lauantai 18. elokuuta 2018

Toivoa seurakunnassa


Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

Seurakunnassa on toivon virettä.  Pastori piti vielä viimeisenä koulutuksenaan luennon kirkkovuodesta, jotta joillakin olisi käsitys, miksi ja milloin mitäkin pyhää vietetään. Suntiomme otti asian tosissaan, opiskeli ja pähkäili, soittikin useamman kerran todeten, että täytyyhän jonkun tietää ja ymmärtää. Lopulta hän oli laatinut kirkolle kalenteria kolme vuotta eteenpäin! Viimeisinä viikkoina saarnavuoroja on ollut apusaarnaajan lisäksi myös muilla opiskelijoilla. Toiseksi viimeinen sunnuntai oli erityisen toivorikas. Yksi teologian opiskelija saarnasi, apusaarnaaja piti kirkkokahvien jälkeen kastekurssia englanniksi eräälle pakistanilaiselle, kazakstanilainen tähän maahan avioitunut keskusteli nuoren opiskelijatytön kanssa. Hänen miehensä puolestaan pyysi erästä suomalaista pitämään seuraa vain englantia puhuvalle vieraalle. 


Kahvipöydässä istui myös naapurimaan Nikolai, joka opiskelee stipendin turvin Englannissa teologiaa. Istanbulin luterilainen kirkko on hänen taustakirkkonsa. Hän on nyt pari kuukautta opiskelemassa kieltä ja tutustumassa seurakunnan elämään. Emme tiedä, mitkä ovat Jumalan suunnitelmat hänen kohdallaan, mutta rukoilemme, että tämä aika voisi olla hänelle merkittävää ja jos Jumala suo, hän voisi vielä joskus olla palvelemassa kirkkoa joko tässä maassa tai Bulgarian puolella. 


Näistä kaikista ihmisistä iloitsemme. Luotamme siihen, että Jumala pitää huolen heistä ja koko kirkosta. Voimme jättää heidät vain Jumalan armon Sanan haltuun. Vain sen Sanan varassa seurakunnat ja kirkot voivat selvitä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ensi vuonna Hyvinkäällä

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa Hyvinkään seurakunnan puolesta tervetulleeksi Lähetyksen kesäpäiville Hyvinkäälle vuoden päästä:

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa kaikki tervetulleiksi kesäpäiville ensi vuonna Hyvinkäälle. Kuva: Niko Seppä.




Ensi vuoden juhlia ajatellen olen tämän viikonlopun aikana lähtenyt lähemmäs tutustuakseni päivien eri ohjelmiin. Olen lähtenyt lähemmäs kohtaamaan ystäviä ja saadakseni uutta tietoa lähetyksestä. Ennen kaikkea olen lähtenyt lähemmäksi elävää Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta ja saanut rohkaisua raamattutunneista ja rukouksesta.


Satavuotias Hyvinkään seurakunta ottaa innolla vastaan vuoden 2019 Lähetyksen kesäpäivien järjestelyvastuun. Hyvinkään seurakunnalla on vankka kokemus kristillisten kesäjuhlien järjestäjänä. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme järjestäneet neljän eri järjestön valtakunnalliset kesäjuhlat. Olemme iloisia siitä, että nyt pystyimme ottamaan Kylväjän antaman haasteen vastaan, sillä ensimmäinen yhteydenotto kesäpäivien tiimoilta tuli silloiselta kotimaantyönjohtaja Erkki Puhalaiselta jo vuonna 2013.

Hyvinkää on vankka lähetystyötä tukeva seurakunta. Jo 1970-luvun alussa seurakunnan pitopalvelu alkoi tukea lähetystyötä omalla toiminnallaan. Tänä päivänä pitopalvelun normaalin toiminnan lisäksi järjestetään lähetysmyyjäiset kahdeksan kertaa vuoden aikana. Edelleen osa pitopalvelun tuotosta ohjataan lähetystyölle. Lähetystyön hyväksi toimii myös miesten lähetystoimintapiste, joka muun muassa lähimmäisavun kautta antaa mahdollisuuden tukea lähetystyötä. Vuosittain järjestetään myös lähetystyön ajankohtaispäivä, jossa lauantai on täynnä ajankohtaista lähetysasiaa. Päivä päättyy musiikki- tai teatteriesitykseen. 

Kesäisin seurakunta järjestää lähetystyön hyväksi Missiogolfin, joka pelataan tänä vuonna tiistaina 24.7.2018 Hyvinkään golfin kentällä. Ilmoittautumisaika on menossa, joten tervetuloa mukaan!

Hyvinkään seurakunta on myös tunnettu kirkkoteatterista. Näin kesäkauden lähestyessä teatteri Beta esittää tänä vuonna perhenäytelmän nimeltä Liina Harja – pappilan pikkuinen pellavapää. Ensi vuoden näytelmä on vielä arvoitus, mutta se selvinnee juhlilla!


Lähetyksen kesäpäivien juhlapaikkana tulee olemaan Hyvinkään kirkonmäki, joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Rautatieasema, bussiyhteydet, majoitus ja muut palvelut löytyvät halutessasi vain 600 metrin säteellä. Pääpaikkana on Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Hyvinkään kirkko sekä sen vieressä oleva seurakuntakeskus.


Toivon, että ensi vuoden Lähetyksen kesäpäivät kantaisivat hedelmää, aivan kuten tuleva vuosi on Kylväjän strategiassa nimetty hedelmää kantavaksi. Hedelmää voisi verrata vaikkapa rautatieomenapuihin, jonka muunnos on aikanaan kehitetty Hyvinkäällä silloisessa VR:n keskuspuutarhassa. Omenapuun vahva runko kannattelee sateenvarjomaisesti levittyviä puun oksia. Niinpä lähetyksen kesäpäiviä valmistellessa ohjaavana raamatunkohtana voisikin olla Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5)


Tulevia Lähetyksenkesäpäiviä tulemme järjestelemään rukoillen. Toivon että siihen rukoukseen voit yhtyä, ja näin olet osaltasi valmistelemassa kanssamme tulevia kesäpäiviä.


