sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Joka aamu armo tulee olemaan uusi




Kotimaantyönjohtaja Hanna Lindberg kirjoittaa:

Vuosi 2017 on yhtä juhlaa! Reformaation merkkivuosi teemoittaa tapahtumia kirkossa ja näkyy yhteiskunnassakin. Suomi 100 –juhlinta läpäisee koko kansan. Molemmissa juhlallisuuksissa perspektiivi kattaa vuosikymmeniä ja jopa satoja vuosia. Yhtenä tavoitteena on katsoa miten kauan sitten tapahtunut asia on muokannut maailmaamme ja vaikuttanut siihen, missä olemme nyt. Sekä uskonpuhdistuksen että itsenäisyyden perinnön arvoa ja merkitystä arvioidaan myös tulevaisuuden kannalta; onko aika jo ajanut ohi ja maailma muuttunut liikaa jättäen kerran merkittävät asiat osaksi historiaa, vai vieläkö niillä on painoarvoa.
 

Kylväjän toiminnan suunnassa tämä vuosi on otsikoitu Juurillaan kasvava. Kylväjän toiminta lasketaan vasta muutamissa kymmenissä vuosissa, mutta juuret menevät suomalaista herätysliikehistoriaa ja luterilaisuuden syntyäkin kauemmas Raamatun maailmaan. Olemme mukana Jumalan pelastussuunnitelman jatkumolla, joka on alkanut jo ennen kristillisen kirkon syntyä. Lähetyksen kesäpäivillä Raahessa juhlavuoden teemoihin ja arkipäivän lähetyselämään poraudutaan Syvemmälle, tapahtuman otsikon mukaisesti.

Jumala on historian Jumala, hän toimii ajassa ja paikassa ja on sitonut toimintansa ihmiskunnan vaiheisiin. Juutalaisen kansan ja kristillisen kirkon historia on täynnä Jumalan toimintaa ja vaikutusta, välillä ilmeisellä, välillä peitetymmällä tavalla. Raamatussa on vahva kehotus muistaa ja muistella Jumalan tekoja sekä ylistää häntä siitä mitä hän on tehnyt. Juuret ovat tärkeät ja pitkä kokemus voi tuoda pitkäjänteistä viisautta ja uskollisuutta tehtäviin. On kuitenkin valitettavan helppoa jäädä historian vangiksi ja haikailemaan vanhoja hyviä aikoja.


Israelilainen ystäväni on Suomessa vieraillessaan saanut tutustua useammankin suomalaisen lähetysjärjestön toimintaan. Hän havaitsi saman kaavan: hänelle kerrottiin, järjestön iästä riippuen, pitkät pätkät loistavasta historiasta ja merkittävistä oppi-isistä. Mutta kun hän erikseen kysyi tämän hetkisestä toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista, tuli selvästi hiljaisempaa…


Kun Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa (2. Moos. 3), hän kertoi nimekseen ”Minä olen, se joka minä olen”.  Uudelleen julkaistussa kirjassa Taivasten valtakunnan salaisuus Kylväjän ensimmäinen lähetysjohtaja Per Wallendorff kertoo, että alkukielestä kirjaimellisesti käännettynä nimi on ”Minä tulen olemaan se, joka minä tulen olemaan”. Jumalalle hänen olemisensa on joka hetki uusi hänelle itselleen.

Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän ei ole sama ja muuttumaton eiliseen jääneenä reliikkinä ja paikalleen jumiutuneena samuutena. Kun Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon, se ei tarkoita sitä, että hän historiasta käsin, taakse jääneenä kurkottelee katsomaan miten me siirrymme yksin kohti tuntematonta. Jumala ei ole vain eilisen ihmeiden tai vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten tapahtuneiden suurtekojen Jumala, vaan dynaaminen, eteenpäin mennessään uutta jatkuvasti luova elämän antaja, joka edellä kulkien kutsuu seuraamaan itseään ennalta kokemattomaan. Tästä Jumalan olemuksen ominaisuudesta käsin Raamatun lupaama joka aamuinen uusi armo on kirjaimellisesti tuoretta!


Saamme kiitollisina muistaa Jumalan toimintaa henkilöhistoriassamme sekä kansamme ja kirkon vaiheissa. Samalla on syytä rohkaistua ja havahtua katsomaan eteenpäin ja varautua yllättymään sen suhteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Wallendorffin sanoin: ”Jumala tulee kunakin tulevaisuuden hetkenä olemaan se, joka hän tulee olemaan. Kunakin hetkenä hän valitsee riippumattomasti, millaisena hän ilmoittaa itsensä ja rakkautensa ja miten hän toimii. Jumalan sydämen vapaa valinta määrää hänen todellisuutensa koko ihmiskunnassa ja koko luomakunnassa.”

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ihmettelyä Kaukasiassa

Määräaikainen lähettimme Kaukasiasta kirjoittaa:



Moneen kertaan minulta on kysytty, mikä tässä maassa minua houkuttaa. Syksyn osalta voin sanoa, että kaikki se, mikä täällä on erilaista. Nautin maisemasta, jonka perusväri on suomalaisen harmaan sijasta beige, harjakatoissa on neljä lapetta, kerrostalojen ulkoseinillä roikkuvat pyykit kuivumassa. 

Seuraan suurella mielenkiinnolla erilaisia tapoja toimia: miten bussiin tulossa oleva mies käy ensin ojentamassa ostoksensa kuljettajan ikkunasta kojelaudan päälle laitettavaksi ja kiertää vasta sitten bussin kyytiin; käyn ostamassa kuuman leivän suoraan tandiirista ja ihmettelen pakkauksena toimivaa nenäliinankokoista sanomalehdenpalaa; istahdan bussissa alas
nuoren miehen antaessa kohteliaasti tilaa; pohdin ajatuksia, joita lihakaupan ulkopuolella kohtaloaan odottava lehmä herättää. Paljon riittää ihmeteltävää.


Tiedän, että ihmettely jatkuu, mutta tulee vaihe, jolloin kaikki tämä alkaa ärsyttää. Se kuuluu asiaan ja siitä päästään yli. Juttelin täällä pidempään olleen suomalaisnaisen kanssa aiheesta ja hän puki sanoiksi sen, mitä olin itsekin hapuillut: rakkaus paikallisiin ihmisiin on se, mikä auttaa noiden aikojen yli. Siksi odotan tältä keväältä eniten juuri uusien ystävien löytymistä ja paikallisiin tutustumista. Muutamia ihania naisia ympärilläni jo onkin ja iloitsen siitä! Rukoilethan kanssani uusia ystäviä, ja mieluusti vielä sellaisia, joiden elämään voisin olla tuomassa toivoa, joka kestää silloinkin kun kaikki kaatuu.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Rohkea Julia löysi täyteläisen elämän

Pietarilainen Julia Majans on elämän tien kulkija kahdella tapaa. Niistä ensimmäinen osoittautui pettäväksi, kun taas toisen varaan hän on laskenut koko elämänsä.

