perjantai 19. lokakuuta 2018

Koulun arkea

Määräaikaistyöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:


Saavuin Kaukasiaan viikko ennen koulun alkua, keskelle tohinaa, jossa opettajat järjestelivät luokkiaan kuntoon oppilailleen. Alkuhämmennyksestä oli toivuttava nopeasti ja tartuttava toimeen, jotta kaikki saataisiin valmiiksi ajoissa. Palanen kerrallaan palapeli alkoi saada muotoaan ja niinpä koulu sai alkaa!

Minun käsiini luotettiin suuri vastuu: 12 innokasta, uteliasta ja elämänhaluista oppilasta, 3.–4.-luokkalaista. Suurin osa oppilaista oli minulle tuttuja reilun vuoden takaa, jolloin olin täällä avustajana. On ollut todella mielenkiintoista opetella tuntemaan tuota joukkoa paremmin – jo ensimmäiset viikot ovat paljastaneet jokaisesta omia erityisiä piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa.

Minulla on päävastuu luokasta, mutta kirjoittamisen, lukemisen ja kieliopin tunnit opettaa amerikkalainen opettaja, joka on opettanut koululla jo muutaman vuoden. Minä opetan mm. Raamattua, matematiikkaa ja luonnontiedettä. On ollut helpottavaa jakaa ajatuksia oppilaista ja ratkoa yhdessä eteen tulleita haasteita.
Minusta tuntuu, että olemme hyvä tiimi ja täydennämme hyvin toistemme vahvuuksia!

Olen täynnä kiitollisuutta tässä vaiheessa lukuvuotta. Viikkoja on kuitenkin edessä vielä paljon, ja ensimmäisen vuoden opettajana valmistelut vievät valtavasti aikaa. Näin alkuvaiheessa joutuu itsekin oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta paljon. Saa nähdä kuka oppii tämän vuoden aikana eniten!

Seuraa määräaikaistyöntekijämme elämää Kaukasiassa! Liity renkaaseen!

maanantai 15. lokakuuta 2018

Srimoti Raymonin tarina

Srimoti Raymoni on bangladeshilainen säästöryhmäläinen ja kunnanvaltuutettu. Hän on hindu ja vähemmistötaustainen. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa ja yksi tytär. Mies on päivätyöläinen pelloilla. Tässä hänen tarinansa:



Monta vuotta sitten (1994) BLM-F tuli kotikylääni ja kysyi, haluaisimmeko aloittaa naisten säästöryhmän kylässäni. Olin silloin kotiäiti, mutta olin käynyt koulua 8 luokkaan asti. Minut valittiin ryhmän johtajaksi ja opetin myös muiden säästöryhmien naisia lukemaan. Elämäni muuttui paremmaksi sen jälkeen, kun sain olla mukana säästöryhmässä. Pystyimme ryhmänä ostamaan maata ja lehmiä. Opin myös tekemään käsitöitä ja olin sen jälkeen käsityönopettajana koululapsille. Olen edelleen ryhmämme johtaja.

Kun olin ollut säästöryhmässä kolme vuotta, kyläni ihmiset pyysivät minua osallistumaan kunnallisvaaleihin. Minulle kerrottiin, mitä se tarkoittaisi käytännössä, jonka jälkeen suostuin siihen. Ennen säästöryhmän aloittamista kukaan ei tuntenut minua, mutta sen takia, että olin mukana ryhmässä, ihmiset oppivat tuntemaan minut. Olin kunnanvaltuustossa yhteensä viisi vuotta. Valtuustossa oli 9 miestä ja 3 naista. Aikaisemmin olin todella ujo, enkä uskaltanut puhua ihmisten edessä. Kun olin ollut mukana säästöryhmässä ja kunnanvaltuustossa tulin vahvemmaksi, uskalsin puhua ihmisten edessä ja opin miten tehdä töitä yhteisön kanssa. 

Palvelin ihmisiä eri tavoin, esimerkiksi 6 kylää sai avullani käymälät, köyhät saivat vaateavustusta talvella ja jotkut vanhat ihmiset saivat rahallista tukea valtiolta. Tulin iloiseksi siitä, että sain auttaa muita. Saamansa avun takia he rukoilivat puolestani ja uskon, että sain erityistä siunausta jumalalta (Srimoti on hindu, toim. huom). Aikaisemmin pelkäsin ihmisiä, mutta nyt olen puhunut kunnanvaltuuston edessä ja itseluottamukseni on vahva! 

Vaikka en enää ole mukana kunnanvaltuustossa maaseudun ihmiset pyytävät minua edelleen apuun jos heillä on mitään ongelmia. He kunnioittavat minua ja kuuntelevat neuvojani. Minua on pyydetty uudestaan osallistumaan kunnallisvaaleihin. Itseni takia se ei minua kiinnosta, mutta voisin osallistua uudelleen heidän takiaan. Jos meillä ei ole edustajaa valtuustossa, emme saa apua. Aikaisemmin pääuskontoon kuuluvia hyökkäili kyläämme ja yrittivät riistää meiltä maata. He jopa murhasivat yhden miehen ja yrittivät huijata kyläläisiltä rahaa. Sen jälkeen, kun minä pääsin valtuustoon, niitä hyökkäyksiä ei ole enää ollut. On tärkeää, että vähemmistöheimoihin kuuluvia on valtuustossa niin, että muut eivät käytä meitä hyväksi ja riistä meidän resursseja laittomasti.

Alussa mieheni ei pitänyt siitä ajatuksesta, että olisin kunnallisvaltuutettu. Hän ei aikaisemmin kuunnellut minun mielipiteitäni. Nykyään hän tukee minua, päätämme asioista yhdessä ja hän saattaa jopa laittaa ruokaa kotona, jos minulla on muita menoja.

Toivoisin, että kaikki maaseudun naiset Bangladeshissa voisivat myös ruveta saamaan tuloja ja johtamaan perhettään. Toivoisin, että muillekin voisi käydä niin hyvin, kuin minulle on käynyt. Toivon, että kylissä tapahtuisi kehitystä, niin että ongelmia olisi vähemmän. Olisi tärkeää, että vähemmistöheimoihin kuuluvat naiset pääsisivät päättämään asioista ja että lapset saisivat koulutusta, jotta he voisivat vaikuttaa asioihin. Kaikista köyhimmät tarvitsevat apua kunnan päättäjiltä. Uudet vaalit ovat tulossa pian.

torstai 11. lokakuuta 2018

Jukka Norvannon pohdintaa sunnuntain tekstistä Kylväjän kolehtipyhänä 4.11.2018


24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena

Tekstit: Dan. 2: 31–41, 44; Room. 13:1–7 ja Matt. 17: 24–27



Sunnuntaille varattu evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen suhteesta temppeliin. Sen sijaan Roomalaiskirjeen 13. luvun opetus siitä, että kristityn tulee kunnioittaa esivaltaa, osuu päivän evankeliumia paremmin sunnuntain teemaan ”Kahden valtakunnan kansalaisena”. Danielin kirjan toisen luvun jakeet kertovat taas siitä, kuinka valtakuntien nousu ja tuhokin on lopultakin seurausta siitä, että Jumala johtaa historian vaiheita tahtonsa mukaan.  

Halutessaan saarnaaja voi löytää näistä kolmesta sunnuntaille varatusta raamatunkohdasta yhteisen nimittäjän, joka nousee ennen muuta Danielin kirjan jakeista: Jumala hallitsee tässä maailmassa. 

Luterilaisuudessa Jumalan hallintavalta jaetaan maalliseen ja hengelliseen, Jumalan oikean ja vasemman käden työhön. Vasemman käden työllä tarkoitetaan ennen muuta esivallalle uskottua valtaa pitää kansalaisia kurissa tarvittaessa pakkoakin käyttäen. Jumalan esivallalle uskomasta vallasta Paavali toteaa kirjetekstissä näin: ”Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.” 

Jumalan oikean käden työ liittyy taas evankeliumin ja yleensäkin Jumalan sanan välittämiseen tässä maailmassa. Sanallaan Jumala paljastaa syntiä ja kutsuu meitä langenneita armon osallisuuteen eli uskossa turvautumaan Herraan Jeesukseen. Siinä työssä Jumala ei käytä pakkoa, vaan hän tyytyy kutsumaan ja houkuttelemaan ihmisiä luokseen.  

Näiden, ikään kuin pääsääntöjen noudattaminen, saa aikaan sen, että kristitty saattaa elää tämän maailman keskellä rauhallista elämää, lähimmäisiä ja yhteiskuntaa palvellen.   
Sunnuntaille laaditussa johdannossa kuitenkin aivan oikein muistutetaan siitä, että on tilanteita, jolloin esivalta ylittää sillä asetetut rajat eli nostaa itsensä Jumalan säädösten rinnalle tai ylikin. Silloin kristityn on kieltäydyttävä noudattamasta esivallan määräyksiä. Useissa maissa omaan aikaamme asti sellaisesta toiminnasta on seurannut vainoa, joka on johtanut kidutuksiin ja kuolemaankin. Johdannossa todetaankin: ”Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.” 

Esimerkiksi joillakin Lähetysyhdistys Kylväjän työalueilla kristityiksi kääntyneiden osana on ollut vainotuksi joutuminen. Se ei ole heille vain teoreettinen kysymys, vaan jokapäiväistä todellisuutta. Esivallan säätämien lakien noudattaminen ja toisaalta Jumalan tahdon mukaan toimiminen ovat siis jatkuva haaste kristitylle, vaikka useimmiten totta onkin se, mitä Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä: ”Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin.” 



