tiistai 19. syyskuuta 2017

Sahar - juutalainen löysi Messiaansa

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.


Olen sabra, syntyperäinen israelilainen. Kasvoin juutalaisessa perheessä suur-Tel Avivin alueella. En ollut kiinnostunut Jumalasta tai uskonnosta. Ollessani 16-vuotias kymmenen vuotta vanhempi serkkuni sairastui vakavasti juuri ennen häitään. Hänelle annettiin kuukausi elinaikaa. Epätoivoiset omaiset pyysivät kuuluisaa rabbia rukoilemaan serkkuni puolesta, mistä rabbi veloitti 50 000 shekeliä (noin 13 000 €). Serkku kuitenkin kuoli. Päätin, että en halua olla tekemisissä tällaisen Jumalan tai uskonnollisuuden kanssa. Tämä pettymys avasi kuitenkin mieleni muille uskonnoille ja elämäntavoille.

Pelasin kymmenen vuotta jalkapalloa, jonka kautta tutustuin ensi kertaa arabeihin. He tekivät vaikutuksen ja maailmankuvani muuttui: kaikki arabit eivät ole terroristeja eivätkä kaikki juutalaiset pyhimyksiä. Joukkuetoverini olivat arabikristittyjä ja tutustuin heidän perheisiinsä ja kulttuuriinsa. Kiinnostuin kristinuskosta historiallisesta näkökulmasta ja halusin tutustua paremmin uusien ystävieni taustaan ja uskoon. Juutalaiset eivät puhu keskenään muista uskonnoista, etenkään Jeesuksesta tai kristinuskosta. Kiitänkin Jumalaa Googlesta, jonka kautta löysin tietoa kristinuskosta ja Jeesuksesta. Aloin lukea hepreankielistä Uutta testamenttia. Yllätyksekseni en törmännytkään juutalaisvainoihin, joulupukkiin, herra ja rouva Kristukseen tai Vatikaaniin, vaan juutalaisuuteen, juutalaisiin nimiin ja israelilaisiin paikkoihin. Jeesuksen persoona ja puhe tekivät vaikutuksen, saatoin tuntea hänen läsnäolonsa. Miksen ollut koskaan kuullut tästä, Jeesuksesta ja hänen sanoistaan? 

Tässä vaiheessa olin parikymppinen. Aiemmin olin kuullut vain, että Jeesus oli jonkinlainen rabbi ja perusti uuden uskonnon. Juutalaisena en voinut olla tekemisissä Jeesuksen kanssa ja lopetin Uuden testamentin lukemisen, mutta Jeesuksen sanat nousivat usein mieleeni. Hiljalleen Jeesuksen ja hänen opetuksensa ihailu vaihtuivat uskoksi. Usko oli aluksi älyllinen päätös eikä elämäntapani muuttunut, jatkoin rahantekoa liike-elämässä ja asuin yhdessä tyttöystäväni kanssa. Sydän oli tyhjä, vaikka rahapussi paksuni. 

Kaste on Saharille tärkeä: ”Se ratkaisee perisynnin
ongelman hautaamalla minut Jeesuksen kuolemaan
 ja ylösnousemukseen. Sakramenttien arvo ja
 merkitys onkin siinä mitä Jumala niissä, kasteessa
 ja ehtoollisessa, tekee, miten hän kohtaa minut
 ja antaa itsensä minulle.”
Turvallisuusjärjestelyjen takia jouduin kerran poikkeuksellisesti odottamaan bussia Immanuel-kirkon lähellä. Olin törmännyt kirkkoon netissä etsiessäni protestanttista kirkkoa ja nyt menin käymään siellä. Jäin sille tielle. Järjen päätös vaihtui sydämen uskoksi ja minut kastettiin. Meille tuli ero tyttöystäväni kanssa ja koin suurempaa kutsumusta teologian opiskeluun ja hengelliseen työhön kuin liike-elämässä toimimiseen. Nyt opiskelen raamattukoulussa ja työskentelen Jews for Jesus -evankeliointijärjestössä Tel Avivin keskustassa. Olen kihloissa luterilaisen tytön kanssa.
Aluksi perheeni luuli minun hylänneen juutalaisuuteni ja jonkun aivopesseen minut, mutta ajan myötä he ovat hyväksyneet minut huomatessaan, ettei minusta tullutkaan liian outoa.

Sanan ja luterilaisuuden aarteita

Uusi testamentti viittaa ja siteeraa koko ajan Vanhaan testamenttiin rakentaen yhteyttä niiden välille. Vanhan testamentin Messias-ennustukset saavat sisällön Uuden testamentin kautta. Minun kohdallani avain uskoon oli kuitenkin Jeesuksen persoonan kohtaaminen Uuden testamentin kautta, Pyhän Hengen työ sanan kautta. Historia tai filosofia eivät olleet silloin minulle tärkeitä kysymyksiä ja päätin selvitellä ja ratkaista mahdolliset ongelmat myöhemmin.

Samalla kun olen luterilaisen Immanuel-kirkon jäsen, olen osa laajempaa Kristuksen ruumista Israelissa ja yhteydessä messiaaniseen liikkeeseen. Messiaaninen liike alkoi USA:ssa ja sen tausta on evankelikaalinen. Monelle messiaaniselle juutalainen identiteetti on tärkeintä. Monet israelilaiset messiaaniset uskovat ovat epäluuloisia muiden vaikutteiden suhteen, ja osalla on ennakkoluuloja perinteisiä kirkkokuntia kohtaan. Olen opiskellut kirkkohistoriaa ja minulle tärkeintä on seurakunnan, Kristuksen ruumiin historiallinen jatkuvuus ja kuulumiseni tähän jatkumoon. 
Rakastan Lutherin teologiaa, mutta eivät hänen persoonansa tai sanansa ole pyhiä niin kuin Raamattu. Luther sanoi niin monia hyviä ja keskeisiä asioita, että en näe syytä luopua niistä joidenkin väärien asioiden takia. Lutherin juutalaisvastaiset kirjoitukset tulee toki hylätä. Tässä kohtaa voin laittaa omat tunteeni sivuun enkä näe reiluksi tuomita Lutheria ja muita hänen hengellisesti antoisia kirjoituksiaan vain juutalaisvastaisten kirjoitusten takia. Olen teologialtani luterilainen, en siksi, että olen syntynyt luterilaiseksi, vaan koska olen kristitty.

Lutherin löytö armosta ja uskonvanhurskaudesta on hyvä uutinen. Jumala tuli ja toimi ensin, meidän ei tarvitse tehdä ja toimia päästäksemme taivaaseen, vaan uskovina me toimimme ja teemme, koska olemme menossa sinne. Ensin on Jumalan hyväksyntä, sitten tulee meidän tekemisemme. Jumalan rakkautta ei tarvitse ansaita. 

Evankeliumi omalle kansalle

Kun tulin uskoon, tulin myös vihaiseksi: miten voi olla, että meidän Messiaamme ei ole tunnettu kansamme keskuudessa! Lahjan saanut haluaa laittaa saamansa jakoon eikä pitää sitä itsekkäästi itsellään. Tämä motivoi evankeliointiin, mikä on samalla etuoikeus ja velvollisuus. Jo kaksituhatta vuotta juutalaiset ovat jääräpäisesti vastustaneet Jeesusta, siksi haluan toimia ja jakaa evankeliumin sanoman erityisesti Israelissa ja oman kansani parissa. Kotimaani Israel on erityinen maa. Täällä on turvallisempaa kuin Euroopassa, sillä terrorin myötä myös valmius toimia Israelissa on korkea, joten minut ei pelota.

Olen osa Jews for Jesus -järjestön Tel Avivin keskustassa toimivaa ryhmää, joka perinteisen evankelioinnin rinnalla kehittelee uusia tapoja kohdata ihmisiä, esimerkiksi taiteen, musiikin ja yhteisöllisen toiminnan kautta. Ihmiset eivät ole vain evankeliointikohteita, vaan heidät kohdataan ystävinä.

Juutalaisuus on perimä ja perintö, joka pysyy, vaikka en noudattaisikaan juutalaista elämäntapaa, halachaa. Uskonnolliset juutalaiset tekevät paljon miellyttääkseen Jumalaa. Jos teen hyvää pelastuakseni, toimintani ei lähde rakkaudesta, vaan oman edun tavoittelusta ja on jo lähtökohtaisesti ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Jumala on adoptoinut meidät lapsikseen, lapseus on ensin, ja voimme toimia rakkaus edellä.