Lähetyksen tehtävä on annettu meille kaikille, joidenkin osa lähtijöinä, joidenkin lähettäjinä. Jokaisen tehtävä on merkityksellinen ja arvokas. Jeesus sanoo lähetyskäskyssään: menkää ja tehkää – ei tulkaa ja istukaa. Lähdemmepä lähemmäs tai kauemmaksi, Jeesus rohkaisee meitä: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh. 15:16)


Hänen rohkaisemana ja armonsa tukemina me saamme lähteä toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaansa tehtävää juuri nyt.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Valokuvanäyttely Mongolialaisista äideistä


Kylväjän lähetti Marija Ijäs kertoo:

Lapsilla ei ollut leluja, eikä edes kunnollisia vaatteita. Heidän ylleen saatettiin kietaista päiväksi pelkkä riepu. Reistailevassa jääkaapissa oli syötäväksi ainoastaan kanannahkaa. Itse asiassa heillä ei ollut kunnon kotia lainkaan. Näiden kurjien olosuhteiden näkeminen kosketti minua syvästi. Sain tietää, mitä on köyhyys. Samalla näin perheissä kuitenkin iloa. Materiaalinen puute ei ollut lannistanut heitä. Tiesin, että he pärjäävät. Tiesin, että mongolit elävät päivä kerrallaan.” 




Suomessa tunnetaan Mongoliaa varsin vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, mitä kuuluu tavallisten mongolialaisten äitien elämään: Millaisissa olosuhteissa he elävät? Millaisten ongelmien kanssa he kamppailevat? Millaisia asioita he arvostavat?

Mongoliassa lähetystyössä ollut Marija Ijäs toivoi, että suomalaiset voisivat kurkistaa kauniin ja karun maan arkeen. Vuoristossa lenkkipoluilla Marijalle syntyi idea. Äideillä on aina kerrottavaa elämästä, johon voi samaistua kautta maailman. Jotta voisimme ymmärtää paremmin mongolialaisten elämää, Marija päätti haastatella viittä paikallista äitiä heidän kodeissaan.



Delgermaa, Hishgee, Nara, Oyana ja Tuija avasivat kotinsa ovet Marijalle ja valokuvaaja Jussi Valkeajoelle, joka vieraili Lähetysyhdistys Kylväjän työalueella Mongoliassa keväällä 2016. Haastattelujen ohella syntyi upea mahdollisuus kuvata äitejä. Kertomukset täydentyivät valokuvan voimalla. Näin syntyi Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely.



Äitien haastattelija:
Marija Ijäs on espoolainen neljän lapsen äiti, joka oli lähetystyössä Mongoliassa vuosina 2013–2016 aviomiehensä Nikon kanssa. Hän osallistui muun muassa pyhäkoulujen pitämiseen sekä äiti-lapsitoimintaan.

Tilaa Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely omalle paikkakunnallesi! Lue lisää täältä.  


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Juha-Pekka Rissanen: Immanuel-kirkon terveisiä Lähetyksen kesäpäivillä

Immanuel-kirkossa Tel Aviv-Jaffassa työskentelevän Juha-Pekka Rissasen puheenvuoro Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018:

Juha-Pekka Rissanen Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018. Kuva: Kirsi Myllyniemi.


Immanuel-kirkko sijaitsee Tel Aviv-Jaffan maallistuneessa ja vapaamielisessä suurkaupungissa. Kylväjä on ollut viime vuosina mukana muutamien järjestöjen kanssa vetämässä Immanuel-kirkon seurakuntatoimintaa. Leena ja Jari Honkakarin tultua Suomeen siirtyessään eläkkeelle tämän vuoden alkupuolella lähetti Kylväjä Hannan ja minut viime helmikuun alusta lähtien seurakuntatyöhön Immanuel-kirkkoon. Virallinen tehtävään siunaamisemme Immanuel-kirkossa tapahtui 26.5.2018.

Toiminta on varsin kansainvälistä ja moni-ilmeistä. Vaikka yhteiskielenä työntekijöiden ja monien seurakuntalaisten kanssa paljolti onkin englanti, meille tarjoutuu jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää hepreaa. Muun muassa raamattupiiri alkoi kokoontua johdollamme hepreaksi pian Israeliin saapumisemme jälkeen. Myös avoin kirkko -toiminta (tiistaista perjantaihin klo 10-14) ja konsertit mahdollistavat paljon mielenkiintoisia kohtaamisia kirkossa vierailevien israelilaisten kanssa. Yleensä aina keskustelemme uskonasioista. Rukouksemme on, että monet näin kohtaamamme ihmiset kiinnostuisivat Messiaasta, Jeesuksesta – ja lähtisivät seuraamaan Häntä. Meille ihmisinä on mahdotonta saada aikaan sydänten muuttumista, mutta Pyhä Henki voi sen vaikuttaa.

Mukana toiminnassa on myös vaihteleva määrä nuoria ja nuoria aikuisia. He toimivat keskenään varsin aktiivisesti, ja he voivat välittömällä ja aktiivisella asenteellaan vetää mukaan uusia ihmisiä seurakunnan yhteyteen.

Yksittäisistä juhlatapahtumista pesachin/pääsiäisen seder-juhla-ateria oli ehkä paras esimerkki kuluneena keväänä. Kirkkoon katetulle juhla-aterialle osallistui noin 70 ihmistä, myös ei-seurakuntalaisia. Juhlimme erityisesti syntien sovitusta Jeesuksen uhrityön ansiosta muistaen samalla ehtoollisen merkitystä. Lisäksi toki pitkäperjantai ja pääsiäisen ylösnousemusjuhla olivat tärkeitä tapahtumia.

Toiveemme ja rukouksemme on, että voisimme osaltamme olla edesauttamassa paikallisuuden vahvistumista seurakuntaelämässä. Siihen kuuluu jatkuva heprean käyttö kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, mutta tähän liittyen myös aktiivinen verkottuminen israelilaisten kanssa monimuotoisesti.    