Teksti ja kuva: Niko Seppä


”Olen rohkea nainen”, Julia Majans, 78, kommentoi valmistautuessaan haastatteluun pietarilaisessa Pyhän Johanneksen seurakunnassa juuri päättyneen ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen.
Rohkeutta häneltä onkin kysytty jo pienestä pitäen. Se selviää naisen kertoessa tarinaansa.
Toisen maailmansodan aikana Leningradin, nykyisen Pietarin, kohtalosta taisteltiin. Kaupunki joutui piiritykseen, joka kesti syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944. Piirityksen aikana kuoli yli 600 000 ihmistä.
Julia Majans oli vasta lapsi, kun kahden suurvallan, Neuvostoliiton ja Saksan, välienselvittely kävi kiivaimmillaan.
”Olin aika pieni tyttö silloin, ja minulla on aika vähäiset muistot, mitä on olla piiritettynä. Olin Pietarissa kaksi ensimmäistä piirityksen vuotta”, Majans kertoo.
”Kuten ehkä jotkut tietävät, Leningradissa oli järjestetty Elämän tie, jota pitkin asukkaita evakuoitiin läpi Laatokan”, hän aloittaa jännittävästi.
Kesäaikaan liikennöinti tapahtui laivoilla. Talvisin kyseessä oli noin 30 kilometrin pituinen jäätie. Viranomaiset organisoivat autokaravaaneja, jollaisen mukana myös 5-vuotias Jamans perheineen pääsi turvaan pommituksilta talvella 1943.
Jumalan ilmeinen varjelus haastateltavan ja perheensä elämässä välittyy vuosikymmenten takaisista tapahtumista.
”Meidän edellämme mennyt auto, ja jäljessämme tullut auto putosivat jään alle, mutta meidän automme säästyi”, Majans muistelee kohtalokasta matkaa.
Julia Majansin molemmat vanhemmat ovat juutalaisia. Inkerin kirkkoon kuuluvassa Pyhän Johanneksen seurakunnassa käy myös monia, joiden vanhemmista vain jompikumpi on juutalainen.
Mitä Majansille merkitsee olla juutalainen, ja uskoa Jeesukseen?
”Olla pelkkä juutalainen on vähän kuin olisi puolikas jotain. Silloin kun tulin uskoon, se merkitsi minulle täyteläistä elämää. Nyt kun uskon Kristukseen, tiedän, että Jumala on aina lähelläni.”
Hän kertoo vierailleensa Israelissa kerran. Matkan sisältöön kuului muun muassa vierailuja Raamatun paikoissa, via Dolorosan kulkeminen ja kipuaminen vuorelle, jossa rukoiltiin.
”Kävin myös seurakunnassa, jonka nimi on Juutalaiset Kristuksen puolesta, ja se on olemassa vieläkin”, hän kertoo.
Pyhän Johanneksen seurakuntaan Julia Majans tutustui kutsun esittäneen henkilön kautta. Vuosi sitten lähellä sijaitsevassa Pyhän Marian seurakunnassa järjestettiin Pietarissa perinteiseksi tullut Loppiaisillat-festivaali.
”Tapasin siellä tutun naisen. Hän kutsui minut tähän seurakuntaan.”
”Venäjällä tapahtuu aika usein, että seurakuntia syntyy, ja niitä lakkaa. Niin minäkin olen käynyt elämäni aikana useissa seurakunnissa”, Majans valottaa.
”Mutta kun tutustuin tähän seurakuntaan, en lähde täältä enää minnekään”, hän sanoo tyytyväisenä.
Julia Majans harkitsee aloittavansa tänä vuonna uuden harrastuksen: suomen kielen opiskelun. Kun haastattelija toteaa, että vielä ikääntyneenäkin voi aloittaa uuden harrastuksen, hän naurahtaa iloisesti suomeksi: ”Kiitos! Kiitos!”

torstai 19. tammikuuta 2017

Usko puhdistui – miten kävi juutalaisten juurien?

Jerusalemin Christ Church on Lähi-idän vanhin
protestanttinen kirkko, jossa kokoontuu ainutlaatuinen
messiaanista juutalaisista ja kristityistä muodostuva seurakunta
Uskonpuhdistuksen merkkivuonna katsomme taaksepäin ja tutkimme, millainen tie on takanamme.  Kysymme, miltä uskonpuhdistus näyttää messiaanisen juutalaisen näkökulmasta.

Syksyllä Suomeen luentomatkalle saapuva Richard Harvey on uskomme juuret tunteva mies. Harvey syntyi natsi-Saksasta paenneeseen sukuun Lontoon juutalaisyhteisöön. Teinivuosina hän tutki Raamattua ja löysi sieltä ennustukset täyttävän Messiaan. Harveystä tuli innokas Jeesuksen seuraaja ja todistaja. Perhe yritti houkutella poikaa palaamaan synagogaan, kun taas kristityt patistivat unohtamaan menneet. Heidän mielestään Richard ei enää ollut juutalainen vaan kristitty. Messiaanisen teologian tutkijana työskentelevän Harveyn tutkimustyön keskeiset kysymykset alkoivat kiteytyä: Miten elää samaan aikaan Jeesuksen opetuslapsena ja juutalaisena? Mitä on messiaaninen juutalainen teologia? Miten rakentaa keskustelua juutalaisuuden ja kristinuskon välille?

Harvey tunnustaa edelleen rakastavansa suuria kysymyksiä. Niihin vastaamiseen tarvitaan sukupolvien työ. Parhaillaan hän kirjoittaa kirjaa Martti Lutherin ja juutalaisuuden suhteesta ja on perheensä taustan vuoksi kiinnostunut Lutherin juutalaisvastaisten kirjoitusten perinnöstä. Harvey on pohtinut Lutherin tekstien roolia juutalaisten kansanmurhan innoittajana.
- Haluaisin nähdä kristittyjen Euroopassa ja erityisesti Saksassa oikaisevan Lutherin julistamia valheita ja korjaavan suhteensa juutalaisiin katumuksen ja sovinnon hengessä. Tätä tarvitaan, jotta luterilaiset voisivat tänäänkin kertoa juutalaisille ilosanoman, Harvey sanoo.