Mikä on juutalaisten suurin este ottaa armo vastaan? Armon lisäksi uskonnollisten juutalaisten tulee tuntea Jumalan pyhyys ja vanhurskaus.  Ortodoksit luulevat tuntevansa lain ja ajattelevat, että suullinen laki on Jumalan laki. Mooseksen laki kuitenkin osoittaa Jeesukseen ja todistaa Jeesuksesta. Jos he tuntisivat lain, he tuntisivat myös Jeesuksen. Maallistuneiden juutalaisten kohdalla on tärkeää kontekstualisoida armo. Heille ei ole olemassa yhtä totuutta, vaan kaikki on suhteellista ja he ovat hyvin uskontovastaisia. Heidän kanssaan keskustellessa tulevat vastaan pahuuden ongelma ja monet filosofiset kysymykset.


Armo jokapäiväisessä elämässä merkitsee minulle, että olen jo voittajan puolella, tämä on lähtökohta elämän taisteluihin ja työhön. Armo antaa minulle vapauden. 

perjantai 15. syyskuuta 2017

Kääntämisen harjoittelua Kaukasiassa



Kielityöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:


Johdantokurssi käännöstyöhön

Kolmen vuoristokielen parissa on tehty jonkin verran kielityötä useiden vuosien ajan: kartoitettu kielten elinvoimaisuutta ja murteita, tutkittu äänne- ja kielioppia, kehitetty aakkostoja ja pidetty kirjoittajakursseja. Raamatunkäännöstyötä ei kuitenkaan ole aloitettu, muun muassa vähäisen henkilöstön takia. Puolisen vuotta sitten kolmen hengen tiimimme päätti, että voisimme kuitenkin pitää eräänlaisen käännöstyön johdantokurssin. Suunnittelimme sitä huhtikuuksi, mutta yhteensattumien takia se piti siirtää pidettäväksi toukokuussa.

Käännöstyön johdantokurssille tuli mukaan myös kaksi parikymppistä miestä.

Perjantai, kurssin ensimmäinen päivä

Kurssi oli sovittu pidettäväksi vuoristoalueen reunamilla sijaitsevassa kaupungissa, jonne on pääkaupungista noin 160 km matka, se on oman alueensa keskuspaikka, jonne vuoristokylistä on matkaa noin 50 km kustakin.

Iltapäivällä, kolmen aikaan, meitä oli pääkaupungista lähdössä neljä henkeä, kaksi miestä ja kaksi naista. Mahduimme hyvin taksiin, vaikka meillä oli mukana iso valkotaulu, projektori ja printteri omien laukkujemme lisäksi. Taksinkuljettaja on tuttavamme, kristitty mies, jonka tiedämme olevan luotettava ja vakaa ajaja. Matkaan meni runsaat kaksi tuntia. Kurssipaikkamme oli paikallisen hotellin yläkerta, jonka toisessa kerroksessa on tilava aula ja aulan molemmmin puolin hotellihuoneita, joihin majoituimme. Siellä olemme ennenkin pitäneet kursseja ja kokouksia.

Koulutus oli sovittu alkavaksi klo 18. Ehdimme siihen mennessä järjestää aulaan paikan valkotaululle, majoittua ja vaihtaa vaatteita, itse vaihdoin pitkät housut pitkään hameeseen. Tiesimme kurssille tulijoiden olevan miehiä, joiden mielestä naisten pitää pukeutua säädyllisesti.

Mukaan tuli yhteensä kuusi miestä, iloksemme myös kaksi nuorta, hiukan yli 20-vuotiasta opettajaksi opiskelevaa. Kaikkien kolmen kielen edustajia oli mukana. Minulle tutuimmasta kielestä ja kylästä tuli nyt vain yksi mies, toinen nuorista opiskelijoista, mutta hän kertoi, että kaksi muuta miestä olivat tulossa lauantaiksi. Kaksi miestä, joiden olimme toivoneet tulevan mukaan, ei voinut tulla. Toisella syynä oli yliopiston loppukoe, toinen on paimen, joka oli liikekannalla lamapiden kanssa talvileiristä kesälaitumille, eikä voinut jättää lampaitaan. - Aluksi joimme teetä ja siinä samalla tutustuttiin toisiimme. Puheenjohtajana toimi järjestömme kielikartoitustyön johtaja, joka tuntee näitä miehiä jo 18 vuoden takaa.

Illan varsinaisena tehtävänä oli kirjoittaa kertomus omalla kielellä. Ohjelmaa suunnitellessani olin tiennyt, että kaikilla tulijoilla ei ole kokemusta omalla kielellä kirjoittamisesta, sen sijaan he ovat kirjoittaneet muun muassa venäjäksi sekä maan virallisella kielellä. On hyvä saada tuntumaa vapaaseen kirjoittamiseen, ennen kuin ruvetaan harjoittelemaan kääntämistä. Inspiraation lähteeksi kerroin heille kuvien avulla yksinkertaisen kertomuksen aasista ja perhosesta. Sen perusteella tarkasteltiin keromuksen osia: päähenkilöä, ongelmaa, vastustajia ja ongelman ratkaisua. – Olin hiukan pelännyt kertomuksen olevan liian lapsellinen, mutta innokkaasti osallistujat pohtivat ongelmaa ja sen ratkaisua. Pohdimme myös, miten tosikertomus eroaa sadusta tai mielikuvitusjutusta. Pyysin heitä kirjoittamaan kertomuksen omasta elämästään,  jostain viime päivinä sattuneesta tapuaksesta, johon liittyisi myös huumoria ja yllätystä. Kynät sauhuten kaikki ryhtyivät toimeen, keskittyneenä, täyden hiljaisuuden vallitessa.

Meille oli tilattu ruokailu kahdeksaksi, siihen mennessä kaikki olivat saaneet kirjoituksensa jotakuinkin valmiiksi, mutta he eivät halunneet lukea niitä ääneen, vaan sanoivat vielä korjailevansa niitä illan aikana. Kaksi miestä joutui lähtemään pois, mutta he halusivat lauantain tehtävät mukaansa, sanoivat tulevansa sunnuntaina takaisin.( – No, meillähän oli työtoverini Saran kanssa tehtävät monistettuina, hyvä me!)

Lauantai

Kääntämistä

Aloitimme suunnitelman mukaan puoli kymmeneltä, siihen mennessä mukaan oli tullut kaksi uutta osallistujaa, nyt minulle tutuimmasta kylästä. Aloitimme lyhyen eläintarinan (Leijona ja hiiri) kääntämisellä.  Kertomus luettiin ensin maan virallisella kielellä ääneen ja sen jälkeen pyysin, että osallistujat lukevat keromuksen itsekseen ja alleviivaavat kohdat, jotka tuntuvat ongelmallislta. – Lisäksi sanoin, että kääntäessä olisi hyvä muistaa, että käännöksen pitäisi olla tarkka, selkeä ja kirjoitettu luonollisella kielellä. Teetaukoon mennessä tarinat oli saatu valmiiksi ja samalla kielellä kirjoittaneet rupesivat lukemaan tekstejään toisilleen ääneen ja vertailemaan ratkaisujaan. Yksi ryhmä meni viereiseen huoneesen lukemaan antaakseen muille työrauhan, ääneenlukeminen kun oli aika kovaäänisesti. Leijona-sanaa ei näissä kielissä ole. ”Eihän meillä ole leijonia täällä, hiiriä kyllä on” he sanoivat. Niinpä he ottivat käyttöön virallisessa kielessä käytetyn leijonaa tarkoittavan sanan.

Teetauon jälkeen oli vuorossa hiukan pitempi kertomus, taaskin eläintarina, oravasta ja pääskysestä. Se oli otettu täkäläisestä 2. luokan oppikirjasta. Tämänkin kääntäminen näytti olevan osanottajista kiinnostavaa, hartaasti he sitä lukivat, alleviivailivat ja kävivät työhön. Ennen lounasta kääntäjät ehtivät vertailla tuotoksiaan.

