keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Pääsiäisjuhliin kutsumassa

Lähettimme Liedenpohjat Ukrainan Odessasta kirjoittivat pääsiäisen alla:




Alkuvuosi on mennyt vauhdikkaasti. Juutalaisten pääsiäinen alkaa jo olla ovella. Se on maalis-huhtikuun vaihteessa. Niinpä viime viikolla sain Jews for Jesus -viikkokokouksessa oman osuuteni kutsutraktaateista jaettavaksi. Osuuteni on tällä kertaa noin 10 000, kun väkeä on tavallista vähemmän. Kaikkiaan jaamme kutsutraktaatteja 80 000. Sää vain näyttää olevan lähipäivinä aika lailla huono. Siksi itsekin aloitin jo viime viikolla torstaina ja perjantaina niitä jakamaan. Ilma oli vielä mukavan keväinen. Torstaina oli paljon erityisesti juutalaisia liikkeellä. Olisivatkohan sitten lukeneet säätiedotuksesta, että kylmenevää oli luvassa. Jaoin siis kutsuja messiaanisten seurakuntien pääsiäisjuhliin. Kutsussa oli kolme ajankohtaa ja osoitetta pääsiäissederille:

1. pe 30.3. klo 18.30 messiaaninen Luvattu maa seurakunta (Katovskajan kaupunginosa)
2. la 31.3. klo 17.00 messiaaninen Uusi Jerusalem seurakunta (Tserjomushkin kaupunginosa)
3. su 1.4. klo 10.00 Uusi Jerusalem seurakunnan uusi jumalanpalvelus paikka Tsernomorkassa, joka on asuinkeskittymä jo hieman Odessan ulkopuolella (aloitettu viime syksynä)

Moni, erityisesti juutalainen, pysähtyi sen verran, että antoi yhteystietonsa. Pysähtyneille annoin messiaanisten seurakuntien kutsun lisäksi kutsun Jews for Jesus (Juutalaiset Jeesukselle) -sederiin eli pääsiäisaterialle ja kotiin luettavaksi 4-sivuisen Bsora Tova – Hyvä uutinen -lehden, jonka aiheena on: Miten tämä yö eroaa kaikista muista öistä? 

Lehdessä on selitykset ja kappaleet seuraavista aiheista:

- Miksi käärimme kolme matsanpalaa yhteen liinaan?
- Miksi sederillä murretaan juuri keskimmäinen kolmesta matsan palasta?
- Missä on pääsiäislampaamme tai pääsiäisuhrimme nykyään?
- Seder, miten sitä juhlivat Jeesus ja hänen opetuslapsensa?
- Jeesus pääsiäislampaana
- Jerusalemin temppelin uhrikäytännön loppuminen
- Afikomen seremonia (keskimmäinen matsanpala taitetaan kahtia, kääritään liinaan, piilotetaan ja otetaan taas myöhemmin esille).

Myös yksi juutalaisen kulttuurikeskuksen eläkkeellä oleva organisaattori pysähtyi juttelemaan kanssani. Ensi kerran keskustelin hänen kanssaan bussimatkan aikana muutama vuosi sitten, kun olin matkalla keskustaan. Sittemmin olen törmännyt häneen useasti. Voitte rukoilla kaikkien tapaamieni juutalaisten puolesta, että Jumala vetäisi heitä puoleensa, niin että he kääntyisivät juutalaisen Messiaan, Jeesuksen, puoleen, ja että heillä olisi halu ja mahdollisuus tulla mukaan pääsiäisjuhliin.




Tänä vuonna päätimme järjestää Jews for Jesus (Juutalaiset Jeesukselle) -sederin perjantaina 30.3. klo 17 Keskushotellin salissa. Hotellin ja salin sijainti Odessan keskustassa on todella hyvä. Itse hotelli on neuvostoaikainen ja jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta ihan asiallinen. Samassa salissa pidetään Jews for Jesus -sapattikokous joka perjantai. Kutsumme sederiin uusia juutalaisia, jotka joskus ovat yhteystietonsa kadulla antaneet. Toivomme ja rukoilemme että mukaan tulisi uusia, ja että ainakin osa heistä voisi alkaa käymään sapateissa säännöllisesti kuulemassa Jumalan Sanaa. Igor ja Galina ovat matkoilla, joten olen juhlasta kokonaisvastuussa. Itse sederin vetävät Gennadij ja Larissa.

Tähän perjantain sederiin emme tilan vuoksi jakaneet kutsuja avoimesti kadulla, vaan annoin niitä vain kadulla pysähtyneille juutalaisille ja lisäksi teen puhelinsoittoja juutalaiskoteihin. Sata henkeä kyllä juuri ja juuri mahtuu tarvittaessa. Tällä viikolla torstaina myös laitetaan tiedossamme oleviin osoitteisiin postitse kutsu niin Jews for Jesus -sederiin kuin messiaanisten seurakuntien juhlatilaisuuksiin, joiden otsikkona on Jeeus Kristus juutalaisessa pääsiäisessä.




---
Ahkera kutsujen jakaminen tuotti tulosta. Pääsiäisjuhlia vietettiin neljään kertaan. Perjantain molempiin sedereihin tuli noin 110 henkeä, lauantain sederiin lähes 180 henkeä ja sunnuntainakin oli osallistujia vielä 30. Osallistujista juutalaisia oli noin 40–50 %. Mukaan tuli niin vanhoja tuttuja kuin myös ensikertaa mukaan uskaltautuneita. Jotkut heistä rukoilivat myös katumusrukouksen ja vastaanottivat Jeesuksen omaksi Messiaakseen.

Myös Jeesus opetuslapsineen vietti juuri seder-ateriaa (Luuk. 22:14–16):

Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: "Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa."

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hengessä eläen: kutsu muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen




Taidokkaat esitykset toivat vahvan viestin afrikkalaisen kuoromusiikin voimasta.



”Meidät on kutsuttu kasteen kautta muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, Kristus-keskeiseen elämäntapaan maailmassa, jossa monet ihmiset kohtaavat epätoivoa, torjuntaa, yksinäisyyttä ja arvottomuutta.”

Tänä vuonna 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) ekumeeninen maailmanlähetyskonferenssi järjestettiin 8.-15.3 Arushassa Tansaniassa. Edellinen vastaava kokous pidettiin Ateenassa vuonna 2005. Nyt kokoonnuttiin toista kertaa Afrikassa. Vuonna 1958 Ghanassa järjestetyn konferenssin jälkeen monet maanosan valtiot ja lähetystyön tuloksena syntyneet kansalliset kirkot ovat itsenäistyneet. Maailman kristillisyyden painopiste on siirtynyt Afrikkaan, mistä löytyvät nykyään myös maailman suurimmat luterilaiset kirkot: Etiopian Mekane Yesus -kirkko ja Tansanian evankelis-luterilainen kirkko, joka toimi Arushan kokouksen isäntäkirkkona.

Kokoukseen osallistui 1024 osanottajaa, joista 543 oli kirkkojen virallisia delegaatteja. Miehiä osallistujista on 605 ja naisia 419. Sain toimia yhtenä kolmesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaateista. Suomen ortodoksisella kirkolla oli kokouksessa kaksi delegaattia. Suomalaisia oli eri yhteyksien kautta ja eri tehtävissä mukana kaikkiaan liki 30.




Suomalaisia konferenssin osallistujia.

 
Arushan kokousohjelma oli laadittu tuomaan esille afrikkalaisen kristillisyyden ominaispiirteitä. Paras tuntuma Afrikkaan syntyi ensikertalaiselle kuitenkin yksityisten kohtaamisten ja keskustelujen kautta. Tansanian tuntevat lähetystyöntekijät kertoivat värikkäästi niin liikennekulttuurista, kirkkojen kuorokilpailuista, seksuaalietiikasta kuin turvallisuustilanteestakin. Päivittäisten raamattutyöskentelyjen jälkeen pöytäkeskustelussa oli hienoa, kirkkokunnasta riippumatta, kuulla niin Afrikan kuin muiden maiden edustajien uskon ilmaisuja. Afrikkalaisen musiikin, erityisesti kuorolaulun, voima tuli vaikuttavalla tavalla esiin konferenssin aikana. Eräillä on rytmi veressä!

Lieneekö paikallinen korostus, että konferenssin hartauselämä oli vilkasta ja nousi eri traditioiden pohjalta. Sekä liturgisissa osissa että lauluissa käytettiin eri kieliä, myös viittomakieltä. Yhteen ääneen lausuttu Isä meidän – rukous kunkin omalla kielellä toimi kokoavana elementtinä. Sunnuntaina vierailimme eri paikallisissa kirkoissa. Itse osallistuin Arushan ortodoksikirkon kolmituntiseen piispan liturgiaan, joka kielimuurinkin takia jäi ulkokohtaiseksi kokemukseksi. Kontekstualisointi tansanialaiseen kulttuuriin ilmeni musiikin kautta vasta pihapiirissä.

Arushan ortodoksikirkossa suomalaiset delegaatit Markus Silvola Hanna Lindberg Trinidad
 ja Tobagolaisen delegaatin seurassa.


