maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kaikki ovat tervetulleita. Kaikkia kutsutaan

Huomasin, että monessa kirkollisessa palvelussa ensi viikonvaihteen Lähetyksen kesäpäivien nimi on vääntynyt muotoon Kylväjän kesäpäivät. No, ei tämä mikään virhe ole siinä mielessä, että Kylväjä on Lähetyksen kesäpäivien pääorganisaattori.
Sen sijaan, jos nimellä Kylväjän kesäpäivät olisi sellainen klangi, että vain jotkut "kylväjäläiset" voisivat tulla, on viesti täysin väärä. Itse en aivan tarkkaan tiedä, keitä tällaiset kylväjäläiset voisivat olla. Järjestömme on niin nuori, että harva olisi äidinmaidossa vielä voinutkaan imeä jotain pukeutumuskoodia, puheenpartta tai teologisia erityisoppeja. Herätysliike, jonka helmassa järjestö on syntynyt, on jossain mielessä aika postmoderni: ei ole yhtä jykevää keskusorganisaatiota, ei omaa lehteä, ei edes laulukirjaa. Herätysliikkeen isät ja äiditkin ovat vielä luetteloimatta.
Vaikka ulkoiset tunnusmerkit ovat saattaneet puuttua, evankelisella pietismillä on ollut yhdistäviä asioita: Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen korostaminen on ollut tärkeää sekä rakkaus lähetystyötä kohtaan.

Emme siis luokittele ihmisiä kylväjäläisiin ja muihin, vaan Lähetyksen kesäpäivien nimeä myöten kutsumme kaikkia, riippumatta herätysliikeviiteryhmästä tai sen puuttumisesta, mukaan Kauniaisiin. Sinut on kutsuttu.

2 kommenttia:

  1. Kun menemme kesäpäiville suurin osa meistä menee jonkun tietyn järjestön Sisäl. Kansanläh. Kylväjän t.j.m päiville.

    Yleisesti lähetys aihe ei ole niin pop,että sinne kilvan riennetään –yleisen lähetys asian takia.

    Sinne mennään kylväjäläisenä,Kylväjän lähetysjuhlaan.Ainakin allekirjoittanut on kylväjäläinen.

    Luulenpa että lähes jokainen juhlaan tullut, tuli kylväjäläisenä.Ollen ylpeitä järjestöstä joka kylvää uuteen maa perään.

    KYLVÄJÄ on kylväjä ja se pitäisi tehdä tiettäväksi myös heille jotka eivät sitä vielä tunne.Vain tehdessämme Kylväjän työkuvan tunnetuksi on mahdollista saada uusia innokkaita kannattajia.

    Kylväjä on tehnyt työtä jo n.40v.Tonen sukupolvi on jo aloittanut työnsä.Kyllä siinä on jo ikää.

    Kylväjä saa olla ylpeä Kylväjä nimestään ja tehtävästä johon Jumala on sen kutsunut.

    Kylväjä nimi ja olemalla kylväjäläinen ei suinkaan estä uusia ihmisiä tulemaan juhlille.



    Tällainen tämä.Niihin teologisiin juttuihin minulla ei ole mitään sanottavaa.

    Jos kylväjä järjestönä ei ole ylpeä nimestään vaan haluaa häivyttää sen pois pikku hiljaa,kuinka se voidaan yleensä tuntea ja kuinka on mahdollista saada kannattajia.

    Ihmettelee Marjatta Harju

    VastaaPoista
  2. Marjatta, kiitos kovasti mielipiteestäsi. Mukavaa, että olet kylväjäläinen.
    Kauniaisissa oli kuitenkin runsaasti ensikertalaisia ihmisiä, jotka eivät tienneet Kylväjästä mitään päiville tullessaan, olivat nähneet lehdessä ilmoituksen.
    Nämä päivät ovat kaikille, joille lähetys on työnä tärkeää.

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)