maanantai 20. maaliskuuta 2017

Uskonpuhdistus – Jeesuksen kohtaamista



Kuva: Ilkka Kontturi
Rovasti, teologian tohtori Raimo Mäkelän puhe Kirkkokansan Raamattupäivässä Finlandia-talossa 18.3.2017


Uskonpuhdistuksessa on kysymys Jumalan kohtaamisesta

Uskonpuhdistuksen juhlavuonna julkisuuteen tarjoillaan monenlaisia Luthereita. Suomen Kuvalehti 3/2017 esitti Lutherin (1483-1546) näkyvimmin oluenjuojana. Kuitenkin Luther lausui siitä seuraavan, mitä lehti ei kerro:

Se, joka keksi oluen panemisen, on ollut Saksalle turmioksi, sillä juomisesta tuli suoranainen rutto ja onnettomuus. Juoppous tuhoaa sen, mikä ihmisessä on parasta. Se vanhentaa hänet ennen aikojaan ja edistää kaikenlaisia rikoksia ja kauhutekoja.

Uskonpuhdistuksessa ei ollut kysymys oluen juomisen vapaudesta vaan Jumalasta ja ihmisestä Jumalan edessä, sinusta ja minusta. Jumala on meille kaikille elämän ja kuoleman asia, uskommepa sen tai emme. Luther kohtasi elävän Jumalan henkilönä ja samalla itsensä. Sillä oli kauaskantoiset seuraukset hänelle ja koko maailmalle, meillekin.

Jumalaa koskee myös kysymys: ”Minkä varassa voin kuolla? Mikä vapauttaa minut, kun Jumala vaatii minut tuomiolle?” Se, mitä olen ja miten minun käy, riippuu vain Jumalan tuomiosta. Jos lohdutus kuolemaa vastaan on löytynyt, on samalla saatu rohkeus ja voima elämään. Lutherin kristillisyyttä ei hallitse kuolema vaan elämä.

Pysähdymme nyt kuitenkin ensiksi Lutherin viimeiseen päivään. Onhan kuolemamme tavallaan elämämme summa. Lutherilla tuo päivä oli 18.2.1546. Hän kuoli Eislebenissä, jossa hän oli myös syntynyt. Nyt hän oli sovittelemassa Hessenin ruhtinaskunnan maakreiviveljesten riitaa. Kun hän matkusti sinne kotikaupungistaan Wittenbergistä reessä, hän joutui Saale-joen tulvaan ja vilustui pahasti. Hänellä oli vaikeita sairauksia entuudestaan. Nyt hänelle tuli kovia rintakipuja.

Martti valmistautui kuolemaan rukoilemalla ja kuuntelemalla Raamattua Johanneksen evankeliumista (3:16): ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Psalmien kirjasta (68:21) hän luki: ”Jumala on meille pelastuksen Jumala. Herra, Herra pelastaa kuolemasta.” Hän lausui saman iltarukouksen (Ps 31:6) kuin Jeesus viimeisinä sanoinaan ristillä (Luuk 23:46): ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.” Sitten Martti vaikeni.

Paikalla olivat Lutherin professoritoveri Justus Jonas (1493-1555) Wittenbergistä ja linnansaarnaaja Michael Coelius lähiseudulta Mansfeldistä. He huusivat hänelle kovalla äänellä: ”Kunnioitettu isä, tahdotteko kuolla horjumatta Kristuksen ja sen opin varassa, jota olette julistanut?” Kuului selvä vastaus: ”Tahdon.” Sitten hän kuoli.

Vuosikymmen aikaisemmin Luther oli ennakoinut omaakin kuolemaansa apostoli Paavalin Galatalaiskirjeen selityksessään kertomalla 300-400-luvuilla eläneestä erakosta Arsenioksesta:

Vähän ennen kuolemaansa erakko seisoi kolme päivää paikallaan murheellisena ja silmät taivaaseen luotuina. Kun häneltä kysyttiin syytä tähän, hän sanoi pelkäävänsä kuolemaa. Hänen oppilaansa lohduttivat häntä sanomalla, ettei hänellä ollut syytä kuolemanpelkoon, koska hän oli elänyt hyvin pyhästi. Erakko vastasi: ”Olen kyllä elänyt pyhästi ja noudattanut Jumalan käskyjä, mutta Jumalan tuomio on täysin toisenlainen kuin ihmisten.” Häneltä meni kokonaan luottamus omiin hyviin tekoihin ja ansioihin. Ellei häntä tuolloin rohkaistu Kristuksen lupauksella, hänen on täytynyt joutua epätoivoon. Jumalan laki voi vain riisua meidät alastomiksi ja tehdä meistä syyllisiä. Silloin kaikki on mennyttä. Kenenkään pyhän elämä ja kärsimys eivät voi meitä tässä auttaa.

Luther oli nähnyt työnsä tuloksia muttei aavistanut, mikä mullistava ja uutta luova merkitys sillä tuli olemaan. Kuollessaan hän ei kuitenkaan turvautunut tekemäänsä työhön, ei hengelliseen kokemukseensa, ei rukoukseensa, ei edes uskoonsa, ei mihinkään, mikä oli hänessä itsessään. Hän turvautui vain sellaiseen, mikä oli kokonaan hänen ulkopuolellaan, eli Jumalan sanaan ja siinä olevaan Jeesukseen Kristukseen. Häneltä Luther sai kuollessaan saman avun, jonka varassa hän oli elänyt. Sen hän välittää yhä meillekin.

Jumala kohdataan Raamatusta

Lutherin kuolinvuoteesta löydettiin lappunen, johon hän oli kirjoittanut viimeiset sanansa. Hän viittaa niissä hyvänä antiikin tuntijana puolentoista tuhannen vuoden takaiseen Roomaan, sen kuuluisimpaan runoilijaan Vergiliukseen ja tämän pääteokseen, Aeneis-runoelmaan ja Rooman tunnettuun valtiomieheen Ciceroon ja sanoo:

Mitä [roomalainen runoilija] Vergilius tarkoittaa runoelmissaan Bucolica (’Paimenlaulut’) ja Georgica (’Maanviljelysrunot’), sitä ei kukaan voi ymmärtää olematta viisi vuotta paimenena tai maanviljelijänä.  [Roomalaisen valtiomiehen] Ciceron kirjeitä ei mielestäni kukaan ymmärrä toimimatta 20 vuotta jossakin huomattavassa valtion virassa. Raamattua älköön kukaan luulko tuntevansa tarpeeksi, vaikka olisi sata vuotta johtanut seurakuntia profeettojen kanssa. Siksi ovat ensinnäkin Johannes Kastaja, toiseksi Kristus ja kolmanneksi apostolit suunnattoman ihmeellisiä. Älä kajoa tähän jumalalliseen Aeneis-runoelmaan (= Raamattuun), vaan kunnioita kumartaen sen jalanjälkiä. Totta tosiaan: me olemme kerjäläisiä!

Luther ei suinkaan aina ollut asennoitunut näin. Hän kertoi:

Kahdenkymmenen vuoden ikääni mennessä en ollut edes nähnyt Raamattua. Luulin, ettei ollut muita evankeliumeja eikä epistoloita kuin vuosittain toistuvat pyhäpäivien tekstit. Lopulta löysin Erfurtin yliopiston kirjastosta kokonaisen Raamatun.

Raamatussa Jumala avaa meille sydämensä. Raamattu ja kristillinen usko eivät ole oppia, periaatteita, katsomuksia, vakaumuksia, filosofiaa, teoriaa, elämäntaitoa, etiikkaa. Niilläkin tavoin usko tulee kyllä mieltää, mutta kukaan henkilö ei ole meille sellainen, ei Jumalakaan, emmekä me halua olla kenellekään sellaisia. Jumala näkee lävitsemme, häneltä emme voi peittää mitään. Emme voi hallita Jumalaa, emme hänen suuruuttaan, hänen voimaansa emmekä hänen viisauttaan. Olemme täysin riippuvaisia hänestä.

Raamatun keskus on Jeesus

Jumalan vaikutuksista maailmaan ja elämäämme voimme päätellä jotakin hänestä, mutta henkilönä, Isänä, hänen sydämestään tunnemme hänet vain ihmiseksi tulleena Jeesuksessa Kristuksessa, hänen ainoassa Pojassaan ja meidän veljessämme. Hänet välittää meille vain Raamattu.

Jeesus on itsessään sekä Jumala toisin kuin me että ihminen niin kuin me. Jeesus on Jumalihminen, jossa jumaluus ja ihmisyys läpäisevät toisensa sekoittumatta toisiinsa ja irtoamatta toisistaan. Hän on samastunut meihin ihmisiin. Tätä Jeesusta Luther ihmetteli ja julisti. Hänen professori- ja uskonpuhdistajatoverinsa Philipp Melanchthon (1497-1560) kirjoitti itselleen viimeisinä sanoina kuoleman kynnyksellä:

Sinut vapahdetaan synnistä ja vapautetaan huolista ja teologien raivosta. Pääset valoon. Saat nähdä Jumalan ja hänen Poikansa. Pääset tuntemaan nämä ihmeelliset salaisuudet, joita et voinut tässä elämässä käsittää: miksi meidät on luotu sellaisiksi kuin olemme eikä toisenlaisiksi ja mikä on Kristuksen kahden luonnon yhtymisen ydin.

