lauantai 27. toukokuuta 2017

Seurakuntaelämää Etu-Aasiassa



Työntekijämme Etu-Aasiasta kirjoittavat:


Muurien sisällä

Aamuruuhkien jälkeen Ville starttaa auton ja suuntaa kohti Eurooppaa. Rukouksissa on ovien aukeaminen. Edelliskerta oli turha. Silloin ei sisään päässyt - vierailuajat olivat muuttuneet. Reilun sadan kilometrin päässä odottaa vahvat muurit ja kirkkaat valonheittimet. Muurien sisässä istuu yksi seurakuntalaisista. Häntä Ville on tullut tapaamaan. 

Niin kuin edellisellä kerralla niin nytkin vartija ensin toteaa, ettei tänään pääse sisään, mutta pienen selvittelyn jälkeen asiat sujuvat. Ensin täytellään papereita, lupahakemuksia, sitten käydään läpi tiukkoja turvatoimia useampaan kertaan. Vankilakompleksin sisällä bussi vie oikean rakennuksen luo. 

Sieltä lukkojen takaa löytyy seurakunnan parista poissaoleva veli. 45 minuuttia on aikaa keskustella. Kaikki on kuin elokuvissa; pleksit ja puhelinluurit. Mutta tärkeintä on nähdä ja kuulla. Luettavakseen veli saa nipun saarnoja ja iloksi suomalaista suklaata. Veli kertoo lukevansa Raamattua ja virsikirjaa, josta löytyviä rukoushetkiä hän viettää kolme kertaa päivässä. Tapaamisaika on lyhyt. On sanottava jäähyväiset. 

Pihan bussipysäkille kertyy vakavia vierailijoita. Miehet polttavat tupakkaa, naiset nyyhkivät, yksi naisista huutaa suoraa huutoa. Bussi vie takaisin päärakennukselle, jonka tallelokerosta löytyy oma omaisuus. Villellä edessä on vielä sadan kilometrin kotimatka, joka loppujen lopuksi vie kolme tuntia.




Uudessa kodissa


”Antti” ja ”Kirsi” menettivät puolitoista vuotta sitten kodin tulipalossa. Reilun vuoden he keräsivät rahaa uutta kotia varten, rakennuttivat sen ja asuivat sen ajan läheisessä asumiskelvottomassa talossa. Nyt uusi koti on vihdoin valmis. ”Kirsi” suunnitteli kuukausia, kuinka hän pyytää naistenpiirin kotiinsa heti kun on mahdollista. Vihdoin löydettiin sopiva aika. Vastassamme on iloinen ”Kirsi” ja ruokaa täynnä oleva pöytä. On ilo nähdä valmis koti, jossa on kaikki välttämätön ja tilaa koko perheelle. Isä on töissä ja vanhin tytär koulussa. Nuorin tytär katsoo videoita olohuoneen nurkassa. 

Vieraat harmittelevat mielissään, että upouusi koti ilmiselvästi vuotaa katosta ja kodikas puuliesi puskee savua sisään niin, että kurkussa kirvelee ja yhteislaulun sanat meinaavat takertua kurkkuun. Omaan kotiin saavuttua kaikki vaatteet täytyy laittaa suoraan pyykkiin, niin voimakas savun haju niissä on. Yhteyttä savu ei kuitenkaan haittaa. 

Syömme yhdessä, pohdimme maan pakolaistilannetta. Tässä maassakin tuntuu olevan mitta jo täynnä pakolaisia kohtaan. Mielipiteissä kuulee ihan samanlaisia kaikuja kuin Suomessa käytävissä keskusteluissa. Rukoilemme, laulamme ja luemme Raamattua yhdessä.


Uusia ystäviä


”Veijo” käy harvoin kirkossa. Pitää jollakin tavalla yhteyttä ja satunnaisesti piipahtaa kirkolla, mutta harvoin jää jumalanpalvelukseen. Joulun alla hän jälleen tuli ja toi yhden ystävänsä mukanaan. Ystävä tuli uudestaan ja uudestaan. Hän toi hyvin pian mukanaan 15-vuotiaan tyttärensä, sitten ystäväpariskuntansa, vaimonsa ja sukulaisnuoret. Ystäväpariskunta puolestaan toi poikansa ja ystävänsä ja tämän ystävä jälleen ystävänsä. Kirkolla on siis näkynyt tiuhaan uusia kasvoja.
Veijon ystävällä on ajatus, että paras tuoda seurakuntaan ne ihmiset, joista pitää. Siten seurakunnassa on mukavia, tuttuja ihmisiä. 

Mikäpä siinä, hieno, että kutsuu aktiivisesti ihmisiä ja mukava jos seurakunnassa on sosiaalisesti hyvä olla. Näinhän meidän kaikkien kristittyjen tulisi toimia. Olemme löytäneet lähteelle, miksi emme kutsuisi sinne ystäviä ja läheisiä. Rukoillaan näiden uusien kävijöiden puolesta, jospa heidän sydämissään syntyisi yhä syvempi halu kuulla evankeliumia - ei vain ystävyyden vaan itse Kristuksen ja pelastuksen tähden.


Juhlasta juhlaan

 
Kevättä Etu-Aasiassa
Kevät pukee luontoa kevätasuun pala palalta. Ensin tulevat kukat hedelmäpuihin, hentoina, valkoisina, vaaleanpunaisina. Sitten tulevat narsissit, hyasintit ja lopulta tulppaanit kaikessa väriloistossaan. Lopulta vihreys valtaa talven harmauden pois tieltään. 
 
Luonnon väri-ilottelun keskellä olemme saaneet viettää seurakunnassa monta juhlahetkeä. Marian päivänä kastettiin kolmikymppinen mies, joka talven ajan osallistui kasteopetukseen. Miehellä on uskonmatkaa takanaan jo useampia vuosia. Pari kertaa hän ehti aloittaa kastekurssin meidänkin seurakunnassa, ennen kuin tuli kurssi, jonka hän kävi loppuun ja sai kasteen. 

Pääsiäistä juhlittiin kiirastorstain ehtoollisen ja pitkäperjantain rukoushetken jälkeen riemullisissa tunnelmissa. Päivä alkoi perinteisesti hautausmaalta, jossa iloisesti toivotettiin toinen toisillemme Kristuksen ylösnousemusta. Juhla jatkui kirkossa messulla ja runsailla kirkkokahveilla. Joka vuosi pääsiäisilma on ollut kaunis ja aurinkoinen. Tälle kertaa saimme nauttia myös ihanan lämpimästä pääsiäispäivästä. Oman jännityksensä päivän viettoon toi kansanäänestys, joka sattui juuri pääsiäiseksi. Onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin ja rauhallisesti.

Pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina kirkossa juhlittiin seurakunnan nuorimmaisen, vain neliviikkoisen suomalaistytön kastetta. Messu oli iloa, riemua ja lasten elämää täynnä. Käytävällä konttasi välillä useampi lapsi ja suntio juoksi lasten perässä hakemaan heitä sivualttareilta pois.  

