lauantai 14. toukokuuta 2016

"Juutalainen Jeesus" - kurssitunnelmia Casparista

Caspari-keskuksen projektikoordinaattori Sanna Erelä kirjoittaa:
 

Todella tiivis kaksiviikkoinen on takana. Kiitollisena ajattelen sitä ja kurssiamme Juutalainen Jeesus, valo maailman kansoille. Se onnistui hyvin ja osallistujat olivat tyytyväisiä. Varoitamme aina kurssin alussa, että se mitä osallistujat tulevat kuulemaan, haastaa heidän ajattelunsa. Pyydämme heitä suhtautumaan avoimin mielin, olemaan ahdistumatta outojen asioiden äärellä ja muistamaan, että meistä jokainen katsoo asioita oman traditionsa näkökulmasta. Emme tarjoile helppoja vastauksia, mutta toivon mukaan joitakin sentään. Tavoite on herättää kurssilaisissa kiinnostusta tukea messiaanista liikettä ja jatkaa uskon juutalaisten juurien tutkimista. Toivottavasti he löytävät siitä suunnasta jotakin, mikä avaa heille Raamattua ja auttaa heitä omassa työssään. Mausteena kurssikeitokseen lisätään aina myös pieni annos näkökulmaa alueen poliittisiin ja uskonnollisiin ongelmiin, jotka nekin heijastuvat teologiaan. Tälläkin kertaa osallistujat olivat enimmäkseen hengellisen työn tekijöitä tai parhaillaan opiskelemassa tullakseen sellaisiksi. Kokoaikaisia kurssilaisia oli kymmenen ja lisäksi eri luennoille ja retkille osallistui monia maassa pysyvämmin asuvia. Sydämellinen kiitos teille monille jotka muistitte rukouksin tätä ponnistusta!



Luentojen lisäksi kiersimme Jerusalemissa ja sitten kolmen päivän ajan Galileassa. Paluumatka Jerusalemiin kulki Samarian muinaisen pääkaupungin Sebasten kautta, joka on nykyään Länsirannan aluetta. Nautimme herkullisen aterian arabiravintolassa, ja sen jälkeen omistaja halusikin antaa meille bonuskierroksen ikivanhoille raunioille. Aurinko oli jo laskemassa, ja tästä yllätyskävelystä kukkuloilla oliivilehtojen keskellä kuun loisteessa muodostui monelle kurssilaiselle kohokohta! Sebastessa on mm. raamatullisen Israelin pohjoisvaltion kuninkaan Omrin palatsin jäänteet 800-luvulta eKr ja muutakin mielenkiintoista Vanhan testamentin ajalta. Kaivauksia ei ole kunnolla suoritettu ja paikka on kiehtovasti ruohottuneessa, hylätyssä tilassa kuin odottamassa tutkijoita ja matkailijoita. Tähän mennessä turvallisuustilanne on vaikeuttanut arkeologisia kaivauksia. Löysimme bysanttilaisajan kirkon rauniot – kirkon johon liittyy perimätieto Johannes
Kastajan mestauksesta sillä paikalla.
Kiviseinät ja muutama törröttävä pylväs olivat jotakuinkin pystyssä, mutta kattona oli tähtitaivas. Siellä viritimme iltalaulun kiitokseksi Taivaan Isälle kaikesta!



torstai 12. toukokuuta 2016

EBENEZER-KODIN 40-VUOTISJUHLA 14.4.2016



Ulla-Maija Saarilahti kirjoittaa:
(Ebenezer-kodin työntekijä 1978-1990, Beit Eliahu-seurakunnan työntekijä 1991-1997)


Eräänä kauniina huhtikuisena iltana Karmelilla sijaitsevaan kulttuurikeskukseen alkoi saapua väkeä eri puolilta maata. Haifan Ebenezer-vanhainkodin perustamisesta oli kulunut 40-vuotta  ja tapahtumaa oli päätetty juhlia hiukan enemmän kuin aikaisempina vuosipäivinä. Olihan juuri ennen juhlaa valmistunut historiikki , jossa kerrotaan kodin perustamisesta, sen  työntekijöistä ja erityisesti asukkaista, joita on vuosien varrella ollut noin 150. Viisihenkinen työryhmä oli ahkeroinut kirjan parissa lähes kolmen vuoden ajan.
Ebenezerin englanninkielisen juhlakirjan toimittaja Hilary Falk onnellisena ihastelemassa uunituoretta kirjaa.