Parhaassa tapauksessa saamme nähdä sen, kuinka elävä Messias yhdistää eri taustoista tulevia ihmisiä toisiinsa anteeksiantamuksen ja armon sanoman voimalla. Ajatellen vaikkapa monien juutalaisten ja arabien välillä vallitsevaa jännitettä ja vihollisuutta jatkuvasti ajankohtainen on se, mitä Paavali kirjoitti Efeson seurakunnalle:

”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.” (Ef. 2:14–16)    

Puhe on myös kuunneltavissa osoitteessa www.kylvaja.fi/lahetyksen-kesapaivat/puheita.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Jäähyväisten aika



Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

On pimeää ja lämmintä. Kuuluu puheensorinaa, koiran haukuntaa, autojen ääniä. Kaupunki ei lakkaa kohisemasta edes yön tunteina, vaikka paastokuukausi on jo ohi. Vielä viikko sitten illasta elämä vasta alkoi. Auringonlaskun lähestyessä lähipuistoomme virtasi perheitä kantaen vateja ja kattiloita täynnä ruokaa. Kaasukeittimillä porisi teepannut, kun ihmiset istuivat valmiiksi katetun ruokapöydän edessä odottaen auringonlaskun rukouskutsua, joka ilmoitti samalla päivän paaston päättyneen. Meille paastoamattomille auringon laskun aika oli hyvä hetki käydä kävelyllä,  sillä tiet olivat tyhjät. Paaston päättyminen illalla onkin ainut hetki Istanbulissa, jolloin tietää varmasti teiden olevan tyhjät. Paastokuukauden yöelämä jatkui pitkälle yötä. Harva ehti nukkumaan, kun rumpali kiersi jo katuja herättelemässä perheenäidit aamupalan laittoon. 
 
Olemme eläneet viime viikot aistit herkkänä kaikelle tälle ympäröivälle. On kuunneltu, katseltu, maisteltu, haisteltu. Kuinka ihania ovatkaan tuoreet kirsikat ja aprikoosit, miten hyvälle tomaatit tuoksuvat.  Ja miltä tuntuukaan yön pimeys ja lämpö yhtäaikaa - tila jota ei voi koskaan Suomessa kokea. 
 
Olemme sanoneet hyvästejä. Kävin hyvästelemässä edellisen käyttämämme kirkon ”tädin” eli kirkon asunnossa vuosikymmeniä asuneen vahtimestarin lesken. Hänen kanssaan pystyin sopimaan tapaamisen taivaaseen ”Nähdään sitten siellä!” Siivoojallemme, joka on ainut ihminen, joka on ollut koko Istanbulin ajan elämässämme säännöllisesti läsnä, sanoimme myös jäähyväiset. Hänen kanssaan emme voineet (vielä) sopia treffejä taivaaseen, mutta sydämiimme ja rukouksiimme hän jää. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana hänen maailmankuvansa on muuttunut kovasti monen eri suomalaisen perheen vaikutuksesta. Jospa kuitenkin kerran perillä… Hyvästit sanottiin lähikauppiaalle, apteekkarille, kerrostalon siivoojalle. Lapset hyvästelivät ystäviään ja tärkeiksi tulleita paikkoja. Miesten parturi jäi harmittelemaan, ettei pääse enää pastorin kanssa käymään uskonnollisia keskusteluja. 
 
Vanha seurakuntalainen pyysi meidät vielä viimeisellä viikolla piknikille Marmaran meren rantaan. Täkäläinen piknik ei ole mikään eväiden hotkaisuhetki, vaan yhdessä vietetty ilta. Tarvikkeet tuodaan mukana. Isäntä laittelee tulia, emäntä maustaa lihat, pesee vihannekset, pilkkoo salaatin. Lopulta kananpalat kypsyvät grillissä, levitetään liina ja sille tarjottavat. Välillä paikalla käy sukulaisia, joku tuntematon tulee lainaamaan kaasukeittimen osia. Kun olimme päässeet jo käsiksi ruokaan, paikalle saapui toinenkin seurakunnassa aiemmin ollut perhe, jota emme ole nähneet pitkään aikaan. Kuinka ihana olikaan istua yhdessä vielä kerran, jutella ja juoda teetä illan pimetessä. Heidänkin kanssaan totesimme, että Kristuksen omille on helpompi sanoa jäähyväiset, meillä on jälleen näkemisen toivo.

lauantai 4. elokuuta 2018

Hanna Lindberg: Sisäisesti olemassa

Kotimaantyön johtajan Hanna Lindbergin puhe Lähetyksen kesäpäivillä 17.6.2018:


Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg Lähetyksen kesäpäivillä su 17.6. Kuva: Mikko Saari.


Sisäisesti olemassa


"Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." (Ef. 3:16)

So wake me up when it's all over, when I'm wiser and I'm older.
All this time I was finding myself, and I didn't know I was lost.
Herätä minut, kun kaikki on ohi. Silloin kun olen vanhempi ja viisaampi. Koko tämän ajan yritin löytää itseni. En tiennyt, kuinka hukassa olinkaan.


Nämä ovat sanoitusta EDM- eli elektronisen tanssimusiikin aallon menestyneimpiin tähtiin kuuluneen Aviciin eli ruotsalainen Tim Berglingin suositusta kappaleesta Wake me up. Avicii kuoli viime huhtikuussa vain 28-vuotiaana. Aviciin vanhemmat kirjoittivat julkaisemassaan kirjeessä, että maailmankuulu muusikko ei kestänyt enempää.

”Rakas Timimme oli etsijä, hauras taiteellinen sielu, joka etsi vastauksia olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Hän oli ylisuorittava perfektionisti, joka matkusti ja työskenteli kovassa tahdissa, mikä johti äärimmäiseen stressiin, vanhemmat kuvailevat kirjeessään. Vanhemmat kertovat, että kun heidän poikansa lopetti keikkailun, hän halusi löytää tasapainon elämässä ollakseen onnellinen ja voidakseen tehdä sitä, mitä hän rakasti eniten eli musiikkia.”

”Hän kamppaili ajatusten kanssa, jotka liittyivät tarkoitukseen, elämään ja onnellisuuteen. Hän ei jaksanut enää. Hän halusi löytää rauhan.

Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Ef. 3:16
Elämä-lehden numerossa 6-7/2018 Noora Nätkin kertoo oman tarinansa.

Noora koki sukupuolidysforiaa eli sukupuoliristiriidan aiheuttamaa kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta.

”Johtaako sukupuolidysforia vääjäämättä transsukupuolisuuteen ja sukupuolenvaihdokseen?” Noora Nätkin kertoo oman tarinansa.

– Inhosin omaa kehoani ja uskoin, että poikana eläminen olisi helpompaa, Noora Nätkin, kristitty teologian opiskelija Helsingistä muistelee sukupuolidysforiaansa.