Päivän pääkohde sen sijaan nukkui rauhassa vanhempien ja isovanhempien sylissä räväyttäen silmänsä auki vasta tuoreena kristittynä papin valellessa vettä hänen päähänsä.


Kohti kastetta


Edellinen kastekurssi oli vielä käynnissä, kun uusia tulijoita oli jo jonossa uudelle kurssille. Palmusunnuntaina uusi kurssi pääsi aloittamaan. Mukana on yksi konfirmaatiokurssilainen   sekä kolme kastekurssilaista. Edellisillä kastekursseilla on ollut mukana useampia, joilla on jo pitkä matka kuljettuna kohti kastetta. Osa heistä on tuntenut Raamattua enemmän ja jotkut ovat opiskelleet luterilaisuuttakin ennen kirkkoon tuloa. 

Tällä kertaa kurssilaisten joukko on ihan alussa. Raamattu on täysin tuntematon kirja, sitä on lähinnä silmäilty. Yksi kurssilainen totesi olevansa ateisti, tosin ei ihan vannoutunut, mutta islam ei ainakaan tarjoa vastausta kysymyksiin Jumalasta. Suljetaan nämä uudet kurssilaiset rukouksiin. Herra avatkoon heille Sanaansa ja näyttäköön itsensä. Rukoillaan heille tahtoa tulla Sanan kuuloon silloinkin, kun vastoinkäymiset tuntuvat masentavan ja saavat epäilemään. 

Edellisellä kastekurssilla oli kuunteluoppilaina myös teologian opiskelijoita. Nyt olisi heistä yhden vuoro astua opettajan saappaisiin ja pitää muutamia tunteja uudella kurssilla. 


Saarnaajaksi?


Kastemessun ja juhlakahvien jälkeen ilmassa on yhä paljon odotusta. Seurakuntasaliin jää viisi pisimmälle teologisissa opinnoissaan ehtinyttä opiskelijaa. Villellä on ollut jo pitkään suunnitelmissa aloittaa saarnaajakurssi. Nyt se vihdoin on käsillä. Opiskelijat ovat jännittyneitä ja innostuneita. Viiden opiskelukerran aikana on tarkoitus opetella yksi tapa valmistaa saarna sekä samalla kirjoittaa saarna, joka pidetään jumalanpalveluksessa. Toinen saarna tehdään itsenäisemmin, mutta edelleen ohjatusti.  

Ensimmäisellä kerralla opiskellaan Jumalan Sanaa ja saarnaajan suhdetta siihen. Jumala   loi Sanallaan koko maailman ja meidät kaikki. Perkele sai ihmiset lankeamaan syntiin ryöstämällä heiltä Jumalan Sanan ja antamalla tilalle houkuttavan, valheelliseksi vääristellyn sanan. Sana itse tuli kuitenkin lihaksi, sovittaen syntimme ristinpuulla. Tätä Sanaa jokainen saarnaaja on kutsuttu julistamaan. Tämän Sanan kautta Jumala yhä luo uudeksi ja antaa pelastavan uskon Kristukseen.   

Läksyksi annetaan oman saarnatekstin lukeminen ja rukoileminen tekstin äärellä. Opiskelijat kyselevät, eikö todellakaan aloiteta vielä kirjoittamista. Vastaus on ”Ei.” Mutta teksti täytyy opetella niin, että sen voi unilta herätettynä kertoa opettajalleen.  

Jälleen ollaan työn yhdessä taitekohdassa. Suurin ja jännittynein toivein. Olisiko näissä miehissä niitä, joita Jumala kutsuisi, opettaisi, vahvistaisi ja kasvattaisi Istanbulin seurakunnan ja koko kirkon saarnaajiksi ja jonakin päivänä papeiksi. Omien työkuukausien vilistessä silmissä kohti päätöstään ja työmiesten puutteesta johtuvien epätoivon hetkien keskellä saarnakurssilaiset ovat lahja Jumalalta. Hänellä on suunnitelmansa ja mahdollisuutensa. 


Rukoillaan näiden viiden miehen puolesta, jotta tulevat viikot voisivat olla heidän elämässään ei vain saarnan valmistamisen opettelua, vaan Jumalan edessä itsensä tutkistelemista, Jumalan suunnitelmien kyselemistä ja mahdolliseen kutsuun vastaamista.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Viidenkymmenen vuoden työn hedelmää Etiopiassa


Vuonna 1970 Urpo ja Terttu Kyyhkynen lähtivät ensimmäisinä suomalaisina lähetteinä Kebre Mengistin alueelle Etiopiaan. Heitä ennen Etiopiaan olivat saapuneet jo Ritva Olkkola (nykyisin Olkkola-Pääkkönen) ja Eira Helke. Kyyhkyset pääsivät mukaan suuriin herätyksen aikoihin, jotka alkoivat kuitenkin aivan pienestä vuonna 1971, kun alueelle oli muuttanut ensimmäisten lähettien lisäksi etiopialaisia kristittyjä. Ensimmäinen kotikin oli muutaman neliön aaltopeltikoppi.
Syyskuussa 1971 alkoivat jumalanpalvelukset avoimen taivaan alla
Kyyhkyset olivat Etiopiassa vuosina 1970-75, 1977 ja 1982-84. Suomeen palattuaan Urpo oli Kylväjän Afrikan-työn sihteeri, kunnes jäi eläkkeelle 2004. Urpon vastuulla oli Etiopian-työn lisäksi Tansania, juutalaistyö, Mongolia ja Itä-Siperian työ. Eläkkeellä Urpo on tehnyt opetusmatkoja muuan muassa Etiopiaan.
Maaliskuussa 2017 Urpo ja Terttu Kyyhkynen olivat Kylväjän virallisia edustajia Adola Genale -synodin (vrt. hiippakunta) avajaisjuhlissa ja juhlia seuraanneessa konferenssissa. Synodin alueella on yhteensä 500 seurakuntaa ja Synodin ydinalueella Shakisossa ja Adolassa (entinen Kebre Mengisti) 172 seurakuntaa. Tämän alueen suomalaiset saivat Etiopian-työn päävastuualueeksi 1970-luvulla. Nyt oli koskettavaa  nähdä, miten pienestä alkanut työ on laajentunut niin, että paikalla oli nyt yli 10 000 kristittyä juhlimassa uuden synodin perustamista ja ensimmäisten omien lähetystyöntekijöiden lähettämistä. 

Kyyhkyset kirjoittavat matkastaan:



Rakkaat lähettäjämme,

erityisesti te muutamat, jotka kohta 50 vuotta olette rukoilleet puolestamme ja osallis-tuneet Etiopian-työhön! Lämpimät (30–35°C) terveiset Etiopiasta työmatkaltamme 10.–30.3.2017!

Jos olisimme 60 vuotta nuorempia, "hyppisimme kaikin voimin, tanssisimme rajusti.. riemun raikuessa ja torvien soidessa”, niin kuin Daavid (2. Sam. 6:14). Hänen ilonaiheensa oli se, että Jumalan läsnäolo ja siunaus oli jälleen arkin mukana tullut hänen osakseen ilman omaa ansiota.