Teoriaa

Lounastauon jälkeen oli ohjelmassa luento käännöstyön teoriasta, jonka piti työtoverini Sara. Hän on toiminut viimeiset kolme vuotta käännöstyön eksegeettisenä neuvonantajana. Alkuaan olimme halunneet aloittaa lauantain tällä osiolla, mutta kaksi henkilöä oli ilmoittanut pystyvänsä tulemaan vasta lounaan jälkeen, ja heitä ajatellen vaihdoimme järjestystä. - Itse asiassa he eivät sitten tullleetkaan, syystä tai toisesta, mutta toinen oli lähettänyt poikansa, joka oli kyllä innokkaasti mukana koko ajan.

Sara aloitti kysymällä, mitä käännettäessä oikeastaan tapahtuu, eli mitä käännetään. Se ei ollut ihan helppo kysymys, mutta siihen tulokseen tultiin, että tarkoitus on kääntää merkitys toiselle kielelle, ei yksittäisiä sanoja. Sara oli valmistanut paljon harjoituksia, yhdessä oli virallisella kielellä kirjoitettuja lyhyitä lauseita. Jokaisen sanan alle piti kirjoittaa omakielinen vastaava sana. Sitten katsottiin, tuliko näin peräkkäin asetetuista sanoista järkevä lause. Yleensä ei tullut, jotain piti aina muuttaa, jotta lause olisi kuulostanut hyvältä. Tämä näytti olevan yllättävä tulos useille.

Pohdittiin myös, miten kääntää käsite tai asia, jota ei omassa kielessä ole. Osanottajat olivat jo törmänneet ensimmäisessä tekstissä leijonaan. Paitsi vieraskielisellä sanalla, sen olisi ehkä voinut kääntää myös sanayhdistelmällä ’suuri kissapeto’. Erityisen mielenkiintoisia olivat sanonnat. Pohdimme esim. miten kuvata rankkasadetta, englanniksihan sataa ’kissoja ja koiria’. Näille kielille se ei sopinut mutta sataa ’kuin saavista kaataen’ vaikutti sopivan.

Välillä pidettiin teetauko, joka ei mitenkään venynyt, päinvastoin tee juotiin melko nopeasti ja haluttiin heti jatkaa, oli monenlaisia harjoituksia. Tässä vaiheessa mukaan oli ilmestynyt opettaja, joka oli alkuaan sanonut, että ei lauantaina ehdi mukaan, kun hän pitää silloin yksityistunteja. Hänellä oli jonkin verran kokemusta kääntämisestä, joten hän osallistui keskusteluun aktiivisesti. Puhuttiin kertomuksen tarkkuudesta, merkitykseen ei saisi lisätä eikä siitä poistaa mitään. Se on joskus hankalaa, kun kielet aina erovat toisistaan. Aivan viimeksi mietittiin ketomusten alkuja ja loppuja. Jokaisessa kielessä oli omanlaisensa aloitus sadulle, esim. jossain kielessä aloitetaan ‘Oli yksi ja toista ei ollut’. Samoin sadun lopetus on aina tietyn kaavan mukainen. Tosikertomus taas alkaa usein jollain tarkalla ajanmääreellä, kuten ‘viime toukokuussa’ tai ‘eilen’. Sara kehoitti miettimään, mikä on milloinkin oman kielen mukaista. Keskustelua syntyi, välillä joku oli sitäkin mieltä, että olisi parasta seurata pääkielen sääntöjä. Joku sanoi vaikeinta olleen sen, että kielen aakkoset ovat hiljattain vaihtuneet.

Saran toteamus pitkän opetusjaksonsa jälkeen oli: -”Miehillähän oli paljon sanottavaa, välillä oli vaikeaa päästä eteenpäin. Parempi kuitenkin, kuin että he olisivat vain istuneet hiljaa.” Sen olimme panneet merkille, että nuoret miehet työskentelivät ahkerasti, mutta eivät juuri osallistuneet yhteiseen keskusteluun, kulttuurinsa mukaan vanhempia ihmisiä kunnioittaen.

Sunnuntai

Nooan uiva navetta?

Sunnuntaina aloitimme Nooa-kertomuksen kääntämisellä. Teksti ei ollut suoraan Raamatusta, vaan se oli vapaasti kerrottu. Huomasimme, että näissä kielissä ei ole sanaa laivalle, joten osallistujat valitsivat virallisen kielen sanan sitä kuvaamaan. Kun kysyimme mielipiteitä työn jälkeen, vanhin miehistä totesi, että heille annetussa kertomuksessa on Nooan arkista käytetty termiä joka suomennettuna tarkoittaa ‘uiva navetta’. Se oli hänen mielestään sopimaton ilmaisu kuvaamaan profeetta Nooan rakentamaa laivaa. Hän myös kertoi, että Koraanin mukaan arkkiin tuli paitsi Nooan perheen lisäksi kaikkien kansojen edutajia, tiesipä hän myös, kuinka monta eläinlajia arkkiin tuli. Siinä vaiheessa ajattelin, että olis ollut hyvä lukea Koraanin Nooa-kertomus edeltä käsin. Yhden kylän asukkaat ovat sitä mieltä, että he ovat Nooan pojan Jafetin jälkeläisiä ja puhuvat Nooan kieltä.

Käännöksiä ääneen luettaessa, yksi osanottaja – yli 70-vuotias mies – valitti, ettei hän näe lukea kirjoittamaansa. No, lainasin simälasini hänelle ja lukeminen onnistui. Aika moni iäkäs sinnittelee jostain syystä ilman silmälaseja, eikä se aina ole edes taloudellinen kysymys.

Oma kieli – vieras kieli

Teetauon jälkeen tiimimme miehet puhuivat kertomuksen kokonaisuudesta. Yksi tarinaa kuljettava tekijä ovat konjunktiot kuten ’ja, että, koska, kun’. Jokaisessa kielessä on näitä ja muita tarinaa kuljettavia sanoja, joiden käyttöä kannattaa harjoitella.

Aivan viimeisenä palattiin siihen, että kääntäjä on itse asiassa kirjailija. Käännöstekstin tulisi ‘maistua’ samalta kuin oma kieli yleensä. Joku totesikin, että kun hän kirjoitti perjantai-iltana vapaasti, kirjoitus tuntui omalta ja helpolta. Mutta kun piti ruveta kääntämään, asia oli vaikeampi ja tulos kuulosti jotenkin vieraalta.


Tulevaisuus?

Lounaan jälkeen palattiin vielä yhteen. Kun kysyttiin, mitä viikonlopun aikana oli opittu, toinen nuori mies nosti kätensä ja sanoi hymyillen: ” Opittiin, että käännöksen pitää olla alkutekstin mukainen, siis tarkka, mutta myös selkeä ja sen pitää olla luonnollsita kieltä.” Teki mieli taputtaa, mehän olimme viikonlopun aikana käsitelleet monia asioita, jotka olivat kuulijoille uusia. Tärkeitä asioita oli kuitenkin jäänyt mieleen.

Keskitelimme siitä, hauluaisivatko he jatkaa samanlaista koulutusta, useimmat halusivat. Itse asiassa heidän mielestään seuraavan kurssin voisi pitää jo kesäkuussa. Se ei kuitenkaan tiimimme kannalta ole mahdollista, joten keskustelimme syksystä, mutta mitään tarkkaa päätöstä ei tehty.

Yhtä asiaa olimme Saran kanssa keskenämme miettineet koulutuksen aikana: mukana ei ollut yhtään naista. Mitäpä jos me kahdestaan pitäisimme jonkun kylän naisille kirjoitus- ja käännöskurssin? Pyysimme tiimimme miehiä esittämään tämän kysymyksen paikallisille miehille. Vastaus oli myönteinen, kyllä sellaisen kurssin voisi pitää, mutta senkin ajankohtaa oli vaikea päättää. Asia jää hautumaan.

Tämä oli siis kolutus, jossa annettiin kuvaa, mitä kääntäminen on. Osallistujat työskentelivät ahkerasti ja olivat innostuneita. Tarkkaa päätöstä esim. Raamatun osien kääntämisestä ei näille kielille ole tehty. Tulomatkalla pohdimme, että nyt olisi aika aloittaa, ehkä voisimme aloittaa lampaista ja paimenesta kertovilla osilla, vertauksilla tai sitten joillakin 1. Mooseksen kirjan kertomuksilla, myös Nooan historialla.