Sunnuntain evankeliumissa näkökulma on hyvin toisenlainen kuin kirjetekstissä. Se on kirjoitettuna jakeissa Matt. 17:24–27:

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Evankeliumissa mainittu temppelivero ei ollut yhteiskunnan säätämä vero, vaan se liittyi jumalanpalveluselämään. Kysyjät eivät kysy suoraan Jeesukselta tämän halukkuutta maksaa veroa temppelin toiminnan hyväksi, vaan käyttävät Pietaria välikätenä.  

Temppeliveron maksaminen perustui Israelin kansalle jakeissa 2. Moos. 30:11–16 annettuun säädökseen: ”Herra sanoi Moosekselle: ´Kun tarkastat israelilaiset ja lasket heidän soturiensa lukumäärän, heidän tulee samalla antaa Herralle maksu henkensä lunnaiksi, ettei mikään vitsaus kohtaisi heitä tarkastuksen vuoksi. Jokainen, joka joutuu mukaan tarkastukseen, maksakoon puoli sekeliä hopeaa punnittuna pyhäkkösekelin painon mukaan – yksi sekeli on kaksikymmentä geraa – ja tämä puoli sekeliä on uhrilahja Herralle. Jokainen tarkastukseen joutuva, kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, maksakoon tämän uhrilahjan Herralle. Kun annatte uhrilahjan Herralle henkenne lunnaiksi, älköön rikas antako puolta sekeliä enempää älköönkä köyhä sen vähempää. Kerää lunnashopea israelilaisilta ja käytä se pyhäkköteltan jumalanpalveluskuluihin. Se on Herran edessä vakuutena siitä, että teidän henkenne on lunastettu.”   

Veron suuruus oli Jeesuksenkin aikana puoli sekeliä. Se ei ollut juridisesti sitova, koska Rooman valtakunta ei sitä vaatinut, mutta juutalaisille sen maksaminen oli yleensä kansallisen ylpeyden aihe. Kysymys ei siis liittynyt kirjetekstin teeman mukaan kahden maan kansalaisena elämiseen, vaan uskonnollisten säädösten tulkintaan. Niinpä eri juutalaiset ryhmät suhtautuivatkin temppeliveroon eri tavoin. Esimerkiksi saddukeukset eivät hyväksyneet maksua ollenkaan, ja Qumranin essealaiset maksoivat sen vain kerran elinaikanaan. Niinpä oli kiinnostavaa tietää, miten Jeesus suhtautuisi tähän kiistanalaiseen asiaan. 

Hyvä on myös tiedostaa, että sen jälkeen, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin vuonna 70, roomalaiset säätivät lain, jonka mukaan temppeliveroa oli maksettava Roomassa sijaitsevalle epäjumala Jupiterin temppelille. Näin tämä pieni välikohtaus auttaa päättelemään, että Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu ennen temppelin hävittämistä. Sen jälkeen kirjoitetussa evankeliumikirjassa ei olisi ollut mitään mieltä kertoa lukijoille siitä, mitä Jeesus ajatteli temppeliveron maksamisesta Jerusalemin temppeliin. 

Temppelivero maksettiin tavallisesti pääsiäisjuhlan aikana Jerusalemissa, mutta tapana oli, että noin kuukautta ennen pääsiäisjuhlia veronkerääjät kiersivät kaukaisemmilla Galileankin seuduilla ilmeisesti siltä varalta, etteivät kaikki lähtisi juhlille. Niinpä voimme päätellä, että kysymys esitettiin Jeesukselle ehkä vain noin kuukausi ennen hänen kuolemaansa. 

Pietari oli ollut luonteensa mukaisesti valmis vastaamaan Jeesuksenkin puolesta kysymättä tältä asiasta mitään. Niinpä, kun Pietari itsevarmana astuu sisään, Jeesus yllättää tämän kysymällä veron maksamiseen liittyvän kysymyksen, ennen kuin Pietari oli ehtinyt edes esittää asiaansa. Jeesuksen Pietarille tekemän kysymyksen tarkoituksena oli saada opetuslapsi ymmärtämään, ettei tämän ilman muuta oikeaksi olettamansa vastaus ehkä ollutkaan aivan loppuun asti harkittu. Jeesus kysymys, verottavatko maallisten valtakuntien kuninkaat omia lapsiaan vai vieraita, paljastaa ongelman ytimen. 




Pietarin vastaus oli oikea, vaikka meidän aikanamme ei ole lainkaan varmaa, että kuninkaallisten lapset saisivat verovapauden. Jeesuksen aikana sellainen käytäntö oli kuitenkin selviö.  Jeesuksen kysymys paljastaa kuitenkin yllättäen jotain hänen taivaallisesta alkuperästään. Jeesushan oli ja on sen Israelin Jumalan Poika, jonka kunniaksi koko mahtava temppeli oli rakennettu. Pietari oli edellisessä luvussa 16 tunnustanut, että Jeesus on elävän Jumalan Poika. Kuinka Pietari siis voisi edellyttää, että hänen, jonka palvelemista varten temppeli oli rakennettu, pitäisi maksaa siitä veroa?  

Pietari oli ottanut itselleen Jeesuksen opettajan roolin, ja niin kuin monta kertaa muulloinkin hän oli lyönyt kirveensä kiveen. Mutta Jeesus on myös armollinen. Osoitettuaan ensin Pietarin virheen hän kertoo, mistä raha temppelinveroa varten saataisiin.  

Temppeli oli rakennettu Kaikkivaltiaan, kaikkinäkevän ja -tietävän Jumalan kunniaksi. Jeesus käyttää tätä kaikkivaltiuttaan temppeliveron maksamiseen. Ensimmäisen kalan suussa olisi hopearaha, jolla Pietari voisi maksaa vaaditun veron niin omasta kuin Jeesuksenkin puolesta. Se, että Gennesaretin järvestä löytyi kala, jonka suussa oli metalliraha, ei ole nykyäänkään aivan tavatonta. Tietyt kalalajit kun tuntevat viehtymystä metallisiin esineisiin. Ihme sen sijaan oli siinä, että Jeesus tiesi, minkä kalan suusta raha löytyisi.  

Luulenpa, että kun Pietari heitti onkensa veteen ja kaivoi rahaa kalan suusta, hän aivan kouriintuntuvalla tavalla oivalsi, miksi Jeesuksen ei olisi tarvinnut tuota veroa maksaa. 

Tapauksesta kannattaa huomata erityisesti Jeesuksen motiivi: vaikka hänen ei oikeastaan olisi tarvinnutkaan maksaa minkään järkevän perustelun mukaan temppeliveroa, hän suostuu tekemään sen, jottei turhan takia loukkaisi hyvää tarkoittavia ihmisiä.  

Voisiko tämä toimintatapa olla tärkeä evankeliumista nouseva kehotus meille? Kristityn kun tulee olla valmis myös luopumaan oikeuksistaan, jos niistä luopuminen tuottaa todellista iloa toisille ihmisille. Omista oikeuksistaan loppuun saakka kiinni pitävä saattaa kyllä saada itselleen paljon aineellista hyötyä, mutta on aivan eri asia, tuottaako sellainen toiminta Jumalan tahdon mukaista hedelmää. 

tiistai 9. lokakuuta 2018

Syytänkö viestintuojaa ikävästä viestistä?

Kylväjän lähetysteologi Jukka Norvanto kirjoittaa ekumeenisen lähetyspyhän Vanhan testamentin lukukappaleesta Aamos 7:10–15:




Aamoksen kirjan pääteema on Israelin kansaa odottava tuho, jollei se käänny pahuudestaan ja epäjumalanpalvonnasta ja palaa Herran luo.

Teksti on kaksiosainen: ensimmäinen osa (jakeet 10–12) kertoo taustan tapahtumalle: Betelin pappi, Amasja, on lähettänyt kuninkaalle viestin, jossa hän syyttää Amosta kapinan lietsonnasta. Jälkimmäinen osa kattaa jakeet 12–17 (joista kaksi jälkimmäistä ei ole päivän tekstissä). Niissä kerrotaan välienselvittelytilanteesta Aamoksen ja Amasjan välillä.

Amasja tahtoo mahdollisimman korkean auktoriteerin nimissä vaientaa profeetan ilmoittamalla, että kuningas määrää, kuka saa puhua hänen alueellaan. Siksi Aamoksen olisi palattava Juudaan eli toisen kuninkaan alueelle. Aamos kuitenkin vetoaa vielä korkeampaan auktoriteettiin (jae 15) ja sanoo Herran eli Israelin Jumalan lähettäneen hänet julistamaan sanomaa Israelia vastaan. Siksi hän ei voi vaieta ja siksi se, joka nousee profeettaa vastaan, nousee todellisuudessa Jumalaa vastaan.

Aamoksen ja Amasjan välienselvittelyssä oli kysymys myös rahasta (mihin Amasja viittasikin jakeessa 12). Kuningas Jerobeam I oli pystyttänyt Daniin ja Beteliin kultaisen vasikan palvontakohteeksi, jottei kansa kulkisi Jerusalemiin hengellisille juhlille. Aamoksen ja Amasjan mittelössä vastakkain ovat kaksi hengellistä instituutiota: yhteiskunnan tuella ja kannustamana toimiva Betelin (kultaisen vasikan) pyhäkkö ja Herran kutsusta toimiva Herran valtuuttama profeetta, jollaisia Aamoksen lisäksi olivat toki muutkin Jumalan herättämät profeetat.

Teksti puhuu myös yksittäisen ihmisen suhtautumisesta Jumalan ilmoitukseen. Kuvaako Amasjan reaktio myös meitä? Olemmeko yhtä vastahakoisia kuulemaan Jumalan sanaa ja noudattamaan sitä?

Onko niin, että sen sijaan, että ottaisimme vastaan Jumalan sanan lausuman tuomion elämästämme, koetamme päästä pälkähästä mollaamalla sanan julistajaa? Miksi meidän on niin vaikeaa yksinkertaisesti tunnustaa syntimme ja syyllisyytemme ja mennä niiden kanssa Herramme eteen armoa pyytämään? Miksi meidän on niin vaikeaa tunnustaa syyllistyneemme vääryyksiin?

