torstai 2. syyskuuta 2010

Voiko katkeruudesta vapautua

Vuosia sitten tein jutun katkeruusta. Olin silloin itse nuori ja enkä ollut paininut katkeruuden kanssa. Olin kuullut puheita siitä, ettei krisityn tule olla katkera. Nämä puheet tuntuivat kovin vaativilta. Tunsin itsekin ihmisiä, joilla oli aihetta katkeroitumiseen.
Asiantuntijaksi sain juttuuni rovasti Risto Santalan, jonka kirja Pieni astia Pyhässä maassa on klassikko tällä alalla.

Olin toki lukenut Raamatusta Heprealaiskirjeen varoituksen siitä, ettei katkeruuden versoja tule vaalia.
Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
Mutta jos ihminen vain on katkera! Eikö hän sitten pysty olemaan hyvä kristitty? Joitain ihmisiä elämä kohtelee kovakouraisemmin kuin toisia.
Tänään kuuntelin Ragnarin syvällistä Raamatun selitystä, joka nosti omaan mieleeni jälleen kysymyksen katkeruudesta. Hän sanoi, että katkeruus on synti, josta tulee irrottautua.
Elämänkokemusta, katkeruuden kanssa painimista ja paksunahkaisuutta on itsellenikin kertynyt nuoruudessa tehdyn lehtijutun jälkeen. Sen olen oppinut, että mieluiten napsauttaisin sormiani ja sanoisin taikasanan: "Katoa", kun katkeruus nostaa päätään. Ei ole edes viisasta ruokkai katkeruutta. Mutta jos se vain nostaa päätään!
Martti Luther sanoi, että kristityn elämän tulee olla jokapäiväistä katumusta ja parannusta. Tämä on mielestäni luterilaisen kristillisyyden helmiä: joka päivä on lupa tulla Jumalan eteen ihan sellaisena kuin on. Ei ole tunnetta eikä asiaa, jota Hänelle ei voi kertoa avoimesti, kaunistelematta. Tässä tämän päivän lohtu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)