Tutustu Kylväjän raamattu- ja kielityön syyskeräykseen, Annoit minulle elämän: https://www.kylvaja.fi/jukkanorvanto60/osallistu-juhlapaivakeraykseen

maanantai 11. syyskuuta 2017

Todellinen rauha

Arabipastori Elias Said Haifasta kirjoittaa:

Tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa pidetään keskeisinä arvoina ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, humanismia ja sananvapautta. Ne ovat erittäin hyvä lähtökohta terveelle yhteiskunnalle. On hienoa voida auttaa tarvitsevia, tukea kärsiviä ja luoda yhtäläiset oikeudet kaikille. Jotta on mahdollista toteuttaa hyviä arvoja käytännössä, täytyy kuitenkin itse ymmärtää, mitä ne ovat ja uskoa niihin.

Läntinen maailma vaatii Israelin valtiota noudattamaan länsimaisia arvoja suhteessa musliminaapureihinsa ja erityisesti palestiinalaisiin. En halua puolustella kaikkia Israelin valtion toimia, mutta ei ole liioiteltua sanoa, että Israel on Lähi-idän ainoa maa, joka yrittää parhaansa voidakseen elää länsimaisten arvojen mukaisesti. Vaikka matkan varrella on tehty ja tehdään virheitä, Israel on silti alueen ainoa demokratia.

Länsi on pitkälti jakautunut Israelin tukijoihin ja vastustajiin, ja molemmat osapuolet vaativat rauhaa mielestään parhaalla tavalla. Varsinkin Israelin vastustajien tulisi päättäväisemmin edellyttää myös arabeja omaksumaan uuden asenteen Israelia ja juutalaisia kohtaan, jotta rauha Lähi-idässä voitaisiin saavuttaa. Se on hyvin haasteellista, koska Israel (juutalaiset) on muslimien historiallinen vihollinen. Tämä  näkyy muidenkin kuin ns. miehitettyjen alueiden kohdalla, ja monet muslimijärjestöt ja -maat haluavatkin pyyhkiä Israelin pois kartalta. Näissä olosuhteissa rauhan saavuttaminen on jokseenkin mahdotonta.

Ihmisvoimin tämä onkin mahdotonta. Parhaatkin inhimilliset menetelmät ja arvot osoittautuvat usein tehottomiksi. Mutta: Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle
(Luuk. 18:27)

Haluan kertoa erään kokemuksen teologian opintojeni ajalta. Kerran viikossa opiskelijat pitivät saarnan, ja kerran, kun tuli minun vuoroni, puhuin rauhan rakentamisesta erityisesti Israelin ja sen arabinaapurien välille. Opettajiemme joukossa oli messiaaninen juutalainen, ja puheeni alku hätkähdytti häntä kovasti. Sanoin nimittäin tietäväni tavan, jolla arabit voisivat voittaa Israelin, ja toivoinkin sen tapahtuvan mahdollisimman pian. Opettajani ja hänen miehensä ovat hyviä ystäviäni, mutta tuossa hetkessä opettajani ehti kauhistua, mitä minulle oli tapahtumassa. Hän kuitenkin rauhoittui kuullessaan jatkoa ajatukselleni.

Sanoin, että niiden, jotka todella rakastavat Israelia ja haluavat sen parasta, pitää tavoittaa myös arabeja ilosanomalla Kristuksesta. Tässä taistelussa paholaista vastaan ei saa väsyä. Vain sitä kautta arabit oppivat, miten vapauttavaa on Jeesuksen rakkaus. Koettuaan tämän rakkauden he alkavat rakastaa juutalaisia ja Israelia. Jeesus käski meitä rakastamaan vihollisiamme (Matt. 5:44). Niiden, jotka toimivat muslimien parissa, tulee muistaa tämä: jos he haluavat tehdä jotakin arabien, erityisesti palestiinalaisten hyväksi, heidän tulee osoittaa rakastavansa myös Israelia ja siten välittää Israelille sanomaa Kristuksen rauhasta. Rakkaus hämmentää juutalaisia ja he kysyvät: ”Kuinka on mahdollista, että nämä vihamiehemme rakastavat meitä ja haluavat meille hyvää?” Tätä kautta israelilaisten asenteet naapureitaan kohtaan voivat muuttua. Vain tässä rakkauden asein käytävässä sodassa arabit voivat voittaa Israelin, ja se tulee olemaan todellinen voitto koko alueelle. Vain näin voi tulla rauha.

Rauhan eteen on käyty monet neuvottelut, eikä niistä ole seurannut mitään hyvää. Ei sopua, ei sopimuksia eikä rakkautta osapuolten välille. Vain Kristuksen rauha voi tuoda ratkaisun tähän mutkikkaaseen ja kipeään tilanteeseen. Maailmassa vahva osapuoli sanelee ”rauhan” ehdot ja lopputulos on aina kivulias heikommalle osapuolelle. Se synnyttää kovia asenteita ja levottomuutta ja aiheuttaa moraalin ja arvojen rapautumista. Tällaisen ”rauhan” aikana seuraava sota ei koskaan ole kaukana. Jeesuksen opetusten mukainen rauha on tasapuolinen ja oikeudenmukainen ja kaikki voivat nauttia sen hedelmistä, koska siinä päämääränä on rakastaa toista, vaikka hän olisi vihollisesi. Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh.  14:27)

Kirjoitus on Juurilla - juutalaistyön näkymiä -julkaisusta. Julkaisu on saatavilla Pala maailmalta -kaupasta.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Synkkä ja myrskyinen yö

Mongolian-lähettimme Jaakko ja Marjut Tikkanen olivat paikallisten työntekijöiden kanssa myrskyn silmässä:

Projektin työntekijät viettivät työyhteisöpäivää retkeilemällä kokonaiset viisi päivää. Lähtöämme edeltävänä iltana tuli ukkosmyrsky, josta kaikki taisivat olla mielissään: saatiin vettä. Täällä on ollut nimittäin todella kuivaa. Yksi pappa kuvaili maisemaa valkoiseksi. Näinhän se oli: vihreä aro oli muuttunut valkoiseksi kuivuudesta. Valitettavasti myrsky oli tehnyt tuhojaan niin, että sähköt ja vedet menivät useassa maakunnassa kolmeksi päiväksi.

Meiltä on moneen otteeseen kysytty, mikä täällä on ihmetyttänyt. Olemme jotenkin asennoituneet, että tämä on niin erilainen paikka ja kulttuuri, että kaikki ovat ihmeellistä. Silloin ei mikään ole erityisesti ihmetyttänyt. Mutta työyhteisömme reissu maaseudun maisemiin avasi silmämme nähdä mongolialaisten sisukkuuden. 

Viimeinen yö teltassamme oli myrskyinen. Tuuli riepotteli sadepisaroita. Meillä ei ollut huolenhäivää hyvässä teltassa ja makuupusseissamme. Mutta miten olikaan meidän paikallisten työkaveriemme laita? Varsinkin yksi heistä oli kastunut läpikotaisin. Ja mitä hän teki. Nauroi! Hymy huulilla hän kertoi, kuinka oli joka paikasta märkä. Vähän oli kuulemma ollut kylmä. Hauskinta hänestä olivat olleet taskussa kastuneet rahat. Niitä he olivat ilmassa heilutelleet ja kuivatelleet. 


Eli mitä ihmettelemme täällä? Sitä, ettei paikalliset niinkään märehdi tuntemuksiaan. Väsymys on hetkellinen olotila, joka kyllä ajansaatossa saadaan kuitattua hyvillä unilla. Kylmyydelle ja nälälle ei voi juuri siinä tilanteessa mitään. Valittamisella ja asioiden murehtimisella ei saa tilannetta muuttumaan. Se vain tekee oman ja toisten mielen raskaaksi. 