Nätkin alkoi 5-vuotiaana kokea halua olla poika, vaikka oli syntynyt tytöksi. Hän hyljeksi pukeutumisessaan ja leikeissään tyttömäisiä piirteitä ja ilmaisi sen sijaan poikamaista tarmoa ja aggressiivisuutta. Sisäisen pojan kokemus jatkui aaltoillen läpi lapsuuden ja nuoruuden. Välillä tuli kausia, jolloin tyttönä oleminen oli melko mukavaa, mutta toivomus pojaksi muuttumisesta tuli aina takaisin ja jatkui murrosikään. Teininä Nätkinissä heräsi myös seksuaalinen kiinnostus samansukupuolisiin ikätovereihin.

– Koin olevani enemmän homo- tai biseksuaali kuin transsukupuolinen, en identifioinut itseäni koskaan transihmiseksi.

Nätkinin lähipiiri ilmaisi huolta ja ihmetystä hänen sukupuolihämmennyksestään, mutta hän arvelee, että asiat olisivat voineet tämän päivän sukupuolilobbauksen aikana päättyä toisin.

Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." Ef. 3:16

Jason Lepojärvi kommentoi maaliskuussa Facebookissa myönteisesti Pia Rendicin kirjaa Voihan porno. Lepojärvi kirjoittaa teemasta mm. seuraavaa:

”Vaikka se olisikin muodikasta, en ole pornon puolestapuhuja. Syy on yksinkertainen. Juopot, syöpöt ja nettiriippuvaiset eivät oikeasti nauti juomasta, ruoasta ja tiedosta. He raapivat kutinaa. Tämä traaginen vähenevän tuoton laki pätee myös pornoon. Pia Rendic on asettunut uusimassa teoksessaan pornoa vastaan – seksin ja nautinnon puolesta."

Pornokeskustelussa esiintyy paljon valitettavaa moralismia. Pornon vastustajia syytetään seksuaalikielteisiksi tiukkapipoiksi. C. S. Lewis vastasi syytteeseen kieltävästi: ”Jos moitin nektariinejani varastavia poikia, tarkoittaako se, etten pidä nektariineista? Tai edes pojista? Ehkäpä se, mistä en pidä, on varastaminen.

Lewisin, Rendicin ja muiden pornokriitikoiden maailmankuva on yltiöpositiivinen. He eivät pidä pornosta, koska he kokevat, että se vääristää jotakin äärettömän hyvää ja kaunista: kehon, seksin ja rakkauden.

Myös pornon arvostelijat saattavat sortua moralismiin. Itse en luottaisi kritiikkiin, joka nousee keho- tai seksuaalikielteisyydestä. Väärinkäyttö ei kumoa käyttöä. Hyvä pysyy aina hyvänä, vaikka sitä vääristetäänkin. Teon kielteisyyttä ei saa koskaan siirtää teon kohteeseen. Nektariini ja sen varastaminen ovat eri asioita. Paavi Johannes Paavali II mukaan pornon ongelma ei ole se, että se paljastaa liikaa, vaan se, ettei se paljasta tarpeeksi. Porno ei paljasta ihmistä”, summaa Lepojärvi.


Mistä löytyisi kiinnekohta, josta käsin lähteä liikkeelle, mihin suunnata ja mistä käsin lähteä etsimään ja löytämään itseään?
Millä eväillä ja mistä lähtökohdista itse määritellä itsensä, ettei lopputuloksena ole vain yleinen tyytymättömyys, ulkoisen muuttaminen ja sisäinen tyhjyys?

Miten olla sisäisesti olemassa, kun ulkopuolelta sanotaan ja määritellään kuka ja mikä sinun pitäisi olla tai mitä et saa olla? Miten olla sisäisesti olemassa, elossa?


Minut oli kutsuttu toimimaan kirkkomme edustajana, delegaattina, Kirkkojen maailmanneuvoston järjestämässä Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssissa Arushassa, Tansaniassa viime maaliskuussa. Konferenssiin osallistui yli 1000 lähetyksessä ja evankelioimistyössä mukana olevaa osanottajaa, jotka edustivat eri kristillisiä perinteitä kaikkialta maailmasta. Me kaikki kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaattia olimme maallikkoja. Kirkon missiossa eri tehtävissä toimivien maallikkojen kutsuminen edustamaan kirkkomme lähetystyötä antaa vahvan viestin lähetyksen kuulumisesta kaikille kristityille, ei esimerkiksi vain tietyn koulutuksen omaaville ammattiteologeille. Toivon, että kirkossamme keskustelu lähetystyöstä laajenee myös seurakuntatasolla koskemaan kaikkia ja seurakuntalaisten omistajuus lähetyksestä vahvistuu.


Antoisinta konferenssissa oli kohdata erilaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan ja kokea uskon yhteyttä kulttuurin ja esimerkiksi kielen erilaisuudesta huolimatta. Konferenssi antoi itselleni valtavasti mielenkiintoista ajattelun ja perehtymisen aihetta.


Päällimmäisenä Arushasta ajatuksiin ja pohdintaan jäi ehkä yllättäen kaksi erityisesti identiteettiin liittyvää teemaa, jotka tuntuvat nousevan eri lähtökohdista ja jopa sulkevan toisensa pois. Konferenssin yleisotsikko oli Hengessä eläen: kutsu muuttavaan opetuslapseuteen.

Opetuslapseus kuvattiin sekä lahjaksi että tehtäväksi. Opetuslapseus kutsuu meitä olemaan aktiivisia Jumalan työtovereita maailman muuttamiseksi. Meidät on kutsuttu kasteen kautta muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, Kristus-keskeiseen elämäntapaan maailmassa, jossa monet ihmiset kohtaavat epätoivoa, torjuntaa, yksinäisyyttä ja arvottomuutta. Opetuslapseuden matka johtaa meidät jakamaan ja elämään todeksi Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Se tapahtuu etsimällä oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoilla, jotka ovat toisenlaisia kuin ne, mitä maailma tarjoaa (Joh. 14:27). Siksi me vastaamme Jeesuksen kutsuun seurata häntä maailman reuna-alueilla.

Teemme sen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina sekä yksilöinä että yhteisöinä. Näin asia muotoiltiin hienosti Arushan julkilausumassa.


