perjantai 30. lokakuuta 2009

Mongolia: Leiri vammaisille US Peace Corpsin kanssa

Kaikki alkoi jokunen vuosi sitten pizzasta. Tai siitä että sitä ei ollut. Sekä siitä että asuimme pienellä paikkakunnalla. Niinpä laitoin sanan kiertämään muiden kohtalotoverien keskuuteen. Minulla olisi juuri sopiva määrä juustoa isoa pellillistä varten. Viidakkopuhelin tuotti tulosta. Yhdeltä löytyi pari tomaattia, toiselta ketsuppia ja kolmannelta leivinpaperia. Neljäs oli juuri hakenut postinsa ja saanut Hollywoodin uusimman leffan DVD:llä. Ainekset täydelliseen iltaan alkoivat olla kasassa.

Näin vähitellen tutustuimme toisiimme – me aatteiltamme ja vaatteiltamme erilaiset ihmiset. He olivat nuoria vapaaehtoisia Yhdysvaltain hallituksen kehitysmaajoukko-ohjelmassa (US Peace Corps, tuttavallise

sti suomeksi Rauhankorput). Me olimme suomalaisia lähetystyöntekijöitä. Kaikkia yhdisti pizzan puute ja tarve tuulettaa ajatuksiaan aina silloin tällöin.


Ihmiset vaihtuivat, mutta perinne jatkui. Rauhankorppujen Zanetalla tuntui olevan tekemisen pulaa. Meillä taas pyöri joukko nuoria mukana vammaistoiminnassa. Olisi kiva pitää leiriä nuorten kanssa. Mutta meillä ei ollut tarpeeksi vetäjiä. Tästä alkoi syntyä tuttu yhdistelmä. Zaneta keräisi Peace Corps – kavereitaan, Päivi ja Erdenetsetseg hoitelisivat leiriläiset ja budjetin.

Rauhankorppujemme suunnitelmat vaikuttivat kunnianhimosilta: valmisteltiin ja käännettiin materiaalipaketti leiriläisiä varten. Aiheiksi valittiin ravitsemus, ensiapu ja perushygienia. Apuopettajat koulutetettiin vetämään pienryhmiä. Lisättiin vielä englannin tunteja, pelejä ja leikkejä, ruoan valmistamista sekä sosiaalisten taitojen vahvistamista.


Uskomatonta, mitä kaikkea kahdessa päivässä ehdimmekään, kun asiat oli valmisteltu hyvin. Leiristä jäi hyvä mieli ja innokkaiden nuorten ryhmä odottelee nyt seuraavaa kokoontumista. Useimmat haluavat oppia enemmän viittomakieltä, englantia, ruoanlaittoa ja ensiapua.


Huomasimme ruohonjuuritasolla tehneemme sen, mitä valtakunnan tasolla ajetaan. Kyseessä on kuulemamme mukaan transatlanttinen koherenssi. Nyt Yhdysvallat etsii taas yhteyttä muuhun maailmaan ja Suomessa on kehitysyhteistyöstä vastaava ministerimme tehnyt aloitteen yhteistyön tiivistämiseksi Yhdysvaltojen ja EU:n välillä. Koherenssi tarkoittaa sitä, että puheet ja teot menevät yhteen – me tulimme tietämättämme toteuttaneeksi päättäjiämme visiota omalta osaltamme. Myös Atlantin toisella puolella näyttäisi olevan tähän vetoa, koska myös Peace Corpsin maajohto kävi vieraillulla leirillä.


Kyseessä oli Arhangain vammaishankkeemme, leiri pidettiin syyskuussa. Kuvissa leiriläisiä ryhmäkyykyssä, kuuron miehen omakuva ja tietenkin yhteinen leirikuva.

3 kommenttia:

  1. Tosi hienolta vaikuttaa! Upeaa, että tällaista yhteistyötä tapahtuu niin luontevasti!
    Eeva Leinonen

    VastaaPoista
  2. wauh, huippujuttu! Tämä on sitä mitä itse toivoo lähetyksestä kuulevansa ja näkevänsä, konkreettista kokonaisvaltaista lähetystyötä!

    Olen usein miettinyt miten merkittävä evankeliumi, ilosanoma Jeesuksen sovitustyöstä, on kehitysvammaiselle. Jeesus kun ei erottele meitä ihmisiä "terveiden" tekemien normaalikäyrien mukaan, vaan jokainen on Jeesuksen sovitustyön arvoinen ja hänelle yhtä rakas, ymmärsit sinä sen tai et (ymmärtäminenhän, vähän tai paljon, on Hänen antamaansa ihmiselle! = silkkaa lahjaa kaikki!) terveisiä Mongoliaan teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Kun olin itse nuorena kehitysvammaisten kesäsiirtolassa töissä, peittelin yhtä lasta sänkyyn illalla. Hän tarttui kaulassani olevaan ristiin ja sanoi: "Risti", levitti kätensä ja sanoi "Kristus".

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)