Mikä hieno salaisuus siinä piileekään, kun Jeesus pyytää heittämään kaikki murheet Hänen kannettavakseen. Mitä se oikein käytännössä tarkoittaa? Voisiko olla niin, että osoittaisi mielenlujuutta katsomalla siihen hyvään, mitä elämässä juuri siinä hetkessä on. Naureskella hassuille sattumille, kastuneille rahoille tai sille, kuinka tähän tilanteeseen onkaan joutunut!

perjantai 8. syyskuuta 2017

Puhdasta armoa

Lähetystyöntekijä oli palannut virkistävän kotimaan loman jälkeen työalueelleen. Oli ahdistanut jo valmiiksi. Taas piti olla kaukana läheisistä ja rakkaista. Matkalaukkukin oli jäänyt Helsinkiin eikä se useista yhteydenotoista huolimatta ollut liikahtanut useisiin päiviin. Paluuahdistuksen ja ilman vaihtovaatteita ja tavaroita jäämisen lisäksi tuli tieto, että pitää etsiä jälleen uusi asunto ja muuttaa. Työtehtävätkin mietityttivät; olenko oikeassa paikassa, onko minusta mitään hyötyä, pitäisikö olla muualla?

Juuri silloin puolituttu henkilö muutaman vuoden takaa soitti lähetille ulkomaille asti, aivan yllättäen ja ensimmäistä kertaa. Hän alkoi kertoa Mooseksen vaiheista kaislakorista erämaavaelluksille, Joosefista kaivossa ja vankilassa, yleensä siitä, miten Jumala Raamatussa oli johdattanut ihmisiä vaikeiden vaiheiden kautta ja niiden läpi. Soittaja sanoi, että vaikka nyt tuntuu liian raskaalta ja vaikealta, niin Jumala on mukana ja kuljettaa. Kyynelsilmin lähetti kuunteli, kiitti ja kysyi mistä henkilö oli osannut juuri nyt soittaa ja ottaa puheeksi nimenomaan nämä asiat. ”Halusin olla kuuliainen Jumalan kehotukselle”, kuului vastaus.

Jumala ei lähettänyt matkasta jäänyttä laukkua, hän ei muuttanut olosuhteita eikä ottanut ahdistuksen tunteita pois. Hän lähetti sanansa ja hän lähetti sen toisen ihmisen kautta.

Jumala on sitonut toimintansa ihmisiin. Hän on luonut meidät kuvakseen, langenneinakin heijastamaan hänen olemustaan ja kunniaansa ja lunastettuina elämään ja todistamaan armosta. Armo on uskonpuhdistuksen merkkivuotena yleinen puheenaihe. Hyvä niin. Lähetysyhdistys Kylväjä on julkaissut juhlavuonna vihkosen Armosta lähetystyössä. Sen kautta tuomme oman panoksemme ja lähetystyön näkökulmaa ja kokemusta armon varassa elämisestä. Armo ei kuitenkaan, ehkä yllättäen, ole vain kristillinen käsite.

Kylväjän julkaisussa lähetysjohtaja Pekka Mäkipää kirjoittaa: ”Armo, armollisuus ja armeliaisuus ovat ihmismielen mukaisia asioita, koska juuri niitä maailma janoaa ja tarvitsee. Siksihän niitä onkin tarjolla monilla mausteilla maailman uskonnoissa.”  Japanista löytyy puhtaan maan buddhalaisuus, joka erottaa uskon ja teot toisistaan, ja painottaa, että pelastuksen perusta on yksin Amida-buddhan armossa. Intian hindulaisuudestakin löytyy opetusta armosta pelastuksen perustana, kun bhakti-hurskaudessa on pohdittu tekojen ulkopuolelta tulevan armon ja ihmisen myötävaikutuksen suhdetta. Uskoaan harjoittava muslimi vetoaa päivittäin armeliaaseen Armahtajaan ja Jumalan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat armeliaisuus ja armahtavaisuus. Vaikka kristinusko ja islam taistelivat keskiajalla, niin yhdessä asiassa ne olivat samanmielisiä: Ihmisen oli osattava rakastaa Jumalaa, jotta saisi armon. Martti Luther ei löytänyt sydämestään aitoa rakkautta Jumalaa kohtaan. Siitä käynnistyi uskonpuhdistus.

Mäkipää jatkaa: ”Luther vakuuttui, että päästäkseen perille ja kelvatakseen Jumalalle, oli katse käännettävä omasta sydämestä Jumalan sydämeen. - - Luther ei rakentanut ihmisluonnon eli järjen varaan, vaan Jumalan sanan ja Kristuksen varaan. - - Näin meillä ei pelastuksen kannalta ole oikeasti muuta mahdollisuutta kuin päästä Sanan vaikutuspiiriin, jotta voisimme uskossa omistaa Jeesuksen, jonka ansioon turvaudumme. Lähetystyön tehtävä on tuoda hänet kuulo- ja näköetäisyydelle, jotta hän voi koskettaa, käskeä, katsoa, puhutella, hämmästyttää, jopa vihastuttaa. Sen Jeesus tekee seuraajiensa todistuksen kautta.”

Jumalan armo on ainutlaatuista ja kristinuskon armoa, ansiotonta, vasta ja vain silloin, kun se liitetään yksin Jumalan Poikaan Jeesukseen. Jumala lähetti Jeesuksen ihmisten luo antamaan kaikkensa. Edelleen hän kutsuu meitäkin lähtemään ja lähettämään, laittamaan itsemme likoon lähellä ja kaukana olevien ihmisten kanssa ja heidän rinnallaan. Lähetystyön ja lähetystyöntekijöiden kautta me suomalaiset ja meidän kirkkomme pysymme kiinni lähetyselämässä. Lähetystyössä voimme olla kuuliaisia Jumalan kehotukselle ja Jeesuksen lähetyskäskylle. Saamme olla lähetettyinä ja saamme olla vastaanottajina osana maailmanlaajaa Kristuksen ruumista.

Kenen luo sinut on lähetetty? Ketä sinä olet lähettämässä? Kenen elämään sinä saat olla viemässä armon ja Jeesuksen sanan?











Hanna Lindberg
kotimaantyön johtaja

Tilaa 2€ hintainen Armosta lähetystyössä-julkaisu www.palamaailmalta.fi ja lue Pekka Mäkipään kirjoitus ja muut tarinat kokonaisuudessaan.

torstai 7. syyskuuta 2017

Hairiin medee -seurakunta retkellä Valkoisella järvellä

Mongolian-lähettimme Jaakko ja Marjut Tikkanen palaavat kesän muistoihin:


Hairiin Medeen seurakunta teki kesäretken Valkoiselle järvelle (Цагаан нуур) kesäkuun puolessa välissä. Paikka on täältä länteen vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä. Järvi häikäisi kauneudellaan. 
Pastorillamme riittää luottamusta. Hän kysyi Jaakkoa pitämään raamattuopetuksen leirillä. Valitettavasti pyyntö tuli päivää ennen. Jaakon kielitaito olisi kuitenkin vaatinut monen päivän valmistautumisajan. Yleensäkin valmistautumisessa tai ennakoimisessa paikalliset ovat aika velikultia. Se on monesti myös positiivista. Tilanteeseen voidaan tarttua heti, ilman kalenteriin katsomista. 
Leiriin osallistui myös Gobin autiomaan laitamilta Govin Gerel (Gobin Valo) -seurakunta. Vilinää ja vilskettä riitti! Paikalla temmelsi noin 50 aikuista lapsineen. Majoitus oli jurtissa, teltoissa ja autoissa riippuen siitä, miten mihinkin mahtui. Me saimme olla jurtassa. 

Vietimme aikaa yhdessä seurakuntalaisten kesken ja pelasimme, otimme osaa raamattuopetuksiin ja pidimme lepohetkiä. Ajoittain lapsillekin oli omaa ohjelmaa. 

Mukana oli seurakunnan oma jurtta, joka oli leirin ajan keittiönä ja joidenkin majapaikkana. Ruuaksi oli varattu kaksi elävää lammasta. Niiden tappaminen ja nylkeminen oli paikallisille luontevaa. Jurttakeittiön viereen tuotiin lammas. Se laitettiin makaamaan. Teurastaja teki viillon vatsaan ja ujutti kätensä lampaan sydämen verisuoniin tukkiakseen ne. Verta ei laskettu niin kuin Suomessa, vaan kaikki otettiin talteen sellaisenaan. Samalla lapset leikkivät siinä vierellä lampaan sorkilla. Täällä ei ruokaa todellakaan puolivalmisteena ostella! Lihasta tehtiin muun muassa horhokkia, lihapataa. Se oli valmis vasta puolen yön aikoihin. Silloin meidän ipanat olivat jo unten mailla - mahat täynnä nuudeleita. 