Jeesus on meille esikuva ja sijainen

Jeesuksen jumalihmisyyttä emme voi ymmärtää emmekä hallita. Voimme vain uskoa sen ja palvoa sitä. Meille tämä Jumala ja ihminen on esikuva ja sijainen.

Jeesus on todellisen ihmisen malli, jollaiseksi Jumala on jokaisen tarkoittanut. Hän on synnitön ja vanhurskas, eli hänellä on aina oikeus puolellaan, syytämmepä me ihmiset Saatanan kanssa häntä mistä tahansa. Hyvyys ja rakkaus täyttävät hänet. Jeesus määritti esikuvansa sisällön ensin suoraan itse ja sitten apostoliensa välityksellä. Me emme voi sitä määrätä. Voimme ainoastaan soveltaa sitä – ja pyrkiä sitä noudattamaan.

Esikuvanamme Jeesus on kuitenkin meille ylivoimainen ja jopa tuhoava. Emme ole hänen kaltaisiaan. Emme pysty siihen emmekä tahdo sitä. Esikuvamme Jeesus tuomitsee meidät.

Sijaisenamme Jeesus on samastunut meihin toisella tavalla ja kutsuu meidät samastumaan häneen toisella tavalla. Hän on tullut asemaamme ja olosuhteisiimme, jopa nahkoihimme. Hän on kokenut kaiken, mitä me koemme. Hän on täydellisen hyvä ja vanhurskas ja rakastava ihminen meidän puolestamme meitä varten, niin että hän lahjoittaa meille verhoksemme kaiken sen, mikä meistä puuttuu tuomarimme Jumalan edessä. Hän on elänyt elämämme meidän kanssamme ja meidän puolestamme. Kun turvaudumme häneen Jumalan edessä, hän sulkee meidät itseensä ja asettaa meidät Jumalan eteen itsensä kaltaisina eli täydellisinä, vaikka olemme sen täysi vastakohta. Kun uskomme Jeesukseen, Jumala näkee meissä vain hänet. Hän kelpaa puolestamme Jumalalle, ja me kelpaamme hänessä Jumalalle, vaikka olemmekin kelvottomia.

Jeesus on samastunut myös pahuuteemme ja vääryyteemme eli syntiimme. Hän ei tehnyt meidän syntejämme eikä himoinnut niitä, vaan hänen Isänsä, joka on meidänkin Isämme, vyörytti hänen kannettavakseen syntiemme oikeudenmukaisen rangaistuksen meidän sijastamme. Jeesus kantoi sen ristilleen ja kuolemaan, Jumalan hylkäämäksi tulemiseen ja kadotukseen eli helvettiin saakka. Näin Jeesus sovitti meidät ja syyllisyytemme Jumalan edessä. Kun turvaudumme häneen, syntimme ja syyllisyytemme poistetaan meiltä. Niiden sijaan tulee Jeesus.

Jeesuksen sijaiskuolema meidän puolestamme ja hänen sijaiselämänsä meidän puolestamme yhtyvät meidän hyväksemme ikuiseksi elämäksemme Jumalan edessä jo nyt täällä maailmassa. Niistä avautuu meille koko todellisuus toisaalta Jumalan vaatimuksena ja haasteena ja meidän tehtävänämme ja toisaalta Jumalan armona ja lahjana ja voimana.

Tämä todellisuus on aina sama, niin Jeesuksen ja apostolien aikana kuin Lutherin ja uskonpuhdistuksen aikana ja nyt. Yksittäisen ihmisen uudistuminen alkaa aina tästä, samoin kirkon puhdistuminen jokaisena aikana. Muuta mahdollisuutta ei ole, mutta tämä mahdollisuus on aina. Siihen saamme sanoa: ”Aamen! Halleluja!”

Lain ja evankeliumin yhteys ja ero on uskon ydinasia

Vanhan ja Uuden testamentin käsitteellä sanoen Jeesuksen esikuvaisuus, joka haastaa kaikki, on Jumalan laki eli Jumalan vaatimus. Jeesuksen sijaisuus on Jumalan evankeliumi eli hyvä sanoma eli Jumalan lahja kaikille. Vanhana (1542-43) Luther piti niiden eroavuuden avautumista itselleen uskonpuhdistuksen peruslöytönään, joka jäsensi kaikkea. Hän sanoi:

Opin tekemään eron lain vanhurskauden ja evankeliumin vanhurskauden välillä. Ennen minulta puuttui vain, etten tehnyt eroa lain ja evankeliumin välillä. Pidin molempia samana asiana, eikä Mooseksen ja Kristuksen välillä mielestäni ollut muuta eroa kuin aika, jossa he elivät, ja sen täydellisyyden aste (jota he vaativat meiltä). Havaittuani tämän oikean eron, että laki ja evankeliumi ovat kaksi eri asiaa, koin läpimurron.

Jokaisen uskovan ja koko kirkon suurin kaksoisvaara on ensinnäkin, että vaatimuksesta tulee lahja ja lahjasta tulee vaatimus eli ihminen joutuu lain alaisuuteen, legalismiin, kelvatakseen Jumalalle jollakin omallaan. Tämän vaaran kääntöpuoli on, että uskova ja kirkko evankeliumin nimessä hylkäävät Jumalan lain antinomistisesti. Kumpikin asenne turhentaa ja hylkää Jeesuksen.
 
Perussanoma julkaisee juhlavuonna avuksemme kahdeksan kirjaa, joiden nimenä on Teesejä -Raamatusta, vanhurskauttamisesta, ehtoollisesta, kirkosta, uskontunnustuksesta, Jumalasta, ristin teologiasta, laista ja evankeliumista. Neljä on jo ilmestynyt, neljä ilmestyy lähiaikoina.
 
Usko koetaan
 
Luther toteaa viimeisissä sanoissaan, että usko on kokemuksellista. Usko ei perustu kokemukseen, vaan kokemus perustuu uskoon, ja usko perustuu Jumalan sanaan. Jeesus sanoi (Joh 7:17 KR 1938): ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Usko kulkee sydämen läpi ja muuttaa ihmisen. Jumalan sanan vastaanottaneet profeetat ja apostolit eivät keksineet sitä omasta päästään, vaan se tuli heille vastoin heidän ajatuksiaan ja tunteitaan ja tahtoaan. Kun he suostuivat vastaanottamaan ja välittämään sanan, se sulautui heihin.

Luther kirjoitti latinankielisten teostensa esipuheessa 5.3.1545, vajaata vuotta ennen kuolemaansa:

Minut oli [keväällä 1518, puoli vuotta teesien esittämisen jälkeen] vallannut ihmeellinen kiihko päästä ymmärtämään Paavalia hänen Kirjeessään roomalaisille. Tähän asti esteenäni - - oli ollut yksi ainoa sana luvussa 1:17: ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy.” Vihasin tuota sanaa Jumalan vanhurskaus, koska kaikkien opettajien mukaisesti olin oppinut käsittämään sen tarkoittavan - - sitä vanhurskautta, jolla Jumala - - rankaisee synnintekijät ja väärät.

Elin kyllä kaikin puolin moitteettomana munkkina mutta tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi. Omatuntoni oli mitä rauhattomin. En voinut luottaa siihen, että olisin omalla sovituksellani lepyttänyt Jumalan. Siksi en rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta Jumalaa, joka rankaisee syntisiä: ”Ikään kuin ei riittäisi, että kymmenen käskyn laki on jo musertanut perisynnin tähden ikuisesti kadotukseen tuomitut syntisraukat kaikinpuolisella onnettomuudella, Jumala vielä evankeliumillaan lisää vaivaa vaivan päälle ja silläkin uhkaa meitä vanhurskaudellaan ja vihallaan!” Raivosin kiukkuisena ja omatunto rauhattomana ja kolkutin julkeasti tätä Paavalin lausumaa.

Pohtiessani asiaa yötä päivää kiinnitin lopulta Jumalan armosta huomioni lauseyhteyteen: ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu [Hab 2:4]: ’Uskosta vanhurskas saa elää.’" Aloin käsittää Jumalan vanhurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas ihminen Jumalan lahjana elää: että se tapahtuu uskosta. - - Evankeliumi paljastaa Jumalan vanhurskauden, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät, kun me uskomme. - - Tällöin tunsin itseni suorastaan uudestisyntyneeksi ja koin astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin minulle heti näyttäytyivät koko Raamatun toiset kasvot.