Lopultakin rakkaudesta kansaansa kohtaan Jumala lähetti Aamoksen julistamaan sille tuomiota. Hän kertoi, mitä kansalle tapahtuisi, jollei se kääntyisi pahuudestaan Herran puoleen. Rakkauden vuoksi Aamoksen täytyi lausua ankarat sanat myös Amasjalle. Kysymys oli rakkaudesta, sillä sanojen tarkoituksena oli antaa tälle mahdollisuus kääntyä synneissään Herran puoleen saadakseen ne anteeksi.

Muut ekumeenisen lähetyspyhän materiaalit löydät Suomen ekumeenisen neuvoston sivuilta.

torstai 4. lokakuuta 2018

Vaikeuksien kautta voittoon - Salman tarina

Bangladeshilaisen Salma Khatunin tarina:



Nyt olen kristitty – aikaisemmin olin muslimi. Synnyin muslimiperheeseen. Isäni kuoli vuonna 2001. Vuonna 2003 opiskelin vuoden pääkaupungissa. Kun tulin sieltä kotiin, sain kuulla, että äitini, siskoni ja veljeni halusi oppia tietämään enemmän Jeesuksesta. Minä tulin silloin todella vihaiseksi ja ajattelin, että miksi edes palasin kotiin! Vanhempi veljeni oli kiinnostunut Jeesuksesta ensimmäisenä. Heitä ei oltu vielä kastettu, mutta he olivat kiinnostuneita kristinuskosta. Veljeni kertoi minulle, että eräs ulkomaalainen oli antanut hänelle Raamatun ja hän oli puhunut usean muunkin ulkomaalaisen kanssa. Hänellä oli hyvä suhde heidän kanssaan ja hän oppi siten tuntemaan Jeesuksen. Kun minä olin palannut pääkaupungista kotiin, eräs mies lähikylästä tuli meille usein ja kertoi meille Raamatusta, mutta minä en pitänyt siitä.

Kun minun kaksi veljeäni kastettiin lähikaupungissa, olisin halunnut tulla mukaan tilaisuuteen. Olin tavannut pastorin, joka tuli kastamaan heidät. Hän oli myös entinen muslimi. En kuitenkaan päässyt kastetilaisuuteen, koska matkalla sinne huomasimme, että tie olikin poikki. Silloin kristitty lähikylän mies ehdotti minulle, että voisin mennä seminaariin pääkaupungissa oppimaan Raamatusta. Niinpä minä, kaksi siskoani ja yksi naapurimme lähdimme Dhakaan. Minulla oli paljon kysymyksiä, pidin hengellisestä musiikista ja lauluista, mutta en halunnut kuulla, että Jumala on kolmiyhteinen tai että Jeesus on Jumalan poika. 

Halusin kuitenkin ymmärtää miksi veljeni ja siskoni olivat kiinnostuneita Raamatusta ja Jeesuksesta. Seminaarissa meitä oli 3 siskosta ja yksi poika kylästäni, me olimme ainoat ihmiset seminaarissa, joilla oli muslimi-tausta. Me puhuimme opettajan kanssa paljon, meillä oli hirveästi kysymyksiä ja saimme hyviä vastauksia. Sain häneltä Raamatun ja aloin lukea sitä. Kun luin, että voimme saada syntimme anteeksi, se oli minulle aivan uusia asia. Silloin rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minut oikeanlaiseksi ja antaisi syntini anteeksi. Kun menin seminaarikurssille kolmannen kerran, minulle oli edelleen kysymyksiä, mutta sen kerran jälkeen olin muuttunut. Halusin opiskella Raamattua enemmän ja aloitin vuoden pituisen raamattukoulun siskoni kanssa. Toisena päivänä raamattukoulua minut ja siskoni kastettiin (v. 2005). Opetus
raamattukoulussa oli todella hyvää! He opettivat meille sekä Raamatusta, että koraanista. Siellä oli opettaja, joka oli entinen muslimi sekä yksi opettaja, joka oli edelleen muslimi. Muslimi-opettaja opetti meille islamista ja halusi meidän pysyvän muslimeina. Meitä opiskelijoita oli yli 20 ja meillä kaikilla oli muslimi-tausta.

Kun olin Dhakassa, perheeni rupesi saamaan ongelmia kotikylässäni. Meidän kotimme katolle ruvettiin heittämään kiviä öisin, kukaan ei saanut puhua perheenjäsenteni kanssa ja heistä tuli hylkiöitä. Kaikki tiesivät, että heistä oli tullut kristittyjä. Kyläläiset veivät heidät oikeuteen, käskivät heidän kieltää uskonsa julkisesti ja kääntyä takaisin islamiin. He yrittivät myös pakottaa äitimme  hylkäämään meidät. Siihen aikaan äitini oli jo uskossa, mutta häntä ei oltu kastettu. Hänet jopa vietiin oikeuteen, jotta hän heittäisi meidän perheestä pois julkisesti. Mutta lakimies oli hyvä ja sanoi, että äitimme tulisi kuitenkin aina olemaan äitimme eikä voi heittää meitä perheestämme. Äitini on myöhemmin kertonut, ettei ollut kertaakaan peloissaan.

Kävin välillä lomalla kotikylässäni. Eräänä aamuna, kun olin vielä nukkumassa, kotiimme tuli noin 15 miestä. He uhkailivat minua ja käskivät minun kääntyä takaisin muslimiksi, mutta minä sanoin heille, että uskon Jeesukseen, pidän siitä, enkä aio kääntyä takaisin. He tulivat todella vihaisiksi ja sanoivat, että jos en käänny takaisin, niin en saa enää asua kylässäni. He lukitsivat kaikki ovet ulkoapäin ja jättivät minut sisälle. He kertoivat valheita minusta ja perheestäni muille kyläläisille ja levittivät ilkeitä juoruja. He myös varastivat meiltä vuohen ja äitini pelkäsi, että he varastaisivat myös lehmämme, joten äitini lähetti lehmämme sukulaisillemme. Kukaan ei tullut enää taloomme vierailuille, emme saaneet töitä ja meitä estettiin kastelemasta riisipeltojamme. Niinpä emme pystyneet kasvattamaan mitään pelloillamme yhdeksään vuoteen. Sitten minä päätin, että jos muut ihmiset eivät auta meitä, niin Jumala kyllä auttaa. Niinpä rupesin viljelemään peltojamme yksin ja rukoilin, että Jumala lähettäisi tarpeeksi sadetta, jotta emme tarvitsisi ylimääräistä vettä. Jumala teki sen ja saimme riisiä pelloiltamme. Olen nyt saanut kolme satoa pelloiltamme Jumalan avulla.

Veljeni teki rikosilmoituksen varastetusta vuohesta. Sen kautta paikalliset johtajat saivat tietää tilanteestamme ja he puuttuivat vainoon, jota saimme kokea. He käskivät kyläläisiämme lopettamaan pahanteon meitä vastaan ja nyt saamme elää rauhassa. Kyläläisemme ovat havainneet, että emme ole tehneet pahoja asioita muita vastaan, vaikka olemme saaneet kokea vainoa - emme ole vastanneet pahaan pahalla. Niinpä he ovat muuttunet ja tulevat meidän perheen luokse, jos heillä on jotain ongelmia tai he tarvitsevat apua. Uskoontulostani on nyt kulunut 13 vuotta. Veljeni meni tänä talvena naimisiin ja kyläläisemme olivat mukana hääjuhlassa juhlimassa kanssamme.

lauantai 29. syyskuuta 2018

“Kaikki on hyvin” – Marja Eskola 19.4.1940–18.9.2018

Rakas sisaremme Kristuksessa, lähetys-sairaanhoitaja, ”SISTER MARJA” Eskola pääsi pyhien lepoon ja rauhaan 18.9.2018.



Hänen sisarensa Raija oli hänen vierellään kaksi päivää ja yötä. Viimeisen vuoden aikana Marjan voimat olivat vähitellen hiipuneet sydänlihaksen rappeutumisen vuoksi, myös munuaisten toiminta heikkeni. “Ei ole kipuja, mutta en jaksa enää mitään. Kiitos ystävyydestä ja työtoveruudesta”, oli Marjan viimeisiä viestejä. Sisaruksilleen vuoteensa vierellä hän toisteli: “Kaikki on hyvin.” Enkelien saatossa hän sai siirtyä rauhallisesti lepoon odottamaan meidän Herramme ilmestymistä.

Marja oli ”oikea israelilainen”, joka ei vain uskonut, vaan myös eli elämänsä uskonsa mukaisesti. Ystävyytemme ja työtoveruutemme Marjan kanssa alkoi jo 58 vuotta sitten Turun Betelin nuorten raamattupiirissä. Uskoon tulleiden opiskelijoiden kanssa saimme kutsua ihmisiä kaduilta ja sairaaloissa Sanaa kuuntelemaan. Marja julisti: “Ei riitä, että olet saanut Jeesuksen, onko Jeesus saanut sinut?!” Myöhemmin tuo pieni opiskelijaryhmämme organisoitui Turun Ylioppilaslähetykseksi, nykyiseksi OPKOksi. Lähes puolet meistä lähti myöhemmin lähetystyöhön.


Marja ja muutama hänen sairaanhoitajakavereistaan aloitti työnsä Hämeenlinnan sairaalassa. Jatkaessani opintojani opettajainvalmistuslaitoksessa sairaanhoitajaryhmä oli jo kotiutunut Hämeenlinnan Kristillisen Työväenyhdistykseen, missä saimme vastata Raamatun opetuksesta nuorille ja osasta sen kokouksia. Jämsän lähetyskurssin alkajaisissa 1968 ihmettelimme: ”Ai, sinäkin olet täällä! - Sama ryhmä kuin Turussa!” Myös Norjan luterilaisen lähetysliiton NLM:n Fjellhaugin Lähetyskurssilla ja Etiopian Mekane Jeesus kirkon Eteläisen Synodin palveluksessa olimme samaan aikaan.