Leirillä pidettiin myös leiriolympialaiset. Meidän silmiimme hauskinta oli paini. Siinä naureskeltiin vieressä ja vitsailtiin. Mutta kun kentälle joutui, oli mitä vakavin paikka. Kilpailussa tärkeintä on voitto.
Naisten paini täytyi keskeyttää pienen tauon verran, koska toisella painijoista nousi aikamoinen kuhmu otsaan. Miesten kilpailussa otettiin jo paidat pois ja käytiin hakemassa omasta deelistä vyö. Häviäjä oli se, jonka polvi tai käsi osui ensin maahan. 


Me toimme leirille mukanamme köyden, jotta voitaisiin kilpailla köydenvedossa hyvässä hengessä, leikkimielisesti: Naiset poikia vastaan ja miehet tyttöjä. Eihän siitä tullut mitään. Intoa oli vetää ihan mies miestä ja nainen naista vastaan. No, ilo syntyi siitäkin!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Miksi kristinuskon armoa vierastetaan?

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.


Ilmaisuja anteeksipyytämiseen riittää. Jos olen myöhässä, kevyt ”Anna anteeksi, älä katso vikaani” riittää pahoitteluksi. Jos kuitenkin olen odotuttanut pitkään tai särkenyt ystäväni mielikupin, anteeksipyyntöä voi syventää toisella sanalla, joka tarkoittaa ”pyydän anteeksi, olen todella pahoillani”. 

Kun lähdetään työpaikasta tai muutetaan kauas, esimerkiksi toiseen maahan, ”siunataan” tai paremminkin vapautetaan lähtijä itseä kohtaan tehdyistä vääryyksistä. Viimeisessä lähtemisessä, hautajaisissa, imaami kysyy saattoväeltä, siunaavatko he vainajan matkaan, eli vapauttavatko vainajan tämän mahdollisesti tekemistä vääristä teoista. Jos ihmiset eivät ole vainajalle kovin katkeria, yleensä he vapauttavat. Vapauttaminen helpottaa vainajan tilannetta viimeisellä tuomiolla.

Tapoihini ei kuulu riidellä ihmisten kanssa. Siksi niitä tilanteita, joissa olisi pitänyt mennä pyytämään anteeksi, ei ole ollut paljon. Muutaman kerran ystäväni on kuitenkin suutahtanut asiasta, johon en ole pystynyt vaikuttamaan. Anteeksikaan en ole voinut pyytää, kun en ole ollut selvillä, mikä osuus minulla on ollut mielen pahoittumisessa. Ystäväni on ollut vihainen aikansa. Sitten on jatkettu ”ystävyyttä” niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Asioita ei käsitellä, ei selitetä tekoja ja pyydetä anteeksi. 

Sitä, mitä armo kristitylle merkitsee – että saa ansiotta anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden – ei ymmärretä. Islamissa pelastus ansaitaan. Väittäisinkin, että niin kauan kuin ei ole saanut uskossa ottaa vastaan Jeesuksen pelastustyötä, kristinuskon armoa ei voi käsittää; sitä että käsittämättömänkin pahuuden ja vääryyden voi Jeesuksen ja Pyhän Hengen avulla saada ja antaa anteeksi, että synti pyyhitään täydelleen pois.  


Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi. (Jes. 1:18)

Lähetystyöntekijä, Etu-Aasia

tiistai 5. syyskuuta 2017

Evankeliumia ystäviltä ystäville Jakutiassa

Työntekijämme Itä-Siperiasta kirjoittavat:

Inkerinsuomalaisia tuli Jakutiaan sodan aikana monta tuhatta. Vuonna 1942 keväällä tapahtuneen evakuoinnin seurauksena useita tuhansia siirrettiin Leningradin piirityksen alta Siperiaan ja näin ollen myös Jakutiaan. Matka oli erittäin vaikea ja ihmisiä menehtyi matkan aikana. Jakutiaan tulleista suurin osa määrättiin asumaan lähellä Jäämeren rantaa, missä he asuivat monta vuotta pakkosiirrettyinä ankeissa olosuhteissa ja aluksi parakeissa. Olot olivat ankarat, ja välillä oli jopa nälänhätä. Suomi-Neuvostoliiton sodan takia inkerinsuomalaiset olivat myös luokiteltuna ei-luotettavaksi kansanryhmäksi.  Elämä kalastuskolhoosissa Jäämeren rannalla muistutti pakkoleirioloja. Vähitellen ajat muuttuivat ja ihmiset saivat vapaammin liikkua Jakutiassa. Stalinin kuoltua olot vapautuivat niin, että muutto Neuvosto-Karjalaan, Eestiin tai muualle Neuvostoliittoon oli mahdollista, mutta ei kuitenkaan enää Inkerinmaalle. Moni asettui myös asumaan Jakutskiin, joka on Jakutian pääkaupunki.
Vuonna 1991 tapahtuneen Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena ja Suomen salliessa inkerinsuomalaisten palata Suomeen myös moni Jakutian inkerinsuomalainen muutti pysyvästi Suomeen.
Neuvostoliiton romahtamien jälkeen muutama suomalainen pappi ja yksi Ruotsissa asuva inkerinsuomalainen pappi alkoivat vierailla Jakutiassa. Heistä Yrjö Niemi on vieraillut alueella tähän päivään saakka aika säännöllisesti. Yhdeksänkymmentäluvulla olot Venäjällä sallivat ulkomaalaisten tehdä vapaasti lähetystyötä ja julkisten tilojen käyttö oli myös mahdollista, joten he ovat pitäneet jumalanpalveluksia ja kastaneet uusia kristittyjä.  

Jakutskin liikennettä. Kuva: Jussi Valkeajoki.



Kylväjä Jakutiaan


Muutama vuosi sitten Lähetysyhdistys Kylväjän piirissä syttyi Jumalan armosta ajatus, että voisi lähettää työntekijöitä Jakutiaan tuomaan evankeliumin Jeesuksesta Jakutian kansalle ja muille vähemmistökansoille Jakutiassa. Samalla he voisivat palvella alueella vielä asuvia inkerinsuomalaisia.  Kylväjällä oli kuitenkin alusta saakka päällimmäisenä tavoitteena ne Jakutian kansat, jotka eivät vielä ole kuulleet Vapahtajastaan. Rukoiltuaan ja kuultuaan Inkerin kirkon mielipidettä ajatus alkoi vähitellen kirkastua ja viimein toteutua, niin että vuonna 2014 saatiin lähettää ensimmäiset työntekijät Ulan-Uden kautta syksyllä 2015 Jakutskiin. Sitä ennen oli jo käyty muutamalla tutustumismatkalla Jakutskissa.
Kristittyjen yhteiset kokoontumiset työntekijöidemme kanssa alkoivat syyskuun alussa Jakutskissa. Mukana oli kourallinen ihmisiä; inkerinsuomalaisia ja kantavenäläisiä. Sen jälkeen on kokoonnuttu viikoittain. 
Ensimmäinen kaste pidettiin samana vuonna lokakuussa kun Siperian rovastikunnan pappi Ville Melanen ja työaluevastaava Tapio Pokka kävivät vierailulla.


Ystävien kautta kasvava seurakunta

Kristittyjen kokoontumiset ovat tärkeitä. Kuva: Jussi Valkeajoki.