Saksan protestanttisten maakirkkojen yhteenliittymä (EKM) antoi hiljattain julkilausuman, jossa se sanoutuu irti juutalaisten evankelioimisesta.
- Evankeliumi on sama Israelille ja kaikille kansoille. Israelin Jumala on ilmaissut Israelin Messiaassa pelastuksen koko ihmiskunnalle. Tämä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen Jumalan suunnitelman mukaan, kommentoi lausumaa juutalaisten evankeliointiin keskittyvän Jews for Jesus -järjestön tutkijana toimiva Harvey.

Harvey muistuttaa meidän olevan osa Jumalan suurta pelastavaa työtä, joka etenee vaiheittain:
- Luominen, Aabrahamin valinta siunauksen kanavaksi kaikkia ihmisiä varten, lunastus Jeesus Messiaan kuoleman ja ylösnousemuksen kautta, kansojen luvun täyttyminen ja lupaus koko Israelin pelastuksesta, kaiken ennalleenasettaminen, kerran luotava uusi taivas ja uusi maa, luettelee Harvey suuren suunnitelman vaiheita.

Harveyn mielestä lausunnossa aivan oikein tuomitaan juutalaisvastaisuus ja nähdään Israelin pysyvä asema Jumalan valittuna kansana. Harvey valittelee, että tämä lausutaan kieltämällä oikeutus kertoa hyvä uutinen Messiaasta ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.
- Tämä työ alkaa Raamatun mukaan ’Israelin kadonneiden lampaiden luota’ (Matt.15:24) ja pitää sisällään Israelin. Jeesus on sekä ’valo, joka valaisee kaikki kansat’ että ’hänen kansansa Israelin kunnia’ (Luuk 2:32). On vaikea nähdä, miten Jeesus voisi olla vain toinen olematta toista, Harvey muotoilee.

Harveyn mukaan Israelin profeetallinen kutsumus voi toteutua, kun Jeesukseen uskovat juutalaiset  alkavat tavoittaa kansoja Jumalan sanalla, sillä profeetta Jesaja sanoo: ”Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe” (Jes.2:3b). Juutalainen siis tarvitsee evankeliumin, jotta Jumala voi viedä suunnitelmansa päätökseen.

Vuoropuhelua juutalaisten, messiaanisten juutalaisten ja kristillisten näkökulmien välillä edistävä Harvey on kansainvälisesti kysytty opettaja, kouluttaja ja mentori. Mitä hän arvostaa luterilaisessa perinteessä?
- Kunnioitan syvästi Lutherin ja muiden reformaattorien tapaa sanoittaa evankeliumin totuutta. Olemme pelastettuja synneistämme yksin armosta, yksin uskon tähden. Kirjoitukset ovat uskomme auktoriteetti ja meidän tulee turvautua yksin Messiaaseen. Nämä totuudet ovat elintärkeitä meille kaikille, ja ne pitää tuoda julki uudelleen tänäkin päivänä, kiteyttää Harvey.

Richard Harvey toimii muun muassa tutkijana ja
yliopistolehtorina.
Entä jäikö reformaattoreilta jotain huomaamatta? Mitä sokeita pisteitä Harvey näkee luterilaisuuden suhteessa juuriinsa?
- Reformaattorit eivät lukeneet kirjoituksia juutalaisuutta ymmärtävällä tavalla. Tämä johtui usein heidän konfliktistaan katolisen kirkon kanssa. Tämä epäkohta meidän tulee korjata, toteaa Harvey ja jatkaa:
- Haluaisin haastaa luterilaisia miettimään, millä tavalla he voisivat näyttää juutalaisille, että he ovat jättäneet taakseen perustajansa juutalaisvastaisuuden, sanoo Harvey.

Miten luterilainen kristitty voisi sitten oppia lukemaan kirjoituksia juutalaisia juuria kunnioittavalla tavalla? Harvey antaa pohdittavaa mielellään. Hän on tuttu keskustelija mediassa ja kuppiloissa.
- Yksittäisten raamatunkohtien tutkimisen rinnalla lue suurta kokonaisuutta. Tutki, mitä Jeesus ja Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat Jumalan suunnitelmien vaiheista alkaen luomisesta ja päättyen Jeesuksen toiseen tulemiseen. Onko Israel, juutalainen kansa, edelleen Jumalan valittu kansa osana tätä kokonaisuutta vai onko tämä tehtävä siirretty kristilliselle kirkolle? Onko Israelilla edelleen paikka Jumalan tulevaisuudensuunnitelmissa? Onko Jeesus edelleen Israelin Messias?

Harveyn mielestä luterilaiselle kristitylle on vaikeaa tarkastella lain ja armon suhdetta juutalaisesta näkökulmasta. Harveyn mukaan valtaosa messiaanisista juutalaisista suhtautuu myönteisesti lakiin. He näkevät sen Jumalan ilmoituksena ja suuntaviivana hyvään elämään. Pelastukseen laki ei vie ketään.
- Suurin osa kristillisestä perinteestä suhtautuu lakiin kielteisesti ja asettaa liian vahvasti lain ja armon vastakkain. Sama vastakkainasettelu on kuultavissa myös uuden ja vanhan liiton käsitteiden käytössä, sekä tavassa nähdä juutalaisuus ja kristinusko toistensa vastakohtina, Harvey kuvaa näkökulmien eroja.

Jos lakia ei tarkoitettu pelastamaan ketään, vaan näyttämään tietä hyvään elämään, niin fariseukset ja monet muut ryhmittymät ilmeisesti sitten väärinkäyttivät lakia? Jälleen kerran Harveyn näkökulma haastaa perusteellisesti:
- Tämä on protestanttien ajatus fariseuksista, mutta se ei ole oikea juutalaisten ja kristillisten lähteiden lukutapa. Tulkinta nousee ennemminkin siltä pohjalta, kuinka Luther reagoi roomalaiskatolisiin, joita hän kuvasi juutalaisvastaisilla käsitteillä. Taustalla vaikuttaa Lutherin negatiivinen käsitys laista. Luther puhui voimakkaasti katolista ansio-oppia vastaan ja tulkitsi Paavalin kirjeitä reformaation historiallisesta tilanteesta käsin. Uusi Paavali-tutkimus korjaa tätä lähestymistapaa, mutta suurimmaksi osaksi luterilainen teologia ei ole vielä sisäistänyt asiaa.