Marja toimi Etiopian Mekane Yesus -kirkon (EECMY)/NLM klinikoilla Dillassa, Hagere Mariamissa, Sollamossa, Megassa ja hetken Shakkisossa 1977 ennen evakuointiamme. Sollamon klinikalla hän joutui aiheettomasti syytteeseen ”kuolemantuottamuksesta”. Hänet ja työkeskuksen norjalainen johtaja pidätettiin. Yöt ”putkan” verannalla olivat kylmiä. Vasta kun saimme Yirgalemin sairaalasta lääkärin suorittamaan tuberkuloosiin kuolleen naisen ruumiinavauksen, vangit vapautettiin.

Klinikoiden työ oli vastuullista, vaikeita synnytyksiä, vaarallisia tilanteita. Aamuhartauksien lisäksi Marja osallistui evankeliomiskokouksiin aina kun mahdollista.

Kerran lähetyssihteerin lähes jokavuotisilla Etiopian työmatkoillani Marja kysyi: ”Lähdetkö mukaan?” Ajelimme pitkin savanneja Megasta etelään kohti Kenian rajaa pieneen Hododdi-kylään. Siirryimme puolipallon muotoiseen borana-oromokansan ruohomajaan. Saimme kertoa Jeesuksesta. Viimeiseksi pieni sokea borana-vaimo todisti: “Ennen olimme sokeita. Vanhimmat miehet lukivat teurastetun lehmän suolista tulevaisuuttamme – MUTTA NYT – ME NÄEMME!” Jeesus oli antanut heille ‘näön’. Sokean naisen todistuksen jälkeen kolme nuorta borana-miestä nousi nuotion viereltä seisomaan. Nostaen kätensä ylös he sanoivat: “Minä sanoudun irti Saatanasta, kaikista hänen teistään ja teoistaan. Minä tahdon uskoa Jeesukseen”. Evankelistana Marja pystyi myös avaamaan evankeliumin syvää salaisuutta esimerkiksi, kuinka tulemme vanhurskaiksi uskon kautta. Potilaat Suomen sairaaloissa, Etelä-Etiopian klinikoilla ja erityisesti lapset rakastivat hänen hengellisiä laulujaan.


Viimeisen vaativan työjaksonsa Marja toimi Viialan Vanhainkodin johtajana käyttäen kaikki voimansa vanhusten palvelemiseen – myös vapaa- ja eläkeaikoina! Viimeisinä sairaalapäivinä hän ei jaksanut enää vastata puhelimeen, paitsi etiopialaisen ystävänsä puheluun, josta hän oli saanut erityistä rohkaisua. Marjan suuri ilonaihe oli, että hän oli saanut palvella etiopialaisia edellä mainituilla viidellä EECMY:n työalueella.


Marjan viimeiset terveiset: “Kiitos teille ystävyydestä ja työtoveruudesta. Kaikki on hyvin”.


Kiitämme Taivaallista Isäämme Marja Eskolasta, siitä mitä hän oli, ja hänen hyvästä kristityn esimerkistään. Kiitos Jeesus vuosikymmenistä, joiden aikana me ja sinun seurakuntasi saimme Sinun ja Sister Marjan kanssa elää ystävinä ja työtovereina. Marja, silmämme kostuvat, mutta iloitsemme siitä, että säilytit uskosi täällä maan päällä viimeiseen päivään saakka. Kiitos, että Sinä nyt saat katsella Häntä, johon panit jo nuorena ainoan toivosi.

Rakas Vapahtaja, anna armosi niin, että mekin säilyisimme uskossa viimeiseen päiväämme saakka!

Jätämme Marjan rauhallisin mielin Sinun käsiisi. Ole siunattu! Siunattu olkoon Marja Eskolan muisto! Marjan siunaaminen hautaan tapahtuu lokakuussa hänen sisartensa ja muiden lähimpien sukulaisten ollessa läsnä.




Teksti: Urpo Kyyhkynen, Marjan pitkäaikainen lähettitoveri Etiopiassa

Kuva: Hilkka Hares, Marja Dillan klinikalla vuonna 1973 

torstai 27. syyskuuta 2018

Matkalla maidon ja arojen maassa

Kylväjän kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg vieraili syyskuun alussa ensimmäistä kertaa Mongoliassa, jossa Kylväjä on toiminut vuodesta 1997 alkaen. Seuraavassa Hanna kertoo tunnelmiaan ja matkakokemuksiaan.






Mongoliassa riittää tavoitettavia ja kohdattavia ihmisiä niin maaseudulla kuin suurkaupunkioloissa. Asukkaita on kolme miljoonaa, joista puolet asuu pääkaupunki Ulaanbaatarissa. Kristittyjä on muutama prosentti väestöstä. Yhteiskunnallinen muutos on ollut ilmeisen valtava sosialismin romahdettua 90-luvulla. Ulaanbaatar on suurkaupunki, jossa historian ja kesken jääneiden rakennustyömaiden rinnalla siluettia täydentää dynaamisen vaikutelman luovat korkeat toimistorakennukset. Mongoliassakin nuoriso elää hyvin erilaisessa maailmassa vanhempiinsa verrattuna. Kaikilla on älypuhelimet, koululaiset flossaavat ja nuoret pukeutuvat trendikkäästi, kuten missä tahansa.
Globaaleista ilmiöistä ilmansaasteet koskettavat myös Ulaanbaataria. Osa ihmisistä muuttaakin talveksi pois kaupungista. Jo alkusyksyllä liikenneruuhkien aiheuttama pakokaasun määrä oli valtava. Kun siihen lisätään lämmityskauden kivihiilikäryt, pahimmillaan savu saattaa estää näkyvyyden kadun toiselle puolelle! Köyhillä jurtta-alueilla vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä jäätävää talvea ajatellen.





Mongolia on viisi kertaa Suomen kokoinen, ja maasta suurin osa on aroa ja maaseutua. Etäisyydet ovat valtavat, ja tiestö huonoa. Matkalla voi törmätä niin kuoppiin kuin lammas-, hevos- ja jakkilaumoihinkin sekä ihailla upeita vuoristomaisemia. Liikenteen ja luonnonkauneuden lisäksi ”vaikutuksen” tekee paikallinen ruoka. Lampaanlihan syöminen yleensä ja niin suuressa määrin kuin sitä on tarjolla, vaatii totuttelua. Toinen haaste ”mongoliaksi” syömisessä ovat kuivatut, happamat maitosnäcksit sekä juhlavieraille tarjottava, prosentteja sisältävä tamman maito, jota paikalliseen tapaan tarjotaan täysi kuppi! Maitotee sen sijaan oli erinomaista ja lampaastakin saa perinteisesti hauduttamalla maukkaan mureaa. Maitotuotteet ovat paikallinen herkku ja kulutustuote. Kylväjän paikallisen kehitysyhteistyöjärjestön kursseilla opetetaan tekemään 30 eri tuotetta maidosta ja annetaan pienyrittäjien tiimeille separaattori, muotteja ynnä muuta välineistöä starttipakettina yritystoiminnan aloittamiseksi. Moni on saanut näin välineet elannonhankintaan. Erityisesti maaseudun yksinhuoltajille tämä on avannut keinon elättää perheensä.





Ylpeänä saattoi seurata FLOM-Mongolian naisten aikaansaannoksia kahdessa kaupungissa. Tsetserlegissä tapasimme kampaajakurssin käyneen yksinhuoltajaäidin vuokratuolinsa ääressä sekä teimme ostoksia uuden ostoskeskuksen liikkeessä, jossa myydään naisryhmän villatuotteita. Torilla tapasimme tekemiään maitotuotteita myyvän naisryhmän, jonka naapurissa oli liikuntavammaisen yksinhuoltajaisän myyntipiste. Ulaanbaatarissa pyörätuoliyhdistyksen naiset tekivät vaikutuksen! Rohkeat rouvat muuttavat asenteita ja käytäntöjä vammaisten oikeuksista ja mahdollisuuksista esimerkiksi äitiyteen. Myös kuurojen urheiluliiton haasteet ja edistysaskeleet kuulostivat samoilta kuin missä tahansa. Tämä on voimaannuttamista!

Vierailimme pyörätuoliyhdistyksen järjestämässä seminaarissa, jossa Suomessa koulutetut tadzikistanilaisnaiset vetivät useamman päivän koulutusta vammaisten naisten terveyshankkeen puitteissa mongolialaisille. Paikalla oli myös kuusi miestä ja käsittelyssä vammaisten oikeuksien ajaminen laajasti esimerkiksi vaikuttamistyön kautta. Venäjänkielinen koulutus tulkattiin mongoliaksi ja viittomakielelle. Konferenssihotellin sisäänkäyntiin rakennettiin samaan aikaan luiskaa pyörätuoleja varten.


Luterilaisen kirkon yhteydessä seurakuntatyö on vakiintunutta. Ulaanbaatarissa Säin Medee-seurakunnan jumalanpalveluksessa heprean aamenta ja hallelujaa lukuun ottamatta kieli oli vieras. Opin, että ’humus’ on mongoliaksi ’ihmiset’ eikä syötävää! Tunnelma oli kotoinen ja välitön. Vieraat otettiin hyvin vastaan ja siunattiin erityisesti lopuksi. Nuorilla ja lapsilla oli vastuullaan musiikin säestys ja kolehdin keruu. Mukana oli paljon lapsia, joille pidettiin saarnan aikana pyhäkoulu.