Paikallisseurakuntien jäsenten sekä Ebenezer-kodin asukkaiden ja työntekijöiden  lisäksi juhlaan oli saapunut ulkomaisten, vanhainkotia tukevien järjestöjen edustajia. Vuosittainen johtokunnan kokous oli pidetty  aikaisemmin samalla viikolla. Suurin osa vanhainkodin suomalaisista johtajista vuosilta 1976-1995 oli myös paikalla. Norjan Suurlähetystöstäkin oli saapunut lähetystösihteeri ja Haifan kaupunginjohtajalle oli  lähetetty  kutsu. Valitettavasti hän ei kuitenkaan päässyt tulemaan. Etukäteen oli lähetetty 350 kutsua, joiden johdosta 250 henkilöä ilmoittautui juhlaan. Israelilaiseen tapaan paikalle tulee kuitenkin usein  myös niitä, jotka eivät välttämättä ole huomanneet tai muistaneet kertoa ennakolta tulostaan. 

Kulttuurikeskuksen ala-aulassa pöydät notkuivat monenlaisista herkuista. Pihalla valmistettiin kuumana höyryävää pizzaa kaikille halukkaille. Iloinen puheensorina kuului pian joka puolelta, kun ystävät tapasivat toisiaan. Varsinkin kaukaa saapuneiden vieraiden oli tärkeää nähdä paikallisia ystäviään, joita he eivät ehkä olleet tavanneet vuosiin.

Lopulta kaikki siirtyivät auditoriumiin ja juhlan ohjelma pääsi alkamaan. Juontajana toimi Beit Eliahu-seurakunnan pastori Samuel Aweida, joka on syntyperäinen haifalainen ja kuuluu myös Ebenezer-kodin johtokuntaan. 

Asukkaiden puheenvuoron käytti  lähes 80-vuotias Esther Meyer , jota ikä ei tuntunut painavan hänen astellessaan reippain askelin lavalle. Hän kertoi, kuinka hän oli tullut vanhainkotiin nyt jo poisnukkuneen miehensä sairastuttua vakavasti. Kotiportaita ei enää ollut mahdollista kiivetä ylös. Esther ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että  he olivat saaneet avun oikeaan aikaan. 

Ebenezer-kodin pitkäaikainen lääkäri, Baruch Pokroy, kertoi omista elämänvaiheistaan ja toi esiin muistojaan Ebenezer-kodin vuosilta. Hän tuli  työhön  vanhainkotiin jo vuonna 1976 ja on jäämässä eläkkeelle tämän vuoden heinäkuussa. Kaiken kaikkiaan hänelle on kertynyt lääkärin uraa  noin 55 vuotta, mikä tuntuu lähes uskomattomalta. Ennen Ebenezer-kotia  hän toimi kymmenen vuotta tunnetun englantilaisen lähetyslääkärin, tohtori James Churcherin klinikalla, jonne hän saapui tultuaan Israeliin uutena maahanmuuttajana Etelä-Afrikasta vuonna 1966. Hän on toiminut muun työnsä ohella myös paikallisessa sairaalassa sekä pitänyt omaa klinikkaa, joka on tullut tutuksi monille Haifassa asuneille eri lähetysjärjestöjen työntekijöille. 

Ebenezer-kodin pitkäaikainen lääkäri Baruch Pokroy muisteli Ebenezerin vaiheita
Musiikilla oli myös tärkeä osuus juhlan ohjelmassa. Paikallisten seurakuntien, Beit Eliahun ja Bethesdan lauluryhmät  soittimineen esiintyivät lavalla vauhdikkaasti. Yleisökin osallistui koko sydämestään lauluihin, joiden säkeet heijastettiin hepreaksi, englanniksi ja venäjäksi eteen valkokankaalle.