Mihin messiaanisen juutalaisen mielestä Jeesusta tarvitaan? Harveyn mukaan juutalaisessa ajattelussa pelastus on laajempi ja kokonaisvaltaisempi asia kuin pelkkä henkilökohtaisten syntien anteeksianto, joka on sille liian yksilökeskeistä, sisäistä ja hengellistä. Juutalaiselle pelastus on vapautusta, ennalleen asettamista ja muuttumista, joka käsittää niin persoonallisen tason kuin sosiaalisen, poliittisen, ympäristöä koskevan ja kosmisen ulottuvuuden.
- Raamattu ei erota näitä Jumalan hallintavallan ulottuvuuksia vaan puhuu niistä yhdessä, sanoo Harvey. Lutherin regimenttioppi edustaakin hänelle liian dualistista raamatuntulkintaa.
- Jeesus perusti valtakuntansa kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Tämä kuningaskunta muodostuu ennalleen saatetusta Israelista ja muista kansoista, sanoittaa Harvey Messiaan merkitystä.

Millaisena Harvey näkee luterilaisten ja messiaanisten juutalaisten suhteen?
- Näyttää ilmeiseltä, että monet luterilaiset tarvitsevat vielä lisää tietoa tästä nuoresta ja pienestä liikkeestä. Ovatko Lutherin pahimmat pelot toteutuneet? Ryhmä Jeesukseen uskovia juutalaisia haastaa kirkkoa ja sen opetuksia ei vain säilyttämällä etnisen ja kulttuurisen identiteettinsä juutalaisina vaan myös siten, että he eivät näe ristiriitaa juutalaisen lain noudattamisen ja maailmanlaajaan Kristus-ruumiiseen kuulumisensa välillä. Samaan aikaan kun ns. uusi Paavali-tutkimus ja vielä sitä uudempi ”Paavali juutalaisuudessa” -tutkimussuunta puolustavat ensimmäisten Jeesuksen seuraajien elämän, uskon ja käytäntöjen juutalaisuutta, kirkolle näyttää omassa piirissään olevan liian rohkea askel sallia tällaista samastumista juutalaisiin ja juutalaisuuteen. Lisäksi, juutalaisille ja messiaanisille juutalaisille Lutherin juutalaisvastainen perintö nousee esteeksi evankeliumin totuuden ymmärtämiselle – evankeliumin, jonka puolesta luterilaisuus seisoo, Harvey pohtii.
- Juhlavuoden kunniaksi monet ryhmittymät ovat antaneet lausumia, joissa irtisanoudutaan Lutherin näkemyksistä ja niiden vaikutuksista, mutta paljon olisi vielä tehtävää teologian alueella ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Soisin niin mielelläni perheeni kuulevan jotakin todellisia hyviä uutisia tämän juhlavuoden aikana. Soisin, että messiaaniset ystäväni voisivat tietää olevansa tervetulleita luterilaisiin kirkkoihin ilman että heitä syytettäisiin lakihenkisyydestä tai ”juutalaistamisesta” jos he säilyttävät aineksia juutalaisesta elämästä ja käytännöistä. Uskallan sanoa, että kirkolle, jonka sanomassa armon olemus ja lain ongelmallisuus ovat niin vahvasti keskiössä, tässä on vielä tekemistä, Harvey esittää.
- Kuitenkin, positiivisella puolella luterilaisilla on annettavaa messiaanisille juutalaisille liittyen evankeliumin luonteeseen, vapauteen jonka se tuo, ja Kristuksen ruumiin maailmanlaajaan olemukseen. Erityisesti Israelissa/Palestiinassa luterilaiset voivat olla saattamassa alueen jakautuneita kansoja keskinäiseen uskonyhteyteen kunnioittamaan Kristusta kirkon ja kaikkien kansojen Herrana, uskoo Harvey, ja antaa tunnustusta palestiinalaispiispa Munib A. Younanille:
- Messiaanisilla juutalaisilla on paljon opittavaa siinä, miten hän tuo konfliktin keskellä esiin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja sovinnon haastetta.

Tällä hetkellä tapahtuu paljon eri yhteyksissä: Harvey näkee muutosta erityisesti holokaustin jälkeisissä juutalaisten ja kristittyjen suhteissa Euroopassa, messiaanisen liikkeen kasvussa Israelissa ja Yhdysvalloissa sekä lisääntyvässä teologisessa ja raamatullisessa ymmärryksessä koskien Jeesusta, Paavalia ja alkukirkkoa sen aikaisessa juutalaisessa kontekstissa. Vie sukupolvien ajan, ennen kuin uusi tieto on siirtynyt yliopistoista pastoreille ja seurakuntiin, mutta tällä hetkellä myös monet tavalliset seurakuntalaiset ovat innokkaita oppimaan lisää. Pakanakansat on oksastettu jaloon oliivipuuhun osaksi Israelin ”kansainyhteisöä” (Room.11:17-24). Israel ja muut kansat tulevat yhdeksi Messiaassa. Jeesus on ruumiissaan jo tehnyt sovinnon ja tuonut rauhan ja yhteyden, luonut ”yhden uuden ihmisen” (Ef. 2).
- Näinä päivinä on hyvin mielenkiintoista elää Jeesusta seuraavana juutalaisena, Harvey sanoo.

Huikean näyn realisoituminen on vielä kesken. Messiaanisen juutalaisuuden elpyminen kuitenkin ennakoinee Jumalan tekoja aikojen lopulla Israelin pelastamiseksi ja koko kirkon uudistumiseksi. Tämä Jumalan työ voi ruokkia ja ravita myös meitä luterilaisia kristittyjä.


Juurenpäitä etsimään – lukuvinkkejä pohtijalle

Jer. 31:31-37; Mitä tämä raamatunkohta kertoo uudesta liitosta ja Jumalan suhteesta Israelin kansaan?
Luukas 2:29-32; “Yeshua is a light to give light to the nations and the glory of his people Israel.”
Room. 9-11, “The restoration of Israel”


Harveyn takatasku

Kristittyjen tekemiä tulkintoja, joiden uudelleen tarkasteluun Harvey haastaa: 
  • juutalaisuus on uskonto, joka perustuu hyviin tekoihin ja ansioon
  • juutalaisuus ei ratkaissut Paavalin syyllisyysongelmaa
  • vanhurskaus yksin uskosta oli kristittyjen uusi oivallus
  • Paavalin huomion kohteena oli yksilön suhde Jumalaan
  • Paavalilla usko korvasi teot
  • Paavalille laki ja armo olivat toisilleen vastakkaiset asiat


Richard Harvey vierailee Suomessa viikolla 47 ja osallistuu Israel-Raamattupäiville Raamattuopistolla 24.-26.11.2017. Seuraa ilmoittelua Kylväjä-lehdessä ja netissä.Tule kysymään marraskuussa Harveylta, miten hän perustelee näkemyksensä!

Kuuntele myös Richard Harveyn puolen tunnin mittainen englanninkielinen esitys:
What’s New about the New Perspective on Paul?
Täältä löytyvät esityksen diat:


Kuka Richard Harvey?

