lauantai 25. syyskuuta 2010

Jyrki Rossin kotisivuilta löytyy

Olen jo vuosien ajan hakenut tietoa kristillisyyden piirissä olevista ilmiöstä Jyrki Rossin kotisivuilta. Tänään sain taas sieltä tietoa, kun etsin Päivän Sana -palvelun taustoitusta. Minusta on aina mukava tietää, millainen taho jotain palvelua tai tietoa tarjoaa. Tässä suhteessa Rossi on mukava itsekin: hän tarjoaa tiedon siitä, kuka on ja mitä tekee.

Hyvä, Päivän Sana

Jonkin aikaa tuossa Kylväjä-blogin vasemmassa palkissa oli virheilmoitus juuri sillä kohdin, mistä silmä hakee Päivän Sanaa. Aika pian aloin kysellä, mikä mahtaa olla. Palvelu on taas pystyssä.  Moni bloggaaja linkittää Päivän Sanaan.

torstai 23. syyskuuta 2010

Google on julkaissut tietoja nettisensuurista

http://www.google.com/transparencyreport/governmentrequests/
Mielenkiintoiset sivut, jotka kertovat siitä, millainen on painovapaus- ja sananvapaustilanne eri puolilla maailmaa. Näköjään ei Googlekaan julkaise kaikkea, mitä tietää.

Valokuvatorstai: Taivas on kirkas ja napakka

Valokuvatorstain tämän viikon haaste tulee musiikin alalta. Teksti kuuluu: Innoittajana on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka (säv. Zen Café, sanat Samuli Putro), joka löytyy vuonna 2005 ilmestyneeltä levyltä Laiska, tyhmä ja saamaton.  Innoitusta haasteesta voi hakea monin tavoin: kokonaisuudesta, lyriikoista, kappaleeseen tehdystä videosta tai vaikka vain kappaleen nimestä.
Myös itselleni taivas tuo mieleen kirkkauden. Napakkuuden mielikuvaan saan katsellessani vaikkapa Turun tuomiokirkon holvauksia, jotka on rakennettu johdattamaan ihmisten mielet kohti taivaan kirkkautta :)

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Hae lähetyskurssille


Kylväjän kevään 2011 lähetyskurssille on haku käynnissä.
Vielä on hakuaikaa jäljellä kuukausi ja 1 päivä.
Kurssille on hyväksytty nyt 4 henkilöä ja muutaman muun valintaprosessi on käynnissä. Tähän joukkoon mahtuu vielä 3-5 henkilöä.
Oletko sinä yksi näistä?

tiistai 21. syyskuuta 2010

Tänään TV7

Klo 22.40 tänä iltana ohjelmasarjassa Valokuva kertoo Mailis Janatuinen jatkaa mielenkiintoista haastattelusarjaansa.
Myös netissä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Lähetyskurssiblogi

Kiinnostuneena odotan, mihin blogi  Kylväjän Lähetyskurssi lähtee menemään. Jos itse olisin hakeutumassa lähetystyöhön, pistäisin tämän paikan vähintäinkin seurantaan, luultavasti kävisin kyselemässä itseäni kiinnostavia asioita.

Nyt olisi hyvä mahdollisuus puhua suomalaisesta etiikasta ja ihmisarvosta


Viime sunnuntaina  Yle1:ssa ollut Kirkon tiedostuskeskuksen tuottama Horisontti-ohjelma avasi hyödyllisen keskustelun etiikasta. Ohjelmassa oli äiti Pauliina Paukkusen koskettava ja silmiä avaava haastattelu. Tämä haastattelu herätti itsessäni monia ajatuksia. Pauliina vain kertoi, mitä oli tapahtunut. Suomalaisenkin yhteiskunnan ylhäältä ohjauksessa on käsittääkseni ongelmia aika paljon. Kristittyinä me puolustamme jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa Jumalan luomistyön perusteella ja kauhistumme sitä, jos taloudellisen voiton maksimointi asetetaan ihmiselämän edelle.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Psalmeja Mikon matkassa

Kaverini Mikko on innostunut selittämään Psalmeja omassa blogissaan. Mikko on ammatiltaan arkeologi ja katselee itse asiassa maailmaa juuri noissa Psalmien maisemissa.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Lähetyksen kesäpäivät 2011 Vaasassa. Suunnittelu on käynnistynyt

Tänään katsastimme Vaasaa Lähetyksen kesäpäivien suunnittelun näkökulmasta.
Oma vaikutelmani on, että seurakunnalla on mitä loistavimmat tilat keskellä kaupunkia. Kirkon tuntumassa oleva Övninskolan on hyvin varteenotettava vaihtoehto juhlien pääpitopaikaksi; se sijaitsee sekä kirkon että   seurakuntasalin välittömässä läheisyydessä.

Vaasalaiset ovat tarttuneet innokkaasti juhlien järjestämiseen alusta lähtien ja näyttää siltä, että arvokasta organisointitaitoa on käytettävissämme.
Suljemme siis Lähetyksen kesäpäivien järjestelyt esirukouksiinne ja pyydämme merkitsemään kalentereihinne: viikkoa ennen juhannusta.
Kesäpäiväblogiin.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Yhdestoista hetki harkita ehdokkuutta


Nyt alkoi se viikko, jolloin seurakuntavaalien ehdokasasettelu umpeutuu.
Kirkon vaalisivut löytyvät täältä.
Lähetystyö tarvitsee ehkä juuri sinua. On tärkeää, että kirkko ei monitouhuisuudessaan kadota päätehtäväänsä.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Lähetyskurssiin 116 päivää

Kylväjän seuraavan lähetyskurssin alku lähenee. Kurssi alkaa tammikuun alussa Suomen Raamattuopistolla.
Kurssille on jo alustavasti valittu useita henkilöitä, mutta vielä mahtuu mukaan.
Tällä hetkellä on hakuaika käynnissä.
Hakuaika päättyy 22.10. mennessä.
Jos pohdit lähetystyötä omalla kohdallasi,ota rohkeasti yhteyttä.
Tarkempia tietoja löydät Kylväjän lähetyskoulutuksen sivuilta, lähetyskurssin blogista ja Kylväjän kotisivulta.

torstai 9. syyskuuta 2010

Uutta Kylväjän kotisivulla: Avoimet työpaikat

Avoimia työpaikkoja lähetystyön, kehitysyhteistyön ja kristillisen avustustyön tehtävissä. Asiasta aiempaakin enemmän myös Kylväjän kotisivulla, omalla välilehdellään.