Uskonpuhdistuksen sanoman ydin on ”Lutherin ruusussa” ja virressä Oi iloitkaa, te kristityt

Lutherin sanoma näkyy hänen vaakunastaan eli ”Lutherin ruususta”. Hän kuvaa sitä kirjeessään 8.7.1530:

Ensimmäisenä on oltava risti mustana sydämessä, jonka luonnollinen väri se olisi. Kun ihminen uskoo koko sydämestään, hän tulee vanhurskaaksi. Sellaisen sydämen on oltava valkoisen ruusun keskellä osoittamassa, että usko antaa iloa, lohdutusta ja rauhaa. Ruusun on oltava valkoinen eikä punainen, koska valkoinen on henkien ja kaikkien enkelien väri. Sellainen ruusu on taivaanvärisellä pohjalla, koska sellainen ilo Pyhässä Hengessä ja uskossa on tulevan taivaallisen ilon alku. Sellaista taustaa tulee reunustaa kultaisen ympyrän, koska sellainen autuus taivaassa kestää ikuisesti ja loppumatta ja ylittää arvossa kaiken ilon ja kaiken hyvän, niin kuin kulta on arvokkain metalli.

”Lutherin ruusun” olisi hyvä olla jokaisen luterilaisen kodin ja seurakuntatilan seinällä.

Virsikirjassamme on 19 virttä Lutherilta. Yleisesti niistä tunnetaan vain Enkeli taivaan ja Jumala ompi linnamme. Ne ovat väkeviä ja puhuttelevia. Lutherin tärkein virsi on kuitenkin Oi iloitkaa, te kristityt (Virsi 261). Se on minän, Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen vuoropuhelu. Laulamme sen nyt sillä tavalla.


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Rukous on ykkönen Punaisella Matolla

Israelissa Punaisen Maton keskuksessa työskentelevä Leena Honkakari kirjoittaa:

"Rukous on numero ykkönen kaikessa työssämme - ja se on myös työtämme", muistutti Bradley meitä kaikkia, kun aloitimme työporukallamme uutta työviikkoa. Se mielessä olemme lisänneet tiimin yhteisiä aamurukoushetkiä viikko-ohjelmaamme. Ylistämme yhdessä häntä, jolle kaikki ylistys ja kunnia kuuluu ja jolta myös kaikki varustus tulee työhömme. Olemme saaneet kulkea yhä useampien ihmisten rinnalla heidän haasteissaan kuunnellen, tukien, lohduttaen ja etsien yhdessä Kaikkivaltiaan apua.

Tuoda Jeesus pimeimmistä pimeimpään paikkaan, on Punaisen Maton kirkas johtoajatus isojen haasteiden keskellä. Kävijöiden määrä on lisääntynyt kaiken aikaa alueen monien uusien bordellien avattua ovensa, ja usein 60 m2 tilamme tuntuvat ahdistavan pieniltä. Tämän lisäksi vanhat viemäri-putki-systeemit vetävät viimeisiään. Sadevesi sekä pahimmillaan myös yläkerran bordellien jätevedet suihkuavat/ valuvat alas pitkin kattoa ja seiniä meidän tiloihimme. Välillä olemme ilman vettä, jolloin WC:tä tai suihkua ei voi käyttää.
Vuokraisäntä ja kaupunki pallottelevat ongelmaa toinen toisilleen, kumpikaan ei ota vastuuta eli apua ei ole näköpiirissä. Sijainti ei voisi olla parempi, koska keskus sijaitsee katuprostituution ja -huumemaailman ytimessä. Anat-johtajamme puoliso, Ishai, on tehnyt voitavansa asian ratkaisemiseksi, mutta vielä näyttää synkältä ja epätoivoiselta. Tarvitaan erityistä viisautta, kun vuokrasopimus on umpeutumassa toukokuussa. Aivan seinän takana olisi vuokralla tilojen puolesta ihanteellinen paikka, mutta putkiongelmat eivät muuksi muuttuisi.

On ollut koskettavaa seurata Punaisen Maton "rippikoulua", missä Sima on käynyt läpi uskon perusasioita 2-4 kiinnostuneen kanssa. Asian äärellä ollaan oltu tosissaan. Raamattu ynnä muuta lukemista on viety mukaankin. Viimeksi kolme naista halusi rukoilla Jeesusta avukseen.
Jotkut naisista ovat kaupungin metadonikorvaushoito-ohjelmassa; ovat kyllä irti katuhuumeista, mutta ovat riippuvaisia metadonista ja elävät edelleen kaiken vanhan keskellä. He valittavatkin usein tekemisen puutetta. Ei ole mitään muuta tekemistä kuin kuljeksia kaduilla, missä vanha elämäntyyli imaisee helposti uudelleen mukaansa.
Katja, yksi ”toivoton tapaus”, murtui taas kyyneliin ja kypsyttelee kuntoutukseen lähtöä Haifaan. On jo muutaman viikon tehnyt sitä, mutta jokin vielä hankaa kovasti vastaan ja pidättelee. Itki omaa voimattomuuttaan asian suhteen. Jokin aika sitten eräs hänen kanssaan rukoillut oli kertonut tarkalleen jotain kauheaa, mitä Katjan elämässä oli tapahtunut 15v sitten. Se oli Katjalle "ensimmäinen herätys" ja sen jälkeen hän ei olekaan ollut yhtä sekaisin aineista kuin tavallisesti ja kasvoille on tullut uutta ilmettä, jopa hymyä. Myös Natalia ja Ronit ovat puhutellun paikalla.
Elena tuli jälleen hierottavakseni. Sama apaattinen, tyhjä katse, mutta tällä kertaa ei vältellyt katsekontaktia. Rauhallisen hierontasession lopuksi ilmaisi kiitoksensa pitkänä, lujana halauksena. Pois lähtiessään lattiaa lakaistessani, tuli vielä luokseni, katsoi silmiini ja nipisti poskestani.
Pikku Varpunen järjesti ison yllätyksen kapsahtaessaan kaulaani, koska olin luullut hänen muuttaneen muualle tai jopa kuolleen. Olikin ollut muualla metadonihoidossa muutaman kuukauden, mutta repsahtanut uudelleen vanhoihin kuvioihin ollen nyt taas tosi huonossa kunnossa. Ruokapöydässä kesken syönnin ei jaksanut enää kannatella edes päätään, vaan nukkui pää lautasellaan koko loppuajan.
Rukoillaan naisille voimaa ja rohkeutta irrottautua jokapäiväisestä helvetistään – itsellään heillä ei sitä ole. Taistelu heistä ja heidän sisällään on kova.
Suuri kiitoksen ja ilonaihe on Elona, yksi naisistamme, jonka saattelin viimetöikseni ennen kesälomaamme kaupungin kuntoutuspaikkaan. Hän oli syksyllä siirtynyt Haifaan, ja alkukuukausien kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Hän tarvitsee kaiken aikaa rukoustukea avukseen pitkässä paranemis- ja eheytymisprosessissaan.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Ruokatermoksia ja eväsrasioita

Lähettiperheen arkea Kaukasiassa:

Kello herättää aamulla klo 6.45. Seuraavan puolentoista tunnin aikana pitää saada 5 ihmistä pestyä, kammattua, puettua, syötettyä ja varustettua ovesta ulos. Koulukirjat kerätään reppuun ja palautettavia kirjastokirjoja etsitään ympäri taloa. Toisten syödessä aamupalaa isä pakkaa koko perheelle eväät mukaan. Mikro piippaa vähän väliä kun edellisen päivän ruoantähteet lämmitetään mikrossa ja laitetaan ruokatermoksiin koulupäivää varten. Spagettia ja jauhelihakastiketta. Omat haarukat ja lusikat mukaan talouspaperiin käärittynä. Vesipulloja saa aamuisin täyttää viisi kappaletta, lapsille ja aikuisille jokaiselle omansa. Koulussa ei ole kouluruokailua, eikä hanavettä voi juoda, joten oppilaat tuovat omat eväät ja juomat. Jos mitään ruokaa ei ole, termariin kipataan pikanuudeleita ja kuumaa vettä päälle.

Koulupäivä kestää aamuyhdeksästä kolmeen iltapäivällä ja päivän aikana on kaksi välituntia. Ensimmäisellä tauolla aamupäivällä syödään välipala. Suomalaisten eväsrasioihin pakataan keksejä, suolatikkuja, hedelmiä, ja joskus harvoin pullaa. Olemme amerikkalaistuneet, mekin ostamme nykyisin myslipatukoita, mutta sipsejä ei ole sentään välipalaksi hankittu, jälkikasvun vaatimuksista huolimatta. Tietynlaiset vesipullot ovat koululaisten keskuudessa statusseikka.

Puolenpäivän aikaan koittaa puolen tunnin lounastauko. Amerikkalaiset luokkakaverit syövät maapähkinävoileipiä ja kurkkutikkuja, korealaisilla on joko ruokatermos täynnä riisiä tai rasiallinen siististi riviin pakattuja, merilevään käärittyjä sushi-rullia. Suomalaiset pistelevät lämmintä spagettia ja jauhelikastiketta, pottumuusia tai makaronilaatikkoa. Kymmenen minuuttia on pakko istua ja syödä, sen jälkeen pääsee leikkimään!