  • syntyi 1958 Lontoossa, naimisissa Monican kanssa, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta
  • perusti 1979 Lontoossa messiaanisen seurakunnan, jonka lähetystyöntekijänä juutalaisten parissa useissa Euroopan maissa 1982-1991
  • teologian ja uskontotieteen (Bristol University), pedagogiikan (Bristol Polytechnic) sekä missiologian ja kulttuurienvälisen tutkimuksen tutkinnot (All Nations Christian College, 1982)
  • Master of Arts, pääaineena heprea ja judaistiikka (University College, 1992)
  •  Jews for Jesus -järjestön Iso-Britannian maajohtaja (vuodesta 1992)
  • yliopistonlehtori, (All Nations Christian College, vuodesta 1997)
  • palkittu väitöskirja Mapping Messianic Jewish Theology (Paternoster/Authentic Media, 2009), ensimmäinen kattavasti messiaanista juutalaista teologiaa määrittelevä tutkimus.
  • vanhempi tutkija Jews for Jesus -järjestössä vuodesta 2011
  • toiminut presidenttinä kansainvälisessä messiaanisen juutalaisuuden verkostossa (The International Messianic Jewish Alliance, IMJA), nykyisin verkoston varapresidentti
  •  lukuisia jäsenyyksiä ja luottamustoimia messiaaniseen juutalaisuuteen liittyvissä yhteyksissä kuten messiaanisen juutalaisuuden ja katolilaisuuden dialogiryhmä, Helsinki Consultation on Jewish Continuity in the Body of Christ ja Jerusalemissa toimivan Caspari-keskuksen neuvoa-antava hallitus
  • jakaa luentoja ja materiaaleja sivuillaan www.mmjt.euc. Väitöskirja tilattavissa osoitteesta http://www.mappingmessianicjewishtheology.eu/
  •  harrastaa perhe-elämää, musiikkia, kuntosalia, antikvariaatteja

Sinkkuna lähetystyöhön?



Tänäkin keväänä lähetyskurssimainoksia nähdessään moni kipuilee suurien kysymysten kanssa. Lähetyskutsu polttelee, mutta yksin lähtemiseen liittyy paljon kysymyksiä. Mitä vastaavat yksin lähetystyöhön lähteneet?



Sinkkuna lähetystyöhön, naimattomana lähetystyöhön, perheettömänä lähetystyöhön… jo asian nimeäminen on vaikeaa. Sana ’sinkku’ herättää joissakin ajatuksen television Sinkkuelämää-sarjan irtosuhteista ja bilettämisestä. Toisille ’sinkku’ on neutraali sana, joka tarkoittaa henkilöä, joka ei ole löytänyt puolisoa tai seurustelukumppania. ’Naimattomuus’ voi olla joidenkin mielestä asiallisen virallinen käsite, joistakin se kuulostaa vanhanaikaiselta, äärimmillään jopa luostarielämältä tai totaaliselta seksuaalisuuden kieltämiseltä. Yksi vastanneista kommentoi:

Naimaton ärsyttää siksi, ettei identiteettini rakennu sen pohjalle enkä kuvaa itseäni sen kautta mitä EN ole, vaan mitä olen. Vaikka koen vahvasti, että minulla on lähetyskutsu, lähetystyö on minulle myös työ ja missään muussa työssä koskaan minun henkilökohtaiset asiani eivät ole olleet ikään kuin yhteistä omaisuutta. Terminologia ärsyttääkin ehkä siksi, että miksi siinä nyt pitäisi mitään sanaa käyttää, enkö voi olla vain ’lähetti’? Toki "yksin" eläminen liittyy identiteettiini, mutta ensisijaisesti olen paljon muuta.

’Vanhoistapiioista’ tuskin enää puhutaan, ’poikamiehistä’ silloin tällöin. ’Perheetön’ puolestaan voi herättää kapinan: useimmilla yksin lähetystyöhön lähtevillä on kuitenkin lapsuudenperhe, vanhemmat, sisaruksia ja sisarusten lapsia, joihin voi olla hyvinkin tiiviit välit. ’Yksin lähetystyöhön lähtevä’ tai 'yksineläjä’ ovat haastateltujen suosikkikäsitteitä, mutta ne voivat olla myös harhaanjohtavia ilmaisuja. Kentällä en ole ollut yksin, vaan olen liittynyt monista maista tulleiden työntekijöiden joukkoon, johon on kuulunut yksin tulleita, pareja ja perheellisiä. En ole kokenut olevani yksineläjänä millään tavoin "friikki". Lisäksi heillä on takanaan lähettäjien tuki – eivät he yksin lähde. Yksin lähtevien joukossa on myös eronneita tai leskiä. Niin kotimaassa kuin kentälläkin ollessa olen tiennyt ja kokenut, että en selviä kaikista elämän asioista yksin ja siten olen tarvinnut apua ja neuvoja. Niitä olen myös saanut.

Jos jo naimattomana lähetystyöhön lähtemisen käsitteellistäminen on näin vaikeaa, miten vaikeaa käytäntö tai todellisuus voikaan olla? Monille lähetystyöhön lähtemisen esteenä on nimenomaan puolison puuttuminen. Olisi helpompaa lähteä, jos olisi rinnalla kumppani, jonka kanssa kohdata vieras kulttuuri ja lähtemisen vaiheet. Toisaalta perheen kanssa lähteminen tuo omat haasteensa ja kysymyksensä. Aviossa tai ei, molemmissa on hyvät ja vaikeat puolensa. Itse olen monesti kaihonnutkin, mutta tuhat kertaa useammin koin päässeeni paljon helpommalla, kun olin yksin. Ei huolta eikä vaivaa muista kotona yms.

Tänäkin keväänä lähetyskurssimainoksia nähdessään moni kipuilee ajatuksissaan. Lähetyskutsu polttelee, mutta yksin lähteminen pelottaa tai ahdistaa. Mielessä pyörii vaikeilta tuntuvia tunteita ja kysymyksiä: Mikä on Jumalan suunnitelma varalleni? Entä jos jään Suomeen, löytyykö puolisoa täältäkään? Tai jos löytyy, löytyykö sellaista, jolla myös olisi lähetyskutsu? Jos ei ole, kummanko valitsen? Mitä, jos elämä on yhtä etsintää? Hukkaanko elämäni etsimällä, jos Jumala onkin tarkoittanut minut elämään yksin? Jos voi ja pystyy luottamaan Jumalan johdatukseen omassa elämässään, asian ei pitäisi olla kynnyskysymys. Vastaava kynnyskysymys voisi olla hyvän työpaikan saaminen. Moni luopunut ja kentälle lähtenyt on saanut kokea, että kuuluisuutta tai muuta sellaista tulikin enemmän siinä Jumalan johtamalla tiellä, kommentoi yksin lähtenyt lähetti.

