keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Ovatko uskovaiset mielestään parempia ihmisiä?

Lomatunnelmiin kuuluu, että kuuntelen radiota. Tänään Ylen ykkösellä Kirsi Virtanen päästeli oikein höyryjä. No, hänellä on sellainen tapa. Ehkäpä kaima on suorastaan perinyt Tasavallan ärsyttäjän tittelin Hannu Taanilalta (vaikka Virtasella lieneekin aika paljon juuria läntisessä kuningaskuntanaapurissamme).

Asiaan.
Virtasen aiheena oli tällä kertaa Pahuus.Hän otti reippaasti kantaa uskontoon. Piirsi uskovaisista sellaista kuvaa, että nämä kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin muut, että pahuus on muualla. Virtanen arvosteli myös evankelis-luterilaista uskontoa siitä, että yksi henkilö tulkitsee pyhiä kirjoituksia ja muut tulevat perässä.
Virtasen uskontokritiikki oli monessa kohdin sen verran epäasiantuntevaa, että sen voisi, ja oikeastaan nyt jätänkin, omaan arvoonsa. Yhden asian kuitenkin ajattelin käydä tänne kirjoittamassa, jotta totuus ei unohtuisi: uskonpuhdistajamme Martti Luther pohti ihmisen olemusta, hyvyyttä ja pahuutta, ihmisen asemaa Jumalan edessä. Hän ei ainakaan opettanut, että uskovaiset ovat hyviä. Hän opetti, että Jeesukseen uskovainen on itsessään syntinen, Jeesuksen täydellisyyden ja hänen sovituskuolemansa tähden Jumala julistaa syntisen Jumalalle kelpaavaksi – kuten vanhastaan sanotaan, vanhurskaaksi. Kaimalle ja kaikille muillekin, jotka pohtivat uskovaisten pahuutta siis: vanhurskas ei tarkoita vanhaa ja hurskasta, vaan Jumalalle kelpaavaa. Ja sitten siihen Lutheriin: hän sanoi, että uskovainen ihminen on samalla kertaa syntinen ja vanhusrskas – itsessään syntinen, Kirsi hyvä, ja Jeesuksessa vanhurskas. Asiasta puhui lähes 1500 vuotta Lutheria ennen eräs Paulus, kirjeessään roomalaisille.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Eevan kiusoittelu ei ole harmitonta

Helsingin Sanomat julkaisi juhannuksena jutun, joka koski Bangladeshia. Sen verran harvoin näitä juttuja tulee, että itse luen ne kiinnostuneena.
Jutussa kerrotaan ilmiöstä, jota Intian niemimaalla kutsutaan nimellä Eve teasing, Eevan kiusoittelu.
Vaikka ilmiön nimi viittaa johonkin harmittomaan toimintaan, kyseessä ei ole harmiton toiminta. Ainakin 20 naisen kerrotaan tehneen jopa itsemurhan päästäkseen kiusaajan piinasta, lehti kertoo. Kyseessä on nimittely, viheltely, kähmintä ja julmimmillaan naisten kasvojen turmeleminen hapolla.
Bangladeshin hallitus on puuttunut toimintaan. Se on nostanut asian julkiseksi säätämällä Naisten suojelupäivän, jota vietetään kesäkuussa. Ilmiön laajuutta ja vakavuutta kuvastaa, että poliisi pidätti 13.6. 438 miestä koulutyttöjen ahdistelun vuoksi.

Esirukouspyyntö

Kuivista silmistä kärsivä henkilö pyytää esirukousta.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Turvallista matkaa kotiin, Chondon


Kyt-koordinaattori Mika oli vierailun ajan Chondinin isäntänä. Vuoroin vieraissa. Edit. tämä kuva lis. 25.6. (kännykkäkamerasta).

Tänään bangladeshilainen vieraamme lähti kotimatkalle: kohden Delhiä ja sieltä Dhakaan.
Oli mukava saada harvinainen vieras myös kotiimme. Lisäksi piiripappimme Markku näytti kirkon liturgisia tekstiilejä Chondonille, jonka omassa kirkossa liturgiset perinteet ovat vielä kovin nuoria ja heiveröisiä.