Ensimmäisiä askelia maassa ja työssä otti Kylväjän lähetti Minna Aro, jonka kanssa oli mahdollisuus kulkea ja kuulla alkuvaiheen tuntoja. Kodin laittaminen oli käynnistänyt asettumisen ja parin viikon maassaolon jälkeen alkoi kielikoulu. Kuurojen urheiluliiton toimistolla Minna sai alkutuntumaa paikalliseen viittomakieleen: se on sen verran erilaista, että siitä tulee toinen uusi kieli opeteltavaksi. Moni asia on uutta ja erilaista, mutta luottavasti Minna aloittelee elämää ja aikanaan työtä Mongoliassa. Hän kiittää kaikkia esirukoilijoita ja tukijoita!





Paluumatkalle lähtiessä maa näytti ja tuntui paljon tutummalta kuin tullessa ja ensisilmäyksellä. Mongolia on ainutlaatuinen kokemus ja ainutlaatuinen esimerkki myös lähetyksen Jumalan toiminnasta. Kommunismin romahdettua maassa ei ollut juuri yhtään kristittyjä, ensimmäinen seurakunta syntyi vuonna 1991. Nyt siellä ylistetään Jumalaa ja kerrotaan evankeliumia sekä rakennetaan ihmisarvoista elämää koko yhteiskunnan parhaaksi.

lauantai 22. syyskuuta 2018

Jeesus antaa elämän

Kylväjän kehittämispäällikkö Hanna Räsänen kirjoittaa viime pyhäpäivän tekstistä:


Kuva: Hira Khadgi.

Raamatun äärellä tapaamme kahdenlaista elämää ja kuolemaa. 

Ruumiillinen elämä on alkuperältään Jumalan lahja ja aikaansaannos. Ensimmäisistä ihmisistä alkaen elämä on ihme. Samaan aikaan meille kerrotaan, että ruumiillisesti väkevinkin on syntymästään saakka samaan aikaan kuollut. Kuollut hengellisesti. 

Tätä todellisuutta on ensikuulemalta vaikea käsittää. Miten kiltein ja kohteliain ihminen voisi olla hengellisesti kuollut?, ihmettelemme. 

Raamatun mukaan ihminen on luonnostaan kuin pimeässä, vailla yhteyttä Jumalaan (Room. 3:23). Mutta Jumala itse voi ja haluaa sytyttää valonsa ihmisen hengen pimeyteen: 

Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista”, kirjoittaa Paavali Kolossan seurakunnalle ja jatkaa: ”Te olitte kuolleita rikkomustenne vuoksi, mutta Jumala teki teidän eläviksi Kristuksen kanssa” (Kol. 2:12-13). Kaste ja usko herättävät ihmisen eloon hengellisesti. 

Mikä sitten muuttuu, kun ruumiillisesti elossa oleva herää myös hengessään ja on siten kokonaan elossa? Ei mitään ja samaan aikaan kaikki. 

Ihminen jatkaa elämäänsä kuolevaisen ruumiinsa todellisuudessa epäpuhtain vaikuttimin ja samaan aikaan Pyhä Henki tekee työtään hänessä seurakunnan keskellä Raamatun sanan, rukouksen ja sakramenttien kautta. Kun ihminen hakeutuu näiden ikuisten lahjojen vaikutuspiiriin, ihmisen ja elävän Jumalan yhteys alkaa muuttua toistensa tietämisestä toinen toisensa tuntemiseen. Tämä yhteys synnyttää myös tunnon lähetettynä elämisestä: Olen lähetetty antamaan eteenpäin sitä hyvää, mitä itse olen saanut. 

Kuoleman voittanut Kristus Jeesus elää pyhää elämäänsä jokaisen kristityn sisimmässä. Astumalla sisälle meidän sydämemme sisimpään, hän tarjoaa meille mahdollisuuden astua sisälle siihen läheisyyteen, jossa Jeesus itse elää yhdessä Isä Jumalan kanssa. 

Jumala, joka tuntuu ihmisestä olevan etäämmällä kuin kukaan, on tullut kaikkein likimmäksi ottaessaan Jeesuksessa kannettavakseen meidän kuolevaisen ihmisyytemme. Näin Jumala tarjoaa meille läheisyyden, jossa me samanaikaisesti voimme olla eniten oma itsemme ja eniten Jeesuksen antamasta elämästä osallisia. 

Mutta kokonaan elossa olevakin kuolee biologisessa mielessä kerran. Elämästä luopumisen aika tulee jokaiselle vuorollaan. Kivun ja haikeuden keskellä tarjolla on yli ymmärryksen käyvä Kristuksen rauha. Se vakuuttaa, että kuolema ei ole piste vaan taitekohta uudelle ajalle. Ajalle, jolloin ruumiimme on kuollut ja usko muuttunut näkemiseksi. 

Eikä siinä vielä kaikki. Jeesuksen ansiosta meille annetaan kerran myös uusi ylösnousemusruumis, joka ei koskaan kuole. 

Jeesus todella antaa elämän.

Kirjoitus on ilmestynyt aikaisemmin hartauskirjoituksena Länsi-Saimaan sanomissa 13.9.2018.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Luokseen kutsuva musiikki

Mongolian-lähetti, musiikinopettaja Ella Henriksson kirjoittaa:



”Musiikki on aina kutsunut minua luoksensa. Musiikki kutsuu luokseen ja samalla se kutsuu lähemmäs itseä, syvintä olemusta ja sielua. Musiikki on portti tai ikkuna, joka avaa näkökulmia ja kosketuspintoja itseen, omiin tunteisiin, kokemuksiin ja muistoihin. Itse olen kokenut, että musiikki koskettaa minua sanattomasti sellaisella tasolla ja paikassa, joissa sanoilla ei ole enää merkitystä tai tehoa. Samalla tavalla, kun musiikki voi toimia ikkunana omaan itseen, koen, että se on ikkuna ja yhteys Kaikkivaltiaaseen. Onhan hän itse luonut musiikin ja sen kaikki elementit. Hän on asettanut musiikkiin sen salaperäisen voiman, joka liikuttaa meitä. Joskus koen suurinta yhteyttä Jumalan kanssa juuri musiikin välityksellä. 



Ehkä se on jonkinlaista rukousta musiikissa ja yhdessä oloa musiikissa hänen kanssaan. Hetket, kun löytää ja kuulee niin kaunista musiikkia, että se kuulostaa taivaalliselta, ovat minulle erityisiä ja pyhältä tuntuvia hetkiä. Usein vain itken ja ihmettelen kauneutta, jonka saan kokea. Jumala on kauneus. Hän on luonut kaiken hyvän ja kauniin ja on siis näin myös itse läsnä musiikissa.
Toimin seurakunnassamme jumalanpalvelusten yhteislaulujen säestäjänä ja esilaulujana, useimmin musiikkikerhoon osallistuvien nuorten ja seurakuntamme pastorin kanssa. Koska en osaa kieltä vielä niin paljon, että ymmärtäisin kaikki laulujen sanat, jotkin osat lauluista jäävät minulta vielä ymmärtämättä. Olen kuitenkin huomannut sen, että Pyhä Henki on läsnä, kun seurakunta laulaa hengellisiä lauluja ja että Henki koskettaa myös minua, vaikken järjellisesti ymmärrä jokaista laulettua sanaa. Koen vahvasti, että musiikki yhdistää ihmisiä. Kun soittaa ja laulaa yhdessä, jakaa jotain erityistä kanssaihmisen kanssa. Ehkä se liittyy siihen, että laulaessa ja soittaessa paljastaa itsestään sielun salaisuuksia. 



Yhdessä musisoidessa olemme toisen ihmisen kanssa samassa tilassa, samassa rytmissä, samassa melodiassa, samassa ajatuksessa, samassa rukouksessa, samassa ulottuvuudessa, joka on erillään materiaalisesta maailmasta. Seurakuntana olemme yhdessä laulaessa yhtä Jumalan perhettä Jumalan läsnäolossa ja hänen edessään. Tällaiset hetket tuottavat minulle suurinta iloa ja ovat työni helmihetkiä.”



Lisää Ellan ajatuksia luokseen kutsuvasta musiikista ja Ulaanbaatarissa kokoontuvista musiikkikerhoista voit kuulla Lähetysvartissa Radio Deissä 18.9. klo 20. Ohjelma on kuultavissa myös Kylväjän sivuilla www.kylvaja.fi/tule-mukaan/kuuntelemaan/lahetysvartit

perjantai 14. syyskuuta 2018

Saarnaava muumimuki

Työntekijämme kirjoittaa Israelista: 



Kielikoulussa on paljon Amerikasta tulleita juutalaisia, jotka ovat mitä ilmeisimmin varsin uskonnollisia – Yhdysvalloista tuskin kukaan muuttaa Israeliin paremman elintason perässä. Näitä tulokkaita motivoi sionismi ja vahva sitoutuminen juutalaisuuteen. Näin ollen ei ole suurensuuri yllätys, että heille messiaaniset juutalaiset ovat punainen vaate. Israelissa on ihan ok olla (pakana)kristitty, mutta se, että juutalainen lähtee seuraamaan Jeesusta, on suuri pahennuksen aihe. Minä, joka työskentelen messiaanisen liikkeen puolesta, saan toisinaan osani näistä negatiivisista latauksista. Ryhmääni opettaa Amerikasta yksin alijan tehnyt nuori mies, joka kävi tänne tultuaan armeijan ja oli siellä vastuussa nimenomaan uskonnollista asioista. Vaikka kukaan ei ole sanonut mitään suoraan, olen saattanut nähdä jännän välähdyksen hänen silmissään, kun sivutaan työtäni ja messiaanisia.
Sain Suomesta palattuani volultamme ihanan lahjan: kauniin Muumi-mukin. Kaksi mitä-lie-satuolentoa siinä ihastelee aarrettaan. Mukana tulleessa lipukkeessa kerrotaan, että "Tiuhti ja Viuhti ovat kaksi pientä hahmoa, jotka piilottelevat suurta Kuningasrubiinia matkalaukussaan. He ovat kehittäneet oman kielen, jota muiden on vaikea ymmärtää..."