Iltaisin tiskipöydälle kerääntyy epämääräinen kasa ruokatermareita, vesipulloja ja eväsrasioita. Ei muuta kuin tiskaamaan ja seuraavana päivänä sama ralli uudestaan!


Lue lisää perheenä lähetystyöhön lähtemisestä helmikuun Kylväjä-lehdestä.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Todellinen lohdutus

kuvitus: Arja Arasmo
Lähetysteologi Jukka Norvannon saarna Sotkamon kirkossa kynttilänpäivänä 5.2.2017

Luuk 2:22-32

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. 

Jesajan kirjan luvussa 40 ovat sanat: ” 1 -- Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne.

2 Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä.

3 Ääni huutaa:-- Raivatkaa autiomaahan Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!
4 Täyttykööt notkot, alentukoot huiput,
mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot!
5 Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut.

Nämä Jesajan kirjan sanat tulivat mieleeni, kun pohdiskelin tämän kynttilänpäivän evankeliumin sanomaa. Jumala tahtoo lohduttaa kansaansa, joka on kärsinyt synneistään.

Hyvin samantapaisia sanoja sanotaan myös vanhasta Simeonista, josta päivän evankeliumi kertoo: “Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta.”

Hän näytti myös ymmärtäneen, ettei lohdutuksessa ollut kysymys tietyistä lohdun sanoista tai edes lohdullisista tapahtumista, vaan että lohdutus oli henkilö.

Hyvä ystävä. Ajatteletko sinä kenties samalla tavalla Jeesuksesta? Onko hän sinullekin lohdutus?

Vai onko käynyt niin, että pidät Jeesusta ilon pilaajana ja elämän ankeuttajana? Jotain sellaistahan käärme aikoinaan piirsi ensimmäisten ihmisten mieleen hyvän ja pahan tiedon puun juurella. Siinä käärme eli todellisuudessa Paholainen sai aikaan sen, että ihminen alkoi uskoa käärmeen puhetta enemmän kuin Jumalan sanaa. Siinä hyvän ja pahan tiedon puun juurella käärme sai puheillaan aikaan sen, että ihmiset alkoivat ajatella Jumalasta kierosti. Vaikka puu oli ihana katsella ja sen hedelmät tekisivät ihmisestä jopa Jumalan vertaisen viisaudessa, niin Jumala oli kieltänyt sen ihanuuden ihmiseltä. Näin käärme alkoi maalata ensimmäisten ihmisten silmien eteen sellaista kuvaa Jumalasta, joka meillä on nykyään hänestä luonnostamme. Puhe Jumalasta ja hänen tahdostaan ei kuulostakaan meistä lohdulliselta vaan pelottavalta. Mieluiten tahtoisimme, ettei häntä olisikaan tai ettei hän ainakaan ottaisi meitä puhutteluunsa.

Päivän evankeliumissa kerrotaan, että vanhan Simeonin yllä oli Pyhä Henki.

Pyhästä Hengestä käytetään Raamatussa myös ilmaisua Totuuden Henki. Jumalan Pyhä Henki tahtoo siis tulla meidän avuksemme, sillä apua me tarvitsemme. Hän tahtoo paljastaa meille syntiin langenneille ja Paholaisen kuiskutuksia uskoville ihmisille, että se, mitä me olemme luonnostamme uskoneet Jumalasta ei ole totta. Hän tahtoo vakuuttaa meille, että Jumala oikeasti tahtoo antaa meidän elämäämme pysyvän ja kestävän ilon. Hän tahtoo kirkastaa meillekin sen, minkä hän kirkasti aikoinaan vanhalle Simeonille: Jumala tahtoo lohduttaa meitä. Eikä hän lohduta meitä vain sanomalla mukavan kuuloisia sanoja, vaan hän antaa meille henkilön, jossa kaikki toiveemme ja kaipauksemme on ikään kuin tiivistyneenä. Lohdutus on henkilö. Hänet Simeon näki kuusiviikkoisena vauvana äitinsä sylissä Jerusalemin temppelissä.

Häntä Simeon kutsuu ylistyslaulussaan Jumalan kaikille kansoille lupaamaksi pelastukseksi, ja valoksi, joka loistaa pakanakansoille ja kirkkaudeksi, joka loistaa Israelille.

Simeonin ylistyslaulu paljastaa meille, mitä todellinen lohdutus on. Lohdutus on pelastusta, valoa ja kirkkautta.

Valoa ja kirkkautta me tarvitsemme, koska me elämme luonnostamme pimeydessä.

Edellä lainaamani Jesajan kirjan luvussa 25 jakeissa 7 ja 8 onkin havainnollinen kuvaus siitä todellisuudesta, jonka keskellä me luonnostamme elämme: ”Tällä vuorella hän repäisee pois verhon, verhon kaikkien kansojen yltä, vaatteen joka on levitetty niiden ylle. Kuolema on nielty ainiaaksi. Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet ja vapauttaa kansansa alennuksesta ja häpeästä kaikkialla maan päällä. Näin on Herra puhunut.”

Meidän ja kaikkien muiden kansojen yllä on verho, jonka käärmeen valheen uskominen on tuonut yllemme. Kun olemme koko ikämme asuneet ja eläneet sen verhon alla, olemme alkaneet pitää sellaista todellisuutta luonnollisena osana ihmisen elämää. Sen verhon alla on helppoa uskoa myös käärmeen vakuutteluja siitä, ettei ihmiselle muunlaista elämää ole tarkoitettukaan, vaan että kaikki on siinä, mitä syntymän ja kuoleman välillä tapahtuu.

Sen verhon alaisuuteen ihmiskunta joutui, kun kuunteli käärmeen eli Saatanan valheita ja uskoi niihin. Sen seurauksena meidät karkotettiin paratiisista, Jumalan luomasta ihanasta puutarhasta, ja jouduimme, niin kuin Jesaja asian kuvaa, elämään verhon alle.

Paratiisista karkotuksesta lähtien ihmiskunta on elänyt sen kodiksi tarkoitetun paratiisin ulkopuolella, jonka asujaksi Jumala alun perin tarkoitti ihmisen.

Paratiisin ulkopuolella asuessamme koemme aika ajoin kovaa kaipausta päästä takaisin todelliseen kotiin. Se kaipaus voi tulla esiin haluna kokea uudelleen lapsuuden kodin tunnelma, lapsuuden joulu, kesäloman alku Suvivirren laulamisen jälkeen tai vaikkapa rakkaan ystävän kohtaamisen muisteluna. Mutta jos kaipaava ihminen palaa lapsuuden maisemiin toivoen pääsevänsä jälleen osalliseksi samasta tunnelmasta, hän pettyy. Sillä viimeistään sinne saavuttuaan hän tajuaa, ettei voikaan enää kokea samaa tunnelmaa. Ehkäpä sellaisessa hetkessä hän kuitenkin alkaa aavistella, että sekä alkuperäinen lapsuuden kokemus että halu kokemuksen toistamiseen ovat viittauksia johonkin sellaiseen todellisuuteen, joka on pysyvämpää ja myös todellisempaa kuin mitä tässä maailmassa voidaan kokea. Se on lopultakin luodun kaipausta rikkumattomaan yhteyteen Luojansa kanssa, yhteyteen, jota ihminen sai kokea paratiisissa ennen kuin joutui karkotetuksi sieltä.

Siitä kaipauksesta ovat ihmiset kirjoittaneet vuosisatojen varrella hieman erilaisin sanakääntein. Kirkkoisä Augustinus totesi 400-luvulla ”Ihminen on levoton, kunnes hän löytää levon Jumalassa.”

Matemaatikko Blaise Pascal, joka eli 1600-luvulla, tuli pohdinnoissaan siihen tulokseen, ettei ihmisiä kannattanut yrittää vakuuttaa kristinuskon totuudesta, vaan hänen mielestään oli sen sijaan parempi yrittää saada heidät toivomaan, että se on totta, koska ihmiset olivat nähneet ikään kuin välähdyksiä sen mieltä tyydyttävästä todellisuudenkuvasta. Hän ajatteli, että kun tällainen toive sai juurtua ihmissydämeen, ihminen tulisi lopulta tajuamaan kristinuskon totuutta laajemminkin.

