keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Riihen joulu

Kaukasiasta työkaudeltaan Suomeen palanneet lähetit järjestivät pop-up Riihen joulu -tapahtuman kolmannen adventin alla omassa kotipihassaan.


Riihessä oli jo kerran juhlittu tyttären valmistujaisjuhlia pari kesää sitten, mutta nyt syntyi ajatus pukea se jouluiseen asuun ja kutsua ystäviä, tuttavia ja muita vieraita nauttimaan riihen hämyisestä tunnelmasta. Lapsille ja lapsenmielisille oli laadittu toiminnallinen ”Aikamatka ensimmäiseen jouluun” -rastirata läheiselle pellolle kauniisiin vaaramaisemiin. Radalla sai kirjoittaa nimensä ”veroluetteloon”, ratsastaa puuaasilla, ja ihailla Jeesus-vauvaa seimessä. Enkelin ilmoitettua suuren ilon paimenille maailman Vapahtajasta, rastilla saattoi tehdä lumeen lumienkelin ja viimein seurata itämaan tietäjien tapaan tähteä ja ihmetellä heidän kolmea lahjaansa maitokärryssä. Kierroksen päätteeksi vieraat saivat mukaansa pienen makean lahjan. 



Riihessä oli kaupan myös kuumaa juotavaa ja tyttärien leipomia jouluisia herkkuja. Kaikki Riihen joulussa vierailleet sanoivat tapahtuman olleen keidashetki jouluvalmistelujen ja kaiken hulinan lomassa. Narskuva lumi askelten alla rastirataa kiertäessä, huurteiset puut ja sininen taivas, riihen hämärä ja kynttilän valo virittivät vieraat joulun tunnelmaan. 

”Oli huikeaa olla valmistelemassa tätä tapahtumaa yhdessä perheen kanssa! Koimme saaneemme tehtävän järjestää Jeesuksen synttärijuhlat, tällä kertaa upeisiin talvisiin maisemiin. Niin monet kerrat olemme olleet joulujuhlia järjestämässä eksoottisissa maisemissa palmujen katveessa auringonpaisteessa, mutta nyt puitteet olivat täysin erilaiset! Samalla tavalla kuin aikoinaan järjestimme tyttäriemme synttärikemuja, näidenkin juhlien järjestäminen alkoi juhlapaikan, riihen siivoamisella, ja huonekalujen ja koristeiden järjestämisellä. Sitten laadittiin ohjelmaa ja kutsuttiin vieraita. Lopulta leivottiin ja aivan viimeiseksi aseteltiin kukat, tässä tapauksessa kuuset, ja sytytettiin kynttilät: juhlat saattoivat alkaa! 



Itse päivänsankari oli kannettu juhla-aamun koittaessa kapaloituna seimeen. Se oli koskettava ja pyhä hetki meille molemmille, kun kirpeässä pakkasessa laitoimme tyttäriemme vanhan nuken heinien päälle tähden muotoisen piparkakkumuotin loistaessa huurteisena isäni rakentaman seimen yllä. 

Muistimme savimajoissa asuvat kyläläiset Bangladeshissa ja kerjäävät vanhukset miljoonakaupungissa Kaukasiassa. Heillekin on syntynyt Vapahtaja, jo kaksi tuhatta vuotta sitten, mutta tietävätkö he, onko heille kerrottu? Rukouksemme on, että työ, jossa saimme itsekin olla mukana, voisi jatkua näissä maissa, ja kaikkialla maailmassa, jotta mahdollisimman moni saisi elämäänsä toivon toivottomuuden ja rauhan rauhattomuuden keskelle”, kertoo Kaukasian-lähettimme yhdessä aviomiehensä kanssa.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Ebenezerissä määrätietoisesti kohti seuraavia haasteita


Ebenezer-kodin lääkäri tri Faith Goldberg kirjoittaa Ebenezer-kodin kummeille: 

Ebenezer-kodin lääkärinä näen joka päivä, miten asukkaamme taistelevat ylämäessä terveysongelmien, yksinäisyyden, läheisten menetyksen ym. kanssa, mikä ei elämän loppupuolella ole helppoa heikkokuntoiselle ihmiselle. Meillä on paljon opittavaa niiltä ihmisiltä, jotka ovat menneet edeltä ja niiltä, jotka kulkevat rinnallamme rohkaisten. Olemme myös vastuussa niistä, jotka tulevat jälkeemme. 