Matkalle lähtiessä oli voimakkaana mielessä Jumalan järkkymätön lupaus hänen henkilökohtaisesta avustaan niille, jotka ovat riittävän heikkoja: ”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne”. ”Kuka on sokea, ellei minun palvelijani”. (Jes. 42:16, 19.) Olemme siinä iässä, että ”pelätään mäkiä, voiman miehet ovat käyneet koukkuisiksi ja kadulle vievät ovet sulkeutuvat”. Siksi tuntui entistäkin mukavammalta etiopialaisten ja harvojen suomalaisten ystävällinen vastaanotto ja huolehtiminen kaikesta välttämättömästä. Awasassa saimme olla Fekerten ja hänen sisarensa Magdan täysihoidossa. Kebre Mengistissa puolestaan Dedjene Bekele yhdessä sisarensa Djibiren kanssa auttoi hankkimalla tyhjään asuntoon sängyn, patjan, tuolit, pöydän, vettä ja jopa pienen jääkaapinkin.

Uuden synodin (hiippakunnan) vaalin ehdokkaat oli jo valittu paikallisseurakuntien ehdokkaista. Presidentiksi tuli Ato Alemu Busawa, joka äskettäin valmistui Mekane Yesus -seminaarista. Talousjohtajaksi valittiin pastori Bareto Genale, jolla on jo en-nestään johdettavana sekä raamattukoulu että Adolan ”rovastikunnan” 52 seurakuntaa. Hänen työpaineensa on nyt entistäkin suurempi.

Wollega-oromokielisen kansainväliseen TV-jakeluun menevän raamattutuntisarjan piti Gemeches Buba Ministriesin omistaja ja johtaja, teologian tohtori Gemechis Buba. Sunnuntain tauottoman seitsentuntisen pääjuhlan johtivat kirkon uusi (Yonas Yegezu) ja edellinen presidentti, teologian tohtori Wakseyum Edosa yli 10 000 juhlavieraan istuessa maassa vaaleiden pressujen varjossa. Varsin puhuttelevaa oli jälleen nähdä gudji-uskovien uhrimieli: yksityislahjoituksina kaksi Toyota pick up -maastoautoa ja tuhansien eurojen yksityiset lahjat ja autojen lavoille kootut setelit, jotka vaivoin mahtuivat säkkeihin, huutokaupassa 1040 euron hintaan noussut viiden hengen ruoka-annos ja muut konkreettiset lahjat. – Korkein kuukausipalkka täällä on noin 220 euroa, mutta suurin osa ihmisistä elää edelleen vaihtotaloudessa, eikä käteistä ole paljon.

Iloitsimme, että Kylväjän Etiopian-työn veteraani Hilkka Hares ja NLM:n veteraani Jorunn Hamre saivat olla kanssamme juhlimassa.

 

Vaivannäkönne Herrassa ei ole turha!


– Lupaus koskee sekä kotimaassa että kaukana olevia kristittyjä.

Jumala antoi Suomen kansalle etsikkoaikoja etenkin 1950–60 kuvulla. Hän laski heidän sydämelleen sekä lähetys- että evankelioimistyön. Hän kutsui lähtijöitä ja heille lähettäjiä. Hän avasi lähtö- ja lähettämismahdollisuuksia. Yhdeksi lähetyskohteeksi avautui Etiopia. Lähetyssihteeri Juhani Lindgrenin ensimmäisellä matkalla syksyllä 1976 Norjan Luterilainen Lähetysliitto (NLM) ehdotti Kebre Mengistin–Shakison juuri avautumaan alkavia alueita suomalaisille. ”Myöhemmin työ voisi laajentua Balen suuntaan” = itään ja kaakkoon.

NLM osti 5 hehtarin tontin syksyllä 1970 Kebre Mengistin (Adolan) kaakkoislaidalta noin 1,5 km kaupungin keskustasta ja 475 km Addis Abebasta etelä-kaakkoon. Tontti aidattiin 1970 alussa seitsenkertaisella piikkilanka-aidalla. Elokuussa 1970 ensimmäinen lähetti pystytti telttansa kuvan keskellä olevaan vaaleaan pisteeseen. Vesakon raivaus alkoi muuten tyhjällä mäellä.

Nyt luhistumaisillaan oleva 6 x 4 m rakennusmateriaalivarasto valmistui parissa päivässä. Se toimi lokakuulta evankelista Wolde Mariam Urjin asuntona. Lähettiperheemme asunnoksi hinattiin 2 m x 6 m pelti/kovalevystä tehty työmaakoppi.

Työmiehille aloitettiin aamuhartaudet aamuisin seitsemältä, sunnuntaisin Tertun pitämänä pyhäkoulu. Myös Urpo aloitti jumalanpalvelukset avoimen taivaan alla (Nyt ABS) nurmikolla. Ensimmäinen kaste oli toimitettu Anferarassa kaksi viikkoa ennen saapumistamme Etiopiaan. Vierailevan pastori Shamebo Kalbero toimitti kasteen 19.7.1970. Muita seurakuntia ei Adolan - Shakison alueella ollut.
 

EECMY Adolan työkeskuksen tontti. Ruskea vaakaviiva on tulevan uuden kirkon "harjan" paikka


Jumalan sana ei tyhjänä palaja


”Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää” (Mt. 13:23).

Mitä on tapahtunut 46 vuoden aikana? Sen kertomiseen ei muutama rivi riitä. Igziabiher jawkal – 'Jumala tietää’ – on hyvin usein käytetty ilmaisu. Koska miesten keski-ikä oli vielä äskettäin

vain 56 vuotta, aivan valtaosa työtovereistamme ja ensimmäisinä vuosina uskon tielle pyrkineistä on jo kirkkaudessa. Alle 25- vuotiaita on väestöstä 50 %. He eivät tiedä alusta juuri mitään.

* Lähetystyöntekijöiden osuus tällä gudji-oromo heimon asuma-alueella on työvuosien määrän osalta yksi koko Etelä-Etiopian pienimpiä, mutta se on ollut välttämätön ja koemme kaikki suurta kiitollisuutta, että olemme saanet nähdä Jumalan työtä ja osallistua siihen. Vallankumous 1974, punaisen terrorin ja vainojen aika, toinen kommunistinen vallankumous 1991 – siinä joitakin ahdistuksen aikoja. Vaaratilanteita on ollut monia, mutta Jumala on nostanut, kantanut ja pitänyt huolen seurakunnastaan.

