torstai 8. syyskuuta 2011

Kirkon kuva mediassa

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo puhuu parhaillaan Kirkon viestintäpäivillä aiheesta Kirkon kuva mediassa.
Kysymys merkityksestä on Hiilamon mukaan keskeinen asia. Esimerkiksi politiikassa puhutaan tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, kohtuudesta...

Hiilamo näkyy nykyisessä kirkollisessa keskustelussa ylikuumenemisen merkkejä ja sanojen merkitysten katoamista.
Voi tietysti ajatella, että kyseessä on tilanne, jossa muurit ovat murtuneet ja sananvapaus ja demokratia vapautuneet.
Esimerkkinä Carl Fredrik Berndt von Bergen oli tulossa keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon pitämään esitelmää vuonna 1884. Hänen esityksensä, jota ei päässyt pitämään yliopistolle, muutti kristinuskon sisällön koko lailla toiseksi, Hiilamo kertoo. Bergenin tulevaisuuden kristinusko oli luonnontieteellä höystettyä yliluonnollisesta luopunutta humanismia. (Muotoilu on nyt Myllyniemen, koska en ennättänyt saamaan sitä luennoisijan puheesta...)
Toinen Hiilamon esimerkki on G. g. Rosenqvistin esiintyminen...
Hiilamo näytti videoklippiä Luther-Säätiön piispan Matti Väisäsen piispanvihkimyksestä, jossa Hiilamon mukaansa oli vahvoja viitteitä kristilliseen perinteeseen, mustiin pukeutuneita ja valkoisiin pukeutuneita miehiä, voimallista veisuuta...




Seuraava kuva on Markku Koiviston tunteeseen vetoavasta puheesta YouTubesta:


Hiilamon ratkaisuehdotuksia:
1. Paluu juurille, sanojen alkuperäinen merkitys.
2. Ei rituaaleja, vaan paluu vahvoihin alkuperäisiin merkityksiin, uskon salaisuus...
3. Vahva eriarvoistuminen on täällä. Hiilamo ehdottaa, että kirkon viestijät kertoisivat siitä, miten usko näkyy ihmisten elämässä, mitä kirkko tekee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)