Kristillisenä kotina Ebenezer kohtaa monia haasteita. Tulevana vuonna on tarkoitus rakentaa lisäkerros ja remontoida täysin ensimmäinen kerros, johon tulee 14-paikkainen osasto kokoaikaista hoitoa tarvitseville asukkaille. Nyt on meneillään suunnittelu- ja varainkeruuvaihe. Tämä on suuri hanke, ja me pyydämme teitä rukoilemaan sen puolesta.  

Tässä kohtaa me muistelemme Kalebin pyyntöä, jonka hän lausui 85-vuotiaana: ”Anna siis minulle se vuoristo, josta Herra tuona päivänä puhui.” (Joos. 14:12) Tuleeko mieleesi henkilöä, joka on innostanut sinua ja vaikuttanut elämääsi? Joku roolihahmo, jolla on ollut sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitaan omaan taivaltamiseen: toivo, ymmärrys, näky, päättäväisyys? 

Isäni työpöydällä oli kaikkien potilaskansioiden, rukouskirjeiden ja silmäklinikan piirrosten seassa kehystettynä motto: ”Kuole kiiveten” (Die Climing). Joskus minua ärsytti tuo lause; miksi hän 67-vuotiaana lähti vielä uudelleen kokoaikaiseen työhön Keski-Aasiaan, vaikka olisi voinut jäädä eläkkeelle? Äitini ja minä haimme hänet hänen viimeiseltä matkaltaan kotiin Uuteen Seelantiin; hän oli 80-vuotias ja sairasti pitkälle levinnyttä syöpää. Hän toi mukanaan kansion, johon oli koottu projektit, joissa hän oli ollut mukana ja ne, joiden hän vielä toivoi näkevänsä toteutuneina. Nyt viisikymppisenä alan arvostaa hänen näkyään ja määrätietoisuuttaan. 

lauantai 15. joulukuuta 2018

Hedelmää tuottava greippipuu

Kylväjän lähetti Daniel Tegene kirjoittaa Etiopiasta:

Ruokaturvahanke sujuu aktiivisesti suunnitelmiemme mukaan. Olemme pitäneet erilaisia kursseja maaseutuväestön yhdistyksissä ja toimittaneet toiminta-alueemme yhdistyksille kuivan maan viljelyyn sopivaa jalostettua maissia. 
Koululaisten asuntolat toimivat oppilaiden lukukauden ajan. Naisten koulutusohjelma jatkaa lukutaidon ja ompelutyön opetusta. 


Erityisen tärkeää hankkeellemme oli, että saimme viedä kaksi S:n maanviljelyksen asiantuntijaa kurssille Melkasan maantalouden tutkimuskeskukseen Adaman lähistölle. Vierailu onnistui hyvin: Nähdessämme greippipuun keskustelimme, miten voisimme elää hedelmällisen elämän. Koska oksat ovat yhteydessä runkoon ja juuriin, tulimme siihen tulokseen, että meidän tulee olla yhteydessä Jeesukseen, jotta elämämme tuottaisi hedelmää. "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5) 

Rukoilkaa edelleen kehityshankkeittemme, naistenkoulutustyömme ja asuntolan opiskelijoiden puolesta. 

Lue lisää Danielin työstä Etiopiassa! Liity renkaaseen ja tilaa Danielin kirjeet suomeksi tai englanniksi, www.kylvaja.fi/liity-tilaa, liity.renkaaseen@kylvaja.fi tai p. 09 2532 5400

perjantai 14. joulukuuta 2018

Joulutunnelmaa Jerusalemissa?



Caspari-keskuksen projektikoordinaattori Sanna Erelä kirjoittaa Israelista:

Joulunodotukseni Jerusalemissa on alkanut. Posti toi joulukalenterin Suomesta. Juutalainen valon juhla, hanukka, sattui tänä vuonna ensimmäisen adventin kanssa samalle viikolle. Kun Suomessa poltettiin ensimmäistä kynttilää ja laulettiin hoosiannaa, täällä syttyivät hanukkakynttilät. Suomen itsenäisyyspäivää pääsin viettämään muiden suomalaisten kanssa suurlähettilään vastaanotolle, ja sekin oli omalla tavallaan ainutkertainen kokemus.

Joulu ei näy katukuvassa juutalaisten asuttamilla alueilla, mutta silti mahdollisuuksia juhlistamiseen täältäkin löytyy, jos niitä haluaa. Jerusalemin YMCA:n arvokas, vanha rakennus pukeutui kimallukseen, ja tungos oli valtava, kun moni halusi nähdä kuusen valojen syttymisen. Adventin aattona luterilaisella Redeemer-kirkolla kuhisi väkeä joulumyyjäisissä – minunkin oli pakko päästä sinne. Samana iltana avattiin myös Betlehemin joulu, ja seimiaukio oli revetä väenpaljoudesta!