Monella kysymykset kuitenkin jatkuvat: Entä jos elämä jää elämättä ja Jumalan hyvä suunnitelma kohdalleni toteutumatta, jos en kuuntele kutsuani? Jumalakin tuntuu usein olevan hiljaa näiden kysymysten edessä. ”Herra, lähetä joku muukin!” on iso rukous monelle:

Herra, näet, miten kipeä tuo huuto voi olla!
Pieni kin-pääte kertoo niin paljon!
Tekisi mieli lähteä lähetystyöhön,
mutta yksin ei haluaisi, ei uskaltaisi.
Itsensä tuntien tietää, että se olisi vaikeaa,
siinä olisi paljon surua, kipua ja yksinäisiä tilanteita.
Vaikeita kysymyksiä, omia ja muiden,
ja vastauksia, joita ei ole,
ainakaan helppoja.
Herra, haluaisitko Sinä lähettää minut?
Vai lähetätkö jonkun muun?
Vai lähetätkö jonkun muunkin, minun kanssani?

Vuosien saatossa moni on kamppaillut samojen kysymysten kanssa. Jos yksin elävät naiset – useimmin naiset – eivät olisi lähteneet lähetystyöhön, kirjoitettaisiin tänä päivänä aivan toisen näköistä lähetyshistoriaa, josta puuttuisi monia oleellisia lukuja. Monet ihanat elämänvaiheet olisivat jääneet kokematta, jos olisin ollut naimisissa. Toki tilalla olisi varmasti sitten eri tavalla ihania elämänvaiheita. Mutta koen, että elämäni on ollut todellakin elämisen arvoista yksin. Vaikka yksin en olekaan ollut ja juuri siksi se on ollut mahtavaa: olen saanut tutustua ja jakaa elämääni ihanien ihmisten kanssa, sekä perheellisten että yksin elävien, kommentoi yksin lähtenyt lähetti ja toinen jatkaa: Kun Suomessa olin tuntenut olevani kulmikas palikka pyöreässä reiässä, niin lähetyskentällä vihdoinkin havaitsin, että ’on paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on’.

Moni yksin lähtenyt on kokenut Jumalan kutsun niin vahvaksi, ettei naimattomuus ole tullut esteeksi. Raamattu puhui lähtemisestä, kutsui työhön, siellä oli lupauksia avata ovet. Eivät ne liittyneet mitenkään siihen, lähtisinkö avioituneena vaiko yksin. Toisella lähetillä näky veti kentälle: Kun sitten Jumalan kutsu oikeasti tuli kohdalle, yksin lähteminen ei ollutkaan enää kynnyskysymys. Veto oli tarpeeksi kova ja näky jostakin elämää suuremmasta poltteli. Kolmas toteaa lähtemisensä olleen Jumalan päätös: Se ei ollut minun päätökseni. Jumala kutsui, en voinut olla lähtemättä. Jumalan antaman kutsun seuraamista lähetit pitävät tärkeänä: Jos on Jumalan kutsu, niin ei voi löytää rauhaa elämäänsä sen ulkopuolella, olipa puolisoa tai ei.

Mediassa usein korostetun tyytyväisyyden tavoittelun kyllästämiä ravistelee yksin lähteneen kokemus: Päätin laittaa olkapääni yhteisen ikeen alle kyselemättä sen kummemmin omaa asemaani tai osaani. En asettanut tyytyväisyyden saavuttamista tavoitteeksi.  Työvuoteni sisältävät paljon tyytyväisyyden täyttämiä päiviä, mutta myös haastavia ja vaikeita aikoja. "Velvollisuudentunto ei ole huonompi motiivi lähtemiselle, kuin joku muukaan" sanoi kerran kokenut esimieheni.

Yksin lähteneet ovat olleet pääosin tyytyväisiä päätökseensä lähteä. Sitä edeltänyttä pohdintaprosessia he pitävät kuitenkin tärkeänä. Olen tyytyväinen, että selvittelin naimattomuusasiaa, mahdollista rakastumista paikalliseen, adoptiota, palkkakysymyksiä, eroja suomalaisten lähetysjärjestöjen välillä ynnä muita asioita ennen kentälle lähtöä sekä kentällä alkuvaiheessa. Olen kiitollinen Jumalalle johdatuksesta. Niinä vuosina, jolloin etsin paikkaani, sain välttämätöntä työkokemusta ja jatko-opiskelin. Oli hyvä tuntea elämän realiteetteja Suomesta. Toinen lähetti päätti tietoisesti, ettei naimattomuus ole este kutsulle: Rukoilin puolisoa, mutta en halunnut puolison puutteen olevan esteenä kutsulleni. Uskoin Jeesuksen sanaan: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin annetaan sen ohessa”. Olen saanut kokea, että tämä lupaus on pitänyt kaikilta osin paikkansa.

Kipujakin on kuitenkin riittänyt: Helposti kokee itsensä jotenkin epäonnistuneeksi. En ole tarpeeksi viehättävä, rakastettava tai oma persoona on vääränlainen. Kentällä ollessa puolison kaipaus monesti vielä lisääntyi. Syitä taisi olla monia. Työnteon yksinäisyys, vaikeuksien keskellä keskustelukaverin puute, halu rakastaa ja olla rakastettu, kosketuksen tarve... Myös se kokemus, että en ole yhtä tärkeä kuin perheelliset, oli kentällä monesti vahva. Jotkut ovat kokeneet olevansa lähettiyhteisönä yhtä suurta perhettä, joillakin läheteillä on ollut kokemuksia siitä, miten yksin elävä jätetään ulkopuoliseksi. Asia jota toisinaan olen ajatellut ja myös itkenyt sen äärellä on Raamatun lupaus siitä, että jotka luopuvat, saavat monin verroin omaisia, lapsia jne. Sen lupauksen täyttymistä en ole osannut nähdä.
Jälkikäteen valintojen seuraukset välillä mietityttävät. On sitä miettinyt, menikö mahdollisuus saada lapsia sen takia, että lähti lähetystyöhön. Toisaalta Jeesus kutsuu seuraajiaan jättämään kaiken, toisaalta lapset ovat siunaus, pohtii yksin
lähtenyt lähetti ja jatkaa:
Kysymys siitä, olenko valmis lähtemään yksin ja miten lähtö mahdollisesti vaikuttaa mahdollisuuteen perustaa perhettä, oli yksi suurimmista kysymyksistä ennen "kyllä"-vastauksen antamista Jumalalle. Jumala kyllä myös voimallisesti vastasi tähän ja puhutteli siitä, että minun avioitumiseni ei ole niin tärkeä asia kuin toisten pelastuminen. Nykyään ajattelen, että asia ei ole niin mustavalkoinen. Entä jos olisinkin parempi Hänen palvelijansa puolison kanssa?