Myllyniemet saivat kaukaisen vieraan. Mukana myös piiripappi Markku.








NLM:n johtaja vaihtuu


Norjan luterilaisen lähetysliiton johtaja vaihtuu. Ola Tulluan siirtyy syrjään omasta pyynnöstään. Uusi johtaja on Øyvind Åsland, josta itse satuin onnekkaasti nappaamaan kuvan pari vuotta sitten Oslossa. Kuvassa taka-alalla väistyvä Ola Tulluan.
Kylväjä on tehnyt yhteistyötä NLM:n kanssa alusta saakka. Työmme sekä Itä-Afrikan että Japanin työalueilla toteutetaan kiinteässä yhteistyössä NLM:n kanssa.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Nettiradiointi

Lähetyksen kesäpäivien nettiradio täältä.

Ohjelmien lähetysajat Kesäpäiväblogista.

Nettiradiointi

Lähetyksen kesäpäivien nettiradio täältä.

Kesäpäivillä ollaan. Pöydät on katettu

Lähetyksen kesäpäivät ovat alkamassa. Tervetuloa Kauniaisiin.
Ohjelma alkaa klo 15 tänään.
Pihalla on 500 hengen juhlateltta, joka on vuokrattu Isosta Kirjasta. Raamattuopiston päärakennus on sekin vallattu: päivien juhlakanslia on ala-aulassa, tiloissa on muksula ja seminaareja. Myös ruokailu tapahtuu päärakennuksessa, lähetyskenttien esineitä ja tekstiilejä on myynnissä. Päivien ajan toimii kahvila. Se on opiston sisäpihalla, aurinkolipan alla.

KUTSU - vp. avec

Kesäpäiväblogi: Lähetyksen kesäpäivien nettisivut täällä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Uutta: Kylväjä-tee!


Eteläisestä naapurimaastamme saimme erän erinomaista Kylväjä-teetä parahiksi myyntiin Kesäpäiville Basaariin.
Sitä on vain rajallinen määrä saatavilla, eli ensimmäiset sata onnellista saavat (siis ostaa) pussillisen tätä yrttisekoitusta, josta löytyy mm. nokkosta ja muita Viron luonnonyrttejä.

Kun Kesäpäiville tulet, muista kysäistä!!

edit.
Ostamalla tätä teetä tuet Viron EELK Misjonikeskusta.

Kaikki ovat tervetulleita. Kaikkia kutsutaan

Huomasin, että monessa kirkollisessa palvelussa ensi viikonvaihteen Lähetyksen kesäpäivien nimi on vääntynyt muotoon Kylväjän kesäpäivät. No, ei tämä mikään virhe ole siinä mielessä, että Kylväjä on Lähetyksen kesäpäivien pääorganisaattori.
Sen sijaan, jos nimellä Kylväjän kesäpäivät olisi sellainen klangi, että vain jotkut "kylväjäläiset" voisivat tulla, on viesti täysin väärä. Itse en aivan tarkkaan tiedä, keitä tällaiset kylväjäläiset voisivat olla. Järjestömme on niin nuori, että harva olisi äidinmaidossa vielä voinutkaan imeä jotain pukeutumuskoodia, puheenpartta tai teologisia erityisoppeja. Herätysliike, jonka helmassa järjestö on syntynyt, on jossain mielessä aika postmoderni: ei ole yhtä jykevää keskusorganisaatiota, ei omaa lehteä, ei edes laulukirjaa. Herätysliikkeen isät ja äiditkin ovat vielä luetteloimatta.
Vaikka ulkoiset tunnusmerkit ovat saattaneet puuttua, evankelisella pietismillä on ollut yhdistäviä asioita: Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen korostaminen on ollut tärkeää sekä rakkaus lähetystyötä kohtaan.