Joulu vetää puoleensa sekä juutalaisia että arabeja, myös muslimeja. Kunpa joulun todellinen sisältö avautuisi heille jotenkin! Epäilen kuitenkin, että useimmissa tapauksissa Jeesus hautautuu hömpän ja tunnelmoinnin alle. Messiaaniset juutalaiset suhtautuvat joulunviettoon yleensä kriittisesti tai välinpitämättömästi. Heille joulu edustaa pakanallisia vaikutteita ja siten kristikunnan tekemiä kompromisseja ympäröivän maailman kanssa. Jotkut kirkot, kuten Christ Church Jerusalemissa ja Kylväjän yhteistyökumppani Immanuel-kirkko Tel Avivissa, sentään panostavat ihailtavasti evankeliumin esillä pitämiseen jouluna, kun kiinnostuneita ihmisiä vaeltaa ovista sisään.

Marraskuun viimeisenä pidettiin jo perinteiseksi muodostunut sapattikouluseminaari, mutta tällä kertaa Tel Avivissa Immanuel-kirkolla! Osallistujia oli satakunta, ja siellä oltiin kyllä mahtumisen rajoilla erityisesti keittiön toiminnan suhteen. Työpajoille jouduimme vuokraamaan tiloja Beit Immanuelista, joka on messiaaninen seurakunta ja hostelli kadun toisella puolella. Tällä kertaa unohdimme kerätä kirjallisen palautteen osallistujilta, mutta mieleeni jäi seminaarista vastaavan työtoverini kommentti kanavia pitäneistä luennoitsijoista. Heistä muutama oli kokenut tulleensa erityisen siunatuksi valmistellessaan opetustaan. Rukoukset kantavat tätä työtä kaikissa vaiheissa!

Seurakuntaa perustavaa työtä Kaukasiassa

Rukoukseen muslimien puolesta kutsuvan Perjantai-rukousoppaan aiheena on tänään seurakuntaa perustava työ Kaukasiassa:

Evankeliumi saapui Kaukasiaan jo ensimmäisten vuosisatojen aikana jälkeen Kristuksen, mutta myöhemmin alue on päätynyt islaminuskoisten haltuun. Tänä päivänä islam on alueen valtauskonto ja kristittyjen määrän arvioidaan olevan noin 3 % (300 000). 


Kylväjän työ Kaukasiassa työ alkoi vuonna 2007 ja alueelle on syntynyt pieni, vielä rekisteröimätön seurakunta. Seurakuntaa perustava työ on hidasta ja pitkäjänteistä. ”Marjat poimitaan yksi kerrallaan”, joten emme saavuta suuria joukkoja, vaan kohtaamme ihmisiä yksitellen. Paikallisia tavoitetaan kristinuskon sanoman pariin ystävyyssuhteiden ja työpaikkojen kautta sekä järjestämällä suomen kielen opetusta. Näistä kohtaamisista syntyy ystävyyssuhteita, jotka mahdollistavat ilosanoman kertomisen ja ystävien kutsumisen mukaan seurakuntaan.

Uudet kristityt tarvitsevat lähettien tukea, rinnalla kulkemista ja opetusta kasvaakseen ja vahvistuakseen uskossa. Kristityt kokoontuvat lähettien johdolla raamattupiiriin, jumalanpalvelukseen ja kristillisiin juhliin. 

Rukoilemme:
– Ystävyyssuhteiden syntyminen paikallisten kanssa
– Armon ymmärtäminen ja Jeesuksen vastaanottaminen Vapahtajana
– Paikallisten kristittyjen kasvu kristittyinä
– Seurakunnan kokoontumiset: raamattupiirit, jumalanpalvelukset ja kristilliset juhlat

Koko oppaan voi tilata Kylväjän toimistolta, kylvaja@kylvaja.fi, p. 09 2532 5400 tai Pala maailmalta -kaupasta www.palamaailmalta.fi. 

torstai 13. joulukuuta 2018

Palvelupaikalla

Tomi Vepsäläinen työskentelee vapaaehtoisena Caspari-keskuksessa Jerusalemissa. Hän seuraa aitiopaikallaan Israelissa, missä kulloinkin on mahdollisuus kristittynä palvella ja avata sydämiä evankeliumille.

