perjantai 14. marraskuuta 2008

Suolaista ja makeaa

Osallistuin lokakuussa kahteen kansainväliseen kokoukseen. Niistä jäi kielen päälle sama kysymys kuin thaimaalaisesta kalakeitosta - oliko soppa suolaista vai makeaa? Ensimmäinen oli Helsingissä pidetty lähetysteologinen seminaari, jossa Luterilaisen maailmanliiton (LML) johdolle esiteltiin valmisteilla olevaa kirkkomme lähetysstrategiaa ja siitä keskusteltiin. Paikalla olivat myös lähetysjärjestöjen edustajat. Toinen oli joka kuudes vuosi järjestettävä Maailman evankelisen allianssin (WEA) yleiskokous, joka keräsi Thaimaahan noin 500 edustajaa yli 100:sta kansallisuudesta. Ekumeenista liikettä ja herätyskristillistä evankelikaalisuutta on pidetty painotuksiltaan vastakohtaisina. Vastakkainasettelu ei enää toimi. Soppa on sekä suolaista että makeaa.

LML:n pääsihteeri Ishmael Noko käytti Helsingin seminaarissa puheenvuoron, jonka viesti oli selvä. Nokon mukaan lähetysjärjestöt eivät ole välineitä (instrument) kirkon lähetystehtävän toteuttamisessa, vaan elimellinen osa (organ)kirkkoa. Tuki suomalaisille lähetysjärjestöille tilanteessa, jossa niiden toteuttamasta lähetystyöstä on puhuttu kirkon lähetystehtävän ulkoistamisena, tuli yllättävältä taholta. Toivottavasti ei liian myöhään. Ekumeeninen liike antoi Nokon suulla äänensä lähetysjärjestöille, joista meillä on pyritty tekemään äänettömiä.

WEA:n yleiskokous ”Yksi Herra, yksi ruumis, yksi ääni” oli katselmus Raamatun arvovaltaa, Kristuksen sijaissovitusta, henkilökohtaista kääntymystä ja lähetystyötä korostavan evankelikaalisen liikkeen nykytilaan. Yllättävää oli, että kokouksen keskiöön nousi edellisten sijasta yhteiskunnallinen vaikuttaminen, köyhyyden poistaminen, ilmastomuutos ja aids. Siis perinteinen ekumeenisen liikkeen asialista.

Miten tähän on tultu? Selitys on etelän kristittyjen kasvava vaikutus molemmissa liikkeissä. Evankelikaalit eivät voi ummistaa silmiään köyhien, vainottujen ja epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa elävien ihmisten tilanteelle. Ekumeenisen liikkeen haasteena puolestaan on, että etelän kristityt ovat konservatiivisia ja luottavat Raamattuunsa. Agendat lähenevät toisiaan. Saammeko jatkossa totutella siihen, että ekumeenikot puhuvat enemmän konservatiivisten lähetysjärjestöjen puolesta ja evankelikaalit keskittyvät voimansa tunnossa muuttamaan maailmaa?

Transformaatio on päivän sana molemmissa leireissä. Sen myönteinen sisältö on evankelioimisen ja sosiaalisen toiminnan yhdistäminen. Kielteistä on se, että pelastus voi laajeta käsittämään kaikkea ihmiskuntaa hyödyttävää toimintaa, jolloin luomisen ja lunastuksen ja ajan ja iankaikkisuuden välinen ero häviää.

Sopassa on uusi maku. Globaali kristillisyys etsii yhteyttä yhdessä tekemällä. Sen iskulauseena on ”when we pray together, we stay together” (kun rukoilemme yhdessä, pysymme yhdessä). Uuden ekumenian muoto ovat rukoustapahtumat, jotka kokoavat maailmanlaajasti kristittyjä eri taustoista rukoilemaan päättäjien, vainotun seurakunnan ja maailman tilanteen puolesta. Kun Kristuksen kirkko rukoilee Jumalan tahdon tapahtumista, se antaa hänelle luvan puuttua asioihin. Rukous Jeesuksen nimessä on Jumalan kutsumista syntimme ja sekasotkumme keskelle. ”Tule, Herra Jeesus!”

”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” Joh.17:21

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)