Viime vuosisadan ehkä tunnetuin kristillinen kirjailija oli englantilainen kirjallisuuden professori ja entinen ateisti C.S. Lewis. Hän kirjoittaa omaelämänkerrallisessa teoksessaan Ilon yllättämä samasta asiasta. Hän kertoo tunteneensa eri tilanteissa yllättäviä ilon häivähdyksiä, mutta jos hän koetti etsimällä etsiä niitä, hän ei saanutkaan niitä kiinni. Ne tulivat vastaan jonkinlaisina sivujuonteina jonkin toisen asian yhteydessä. Mutta koska ne sivujuonteinakin olivat kuitenkin todellisia, ne johdattelivat Lewisia vähitellen kohti Jumalan tuntemusta, mitä hän itse ei missään nimessä olisi tahtonut. Alister McGrath toteaakin C.S. Lewisin elämänkerrassa näin: ”Kyseessä ei ollut jokin, mitä hän olisi etsinyt, vaan jokin, mikä näytti etsivän häntä. Hieman myöhemmin McGrath vielä jatkaa samasta asiasta: ”Lewis ei kuvauksessaan tee siirtoa itse, vaan se tehdään häntä vastaan. Ilon yllättämä ei kerro siitä, kuinka Lewis löysi Jumalan, vaan Jumalan kärsivällisestä etenemisestä kohti Lewisia.”

Tuota Jumalan kutsumisen aikaa kuvatessaan Lewis itse toteaa: ”Rakastettavat agnostikot puhuvat hilpeästi siitä, miten ’ihminen etsii Jumalaa’. Minun puolestani he olisivat yhtä hyvin voineet puhua siitä, että hiiri etsii kissaa.” Kääntymyksestään kertoessaan hän sanookin: ”…annoin lopulta periksi, myönsin, että Jumala on Jumala, ja polvistuin rukoilemaan. Olin varmaan koko Englannin innottomin ja vastahakoisin uskoon tulija sinä iltana.”

Minusta näyttää, että kaikkia edellä mainittuja ja tuhansia muita ihmisiä yhdistää kaipauksentapainen tuntu siitä, että on olemassa jotain enemmän kuin mitä järjellä voidaan ymmärtää ja aisteilla havaita. Sellaisten kokemusten avulla Jumala vetää ihmisiä luokseen.

Ei vanha Simeonkaan olisi itsestään osannut kaivata todellista lohdutusta. Sillä hänkin oli tottunut elämään paratiisin ulkopuolella, verhon alla. Uusi näköala avautui hänelle, kun Jumalan Pyhä Henki alkoi tehdä työtä hänessä samaan tapaan kuin C. S. Lewisissä ja vakuuttaa hänelle, ettei kaikki suinkaan ole siinä, mitä verhon alla eläessämme ajattelemme ja näemme.

Jumala ei todellakaan ole tarkoittanut meitä pimeyden asukeiksi. Sen sijaan hän tahtoo viedä meidät pimeydestä valoon ja kirkkauteen. Hän tahtoo antaa meille jotain niin suurenmoista, jota emme osaa edes kaivata. Mutta hän antaa meille siitä todellisuudesta ikään kuin pilkahduksia raottamalla aika ajoin verhon reunaa. Niitä pilkahduksia Lewis kuvasi yllättäviksi ilon häivähdyksiksi

Hyvä ystävä. Luulenpa, että sinäkin olet niitä pilkahduksia kokenut. Ne ovat ehkä saanut aikaan sinussakin ikävää ja kaipausta toisenlaiseen todellisuuteen. Ne ovat Jumalan kutsua. Ne saavat aikaan sen, että alamme Simeonin tavoin kaivata lohdutusta, jota hän kutsuu myös pelastukseksi, ja pelastushan on itse asiassa Jeesuksen nimi. Jeesushan tarkoittaa suomeksi vapahtajaa tai pelastajaa.

Toisaalta on totta, että me myös pelkäämme verhon raottamista. Sen ulkopuolelta tuleva valo alkaa paljastaa meistä asioita, joita emme tahtoisi nähdä. Valo myös pelottaa.

Viime marraskuussa kävin lähes kuukauden pituisella matkalla Mongoliassa. Tehtävänäni oli opettaa eri puolilla tuota suurta maata Raamattua mongoleille. Mongolian perinteiset uskonnot ovat Tiibetin buddhalaisuus ja shamanismi. Jumalan sanan julistus on saanut aikaan sen, että kun vuonna 1990 Mongoliassa tiedettiin olleen neljä kristittyä, heitä oli siellä nyt jo kymmeniä tuhansia. Toisin sanoen lähes kaikki tapaamani kristityt olivat kääntyneet jostain toisesta uskonnosta kristityiksi eli tulleet Jeesuksen seuraajiksi. Kun eräässä opetushetkessäni kerroin, että ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kristittyjä pidettiin Rooman valtakunnassa ihmiskunnan vihollisina. Syynä sellaiseen ajatteluun oli, että kun kristityt eivät enää palvele Rooman virallisia jumalia, niin tämä saattavat suuttua ja aiheuttaa siksi vahinkoa Roomalle. Sen kerrottuani kysyin raamattukurssille saapuneilta, oliko heille kenties sanottu jotain vastaavaa. Oliko siis heille sanottu, että jos he hylkäävät entiset uskomukset ja kääntyvät Jeesuksen seuraajiksi, heidän elämäänsä voi tulla suuria vaikeuksia, kun entiset palvontakohteet suuttuvat? Muutamat sanoivat näin olleen ja lähes kaikki muutkin nyökkäilivät.

Ei ole tosiaankaan helppoa tulla pimeydestä valoon eli Saatanan vallasta Jeesuksen omaksi. Kukaan ihminen ei siihen omin neuvoin kykenekään eikä luonnostaan edes halua. Siksi me tarvitsemme Jumalan puuttumista asioihin. Siksi mekin tarvitsemme Jumalan sanaa, jonka avulla Jumalan Pyhä Henki vakuuttaa meille, että ihmiskunnan ainoa toivo ja todellinen Lohdutus on Jeesus Kristus. Hän ainoana voi vetää verhon tämän langenneen ihmiskunnan yltä ja tuoda valon ja kirkkauden meille, olimmepa sitten pakankansojen edustajia tai Israelin kansan jäseniä. Sillä ihmiskunnalle ei ole annettu muuta nimeä, jossa voimme pelastua kuin sen Lohdutuksen, jonka vanha Simeon kohtasi Jumalan Pyhän Hengen johtamana Jerusalemin temppelissä.

Kun siis Simeon kutsuu Jeesusta koko maailmalle annetuksi valoksi, hän ilmoittaa sen suuren totuuden, ettei ihmiskunnalle tosiaankaan ole annettu muuta nimeä, mutta lohdutusta, jossa pelastua yksin Herra Jeesus on meille annettu pelastus ja syntiemme sovittaja. Mutta muutaha emme tarvitsekaan, sillä Jumalan Pojan kuolema ristillä ja ylösnousemus riittää pelastamaan myös meidät.

Kun tänään kynttilänpäivänä katselet alttarin kynttilöitä, niin tiedä, että ne julistavat: Jeesus Kristus on voittanut pimeyden vallat ja tuonut pelastuksen maailmaan. Siksi Jeesus on ainoa tie Jumalan luo. Hän on sitä sinulle ja minulle mutta myös juutalaiselle, islaminuskoiselle, hindulaiselle, buddhalaiselle kuin shamanistillekin. Kaikki heistä eivät sitä ole kuulleet, siksi kynttilänpäivä puhuu myös lähetystyön välttämättömyydestä. Sillä Jeesus on valo koko maailmalle.

Rukoilemme. Herra Jumala, taivaallinen Isä. Sinä lähetit Poikasi maailmaan pakanain valkeudeksi ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille. Suo valosi meillekin, että Pojassasi näkisimme armosi ja totuutesi. Annan meidän hänessä saada voitto turmiovalloista. Pelasta meidät kaikesta pahasta ja päästä vihdoin palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan. Aamen.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Joka aamu armo tulee olemaan uusi




Kotimaantyönjohtaja Hanna Lindberg kirjoittaa:

Vuosi 2017 on yhtä juhlaa! Reformaation merkkivuosi teemoittaa tapahtumia kirkossa ja näkyy yhteiskunnassakin. Suomi 100 –juhlinta läpäisee koko kansan. Molemmissa juhlallisuuksissa perspektiivi kattaa vuosikymmeniä ja jopa satoja vuosia. Yhtenä tavoitteena on katsoa miten kauan sitten tapahtunut asia on muokannut maailmaamme ja vaikuttanut siihen, missä olemme nyt. Sekä uskonpuhdistuksen että itsenäisyyden perinnön arvoa ja merkitystä arvioidaan myös tulevaisuuden kannalta; onko aika jo ajanut ohi ja maailma muuttunut liikaa jättäen kerran merkittävät asiat osaksi historiaa, vai vieläkö niillä on painoarvoa.
 

Kylväjän toiminnan suunnassa tämä vuosi on otsikoitu Juurillaan kasvava. Kylväjän toiminta lasketaan vasta muutamissa kymmenissä vuosissa, mutta juuret menevät suomalaista herätysliikehistoriaa ja luterilaisuuden syntyäkin kauemmas Raamatun maailmaan. Olemme mukana Jumalan pelastussuunnitelman jatkumolla, joka on alkanut jo ennen kristillisen kirkon syntyä. Lähetyksen kesäpäivillä Raahessa juhlavuoden teemoihin ja arkipäivän lähetyselämään poraudutaan Syvemmälle, tapahtuman otsikon mukaisesti.