Mitä tulisi ajatella Israelista tai juutalaista? Siinäpä mielenkiintoinen kysymys. Tästä maasta ja kansasta, josta uutiset kirjoittavat lähes päivittäin, suurimmalla osalla ihmisistä lienee mielipide. Israel herätti tunteita myös Suomessa nuorukaisessa, joka nyt kävelee pitkin Jerusalemin katuja ja kujia.


Olen Tomi Vepsäläinen, 27-vuotias puusepän poika Suomesta. Israel ja juutalaiset ovat kiinnostaneet minua jo useampia vuosia. Haluni tulla tähän maahan nousi vahvemmin pintaan viime talvena, ja samaan hetkeen tarjoutui vapaaehtoistyön mahdollisuus Caspari-keskuksessa. Pidän historian, kulttuurien ja maailmanpolitiikan tutkimisesta, joten jo pelkästään tähän maahan tutustuminen olisi ollut mielenkiintoista. Kuitenkaan meidän tehtävämme maailmassa ei ole vain tutkia ja oppia asioita, vaan myös palvella ja rakastaa. Koen että minun paikkani on nyt palvella ja rakastaa täällä. Samalla saan ihmetellä tätä kaupunkia, joka fyysisestä karuudestaan huolimatta on maailmanpolitiikan polttopiste. Caspari-keskus on kaiken tämän keskellä hieno paikka seurata ympärillä vellovia tapahtumia. Keskuksen mediakatsauksia ja uutiskirjeitä postittaessa ei voi olla pysähtymättä lukemaan aiheeseen liittyviä uutisia. 

Israel on kulttuurien sulatusuuni; sitä voisi verrata sadan vuoden takaiseen New Yorkiin. Täällä kohtaavat kristinusko, islam ja juutalaisuus sekä jossain määrin vapaa-ajattelijat ja idän uskonnot. Tänne tulee juutalaistaustaisia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Afrikasta, Intiasta, Amerikoista, Euroopasta ja Aasiasta tulevilla on keskenään hyvin erilaisia tapoja tehdä asioita, ja siinä riittää sulatettavaa yhdelle maalle. Joskin myös pienelle ihmiselle. Kaiken tämän kulminaatiopisteenä on Jerusalem. Samalla tämä on kristikunnalle paikka, jossa kaikki haluavat olla läsnä. Haasteena onkin, miten olla läsnä olemisen ohella myös tehokas. Mitä kristitty voi tehdä tämän kansan keskellä? Rukouksessa vaeltaminen lienee ainoa vaihtoehto. Olen saanut huomata, että silloin tällöin tulee mahdollisuus tehdä palvelus siellä, toinen täällä. Ehkä nämä pienet rakkauden osoitukset ovat niitä, jotka avaavat sydämiä uudelle. Kun sydän on auki, on löydyttävä paikka, jossa saa kuulla vapauttavan sanoman syntien anteeksi antamisesta ja voi oppia yhteisestä uskostamme. Meillä on hyvä sanoma kerrottavana, eikä sitä tarvitse säästellä.

Eräs mielenkiintoinen oppimisen alue minulle on messiaaninen yhteisö Israelissa. Caspari on näköalapaikka hahmottaa, minne messiaaninen liike ja Jeesuksen uskovat juutalaiset ylipäänsä Israelissa ovat menossa. Siinä kaikessa riittää sisäistettävää useammaksi kuukaudeksi, ellei jopa loppuelämän ajaksi. Tätä kaikkea ihmetellessä kerkeän mopata Casparin lattiat useamman kerran sekä kuunnella ja katsella, missä on minun tilaisuuteni palvella. Siunausta Pohjolaan ja sinun päivääsi!

torstai 29. marraskuuta 2018

Jeesuksen seuraajia Tel Aviv-Jaffassa


Hanna Rissanen Israelista kirjoittaa:

Miten paikalliset kristityt kutsuvat toisia paikallisia mukaan seurakuntaan ja seuraamaan Jeesusta?

Immanuel-kirkon seurakunnan Avointen ovien tapahtumassa syyskuussa kirkossa vieraili kolmen päivän aikana lähes 1 500 israelilaista. Tapahtuman selostukset ja puheet olivat ensimmäistä kertaa heprean kielellä. Seurakunnan messiaaninen pastori Joel oli pukeutunut vapaasti ja kertoi kirkon keskimmäisen lasimaalauksen kohdalla oman uskoontulonsa tarinan. Hän oli ollut asepalveluksessa uskonnollisen rabbinaatin alaisuudessa, ja pyrki siihen aikaan mitä ahkerimmin ja tunnollisimmin noudattamaan käskyjä ja olemaan hyvä juutalainen, siinä onnistumatta.