Kristinuskon painopisteen muutoksen myötä myös lähetyksen painopiste on siirtynyt pois Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Ne, jotka ovat samaistaneet kristinuskon ja länsimaisen kristillisyyden, ovat joutuneet terveelliseen kriisiin. Kolonialistista lähetystyön historiaa, ”valkoisen miehen taakkaa”, on syytäkin käydä rehellisesti läpi ja tämä työskentely näkyi myös Arushassa.

Tuli kuitenkin tuntuma, että asiassa on vaikea päästä eteenpäin ja kristillisen lähetyksen historia kapeutuu vain viimeiseen 200 vuoteen. Tosiasia, että evankeliumi ei ole lähtöisin Euroopasta mainittiin useasti, mutta mihin pitäisi palata, jotta päästään käsiksi alkuperäiseen, ei käynyt selväksi. Mistä löytyisi välineitä missiologisen uudistumisen mahdollistumiseksi?

KMN:n ekumeenisessa, vuonna 2013 julkaistussa Yhdessä kohti elämää -lähetysasiakirjassa puhutaan marginaaliin joutuneista ja miten heidän tulee olla lähetyksen keskiössä mission uusina toimijoina (mission from the margins). Myös Arushan kokouksessa lähetyksen reuna-alueet olivat usein esiin nostettu, mutta monitulkintaiseksi jäänyt yläkäsite, joka liitettiin kaikkeen mahdolliseen. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta yhteiskunnan ja kirkon reunamille epäkristillisesti työnnettyjen huomioiminen ja heidän kuulemisensa on tärkeää. Kirkon kuuluu kohdata kaikki ihmiset ja evankeliumi kuuluu kaikille. Suomalaisesta tämä kuulostaa itsestään selvältä modernin, kokonaisvaltaisen lähetystyön määritelmän näkökulmasta. Miten marginaalius sinänsä tekisi kenestäkään Jumalan mission asiantuntijaa ja toimijaa, jäi epäselväksi. 


      Matkassa mukana oli myös Viron kirkon lähetyskeskuksen johtaja Leevi Reinaru. Viron
 lähetyshistoria ulottuu myös Tansaniaan. Lue lisää:

 Kirkon nuorten draamaryhmän vaikuttava esitys konferenssin avajaisissa.


Mission uutta suuntaa omista lähtökohdistaan ja historiastaan käsin etsivät eurooppalaiset kirkot ja lähetysjärjestöt saattavat huomaamattaan jatkaa kolonialistista ohjaustaan. Tästä esimerkkinä erään afrikkalaisen kirkon nuori johtaja kertoi, että heidän länsimainen yhteistyökumppaninsa rahoittaa avokätisesti kehitysyhteistyöprojekteja, mutta evankelistojen kouluttamiseen on vaikea saada tukea. Hänen kirkkonsa näkökulmasta tälle olisi ensisijainen tarve.

Usko on universaalia ja Raamattu puhuttelee kaikkia kansoja. Kristinuskoa on viimeiset pari sataa vuotta levitetty maailmassa pääosin länsimaisessa kulttuurisessa muodossa, jossa se on paljolti vieraantunut juutalaisista juuristaan. Evankeliumin uudelleen kontekstualisoinnista takaisin juutalaiseen viitekehykseen voisi olla missiologisesti hyötyä kaikkien kansojen keskuudessa tehtävää työtä ajatellen. Yhteys kristillisen uskon juutalaisiin juuriin ja Jeesukseen uskoviin juutalaisiin kuitenkin puuttui Arushassa. Siinä yksi ekumeenisessa lähetyskeskustelussa reuna-alueille jätetty ryhmä, jonka kanssa käytävä dialogi haastaisi ja hyödyttäisi varmasti molempia osapuolia. 

 Maailman kristillisyyden painopiste on siirtynyt Afrikkaan. Sieltä löytyvät tällä hetkellä myös suurimmat luterilaiset kirkot.


Me kaikki kolme kirkkomme delegaattia olimme maallikkoja. Meidän kutsumisemme edustamaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa nimenomaan ei-ammattiteologeina lähettää mielestäni vahvan viestin lähetyksen kuulumisesta kaikille kristityille, kaikille seurakuntalaisille. Arushan kutsu elävään opetuslapseuteen, muuttumaan ja muuttamaan, elämään todeksi lähetyselämää, on tarkoitettu koko kirkolle ja kaikille sen jäsenille.

”Opetuslapseus on sekä lahja että kutsu. Se kutsuu meitä olemaan aktiivisia Jumalan työtovereita maailman muuttamiseksi. Me jaamme Jumalan armon osallistumalla Jumalan lähetykseen. Opetuslapseuden matka johtaa meidät jakamaan ja elämään todeksi Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Se tapahtuu etsimällä oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoilla, jotka ovat toisenlaisia kuin ne, mitä maailma tarjoaa.

Sitaatit Arushan Hengessä eläen: kutsu muuttavaan opetuslapseuteen -julkilausumasta. Lue lausuma kokonaan täältä





Teksti ja kuvat: Hanna Lindberg

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp3?open&cid=Content42E5ED


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Elämää Itä-Siperiassa

Lähettimme Itä-Siperiasta kirjoittaa:



Maaliskuun ensimmäisenä päivänä puhelimeen tulvi ”hyvää kevään ensimmäistä päivää”-viestejä. Itse olin kevään saapumisesta iloinnut jo pari viikkoa, kun ei ollut lämpötila enää -40C kylmemmälle puolelle laskenut. Ulkoliikuntakausikin tästä pikkuhiljaa alkaa, kun päivisin lämpötila on -20 ja -30C välimaastossa. Kohta jäät ovat tupaten täynnä luistelijoita, hiihtäjät valtaavat ladut, ja laskettelijat matkaavat kaupungin ulkopuolella oleviin rinteisiin. Itse pysyttelen enimmäkseen sisäliikunnassa, mutta joskus tulee vuokrattua sukset tai luistimet tunniksi tai pariksi. Luistelukausi on varsin lyhyt, jo huhtikuun alussa on talviliikuntakauden viimehetket käsillä, siksi paikalliset eivät tuhlaa hetkeäkään ottaakseen tästä vuoden ajasta kaiken ilon irti.

Liikunnan lisäksi käyn harrastusmielessä munniharppusoittotunneilla. Olen myös innostunut ruoanlaitosta nyt, kun torakat eivät tule enää päivittäin vierailulle. Usein keittelen esimerkiksi puolukkaruispuuroa torilta haetuista puolukoista. Puolukkametsään en vielä ole ehtinyt. Kaasu-uunin kanssa on ollut opettelua. Alussa poltin kaikki paistokset pohjasta, nyt olen oppinut pienentämään liekkiä ja pidentämään paistoaikaa. Kiinalaisilta, joita täällä myös asustelee paljon, olen oppinut, että kananmunaa pannulla valmistaessa erinomaisen maukas lopputulos syntyy, kun joukkoon sekoittaa paloiteltua tomaattia ja valkosipulia.

Päivisin hion venäjän taitoani kielikoekuntoon ja yritän myös takoa sahan kieltä päähäni. Sanontojen sananmukaiset käännökset ihmetyttävät. Säästä puhuttaessa kuvaillaan taivasta, esimerkiksi pakastuessa taivas kylmenee. Vihreää ja sinistä tarkoittava sana on sama, tarvittaessa lisätään eteen ”ruoho” tai ”taivas” selventämään, kummasta väristä on kyse. Olen yrittänyt päästä ruskean värin käsitteestä selville. Jos sinistä ja vihreää varten on vain yksi sana, ruskeaa varten ainakin kolme. Yksi tarkoittaa lehmän ruskeaa, toinen jonkin linnun väriä ja kolmas vielä
jotain aivan muuta. 




Välillä menen harjoittelemaan kielitaitoa elokuviin. Dokumentti, joka kuvasi hevosen kasvattajan elämää ympäri vuoden oli varsin mielenkiintoinen. Moni kaupunkilainenkin omistaa tamman, vaikkei ole sitä koskaan nähnyt. He tietävät hevosensa olevan edelleen elossa, kun saavat vuosittain varsan lihaa. Joskus he toki tekevät päätöksen jättää varsa eloon kasvamaan, että jatkossakin saisivat varsan lihaa.

Sahan kieli ja kulttuuri on tullut entistä tutummaksi, kun pieneen seurakuntaamme mukaan on tullut myös äidinkielenään sahaa puhuvia. Kuinka tärkeää onkaan, että jokainen saa kuulla Jumalan Sanaa omalla kielellään niinpä evankeliumin teksti on jo jonkin aikaa luettu kahdella kielellä. Olemme myös alkaneet laulaa toisinaan sahan kielellä. Inkerin kirkon virsikirjassa olevaan virteen ”Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan” löytyi sanat myös sahan kielellä. 

Kyllähän siinä alussa tahtoi mennä kieli solmuun, mutta onneksi on tuttu sävel. Kielten moninaisuutta pääsee ihmettelemään myös esirukoushetkessä. Jokainen seurakuntalainen vuorollaan kantaa vastuuta esirukouksesta kooten yhteiset rukousaiheet ja rukoillen äidinkielellään. Koska rukousaiheet kerätään yhdessä, kaikki tietävät, minkä asioiden puolesta rukoillaan, vaikka kyseistä kieltä ei ymmärtäisi. Jumala onneksi ymmärtää kaikkia kieliä, niin venäjää, sahaa, suomea, kiinaa kuin muitakin kieliä, joilla kannamme toinen toisiamme ja yhteisiä asioita Taivaan Isämme eteen.


