvot, joista veitsen iskut on pyyhitty pois ja hän saa nähdä Vapahtajansa kasvoista kasvoihin.

Stefanos ja Janne eivät siis joutuneet Jumalan selän taakse, vaikka kärsivät aina kuolemaan saakka. Mutta on olemassa yksi, joka joutui. Hän ei joutunut vain Jumalan selän taakse vaan kokonaan Jumalan hylkäämäksi meidän takiamme, koska me käänsimme selkämme Jumalalle. Siksi hän kärsi kidutuksen ja kuoli ristillä huutaen ennen kuolemaansa Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.

Evankelista Johannes kirjoittaa Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen päätteeksi, että tämän sanottuaan Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, jonne Jeesus ja opetuslapset menivät. Jeesus pyysi Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta: ”Jääkää te tähän siksi aikaa, kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Heprealaiskirje (5:7-8) kuvaa tätä rukoushetkeä myös: "Ääneen itkien hän rukoili ja huusi avukseen Häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus."

Jeesus rukoili kolme hetkeä ja kolme kertaa hän löysi lähimmät ihmisensä nukkumasta. Jumalan Poika oli yksin kuoleman tuskassa ja heittäytyi kasvoilleen maahan. Sinä yönä Jumalan kasvot koskettivat maan tomua. Getsemanen öinen rukoustaistelu onkin varsinainen Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous. Getsemanen yö on kärsivän ihmisen taistelu inhimillisesti tuskallisimman asian edessä, syyttömänä rangaistuskuoleman edessä. Mutta se on vielä paljon enemmän: Jumalan Poika kuolee ihmiskunnan puolesta ja tehdään synniksi. Pilkkaajat sylkivät ja löivät Jeesusta kasvoihin ja syyttivät pahimmasta rikoksesta eli Jumalan pilkasta. 

Synnittömästä tehtiin synnin perikuva, jotta me saamme nähdä kerran kasvoista kasvoihin Herramme ja Jumalamme.

Vain tämän takia voi kerran toteutua se, mistä Ilmestyskirja ennustaa: Elämän veden virta kumpuaa kristallinkirkkaana Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla kasvaa elämän puu. Puun lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä (Ilmestyskirja 22:1).

lauantai 18. elokuuta 2018

Toivoa seurakunnassa


Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

Seurakunnassa on toivon virettä.  Pastori piti vielä viimeisenä koulutuksenaan luennon kirkkovuodesta, jotta joillakin olisi käsitys, miksi ja milloin mitäkin pyhää vietetään. Suntiomme otti asian tosissaan, opiskeli ja pähkäili, soittikin useamman kerran todeten, että täytyyhän jonkun tietää ja ymmärtää. Lopulta hän oli laatinut kirkolle kalenteria kolme vuotta eteenpäin! Viimeisinä viikkoina saarnavuoroja on ollut apusaarnaajan lisäksi myös muilla opiskelijoilla. Toiseksi viimeinen sunnuntai oli erityisen toivorikas. Yksi teologian opiskelija saarnasi, apusaarnaaja piti kirkkokahvien jälkeen kastekurssia englanniksi eräälle pakistanilaiselle, kazakstanilainen tähän maahan avioitunut keskusteli nuoren opiskelijatytön kanssa. Hänen miehensä puolestaan pyysi erästä suomalaista pitämään seuraa vain englantia puhuvalle vieraalle. 


Kahvipöydässä istui myös naapurimaan Nikolai, joka opiskelee stipendin turvin Englannissa teologiaa. Istanbulin luterilainen kirkko on hänen taustakirkkonsa. Hän on nyt pari kuukautta opiskelemassa kieltä ja tutustumassa seurakunnan elämään. Emme tiedä, mitkä ovat Jumalan suunnitelmat hänen kohdallaan, mutta rukoilemme, että tämä aika voisi olla hänelle merkittävää ja jos Jumala suo, hän voisi vielä joskus olla palvelemassa kirkkoa joko tässä maassa tai Bulgarian puolella. 


Näistä kaikista ihmisistä iloitsemme. Luotamme siihen, että Jumala pitää huolen heistä ja koko kirkosta. Voimme jättää heidät vain Jumalan armon Sanan haltuun. Vain sen Sanan varassa seurakunnat ja kirkot voivat selvitä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ensi vuonna Hyvinkäällä

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa Hyvinkään seurakunnan puolesta tervetulleeksi Lähetyksen kesäpäiville Hyvinkäälle vuoden päästä:

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa kaikki tervetulleiksi kesäpäiville ensi vuonna Hyvinkäälle. Kuva: Niko Seppä.




Ensi vuoden juhlia ajatellen olen tämän viikonlopun aikana lähtenyt lähemmäs tutustuakseni päivien eri ohjelmiin. Olen lähtenyt lähemmäs kohtaamaan ystäviä ja saadakseni uutta tietoa lähetyksestä. Ennen kaikkea olen lähtenyt lähemmäksi elävää Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta ja saanut rohkaisua raamattutunneista ja rukouksesta.


Satavuotias Hyvinkään seurakunta ottaa innolla vastaan vuoden 2019 Lähetyksen kesäpäivien järjestelyvastuun. Hyvinkään seurakunnalla on vankka kokemus kristillisten kesäjuhlien järjestäjänä. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme järjestäneet neljän eri järjestön valtakunnalliset kesäjuhlat. Olemme iloisia siitä, että nyt pystyimme ottamaan Kylväjän antaman haasteen vastaan, sillä ensimmäinen yhteydenotto kesäpäivien tiimoilta tuli silloiselta kotimaantyönjohtaja Erkki Puhalaiselta jo vuonna 2013.