* Etiopian valtion tilastoissa Shakison ja Adolan ja niistä pohjoiseen olevissa kunnissa protestantteja on 60–65 %, lähes kaikki Mekane Jeesus -kirkon jäseniä. 1971 heitä oli 0 %. Näillä tilastoilla ei ole ikuisuuden kannalta mitään merkitystä: Jumala yksin tietää, kuka pääsee perille taivaaseen. Numerot ruokkivat sielullisuuttamme ja langennutta luontoamme, mutta ehkä inhimilliset arviotkin joskus voivat rohkaista. Jumala itse vastaa työstään, mutta käyttää työtovereinaan tavallisia etiopialaisia ja suomalaisiakin! Roomalaiskatolisten työ alkoi noin vuonna 1972, heitä on alueella 3 %, samoin kuin 1800 vuotta vanhan Etiopian Jewahedo Betäkristian eli Etiopian Ortodoksikirkon 3–4 % (koko maassa noin 40 %)

* Jumalan gudji-oromoille antama etsikoaika on kaiken takana. Vielä 1960-luvun alussa he olivat ’benhard’, kivenkovia (Johannes Sandved), mutta 10 vuotta myöhemmin aivan avoimia! Samoin oli pohjoisempana sidamo-heimon keskuudessa. Kun ensimmäinen lähettiperhe saapui Yirga Alemiin, sinne oli juuri muuttanut mm edellä mainittu Shamebo Kalbero Hosainasta. Suuret herätykset alkoivat siellä 1950–60 luvulla. Meille suomalaisille alusta alkaen uskotulla Adolan (ent. Kebre Mengistin) – Shakison alueella oli siis yksi seurakunta, nyt 170. Organisoimattomia saarnapaikkoja on kymmeniä.

* ”Hiippakunta”, Eteläinen synodi, SES, on jaettu kahtia. Kun 200 km pohjoiseen oleva Awasassa sijainnut silloinen SES jaettiin noin 20 v sitten, Adola menetti arvalla synodin keskus-paikan Hagere Maryamille, ½–1 päivän automatkan päähän. SES:n hallintokeskus on ollut liian kaukana. Vielä nytkin uudelle, Adola–Genale synodille (AGS), jää noin 500 km x 100 km laaja alue. Siitä lähes puolet on 99 % islamilaista somalialuetta! Uudella synodilla on siis valtavat mahdollisuudet idän ja kaakon suuntaan. Heidän oma lähetyskomiteansa on jo noin 4 vuotta valmistellut työtä sinne.
 
* Uuden Adola–Genale synodin perustamis- (ja koulutus-) juhla vietettiin 15.–19.3. ja samalla oli johtajien vaali.

* Viikko sen jälkeen on Irba Modan kolme päivän kokoussarja, jossa mm. laskettiin kirkon peruskivi. 1982–1984 työkautemmehan toimimme juuri Irba Modan alueella, joka oli uusin ja on edelleen köyhin alue: 20 seurakuntaa ja 16 saarnapaikkaa, mutta ei yhtään kunnon kirkkoa!

* ”Hiippakunnan tuomiokapituli!” Koko uuden synodin hallintokeskus aloitti 19.3.2017 alkaen täällä, suorin viivoin merkitty alue: Katot ruosteessa, rakennukset huoltamatta, vesi aasilla kaupungilta, ei vesijohtoa, (1973 rakentamamme putki tukossa jo 1977! ), sähköä vain ajoittain; viiden watin hehkulamput, ei led-lamppuja. Tontilla asuu jo yli 150 asukasta, mm. raamattukoulun 56 oppilasta (kuvassa ABS), uuden 2000 hengen kirkon perusta tasattu.

* Täältä johdetaan 15 pastorin, 15 ”rovastikunnan”, 491 seurakunnan ja 160 saarnapaikan Adola–Genale synodia eli kirkon ilmoituksen mukaan yli neljännesmiljoonan jäsenen suu-ruista ”hiippakuntaa”. Vain Wadera 1960-luvulla 55km päässä ja ja Neghelli 1950-luvulla 110 km päässä ovat vanhempia työalueita, mutta harvempaan asuttuja ja osaksi borana-heimoa, joka ei ole ollut kovin vastaanottavaista.

Suurten kirkkojen peruskivet asetettu



EECMYn johtajat asettivat Adola–Genale-synodin pääkirkon peruskiven vanhan kokoustilan taakse tasatulle 2000 hengen kirkoksi suunnitellun rakennuksen kulmaan. Irba Modan ”rovastikunnan” johtava pastori Dulo Robe oli kutsunut koolle alueen 20 seurakunnan ja 16 saarnapaikan jäsenet 25.3. alueen ensimmäisen kunnon kirkon peruskiven muurausjuhlaan. Marmorilaatan nähdessäni sanoin, että "Jeesus Kristus” olisi pitänyt olla nimeni paikalla, mutta juhlan järjestäjät sanoivat haluavansa muistaa näin ensimmäiseltä paimeneltaan vuosina 1982–84 saamaansa raamattuopetusta. – Koska apulaispastori-evankelista D.B. oli laiminlyönyt kurssit, kasteet ja ehtoollisen jaon, jouduin vuonna 1971 saamani EECMY SES:n virkamääräyksen perusteella (”pastor at large”) korjaamaan asian. Satoja, jopa seitsemän vuotta uskossa olleita gudji-oromoja pääsi kasteen ja rippikoulun kautta kirkon jäseniksi. – Lukuisat viikonloput olimme saaneet olla tuolloin yhdessä Raamatun äärellä. Nyt 20 seurakunnasta vastaa viisi pastoria.

Adolan ”rovastikunnassa” on kolme muuta kirkkoa rakenteilla (Bilu, Darartu ja Me’e Boko), joihin kaikkiin pitäisi mahtua pari tuhatta kuulijaa. Ulkomaista avustusta näiden gudji-alueiden 172 seurakunnalle on annettu vain kerran, Boren kirkon osarahoitukseen. Silloin Irba Modan seurakunan jäsenet osallistuivat uhrein Boren kirkon rakentamiseen. Irba Modann alue on 2800–3000 metriä merenpinnan yläpuolella. Sille on muuttanut tuhansittain ihmisiä kuumilta Balen ja Boranan savanneilta.


Katso video juhlasta.

Katso video lahja-autojen luovutuksesta.

Jumala luo uutta – Etiopiassakin


"Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin, ettekö sitä huomaa?" (Jes. 43:19) Edel-lä on kielto: "Älkää menneitä muistelko!" Lähetystyöhön osallistuva kohtaa vastoinkäymisiä. Ne painavat usein raskaina, mutta Jumalan sana kehottaa: "Katso! Minä…luon uutta!” Kyky luoda tyhjästä on vain Jumalalla. Materiaalista voi ihminenkin luoda.

Elämäntyössäni olen useissa maissa monesti saanut nähdä, miten siellä missä ei aluksi näkynyt mitään, nyt näkyy uutta: Jumalan Sana – ”kuivan erämaan, saa se kukkimaan!”

Etsikkoajat – Jumalan oma työ kantaa hedelmää


Italian miehittäessä Etiopiaa 1935–40 alkoivat ensimmäiset Etiopian herätykset, muun muassa Wolamossa. Pohjoisempaa Hosainasta etelään siirtyneet evankelistat, kuten Shamebo Kelbero, ja norjalaiset lähetit Yirgalemissa saivat noin vuonna 1950 nähdä: Nyt ”puhkeaa uutta”, sidamojen keskuudessa. Gudji-alue oli vielä "kuin luu" (Sand-ved).