Yllättäen tunsin, että Jumala puhutteli minua tuon mukin kautta! Yritänkö minäkin kätkeä maailman suurimman aarteen, jota minut on kutsuttu tuomaan tänne...? Silloin kun olin ihan keltanokka, enkä tiennyt kaikkea sitä mitä tänä päivänä tiedän, oli paljon helpompaa olla Jeesuksen todistaja! Nyt kielikoulussa tuntui, että kristikunnan 
ruma juutalaisvastainen historia painoi harteillani; halusin vaieta koska häpesin kaikkea sitä, mitä edustan.

Sen havainnon jälkeen häpesin itseäni lähetystyöntekijänä! Mutta kun sydämemme salat paljastuvat, silloin Jumalan mahdollisuudet alkavat. Parannuksenteko ei ole sitä että yritämme enemmän ja paremmin, vaan sitä että huudamme Vapahtajaa apuun. Palasin kouluun parannuksen paikalta – ja huomasin, että olin vapaa olemaan oma itseni!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Pohjois-Afrikkalaisen musiikin rytmejä

Työntekijämme Pohjois-Afrikasta kirjoittaa:



Musiikki on itselleni ollut rakasta jo pienestä lähtien. Sen avulla voi ilmaista syviä tunteita ja tuoda iloa omaan ja toisten elämään. Pohjois-Afrikassa musiikki on hyvin erilaista kuin Suomessa, orientaalista, rytmistä. Rummut tuovat lisäenergiaa musiikkiin ja innostavat kuulijaa tanssimaan. Rytmi tulee äidinmaidossa ja jo pienenä lapset ovat uskomattomia tanssijoita. Radiossa soivat laulut käsittelevät monesti rakkautta, tai saavuttamatonta rakkautta. 

Hengelliset laulut koskettavat, sillä niissä jokainen voi omalla kielellään ja tavallaan ylistää Jumalaa. Ne koskettavat, sillä ne nousevat syvältä sydämestä. Jumalan kuviksi luotuina meihin on sisäänrakennettu halu tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Musiikki on yksi tällainen tapa. Toista puhuttelee melodia, toista taas laulun sanat. Tärkeintä ei ole muusikin tyyli, vaan musiikin kohde. Jumalaa voi ylistää virsin, menevämmän musiikin, tai pelkästään instrumenttien avulla. Laulaa voi seisten, istuen, tanssien. Tyyli on vapaa. Myös rukous voi olla sydämen laulua Herralle.  

Kuten Laula Ihmiselle -laulussa lauletaan: "Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman, laula ihmisille sanoista, laula teoista yhden ainoan Jumalan. Laula heille sodista, laula saduista, laula kivikaduista, laula sydämestäsi kaikki se, laula se, niin kuin Herralle" (J. Kekäle) 

Minkälainen musiikki koskettaa sisintäsi ja saa sydämesi sykkimään? Mikä tuo esille sydämesi syvimmän kaipuun ja monenväriset tunteet? Minkälainen taivas siitä maalautuu? 

Lue lisää musiikista lähetystyössä Kylväjä-lehdestä nro 8-9/18.

torstai 6. syyskuuta 2018

Hevosenpääviulun tarina


Mongolian-lähetti Mika Laiho kertoo mongolialaisen hevosenpääviulun tarinan:



Hevoset ovat aina olleet mongolialaisille tärkeitä. Jopa Mongolian virallisella lentoyhtiöllä on hevonen tunnuksenaan. Hevosenpääviulu onkin siten ymmärrettävästi Mongolian kansallissoitin. Nimensä mukaisesti siinä on koristeena hieno käsinveistetty hevosenpää. Hevosenpääviulun synnystä kerrotaan Mongoliassa tarinaa samaan tapaan kuin meillä Kalevalassa on tarinoita siitä, kuinka kantele on tehty suuresta hauenleuasta.

Hevosenpääviulun syntykertomus on mielenkiintoinen.  Kerran eli jurtassa Mongolian aroilla muuan nuori mies perheensä kanssa paimennellen karjaansa. Yhtenä päivänä perhe lähti pitkän matkan päähän markkinoille ja siellä poika kohtasi kuvankauniin, maailman ihanimman tytön. Poika ihastui tyttöön ikihyviksi ja he viettivät markkinoilla paljon aikaa yhdessä. Kotiinlähdön hetken koittaessa poika ja tyttö lupasivat, että he näkisivät seuraavan kerran heti kun se vain on mahdollista. Onnettomuudeksi tyttö asui kuitenkin ihan eri puolella maata ja he saivat nähdä toisiaan hyvin harvoin. Aina mahdollisuuden tullen he kuitenkin onnistuivat tapaamaan toisiaan, mutta paljon useammin he olisivat halunneet nähdä.

Sitten eräänä keväänä, varsojen syntymisen aikaan poika huomasi, että hänen laumaansa oli tullut uusi ihmeellinen varsa. Kun poika katsoi tarkkaan hän huomasi, että varsan selkään oli alkanut kasvaa siiventyngät. Varsan varttuessa isoksi siitä tuli pojan suosikkihevonen. Iltaisin muiden mentyä nukkumaan ja hiljaisuuden laskeutuessa jurttaan, livahti poika mitään sanomatta jurtan ovesta ulos arolle ja haki laumastaan tämän lentävän hevosen. Hevosen avulla hän pääsi yhdellä ainoalla loikalla tyttönsä luokse. Näin jatkui pitkään ja he olivat hyvin onnellisia.

Sitten eräänä iltana pojan taas mennessä laumansa luokse hän huomasi, että jotain kamalaa oli tapahtunut. Suureksi surukseen hän löysi laitumelta suosikkihevosensa surmattuna. Hänen vanhempansa olivat tappaneet hevosen, koska silloin oli tapana, että vanhemmat valitsevat puolison, ja heillä oli ihan eri tyttö mielessä pojallensa.  Vanhemmat olivat nimittäin huomanneet, että poika katoaa jonnekin iltaisin eikä puhunut mitään ja aamulla pojan hevonen oli ihan hiestä märkä ja väsynyt, niin kuin on poika itsekin.  Kun poika sitten itki ja suri hevosensa vieressä hän sanoi itsekseen: ”Kaksi parasta asiaa minulta on mennyt elämästäni: maailman ihanin tyttö ja kaikkein hienoin hevonen.”  

Poika kuitenkin ymmärsi, että hevonen hänellä oli kuitenkin vielä jäljellä, joten hän otti hevosen pään itsellensä muistoksi joka tapauksessa. Otettuaan pään poika katsoi hevosen luita, joista alkoikin yhtäkkiä muodostua pään jatkoksi pitkä kaula. Hän otti nekin talteen. Viulun kaikukoppa on ollut alun perin nahkaa, joten poika kietaisi vielä hevosen nahasta kaikukopan viuluunsa. Poika kuitenkin huomasi, että jotain puuttui, sillä ääntä ei lähtenyt vielä ollenkaan. Lopulta poika huomasi hevosen hännän ja leikkasi siitä viuluunsa kielet. Sitten poika soitti kaihoisia lauluja tytöllensä. Viulu soi kahden kielensä kautta kaihoisasti ja surumielisesti. 

Näin ovat mongolit siis vuosisatojen ajan soittaneet kaihoisia laulujaan. Vielä tänä päivänä soittimen kielet ovat myös oikeasti hevosen häntäjouhia.

Kurkkaa 7.9. ilmestyvästä uudesta Kylväjä-lehdestä kuvat muidenkin työalueiden paikallisista soittimista.

maanantai 27. elokuuta 2018

Oppimista ja opettamista

Itä-Aasiaan opiskelijatyöhön elo-syyskuun vaihteessa lähtevät Ahoset opiskelivat toukokuussa Brightonissa Englannissa englannin kielen opettamistaHe kirjoittavat kokemuksistaan: 



"Toukokuussa meillä oli kuukauden mittainen kurssi englannin opettamisesta aikuisille Englannissa. Kurssilta saamamme todistus oli yksi syy siihen, että työlupamme Itä-Aasiaan mahdollistui. Kurssi oli erittäin intensiivinen. Päivät opiskeltiin englannin opettamisen teoriaa ja illat suunniteltiin tulevia oppitunteja. Joka toinen päivä jokainen opiskelija piti vajaan tunnin mittaisia oppimiskokonaisuuksia luokalliselle ulkomailta tulleita opiskelijoita, jotka halusivat parantaa englannin osaamistaan. Muut opiskelijat ja opettajamme olivat taustalla arvioimassa pitämiämme oppitunteja.

Omaa kehittymistä englannin opettajana edisti, että omista oppitunneistaan sai heti tunnin päätteeksi palautetta ja kehitysehdotuksia. Kaikki muut opiskelijat olivat syntyperäisiä brittejä ja meidän ulkomaalaisina täytyi tehdä lujemmin töitä, jotta pysyimme paikallisten vauhdissa. Toisaalta huomasimme, että meilläkin ulkomaalaisina englannin opettajina oli omat vahvuutemme. Esimerkiksi kieliopin ja englannin opiskelun haasteiden ymmärtäminen oli helpompaa meille, jotka emme olleet oppineet englantia äidinmaidossa."

Liity Ahosten renkaaseen, ja pääset kirjeiden kautta mukaan lähetyselämään Itä-Aasiassa!

torstai 23. elokuuta 2018

Keskustelu hostellihuoneessa

Itä-Siperian-lähettimme yöpyi matkallaan hostellihuoneessa, jossa heräsi hyvä keskustelu:



Keskustelu venäläisen huonetoverini kanssa kääntyi hengellisiin asioihin. Kerroin hänelle Jeesuksesta ja Hänen syntiuhristaan ristillä. Jotenkin huomasin, että hän ei ymmärtänyt mistä uhrissa on kysymys. Kysyin häneltä, että tiedätkö mitä uhri tarkoittaa. Hän ei osannut vastata kysymykseen, joten selitin asian vertauksella.