Kirjoitus on ilmestynyt 23.3.2018 Kuhmolaisen seurakuntaliitteessä Unilukkarissa.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kohti Kaukasiaa

Viime syksyllä lähetyskurssilla ollut, ensi syksynä Kaukasiaan suuntaava perhe kirjoittaa:


Olemme lähetyskandidaatteja. Kuulostaapa hienolta. Jos Jumala suo, olemme lähdössä syksyllä Kaukasiaan. Moni asia mietityttää. Mitä teemme asunnon kanssa? Kuinka lapset pärjäävät? Opimmekohan uuden kielen sujuvasti? Kerron vähän kuinka tähän on tultu.

Me olimme jo pitkään miettineet, mikä on meidän paikkamme lähetystyössä. Olimme miettineet, olemmeko lähettäjiä vai lähtijöitä. Tulemme uskovista perheistä. Kävimme lapsina tahoillamme erilaisissa lähetystilaisuuksissa perheidemme kanssa. Kuulimme lähetystyöntekijöiden kertomuksia työstään ja maista joissa nämä työskentelivät. Kummallakin kupli sisällä, että onpa lähetystyöntekijällä mielenkiintoinen ja monipuolinen työ. Meihin teki vaikutus lähetystyöntekijöiden rohkeus ja luottamus Taivaan Isään.

Toimin seurakunnassa osa-aikaisena lähetyssihteerinä diakonissan toimen ohella vuosina 2005 – 2007. Lähetyssihteerinä tutustuin moniin lähetteihin ja heidän arkeensa lähemmin ja aloin miettiä, että olisikohan meistäkin lähtijöiksi. Kävimme kymmenen vuotta sitten SLS:n esikoulutuskurssin ja esikoulutusharjoittelun Jerusalemissa. Tuolloin saimme kulkea lähetystyöntekijöiden mukana heidän reissuillaan ja seurata heidän elämäänsä muutenkin. Tuli ajatus, että lähetystyöntekijätkin ovat tavallisia ihmisiä. Jumala kutsuu tavallisia ihmisiä tavallisen elämän keskeltä kulkemaan Hänen edellä valmistamissaan teoissa Hänen kunniakseen, jotta mahdollisimman moni saisi kuulla Hyvän uutisen maailman Vapahtajasta.




Tuon esikouluharjoittelun jälkeen työt Suomessa ja perheenlisäys veivät ajan ja huomion mahdollisesta ajatuksesta lähetystyöhön lähtemisestä. Viime vuoden maaliskuussa pääsimme yllättäen käymään Kylväjän toimistolla. Kysyimme koulutuspäällikkö Pentti Marttilalta, olisikohan meille joskus paikkaa lähtijän roolissa lähetystyössä. Pentti kertoi, että jos viikon sisällä laitamme paperit, niin ehtisimme hakea syksyllä alkavalle kurssille. Laitoimme hakemukset ja meidät valittiin kurssille.

Lähetyskurssi kesti syyslukukauden. Asuimme ja opiskelimme Raamattuopistolla. Saimme tasokasta opetusta taitavilta Raamatun opettajilta ja monet lähetystyöntekijät tulivat kertomaan kokemuksistaan kentiltä. Kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja niin kurssitovereidemme kuin lähetystyöntekijöidenkin kanssa. Kaiken kaikkiaan opiskeluaika oli todella antoisa. Valmistuimme lähetyskurssilta joulun alla.




Nyt meillä on kevät aikaa valmistautua lähtöön. Olemme ottaneet tarvittavia rokotuksia ja miettineet mistä kaikista tavaroista voisimme luopua. Olemme saaneet nimikkoseurakuntia ja
järjestämme niiden kanssa vierailuja. Olemme saaneet myös monia lähettäjiä, joiden avulla lähteminen on mahdollista. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!


Lähde rukoillen Kaukasiaan suuntaavan lähettiperheen matkaan. Liity heidän renkaaseensa: liity.renkaaseen@kylvaja.fi.


Ps. Sama tilanne on nytkin, vielä on reilu viikko aikaa hakea ensi syksyn lähetyskurssille. Lue lisää www.kylvaja.fi/rekry.




perjantai 16. maaliskuuta 2018

Rissaset mukaan Immanuel-kirkon arkeen


Hanna ja Juha-Pekka Rissanen Israelista kirjoittavat:

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana on Tel Aviv-Jaffassa elinpiirissämme tapahtunut paljon monenlaista. Olemme solahtaneet sinänsä ihan hyvin suurkaupungin elämänmenoon. Säiden kannalta tulimme tänne sopivaan aikaan, koska vielä ei ole kovin kuumaa, on satanut ja sisällä on ollut vielä jopa hyvinkin koleaa. Muutto- ym. touhut ennen Israeliin tuloa olivat väsyttäneet meidät perusteellisesti, ja siksi olikin hyvä voida ottaa alku rauhallisesti työn kannalta. Olemme osallistuneet kuitenkin jo alusta lähtien Immanuel-kirkon seurakunnan säännölliseen toimintaan.
         



Mukavana perehdytyksenä uuden kotikaupunkimme historiaan tämänkertaisessa alkuvaiheessa ovat toimineet paikalliset opastetut kävelyretket, jotka ovat suuntautuneet nyky-Tel Avivin alkusijoille ja vanhaan Jaffaan. On ollut mukava olla tekemisissä paikallisten asukkaiden kanssa heti alkuvaiheessa. Olemme toki tavanneet myös jo useita ystäviämme, jotka tunnemme aikaisemmilta Israelin-vuosiltamme.

Sapatti- ja sunnuntaijumalanpalvelukset, avoin kirkko -toiminta, keskiviikkoillan raamattupiiri, säännölliset rukoushetket ja konsertit muodostavat säännöllisen toiminnan kokonaisuuden. Raamattupiirin muutimme englanninkielisestä hepreankieliseksi työyhteisöön tulomme myötä. Osallistujat ovat hepreaa puhuvia Israelin kansalaisia. Johtava pastori, brittiläissyntyinen Bradley Long on jakanut meille mukavasti vastuuta raamattupiirin lisäksi. Hanna on hoitanut avoin kirkko -toimintaa, järjestellyt kirkon kirjahyllyjä, joilla on tarjolla ilmaisjakelukirjoja sekä Juha-Pekka johtanut puhetta työntekijäkokouksessa ja avustanut ja vetänyt jumalalanpalveluksia. Viime viikonloppuna jumalanpalveluksissa oli sellainen haastava tilanne, ettei meillä ollut ollenkaan vakituista urkuriamme oman konserttinsa takia. Musiikin vetäminen hoitui vapaaehtoisvoimin sekä Juha-Pekan ”säestäessä” viululla. Onneksi sunnuntain palveluksessa saimme säestysapua eräältä ruotsalaiselta vierailijalta.







tiistai 13. maaliskuuta 2018

Roomalaiskirjeen perusteellista opiskelua

Koben raamattukoulussa Japanissa opettava lähettimme Lea Lukka kirjoittaa:

Roomalaiskirjeen luennot ovat nyt ohi. Kahdessa lukukaudessa (20x90 min.) ehdimme juuri ja juuri kahdeksannen luvun loppuun. Kyllä se oli kova urakka! Kun alkaa miettiä kirjeen jakeita, sanoja ja ilmaisuja tarkkaan, niin ovathan ne hirveän vaikeita omalla äidinkielelläkin ajateltuina! Miten sitten pystyä selittämään jakeiden sanoma helppotajuisesti japanin kielellä?! Jos ottaa tavoitteekseen nostaa esiin vain pääajatukset kustakin luvusta, niin sekin on tietysti yksi tapa opettaa kirjettä. Toinen tapa on se, että ottaa haasteekseen ihan yksittäistenkin jakeiden jonkinlaiselle selkokielelle pukemisen. Mitä Paavali tarkoittaa esimerkiksi silloin, kun hän väittää, että ”joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä”? (Room. 6:7, KR38).

Eräänä tavoitteenani pidin sitä, että opiskelijat oppisivat itse ilmaisemaan kirjeen ajatuksia ja lauseiden merkityksiä omin sanoin. Tähän heillä oli tilaisuus kahdessa kirjallisessa kokeessa, joita heille pidin. Toisella koekerralla opiskelijat selviytyivätkin tästä huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla ja vastaukset pitenivät. Ohessa ote erään opiskelijan vastauksesta ja käsialanäyte.