Miten tullaan missionääriseksi seuraajaksi, opetuslapseksi? Miten uudistutaan ja uudistetaan? Tähän kuulin Arushassa monta näkökulmaa. Keniassa toimiva arkkipiispa kehotti kristittyjä elämään elämää, joka kutsuu muita mukaan. Kyse ei ole vain verbaalisesta kutsusta vaan myös oman elämän esimerkistä, erityisesti johtajien kohdalla. Yhdysvaltalainen professori korosti lähetyksen globaalia yhteyttä ja koulutuksen merkitystä, sillä koulutuksen kautta myös mielen uudistuminen on mahdollista. Karismaattinen metodisti nosti esiin eron teologisten opintojen ja opetuslapseuden välillä. Piispan ja papin tittelit vaihtuvat ja muuttuvat, pysyvä titteli jokaiselle kristitylle on Jeesuksen opetuslapsi. Opetuslapsen tulee olla juurtunut toivon evankeliumiin ja lähetysajattelun tulee nousta radikaalista sitoutumisesta Jumalan sanaan sellaisena kuin sen tunnemme. Etelä-Amerikkalainen puheenvuoronpitäjä kiteytti useassa puheenvuorossa esille nousseen opetuslapsen elämäntavan merkityksen evankeliumin julistamisessa: ”Silloin kun sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot puhuvat kuuluvammin!”

Opetuslapseus ei ole vain tehtävä, vaan se on myös ja ennen kaikkea identiteetti. Siitä, keitä me olemme suhteessa Jumalaan, tulee myös tehtävämme tässä maailmassa.

Toinen tapa identifioida ihmiset oli katsoa meitä marginaalien näkökulmasta. KMN:n ekumeenisessa, vuonna 2013 julkaistussa Yhdessä kohti elämää -lähetysasiakirjassa puhutaan marginaaliin joutuneista ja miten heidän tulee olla lähetyksen keskiössä mission uusina toimijoina (mission from the margins). Myös Arushan kokouksessa lähetyksen reuna-alueet olivat usein esiin nostettu, mutta monitulkintaiseksi jäänyt yläkäsite, joka liitettiin lähes kaikkeen mahdolliseen. 

Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta yhteiskunnan ja kirkon reunamille epäkristillisesti työnnettyjen huomioiminen ja heidän kuulemisensa on tärkeää. Kirkon kuuluu kohdata kaikki ihmiset ja evankeliumi kuuluu kaikille. Suomalaisesta tämä kuulostaa itsestään selvältä modernin, kokonaisvaltaisen lähetystyön määritelmän näkökulmasta. Miten marginaalius sinänsä tekisi kenestäkään Jumalan mission asiantuntijaa ja toimijaa, jäi epäselväksi. Marginaalissa olijat jäivät määrittelemättä ja näyttävät vaihtelevan tilanteen ja aikakauden mukaan.

Sambialainen delegaatti tiivisti afrikkalaisista ja eurooppalaisista koostuneen keskusteluryhmän ymmärryksen lähetyksen reuna-alueista Matteus 5:11 äärellä seuraavasti: ”Köyhyys, rikkaus, kärsimys tai elämän turvallisuus eivät sinänsä ole merkki Jumalan siunauksesta eivätkä tee kenestäkään opetuslasta tai lähetystyöntekijää. Opetuslapseudessa on oleellista kenen opetuksen seuraamiseen sitoutuu. Voimme joutua kärsimään omien tekojemme tähden, mutta vaino Jeesuksen tähden julistetaan siunaukseksi ja hänen tähtensä kärsimään joutuvia nimitetään onnellisiksi.”

On ollut hätkähdyttävää löytää samaa marginaali-ajattelua, ihmisten luokittelua vahvasti vähemmistö-enemmistö jaottelun kautta poliittisesta ideologiasta, jossa lähtökohta on, että valtaapitävät sortavat vähemmistöjä ja muutos nousee vähemmistöistä. Tämä on klassinen lähtökohta totalitarismille.

Tämä on näkynyt erityisesti viime aikoina Suomessa käytävässä julkisessa keskustelussa vahvana vastakkainasetteluna. Kaikessa nähdään valtaa ja hyväksikäyttöä ja lyödään kiilaa esimerkiksi sukupuolten välille. Tuntuu, että tavoite on vain kritisoida, ei rakentaa tai etsiä ratkaisuja. Ihmisiä ei nähdä enää yksilöitä, vaan heidät luokitellaan vahvasti johonkin ryhmään, heitä arvioidaan ryhmän jäsenyyden kautta ja erilaiset ryhmät laitetaan vastakkain.
Opetuslapseus ja marginaali. Kaksi toisensa poissulkevaa ja eri lähtökohdista nousevaa tapaa identifioida ja identifioitua. On aivan oleellista mihin kirkossamme katsotaan kristityn identiteetin perustuvan ja mikä se on.

Luomiskertomuksessa annetaan lähtökohdat ja raamit ihmisen identiteetille:

"Jumala sanoi; Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1. Moos. (1: 26, 27)

"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin hänestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)

Me edustamme erilaisuutta ja kuulumme eri ryhmiin: on olemassa miehiä ja naisia, raamatun mukaan juutalaisia ja ei-juutalaisia eli pakanoita, on eri rotuja, kieliä ja kansallisuuksia. Ihmisen arvo tai identiteetti ei perustu yhteen tai useampaankaan ryhmäominaisuuteen, vaan Jumalan lapseuteen, joka yhdistää yli erilaisuuden. Kristillinen ihmiskuva nousee kaikessa yhteisöllisyydessään yksilön arvosta suhteessa Jumalaan luotuna ja lunastettuna. Kansallisuuden, rodun ja sukupuolen tai suuntautuneisuuden yli nousee Jumalan lapseus, mikä yhdistää kristityt, mutta ei pakota yhdenmukaisuuteen. Kristillinen ihmiskuva ei häivytä tai yhdenmukaista erilaisuutta, sillä se on osa Jumalan luomistyön rikkautta ja Jumalan kuvaa.

Tästä moneuden rikkaudesta puhuu upeasti Ilmestyskirjan kuvaus taivaallisesta Jerusalemista, mihin kaikki kansat ja kielet yhdessä, mutta edelleen tunnistettavina ja kuultavina, kokoontuvat (22:1-4 ). Kaupungin valtakadulla, elävän veden virran haarojen keskellä kasvaa elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.

On keskeistä, että ihmisoikeuksien ajaminen nousee kristillisestä ihmiskuvasta ja ihmisarvo perustuu Jumalan luomistyöhön. 