Paljon kipeitä kysymyksiä on silti edelleen ilmassa. Ne eivät liity suoraan naimattomuuteen, vaan ennemminkin siihen, miksi yksin lähteminen tuo niin helposti muutakin yksinäisyyttä mukanaan? Miksi ystävien löytäminen kentällä on usein vaikeaa? Toisaalta moni on kokenut ystävien löytymisen naimattomana elämisen rikkaudeksi. Moni asia riippuukin maasta ja kulttuurista. Vaikka aika kentällä oli osittain tähänastisen elämäni vaikeinta aikaa, se oli monessa asiassa myös rikkainta aikaa. Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä, miten hän kasvatti minua noina vuosina. En usko, että samanlaista kasvua olisi tapahtunut Suomessa.

Joitakin Jumala on johdattanut niin, että he ovat löytäneet puolison kentällä ollessaan. Joillakin työalueilla se tuntuu mahdottomalta jo kulttuurierojen puolesta: Joskus ajattelin, että jos puoliso olisikin joku paikallinen. Se kaatui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa jo ensimmäisen ajatuksen tasolla, koska lähtökohdat olisivat olleet niin erilaisia. Jotkut lähetit ovat kuitenkin menneet naimisiin paikallisen kanssa. Eräs heistä kommentoi:”Yksin on vaikeaa, mutta kyllä parisuhde ja perhe-elämä kahden toisilleen hyvin erilaisen kulttuurin odotusten puristuksessa vaatii paljon sopeutumista ja sen keskelläkin voi tuntea muukalaisuutta, vierautta ja yksinäisyyttä. Kun olet naimisissa vieraassa kulttuurissa, et voi työajan ulkopuolellakaan sulkea silmiäsi kulttuurin haasteilta. Esimerkiksi eroavaisuudet kommunikoinnissa, lastenkasvatuksessa, ajankäytössä ym. voivat olla uuvuttavia.



Toisaalta evankeliumin kannalta parisuhde on myös valtava mahdollisuus. Statuksen muutos ja lapset avaavat monia uusia ovia ja vähitellen paikallisten kunnioitus ja luottamus lisääntyvät. Puolison kanssa kontaktit paikallisiin avautuvat tavalla, joka ei olisi mahdollista muutoin. Koska puoliso tuntee kulttuurin, joudut näkemään ja kohtaamaan asioita, joita muuten länsimaalaisena et huomioisi. Hengellisen sodankäynnin suhteen puoliso on kullanarvoinen rukoustoveri. 


Lasten äitinä myös ymmärrän Paavalia, joka sanoi, että yksin on vapaampi palvelemaan. Perheellisenä mahdollisuus täysipainoisen työn tekemiseen on paljon rajatumpaa. Silti kiitän osastani, josta ei haasteita puutu, mutta se on todella rikasta, antoisaa ja evankeliumin kannalta myös hedelmällistä.

Sen varaan ei kuitenkaan voi laskea, että puoliso löytyisi kentältä, toisaalta ei voi olla myöskään varma siitä, että puoliso löytyy kotimaasta. Jumalan varaan voi kuitenkin laskea, vaikka ihmismieli sitä vastaan haraisikin, rohkaisee yksin lähtenyt lähetti. Muut naimattomina lähteneet rohkaisevat yksin lähtemistä miettiviä: Mielestäni tärkeintä on, että on itsellä rauha sen kanssa, että on lähdössä yksin kentälle. Sen rauhan voi antaa vain Jumala. Jos rauhaa ei ole, ehkä on aika odottaa, mitä Jumala haluaa tehdä elämässäsi. Yleensä omassa maassa vaikeiksi koetut asiat eivät helpota ulkomailla, päinvastoin.

Osa on päätynyt jäämään naimattomuuden vuoksi Suomeen. Kokenut lähetti ohjaakin: Jos naimattomuus on ongelma, se pitää ratkaista ennen lähetyskentälle lähtöä. Ei kannata lähteä lähetystyöhön etsimään puolisoa. Suomeen naimattomuuden vuoksi jääneiden kommentteja ei tässä jutussa vielä ole. Jos haluaisit kertoa oman tarinasi, lähetä viesti osoitteeseen outi.rajala@kylvaja.fi tai kommentoi tätä kirjoitusta.

Yksin lähteminen voi olla alusta asti myös aivan luonnollista eikä sitä tarvitse suuremmin kysellä. Ennemminkin niin, että muut tekevät asiasta vaikean: Se mikä on tehnyt asiasta ärsytystä herättävän, on se, miten aihe on tullut vastaan lähetystyöhön lähtiessä. Olen jossain määrin kokenut ihmisten kommenteissa, kysymyksissä ja asian käsittelyssä, että asian pitäisi olla vaikea. Tai jos joku asia asian käsittelyssä ärsyttää, niin heti vedetään johtopäätös, että asia on vaikea. Muiden on joskus vaikea ymmärtää, että asia on neutraali: En tarkoita, etten koskaan kokisi itseäni yksinäiseksi tai etten toivoisi joskus olevani naimisissa. Mutta suhtaudun asiaan aika rennosti. Olennainen asia suhtautumisessani on tietysti se, että itselleni lähetyskutsu on ollut aina ensisijainen suhteessa parisuhteeseen.

Naimattomuus ei tarkoita sukupuolettomuutta kentälläkään: Erään sattumuksen kautta päätin jo ennen kentälle lähtöä, että minusta ei tule ’sukupuoletonta’ lähettiä. Saan olla nainen, vaikka en olekaan vaimo tai äiti.

Olen kiitollinen Jumalalle myös siitä, että naimattomuus ei ole ollut minulle suuri kysymys. Olen pyytänyt Häntä johdattamaan, ja näin Hän on hyväksi nähnyt, päättää naimattomana pysynyt lähetti.