Jumala on historian Jumala, hän toimii ajassa ja paikassa ja on sitonut toimintansa ihmiskunnan vaiheisiin. Juutalaisen kansan ja kristillisen kirkon historia on täynnä Jumalan toimintaa ja vaikutusta, välillä ilmeisellä, välillä peitetymmällä tavalla. Raamatussa on vahva kehotus muistaa ja muistella Jumalan tekoja sekä ylistää häntä siitä mitä hän on tehnyt. Juuret ovat tärkeät ja pitkä kokemus voi tuoda pitkäjänteistä viisautta ja uskollisuutta tehtäviin. On kuitenkin valitettavan helppoa jäädä historian vangiksi ja haikailemaan vanhoja hyviä aikoja.


Israelilainen ystäväni on Suomessa vieraillessaan saanut tutustua useammankin suomalaisen lähetysjärjestön toimintaan. Hän havaitsi saman kaavan: hänelle kerrottiin, järjestön iästä riippuen, pitkät pätkät loistavasta historiasta ja merkittävistä oppi-isistä. Mutta kun hän erikseen kysyi tämän hetkisestä toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista, tuli selvästi hiljaisempaa…


Kun Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa (2. Moos. 3), hän kertoi nimekseen ”Minä olen, se joka minä olen”.  Uudelleen julkaistussa kirjassa Taivasten valtakunnan salaisuus Kylväjän ensimmäinen lähetysjohtaja Per Wallendorff kertoo, että alkukielestä kirjaimellisesti käännettynä nimi on ”Minä tulen olemaan se, joka minä tulen olemaan”. Jumalalle hänen olemisensa on joka hetki uusi hänelle itselleen.

Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän ei ole sama ja muuttumaton eiliseen jääneenä reliikkinä ja paikalleen jumiutuneena samuutena. Kun Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon, se ei tarkoita sitä, että hän historiasta käsin, taakse jääneenä kurkottelee katsomaan miten me siirrymme yksin kohti tuntematonta. Jumala ei ole vain eilisen ihmeiden tai vuosikymmeniä ja vuosisatoja sitten tapahtuneiden suurtekojen Jumala, vaan dynaaminen, eteenpäin mennessään uutta jatkuvasti luova elämän antaja, joka edellä kulkien kutsuu seuraamaan itseään ennalta kokemattomaan. Tästä Jumalan olemuksen ominaisuudesta käsin Raamatun lupaama joka aamuinen uusi armo on kirjaimellisesti tuoretta!


Saamme kiitollisina muistaa Jumalan toimintaa henkilöhistoriassamme sekä kansamme ja kirkon vaiheissa. Samalla on syytä rohkaistua ja havahtua katsomaan eteenpäin ja varautua yllättymään sen suhteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Wallendorffin sanoin: ”Jumala tulee kunakin tulevaisuuden hetkenä olemaan se, joka hän tulee olemaan. Kunakin hetkenä hän valitsee riippumattomasti, millaisena hän ilmoittaa itsensä ja rakkautensa ja miten hän toimii. Jumalan sydämen vapaa valinta määrää hänen todellisuutensa koko ihmiskunnassa ja koko luomakunnassa.”

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ihmettelyä Kaukasiassa

Määräaikainen lähettimme Kaukasiasta kirjoittaa:



Moneen kertaan minulta on kysytty, mikä tässä maassa minua houkuttaa. Syksyn osalta voin sanoa, että kaikki se, mikä täällä on erilaista. Nautin maisemasta, jonka perusväri on suomalaisen harmaan sijasta beige, harjakatoissa on neljä lapetta, kerrostalojen ulkoseinillä roikkuvat pyykit kuivumassa. 

Seuraan suurella mielenkiinnolla erilaisia tapoja toimia: miten bussiin tulossa oleva mies käy ensin ojentamassa ostoksensa kuljettajan ikkunasta kojelaudan päälle laitettavaksi ja kiertää vasta sitten bussin kyytiin; käyn ostamassa kuuman leivän suoraan tandiirista ja ihmettelen pakkauksena toimivaa nenäliinankokoista sanomalehdenpalaa; istahdan bussissa alas
nuoren miehen antaessa kohteliaasti tilaa; pohdin ajatuksia, joita lihakaupan ulkopuolella kohtaloaan odottava lehmä herättää. Paljon riittää ihmeteltävää.


Tiedän, että ihmettely jatkuu, mutta tulee vaihe, jolloin kaikki tämä alkaa ärsyttää. Se kuuluu asiaan ja siitä päästään yli. Juttelin täällä pidempään olleen suomalaisnaisen kanssa aiheesta ja hän puki sanoiksi sen, mitä olin itsekin hapuillut: rakkaus paikallisiin ihmisiin on se, mikä auttaa noiden aikojen yli. Siksi odotan tältä keväältä eniten juuri uusien ystävien löytymistä ja paikallisiin tutustumista. Muutamia ihania naisia ympärilläni jo onkin ja iloitsen siitä! Rukoilethan kanssani uusia ystäviä, ja mieluusti vielä sellaisia, joiden elämään voisin olla tuomassa toivoa, joka kestää silloinkin kun kaikki kaatuu.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Rohkea Julia löysi täyteläisen elämän

Pietarilainen Julia Majans on elämän tien kulkija kahdella tapaa. Niistä ensimmäinen osoittautui pettäväksi, kun taas toisen varaan hän on laskenut koko elämänsä.

Teksti ja kuva: Niko Seppä


”Olen rohkea nainen”, Julia Majans, 78, kommentoi valmistautuessaan haastatteluun pietarilaisessa Pyhän Johanneksen seurakunnassa juuri päättyneen ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen.
Rohkeutta häneltä onkin kysytty jo pienestä pitäen. Se selviää naisen kertoessa tarinaansa.
Toisen maailmansodan aikana Leningradin, nykyisen Pietarin, kohtalosta taisteltiin. Kaupunki joutui piiritykseen, joka kesti syyskuusta 1941 tammikuuhun 1944. Piirityksen aikana kuoli yli 600 000 ihmistä.
Julia Majans oli vasta lapsi, kun kahden suurvallan, Neuvostoliiton ja Saksan, välienselvittely kävi kiivaimmillaan.
”Olin aika pieni tyttö silloin, ja minulla on aika vähäiset muistot, mitä on olla piiritettynä. Olin Pietarissa kaksi ensimmäistä piirityksen vuotta”, Majans kertoo.
”Kuten ehkä jotkut tietävät, Leningradissa oli järjestetty Elämän tie, jota pitkin asukkaita evakuoitiin läpi Laatokan”, hän aloittaa jännittävästi.
Kesäaikaan liikennöinti tapahtui laivoilla. Talvisin kyseessä oli noin 30 kilometrin pituinen jäätie. Viranomaiset organisoivat autokaravaaneja, jollaisen mukana myös 5-vuotias Jamans perheineen pääsi turvaan pommituksilta talvella 1943.
Jumalan ilmeinen varjelus haastateltavan ja perheensä elämässä välittyy vuosikymmenten takaisista tapahtumista.
”Meidän edellämme mennyt auto, ja jäljessämme tullut auto putosivat jään alle, mutta meidän automme säästyi”, Majans muistelee kohtalokasta matkaa.
Julia Majansin molemmat vanhemmat ovat juutalaisia. Inkerin kirkkoon kuuluvassa Pyhän Johanneksen seurakunnassa käy myös monia, joiden vanhemmista vain jompikumpi on juutalainen.
Mitä Majansille merkitsee olla juutalainen, ja uskoa Jeesukseen?
”Olla pelkkä juutalainen on vähän kuin olisi puolikas jotain. Silloin kun tulin uskoon, se merkitsi minulle täyteläistä elämää. Nyt kun uskon Kristukseen, tiedän, että Jumala on aina lähelläni.”
Hän kertoo vierailleensa Israelissa kerran. Matkan sisältöön kuului muun muassa vierailuja Raamatun paikoissa, via Dolorosan kulkeminen ja kipuaminen vuorelle, jossa rukoiltiin.
”Kävin myös seurakunnassa, jonka nimi on Juutalaiset Kristuksen puolesta, ja se on olemassa vieläkin”, hän kertoo.
Pyhän Johanneksen seurakuntaan Julia Majans tutustui kutsun esittäneen henkilön kautta. Vuosi sitten lähellä sijaitsevassa Pyhän Marian seurakunnassa järjestettiin Pietarissa perinteiseksi tullut Loppiaisillat-festivaali.
”Tapasin siellä tutun naisen. Hän kutsui minut tähän seurakuntaan.”
”Venäjällä tapahtuu aika usein, että seurakuntia syntyy, ja niitä lakkaa. Niin minäkin olen käynyt elämäni aikana useissa seurakunnissa”, Majans valottaa.
”Mutta kun tutustuin tähän seurakuntaan, en lähde täältä enää minnekään”, hän sanoo tyytyväisenä.
Julia Majans harkitsee aloittavansa tänä vuonna uuden harrastuksen: suomen kielen opiskelun. Kun haastattelija toteaa, että vielä ikääntyneenäkin voi aloittaa uuden harrastuksen, hän naurahtaa iloisesti suomeksi: ”Kiitos! Kiitos!”

torstai 19. tammikuuta 2017

Usko puhdistui – miten kävi juutalaisten juurien?