Pääasia kai olisi, että edes muutama kohta avautuisi opiskelijoille sellaisiksi aarteiksi, joihin voi turvautua sielunhädässä. Silloin, kun omatunto, ehkä myös ihmiset ja perkele syyttävät meitä synneistä ja laiminlyönneistä. Että silloin muistaisi Jumalan Kristuksessa tehneen jo kaiken sen, mitä Jumalan pyhä laki ihmiseltä vaatii pelastumisen ehtona. Meidän osuudeksemme jää vain sen uskominen ja siitä kiittäminen, että Jeesus täytti kaikki lain vaatimukset meidän puolestamme ja lisäksi otti päälleen synneistämme tulevan rangaistuksen meidän sijastamme. (Esim. Room. 8:3-4)


Seuraa raamattutyötä Japanissa ja tule mukaan rukouksin. Liity Lean renkaaseen!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Japanin talvea

Lea Lukka Japanista kirjoittaa:

Talvi on taittumassa. Kyllä se taas tällä erää riittääkin -tunne on pinnalla. Pihalla kyllä tarkenee. Toista on sisällä. Tammi-helmikuussa oli aamulla herätessä sisällä nollan tai +1:n asteen päiviä 16. Kolmena aamuna oli pakkasta -2. Silloin vettä ei tietenkään tullut hanasta kuin tipoittain ja sitten kun sitä alkoi tulla norona, sen alle muodostui jääpuikko keittiön pesualtaaseen.

Jääpuikko altaassa

Kylmät alkoivat jo joulukuussa, jolloin silloinkin oli jo monta +2, +3 tai +4 aamua. Ei minulla ole kuitenkaan mitään syytä valittaa! Olen saanut olla terveenä koko ajan. Ehkä nousu lämpimästä vuoteesta kylmään huoneeseen on verrattavissa pikaiseen avannossa pulahtamiseen, ennen kuin saa lenkkivaatteet ylleen ja pääsee lämmittelemään ulkona juoksemalla. Kotiin palattua on keho lämmin ja suihkun aikana (vain yhtenä aamuna suihku oli jäässä) ilmapumppu ehtii lämmittää keittiön sen verran, että siellä tarkenee valmistaa aamupalan villapusero, villatakki ja ulkotakki päällä, myssy päässä ja huopatossut – joissa ainakin kahdet villasukat – jalassa. Siis kaiken kaikkiaan pirteä aamun aloitus!

Tällä seudulla ei satanut luntakaan kuin muutamana päivänä vähäsen, joten liikkuminen oli helppoa. Monilla alueilla Japanissa lunta satoi jopa metrikaupalla. Uutisissa ilmoitettiin sellaisia lukuja kuin 2 metriä, 3 metriä tai 4 metriä. Joka vuosi aina jokunen ihminen kuolee, kun putoaakin itse katolta lumen sijasta, jota on ollut lapioimassa alas. Nyt, maaliskuuta lähestyttäessä, aurinko valaisee ja lämmittää päivällä etelänpuoleiset huoneet niin, että niissä selviää muutaman tunnin ilman tehokasta, mutta nukuttavaa (!) ja sammutettaessa käryttävää öljylämmitintä.

Näkymä Lean työhuoneen ikkunasta


Huonokuntoisille talvi on kuitenkin melkoinen koetus. Olen ollut kovasti huolissani eräästä seurakuntalaisesta (69 v.), K-sanista, joka asuu yksin yli sata vuotta vanhassa sukunsa talossa. Se talo on vielä kylmempi kuin tämä kirkkorakennus, jossa itse asun. Siihen taloon vuoren juurella ei osu kunnolla aurinkokaan. K-san sai lonkkamurtuman viime elokuussa eikä siksi pysty esimerkiksi nostamaan muutaman litran öljysäiliötä lämmittimeen. Hän on sinnitellyt japanilaisen kotatsun (matala pöytä, jonka päällä on peitto ja alla lämpölamppu) varassa kylmyydessä ja kivuissa. Ei-kristitty sisko miehineen tarjoaa hänelle joskus kyydin sairaalaan, kun autolla ajaminenkin tekee kipeää.


Seuraa Lean elämää ja työtä Japanissa ja tule mukaan rukouksin. Liity Lean renkaaseen!

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Pimeyden varjon laaksossa



Työntekijämme Pohjois-Afrikasta kirjoittaa:

Tämä alkanut vuosi on ollut monelle lähellä ja kaukana vaellus pimeyden varjon laaksossa. Näen ympärilläni, ja itsessäni, paljon rikkinäisyyttä, kaipuuta, lohduttomuutta ja kipua. Syvän surun keskellä on vaikea löytää sanoja, on vaikea löytää toivoa tai lohdutusta. Kyynelten valuessa en voi muuta kuin olla toista lähellä ja sanoa, että olen täällä sinua varten. Sairauden tai kuoleman kohdatessa haluamme lohduttaa, muttemme löydä sanoja ja oikeastaan sanamme valuvat tyhjiin. Suurten kysymysten äärellä joudumme nöyrästi toteamaan, ettemme ymmärrä, emmekä löydä vastauksia tai ratkaisuja.

Työni, läheisten kohtaamisten ja oman kipuiluni kautta ymmärrän yhä selvemmin, etteivät omat voimani riitä, eivätkä niiden tarvitsekaan riittää. En pysty kantamaan itseäni, enkä muita. Voin vain paeta Isäni käsivarsille ja kertoa Hänelle läheisistäni. Tehtäväni on elää Hänen omanaan ja rakastaa lähimmäisiäni kulkemalla heidän vierellään. Tai, kuten laulussa lauletaan:

Laula ihmisille ilosta, laula surusta, laula väreistä maailman. Laula ihmisille sanoista, laula teoista yhden ainoan Jumalan. Laula heille saduista, laula sodista, laula kivikaduista. Laula sydämestäsi kaikki se, laula se niin kuin Herralle.

Katso silmillä itkevän, silmillä nauravan, katso silmillä kuolevan. Katso silmillä syntisen, silmillä rakkauden, joka voittaa kaiken sen. Katso silmillä voittajan, silmillä sokean, silmillä väliinputoajan, ja maalaa sydämestäsi kaikki se. Maalaa se niin kuin Herralle.

Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin. Kerro maailmassa näytelmän: minä ymmärrän, minä kutsun sielläkin. Puhu viivoilla taulussa, puhu ilmeillä, kuiskaa sanoilla laulussa. Tee sydämestäsi kaikki se. Tee se niin kuin Herralle.

Laula Ihmisille, J. Kekäle

Kuuntele tästä.


Liity Pohjois-Afrikan-työntekijämme renkaaseen! Ota yhteyttä!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kirje, joka koskettaa


Eräs lähettien kirjeitä lukeva kirjoittaa:

Vihdoin tämä hetki koitti.

Aamupäivän ulkoilujen jälkeen oli ollut kiire saada ruoka pöytään ja lapset ruokituiksi. Valmistelut olin kyllä tehnyt, mutta pihaleikit olivat venyneet ja nälkä oli päässyt yllättämään. Pieneenkään viivykkeeseen ei enää ollut ollut varaa. Kriittiset hetket olivat olleet käsillä.

Juuri silloin oli tapahtunut jotain odottamatonta.

Jännittyneen tunnelman keskelle oli alkanut ilmestyä laulua. Riimi toisensa perään oli soljunut suustani ilmoille kuin itsestään. Matkallaan sanat olivat löytäneet kaverikseen melodian, joka rytmitti osuvasti rivakoita toimiani.

Yllättävä käänne oli vanginnut lasten huomion. Nälkä oli unohtunut ratkaisevaksi hetkeksi ennen ensimmäisten lusikallisten päätymistä suuhun. Kuin ihmeen kaupalla ruokarauha oli päässyt hiipimään kynnykseltä peremmälle pieneen keittiöömme. Olimme sulavasti ja huomaamatta siirtyneet hermoromahdusten partaalta levolliseen oloon.

Lukuhetki ruoan jälkeen ei ollut kestänyt pitkään. Pienet olivat nukahtaneet nopeasti. 

Nyt nappaan eteisen pöydältä tuhtiin paksuuteen ehtineen postipinkan ja oikaisen itseni sohvalle. Edessä on se hetki päivästä, jolloin voin avata kirjeet ja vilkaista lehdet.

Ensimmäisenä pinkasta vastaan tulee kirje kristilliseltä järjestöltä. Tunnistan tapauksen.

Olen vuosien ajan saanut postia kauan sitten tutuksi tulleelta pastorilta. Hänen jäätyä eläkkeelle uusi työntekijä oli astunut remmiin. En ollut saanut aikaiseksi peruuttaa kirjeitä, vaikka siihen toistuvasti mahdollisuus annettiinkin.

Jo ensimmäisen kirjeen luettuani muistan miettineeni, kuka tämä kirjoittaja oikein mahtoi olla. Olin alkanut kokea samaa uteliaisuutta jokaisen kirjeen kohdalla. Jokin tämän työntekijän tavassa hoitaa tavallinen ja tuttu toimenpide yllätti minut. Mikä se mahtoi olla? Pysäyttäisikö jokin kohta minut jälleen?

Avaan kirjeen ja päätän ottaa selvää, mikä kirjoittajan salainen ase oikein on. Lukiessani palat alkavat hahmottua, yhdistelen aiempia kokemuksiani ja alan nähdä lainalaisuuksia:

Kirjoittaja puhuttelee suoraan minua. Kuvittelen, että kirjoittaessaan kirjettä hänellä on ollut kirjeen saajien nimilista edessään, hän on kenties rukoillut ja ajatellut sitä moninaista elämäntilanteiden kirjoa, missä hänen viestiään lukeva mies tai nainen, poika tai tyttö, saattaisi olla. Tulee tuntuma, että hän istuu tuossa vastapäätäni, kyselee kuulumisiani ja on valmis kuulemaan, mitä vastaan.