Noin vuonna 1970 alkoi herätys myös gudji-kansan keskuudessa, 1971–72 noin 3000 heistä halusi sanoutua irti Perkeleestä ja uskoa Jeesukseen. Vallankumouksista (1974 ja 1991) huolimatta sama kasvu lienee jatkunut, koska 2017 Mekane Yesus -kirkon uuden synodin jäseniä on noin 250 000. Valtion tilastossa protestantteja on nyt yli 60 prosenttia, 1971 heitä oli alle 0,01 prosenttia.

Adola–Genale-synodi, AGS, Mekane Yesus -kirkon 26. synodi – heti lähetystyöhön!

Juhlassa kerättiin kolehti: kaksi avolava-auton lastillista.

Sunnuntai 19.3.2017 oli Kebre Mengistin ja Shakison gudji-aluiden ja myös Suomen viidennen herätysliikkeen lähetystyön juhlapäivä. Näiden kahden alueen 172 seurakuntaa ovat uuden synodin ydin, jolla vuonna 1971 oli vain yksi seurakunta. Suuri ilon aihe oli nähdä uuden synodin perustamisjuhlassaan siunaavan Tsadiin lähetystyöhön pastori Milion Haile Mariamin ja hänen puolisonsa Genet Simonin sekä jo kaksi vuotta somalialueen Filtussa toimineen kokeneen evankelista Kebede Lemman Adolasta.

EECMY:n omalla kansainvälisellä lähetysjärjestöllä on nyt 13 työntekijää, joista kuusi Etelä-Sudanissa. Kirkon ensimmäisen lähetin, Ato Buli Feisan, viiden vuoden työn tuloksena toimii jo noin 50 jäsenen 'maanalainen' seurakunta eräässä Aasian vaikeimmista maista, Keski-Aasian naapurissa.

Juhlassa vihittiin 12 uutta, evankelistoina jo kauan toi-minutta pastoria. Nyt AGS:n paimenten määrä on 62. Määrä on edelleen pieni 16 'rovastikunnalle’ (yhteensä noin 500 seurakuntaa).

Kuin kolhiintuneessa kuvastimessa

Kaikkea tätä miettiessän sisimmässäni on kuva, jota on mahdoton tarkkaan kuvailla: Olette monen ahdistuksen kautta saapuneet Taivaaseen. Enkelit ovat kantaneet teidät viimeisen matkan, niin kuin Lasaruksenkin. Taivaan portit ja kultaiset kadut ovat avautuneet teille. Jeesus on ottanut teidät hellästi vastaan. Hän on pyyhkinyt kaikki teidän kyyneleenne. Itkua ja tuskaa ei enää ole. Kaikki entinen on mennyt. Rakkaat valkopukuiset perille päässeet seppelöidyt omaisenne ovat ottaneet teidät syleillen vastaan. Suuri määrä rakkaita ystäviänne odottaa halausvuoroaan. Heidän joukossaan on valtava joukko ih-misiä, erityisen kirkkaissa pellavapuvuissa, kaikilla vanhurskauden seppele päässään. Useimpia heistä te ette ole koskaan nähneet. Heidän kasvonsa säteilevät. He odottavat vuoroaan päästäkseen luoksenne. Vuoron perään he molemmin käsin ottavat kätenne omiinsa ja sanovat: Kiitos; kiitos ja ylistys Jeesukselle, teurastetulle Karitsalle nyt, aina ja iankaikkisesti. Hän on kantanut meidät perille! Kiitos Herralle! Kiitos myös teille, suomalaiset Jumalan lapset! Kiitos että rukoilitte puolestamme! Kiitos, että mekin saimme rukoilla teidän puolestanne!

Kiitos, että lähetitte meille sanansaattajia! Kiitos lahjoistanne Jeesukselle! Kiitos uskollisuudestanne! Täällä me nyt kaikki olemme kaikki, me ja te, yksin Jumalan armosta. Ja sitten taivas kaikuu niin ihmeellistä enkeleiden ja pelastettujen kiitosvirttä, ettei sitä kukaan voi kuvitella.






perjantai 19. toukokuuta 2017

Näkyjen profeetta - Ajatuksia Hesekielin kirjan äärellä

Lähetysteologi Jukka Norvannon opetus Kirkkopäivillä Turussa 19.5.2017:




Ajattelepa tilannetta, että sinut on kansasi mukana siirretty kauas pois omasta maastasi. Patikkamatkaa oli kertynyt tuhannen kilometriä. Moni ystävistäsi oli menehtynyt matkalle. Uusissa oloissa elämä oli aloitettava alusta. Talo oli rakennettava, ja oli kehitettävä uudet keinot tulla toimeen. Vierasta kieltäkin oli opeteltava. Tiedät myös, että entiseen kotimaahasi oli kaikesta huolimatta jäänyt jonkinlainen sotilasosasto ja jopa hallitsija, vaikkakin vain vasallikuningas.

Jossain vaiheessa kuulet kauppakaravaanien mukana kulkevilta ihmisiltä huhuja, että kotimaahan jäänyt hallitsija oli ryhtynyt kapinaan. Samaan aikaan uskonnolliset johtajat, joihin olit tottunut luottamaan, vakuuttavat saaneensa Jumalalta ilmoituksen, että kapina päättyy voitollisesti ja sinä voit palata pian takaisin omaan maahasi.

Mitä ajattelisit siinä tilanteessa? Alkaisitko jo pakata matkalaukkuasi? 

Ehkäpä tekisitkin niin, mutta siinä pakkauskiireittesi keskellä huomaisit, että kansaa alkaa vyöryä toriaukiota kohden. Uteliaisuus voittaisi ja liittyisit joukon jatkoksi. Lopulta näkisit nuoren miehen, joka julistaisi voimakkaasti: ”Näin sanoo Herra Jumala Israelin maalle: Loppu on tullut. Joka on kedolla, kaatuu miekkaan, joka on kaupungissa, nääntyy nälkään ja ruttoon. – Minä käännän kasvoni heistä pois, ja muukalaiset saastuttavat ihanan huoneeni, rosvot astuvat sisään ja häpäisevät sen. He panevat toimeen verilöylyn.”

Tässä on suurin piirtein kuvattuna Babylonian pakkosiirtolaisuuteen karkotettujen Juudan asukkaiden tunnot vajaat 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Nuori, tuhoa ennustanut kolmikymppinen mies on nimeltään Hesekiel, joka uskaltaa nousta vastustamaan arvossa pidettyjä uskonnollisia johtajia ja syyttää heitä valehtelijoiksi.

Mitä teet? Jatkatko matkalaukkusi pakkaamista vai otatko todesta nuoren miehen sanat, jotka kertovat Jerusalemin temppelin tuhosta? Kummalle kannalle asetut?