Tällä hetkellä paikalliset kristityt ja evankeliumista kiinnostuneet ihmiset kokoontuvat Jakutskin keskustassa. Perjantai-iltaisin on rukouskokous ja sunnuntaisin kokoonnumme yksinkertaisen jumalanpalveluksen muodossa. Seuraamme Inkerin kirkon kirkkokalenteria ja veisaamme virsiä Inkerin kirkon virsikirjasta. Riisuttuun liturgiaan sisältyy synnintunnustus, uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Saarna pidetään venäjäksi ja luetaan päivän tekstit. Evankeliumi luetaan välillä myös suomeksi. Lähitulevaisuudessa on aikomus lukea tekstit jakutiaksi. Joskus on kokoonnuttu myös jonkun seurakuntalaisen kesämökillä, jonne on kutsuttu ystäviä mukaan. 
Yhteisissä kokoontumisissamme käy Jakutskissa asuvia inkeriläistaustaisia venäläisiä, kantavenäläisiä, jakuutteja ja opiskelijoita. Toivomme tavoittavamme jakuuttien lisäksi myös muita alueen vähemmistökansoista. Enimmillään on ollut 14 henkeä joulujuhlan aikana. Tavallisena sunnuntaina meitä on noin 7-10 henkeä suomalaiset mukaan luettuina. 
Tulevaisuus on aina Jumalan käsissä. Voisimme tiivistää tulevaisuuden rukousaiheet seuraavasti: 
1) Viisumit ja mahdolliset työluvat 
2) Jakutian kansan tavoittaminen, niin että he kääntyisivät epäjumalanpalvonnasta elävän Jumalan puoleen 
3) Paimen kaitsemaan pientä paikallisten kristittyjen laumaa
5) Rukoushuoneen löytyminen
Tulethan mukaan rukoilemaan Jakutian-työn puolesta?

torstai 31. elokuuta 2017

Tulvavesi nousee, tuulet puhaltavat

Bangladeshissa on tänä kesänä kärsitty ennätyksellisistä tulvista. Tulvista on kärsitty lähellä merenpintaa suistomaalla sijaitsevassa maassa monta kertaa aikaisemminkin. Tämän viikon sunnuntaina julkaistavassa Aili Maria Mannisen toimittamassa Bangladeshin monet kasvot -kirjassa kuvataan tulvia usean vuoden ajalta. Moni asia on tämän vuoden tulvissa samoin. 

1987  
Sataa, sataa, sataa... Sataa kaatamalla päivästä toiseen. Vettä tulee liikaa. Välillä tuulee ja myrskyää. Pellolle muodostuu sadevedestä järvi, jossa lapset uivat iloisina. Pilvien pitäessä hengähdystaukoa vesi kuitenkin nousee – joet ovat alkaneet tulvia yli äyräittensä.

Vesi nousee pelloilta teille, kyliin – kaikkialle vastustamattomasti ja on kohta kuin rannaton meri. Kaupungilla on vettä miesten vyötäisille saakka. Silminnähden tasaisessakin maastossa veden virtaus on tuhoisan voimakas. Miesmuistiin ei ole nähty tällaista tulvaa. Taivas itkee lisää sadetta.


Ihmiset kulkevat kahlaten, veneillä tai lautoilla. Banaani on ruohokasvi, jonka rungon muodostavat aaltopahvin kaltaiset ’levyt’. Siitä kokoaa lautan nopeasti, ja huokoinen runko pysyy useita päiviä veden pinnalla, ennen kuin vettyy ja vajoaa. Banaani tuottaa hedelmää vain toisena vuonna ja joutaa sitten katkaistavaksi. Tuhannet perheet ovat joutuneet lähtemään evakkoon, ja monet asuvat korkeammalle pengerrettyjen teiden penkoilla. Kutojakylän tien molemmin puolin on rivi kangaspuita, ja niistä kaikuu reipas paukutus. Puita, vaatteita ja riisiä kuivuu tiellä ja penkoilla, joissa sekä ihmiset että eläimet oleskelevat. Korkealle pengerretyt tiet toimivat myös patoina. Siksi tien poikki kaivetaan usein oja, jotta vesi virtaisi eteenpäin. Eräässä kylässä miehet vahtivat yötä päivää bambuseipäiden kanssa, etteivät naapurit tulvan tuhoista harmistuneina olisi katkaisseet tietä ajatuksella: ”Kun meiltä meni kaikki, niin menköön teiltäkin.” 

Tulvavesi turmelee seisoessaankin. Veden laskettua paljastuvat mustunut ruoho, elottomat riisintaimet ja veden syövyttämät luhistuneet savitalot. Tulvaa seuraavat flunssaepidemiat, tulehdustaudit ja juomaveden saastuttua myös ripulitaudit. Valtaosa väestöstä saa elantonsa maanviljelystä, mutta pelloilla ei voi työskennellä ja ilman työtä ei ole ruokaa. Tulee nälkä. Maa itkee tuskaansa, ihmiset hätäänsä. Ihmisten elämänuskon todisteena pelloille aletaan istuttaa uutta riisiä tulvaveden laskettua riittävästi – ja jo huomenna vesi voi kohota uudelleen tuhoten kaiken. Mikä on otsaani kirjoitettu, se minulle tapahtuu.

1988 
Monsuunisateiden aika. Sataa tavallista vähemmän, vähemmän kuin tarvittaisiin. Eräänä aurinkoisena päivänä lähdemme klinikkakäynnille. Kaupungin ulkopuolelle päästyämme katselemme ihmetellen veden peittämiä peltoja – eihän ole satanutkaan! Kun saavutamme kylätien, se on jo veden peitossa. Vesi nousee kuin näkymättömän haamun nostamana, ja iltapäivällä päätiekin on veden alla. Nepalissa on hakattu metsiä. Intiassa on avattu suurten jokien padot, jotta liika vesi valuisi mereen. Matkalla vain on suurten jokien suistomaa – Bangladesh! Intian kanssa neuvotellaan veden säännöstelystä, mutta jokien alajuoksulla sijaitsevaa Bangladeshia auttavien ratkaisujen saaminen on vaikeaa. 

Kahdessa viikossa tulvavesi levittäytyy yli maan, peittää kaksi kolmasosaa maasta (noin 78 000 km²). Mihin heitetään roskat, mihin haudataan kuolleet – käärmeitä nousee tielle ja katoille kuivaa paikkaa etsien. Jokea pitkin lipuu lautta, siinä on ruumis ja pyyntö haudata, kun löytyy maata! Miten ihmiset jaksavat, kun vuoden takaisen tuhotulvan jälkeen kaikkensa yrittäen ovat juuri saaneet uudet savitalot rakennettua. Onko taas aloitettava alusta! Pääkaupungissa tuhot ovat edellisvuotta suuremmat. Ennen kuin vesi saavuttaa meren, se hukuttaa rannikkoseudut, joilla ihmiset taistelevat hengestään. Tulvissa kuolleita on arviolta 3000. Neljännes 105-miljoonaisesta kansasta jää kodittomaksi. 200 000 sairastuu ripuliin, koleraa pelätään. Avun saanti on hidasta. 

Vielä marraskuussa on laajoja alueita veden alla. Maanteitä ja rautateitä on poikki. Dhakan päätie on vasta avattu liikenteelle. Lohduttomia näkymiä. Vesimassat ovat huuhtoneet paikoin tietä pois satojen metrien matkalta, suuria siltoja on sortunut, tien reunat ja tiekin ovat pahoin kärsineet. Tuhojen korjaus kestää vuosia eikä onnistu ilman kansainvälistä apua. Kaikkiaan 2480 siltaa on tuhoutunut, 100 000 päätä karjaa hukkunut. Joulukuisen hirmumyrskyn tuho moninkertaistaa avun tarpeen. Se huuhtoo mereen 6000 ihmistä, joista 1500 kuolee. 110 miljoonasta bangladeshilaisesta 50 miljoonaa menettää kotinsa.  
  
1991 
Kevätmyrskyjen aika. 30.4. vastaisen yön yhdeksän tuntia Chittagongin rannikolla riehuneessa pyörremyrskyssä sai surmansa noin 140 000 ihmistä ja miljoonia jäi kodittomaksi. Tuulen yltyessä heikoimmat majat sortuvat heti, osa myrskysuojistakin tuhoutui ja ihmisiä sekä karjaa huuhtoutui mereen. 

Tuhoa lisäävät loppukesän tuhotulvat, kun normaali tulvakausi on ohitettu ja ihmiset eivät enää varaudu tulvaan – on aika istuttaa ja korjata satoa. Tuho on suurta maan luoteisosassa – Kylväjän työalueella. Naogaonin kaupunki on veden alla ja koko lääni on pahiten vaurioituneita alueita. Eräässä joen pengeralueella sijainneessa kylässä oli huomattu uhkaava vaara keskellä yötä ja kovaääniskuulutuksin ihmisiä kehotettu jättämään kotinsa. 80 taloa, lähes koko kylä, katoaa virtaavaan jokeen. Se on vain yksi järkyttävä tapaus. 