Hyvinkää on vankka lähetystyötä tukeva seurakunta. Jo 1970-luvun alussa seurakunnan pitopalvelu alkoi tukea lähetystyötä omalla toiminnallaan. Tänä päivänä pitopalvelun normaalin toiminnan lisäksi järjestetään lähetysmyyjäiset kahdeksan kertaa vuoden aikana. Edelleen osa pitopalvelun tuotosta ohjataan lähetystyölle. Lähetystyön hyväksi toimii myös miesten lähetystoimintapiste, joka muun muassa lähimmäisavun kautta antaa mahdollisuuden tukea lähetystyötä. Vuosittain järjestetään myös lähetystyön ajankohtaispäivä, jossa lauantai on täynnä ajankohtaista lähetysasiaa. Päivä päättyy musiikki- tai teatteriesitykseen. 

Kesäisin seurakunta järjestää lähetystyön hyväksi Missiogolfin, joka pelataan tänä vuonna tiistaina 24.7.2018 Hyvinkään golfin kentällä. Ilmoittautumisaika on menossa, joten tervetuloa mukaan!

Hyvinkään seurakunta on myös tunnettu kirkkoteatterista. Näin kesäkauden lähestyessä teatteri Beta esittää tänä vuonna perhenäytelmän nimeltä Liina Harja – pappilan pikkuinen pellavapää. Ensi vuoden näytelmä on vielä arvoitus, mutta se selvinnee juhlilla!


Lähetyksen kesäpäivien juhlapaikkana tulee olemaan Hyvinkään kirkonmäki, joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Rautatieasema, bussiyhteydet, majoitus ja muut palvelut löytyvät halutessasi vain 600 metrin säteellä. Pääpaikkana on Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Hyvinkään kirkko sekä sen vieressä oleva seurakuntakeskus.


Toivon, että ensi vuoden Lähetyksen kesäpäivät kantaisivat hedelmää, aivan kuten tuleva vuosi on Kylväjän strategiassa nimetty hedelmää kantavaksi. Hedelmää voisi verrata vaikkapa rautatieomenapuihin, jonka muunnos on aikanaan kehitetty Hyvinkäällä silloisessa VR:n keskuspuutarhassa. Omenapuun vahva runko kannattelee sateenvarjomaisesti levittyviä puun oksia. Niinpä lähetyksen kesäpäiviä valmistellessa ohjaavana raamatunkohtana voisikin olla Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5)


Tulevia Lähetyksenkesäpäiviä tulemme järjestelemään rukoillen. Toivon että siihen rukoukseen voit yhtyä, ja näin olet osaltasi valmistelemassa kanssamme tulevia kesäpäiviä.


Lähetyksen tehtävä on annettu meille kaikille, joidenkin osa lähtijöinä, joidenkin lähettäjinä. Jokaisen tehtävä on merkityksellinen ja arvokas. Jeesus sanoo lähetyskäskyssään: menkää ja tehkää – ei tulkaa ja istukaa. Lähdemmepä lähemmäs tai kauemmaksi, Jeesus rohkaisee meitä: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh. 15:16)


Hänen rohkaisemana ja armonsa tukemina me saamme lähteä toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaansa tehtävää juuri nyt.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Valokuvanäyttely Mongolialaisista äideistä


Kylväjän lähetti Marija Ijäs kertoo:

Lapsilla ei ollut leluja, eikä edes kunnollisia vaatteita. Heidän ylleen saatettiin kietaista päiväksi pelkkä riepu. Reistailevassa jääkaapissa oli syötäväksi ainoastaan kanannahkaa. Itse asiassa heillä ei ollut kunnon kotia lainkaan. Näiden kurjien olosuhteiden näkeminen kosketti minua syvästi. Sain tietää, mitä on köyhyys. Samalla näin perheissä kuitenkin iloa. Materiaalinen puute ei ollut lannistanut heitä. Tiesin, että he pärjäävät. Tiesin, että mongolit elävät päivä kerrallaan.” 




Suomessa tunnetaan Mongoliaa varsin vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, mitä kuuluu tavallisten mongolialaisten äitien elämään: Millaisissa olosuhteissa he elävät? Millaisten ongelmien kanssa he kamppailevat? Millaisia asioita he arvostavat?

Mongoliassa lähetystyössä ollut Marija Ijäs toivoi, että suomalaiset voisivat kurkistaa kauniin ja karun maan arkeen. Vuoristossa lenkkipoluilla Marijalle syntyi idea. Äideillä on aina kerrottavaa elämästä, johon voi samaistua kautta maailman. Jotta voisimme ymmärtää paremmin mongolialaisten elämää, Marija päätti haastatella viittä paikallista äitiä heidän kodeissaan.



Delgermaa, Hishgee, Nara, Oyana ja Tuija avasivat kotinsa ovet Marijalle ja valokuvaaja Jussi Valkeajoelle, joka vieraili Lähetysyhdistys Kylväjän työalueella Mongoliassa keväällä 2016. Haastattelujen ohella syntyi upea mahdollisuus kuvata äitejä. Kertomukset täydentyivät valokuvan voimalla. Näin syntyi Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely.



Äitien haastattelija:
Marija Ijäs on espoolainen neljän lapsen äiti, joka oli lähetystyössä Mongoliassa vuosina 2013–2016 aviomiehensä Nikon kanssa. Hän osallistui muun muassa pyhäkoulujen pitämiseen sekä äiti-lapsitoimintaan.

Tilaa Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely omalle paikkakunnallesi! Lue lisää täältä.