Kirjoittaja kertoo itsestään minulle. En halua enkä kaipaa kuulla henkilökohtaisen elämän yksityiskohtia mutta olen otettu, että kirjoittaja uskoo minun tietooni jotain siitä, mitä hän työssään ja elämässään kokee juuri nyt. Tiedän, miten hän nauttii linturetkistään. Tiedän, että hänen puolisonsa etsii töitä ja lapset ovat saaneet päiväkotipaikan. Erityisenä arvostuksen osoituksena koen sen, että kirjoittaja raottaa näkymää myös vaikeisiin hetkiinsä. Ennen kaikkea saan kuulla, miten Jumalan sana on häntä puhutellut ja millaisiin toimiin hän on tämän puhuttelun johdosta ryhtynyt.

Kirjoittaja kutsuu minut mukaan Jumalan kansan elämään. Kirjeen kääntöpuolelle tultaessa näkymät laajenevat ja syvenevät. Pääsen seuraamaan hetkiä ja tilanteita kadulle, kahviloihin ja seurakunnan keskelle, missä Jumalan ikiaikaisia suunnitelmia omalla persoonallisella otteellaan tähyävän työntekijän visio kohtaa maankamaran. Tulen tempaistuksi mukaan jatkokertomuksiin, joiden seuraavia vaiheita en halua hukata. Saan tietää, mitä nyt olisi aika rukoilla ja mitä apua työssä nyt tarvittaisiin.

Kirjoittaja rohkaisee minua elämään Jumalaan turvaten. Ennen päätössanojaan kirjoittaja punoo kertomansa asiat yhdeksi langaksi ja sitoo narun joltain kohdaltaan kiinni Raamatun sanaan, kirkkovuoden kulkuun tai johonkin uskomme peruspilariin. Saan haukata palan rukiista leipää, joka virvoittaa sieluani. Tätä punomista tehdessään kirjoittaja ei unohda palata puhuttelemaan jälleen minua. Mitä tämä kaikki mahtaa puhua minulle juuri siinä kohdassa elämää, jossa nyt olen? Jos yhtään tuntuu siltä, laita viestiä tai soita, jutellaan lisää, hän päättää viestinsä. Jää tuntuma, että hän todella tarkoittaa, mitä sanoo ja päätän, että seuraavan kerran todella soitan hänelle.

Lasken kirjeen kädestäni ja hymyilen löydöilleni.

Hetki sitten keittiössä olin saanut kokea arkeeni asti yltäneen armon ihmeen. Ajatuksen kanssa kootun kirjeen kautta matkustin nyt toiselle puolelle maailmaa kokemaan yhteyttä ihmisiin ja tilanteisiin, joissa en koskaan ole ollut. Virkistyin seurasta ja elämän sykkeestä. Sain kokemuksen liittymisestä itseäni valtavan paljon suurempaan Jumalan todellisuuteen, täsmällisesti ja kotiin asti kannettuna.

Kun sydän tulee kosketetuksi, mikään ei saa unohtamaan.

------

Haluatko sinäkin tulla kosketetuksi lähettien kirjeistä? Liity valitsemasi lähetin renkaaseen!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Eteenpäin Jumalan suunnitelmassa

Puolentoista vuoden kotimaanjaksolta työalueelle palannut lähettimme kirjoittaa:

Pitkä kotimaankausi oli välttämätön ja toi monessa suhteessa tarpeellista etäisyyttä asioihin. Oli tilaisuus arvioida uudelleen omia odotuksia, jotka liittyivät elämään tässä maassa. Huomasin, että olin haaveillut oppivani puhumaan paremmin paikallista kieltä, mutta työssä en tarvinnut sitä, kun englanti oli työkielenä. Lisäksi kotikaupungissani puhutaan englantia kaikkialla. Toki olen opiskellut paikallista kieltä ja iloitsen tilanteista, joissa voin sitä käyttää, kaupoissa ja satunnaisissa ihmisten kohtaamisissa.

Toinen tavoitteeni oli päästä sisälle paikalliseen seurakuntaan. Molemmat nämä olivat sinänsä hyviä päämääriä, mutta eivät välttämättä ehkä ihan realistisia. Seurakuntayhteydenkin suhteen kaupunki on poikkeuksellinen paikka. Ulkomaalaisia on paljon; he tulevat ja menevät. Paikallisilla ei ymmärrettävästi aina riitä halua investoida ihmissuhteisiin heidän kanssaan tai kärsivällisyyttä kuunnella kangertelevaa kieltä. Sen sijaan, että soimaisin itseäni tästä tilanteesta, päätin luopua omista tavoitteistani ja odottaa sen sijaan, millaisia päämääriä Jumala sydämelleni laskee. Jumalan suunnitelmat eivät sisällä vaatimusta tai jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta, vaan tuovat mukanaan ilon kulkea edellä valmistetuissa askelissa. Tätä samaa pakottomuutta ja vapautta suorittamisesta toivon sinunkin elämääsi!

Verrattuna viime työkauteen Jumala näyttää myös tässä alussa joissakin konkreettisissa valintatilanteissa johdattaneen minua selkeämmin. Miksi niin – en todellakaan tiedä! Täältä lähtiessäni moni asia jäi mielessäni ilmaan. Olisin kaivannut Jumalalta selityksiä, jonkinlaista kokemusta loppuun saattamisesta ja pistettä asioille, mutta mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Oli vain väsynyt ja hämmentynyt lähetti, jonka oli vaikea ajatella paluuta kentälle. Jumala ei ole meille selityksen velkaa, mutta kuitenkin yhtäkkiä tänne tultuani koin, että Hän puhui minulle.

Asioille ei ollut tullut päätöstä siksi, että minun oli määrä vielä palata. Minä olisin halunnut laittaa tekstiin pisteen, mutta Jumalan käsikirjoituksessa siinä kohtaa ei ollut edes puolipiste; ehkä vain viiva, lyhyt tauko kahden ajatuksen välissä. Se oli lohdullista. Jumalaan voi aina luottaa, vaikka joskus se on vaikeaa, koska emme näe kokonaisuutta. Vaikeudet eivät kuitenkaan kestä ikuisesti tai ole osoitus epäonnistumisesta. Jostain syystä Jumala sallii niitä omilleen aika ajoin. Onneksi hän antaa myös eheytymisen ja hedelmän kantamisen aikoja. Suomen-jaksoni oli monessa suhteessa auringonpaistetta ja Jumalan hoitavassa armossa lepäämistä.


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kalosseja ja kertomuksia

Kielityöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:

”Kalossit ovat muuttaneet itsensä nykyaikaisemmiksi.” Tämä lause huvitti kovin vuoristokylän naisia viime viikon maanantaina. Olimme pitämässä kirjoituskurssia ja kalossi kuului aakkosten esimerkkisanoihin, joista kirjoitettiin pieniä tarinoita. Niistä tehdään myöhemmin kirjanen, jota voi käyttää koulussa lukemaan opettelevien lasten apuna, aapisen täydennyksenä. Kurssilla oli viisi innokasta nuorta naista. Kaksi heistä on ollut mukana kaikilla kolmella kerralla, kun olemme näitä kursseja pitäneet.





Istuimme lattialla, tyynyillä, matalan pöydän ääressä. Huoneessa oli lämmintä, koska kamiinassa paloi tuli. Kun aloitimme kahden päivän kurssimme, aikaisemmilla kerroilla mukana olleet halusivat lukea ääneen kotona kirjoittamiaan kertomuksia. Kaksi nuorta äitiä oli kuunnellut isoäitinsä muisteluita ja kirjannut ylös, millaista oli olla paimenessa kesällä, tai kylässä talvella, kun muutenkin huonokuntoinen tie oli lumen takia poikki. Kolmas rouva oli kirjoittanut eläinsadun. – Oli ilo työskennellä näiden naisten kanssa, mitä aihetta tahansa me heille ehdotimme, he hetken mietittyään alkoivat kirjoittaa kynä sauhuten. Kirjoitusten ääneen lukeminen on aina palkitsevaa. Päivän päättyessä he kysyivät: ”Voidaanko me kirjoittaa kotona lisää?”




Näistä kirjoituksista paikallinen yhdysopettajamme ”Valo” kokoaa toisenkin kirjasen, jossa sitten on kertomuksia entisistä ajoista sekä eläinsatuja.

Yksi kurssilaisista sitten näytti kännykästään kuvan ”nykyaikaisista” kalosseista: Kun tavallisesti kalossit ovat yksinkertaisia, mustia (kuva vieressä), uusiin on lisätty kullansävyisiä koristeita ja jopa värillisiä lasinpaloja kärkiosaan. Kalossit ovat tähän aikaan vuodesta tuossa kylässä tarpeen: pihat ovat yhtä liejua, samoin pienemmät tiet, joten ulkona kävellessä paremmat kengät tahtovat mennä pilalle. Kun kävimme naapureissa ”Tarmokkaan” kanssa, panimme kalossit sukkien päälle jalkaamme. Ne on helppo riisua ja pukea.

Lue lisää Kylväjän työstä Kaukasiassa!

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Takaisin juurille Siperiaan!