1993 
Joki paisuu lakkaamattomien sateiden seurauksena tulvien yli äyräidensä kuin liian täyteen kaadettu saavi. Penkka ei kestä vuolaan virran voimaa, ja vesi tulvahtaa hyökyaallon tavoin pelloille, joissa se lepää liikkumatta. Vedestä kohoavat paikoin puut, paikoin sokeriruoko. Korkeammalle pengerretyt kylät nousevat saaren tavoin veden yläpuolella. Tulvaveden saartamat ihmiset kulkevat veneellä tai banaanipuulautalla saarekkeelta toiselle. Joilla on töitä, käyvät töissä, suuri osa kiristää vyötään. Kaikki kuitenkin kalastavat. 

Edes betoniharkoilla tuettu joen penkka ei kestä vuodesta toiseen veden syövyttävää voimaa. Sillankulmassa vesi kiertää voimakkaina pyörteinä. Ihmiset sitovat lauttoja, joiden päälle kasataan vuodevaatteet ja muuta tarpeellista. Veden peittämä maa vetää pilviä puoleensa, ja taivas antaa lisää sateita. Tulvan jälkeen köyhällä on houkutus myydä tai pantata maansa ostaakseen siemenviljaa ja syödäkseen. Rikkaat saavat maata pilkkahinnasta. Kun viimeinen peltotilkku on myyty, vilja istutetaan rikkaan pellolle, jonka köyhä vuokraa sitä viljelläkseen. Uzirpurissa varaudutaan tulviin rakentamalla oma vene. Se makaa kuivalla maalla pari vuotta. 

1994 Sadekautena sataa tavallista vähemmän, syksysateet jäävät tulematta, talvesta tulee kuiva. 

1995 Talvella on polttavan kuumaa. Ensin kuivuvat lammet, sitten joet ja lopuksi kaivotkin. Veden saamiseksi kaivoja kaivetaan joen pohjaan. Intiassa on suljettu padot ja vesi käytetään siellä. Kun tulee kevät, lumi sulaa Himalajan rinteillä ja Intiassa sataa runsaasti. Taas suuret joet täyttyvät samanaikaisesti ja Bangladeshista lähes kolme neljäsosaa on veden peitossa. Luonnon ääri-ilmiöt vaikuttavat ihmisten elämään lähes vuosittain.

1996 Uzirpurissa on kolmesti pikatulva: parissa päivässä vesi nousee useita metrejä. Jokien täytyttyä asuntolan lapset evakuoidaan koteihinsa. Vielä lokakuussa kaatosade jatkuu liki vuorokauden taukoamatta ja veden nousun laajalla alueella aiheuttama voimakas virtaus tuhoaa teitä ja siltoja. 

1998 Suurtulva kehittyy, kun Meghna, Ganges ja Brahmaputra tulvivat yhtä aikaa. Vesi peittää alleen maan 64 läänistä 52. Yli 30 miljoonaa kärsii tulvasta. 16 090 km tietä tuhoutuu, 14 000 koulua ja miljoona kotia vaurioituvat. Tulva kestää 10 viikkoa, ja sen tuhot ovat vielä pahemmat kuin vuonna 1988. Suuri osa riisin pääsadosta tuhoutuu. Karjaa joudutaan teurastamaan, osa hukkuu. Bangladeshin hallituksen mahdollisuudet jälleenrakentamisen tukemiseen ovat minimaaliset, sillä maa on valtaosin ulkomaisen avun varassa ilman ilmastokatastrofejakin. 

2004 ja 2005 Loppukesällä sataa rankasti. Joen täytyttyä ääriään myöten penkka sortuu lokakuussa ja aiheuttaa pikatulvan (flash flood) Naogaonin kaupungissa. BLM-F1:n toimistoon virtaa vesi, ja kadulla kahlaamme lonkkaan ulottuvassa vedessä. Vesi laskee nopeasti. Tulvan jälkeen ei sada viiteen kuukauteen, matalat joet kuivuivat ja taas kärsitään kuivuudesta. Maakin järisee ja säikyttelee. 

2007 toistuu pikatulva Naogaonissa. Sen lisäksi on vielä loppuvuodesta ikävä luonnonyllätys: pyörremyrsky Sidr rannikolla. Pohjoisempana työalueella sää viilenee, satelee ja tuulee navakasti –  myrskyn liepeet heilahtelevat työalueelle saakka.  

Dhakasta Bograan ja siitä pohjoiseen valtatien kulkijat ylittävät Brahmaputra-virran viiden kilometrin mittaista nykyaikaista siltaa joen kapeammalla kohdalla. Useina vuosia monsuunisateet ovat olleet vähäiset ja joen keskelle on kasaantunut laaja hiekkakukkula. Vähitellen siihen kerääntyy veden myötä hedelmällistä lietettä. Ruohon kasvaessa kukkulalla sinne tuodaan karjaa, tehdään asumuksia ja muokataan riisipeltoja. Kun vuonna 2015 sataa runsaasti, asuinalueet joen keskellä jäävät veden alle. Isompien puiden latvustot muodostavat vihreän vanan keskelle laajaa virtaa. Ihmiset karjoineen ovat väistyneet pois joen keskeltä. 
       
Jälleenrakennustyötä. Siihen ei kukaan voi olla osallistumatta. BLM-F (Bangladesh Lutheran Mission – Finnish, Bangladeshin luterilaisen lähetyksen suomalainen haara) tekee osansa. Myös hätäaputyötä tehdään: ruokaa, lääkkeitä, puhdasta vettä ja suojaa tarvitaan. Ihmishenkien pelastaminen on ensisijainen tehtävä. 

1990 Klinikalle vievän Cheragpurin kylätien korjaukseen saadulla rahoituksella valmistuu 600 metriä tiilipäällysteistä tietä. Bodolgachissa asennetaan kyläteiden solmukohtiin 185 siltarumpua, kahta eri kokoa. Teiden penkereille istutetaan puita sitomaan maata.  

1991 Kylistä tulee avunpyyntöjä. Monet suuttuvat, kun kaikkivoipana pidetty länsimainen toimija ei auta. Jotkut anomukset ovat hulvattomia. Esimerkki: BLM-F:n perheterveyskeskuksen lukutaidoton siivooja pyytää vastarakennetun savimajansa tuhouduttua 10 000 tiiltä, 20 säkkiä sementtiä, 50 m3 puuta, 40 kattopeltiä, kaivon, vessan, kolme sänkyä ja 10 000 takaa. Se osoittaa käsitystä, kuinka luullaan yhdestä maailman rikkaimmista maista tukea saavalla järjestöllä olevan rajattomat mahdollisuudet auttaa – jos se vain haluaa! Ihmiset eivät usko valtaosan lahjoittajista olevan tavallisia työtätekeviä. 
   
1998 Avustustarve on taas huutava. Hätäapuna jaetaan liki 500 perheelle viikon riisiä vastaava määrä. Tulvan laskettua annetaan siemenviljaa. Viljelijöille jaetaan apulantaa. Asumusten korjaus on suuri haaste. Työ jatkuu talvella 1999, rakennuksia korjataan. Uzirpurin kylätietä kunnostetaan ja tehdään silta, jotta pihaan päästään tulva-aikaan ilman venettä.  

2007 Hätäapuna jaetaan Bodolgachissa ja Dhamoirhatissa 240 perheelle riisiä 2436 kiloa. Peltikaton saa 150 savimajaa. Monet elävät kädestä suuhun, ja tulvan tuhojen korjaamiseen ei ole vararahastoa. Puita istutetaan teiden penkereille maata sitomaan. Pyörremyrsky Sidrin jälkeen osallistutaan hallituksen keräykseen maaherran pyynnöstä hänen toimistonsa kautta. Myös työntekijät antavat avustusrahastoon päivän palkan.

Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. Matt. 25:35–36



Aikaisempien tulvien kokemuksia kokosi Aili Maria Manninen. Lisää Bangladeshin-työn värikkäistä vaiheista voi lukea Aili Maria Mannisen toimittamasta kirjasta Bangladeshin monet kasvot, joka julkaistaan Aili Maria Mannisen elämäntyön juhlassa Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa sunnuntaina 3.9.2017 klo 13.30. Tervetuloa mukaan! 

Lue lisää tämän vuoden tulvista:
Oppilaat evakuoitiin asuntolasta kovien tulvien vuoksi Bangladeshissa
Tulvat levinneet Naogaoniin