Juhlavieraiden joukossa oli useita henkilöitä, joiden ajatukset todennäköisesti siirtyivät myös alkuvuosien muistoihin. Monia asioita on muuttunut vuosien kuluessa.  Kodin syntyhistoriasta johtuen suurin osa ensimmäisistä asukkaista oli romanialaisia. He muodostivat  perheyhteisön Eliaan (myöhemmin Beit Eliahu) seurakunnassa, joka syntyi norjalaisen pastori Magne Solheimin työn hedelmänä. Hänelle vanhainkodin perustaminen tuli aikoinaan sydämen asiaksi. Muutamia romanialaisia asukkaita tuli myös Jaffon Immanuel-kirkon seurakunnasta. 

Nykyisten asukkaiden joukossa ei kuitenkaan ole enää montakaan romanialaista. Sen sijaan venäjä on noussut tärkeäksi  yhteiseksi kieleksi. Työntekijöistäkin osa puhuu venäjää. Heprean asema on myös vahvistunut paikallisen henkilökunnan määrän kasvaessa ja vanhainkodin siirryttyä kokonaan paikallisten vastuulle. 

Sofia Goldberg, Esther Meyer ja Anja Poljak ovat valinneet kukat Kylväjän lahjoittamaan kukkalavaan.  

Myös ulkonaisesti monet asiat ovat muuttuneet vuosien varrella, osaksi erilaisten uusien säädösten johdosta. Ebenezer-kodin toiseen päähän on rakennettu paloportaat ja jokaisessa kerroksessa on oma turvahuone kriisitilanteiden varalta. Hoitohenkilökunta kirjaa raporttinsa erilaisten vihkojen sijaan tietokoneelle ja suunnitelmissa on myös uusi  sairasosasto, kunhan rakennusluvat saadaan  ensin kuntoon. Se on välttämätön, jotta heikkokuntoiset asukkaat voisivat olla ”kotona” loppuun asti eikä heitä tarvitsisi siirtää muualle hoitoon. Vuodesta 1990 lähtien vanhainkodissa on ollut myös paikallinen huoltomies helpottamassa johtajan työtaakkaa.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana  halki vuosien ja se heijastui myös monista lauluista, joita juhlassa laulettiin ja esitettiin. Heprealaiskirjeessä  (13:8) sanotaan:”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” Usko yhteiseen Vapahtajaan yhdistää erilaiset ihmiset toisiinsa ja antaa myös tulevaisuuden ja toivon  elämän moninaisten myllerrysten ja haasteiden keskellä , jotka tuntuvat  usein pohjattomilta varsinkin Lähi-idässä.

Juhlan päätteeksi kaikki osanottajat saivat viedä mukanaan kotiin kauniin kirjan, jonka sivuja koristavat värikkäät kuvat. Lähitulevaisuudessa kirjasta valmistuu myös suomenkielinen käännös.




tiistai 10. toukokuuta 2016

Kielenkääntämistä Itä-Siperiassa





Vladimir ja Anitta Taltoin kylässä, taustalla Sajanin vuoria.
Itä-Siperian lähettimme Anitta Lepomaa kertoo elämästään:

Tervehdys! Olen koulutukseltani venäjän ja englannin kielen kääntäjä ja tulkki. Venäjän kieli vei minut jo opiskeluaikana itään, lähinnä Pietarin alueelle, tulkkaustehtävien ansiosta. 90-luvun alkupuolella kävin myös Siperiassa tulkin ominaisuudessa, mutta silloin en vielä päässyt Baikaljärvelle asti. Itse asiassa en edes tiennyt, että Baikaljärven takana sijaitsee kokonainen Burjatian tasavalta, jonka pääkaupungissa Ulan-Udessa nyt asun. 

Vasta vuonna 2001 pääsin tutustumaan Itä-Siperiaan, kun lähdin toukokuussa kahden viikon matkalle tänne tulkiksi. Tapasin silloin myös tulevan mieheni ja ajattelin, että onpa täällä mukavia ihmisiä. Sen jälkeen oli helppo lähteä kokoaikaiseen työhön tänne eteläiseen Itä-Siperiaan Lähetysyhdistys Kylväjän kutsusta. Menimme Vladimirin kanssa naimisiin vuonna 2003.

Työhöni kuuluu käännöstöitä venäjän, suomen, englannin ja burjatian kielten välillä. Ne ovat tällä hetkellä aktiivisimpia niistä kielistä, joita olen joskus opiskellut. Ruotsia ja ranskaa olen tarvinnut täällä äärimmäisen harvoin, vaikkakin minulla on ollut yksi ruotsinkielinen työtoveri. Burjatian kielelle käännän jonkin verran lauluja ja tarkistan muiden tekemiä katekismuksen ja kirkkokäsikirjan käännöksiä.
 