Ystäväni Haifan ajoilta lähetti kaksi viikkoa sitten minulle iloisena Messenger-viestin, että on muuttanut ”naapuriin” eli Jaffaan. Kutsuin hänet Avoimien ovien tapahtumaan tutustumaan Immanuel-kirkkoon. Hän ilahtui kutsusta ja tuli viikko sitten sapattina. Esittelyn aluksi hän vaihtoi pari iloista sanaa, mutta tilaisuuden jälkeen hän poistui nopeasti ja lähetti minulle viestin, jossa kertoi loukkaantuneensa Joelin todistuksesta. Jopa jotkut omat messiaaniset juutalaiset seurakuntalaiset olivat hämmentyneitä Joelin rohkeudesta ja avoimuudesta. He muistelivat, kuinka aiemmin tanskalainen pastori ja viime vuonna brittiläinen pastori olivat puhuneet ja tulkki oli kääntänyt hepreaksi. Ulkomaalainen pastori, joka puhui englanniksi tulkin välityksellä, pukeutuneena papin asuun, toi sanoman välimatkan päästä, ja todistus oli helpompi kuulla ja ottaa vastaan. Kun sama tulikin suoraan paikalliselta juutalaissyntyiseltä ja hepreaksi, kävi se aivan toisella tapaa kohti ja suorastaan loukkasi.

Immanuel-kirkon lasimaalaukset kertovat Pietarista, ja eikös Pietarin julistuksesta juuri mainita, että hänen saarnansa vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät: ”Mitä meidän pitää tehdä, että pelastuisimme?”

Juutalaiselle on helpompi ottaa vastaan julistusta ulkomaalaiselta, ja moni messiaaninen on tullut uskoon kristityn välityksellä ulkomailla matkustaessaan. Siihen perustuu mm. HIT International, jonka on perustanut israelilaissyntyinen messiaaninen juutalainen Omri Yaakuboviz. Hän vieraili Suomessakin viime keväänä. Omri tuli itse aikoinaan uskoon reppureissullaan majoittuessaan uskovaisten luona. Hän perusti siitä innostuneena HIT (Hosting Israeli Travelers) -verkoston. Siihen on jo moni suomalainenkin liittynyt.

Itsekin olemme todenneet omassa työssämme, että heprean kieltä osaavina meidän on hyvin helppo päästä paikallisten kanssa juttusille ja keskusteluihin. Kirkkoomme tulee helposti sellaisia, jotka suorastaan haluavat kääntyä kristityiksi, pois juutalaisesta uskostaan. Heille on jotenkin helpompi tehdä totaalinen ero entisestä elämästään sen sijaan, että edelleen pysyisivät juutalaisina viettäen juutalaisia juhlia. Juutalainen usko esiintyy heille tuomitsevana ja niinpä he haluavat hylätä kaiken. Tätä taustaa vasten ei ole niin helppoa olla synnyttämässä paikallista messiaanista seurakuntaa.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Galilealainen todistus


Pirkko Said Israelista kirjoittaa:

Jeesus vaikutti Galileassa – ei sattumalta. Siellä on hyvä maaperä sanoman leviämiselle. Jos tapahtuu hyvää tai huonoa, sana leviää, eikä mikään pysy salassa. Edelleen ihmiset tarkkailevat toisiaan ja tietävät toistensa asiat. Jos elämäntodistus herättää luottamusta, arjen keskellä on helppo kutsua ihmisiä Kristuksen yhteyteen. Esteenä voi olla ennakkoluulot, pelko, mitä ihmiset sanovat tai huonot kokemukset uskovista. Mieheni Eliaksen veljellä Suhaililla on tavaratalon yhteydessä kahvila. Hän tapaa siellä paljon ihmisiä ja käy hedelmällisiä keskusteluja heidän kanssaan. Monet ovat löytäneet tien Kristuksen luo.

Toisesta maasta tullut kristitty on kulttuurille vieras ja eksoottinen, jolta voi olla joskus helpompi ottaa vastaan kuin paikallisilta. Elias eli vuosia ulkomaalaisten kristittyjen ympäröimänä, mutta vasta kun heidän rukoukset täyttyivät Jumalan ajalla, hän otti Sanan vastaan. Sittemmin hän on saanut olla kutsumassa ensin veljensä, koko perhekuntansa ja monia muita Jeesuksen luokse. Sanan opetus ja musiikki tekee viikoittain uutta luovaa työtä tämän seurakunnan keskellä.