Vähemmistöjen oikeuksien ajaminen vieraannuttavaa ja erilleen ajavaa vastakkainasettelua käyttäen ei ole kristillistä. Esimerkiksi naisten tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja tasa-arvoisten oikeuksien ajamisen ei tule tapahtua asettamalla naiset ja miehet vastakkain. Meidän ei tule luoda eikä ylläpitää poissulkevaa toiseutta eikä toimia tai puhua vieraannuttavaa vastakkainasettelua syventävällä tavalla. Meidät on kutsuttu muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, toimimaan ja elämään yhteistyötä mahdollistavalla ja rakentavalla tavalla. Etsimään oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoilla, jotka ovat toisenlaisia kuin ne, mitä maailma tarjoaa. Näin Arushan julkilausumakin meitä kehottaa.

Kristillisen käsityksen mukaan ihmisarvomme ei perustu sukupuoleen, virkaan, varallisuuteen, rotuun tai muihin vastaaviin tekijöihin. Olemme ihmisinä arvokkaita siksi, että Jumala on luonut meidät, ja Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta. Sanotaan, että ihmisillä on kaksi ongelmaa: naimattomuus ja avioliitto. Monet naimattomat käyvät välillä aikamoista kamppailua kaipauksen, odotuksen ja pettymysten kanssa, jotta elämä ei kaventuisi vain siviilisäädyn ympärille. Avioliitossa pitää jaksaa ja sietää itsensä lisäksi myös sitä toista. 

Kaikissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa suurin haaste on elää rehellisenä, itsensä ja Jumalan edessä läpinäkyvänä. Kristittyinä identiteettimme ei ole siviilisäädyn, työroolin tai minkään muunkaan aseman varassa, vaan Jumalan lapseudessa. Tästä nousee toivon näkökulma kaikenlaisiin elämäntapoihin. Jumala lähtee lähelle, kutsuu lähelleen ja haluaa kasvattaa lähellään. Hän tekee näin sekä avioliiton että naimattomuuden kautta. Mahdollisuus kokea rakkautta ja kasvaa ihmisenä ei ole sidottu vain parisuhteeseen vaan Jumala-suhteeseen. Kaija-Maria Junkkarin sanoin: ”Elämä ei välttämättä annakaan sitä, mitä ihminen olisi halunnut, vaan pikemminkin sitä, mitä hän tarvitsee kasvaakseen kokonaiseksi ihmiseksi.”

Noora Nätkin kertoo Elämä-lehden (6-7/2018) haastattelussa omassa elämässään tapahtuneesta mullistavasta muutoksesta näin:
”Seitsemän vuotta sitten Nätkinin elämän suunta muuttui. Uskontokriittisessä perheessä kasvanut Nätkin kiinnostui Jeesuksesta, kun koulun uskonnonopettaja ilmaisi avoimesti uskoaan.

- Uskoontulo on aina ihme. Tuli uskoon, kun tutkin Raamattua yksin kotona ja katsoin TV7-ohjelmia. Uskoontulo oli muutaman vuoden prosessi, joka vaati paljon.

Nätkin on sitä mieltä, että käännekohtana hänen uskonelämässään oli ymmärrys siitä, että omaa elämää on muutettava, jos haluaa todella seurata Jeesusta. Hän alkoi eheytyä seksuaalisuuden alueella ja tajusi, ettei ole Jumalan tahdon mukaista muuttaa sukupuoltaan.

- Jumala ei kadu, mitä on luonut. Havahduin siihen, että oma oireiluni on rikkinäisyyttä, ja jos haluan kyetä elämään terveissä ihmissuhteissa, minun pitää tulla sinuiksi naiseuteni kanssa. Aloin nähdä omaa naiseuttani ja myös kutsua sitä tietoisesti eloon. - - Olen kaikesta Jumalalle velkaa.”


Kutsu opetuslapseuteen on kutsu olemaan sisäisesti olemassa. Se on kutsu elämään, lähetyselämään, olemaan todellisesti ja täysin elossa. Jumala kutsuu meissä olevaa luomaansa ja lunastamaansa ihmisyyttä ja minuutta. Kuule hänen äänensä ja kutsunsa sinulle esimerkiksi Laulujen laulun 2: 10-14 sanoissa: ”Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

"Nyt me katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta kerran näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietomme on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala meidät täydellisesti tuntee." (1. Kor. 13: 12)


"Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." Ef. 3:16


Rukoilemme:

"Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista." (Ef. 1:17–20) Aamen.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ritva Olkkola-Pääkkönen: Suuri armo oli heillä kaikilla

Etiopian lähettejä pe 15.6. Lähetyksen kesäpäivillä. Kuva: Kirsi Myllyniemi.
Ritva Olkkola-Pääkkösen puhe Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018:


Suuri armo oli heillä kaikilla

1967 pääsiäisenä Norjan Luterilaisen Lähetysliiton lähetyssihteeri Eikli sanoitti ensi kertaa sen, mitä tänään juhlimme. Juutilaisille Eikli sanoi: tervetuloa Japaniin ja Olkkolalle tervetuloa Etiopiaan!

Annettuna Jumalan armon haltuun Lahden Kansanlähetyspäivillä tulin Oslon kautta, missä norjalaisen lähetyksen johtajat ja Oslossa kielikoulussa olleet lähetyskandit saattoivat, Etiopiaan 20.9.1968.

Norjalaiset olivat aloittaneet työn Etiopiassa jo 1948 ja Mekane Yesus -kirkko oli perustettu vuonna 1959. Vuodesta 1974 lähtien Kansanlähetys jatkoi työtään itsenäisenä Mekane Yesus -kirkossa ja Lähetysyhdistys Kylväjä jatkoi norjalaisen lähetyksen kanssa aloitettua työtä Etelä-Etiopiassa . Suomen Lähetysseura Alpo Hukan johdolla aloitti yhteistyön Mekane Yesus-kirkon kanssa Hosainnassa. Tänä vuonna kolmella lähetysjärjestöllä on aihetta kiittää Jumalaa kuluneista työvuosista Etiopian Evankelisessa Mekane Yesus-kirkossa.

Suomalais-norjalaisessa lähetyselämässä ovat 56 suomalaista lähetystyöntekijää palvelleet erilaisissa tehtävissä. He ovat kaikki olleet Jumalan armon evankeliumin todistajia.