Anitta sijoittui kolmanneksi burjatian kielen olympialaisissa vuonan 2011. Seuraavana vuonna irtosi voitto.

Burjatian kielen asemasta

 Ulan-Uden Kristuksen armon seurakunta on kaksikielinen, mutta käytännössä enemmän venäjänkielinen. Laulamme aina jumalanpalveluksen päätteeksi yhden burjatiankielisen laulun ja päivän evankeliumi luetaan myös burjatiaksi. Rukoilemme, että burjatiankielinen koko Raamattu ilmestyisi pian. Silloin jumalanpalvelustenkin pitäminen burjatiaksi helpottuisi.

Vaikka burjaatit ovat Siperian suurin vähemmistö, niin valitettavasti burjatian kieli on katoamassa, ja sitä yritetään elvyttää ja pitää yllä erilaisilla kulttuuriohjelmilla. Minäkin olen ollut opettamassa kalakeiton tekoa burjatian kielen oppitunnilla, jossa oppilaina oli etnisiä burjaatteja. Heillä ei ollut aiemmin mahdollisuutta opiskella äidinkieltään. Aviomieheni taas joutui koulussa ummikkona opettelemaan venäjän kielen eikä koskaan oppinut lukemaan ja kirjoittamaan kotikielellään. Jotkut taas ovat saaneet käydä koulua burjatian kielellä, ja heidän puheestaan voi kuulua omakielinen korostus. Se leimaa heidät helposti "maalaisiksi" ja heidän on vaikeampi päästä elämässä eteenpäin. Tästä syystä monet vanhemmat eivät suosi lainkaan turhana pitämäänsä esi-isien kieltä, vaan kannustavat lapsiaan eteenpäin opiskelemaan ulkomaisia kieliä ja pyrkimään hyvään ammattiin.


Vaihtelevia tehtäviä


Käännöstöiden lisäksi opetan halukkaille englannin kieltä. Olen mukana seurakunnan viikkotoiminnassa esilaulajana tai kanttorina. Välillä tuuraan pyhäkoulunopettajaa tai nuortenpiirin vetäjää. Viime aikoina olen myös pitänyt muutaman kerran raamattupiiriä.

Kentän esimiehenä minulla on jonkin verran hallinnollisia velvoitteita ja vastaan muiden alueella toimivien lähettien hyvinvoinnista.

Kristuksen armon seurakunta kuuluu Inkerin kirkkoon


Kirkkoherra Vladimir Nikiforov
Seurakunnassa on tällä hetkellä nelisenkymmentä täysivaltaista jäsentä. Kasteen saamista harkitsevia on tällä hetkellä kolme. Siirtyminen buddhalaisuuden tai shamanismin piiristä kristinuskoon on monelle iso askel, jos muu perhe tai suku on vastaan. Vuosittain seurakunnassamme kastetaan muutama aikuinen ja lapsi.

Mieheni Vladimir Nikiforov on seurakunnan kirkkoherra. Seurakunta rekisteröitiin virallisesti vuonna 2008. Vladimir on tätä nykyä eläkeläinen, mutta toimii vapaaehtoisena seurakunnan johdossa. Hän ei halua rasittaa seurakunnan taloutta, vaan tekee mahdolliseksi pappisdiakonin palkkaamisen. Näin ollen seurakunnassa on kaksi pappia. He pitävät vuorotellen tilaisuuksia ja jumalanpalveluksia, käyvät katsomassa vanhuksia ja sairaita ja jakavat kotiehtoollista. Lisäksi Vladimir tekee matkoja maaseudun kyliin, joissa asuu joitakin seurakuntalaisia, jotka eivät suurten välimatkojen tai sairauden vuoksi pääse pääkaupunkiin kirkkoon. Niin kaupungissa kuin maaseudullakin kutsutaan myös uusia ihmisiä tulemaan Sanan kuuloon. Yleensä he ovat kristittyjen ystäviä, sukulaisia tai naapureita. Rukoilemme, että he saisivat rohkeuden liittyä Jumalan perheväkeen kasteen kautta.