Jerusalemin Christ Church on Lähi-idän vanhin
protestanttinen kirkko, jossa kokoontuu ainutlaatuinen
messiaanista juutalaisista ja kristityistä muodostuva seurakunta
Uskonpuhdistuksen merkkivuonna katsomme taaksepäin ja tutkimme, millainen tie on takanamme.  Kysymme, miltä uskonpuhdistus näyttää messiaanisen juutalaisen näkökulmasta.

Syksyllä Suomeen luentomatkalle saapuva Richard Harvey on uskomme juuret tunteva mies. Harvey syntyi natsi-Saksasta paenneeseen sukuun Lontoon juutalaisyhteisöön. Teinivuosina hän tutki Raamattua ja löysi sieltä ennustukset täyttävän Messiaan. Harveystä tuli innokas Jeesuksen seuraaja ja todistaja. Perhe yritti houkutella poikaa palaamaan synagogaan, kun taas kristityt patistivat unohtamaan menneet. Heidän mielestään Richard ei enää ollut juutalainen vaan kristitty. Messiaanisen teologian tutkijana työskentelevän Harveyn tutkimustyön keskeiset kysymykset alkoivat kiteytyä: Miten elää samaan aikaan Jeesuksen opetuslapsena ja juutalaisena? Mitä on messiaaninen juutalainen teologia? Miten rakentaa keskustelua juutalaisuuden ja kristinuskon välille?

Harvey tunnustaa edelleen rakastavansa suuria kysymyksiä. Niihin vastaamiseen tarvitaan sukupolvien työ. Parhaillaan hän kirjoittaa kirjaa Martti Lutherin ja juutalaisuuden suhteesta ja on perheensä taustan vuoksi kiinnostunut Lutherin juutalaisvastaisten kirjoitusten perinnöstä. Harvey on pohtinut Lutherin tekstien roolia juutalaisten kansanmurhan innoittajana.
- Haluaisin nähdä kristittyjen Euroopassa ja erityisesti Saksassa oikaisevan Lutherin julistamia valheita ja korjaavan suhteensa juutalaisiin katumuksen ja sovinnon hengessä. Tätä tarvitaan, jotta luterilaiset voisivat tänäänkin kertoa juutalaisille ilosanoman, Harvey sanoo.

Saksan protestanttisten maakirkkojen yhteenliittymä (EKM) antoi hiljattain julkilausuman, jossa se sanoutuu irti juutalaisten evankelioimisesta.
- Evankeliumi on sama Israelille ja kaikille kansoille. Israelin Jumala on ilmaissut Israelin Messiaassa pelastuksen koko ihmiskunnalle. Tämä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen Jumalan suunnitelman mukaan, kommentoi lausumaa juutalaisten evankeliointiin keskittyvän Jews for Jesus -järjestön tutkijana toimiva Harvey.

Harvey muistuttaa meidän olevan osa Jumalan suurta pelastavaa työtä, joka etenee vaiheittain:
- Luominen, Aabrahamin valinta siunauksen kanavaksi kaikkia ihmisiä varten, lunastus Jeesus Messiaan kuoleman ja ylösnousemuksen kautta, kansojen luvun täyttyminen ja lupaus koko Israelin pelastuksesta, kaiken ennalleenasettaminen, kerran luotava uusi taivas ja uusi maa, luettelee Harvey suuren suunnitelman vaiheita.

Harveyn mielestä lausunnossa aivan oikein tuomitaan juutalaisvastaisuus ja nähdään Israelin pysyvä asema Jumalan valittuna kansana. Harvey valittelee, että tämä lausutaan kieltämällä oikeutus kertoa hyvä uutinen Messiaasta ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.
- Tämä työ alkaa Raamatun mukaan ’Israelin kadonneiden lampaiden luota’ (Matt.15:24) ja pitää sisällään Israelin. Jeesus on sekä ’valo, joka valaisee kaikki kansat’ että ’hänen kansansa Israelin kunnia’ (Luuk 2:32). On vaikea nähdä, miten Jeesus voisi olla vain toinen olematta toista, Harvey muotoilee.

Harveyn mukaan Israelin profeetallinen kutsumus voi toteutua, kun Jeesukseen uskovat juutalaiset  alkavat tavoittaa kansoja Jumalan sanalla, sillä profeetta Jesaja sanoo: ”Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe” (Jes.2:3b). Juutalainen siis tarvitsee evankeliumin, jotta Jumala voi viedä suunnitelmansa päätökseen.

Vuoropuhelua juutalaisten, messiaanisten juutalaisten ja kristillisten näkökulmien välillä edistävä Harvey on kansainvälisesti kysytty opettaja, kouluttaja ja mentori. Mitä hän arvostaa luterilaisessa perinteessä?
- Kunnioitan syvästi Lutherin ja muiden reformaattorien tapaa sanoittaa evankeliumin totuutta. Olemme pelastettuja synneistämme yksin armosta, yksin uskon tähden. Kirjoitukset ovat uskomme auktoriteetti ja meidän tulee turvautua yksin Messiaaseen. Nämä totuudet ovat elintärkeitä meille kaikille, ja ne pitää tuoda julki uudelleen tänäkin päivänä, kiteyttää Harvey.

Richard Harvey toimii muun muassa tutkijana ja
yliopistolehtorina.
Entä jäikö reformaattoreilta jotain huomaamatta? Mitä sokeita pisteitä Harvey näkee luterilaisuuden suhteessa juuriinsa?
- Reformaattorit eivät lukeneet kirjoituksia juutalaisuutta ymmärtävällä tavalla. Tämä johtui usein heidän konfliktistaan katolisen kirkon kanssa. Tämä epäkohta meidän tulee korjata, toteaa Harvey ja jatkaa:
- Haluaisin haastaa luterilaisia miettimään, millä tavalla he voisivat näyttää juutalaisille, että he ovat jättäneet taakseen perustajansa juutalaisvastaisuuden, sanoo Harvey.

Miten luterilainen kristitty voisi sitten oppia lukemaan kirjoituksia juutalaisia juuria kunnioittavalla tavalla? Harvey antaa pohdittavaa mielellään. Hän on tuttu keskustelija mediassa ja kuppiloissa.
- Yksittäisten raamatunkohtien tutkimisen rinnalla lue suurta kokonaisuutta. Tutki, mitä Jeesus ja Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat Jumalan suunnitelmien vaiheista alkaen luomisesta ja päättyen Jeesuksen toiseen tulemiseen. Onko Israel, juutalainen kansa, edelleen Jumalan valittu kansa osana tätä kokonaisuutta vai onko tämä tehtävä siirretty kristilliselle kirkolle? Onko Israelilla edelleen paikka Jumalan tulevaisuudensuunnitelmissa? Onko Jeesus edelleen Israelin Messias?

Harveyn mielestä luterilaiselle kristitylle on vaikeaa tarkastella lain ja armon suhdetta juutalaisesta näkökulmasta. Harveyn mukaan valtaosa messiaanisista juutalaisista suhtautuu myönteisesti lakiin. He näkevät sen Jumalan ilmoituksena ja suuntaviivana hyvään elämään. Pelastukseen laki ei vie ketään.
- Suurin osa kristillisestä perinteestä suhtautuu lakiin kielteisesti ja asettaa liian vahvasti lain ja armon vastakkain. Sama vastakkainasettelu on kuultavissa myös uuden ja vanhan liiton käsitteiden käytössä, sekä tavassa nähdä juutalaisuus ja kristinusko toistensa vastakohtina, Harvey kuvaa näkökulmien eroja.

Jos lakia ei tarkoitettu pelastamaan ketään, vaan näyttämään tietä hyvään elämään, niin fariseukset ja monet muut ryhmittymät ilmeisesti sitten väärinkäyttivät lakia? Jälleen kerran Harveyn näkökulma haastaa perusteellisesti:
- Tämä on protestanttien ajatus fariseuksista, mutta se ei ole oikea juutalaisten ja kristillisten lähteiden lukutapa. Tulkinta nousee ennemminkin siltä pohjalta, kuinka Luther reagoi roomalaiskatolisiin, joita hän kuvasi juutalaisvastaisilla käsitteillä. Taustalla vaikuttaa Lutherin negatiivinen käsitys laista. Luther puhui voimakkaasti katolista ansio-oppia vastaan ja tulkitsi Paavalin kirjeitä reformaation historiallisesta tilanteesta käsin. Uusi Paavali-tutkimus korjaa tätä lähestymistapaa, mutta suurimmaksi osaksi luterilainen teologia ei ole vielä sisäistänyt asiaa.