”Kuvittele, että olet ylivelkaantunut. Sinun lainasi on noin miljardi ruplaa. Velkoja vaatii sinua maksamaan velan takaisin. Miten sinä voit maksaa velkasi takaisin?” kysyin häneltä. Hän ei osannut vastata kysymykseen. Kerroin, että hän ei kykenisi itse mitenkään maksamaan takaisin niin suurta summaa. Ratkaisu ongelmaan olisi, että joku toinen maksaisi hänen velkansa. Jatkoin kertomalla, että synti on kuin velka. Joka kerta, kun teemme syntiä, meidän velkataakkamme kasvaa Jumalalle. Me emme voi maksaa hyvillä teoilla takaisin Jumalalle. 

Jumalalla oli kuitenkin ratkaisu tähän ongelmaan. Jumala rakastaa minua ja sinua niin paljon, että Hän antoi oman Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme vuoksi. Jeesus on se välimies, joka tuli velallisen ja Velkojan väliin. Jeesus siis maksoi minun ja sinun syntivelat kuollessaan ristillä. Jeesus on siis uhri Jumalalle meidän syntiemme vuoksi. 

Huomasin, että tämä venäläinen kuunteli tarkkaavaisesti, ja hänen silmänsä kostuivat kuullessaan tästä ilosanomasta, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden. Pyydän vielä, että rukoilette tämän venäläisen huonetoverini puolesta, että hän antaisi koko elämänsä Jeesukselle.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lähetystyötä Jumalan selän takana

Marja-Kaarina Marttilan puhe Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018

Marja-Kaarina Marttila Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018.
Kuva: Kirsi Myllyniemi.


Kun seisot tai istut jonkun henkilön selän takana, et voi nähdä hänen kasvojaan. Kun on jonkun selän takana, ei näe henkilön kasvoja. Oletko joskus kokenut olevasi Jumalan selän takana? Kun elämässä on koettelemuksia, vastoinkäymisiä ja kärsimystä saatamme kokea, että Jumala on kääntänyt selkänsä, emmekä näe hänen kasvojaan. Tuntuu, että Jumala ei näe eikä välitä, missä olen ja mitä minulle tapahtuu.

Herran siunauksessa eli alun perin Aaronin siunauksessa puhutaan myös kasvoista. Jumala kehottaa Mooseksen kautta Aaronia siunaamaan israelilaisia näillä sanoilla, joissa kaksi kertaa Jumalan kasvot ovat siunauksen merkkinä.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.” (4.Moos. 6:22-27)


Jumalan kasvojen suuntautuminen, hänen katseensa ihmistä kohti on siunaus. Jumala kehottaa siunaamaan kansan sanoilla, joissa pyydetään, että Jumala kirkastaa kasvonsa ja kääntää ne kansan puoleen. Kun Jumala kirkastaa itsensä, hän ilmaisee, kuka hän todella on. Mikä on hänen syvin olemuksensa? Jeesus rukoilee Isää luoden katseensa kohti taivasta ennen Getsemanea ja ennen Golgataa sanoilla: Isä hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Me voimme nähdä Jumalan kasvot vain Jeesuksessa ja erityisesti näemme ne hänen kärsimyksessään.

Tässä Johanneksen evankeliumin 17 lukuun tallennetussa Jeesuksen rukouksessa on myös sanat (17-18) "Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä". Ennen uhrin toimittamista Jerusalemin temppelissä rukoiltiin uhrirukous, jossa uhri pyhitettiin laittamalla käsi sen päälle ja näin kaikkien niiden synnit, jotka olivat uhraamassa eläintä, tulivat sen päälle. Jeesus pyhittää itsensä uhriksi meidän tähtemme ja ottaa meidän syntimme päälleen. Hän tulee synniksi meidän vuoksemme, että me saisimme elää.

Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen ja riittävä eikä siihen voida kristityn kärsimyksellä mitään lisätä. Maailmassa Jumalan sanaan sitoutuva kristitty kohtaa silti samaa vastustusta kuin Jeesus. Jokainen Jeesuksen seuraaja ja jokainen hänen kutsumansa ja lähettämänsä kristitty joutuu myös kulkemaan tätä tietä.

Nyt elämme armon ajassa emme vielä täyttymyksen ja kirkkauden aikakaudessa. Näitä kahta aikaa emme saisi sekoittaa toisiinsa. Monet Raamatun ihanat lupaukset täyttyvät kerran kirkkauden valtakunnassa. Täällä me vasta toivomme ja usein hämärtynein silmin katsomme kohti kirkkautta. Vasta siellä on meidän elämämme täyttymys. Täällä kaikki jää puutteelliseksi ja keskeneräiseksi. Siksi yksikään Kristuksen evankeliumin valossa vaeltava ei voi paeta heikkoutta, vähäpätöisyyttä, kärsimyksiä. Paavali ja Barnabas rohkaisivat vastakastettuja kristittyjä kehottaen heitä pysymään uskossa sanoen: Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. (Apt 14:22). Tämä pätee edelleen, eikä vain apostolisena aikana.

Jumala rakentaa valtakuntaansa kärsimysten kautta. Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollut tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus olisi lakaissut pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset olisivat voineet kokonaan unohtaa kuten yöllisen painajaisen. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Saatamme kuitenkin odottaa, että jo tässä ajallisessa elämässämme kokisimme täydellisen parantumisen tai että meistä itsestämmekin tulisi jotain merkittävää. Kysymme ehkä, miksi emme voisi jumalallisen voiman varassa elää kaikin puolin onnellista ja menestyvää elämää jo tässä ajassa, iankaikkisuuden tällä puolen.

Meidät on lähetty kulkemaan samanlaista tietä kuin meidän Mestarimmekin. Perille vievä tie on vaivojen ja koettelemusten polku. Kristus voitti kärsimällä, joten myös hänen omansa voittavat kärsimällä. Jumala on nähnyt hyväksi tässä pahan vallassa olevassa maailmassa rakentaa omaa valtakuntaansa ensin ainoan Poikansa kärsimysten ja sitten hänen Poikansa lunastamien ja häneen uskossa liitettyjen kärsimysten kautta. Seurakunta rakentuu Kristuksen jatkuvan kärsimyksen kautta. Kristus kärsii omiensa kärsimyksessä. Jeesus rukoilee ylimmäispapillisessa rukouksessa (Joh 17), että minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

En aio ratkaista kärsimyksen ongelmaa eli teodikean ongelmaa. Katsomme tätä aihetta vain yhdestä näkökulmasta ja se on lähetys ja kärsimys. Kärsimyksen ongelma on laaja ja lyhyesti voisi sanoa, että syntiinlankeemuksen maailmassa me kärsimme. Toiseksi voidaan sanoa, että Jumala on itse kärsinyt ja kärsii Jeesuksessa. Kärsimys tulee kristityn osaksi, koska tai jos hän on Jeesuksen seuraaja. Emme ole sivuraiteilla, vaan Raamatusta ja lähetyshistoriasta selviää, että olemme lähetyksen ytimessä, sen sykkivässä sydämessä, kun tutkimme aihetta kärsimys. Mitään oikeaa Jumalan sanaan perustuvaa, Kristusta kirkastavaa ja hänen kirkkoaan rakentavaa lähetystyötä ei ole ilman kärsimystä. Kristuksen kärsimyksen ja haavojen kautta meillä on syntien anteeksiantamus ja siksi myös hänen kirkkonsa yksi tuntomerkki on, että se on kärsivä kirkko. Se kärsii, koska se julistaa sanomaa Jeesuksesta, joka voitti maailman kärsimisellään ja kuolemallaan.

Monet lähetystyöntekijät ovat kokeneet, mitä on elää Jumalan selän takana. Käytämme tätä ilmausta kaukaisista, vaikeasti saavutettavista ja alkeellisista paikoista, joihin ns. kehitys ei vielä ole ehtinyt. Jos joku on Jumalan selän takana, hän on periferiassa, kaukana jostakin, jota pidetään keskuksena. Tällaisissa paikoissa monet lähetystyöntekijät ovat tehneet työtä ja monet edelleen asuvat ja tekevät työtään. Tässä tapauksessa ilmaus on eurosentrinen eli meillä eurooppalaisilla tai länsimaalaisilla on tapana katsoa kaikkea täältä omasta maanosastamme käsin. Todellisuudessa koko maa on Herran, ja hän tuntee sen kaikki kolkat ja kaikki kansat. Hän haluaa, että kaikki pelastuvat. Siksi lähetystyötä tehdään ja siksi se vie joskus länsimaalaisittain katsottuna Jumalan selän taakse.

Pelkästään elämänolot lähetyskentällä voivat olla vaarallisia ja jokapäiväistä vaivaa aiheuttavia. Moni lähetystyöntekijä on kohdannut kentällä sairauksia, levottomuuksia ja väkivaltaa, yksinäisyyttä, vihamielisyyttä mutta ennen kaikkea oman syntisen luontonsa, joka aiheuttaa kärsimystä. Toisessa merkityksessä myös tästä tulee tunne Jumalan selän takana olemisesta. ”Herra, miksi et katso tänne ja käännä kasvojasi minuun päin? Tee minusta parempi sinun todistajasi.” Näin lienee moni lähetystyöntekijä vuosisatojen kuluessa rukoillut. On suurta Jumalan armoa, saada nähdä, että Jumala tekee työtään meistä huolimatta. Itse asiassa meidän heikkoutemme ja meidän kärsimyksemme avulla. Hän on heikoissa vahva.