Meidän maahan tulleiden kristittyjen merkitys on olla esimerkillään tiennäyttäjä. Meidän tehtävänämme on tuoda Kristus ihmisyhteisöön. Meidän tehtävämme on herättää, innostaa, varustaa ja tukee paikallisia kutsumaan toisiaan Kristuksen luo. Tarkoitus ei ole tehdä työtä paikallisten puolesta, vaan opettaa paikalliset ihmisten kalastajiksi Jeesuksen esimerkkiä seuraten. Jeesuksella oli ainutlaatuinen lähetystehtävä tuoda pelastus ihmiskunnalle. Sen lisäksi hän opetuslapseutti oppilaansa, varusti heidät, antoi työkalut ja tehtävän. Ennen paluutaan Isän luo Hän luovutti tehtävän oppilailleen luvaten olla joka päivä heidän kanssaan.


lauantai 24. marraskuuta 2018

Kutsumassa sisaria Jeesuksen luo

Hanna Skyttä kirjoittaa Ateenasta:
Naistenpäivän yhdessäolon jälkeen, lounasta odotellessa, naiset tulevat yhteen ja istuvat rinkiin kuuntelemaan raamattuopetusta. Aiheena on Jeesus ja syntinen nainen. Kuuntelijoissa on sekä Jeesuksen nimen tunnustavia että heitä, jotka eivät Jeesusta vielä tunne.

Istun mukana kuuntelijana ja mietin itsekseni, että tilanne voisi olla mistä tahansa opetustilanteesta tai raamattupiiristä – ja sitähän se onkin. Mutta silti tilanne on erityislaatuinen, sellainen josta sydämessäni kiitän Herraa. Opetuksen vetäjä on nimittäin entinen muslimi, joka vasta muutama vuosi sitten on lähtenyt seuraamaan Jeesusta.

Naiset keskustelevat raamatunkohdasta, ja vetäjä päättää opetuksen Room. 6:23 sanoin: ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Kiitän Jumalaa siitä, että hän on vetänyt näitä naisia puoleensa sekä siitä Pyhän Hengen työstä, joka on varustanut heidät tiedolla ja rohkeudella kutsumaan sisariaan Jeesuksen luo. Vaikka kieltä ja kulttuuria voi opetella, harva yltää samalle tasolle paikallisten kanssa, vuosikymmenienkään jälkeen. Juurtuminen Kristukseen vie myös kauan, ja siinä me muualta tulleet voimme tukea sisariamme ja veljiämme sekä kulkea vaikeuksien läpi heidän rinnallaan.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Vapaaehtoisena vanhainkodissa

Kaisa Hirvikangas kirjoittaa Haifasta Israelista:

Olen turkulainen kätilö ja terveydenhoitaja. Työvuosia on takana jo paljon. Viimevuotisessa kehityskeskustelussa esimieheni kanssa laitoin seuraavan vuoden tavoitteeksi "hyvän työkyvyn ylläpitämisen". Tästä ja syksyllä 2017 tapahtuneesta Myanmarin rohingya-pakolaisten uutisoinnista lähti minussa käyntiin prosessi, jossa kysyin: voisinko rukoilemisen, rahan antamisen ja asiasta puhumisen lisäksi vielä tehdä jotain konkreettista käsilläni, ammattitaidollani kristittynä hoitajana jossain päin maailmaa... Vapaaehtoistyötä!?



Suomalainen työelämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden pitää taukoa. Vuorotteluvapaajärjestelmä antaa tilaisuuden "irtiottoon". Tällä vapaaehtoisrupeamalla lataan siis akkuja, jotta hyvä työkyky säilyy. "Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää, kiitos kun saan voimaa jolla opetella elämää..." (Simojoki-Kaskinen)

Monien vaiheiden jälkeen olen siis Haifassa Kylväjän työntekijän Pirkko Saidin talkoolaisena parin kuukauden ajan. Tätä kirjoittaessani olen ehtinyt olla Israelissa vasta viikon. Yksi Pirkon vastuualueista on Ebenezer-vanhainkoti. Olemme sopineet, että yhtenä päivänä viikossa otan osaa kodin työhön tapaamalla vanhuksia, jututtamalla heitä ja rukoilemalla yhdessä. Sellainenkin tehtävä on suunnitteilla, että tekisin haastattelun ranskaa äidinkielenään puhuvasta kodin asukkaasta. Minulla on oma huone Ebenezerin 3. kerroksessa, joten yhteydenpito ja tapaamiset on helppo järjestää. Asun siis vanhainkodissa... Tässäpä on helppo suunnitella ja kuvitella tulevaa: miten sitä sitten vanhana haluaisi asua! Tai miten toivoisi tulevansa autetuksi! Kotimaassa tosin ei enää ole vanhainkoteja, on palveluasuntoja, hoivakoteja ja senioriasuntoja.