Itä-Siperiaan lähdössä oleva viime syksyn lähetyskurssilainen Sanna Kelkka kirjoittaa:


Lähetystyöntekijän lähtö lähenee. Keskivaikea jännitys on taittunut ja tulevaisuus Siperiassa on alkanut saada jo selkeitä suuntaviivoja. Takaisin Siperiaan, takaisin juurille – totesi nopeasti kanssakulkija, jolle jaoin lähtösuunnitelmiani. Tämä asetti palikoita valtavasti paikoilleen. Niinpä, enhän minä todellakaan ole lähdössä niin kauas isieni mailta, vaan jos on historian perimätietoon uskominen, olen menossa Uralin taakse isieni maille ja kotiin, ja tällainen jännittävä tunne minulla on ollut alunperinkin. Minähän teen matkaa kotiin.




Tuleeko tuttuuden tunne sitten siitä, että sanansa kautta Jumala Raamatussa juurruttaa meihin lähetyskäskyn? On luontevaa lähteä, luonnottomampaa olisi jäädä. Hänen mielensä mukaista on lähteä evankeliumin tähden. Hän itse, Jeesus, on niin rinnalla ja niin läsnä, että vieras ja outo tuntuu kodilta.

Lähtölöylyt Suomen Raamattuopiston saunassa ovat kuin itse ylipäällikön päiväkäskystä. Virsi ryysyisestä taivaallisen isänmaan kulkijasta nousee mieleen, kun mietin vaiheitani lähdössä.

Kuinka voisi kuningastaan
juosta vastaan
ryysyissä syntinen ?
Nouse riisu syntipuku,
älä huku,
vaate ota pyhien! (Virsi 153)

Moni vaihe lähtemisessä on ollut sellaista omista ryysyistä riisuutumista, ja voi, kuinka vaikeaa se on ollut välillä luopua tutuista ja omista. Mutta voi, sinne ne ovat jääneet, omat aivoitukset ja suunnitelmat, ja tilalle on annettu suunnitelma, joka kasvaakin yhteydessä. Tätä olen saanut niin konkreettisesti kokea.

Jumala ei ole valmistanut lähtöön vain minua, vaan koko joukon ihmisiä ympäriltäni. Toisten toimesta minua on varustettu matkaan monilla konkreettisilla työvälineillä. Olen saanut mukaani moninaisia Raamatun opetuksia elävöittäviä hyväksi koettua käytännön vinkkejä ja materiaalia, kuten huovutettuja nukkeja, kuin myös sairaanhoitajan ammattini kautta avautuvaa materiaalia lasten ja nuorten kohtaamiseen. Kokeneelta Itä-Siperian ja Burjatian lapsityön opettajalta sain kuin lähtösiunauksena Isä meidän -rukouksen venäjän kielelle käännettynä. Tätä murehdinkin, koska olisihan ennenkuulumatonta, jos suomalainen lähetti tässä kohtaa ontuisi. Tätä rukousta toistan nyt, venäjän kielellä.





Moni idea ja aihe on tullut ja annettu toisten ihmisten kautta. Tämän vuoksi olen kokenut turvaa ja rauhaa lähdöstä, sillä olen nähnyt, miten Jumala on monien sydämissä vaikuttanut halun auttaa ja varustaa, tukea erilaisin tavoin ja olla mukana. Kiitos niin monille, jotka jo nyt, ovat ilmaisseet halunsa olla mukana!

Siperia kiinnostaa. Monille Siperia näyttäytyy kylmänä ja vaikeana, mutta tämän sisaren kommentein, ”Takaisin juurille”, ymmärrän, että lähtemisen hengellinen sisältö ja merkitys ovat suurempia kuin omat aivoituksemme. Jumala on valmistanut meitä niin, että otamme vastaan pelastuksen, synnymme uudesti ylhäältä, voimme käsittää Hänen todellisuuksiaan ja lopulta olla Hänen käytössään. Tämän vuoksi on turvallista lähteä Siperiaan. Elämä seurakunnan yhteydessä antaa voimaa ja iloa elää todeksi Jeesuksen meille antamaa elämää myös Siperiassa. Taivaallisen Isän kutsu kotiin on ihan jokaiselle ja siksi on niin niin ihanaa saada olla ja saada lähteä, jotta Hänen seurakuntansa saisi kukoistaa ja voida hyvin. On vaan niin valtavan hyvää saada olla mukana! Viime viikkoina olen saanut huomata, että lähetyselämä on elämää tosi viinipuussa. Enhän minä tiedä, mitä oksia Isä karsii ja miten, mutta hän on luvannut, että jokainen, joka kasvaa kiinni tosi viinipuussa; ” silloin meillä on Hänen ilonsa sydämissämme, jotta teidän ilonne olisi täydellinen”. (Joh. 15:11)

Lähetyselämä on elämää yhteydessä sen kaikkine muotoineen ja ilmiöineen, mahdotonta olisi varautua jokaiseen haasteeseen, mutta Sanasta tiedämme, mikä Jumalan tahto on ja tätä voimme jokainen omalla paikallamme tavoitella hyvillä mielin. Taivaallisen Isän lasten tiet ovat usein tuntemattomia ja vieraita, jopa hullutusta maailmalle. Tuntemattomia ne ovat aika-ajoin myös meille, mutta Isämme tahto on meille tehty tiettäväksi. Näin voin ajatella myös saavuttamattomien kansojen kohdalla, olen yksi monista, joka saa Jeesuksen jäljissä kulkea ja avata ovia myös toisille seurakuntaan, Jumalan viinipuuhun ja yhteyteen. Varmasti näissä on myös pimeitä alhoja, joita ei kuljeta kuin rukouksessa. Kuitenkin, kaikki se on elämää ja kiitän siitä Jeesusta!



Lähde Sannan matkassa Siperiaan! Liity renkaaseen, rukoile ja tue työtä taloudellisesti!

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kristuksen maratoonari

Pitkäaikainen lähetystyöntekijä rohkaisee lähetyskutsuaan miettiviä ja nuoria lähettejä:



Näin talviolympialaisten aikaan haluan olla rohkaisemassa uusia moniottelijoita lähetyksen Herran elopelloille. Kuten urheilijoilla väsymättömien treenien ohella on oltava vahvat valmennus- ja taustajoukot heidän menestymisensä mahdollistajina, samoin lähetti tarvitsee työssä menestyäkseen Jumalan antaman näyn, hellittämätöntä kestäväisyyttä ja lähettäjien vahvan tuen. Uskollisia työntekijöitä tarvitaan ja kutsutaan edelleen viemään hyvää sanomaa. Kiitos teille uskolliset lähettäjät, että mahdollistatte sen.

Lähetyskurssistani on kulunut aikaa jo 17 vuotta. Vuosien kuluessa olen oppinut yhä enemmän arvostamaan lähettinä saamaani henkistä, hengellistä ja sosiaalista tukea. Lähettävän järjestön henkilöstöhuolto pitää kaikin puolin huolta lähetin hyvinvoinnista mm. mahdollistaen tuiki tarpeellisen työnohjauksen. Lähetyskurssilla teimme sukupuun, jonka kautta tutustuimme juuriimme ja samalla näimme millainen sosiaalinen tukiverkko on kantamassa vaikeina päivinä. Jos mietit lähtemistä, on tärkeää aktiivisesti rakentaa ja pitää yllä hyviä ihmissuhteita. En voi kyllin kiittää omaisten ja lähettäjien merkitystä pitkäaikaisen lähetystyön tukijoina ja mahdollistajina.

Nuoruudessa luin Bruce Olssonin kirjan: Jumalan Banaanipuu, joka jäi vahvasti elämään minussa. Bruce sai Jumalalta kutsun Motiloni-intiaanien pariin. Mikään lähetysjärjestö ei häntä lähettänyt. Niinpä nuori mies lähti itse etsimään Etelä-Amerikkaan tätä intiaaniheimoa, jonka hän viimein löysi. Vei kauan aikaa, ennen kuin hän pääsi sisälle tähän vihamieliseen kyläyhteisöön. Bruce kulki mukana heimon puuhissa, opetteli kielen ja ystävystyi erään nuoren miehen kanssa, jolle hän kertoi evankeliumin. Kului aikaa ja kylässä järjestettiin kilpalaulajaiset. Brucen ystävä valittiin toiseksi kilpailijaksi. Ylhäällä riippukeinussa nuorukainen lauloi koko päivän Jeesuksesta ja hänen tuomastaan pelastuksesta voittaen kisan, minkä seurauksena koko kyläyhteisö pyysi Jeesusta tulemaan sydämeensä. Brucen vuosikymmeniä kestänyt tehtävä oli tuoda evankeliumi vain yhdelle ihmiselle ja Jumala siunasi runsaasti hänen kuuliaisuutensa.

Lähetyskurssilla eräs kokenut lähetti kertoi, että pari ensimmäistä työkautta menee kielen ja kulttuurin opetteluun. Ehkä kolmannella voi alkaa odottaa tuloksia työstä. Olin ihmeissäni ja jopa tuohtunut, sillä kärsimättömässä mielessäni halusin kääriä hihat ja ryhtyä heti innolla työhön. Nyt vuosia myöhemmin nöyränä tunnustan, että lähetti tiesi, mistä puhui. Lähetystyö ei ole lajina sadan metrin pikajuoksu, vaan ennemminkin kestäväisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativa maraton.