Hesekielin kirjan alkupuolen keskeisin teema onkin kysymys Jerusalemin ja sen temppelin kohtalosta. Sallisiko Jumala todella vihollisjoukkojen päästä voitolle ja tuhota pyhän temppelin, joka oli ainoa paikka, jossa Israelin kansa saattoi uhrata synti-, poltto- ja muitakin uhreja? Antaisiko Jumala todella rosvojen hävittää paikan, josta hän itse oli Salomon aikana, temppeliä vihittäessä, sanonut: "Nyt silmäni ovat avoinna ja korvani kuulevat rukoukset, jotka tässä paikassa lausutaan. Nyt olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin ja tehnyt siitä nimelleni ikuisen asuinsijan. Se on alati oleva silmissäni ja sydäntäni lähellä” (2. Aik. 7:15-16).

Ehkäpä olisit tehnyt niin kuin moni muukin, ja olisit jäänyt jonkinlaisen epävarmuuden tilaan. Laukkusi olisi puoleksi pakattu, mutta matkalippu olisi hankkimatta. Olisit saattanut jopa lähteä tapaamaan tuomioita lausunutta nuorta miestä ja kysymään, mitä hän oikein tarkoitti puheillaan. Voisiko hän perustella sanomisiaan?

Hesekiel asui tiilitalossa ja hänellä oli kotonaan myös vaimo. Mutta kun olisit astunut sisään ja esittänyt asiasi, olisit voinut hämmentyä. Sillä mies ei olisi sanonut sinulle mitään. Hän olisi vain istunut hiljaa, vaikka olisit kuinka vaatinut häntä vastaamaan kyselyihisi.

Hesekielin erikoiseen kutsumukseen kuului näet sekin, ettei hän voinut puhua milloin tahtoi. Hesekielin mykkyydestä kerrotaan jakeessa Hes. 24:27 näin: ”Sinä päivänä, silloin kun tuo pakolainen tulee, sinun suusi aukeaa jälleen, sinä puhut etkä enää ole mykkä. Sinä olet heille merkkinä, ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.” Tähän tapaukseen liittyen jakeessa Hes. 33:22 todetaan: ”Edellisenä iltana, ennen kuin tuo pakolainen saapui, oli Herran käsi tullut ylleni. Herra oli avannut suuni, niin että aamulla, pakolaisen tullessa, saatoin puhua enkä enää ollut mykkä.” Kun profeetan ennustama Jerusalemin tuho toteutui, hänen kielensä vapautui välittämään lohdun sanomaa.

Hesekielin kirjaa lukiessamme meidän onkin aina lukuun 33 asti pidettävä mielessämme, että vaikka asiaa ei erikseen mainita, Hesekiel oli mykkä muulloin paitsi välittäessään sanaa Jumalalta.

Hämmentyneenä olisit epäilemättä lähtenyt myös pois Hesekielin asunnolta. Mikä on sellainen profeetta, joka ei edes puhu? Sitä kummallisuutta olisit ehkä mennyt pohtimaan ystäviesi luo ettekä olisi oikein ymmärtäneet, mistä on kysymys.

Miten ihmeessä ihminen, joka sanoi saaneensa viestin Jumalalta, saattoi olla vain hiljaa, kun häneltä tultiin kysymään asioista? Eikö profeetan tehtävänä ole vastata ihmiselle, joka kysyy? Eikö profeetan pidä aina kertoa kysyjälle, mikä on Jumalan tahto?

Martti Lutherkin pohdiskeli samaa asiaa Psalmin 130 jakeen 5 äärellä: ”Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi.”
 
Hän selittää jakeesta nousevaa ajatusta näin kirjassaan Tienviittoja: ”Monet haluavat antaa Jumalalle tehtävän, ilmoittaa ajan ja määrän ja ehdottaa hänelle myös, kuinka heitä tulee auttaa. Ja jos tämä ei toteudu, he lannistuvat tai ryhtyvät etsimään apua muualta. Tällaiset ihmiset eivät ole kärsivällisiä eivätkä odota Herraa, vaan ajattelevat, että Jumalan tulee odottaa heitä ja olla aina valmiina auttamaan heitä juuri sillä tavalla kuin he haluavat. Ne, jotka sen sijaan odottavat Herraa, pyytävät kyllä armoa, mutta antavat Jumalan hyvässä tahdossaan päättää, milloin, miten, missä ja minkä kautta hän heitä auttaa. He eivät epäile Jumalan apua, he eivät anna avulle myöskään nimeä, vaan jättävät sen Jumalan kastettavaksi ja nimettäväksi, vaikka se sitten viipyisikin kohtuuttoman kauan. Ne, jotka sen sijaan antavat avulle nimen, eivät apua saa, sillä he eivät hyväksy Jumalan päätöstä, tahtoa ja viipymistä.”

Näin siis Luther pohtii Jumalan vastaamattomuutta.

Mutta palataanpa Hesekielin erikoiseen toimintaan. Hänen mykkyytensä jäisi ehkä askarruttamaan mieltäsi, kunnes jotain erikoista tapahtuu jälleen. Kuulet maanmiestesi kiihkeää huutelua ja lähtisit katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Väki on matkalla Hesekielin kotia kohti, ja liityt mukaan joukkoon. Hesekielin luona tapahtuukin kummia. Mies kantaa tavaroita asunnostaan pihalle, ja väki huutelee: ”Mies hyvä, mitä oikein teet?” Mutta vastausta ei kuulu, vaan tämä vain jatkaa tavaroiden kantamista.

Niin kummallisilta miehen touhut vaikuttavat, että päätät jäädä katsomaan, mihin kaikki päättyy. Kun tulee ilta, tuo outo mies alkaa hajottaa kotinsa seinää, ja kun siihen on tullut tarpeeksi suuri reikä, hän kokoaa tavaransa ja vie ne seinään tekemästään reiästä ulos ja lähtee niine hyvineen tavaroita kantaen matkaan ja menee asumaan johonkin toiseen paikkaan. Mutta ei siinäkään vielä kaikki, sillä lähtiessään iltamyöhällä matkaan hän peittää kasvonsa, niin ettei edes näe eteensä ja lähtee kulkemaan sillä tavoin, ihan sokkona siis.

Kerropa, mitä olisit ajatellut miehen touhuja katsellessasi. Ehkäpä olisit pitänyt miestä mielenvikaisena, mutta toisaalta olit myös kuullut hänen puhuvan tavalla, joka ei tuntunut lainkaan hullun puheelta. Hämmennyksesi olisi ehkä lisääntynyt entisestään. Miksi ihmeessä mies sillä tavoin särkee kotinsa?

Meidän, jotka nykyään luemme Hesekielin kirjaa, ei tarvitse kuitenkaan jäädä hämmennyksen valtaan, sillä siinä kerrotaan syy miehen toimintaan. Jakeessa Hes. 12:6 Jumala sanoo Hesekielille: ”Minä panen sinut merkiksi Israelin kansalle.”

Hesekielin profeetan tehtävään ei siis kuulunut vain Herran sanoman suullinen välittäminen. Hän oli koko elämällään ja toimillaan Jumalan kansalleen antama merkki. Häntä katsellessaan kansa saattoi nähdä Jumalan viestin.