Olen tutustunut vanhainkodin historiaan, eri vuosikymmenien vaiheisiin Ebenezer-koti, ensimmäiset 40 vuotta -kirjan avulla. Monikulttuurisuus ja -kansallisuus sekä muun muassa kielten ja tapojen runsaus ovat hyvin merkittäviä arjen käytäntöihin vaikuttavia tekijöitä. Tämä vanhainkoti on eittämättä hyvin ainutlaatuinen asukkaiden elämänkohtaloiden ja kodin syntyhistorian sekä toimintatapojen vuoksi.

Hoitolaitoksissa ja sairaaloissa yleisesti kerrataan ensiapu-, elvytys- ja evakuointitaitoja esimerkiksi tulipalon varalle. Näissä olosuhteissa korostuu turvallisuus seuraavalla tavalla. Lainaan edellä mainittua kirjaa: "Toinen Libanonin sota puhkesi vuonna 2006. Koska oli odotettavissa, että Libanonista ammuttaisiin raketteja uhkaavan sodan aikana, siihen valmistauduttiin siirtämällä asukkaat pois huoneistaan (Libanonista ammuttu raketti voisi saavuttaa Haifan parissa minuutissa). Kaikki heikot ja sairaat, muista riippuvaiset asukkaat siirrettiin pommisuojaan. Parempikuntoisille järjestettiin tilapäismajoitus lähelle pommisuojaa, jonne henkilökunta tarpeen tullen auttaisi heitä mahdollisimman nopeasti. Muutamat raketit osuivat hyvin lähelle Ebenezer-kotia, joka kuitenkin säilyi vahingoittumattomana. Jumala kuuli omiensa rukoukset ympäri maailmaa. Kuukauden verran kestäneen sodan aikana ammuttiin Libanonista noin 4 000 rakettia ja niistä noin 100 päivittäin. Myöhemmin osoittautui tarpeelliseksi rakentaa pommisuoja jokaiseen kerrokseen. Niitä on onneksi jouduttu käyttämään vain kerran, kun harhaileva raketti tuli Gazasta liian lähelle Haifaa vuonna 2014."

Toinen asia, joka on herättänyt hoitajana huomiota tässä vanhainkodissa, on päivittäisten aktiviteettien ja virikkeiden runsaus. Viime lauantaina kodin yhteydessä olevan Beit Eliahu -seurakunnan juhlasalissa oli konsertti, jossa esiintyi hollantilainen sekakuoro. Eilen iltapäivällä esiintyi vanhainkodin puutarhassa saksalainen nuoriso-orkesteri, joka musisoi iloisesti muun muassa Vivaldin, Griegin ja Mendelssohnin sävelmiä. Kodin käsityö- ja askartelupiirissä valmistaudutaan jo joulukuun 5. päivänä pidettäviin myyjäisiin.

Minulla on etuoikeus olla yhtenä lenkkinä Ebenezer-vanhainkodin pitkässä vapaaehtoisten ketjussa. Uskon, että kohtaamisista ja yhteisestä jakamisesta riittää ravitsevaa kerrottavaa myös työelämään takaisinpaluussa.

torstai 22. marraskuuta 2018

Jotta hän saisi kuulla Jeesuksesta

Hiroko Asuma (vas.) ja Rouva A. (oik.)

Lähetystyöntekijä Lea Lukka Japanista kirjoittaa japanilaisesta rouvasta, jolla on lahja kutsua toisia Jeesuksen luo: 

Hiroko Asuma on töissä Koben kaupungintalolla. Eräänä päivänä hän sai uuden työtoverin, rouva M:n. Heti ensi tapaamisella Hirokon valtasi tunne: ”Olen täällä töissä tämän ihmisen takia!” Tämä rouva M. oli käynyt lapsena pyhäkoulua. Nyt hän laulaa Hirokon pienen kotikirkon, Seishinin luterilaisen kirkon, kuorossa. Kuoro harjoittelee aina jouluksi Messias-oratorion Hallelujan ja esittää sen sitten joulujuhlan huipennukseksi. 

Seishinin kirkko on syntynyt kolmisenkymmentä vuotta sitten lähettien omassa kodissaan aloittamasta kotikokouksesta. Hiroko tuli mukaan jo alkuvaiheessa, kun nuori norjalainen naislähetti Inger Janet piti kirkolla englannin piiriä. Hiroko kokee omakseen Paavalin sanan Timoteukselle: ”Julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan.” 