Monta kertaa olen saanut aloittaa alusta ja opetella milloin venäjää, milloin hepreaa, milloin arabiaa ja yrittää ymmärtää näitä kulttuureita. Jatkuavasti on ollut enemmän tai vähemmän ulkopuolisuuden kokemus kun ei tunne eri kulttuurien koodeja tai on vaikeaa sopeutua esimerkiksi kovin toisenlaiseen ymmmärrykseen ajasta ja suunnitelmallisuudesta. Harvemmin on saanut elää omalla mukavuusalueella. Turhautuneisuuden ja väsymisen kokemukset ovat tulleet tutuiksi. Alkuvuosina oli lisäksi kipu yksin lähtemisestä perheettömänä ja nyt ruuhkavuosina on kipu jaksamisesta, ajan riittämättömyydestä ja lasten tasapainoisesta kehityksestä kahden maan kansalaisina. Silti lähetystyö on etuoikeus, tuskainen etuoikeus.

Ei ole ihanampaa, kuin että vuosien ponnistelun jälkeen näkee evankeliumin menevän eteenpäin. Kun ystävä pääsee lähtee seuraamaan Kristusta ja hänen kauttaan Sana saa mennä eteenpäin. Kun uudet uskovat hamuilevat janoissaan Sanan väärentämätöntä maitoa ja haluavat mukaan seurakuntayhteyteen. Kun lapset tulevat viikosta toiseen kerhoon Sanan kuuloon. Kun saa rohkaista ja ohjata paikallisia hengelliseen vastuuseen. Ei tarvitse enää kääriä hihoja, vaan saa levollisesti ihmetellä, mitä Jumala tekee minussa ja kauttani heikkouksieni ja turhautumisieni keskellä.

Niin se ei siis ole sen vallassa joka tahtoo, eikä sen joka juoksee vaan Jumalan joka on armollinen. Room. 9:16

Anna Jeesus rohkeutta mennä maastoon tiettömään. Missä merkkejä en tunne vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun vastuuseen viet suurempaan, taikka suostun vähemmässä uskollinen olemaan. Virsi 525:4

tiistai 20. helmikuuta 2018

Nainen nimeltä Usha Etelä-Nepalista


Ennen kuin perheeni tuli uskoon, meillä oli paljon ongelmia. Minä ja mieheni kärsimme molemmat pahojen henkien hyökkäyksistä.

Perheellämme ei ollut tarpeeksi ruokaa, rahaa tai muita perusasioita. Saatana vei meiltä kaikki varamme hyökkäämällä meitä vastaan yhä uudestaan ja uudestaan, ja meidän täytyi käyttää siihen paljon resurssejamme. Asuimme yhdessä appeni ja anoppini kanssa. Välillämme on aina ollut paljon riitoja ja konflikteja. Pitkään aikaan meillä ei ollut rauhaa kodissamme eikä elämissämme. Oli liikaa sellaisia ikäviä asioita, joita emme kestäneet. Muutimme pois appivanhempieni luota omillemme, koska he syyttivät minua hyvin paljon. Meillä ei ollut rauhaa elämässämme.

Samaan aikaan, kun elämässämme oli tällaisia jännitteitä, kuulin erään ihmisen julistavan evankeliumia. Kuuntelin ja muutamat ihmiset rukoilivat puolestani. En silloin kuitenkaan ymmärtänyt siitä mitään.

Jonkin ajan päästä asiat vaikuttivat menevän normaalimpaan ja parempaan suuntaan, mutta sitten vaino alkoi uudestaan perheessämme. Samat ongelmat tulivat yhä uudestaan takaisin. Palasimme elämään, johon olimme aikaisemmin tottuneet. Meidän elämämme kylässä oli sellaista, koska emme ymmärtäneet Jeesuksen sanomaa.

Kun mieheni lähti töihin isoon kaupunkiin, monet pahat ihmiset ja henget nousivat häntä vastaan. Saatanan hyökkäykset häntä vastaan kaupungissa olivat niin voimakkaita, että hän melkein kuoli. Mutta Jumala säästi hänet ja toi hänet takaisin kylään. Hän sairastui. Veimme hänet lääkärille, joka tutki hänet ja otti laboratoriokokeita, muttei löytänyt mitään ongelmaa. Lääkäri sanoi, ettei mieheni ollut sairas. Emme tiedä, mitä hän sairasti. Saatana jatkoi hyökkäyksiään häntä vastaan. Yhä uudestaan ja uudestaan saatana hyökkäsi perhettäni vastaan. Eräänä päivänä saatana hyökkäsi kimppuuni, kun olin menossa pellolle, ja jäin yksin tajuttomana peltojen keskelle. Ongelmat vain lisääntyivät. Jatkuvasti joko minä tai mieheni oli hyökkäyksen kohteena. Olimme hyvin väsyneitä ja kadottaneet toivon elämässämme. Silloin siskoni sanoi minulle: “Mene Jeesuksen luo. Sinulle ei aiheudu mitään vahinkoa. Herra Jeesus ratkaisee ongelmasi.”

Mutta seuraavalla kerralla pahin tapahtui: poikani alkoi mennä huonoon kuntoon. Me veimme hänet lääkärille, joka totesi, että hänellä oli 0,5 millimetrin kokoinen kivi vatsassaan. Se kasvoi. Kuullessani tämän sydämeni pakahtui, koska meillä ei ollut rahaa hänen hoitoonsa. Olimme murtuneita. Mutta olin alkanut rukoilla: “Herra, olemme tehneet virheitä elämässämme. Olemme tajunneet, että olemme tehneet syntiä. Mikä on ollut suurin tekemämme virhe tai synti, sitä emme tiedä. Emme ymmärrä, mutta sinä tiedät ja näet kaiken. Kuinka kauan meidän täytyy olla yksin tässä syvässä kuopassa? Emme halua enää olla yksin, emme kestä enää enempää. Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Sinä iltana yritimme järjestää rahaa poikamme hoitoon ja lähetin mieheni isänsä luo pyytämään rahaa. Silloin luoksemme tuli eräs nainen naapurustostamme, joka laittoi kätensä poikani vatsan päälle ja rukoili Jeesuksen nimeen. Seuraavana aamuna menimme sairaalaan poikani
toimenpidettä varten, mutta kivi ei ollut enää siellä. Ymmärsimme, että Jumala oli parantanut hänet.

Näin tulimme tuntemaan Herran Jeesuksen Jumalanamme. Nyt koko perheeni on tullut uskoon. Olemme vapaat saatanan vallasta ja hänen hyökkäyksiltään.

Jumala on siunannut meitä. Ennen meillä oli perheessämme hyvin vaikeaa, mutta nyt rauha on laskeutunut kotiimme. Aikaisemmin, silloinkin kun mieheni oli töissä, emme pystyneet säästämään rahaa, ja joka kuukausi meillä oli vaikeuksia hankkia perheellemme tarpeeksi ruokaa ja muita tarpeellisia asioita. Nyt Jumala on pitänyt huolen tarpeistamme. Tultuamme uskoon olemme saaneet rauhan, emmekä ole enää samassa tilanteessa kuin aikaisemmin. Tiedämme sen, koska olemme saaneet kokea sen elämässämme. Meillä ei ole enää riitoja kotona. Jumala on siunannut meitä runsaasti. Meillä on rauha ja olemme nyt todella onnellisia.

---------------------------------------------
Ushan perhe kuuluu maithili-nimiseen kansanryhmään ja he asuvat lähellä Janakpurin kaupunkia. Janakpur on erittäin tärkeä paikka hinduille ja se on myös merkittävä pyhiinvaelluskohde. Siellä sijaitsee yksi Nepalin suurimmista hindu-temppeleistä, Janaki Mandir. Temppeli on pyhitetty yhdelle hindulaisuuden tärkeimmistä jumalista, Sitalle, jonka uskotaan syntyneen juuri Janakpurissa.

Vielä noin kymmenen vuotta sitten maithilien parissa oli vain hyvin vähän kristittyjä, mutta nyt siellä on meneillään herätyksen aalto ja uusia ihmisiä tulee jatkuvasti uskoon. Maithili-kyliin on syntynyt paljon uusia seurakuntia ja paikalliset evankelistat toimivat myös aktiivisesti kylissä, joissa ei vielä ole kirkkoa. Maithili-pastori Pradip kertoo, että alueella on todella paljon pahojen henkien riivaamia ihmisiä. Kun hän vierailee eri paikoissa, hänen luokseen tuodaan usein tällaisia ihmisiä rukoiltavaksi.

Uuden testamentin käännös maithilinkielelle valmistui vuonna 2010 ja se on äänitettiin 2016. Ääniraamattu on ollut todella suosittu maithilien keskuudessa ja sitä voi kuunnella joko puhelimella (talletettuna mikro-SD kortille) tai auringonvalolla toimivalla pienellä MegaVoice –laitteella.