Valokuvatorstai: Kaiku

Tämän viikon haastesana Valokuvatorstaissa on Kaiku.
Itselläni ensimmäinen ajatus kulkee suureen katedraaliin. Tämä kuva on Turun Tuomiokirkon eteisestä. Sama kaikupohja jatkuu katedraalin korkeitten holvien alla.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Piilottakaa Terry Jonesin tulitikut

Floridalaispastori Terry Jonesilla menee lujaa. Hän on suunnitellut näyttävää performanssia syyskuun 11. päiväksi ja aikoo polttaa Koraaneja. Minkä ihmeen takia!

On ikävää, että tuollaisia pastoreita on liikkeellä. Te siellä Valloissa, piilottakaa Terry Jonesin tulitikut!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kaksi kirkkoa

Kaverukset asuivat saarella. He rakensivat kaksi kirkkoa: sen, jossa käyvät ja sen, jossa eivät käy.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Oikeastaan siis ei mikään järjestö

Tänään suuntasimme Runen johdolla huomiomme siihen,  mitä on kristillinen palvelu. Rune kiinnitti katsemmme siihen, että palveleminen ja palvelijana oleminen eivät välttämättä merkitse samaa asennetta tehtävään.
Palvelemista kristityt pitävät hienona hommana ja niitä, jotka palvelevat, arvostetaan useinkin kovasti.
Palvelijaa sen sijaan ei nosteta jalustalle, hän on pikemminkin usein kuin kynnysmattona.

Jos, ja kun, luettelemme kristittyinä tai järjestöinä kaikenlaisia hyviä töitämme, olemme varmaankin siis palvelemassa ihmisiä, mutta emme ehkä palvelijoina.
Tapsa muistuttikin siitä, että Kylväjän ensimmäinen puheenjohtaja Per Wallendorff luonnehti Kylväjää järjestöksi, joka ei ole mitään.

torstai 2. syyskuuta 2010

Aalto-yliopiston arvot herättävät mielenkiintoa mediassa

Aalto-yliopisto rajoittaa uskonnollista viestittelyä. Asian tultua julkisuuteen on Aalto-yliopiston IT-johtaja Pekka Kärkipuro selittänyt, että rajoitus koskee laajamittaista toimintaa.
Asiasta kertoo uusi Kotimaa24-uutispalvelu.
Uutinen löytyy osoitteesta http://www.kotimaa24.fi/uutiset/259-uskonnollinen-viestittely-kielletty-aalto-yliopistossa.
No, voiton maksimointi ja teknologian ehdoilla eteneminen varmaankin on helpompaa, ellei turhia eettisiä ja katsomuksellisia kysymyksenasettuluja nosteta etsiin – onhan Aalto-yliopiston yhteydessä myös taiteilijoita, jotka ovat ehkä jossain määrin arvaamaton joukko.

Voiko katkeruudesta vapautua

Vuosia sitten tein jutun katkeruusta. Olin silloin itse nuori ja enkä ollut paininut katkeruuden kanssa. Olin kuullut puheita siitä, ettei krisityn tule olla katkera. Nämä puheet tuntuivat kovin vaativilta. Tunsin itsekin ihmisiä, joilla oli aihetta katkeroitumiseen.
Asiantuntijaksi sain juttuuni rovasti Risto Santalan, jonka kirja Pieni astia Pyhässä maassa on klassikko tällä alalla.

Olin toki lukenut Raamatusta Heprealaiskirjeen varoituksen siitä, ettei katkeruuden versoja tule vaalia.
Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
Mutta jos ihminen vain on katkera! Eikö hän sitten pysty olemaan hyvä kristitty? Joitain ihmisiä elämä kohtelee kovakouraisemmin kuin toisia.
Tänään kuuntelin Ragnarin syvällistä Raamatun selitystä, joka nosti omaan mieleeni jälleen kysymyksen katkeruudesta. Hän sanoi, että katkeruus on synti, josta tulee irrottautua.
Elämänkokemusta, katkeruuden kanssa painimista ja paksunahkaisuutta on itsellenikin kertynyt nuoruudessa tehdyn lehtijutun jälkeen. Sen olen oppinut, että mieluiten napsauttaisin sormiani ja sanoisin taikasanan: "Katoa", kun katkeruus nostaa päätään. Ei ole edes viisasta ruokkai katkeruutta. Mutta jos se vain nostaa päätään!
Martti Luther sanoi, että kristityn elämän tulee olla jokapäiväistä katumusta ja parannusta. Tämä on mielestäni luterilaisen kristillisyyden helmiä: joka päivä on lupa tulla Jumalan eteen ihan sellaisena kuin on. Ei ole tunnetta eikä asiaa, jota Hänelle ei voi kertoa avoimesti, kaunistelematta. Tässä tämän päivän lohtu.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Nyt ovat lähetysvartit taas kohdallaan

Radio Dei, tavalliseen aikaan eli lauantaina 15.20 lähetysvartti Radio Dein taajuudella. Pysykääpä kuulolla.