Mihin messiaanisen juutalaisen mielestä Jeesusta tarvitaan? Harveyn mukaan juutalaisessa ajattelussa pelastus on laajempi ja kokonaisvaltaisempi asia kuin pelkkä henkilökohtaisten syntien anteeksianto, joka on sille liian yksilökeskeistä, sisäistä ja hengellistä. Juutalaiselle pelastus on vapautusta, ennalleen asettamista ja muuttumista, joka käsittää niin persoonallisen tason kuin sosiaalisen, poliittisen, ympäristöä koskevan ja kosmisen ulottuvuuden.
- Raamattu ei erota näitä Jumalan hallintavallan ulottuvuuksia vaan puhuu niistä yhdessä, sanoo Harvey. Lutherin regimenttioppi edustaakin hänelle liian dualistista raamatuntulkintaa.
- Jeesus perusti valtakuntansa kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Tämä kuningaskunta muodostuu ennalleen saatetusta Israelista ja muista kansoista, sanoittaa Harvey Messiaan merkitystä.

Millaisena Harvey näkee luterilaisten ja messiaanisten juutalaisten suhteen?
- Näyttää ilmeiseltä, että monet luterilaiset tarvitsevat vielä lisää tietoa tästä nuoresta ja pienestä liikkeestä. Ovatko Lutherin pahimmat pelot toteutuneet? Ryhmä Jeesukseen uskovia juutalaisia haastaa kirkkoa ja sen opetuksia ei vain säilyttämällä etnisen ja kulttuurisen identiteettinsä juutalaisina vaan myös siten, että he eivät näe ristiriitaa juutalaisen lain noudattamisen ja maailmanlaajaan Kristus-ruumiiseen kuulumisensa välillä. Samaan aikaan kun ns. uusi Paavali-tutkimus ja vielä sitä uudempi ”Paavali juutalaisuudessa” -tutkimussuunta puolustavat ensimmäisten Jeesuksen seuraajien elämän, uskon ja käytäntöjen juutalaisuutta, kirkolle näyttää omassa piirissään olevan liian rohkea askel sallia tällaista samastumista juutalaisiin ja juutalaisuuteen. Lisäksi, juutalaisille ja messiaanisille juutalaisille Lutherin juutalaisvastainen perintö nousee esteeksi evankeliumin totuuden ymmärtämiselle – evankeliumin, jonka puolesta luterilaisuus seisoo, Harvey pohtii.
- Juhlavuoden kunniaksi monet ryhmittymät ovat antaneet lausumia, joissa irtisanoudutaan Lutherin näkemyksistä ja niiden vaikutuksista, mutta paljon olisi vielä tehtävää teologian alueella ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Soisin niin mielelläni perheeni kuulevan jotakin todellisia hyviä uutisia tämän juhlavuoden aikana. Soisin, että messiaaniset ystäväni voisivat tietää olevansa tervetulleita luterilaisiin kirkkoihin ilman että heitä syytettäisiin lakihenkisyydestä tai ”juutalaistamisesta” jos he säilyttävät aineksia juutalaisesta elämästä ja käytännöistä. Uskallan sanoa, että kirkolle, jonka sanomassa armon olemus ja lain ongelmallisuus ovat niin vahvasti keskiössä, tässä on vielä tekemistä, Harvey esittää.
- Kuitenkin, positiivisella puolella luterilaisilla on annettavaa messiaanisille juutalaisille liittyen evankeliumin luonteeseen, vapauteen jonka se tuo, ja Kristuksen ruumiin maailmanlaajaan olemukseen. Erityisesti Israelissa/Palestiinassa luterilaiset voivat olla saattamassa alueen jakautuneita kansoja keskinäiseen uskonyhteyteen kunnioittamaan Kristusta kirkon ja kaikkien kansojen Herrana, uskoo Harvey, ja antaa tunnustusta palestiinalaispiispa Munib A. Younanille:
- Messiaanisilla juutalaisilla on paljon opittavaa siinä, miten hän tuo konfliktin keskellä esiin oikeudenmukaisuuden, rauhan ja sovinnon haastetta.

Tällä hetkellä tapahtuu paljon eri yhteyksissä: Harvey näkee muutosta erityisesti holokaustin jälkeisissä juutalaisten ja kristittyjen suhteissa Euroopassa, messiaanisen liikkeen kasvussa Israelissa ja Yhdysvalloissa sekä lisääntyvässä teologisessa ja raamatullisessa ymmärryksessä koskien Jeesusta, Paavalia ja alkukirkkoa sen aikaisessa juutalaisessa kontekstissa. Vie sukupolvien ajan, ennen kuin uusi tieto on siirtynyt yliopistoista pastoreille ja seurakuntiin, mutta tällä hetkellä myös monet tavalliset seurakuntalaiset ovat innokkaita oppimaan lisää. Pakanakansat on oksastettu jaloon oliivipuuhun osaksi Israelin ”kansainyhteisöä” (Room.11:17-24). Israel ja muut kansat tulevat yhdeksi Messiaassa. Jeesus on ruumiissaan jo tehnyt sovinnon ja tuonut rauhan ja yhteyden, luonut ”yhden uuden ihmisen” (Ef. 2).
- Näinä päivinä on hyvin mielenkiintoista elää Jeesusta seuraavana juutalaisena, Harvey sanoo.

Huikean näyn realisoituminen on vielä kesken. Messiaanisen juutalaisuuden elpyminen kuitenkin ennakoinee Jumalan tekoja aikojen lopulla Israelin pelastamiseksi ja koko kirkon uudistumiseksi. Tämä Jumalan työ voi ruokkia ja ravita myös meitä luterilaisia kristittyjä.


Juurenpäitä etsimään – lukuvinkkejä pohtijalle

Jer. 31:31-37; Mitä tämä raamatunkohta kertoo uudesta liitosta ja Jumalan suhteesta Israelin kansaan?
Luukas 2:29-32; “Yeshua is a light to give light to the nations and the glory of his people Israel.”
Room. 9-11, “The restoration of Israel”


Harveyn takatasku

Kristittyjen tekemiä tulkintoja, joiden uudelleen tarkasteluun Harvey haastaa: 
  • juutalaisuus on uskonto, joka perustuu hyviin tekoihin ja ansioon
  • juutalaisuus ei ratkaissut Paavalin syyllisyysongelmaa
  • vanhurskaus yksin uskosta oli kristittyjen uusi oivallus
  • Paavalin huomion kohteena oli yksilön suhde Jumalaan
  • Paavalilla usko korvasi teot
  • Paavalille laki ja armo olivat toisilleen vastakkaiset asiat


Richard Harvey vierailee Suomessa viikolla 47 ja osallistuu Israel-Raamattupäiville Raamattuopistolla 24.-26.11.2017. Seuraa ilmoittelua Kylväjä-lehdessä ja netissä.Tule kysymään marraskuussa Harveylta, miten hän perustelee näkemyksensä!

Kuuntele myös Richard Harveyn puolen tunnin mittainen englanninkielinen esitys:
What’s New about the New Perspective on Paul?
Täältä löytyvät esityksen diat:


Kuka Richard Harvey?

  • syntyi 1958 Lontoossa, naimisissa Monican kanssa, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta
  • perusti 1979 Lontoossa messiaanisen seurakunnan, jonka lähetystyöntekijänä juutalaisten parissa useissa Euroopan maissa 1982-1991
  • teologian ja uskontotieteen (Bristol University), pedagogiikan (Bristol Polytechnic) sekä missiologian ja kulttuurienvälisen tutkimuksen tutkinnot (All Nations Christian College, 1982)
  • Master of Arts, pääaineena heprea ja judaistiikka (University College, 1992)
  •  Jews for Jesus -järjestön Iso-Britannian maajohtaja (vuodesta 1992)
  • yliopistonlehtori, (All Nations Christian College, vuodesta 1997)
  • palkittu väitöskirja Mapping Messianic Jewish Theology (Paternoster/Authentic Media, 2009), ensimmäinen kattavasti messiaanista juutalaista teologiaa määrittelevä tutkimus.
  • vanhempi tutkija Jews for Jesus -järjestössä vuodesta 2011
  • toiminut presidenttinä kansainvälisessä messiaanisen juutalaisuuden verkostossa (The International Messianic Jewish Alliance, IMJA), nykyisin verkoston varapresidentti
  •  lukuisia jäsenyyksiä ja luottamustoimia messiaaniseen juutalaisuuteen liittyvissä yhteyksissä kuten messiaanisen juutalaisuuden ja katolilaisuuden dialogiryhmä, Helsinki Consultation on Jewish Continuity in the Body of Christ ja Jerusalemissa toimivan Caspari-keskuksen neuvoa-antava hallitus
  • jakaa luentoja ja materiaaleja sivuillaan www.mmjt.euc. Väitöskirja tilattavissa osoitteesta http://www.mappingmessianicjewishtheology.eu/
  •  harrastaa perhe-elämää, musiikkia, kuntosalia, antikvariaatteja