Paikallisten usein tungettelevatkin kysymykset ovat yksin lähteville tuttuja: Hyvin usein esiteltäessä kysytään, olenko naimisissa. Sitten tivataan syytä, miksi en ole. Miten voin elää yksin? Onhan kovin itsekästä elää yksin, vain itselleen. Enkö pelkää yksin suuressa talossani? Lisäkysymyksiä: kuka minut hoitaa vanhana, kuka minut perii? Miten sukuni jatkuu? Enkö aio edes adoptoida lasta? Kysymykset esitetään vakavissaan ja niihin pitäisi olla asiallinen vastaus suurenkin yleisön edessä. Toisaalta ulkomaalaisuus voi helpottaa tässäkin asiassa: Afrikkalaisille naimaton aikuinen on outo asia. Mutta ulkolaiset ovat muutenkin outoja: ovat valkeita, rikkaita, naisetkin ajavat autoa, pukeutuvat omalla tyylillään, viettävät omia juhliaan, matkustelevat.
Paikalliset voivat myös yrittää ratkaista ”ongelmaa” lähetin puolesta: Sain ehdotuksia sekä paikallisilta ystäviltäni että tutuilta sopivista puolisoehdokkaista. Erään naisen oli todella vaikea ottaa vastaan sitä, että en halunnut tavata miestä, jolle hän oli puhunut minusta ja näyttänyt kuvaanikin, samoin kuin tämän perheelle. Treffeille olisi pitänyt lähteä jo samana päivänä, kun asiasta kerrottiin minulle. Sopivan vakiovastauksen löytäminen helpottaa: Ensin vastasin jo kielikoulussa opetetulla lauseella: "Ei ole löytynyt sopivaa kumppania." Myöhemmin aloin vastata, että aion maanviljelijän vaimoksi ja niin kauan kuin olen kentällä, en voi sitä tehdä. Sillä jos avioituisin, en voisi olla työssä teidän kanssanne tai teidän hyväksenne. Iän karttuessa ei kysyttykään kuin välillä sitä, onko lapsia.

Paikallisten lisäksi lähetin naimattomuus pohdituttaa välillä myös lähettäjiä: Lähettäjien reaktio on lähinnä lohduttava. Onneksi sitä on vähän, koska tilanteet ovat jossain määrin kiusallisia. Reaktiot ovat myös ”hyviä puolia etsiviä", mikä on sinänsä ok. Tosin joskus, kun verrataan lapsiperheeseen ja sanotaan, että ainakin sinun on helpompi lähteä, tekisi mieli sanoa tiukasti takaisin. Ei siksi, että asia olisi kipeä, vaan siksi, että lähtemiseen liittyy joka tapauksessa paljon vaikeita asioita, riippumatta yksin tai perheen kanssa lähtemisestä.

Naimattomana ja naimisissa olevia lähtijöitä yhdistäviä kysymyksiä ovat muun muassa vanhenevista vanhemmista huolehtiminen sekä sukulaisten ja ystävien jääminen Suomeen. Mahdollisuudet jatkaa töitä Suomessa lähettivuosien jälkeen mietityttävät myös monia työelämän nopeasta muutosvauhdista tippumisen vuoksi. Nykyisin harva lähtee lähetystyöhön loppuiäkseen, vaikka toiveissa onkin löytää pitkäksi ajaksi lähetystyöhön sitoutuvia lähettejä.

Kaikkiin paikkoihin ei naimattomia, etenkään naisia, voi kulttuurisyistä ja turvallisuustilanteen vuoksi edes lähettää. Lähettämispäätöksiä tehtäessä varmistetaan, että kohde on sellainen, johon yksin lähtevä lähetti voi lähteä. Eikä lähettejä edes poikkeustapauksia lukuun ottamatta lähetetä yksin, vaan osaksi suomalaista tai kansainvälistä tiimiä, kertoo Kylväjän ulkomaisesta työstä vastaava Pentti Marttila. 

Näidenkin näkökulmien jälkeen olennainen kysymys saattaa olla jäljellä: Lähteäkö yksin vai jäädä kotimaahan? Tarpeeksi hyvä itsetuntemus voisi olla hyvä asia. Silloin ehkä suurimmilta hutilyönneiltä voisi välttyä. Jos epäröi lähtöä, niin voisiko kuitenkin yrittää edetä? Jospa Jumala laittaakin esteitä eteen prosessissa, jos ei ole tarkoitettu lähtemään kentälle. Tai jos on jo ehtinyt kentälle ja siellä sitten huomataankin, että ei ole oikein olla siellä, niin eihän siihen elämä lopu. Se saattaisi sitten olla vastaus kipuiluun ja sen jälkeen uusi ura aukenisi elämässä. Itse kun menin kentälle, niin annoin itselleni luvan tarvittaessa tulla "maitojunalla" kotiin. En tarvinnut kuitenkaan lippua sellaiseen junaan.

Ollaanpa yksin tai ei, meidän ei pitäisi olla riippuvaisia kenestäkään ihmisestä vaan Jumalasta, kiteyttää yksi pitkän tien naimattomuuskysymysten kanssa käynyt lähetti. 


Pyhä Jumala, Rakas Taivaallinen Isä.
Näet ne, jotka tänä päivänä kipuilevat
suuren kysymyksen kanssa:
lähteäkö lähetystyöhön ilman puolisoa?
Näet kaikki tämän kysymyksen taustalla olevat
muut kysymykset ja koko tunteiden kirjon.
Herra, vastaa näihin kysymyksiin!
Osoita tahtosi niin selvästi,
ettei siitä ole mitään epävarmuutta,
vain rauha ja varmuus siitä,
että joko jääminen tai lähteminen
on Sinun tahtosi.
Pyydetään, Herra,
että moni näiden kysymysten kanssa kamppaileva
löytäisi vastauksen kysymykseensä.
Kiitos, Taivaallinen Isä,
että sinä kuulet rukouksemme
ja vastaat niihin.


Jeesuksen nimessä,
aamen.


”Kun Suomessa olin tuntenut olevani kulmikas palikka 
pyöreässä reiässä, niin lähetyskentällä vihdoinkin havaitsin,
 että ’on paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on’",
 kommentoi yksin lähtenyt lähetti.

 

Outi Rajala, kuva Katri Rantala

 

Yksin lähteneitä lohduttaneita ja rohkaisseita raamatunkohtia:


- Mooseksen kutsuminen: 2.Moos. 3:4-5, 9-12, 4:1, 10-17
- Abrahamin kutsuminen: 1.Moos. 12:1-5
- Jes. 6:8 Jes. 42:6a
- Minä opetan sinua, sanoo Herra. Minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi. Ps. 32.8
- Herra, sinuun minä turvaan. Riennä avukseni. Minä luotan sinuun. Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Ps. 31
- Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle Matt.10:16, Luuk.10:3 Minä olen teidän kanssanne Matt.28:18-20
- Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi. Matt 10:24-25. Jeesuksen kävi huonosti, lähetinkään ei tarvitse parempaa odottaa. Tämä karisti epärealistiset ruusuiset odotukset.
- Luuk.14:26-33
- 1.Moos.12:3
- Room.10:9-15 


Lisätietoja lähetystyöhön lähtemisestä ja tulevan syksyn lähetyskurssista www.kylvaja.fi/rekry.