Kirkontonttia etsitään


Vuodesta 2006 seurakunta on kokoontunut kerrostalon alakertaan remontoiduissa tiloissa, joiden ahtauden vuoksi joka sunnuntai pidetään kaksi jumalanpalvelusta. Jouluna ja pääsiäisenä neljäkymmentä henkeä ahtautuu saliin, johon normaalisti mahtuu 25 henkeä.

Tämän vuoksi seurakunta on rekisteröimisestään lähtien etsinyt sopivaa tonttia, jolle rakentaa kirkko. Aluksi tonttia anottiin kaupungilta, mutta kaikki ehdottamamme tontit oli varattu muuhun käyttöön. Lopulta kaupunki myönsi seurakunnalle tontin, joka sijaitsee kuitenkin niin epäedullisessa paikassa, että sinne tuskin kannattaa kirkkoa rakentaa.

Nyt seurakunta on valinnut muutaman vaihtoehdon uuden kirkon paikaksi. Äänestys pidettiin 24.4. seurakunnan yleisessä kokouksessa. Sen pohjalta Inkerin kirkon kirkkohallitus tekee lopullisen päätöksen. Rukoilemme, että paras vaihtoehto löytyisi juuri sopivaan aikaan.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mongolialainen äiti Nara





Kuva: Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki
Todella kaunis nuori nainen Nara istuu pienessä vuokrahuoneessa. Yhdessä kulmassa nukutaan, toisessa tehdään ruokaa. Tänään on tarjolla valkoista leipää ja lihatonta luuta, mistä saa vähän lihanmakuista lientä.  Yksivuotias poika tuntuu olevan nälkäinen juostessaan huoneen ympäri. Yhdellä lautasella on eilistä ruokaa. Pieni poika poimii sieltä pienillä sormilla kuivuneen nakin. Seuraavaksi hän juoksee äidin luokse, sieltä hän saa maitoa ja voi ottaa sylissä pienet torkut. 
 
Nara on 21-vuotias maaseudulla kasvanut nuori nainen. Kasvoiltaan hän voisi edustaa mongolialaisen naisen kauneutta: korkeat punaiset posket ja pitkä musta letti ovat mongolinaisten kauniita piirteitä.
Kuva: Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki
Nara olisi halunnut olla poliisi. Hänen unelmana oli juosta rikollisten peressä, mutta sukupuolen takia se ei onnistunut.  Maaseudulla ei ole paljon vaihtoehtoja opiskelua valittaessa, joten Nara meni opiskelemaan markkinointia. Työkokemusta alasta hän ei ehtinyt saada, koska opiskelun jälkeen hän meni naimisiin ja sai poikalapsen. Nykyisin maaseudun työtilanne on huono. Monet joutuvat muuttamaan työn perässä kaupunkiin. Narakin perheineen pakkasi tavaransa ja muutti Ulaanbatariin. Miehen palkka riittää vain huoneen vuokran maksamiseen. Rahatilanne on jatkuvasti huono.  He luottavat kuitenkin siihen, että juuri tämä tilanne on Jumalan suunnitelmaa.

Perhe elää Jumalan armosta. He eivät huolehdi huomisesta, niin kuin Raamatussa sanotaankin. He luottavat täysin, että he saavat ruokaa ja vaatteita tarpeensa mukaan. Naran ollessaan raskaana mitään valmisteluja ei tehty lapsen varalle. Naran mielestä muutkin asiat järjestyvät, jos kerran Jumala on antanut naisen tulla raskaaksi ja koska lapsi on Jumalan lahjaa. 

Naralle tärkeintä on rakastaa omaa lasta, niin kuin Jumala rakasti omaa poikaansa. Mongolien mielestä perhe ei ole perhe ilman lasta. Lapsi on kaikin ydin heidän elämässään. Nara toivoo saavansa neljä lasta. Tavoitteena on kasvattaa lapset Raamatun mukaisesti. Naralle ja hänen miehelleen ei ole tärkeää, miten lapset elävät aikuisina. Tärkeintä on, että he seuraavat Jeesusta. Naran perhe näyttää omalla esimerkillään mallia täydestä luottamuksesta Jumalaan.


Marija Ijäs, Mongolian lähetti