Apt. 4:33: ”- - ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta ja suuri armo oli heillä kaikilla” – Oma kokemukseni oli, että ristin evankeliumin yksinkertainen todistus lähettien torstai-illan rukouspiirissä piti polun auki armoistuimen eteen niin valoisina kuin pimeinäkin aikoina. Tästä kiitos Herralle ja työtovereille.


Tuulikki Turunen (vas.) ja Ritva Olkkola-Pääkkönen. Kuva: Kirsi Myllyniemi.
Sain oppia paljon etiopialaisilta ystäviltäni, kirkon työntekijöiltä ja johtajilta. Mitä sanoisit, jos työtoverisi tulisi suoraan vankilasta, jossa häntä oli kidutettu kahden vuoden ajan uskonsa vuoksi? Miltä tuntuisi, jos järjestösi pääsihteeri katoasi jäljettömiin kirkossa pitämänsä iltatilaisuuden jälkeen? Vasta 12 vuoden kuluttua kuultiin, kuinka hänet oli kuristettu kohta pidätyksen jälkeen valtiovallan suostumuksella. Entä kuinka itkisit nähdessäsi nuoren kidutuksen uhrin terveysasemalla? Millaista lisää toisivat rukouksiisi ja painolastia sydämellesi viestit vainoaalloista seurakunnissa milloin siellä milloin täällä eri puolilla kirkkoa?

Kirkon kasvu, jonka Jumalan Sana ja Hänen armonsa on saanut aikaan, on seurannut kärsimyksen vuosia. Kirkon kasvu on kiitoksen, mutta samalla jatkuvan esirukouksen aihe. Etiopialaiset kirkon työntekijät ja johtajat kantavat tänään erilaisten paineitten alla vastuuta kirkosta.

Lämmin kiitos teille lähettäjät. Te olette kuin omaa perhettä, tunnette meidät lähettinne varsin hyvin monivuotisen rukouskirjeenvaihtomme perusteella. Te olette kestäneet ja uskoneet näkemättä. Olette koonneet aarteita taivaaseen.
1960-luvun herätyksen tuulet toivat mukanaan kiireistä kyntämisen ja kylvämisen aikaa niin Suomessa kuin maailmalla.

Teille nuoret tahtoisin toivoa jotain oikein hyvää ja jännittävää: ja se on: armoa olla osallisena Jumalan synnyttämässä lähetyselämässä.

Puhe on myös kuunneltavissa Kylväjän sivuilla.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Juha Vähäsarja: Armon lähteellä

Suomen Raamattuopiston rehtorin, Kylväjän hallituksen jäsenen Juha Vähäsarjan puhe Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018:

Juha Vähäsarja Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018. Kuva: Johannes Haataja.


"Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: 'Kuka sitten voi pelastua?' Jeesus katsoi heihin ja sanoi: 'Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista'. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." (Matt. 19:25–26, 30)


Nuorena miehenä elin vaikeaa aikaa. Oli ollut ahdasta jo pidempään, sielunmaisema värittynyt kestävän harmaaksi. Istuin Espoon vanhassa kirkossa jumalanpalveluksessa, tällä kertaa jostain syystä yksin. Laulettiin virsi:

Uskossa heikkoja, auta sä, Jeesus, / turvassa turvaton luonasi on. / Taas olet antanut autuuden päivän, sun sanas vielä on muuttumaton. / Hengelläs virvoita, Jeesus, sä meitä, / ansios vaatteella riisutut peitä.



Pyytämättä ja varoittamatta tutun virren sanat puhuivat kuin olisin kuullut ne ensimmäistä kertaa. Lohdutus laulettiin sydämeen: Ansios vaatteella riisutut peitä! Sanat suorastaan paloivat sieluun, jäivät elämään. Kun minä olen heikko ja väsynyt, saan levätä Kristuksen voimaan peitettynä. Kun olen huono uskova, Jeesuksen ansion vaate riittää. Kun synnit muistuttavat olemassaolollaan, ne kätkeytyvät Jeesuksen haavoihin.


Kun armo tuntuu olevan kateissa, se tunne on vakuuttava. Kun armosta saa taas maistaa pisaran, kaikki on niin itsestään selvää: näinhän se tietysti on. Jeesus on kantanut myös minun kurjat syntini ristille, Jumalan lupaukset ovat varmat, saan olla armon ihmeestä Jumalan lapsi. Jumalan silmin tällaista vaihtelua ei tietenkään ole. Lapsi on lapsi, oli sää mikä tahansa. Vastaanottajassa tahtoo vain olla niin paljon häiriötekijöitä.


Myös opetuslapset kyselivät Jeesukselta – hämmentyneinä hänen puheistaan rikkaalle nuorukaiselle –että kuka voi pelastua? Jos edes rikkauden siunauksen saanut ei pääse perille myymättä omaisuuttaan, irtautumatta siitä, mihin hänen sydämensä oli kiintynyt, niin miten sitten muut. Jeesus vastasi opetuslasten hämmennykseen: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” (j. 26)


Luterilaisen armonkäsityksen löytänyt saarnaaja William Uotinen kuvasi osuvasti: ”Ihminen on parantumattomasti mieltynyt siihen ajatukseen, että voisi tehdä jotain pelastuksensa eteen.” Parantumattomasti! Siksi me mittaamme siunausta näkyvällä tavaralla tai ihmisen ominaisuuksilla. Siksi me eksymme toistuvasti kaupankäyntiin Jumalan kanssa pelastuksen perusteista ja sairauden ja terveyden kysymyksissä. Siksi me pyrimme pyhiksi toisten silmissä ja välillä myös itsemme ja Jumalan. Olemme syvästi, parantumattomasti mieltyneet itsemme auttamiseen ja pelastamiseen, koska meidät on opetettu siihen pienestä pitäen: saan, kun annan. Onnistun, kun kovasti yritän. Ja mehän yritämme. Olla kunnon ihmisiä ja kunnon kristittyjä ja ansaita maat ja taivaat.


Pelastuksen kysymyksissä Jumalan valtakunta on vain niin toisenlainen. Oleellista ei ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii tai saavuttaa, vaan se, että Jumala armahtaa. (Room. 9:16) Jumalan valtakunnan todellisuudessa rakkaus ei ole siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:10) Siksi me tahdomme palvella. Siksi me tahdomme rakastaa sanoin ja käteen töin. Siksi me seuraamme Herramme kutsua ja lähdemme lähelle ja kauas, tuodaksemme evankeliumin tarjolle tarvitsevalle.  