Mutta mikä viesti kätkeytyi talon seinän särkemiseen ja kasvojen peittämiseen? Vastauksen voimme lukea suoraan Hesekielin kirjan jakeista Hes. 12:8-13: ”Aamulla tuli minulle tämä Herran sana: ’Ihminen, ovathan israelilaiset, nuo niskoittelijat, kysyneet sinulta, mitä teet? Sano heille: 'Näin sanoo Herra Jumala: Tämä ennustus on osoitettu ruhtinaalle, joka hallitsee Jerusalemissa, ja kaupungin kaikille israelilaisille.' Sano heille: 'Minä olen teille merkki. Niin kuin minä tein, niin tehdään Jerusalemin asukkaille. Heidät vangitaan ja viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja ruhtinas on heidän joukossaan. Kun pimeä tulee, hänkin nostaa kantamuksensa harteilleen ja lähtee. He repivät muuria päästäkseen taakkoineen siitä läpi, ja ruhtinas peittää kasvonsa, jotta ei näkisi maataan.' Minä levitän verkkoni hänen ylleen, ja hän takertuu pyydykseeni. Minä vien hänet Babyloniaan, kaldealaisten maahan, ja siellä hän kuolee, sitä maata lainkaan näkemättä.’”

Myöhemmin Hesekielin ennustus toteutui tarkalleen. Babylonialaiset kukistivat ruhtinaan eli Sidkian kapinan, teurastivat hänen poikansa hänen silmiensä edessä, ja sen jälkeen sokaisivat Sidkian itsensä ja veivät hänet vankeudessa Babyloniaan. Hän siis joutui Hesekielin ennustuksen mukaisesti Babyloniaan, muttei koskaan nähnyt sitä maata.

Me voimme nykyään pohtia, miksei Jerusalemissa asunut Sidkia uskonut siellä asuneen profeetta Jeremian varoitusta ja mikseivät pakkosiirtolaiset uskoneet Hesekieliä. Vastaus näyttää olevan kummassakin tapauksessa sama. Jumalan äänen kuulemista esti se, että samaan aikaan monet väärät profeetat toivat esiin toisenlaista viestiä. Kaiken lisäksi väärien profeettojen viesti oli sitä, mitä ihmiset tahtoivat kuulla.
   
Jostain syystä ns. yleinen mielipide näyttää yhä uudestaan nousevan Jumalan tahtoa ja ilmoitusta vastaan. Me siis lankeamme yhä uudestaan samaan kiusaukseen kuin Eeva ja Aadam paratiisissa ja uskomme tietävämme asiat paremmin kuin meidät luonut Jumala. Kiusaus tulla Jumalan vertaiseksi, niin ettei tarvitse enää kuulla hänen tahtoaan, on liian voimakas, jotta sitä tahtoisi vastustaa.  
 
Meidän onneksemme Hesekielin kirjan paljastaa, mistä väärät profeetat tunnistaa. Tärkeän vastauksen saamme jakeista Hes. 13:1-4: ”Minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihminen, julista tuomio Israelin profeetoille. Sano noille omatekoisille ennustajille: Kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra Jumala: Voi noita mielettömiä profeettoja! He ennustavat oman päänsä mukaan, ilman että olisivat näkyjä nähneet. Raunioissa pesiviä kettuja, sellaisia ovat profeettasi, Israel!’”

Aidon profetian voi tunnistaa lähinnä kolmella tavalla. On ensinnäkin selvitettävä julistuksen lähde eli onko se Jumalan Hengestä vai esim. ihmisen omista ajatuksista lähtöisin. Aina sen selvittäminen ei ole helppoa. Hesekielin aikalaisetkaan eivät kovin hyvin onnistuneet siinä. Jumala kutsuikin vääriä profeettoja raunioissa pesiviksi ketuiksi. Millaisia sellaiset otukset ovat? Ketut eivät kanna huolta yhteisön hyvästä. Niille riittää se, että ne saavat itselleen maukkaita suupaloja, joista ne voivat raunioiden piiloissa nautiskella. Ketut ovat siis ryöstäjiä, jotka elävät toisten kustannuksella. Tämä ominaisuus käy ilmi seuraavastakin jakeesta. "Te ette ole nousseet muureille paikkaamaan niiden murtumia, te ette ole rakentaneet varustuksia Israelin kansan ympärille, jotta se Herran päivänä kestäisi taistelussa” (Hes. 13:5).

Raunioissa piileskelevä kettu ei puolusta yhteisöä. Se onkin väärien profeettojen tuntomerkkejä. Heidän vaikutuksensa paljastuu siis hedelmistä. He eivät nouse muurin aukkoihin puolustamaan kansaa viholliselta. Muurihan oli erottamassa kaupunkia sitä ympäröiviltä vihamielisiltä joukoilta. Hengellisesti ajatellen muuri erottaa Jumalan kansan maailmasta. Kun muuri on revitty alas, aito profeetta alkaa jälleen rakentaa sitä. Jokainen julistaja, joka pyrkii tekemään tyhjäksi Jumalan valtakunnan ja maailman välisen eron, on siksi väärä profeetta, sillä kun muuri on poistettu, on kovin vaikea enää puolustaa tai suojella ihmisiä. Aito profeetta tahtoo suojella ihmisiä, väärälle profeetalle ei sellaisella asialla ole merkitystä. Hänelle on lopulta aivan sama, minne ihmiset joutuvat, kunhan hän vain itse saa nauttia herkkupaloista.

Aidon profeetan tehtävänä on valmistaa Jumalan kansaa kestämään taistelussa, jota käydään maailmaa, syntiä, Paholaista ja myös omaa, pahaa sydäntä vastaan. Siinä taistelussa ainoana varsinaisena suojana on Jumalan sana. Vain se voi antaa kuolleelle elämän. Mutta jos Jumalan kansaa ei ole Jumalan sanalla ruokittu, se on huonossa jamassa, kun taistelu alkaa käydä kuumimmillaan.

Jakeessa Hes. 13:6 paljastuu väärän profetoinnin huippu: ”Olemattomia näkevät, perättömiä ennustavat ne, jotka sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt. Ja he vielä kuvittelevat, että Herra toteuttaa heidän ennustuksensa!”

Kun väärä profeetta on aikansa tuonut ilmoille väärää totuutta, hän alkaa lopulta itsekin uskoa siihen. Ja hän jopa kuvittelee, että Herra toteuttaa hänen ennustuksensa.

Koska sekä oikeat että väärät profeetat sanovat olevansa Herran lähettämiä, varsinaisena paljastajana toimii julistuksen sisältö. Väärien profeettojen sanoma on suosittua. He julistavat rauhaa, vaikka rauhaa ei ole. Aidot profeetat muistuttavat kansaa Jumalan pyhyydestä ja käskyjen velvoittavuudesta, väärät pitävät Jumalan käskyjä suhteellisina. Aito profeetta ei jätä ihmisiä väärään varmuuteen, vaan hän tuo selvästi esille Jumalan tahdon ja ihmisten poikkeamiset siitä, niin että he voivat palata elämän tielle.  