Teksti ja kuva: Kylväjä

maanantai 19. helmikuuta 2018

Mongoliaan 20 vuotta sitten

Mongolian-lähettimme Mika Laiho muistelee 20 vuoden taivaltaan Mongoliassa: 




Muistan kuinka lento Mongoliaan oli varattu vuoden 1998 tammikuun alkuun heti uudenvuoden jälkeen, Suomen koti pakattu, läksiäisiä pidetty ja kovalla jännityksellä käyty ensimmäisissä nimikkoseurakunnissa. Silloinen kotiseurakuntani kirkkoherra Seppo Rissanen tuli mukaan kotonani pidettyihin läksiäisseuroihin. Mukana oli moni muukin teistä Turun suunnan ystävistä, jotka edelleen saatte tämän kirjeen. Mukavia muistoja! Kun kaikki oli valmiina, tuli ilmoitus, että suomalaisia uudenvuodenvietosta Helsinkiin tuonut kone oli niin paljon myöhässä, etten mitenkään ehtisi jatkolennolle Moskovasta Ulaanbaatariin. Silloin lentoja oli kaksi viikossa, joten perille pääsin lopulta neljä päivää myöhässä! Vastassa oli Pentti Marttila, -33 astetta pakkasta ja karvahattupäisiä yrmeän ja ahavoituneen näköisiä mongolimiehiä hakemassa kentältä tuttujaan. Maasta oli lisäksi tiedossa, että muutamia satoja nuoria oli tullut uskoon ja maan ensimmäisiä seurakuntia oli syntynyt.

Taidan olla hiukan hidas käänteissäni. Lähetyskurssin olin käynyt jo vuonna 1995. Kurssin jälkeen kävin vielä maamme ylpeydellä Nokialla kääntymässä yhden äitiysloma-sijaisuuden verran. Onneksi kuitenkin Kylväjän päättäjillä oli pitkää pinnaa odotella. Nopeasti laskien lähetyskurssiltamme on lisäkseni ainakin 4 henkeä edelleen Kylväjän palveluksessa, ja melkein kaikki todella lähtivät lähetystyöhön. Liekö puolestamme rukoiltu silloin erityisen paljon? Avoimen raamattukoulun puolelta pyysimme kurssikummeiksemme Yrjön ja Ailin. Yrjö on päässyt jo Isän lepoon, Aili vieläkin soittaa ja muistaa kirjeellä tai postikortilla! Lienee ollut heillekin aikamoinen seikkailu tulla pyydetyksi lähetyskurssilaisten kummiksi ihan noin vaan yllättäen! 

Kentälle tullessa oli lähinnä haaveita siitä mitä voisi tulla. Haaveita siitä, että joku voisi uskoa, seurakunta voisi syntyä, voisi syntyä ehkä jopa luterilainen kirkkokunta, että paikalliset ottaisivat vastuun ja että he veisivät edelleen evankeliumia eteenpäin omassa maassa ja oman maan rajojen ulkopuolellekin asti. Näin 20 vuoden jälkeen voin vain ja ainoastaan hämmästellä ja olla kiitollinen: jossain mitassa olemme saaneet nähdä kuinka tämä kaikki on toteutunut. Miten sen on ollut mahdollista, sitä en tiedä.

Sopeutuminen maahan vei oman aikansa, eikä se vieläkään ole mitenkään ohi. Mongolin kieli osoittautui hiukan suomen kaltaiseksi, mikä helpotti alkuunsa. Ääntämisessä saan tehdä töitä kovasti edelleen. Maan talous oli sosialismin romahduksen jälkeen huonossa kunnossa ja vaikka ihan nälänhätää ei ollut, niin kyllä moni nälässä sai mennä nukkumaan. Kesti paljon pidempään kuin vaikkapa meille tutussa Virossa ennen kuin pohjalta alettiin 
nousemaanIsommasti talouden elpyminen alkoi näkyä vasta jossain 2000-luvun puolivälissä, kun autot alkoivat täyttää kadut ja rakentaminen pääsi jälleen vauhtiin melkein 15 vuoden tauon jälkeen. Tänä päivänä asumme koko ajan avoimemmaksi muuttuvassa demokratiassa, jossa on kova halu oppia ja mennä eteenpäin. Pohja oli niin syvällä, että matkaa on vielä.
Ensimmäinen oman seurakunnan syntyminen oli merkkitapahtuma ja lähetille aikamoinen korkeakoulu. Olimme jo harjoitelleet norjalisten aloittamassa seurakunnassa. Into oli kova, mutta kyllä me teimme paljon virheitäkin. Mutta jokainen uusi seurakunta on ollut aina vähän parempi kuin edellinen. Jossain vuoden 2000 paikkeilla seurakunnassamme oli 4 vakiokävijää ja usein minusta tuntui, ettei tästä tule mitään.

Jälkeenpäin olemme jutelleet, että niin tun
tui heistäkin! Tämä Säin medee -seurakunta on kuitenkin edelleen pystyssä ja jatkaa vakiintuneesti toimintaansa. Mongolialaiseen kansanluonteeseen olemme saaneet myös tutustua: Aluksi ollaan ujoja ja vähän puhumattomiakin vähän kuin Suomessa. Sitten kun tutustutaan, ihmiset rentoutuvat ja ovat omia itsejään. Pienet mokat ja virheet kuitataan hyväntahtoisella naurulla, ja hyvää mieltä koitetaan pitää yllä arjen hankaluuksista huolimatta. Joskus meistä tuntuu, ettei oikein mitään näytä tapahtuvan, eikä asioita suunnitella paljon etukäteen. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, niin on parasta pitää kiinni, lujaa mennään. Siinä kohtaa me suomalaiset olemme paljon hitaampia. Asiat näyttävät usein hoituvan paljon vähemmällä metelillä kuin mihin me olemme tottuneet. 



Ihan uutena asiana aloin täällä kentällä tutustua Ulkoministeriön rahoittamien hankkeiden toteuttamiseen. Ensimmäisen hankkeemme saimme vuonna 2002, jolloin selvitimme mitä Mongoliassa kannattaisi tehdä. Alkuvaiheessa meillä oli ”villaa, vammaisia, vihanneksia ja valistusta”. Sen jälkeen olemme keskittyneet enimmäkseen vammaissektorille ja naisryhmien kanssa toimimiseen. Siitä kaikesta mitä olemme tehneet etenkin vammaisten toimeentulon, yhteisöllisyyden, vertaistuen, ihmisoikeuksien ja omatoimisuuden parantamiseksi saisi jo pitkän jutun. Nykyisin vammaisryhmät näyttävät itse käyvän virastoissa ajamassa asioitaan, järjestävät kursseja, kokoontuvat yhteen ja järjestävät isojakin tapahtumia. Huikeaa!

Omassa työssä on ollut tavattoman 
kivaa nähdä, kuinka olemme saaneet olla mahdollistamassa paikallisten haaveita. Esimerkiksi aivan loppuvuonna saatiin aikaiseksi Mongolian ensimmäinen liikuntavammaisille äideille suunniteltu äitiysneuvola. Hankkeita tehdäänkin hyvin paljon osallistuvien ryhmien omia tarpeita ja toiveita kuunnellen ja sitten etsitään mahdollisia ratkaisuja. Itsekin olen saanut vuosien varrella kasvaa aikamoiseksi kehitysyhteistyö-ammattilaiseksi, jolla on meidän kokoluokan järjestön ihmiseksi ihan poikkeuksellisen monipuolinen kokemus.


Hiukan on kulttuuriakin tullut harrastettua. Omia ylpeydenaiheita ovat mm. se, että olen lukenut Mongolian kansalliseepoksen, Mongolien salaisen historian, mongoliksi alusta loppuun. Se on 1200-luvun toisella puoliskolla kirjoitettu 
Tsingis-kaanin historia. Siitä edelleen silloin tällöin lainaan. Jertta Ratian kanssa käänsin mongolialaisen kokoillan elokuvan YLE:lle. Minä kerroin mitä siinä sanottiin, ja Jertta laittoi sujuvat TV-ruutuun sopivat tekstit. Erityistä tässä oli se, että meillä ei ollut käytössä lainkaan tekstiä kuten TV-kääntäjillä yleensä, vaan kuuntelin puheen suoraan nauhalta. Lopputulos oli oikein hyvä! Suomalaista perinnettäkin on hiukan tullut esiteltyä. Käänsimme joulurauhan julistuksen mongoliksi ja sen esittäminen loppuvuoden juhlissa on kuulunut vakio-ohjelmistooni.
 


Kaikkiaan meitä Kylväjän lähettejä on vuosien varrella ollut noin 20 yksikköä, kuten on tapana sanoa. Meillä jokaisella on oma tarinansa ja oma panoksensa työn kokonaisuuteen. Lisäksi meillä on ollut kymmenkunta vapaaehtoista yhden lukukauden opiskelija-harjoittelijoista aina parin vuoden Suomi-koulun opettajiin. Näin tämä työ on monien yhteisten ponnistusten takana. Nimikkoseurakunnat ovat pitkäjänteisesti mukana. Nyt kun suomalaisten lähettien määrä on vähentynyt, tuntuu sopimuksia kertyvän entistä enemmän. Etenkin työnantaja kiittää, jos se auttaa talouslukujen reivaamisessa parempaan suuntaan. Mikan työn takana on tällä hetkellä 7 seurakuntaa, ja joukko yksityisiä ystäviä. Monet teistä ovat olleet mukana ihan alusta asti, siis jo yli 20 vuotta, osa tullut mukaan matkan varrella.