En ole ollut pidempään lähetyskentällä, mutta lähetyselämää läheltä seuranneena olen oppinut yhden asian. Sen, kuinka tärkeää on, että Jumalan armoa, elämää, johdatusta tai siunausta ei mitata minkään näkyvän mukaan, vaan kutsujan kutsun mukaan. Vain siten voidaan kestää myrskyjen saapuessa, ollaan sitten kentällä tai kotimaassa. Mieleen on jäänyt lähtemättömästi tapahtuma Itä-Afrikasta. Kohtuullisen suuri joukko, noin parikymmentä henkeä, oli koolla maaseudulla sijaitsevassa pienessä kylässä, kirkon johtajan kotona. Oli lähetystyöntekijöitä, pappeja ja meitä muita lähetysjärjestöjen edustajia. Syötiin ja seurusteltiin. Joukossa oli myös suomalainen lähetti, joka kertoi käyneensä elämäntyönsä äärellä läheisessä koulutuskeskuksessa. Tilanne jäi mieleen, koska raavas mies siinä pihalla itkien kertoi kaiken hänen rakkaudella ja vaivalla ja vuosien työllä rakentamansa tuhoutuneen. Hän oli ollut joitain vuosia Suomessa ja sinä aikana kaikki oli muuttunut. Oliko työ siis ollut turhaa? Mitä järkeä tai Jumalan siunausta voi nähdä tällaisessa tuhossa?


Mutta siunausta ei ole käsketty arvioimaan ihmisen silmin. Meidät on kutsuttu viemään sanaa, pitämään sitä esillä, ei mittailemaan sadon suuruutta tai hedelmän runsautta. Vastuu on kutsujan ja kaiken tarkoitus on hänellä varmasti tiedossa. Kaikki selviää kerran, sitä ennen näemme vain vähän ja vielä useammin emme mitään. Jumalan kutsuun, johdatukseen ja siunaukseen liittyen on varmaa vain se, että kristittynä me kuljemme aina tietä, joita Jeesus on kulkenut edeltä ja jonka hän on itse meille valmistanut. Me emme kulje ja toivo, että Herramme armollisesti tulisi perässä, minne menemmekin. Ei, vaan me menemme sinne, minne Jeesus on kulkenut edeltä ja valmistanut tien. Jokainen mutka, jokainen mäki ja jokainen polku on edeltä kuljettu. Jokainen maisema edeltä katsottu. Meidän tehtävämme on vain mennä sinne, missä Herramme jo on. Eikä sillä tiellä tunneta sattumia eikä tarvitse jossitella. “Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä.” (Miik. 2:13)


Tämä raamatunlause oli minulle aikanaan vapauttava Jumalan vastaus, kun jouduin kipeästi kysymään rankan työhön liittyneen elämänkokemuksen mieltä. Se tuntui lähes kohtuuttomalta. Sen seurauksena luulin oman tehtäväni evankeliumin työssä olevan oikeasti ohi. Outo vakuuttuneisuus kaikkein tärkeimmän päättymisestä. Elämä varmaankin jatkuisi, mutta oma tehtävä olisi jo nähty.  


Näiden tuntojen keskellä Jumala antoi juuri mainitun kohdan toimia vapauttavana sanana ja se toi mukanaan rauhan. Ymmärsin: Herra kulki edellä ja johdatti sellaiseen tehtävään, mihin en olisi koskaan mennyt, jos olisin tiennyt. Hän piti siinä kiinni ajan, jonka katsoi sopivaksi. Hän raivasi jälleen tien eteenpäin, uuteen, kulkien matkan edeltä. En saanut vastausta siihen, miksi kaikki oli tapahtunut. Mutta riitti, että kykenin uskomaan sen olleen sittenkin Jumalan hyvä tarkoitus. Kaikella on mielensä, vaikka kaikkea en ymmärrä enkä näe. Miksi pitäisikään? Eihän se lopulta minulle edes kuulu. Minut on käsketty seuraamaan, ei ymmärtämään jokaista mutkaa ja matkaa.


Monen kristityn yhteistä kokemusta on se, että Jumala riisuu omasta voimasta ja sallii uskonnollisten rakennelmiemme sortua siksi, että Jeesus voisi olla meille entistä läheisempi. Kun Lähi-idän paimenilla oli laumassa villi lammas, niin paimen saattoi joskus murtaa lampaan jalan. Sitten hän sitoi sen ja nosti lampaan harteilleen. Hän kantoi sitä harteillaan niin kauan, että lammas saattoi jälleen itse kävellä omin jaloin. Sen jälkeen villi lammas pysytteli paimenen lähellä. Se huolehti, ettei joutunut tästä liian kauas. Se ei lähtenyt näkömatkaa kauemmas paimenestaan.


Ehkä nyt erityisesti sinua, joka koet tarvitsevasi vakuutusta siitä, että armo riittää ja Kristuksen työ ristillä koskee myös sinua, tahdon rohkaista koetellun kristityn sanoilla. Thomas Wilcox kirjoittaa Kalliissa Hunajan Pisarassa:   


Yhtä vähän kuin voit estää aurinkoa nousemasta, yhtä vähän voi estää Kristusta, vanhurskauden aurinkoa, koittamasta. (Mal. 4: 2) Älä käännä hetkeksikään katsettasi pois Kristuksesta. Älä katsele syntiä, vaan katso ensin Kristusta. Ellet syntejäsi murehtiessasi näe Kristusta, lopeta murehtimisesi.” (Sak. 12: 10)


Ihmiset puhuvat terveinä ollessaan rohkeasti uskosta; harvat tietävät, mitä usko on. Kristus on Raamatun salaisuus, armo on Kristuksen salaisuus. Usko on ihmeellisin asia maailmassa. Lisää siihen jotain omaasi, ja sinä turmelet sen.


Voit olla varma, sinä arka ja koeteltu kristitty: ”Armo kuuluu sulle juuri, /  sulle raukka kurjinkin.  / Vaikka rintaas tuska suuri  / kalvaa liekein polttavin. / Kaikkein synnit Jeesus kantoi  /  kaikkein tähden itsens' antoi /  ristiin, kärsimyksihin.” (VK 80:5) Aamen.


Puhe on myös kuunneltavissa osoitteessa www.kylvaja.fi/lahetyksen-kesapaivat/puheita.