Miten Hesekielin aikalaiset suhtautuivat hänen viestiinsä? Jakeet Hes. 12:26-28 kertovat asian ytimen: ”Ja minulle tuli tämä Herran sana: ’Ihminen, kuule, mitä israelilaiset sanovat: 'Kaukana meistä ovat tuon miehen näyt, hän ennustaa etäisistä ajoista.' Sen tähden sano heille: 'Näin sanoo Herra Jumala: Yhdenkään sanani täytäntöönpano ei viivy. Minkä puhun, se toteutuu. Näin sanoo Herra Jumala.'"

Järkyttävää on lukea kansan reaktiosta: ”Kaukana meistä ovat tuon miehen näyt, hän ennustaa etäisistä asioista.” Kun uppiniskaisuuden henki on vallannut ihmisen, mikään tuomion uhka ei voi riistää kuulijalta väärää rauhaa.

Samalla tavalla puhutaan myös jakeissa 2. Piet: 3:3-4 ihmisten pilkallisesta suhtautumisesta puheeseen Herran Jeesuksen paluusta: ”Erityisesti tietäkää, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka ovat omien himojensa vietävinä. He sanovat pilkaten: ’Onko hän muka tullut, niin kuin lupasi? Isämme ovat nukkuneet pois, ja kaikki on entisellään, niin kuin on ollut maailman luomisesta asti.’”

Sama uppiniskainen henki, joka vallitsi Hesekielin aikana, oli vallalla Pietarin aikana, ja se on - ikävä kyllä - vallalla omanakin aikanamme. Ja mikä pahinta - varsin usein sen löytää myös omasta sydämestä. Kaiken tämän inhimillisen heikkouden vastapainona on kuitenkin Jumalan vakuutus: ”Minkä puhun, se toteutuu.”

Ihmiset olivat siis alkaneet turtua tuomion sanomalle. He todellakin ajattelivat, että kaikkivaltiaan Jumalan sanat voisivat jäädä toteutumatta vain siitä syystä, että aikaa on kulunut ihmisten mielestä kohtuuttoman paljon.

Mikään ei voi estää Jumalaa toteuttamasta aikeitaan. Siihen ei vaikuta aika, eivätkä myöskään ihmisten epäusko tai pilkkaamiset. Siksi saamme luottaa myös siihen, että isän Jumalan säätämänä aikana myös Jeesus Kristus palaa maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.  

Olen käynyt edellä lyhyesti läpi kolme päätapaa erottaa oikea ja väärä profetia toisistaan. Ero on nähtävillä julistuksen lähteessä, hedelmissä ja tietysti sisällössä. Sen sijaan oikeaa ja väärää ei voi erottaa toisistaan esimerkiksi sillä perusteella, tapahtuuko jossakin tilaisuudessa esimerkiksi ihmeitä tai ei, sillä Raamatun mukaan myös väärät profeetat saavat aikaan ihmeitä ja osuvat joskus kohdalleen ennustuksissaan (ks. esim. 5 Moos 13:1-3; Matt 7:22- 23). Pakkohan väärienkin profeettojen on oltava ainakin joskus oikeassa, eihän heitä muuten kukaan seuraisi.


Tiivistäen voi sanoa, että mikäli julistus ruokkii ns. vanhaa ihmistä eli korottaa ihmisen omia mahdollisuuksia, se ei ole Jumalasta. Ja päinvastoin: silloin kun julistus pyrkii surmaamaan meissä asuvan ns. vanhan ihmisen, niin että ihminen joutuu omiin mahdollisuuksiinsa nähden epätoivoon ja hänen ainoaksi toivokseen ja mahdollisuudekseen jää Jeesus Kristus, julistus on Pyhästä Hengestä.

Hesekielin ajan väärien profeettojen tuntomerkkejä oli myös se, että heidän puheensa kuulostivat mukavilta ja ne ruokkivat ihmisten omia toiveita. Joku olisi voinut kutsua sellaista julistusta jopa armollisemmaksi kuin Hesekielin kovaa puhetta, sillä nämä antoivat enemmän ja parempia lupauksia kuin Hesekiel - ja kuitenkin he olivat vääriä profeettoja.



Hesekielin tuomion ennustukset siis toteutuivat lopulta. Niinpä, kun tieto Jerusalemin temppelin hävityksestä saapui pakkosiirtolaisten keskuuteen, Hesekielin mykkyys päättyi. Mitä siis tapahtui seuraavaksi? Alkoiko profeetta julistaa, että mitä minä sanoin, miksi ette uskoneet? Ei. Sen sijaan profeetan sanoma vaihtuu päinvastaiseksi. Kun ihmisten mielestä kaikki toivo oli kadonnut Sidkian vankeuden ja Jerusalemin temppelin tuhon myötä, Hesekiel alkaakin julistaa kuolleena itseään pitävälle kansalle uuden elämän alkamista. Hän puhuu Herrasta hyvänä paimenena, joka pitää huolta kansastaan ja kuolleista luista, jotka saavat elämän.

Jälleen Jumalan aito profeetta puhuu vastoin ihmisten odotuksia. Mutta nyt kuolleena itseään pitävä saakin kuulla elämästä, jonka Jumala tahtoo antaa ihmiselle. Näin Hesekiel antaa meille avaimet myös evankeliumin ymmärtämiseen. Kun ankara lain julistus vie meidät epätoivoon, suloinen evankeliumin sana kertoo vakuuttaa meille: ”Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon. – Minun palvelijani Daavid on olevan heidän kuninkaansa, heillä kaikilla on yksi ja sama paimen. – Minä teen heidän kanssaan ikuisen liiton ja takaan heille rauhan.”

Hesekiel puhuu näin Jumalan palvelijasta, Daavidista, joka on hallitseva ja paimentava kansaa, niin että on oleva yksi paimen ja yksi kuningas. Hesekiel puhuu siis Messiaasta eli Herrasta Jeesuksesta, josta Joh. 11:51b-52:ssa sanotaan: ”Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.”

Näin Hesekiel auttaa meitä kääntämään katseemme pois omista mahdollisuuksistamme ja suuntaamaan sen Jumalan valmistamaan pelastukseen ja Pelastajaan. Hesekielin aikalaisten tavoin mekin kiinnitämme usein toivomme omiin mahdollisuuksiimme. Olemme kuin sokaistunut Sidkia tajuamatta, että omat voimamme eivät riitä. Ne eivät tuo kuolleelle elämää. Mutta ilo onkin siinä, että Vapahtajamme on suurempi kuin meidän syntimme ja puutteemme. Hänessä meillä on turva, joka kestää tuomiopäivänäkin. Hänessä meillä on myös pääsy taivaan kirkkauteen, jollaiseen Hesekielin kirjan päättävä kuvaus Jumalan valmistamasta temppelistä viittaa.