Kun Hirokon tytär tuli siihen ikään, että äiti alkoi etsiä hänelle pianonsoiton opettajaa, hän sai kuulla eräästä taitavasta, mutta hirveän ankarasta opettaja I:stä. ”Ajattelin, että tutustuin tähän henkilöön, että hän saisi kuulla Jeesuksesta”, Hiroko kertoo. Hiroko alkoi rukoilla I:n puolesta. Hän kutsui tätä teelle kotiinsa, alkoi pelata tennistä samassa ryhmässä, jossa I. pelasi sekä keilasi yhdessä hänen kanssaan. ”Annoin hänelle myös traktaatteja, vaikka pelotti.” Myös monenlaista muuta Hiroko keksi saadakseen I:n tulemaan kirkkoon. Jonkun kerran I. onkin käynyt kirkossa, mutta ei ole vielä kääntynyt kristityksi. 

Rouva A:n (kuvassa oikealla yhdessä Hirokon kanssa) Hiroko tapasi ensimmäisen kerran kaupassa. Kuultuaan tämän kiinnostuksesta englannin kieltä kohtaan Hiroko kutsui hänet suomalaisen lähetin, Kristiinan, pitämään englannin kerhoon kirkolle. Siitä on jo parikymmentä vuotta. Sen jälkeen A. on ollut Laurin pitämässä englannin luokassa vuoden ja on parhaillaan Lean vetämässä englannin luokassa. Englannin lisäksi piirissä opiskellaan aina m
yös Raamattua. Halleluja-kuorossa A:lla on tärkeä tehtävä kuoron pianistina. Rouva A. on kyllä kiinnostunut kristinuskosta, mutta pelkää, että Jeesuksen opetuslapseksi tunnustautuminen sekoittaisi hänen nykyisen onnellisen elämänsä. 

Rouva N. oli jo ennestään Hirokon ystävä siinä vaiheessa, kun Hiroko kutsui hänet kirkkoon. N. alkoikin käydä ahkerasti kirkossa ja hänet myös kastettiin. Sitten tapahtui jotain, minkä vuoksi N. jättäytyi pois seurakunnasta. Hirokon mukaan N:lle uskottiin liian varhain liian vastuullinen tehtävä kirkolla, mikä väsytti ja ehkä katkeroittikin hänet.

Herra K:hon Hiroko tutustui asuntoalueensa kerhotalossa kokoontuneessa englannin luokassa. Seishinin kirkon pastorina toimi siihen aikaan miestyöstä innostunut Tapio. Hiroko kutsui K:ta kirkkoon sanoen: ”Meillä on kirkolla Suomesta tullut lähettiperhe. Etkö lähtisi tapaamaan?” K. lähti, kiinnostui ja hänet kastettiin. Melko pian sen jälkeen K. kuoli syöpään, mutta ehti ennen kuolemaansa kutsua erään tuttavansa kirkkoon. Tämä tuttavakin kastettiin. Hiroko jatkaa: ”Koko kirkon väki tykkäsi herra K:sta. Yhteinen aikamme jäi vähäiseksi, mutta kiitän Jumalaa siitä, että sain tutustua häneen. Odotan innolla hänen tapaamistaan taivaassa”.

Hirokolla on ihmisten toisiinsa ja Jeesukseen tutustuttamisen armolahja. Monia muitakin hän on varmaan kutsunut tässä mainittujen lisäksi. Ihmisten kutsumisesta hän totesi, ettei sitä voi tehdä, ellei oma uskonelämä ole kunnossa ja virkeää. Samalla hän pahoitteli sitä, että on itse nykyään aika penseä. (Lukija saa olla tästä eri mieltä! Kirjoittajan huomautus.) Siitä hän sanoi kuitenkin olevansa varma, että Jumala on olemassa ja ettei ole olemassa muuta Pelastajaa kuin Jeesus.

Hiroko on myös miettinyt sitä, miksi vain harva japanilainen kiinnostuu kristinuskosta. Hän arveli, että syy siihen on – ainakin hänen asuntoalueellaan Seishinissä – se, että ihmiset ovat vauraita ja että heillä on jo kaikki, mitä he mielestään tarvitsevat hyvään, onnelliseen elämään.

Lopuksi Hiroko halusi vielä korostaa lähetystyöntekijöiden panoksen suurta merkitystä. Hän on hyvin kiitollinen heidän olemassaolostaan.