tiistai 15. syyskuuta 2009

Vapaaehtoishommia on olemassa

Kylväjän toimistolla käy säännöllisesti muutama talkoolainen. Heistä kukin on sitoutunut tiettyihin tehtäviin.
Yksi homma, mikä on ollut pitkään tekemättä, on järjestömme missiologisen kirjaston järjestäminen – ja tietenkin sen hoitaminen, kun se on järjestetty.
Kirjasto on aikoinaan ollut aivan hyvä, uskoisin, mutta melkoisesti on vettä virrannut Keravanjoessa siitä, kun kirjastoa on hoidettu. Tarjolla olisi siis esimerkiksi tällainen mahdollisuus kirjastoalan taitavalle ihmiselle tukea lähetystyötä omalla työpanoksellaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)