Emme siis luokittele ihmisiä kylväjäläisiin ja muihin, vaan Lähetyksen kesäpäivien nimeä myöten kutsumme kaikkia, riippumatta herätysliikeviiteryhmästä tai sen puuttumisesta, mukaan Kauniaisiin. Sinut on kutsuttu.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Lähetyksen virkistyspäivä Ojanperässä

Ojanperä on jo itsessään virkistävä paikka; tunnustan, että kotoa lähtiessä mietin, mihin sitä taas olen lupautunut, on niin kova kiire töiden kanssa, kotonakin pitäisi joskus ehtiä olemaan... ajoin kiemuraista tietä näkymättömiin ja tupsahdin maatilan pihalle. Nousin ulos autosta maaseudun vehreyteen, sireenit tuoksuivat, linnut lauloivat ja puut humisivat. Sanaa, rukousta, suunnittelua ja askartelua, ihania ihmisiä ympärillä ja huomasin, onneksi lähdin; miten hyvä on olla kristittyjen yhteydessä, sama päämäärä puuhailulla ja olemisella - taivas täyteen!

Niin, eikä siinä vielä kaikki; nyyttäripöytä notkui herkuista, kotiin sai lähteä vatsa täynnä hyvällä hykerryksellä :D Onneksi suunnittelimme lisää samanlaisia virkistyspäiviä! Kiitos Kirsi, idean äippä!



perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kotimaa24:ssa kaivataan keskustelua herätysliikkeistä

Kotimaa24 virittelee jokakesäistä keskustelua herätysliikkeistä. Käykääpä kommentoimassa:
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/artikkeli/235

torstai 10. kesäkuuta 2010

Kirkko ja voiton maksimointi

Ihan kiva elämä -blogista löysin linkin muutaman päivän takaiseen Hesari-juttuun:
Helsingin Sanomien taloussivut kertoo kummia kirkosta: kirkko on omassa sijoitustoiminnassaan luopunut eettisen sijoittamisen eetoksestaan ja siirtynyt nykyisin muodissa olevaan voiton maksimoinnin etiikkaan.
Entisenä lääketieteen toimittajana huokaisen syvään. Meidän kristittyjen pitäisi tehdä ihmisille hyvää, ei tieten pahaa! Tulisi rakastaa lähimmäistämme kuten itseämme ja kantaa vastuuta ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kiitosta naisten koulutus- ja kehitystyölle


Kylväjä on vuodesta 2009 alkaen tehnyt Ulaanbaatarissa koulutus- ja kehitystyötä, jossa on tuettu vaikeassa asemassa olevia naisia. Ulaanbaatarin naisyhdistyksen kanssa on Suomen ulkoministeriön tuella toteutettu Uusi avain-hanketta.
Hankkeessa etsitään naisia, jotka elävät täysin yhteiskunnan ulkopuolella ilman virallisia papereita ja asuinrekisteröintiä. Naisille annetaan koulutusta elämäntaidoissa ja ammatillisilla lyhytkursseilla. Ammattikurssin jälkeen naisille etsitään työpaikkaa.
Ulaanbaatarin Bajangol-suurpiirin (noin 100 000 asukasta) johtaja L. Amgalan kiitti Kylväjää uraa uurtavasta työstä ja antoi Mongolian esimiehelle sekä hankkeen koordinaattorille, Pentti Marttilalle Bajangol- alueen kunniamerkin.
Kuva: Hankkeen manageri P. Oyuntuya

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Rukoushuokauksia

Jaikun Rukoilemme-blogissa on monia uusia pieniä rukoushuokauksia.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Lähetysvartissa tuulahdus lähetyskurssilta

Tänään perjantaina oli Kylväjän uuden lähetyskurssin , Riska vitosen, päättäjiset. Lauloimme suvivirttä ja katselimme Boliviassa ideoitua kurssilaisten toteuttamaa esitystä. Hiljennyimme Jumalan sanan ääressä.

Lauantaina 5.6. Radio Dein Lähetysvartti klo 15.20. Frimanin Maria haastattelee Annukkaa, joka on lähdössä pian Bangladeshiin.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Esirukousaiheita

Esirukousta on pyydetty ystävän puolesta, jolta on löytynyt rintasyöpä.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Lähetys - lakia vai evankeliumia?


Kylväjä-blogissa kyseltiin toukokuun lopulla, motivoiko laki vai evankeliumi lähetystyötä. Vastauksissa vaaka kallistui hieman evankeliumin puolelle.
Vastaajilla oli mahdollisuus valita, paitsi jompi kumpi vaihtoehto, myös molemmat.