Onko sitten niin, että kun ihminen kärsii, hän on Jumalan selän takana? Vai onko sen vain ihmisen kokemus. Ap. tekojen 6. ja 7. luku kertovat, mitä tapahtui, kun Stefanos kivitettiin ja hänestä tuli ensimmäinen martyros, eli veritodistaja. Luukas kirjoittaa, että Jerusalemin juutalaisten vanhimmat ja kirjanoppineet raastoivat hänet mukaansa ja veivät neuvoston eteen. Tätä ennen oli tapahtunut paljon. Stefanos oli valittu diakoniksi Jerusalemin seurakuntaan. Raamattu todistaa hänestä, että hän oli
täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä. Sitten kerrotaan, että Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa.

Siellä, missä Jumalan sana leviää ja se koskettaa ihmisten sydämiä synnyttäen uskoa, sitä aina myös vastustetaan ja sanan julistajat tai heidän läheisensä joutuvat kärsimään. Jumalan vihollinen, Saatana ei jää viettämään vapaapäivää, kun Jumala tekee työtään sanallaan, sen julistajien kautta Pyhän Henkensä voimalla. Siksi ei ole lähetystä ilman kärsimystä. Ja myös siksi, että kaikki kunnia lähetystyön etenemisestä kuuluu yksin Jumalalle. Kun hänen lähettiläänsä kohtaavat vaikeuksia ja kärsivät itse tai heidän läheisensä, joutuvat he luottamaan vain Jumalaan ja hänen armoonsa ja antamaan kaiken kunnian sille, jolle se kuuluu.

Stefanos siis seisoi juutalaisten neuvoston edessä ja he syyttivät häntä siitä, että hän ei lakkaa puhumasta temppeliä, pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan. Stafanos sai tilaisuuden puolustaa itseään ja pitää puheen neuvoston jäsenille käyden läpi koko Israelin kansalle annetut Jumalan lupaukset, liitot ja profeetat ja todeten lopuksi, että Israel oli torjunut Pelastajansa. Stefanos sai kohdata juutalaisten vihan, mutta ei puhunut sanaakaan Jumalan selän taakse joutumisesta, vaan oikeastaan päinvastoin. Kuultuaan Stefanoksen sanat neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Sitten meille kerrotaan, että täynnä Pyhää Henkeä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen. Stefanos sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"

Jeesus itse käytti ilmaisua Ihmisen Poika puhuessaan itsestään ja juuri näin Stefanos kuvaa taivaallista näkyään hetki ennen kuolemaansa. Hän ei ollut Jumalan selän takana, vaan Jumala itse katsoi valtaistuimeltaan taivaallisesta kunniastaan ja voimastaan Stefanoksen puoleen ennen kuin kutsui rakkaan palvelijansa kotiin. Ihmisen Poika itse sillä hetkellä neuvoston kokoontumishuoneessa ihmisten silmissä oli häväisty, pilkattu ja pian tapettu yhdessä vaatimattomassa seuraajassaan, mutta samalla hetkellä Hän näyttäytyi kunniassaan sille, jonka hän oli kalliisti ostanut omakseen ja valinnut todistajakseen juuri tähän hetkeen. Neuvosto ja paikalla olleet, Saul mukaan lukien, kaikesta päätellen eivät nähneet taivaallista näkyä. Sen näki vain Stefanos. 

Jumala antoi ensimmäisen marttyyrin kärsimyksen pahimman hetken alkaessa ikään kuin vakuutuksen: ”Älä pelkää. Minä tässä. Et ole yksin neuvoston edessä. Minä katson sinun puoleesi ja näen kaiken. Minä tiedän, mitä sinulle tapahtuu, olen kaikessa lähelläsi. Katso minuun päin koko ajan. Yksikään kivi ei lennä sinuun, ilman että se koskettaa myös minua. Kun terävä kivi osuu kasvoihisi ja rikkoo silmäsi, se osuu myös minun kasvoihini. Veri sokaisee näkösi, mutta uskon silmin katso minuun. Olen ristillä sovittanut kaikki sinun syntisi. Älä pelkää niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua.”

Tässä maailmassa sillä hetkellä, kun Stefanos kivitettiin, Jumala näyttäytyi ihmisten silmille heikkona, verisenä ja lopullisesti lyötynä, mutta sille, joka kärsi hänen nimensä tähden, hän näytti todelliset, iankaikkiset kasvonsa, Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan, Voiman oikealla puolella. Näky meni ohitse ja Stefanos kuuli, kuinka neuvoston jäsenet alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat Stefanoksen ulos kaupungista kivittääkseen hänet. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois. (8:1) Kuten Stefanus, näin saa jokainen uskonsa tähden vainottu tai vangittu, kipujen, sairauden, yksinäisyyden, masennuksen ja kuoleman hetkellä kuunnella, kun Jeesus puhuu ja vakuuttaa sanassaan Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen. (Ilm. 1:17)

Vuosisatoja Stefanoksen jälkeen, maailman ensimmäisiin kristillisiin maihin kuuluvaan Etiopiaan ja sen lähetyshistoriaan liittyy kymmeniä ellei satoja marttyyreita. Mengistu Haile Mariamin diktatuurin vuodet ovat edelleen kipeä ja verinen muisto koko maan kansalle. Kaikkien kirkkojen johtajia vangittiin, kidutettiin ja monia tapettiin ilman oikeudenkäyntiä. Nostan esille nyt vain yhden marttyyrin Etiopian lähetyshistoriasta, tanskalaisen sairaanhoitajan Janne (lausutaan Janne, siis nainen) Pedersenin, joka kuoli vuonna 1997. Kuolinviesti ja kertomus Jannesta ovat piirtynyt mieleeni erityisen terävänä, koska sinä keväänä, kun hän kuoli, meidän perheemme odotti Suomessa viisumia Etiopiaan raamattukoulutyöhön juuri sen Mekane Yesus kirkon synodin alueelle, jossa Jannekin työskenteli. 

Tämä Kristuksen todistaja joutui Balessa, Etiopian muslimialueella, todennäköisesti islamistisen ryöstömurhan kohteeksi automatkalla syrjäisellä metsäalueella. Joku voisi sanoa, että hän oli Jumalan selän takana, jos katsoo sitä aluetta Etiopiankin kartalla. Se on vuoristoinen, harvaanasuttu metsäalue Itä-Etiopiassa ja inhimillisesti katsoen se on kaukana kaikesta. Todistajat kertoivat, että Dello Mennassa, jossa Janne toimi sairaanhoitajana jotkut vastustivat Mekane Yesus-kirkon sairaanhoitotyötä, koska muslimitkin saivat apua kirkon klinikoilla ja sairaalassa ja naiset pääsivät niihin synnyttämään. 

Klinikoilla myös pidettiin hartauksia, joissa luettiin Jumalan sanaa ja laulettiin Jeesuksesta. Emme tiedä tarkemmin Jannen viimeisestä elämänhetkestä, mutta voimme sanoa, että hän ei ollut Jumalan selän takana vaan Ihmisen Poika itse käänsi kasvonsa hänen puoleensa ja katsoi häneen, kun murhaaja iski silmittömän raivon vallassa veitsen iskuja Jannen kehoon, myös kasvoihin. Janne sai kohdata Herransa ja on kuolemansa kautta palvellut Herraansa, sillä Etiopian kirkko on yksi maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja ja suurin luterilainen kirkko. Janne on haudattu Dodolaan, samaisen Balen maakunnan toiseen kaupunkiin ja siellä haudan risti todistaa edelleen, että Jeesus on voittanut kuolemallaan synnin vallan. Siellä Janne odottaa ylösnousemuksen aamua, kun hän saa uuden ruumiin ja uudet kasvot, joista veitsen iskut on pyyhitty pois ja hän saa nähdä Vapahtajansa kasvoista kasvoihin.

Stefanos ja Janne eivät siis joutuneet Jumalan selän taakse, vaikka kärsivät aina kuolemaan saakka. Mutta on olemassa yksi, joka joutui. Hän ei joutunut vain Jumalan selän taakse vaan kokonaan Jumalan hylkäämäksi meidän takiamme, koska me käänsimme selkämme Jumalalle. Siksi hän kärsi kidutuksen ja kuoli ristillä huutaen ennen kuolemaansa Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.

Evankelista Johannes kirjoittaa Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen päätteeksi, että tämän sanottuaan Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, jonne Jeesus ja opetuslapset menivät. Jeesus pyysi Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta: ”Jääkää te tähän siksi aikaa, kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Heprealaiskirje (5:7-8) kuvaa tätä rukoushetkeä myös: "Ääneen itkien hän rukoili ja huusi avukseen Häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus."

Jeesus rukoili kolme hetkeä ja kolme kertaa hän löysi lähimmät ihmisensä nukkumasta. Jumalan Poika oli yksin kuoleman tuskassa ja heittäytyi kasvoilleen maahan. Sinä yönä Jumalan kasvot koskettivat maan tomua. Getsemanen öinen rukoustaistelu onkin varsinainen Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous. Getsemanen yö on kärsivän ihmisen taistelu inhimillisesti tuskallisimman asian edessä, syyttömänä rangaistuskuoleman edessä. Mutta se on vielä paljon enemmän: Jumalan Poika kuolee ihmiskunnan puolesta ja tehdään synniksi. Pilkkaajat sylkivät ja löivät Jeesusta kasvoihin ja syyttivät pahimmasta rikoksesta eli Jumalan pilkasta. 

Synnittömästä tehtiin synnin perikuva, jotta me saamme nähdä kerran kasvoista kasvoihin Herramme ja Jumalamme.

Vain tämän takia voi kerran toteutua se, mistä Ilmestyskirja ennustaa: Elämän veden virta kumpuaa kristallinkirkkaana Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla kasvaa elämän puu. Puun lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä (Ilmestyskirja 22:1).