keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hyvä uudistus, rakas Blogger

Nyt on ikkunan oikeassa laidassa muutama hanikka, joista käyttäjä vihdoinkin pääsee esimerkiksi tilaamaan tän blogin, tarkastelemaan tunnisteita, pikapikaa Kylväjän muille sivuille ja vähitellen varmaan muutakin, kun meikäläinen taas terhakoituu toimintaan siitä ilosta, että palvelu on parantunut. Siis kiitoksia suunnittelijoille!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Omatekemä innostaa

Ihmisillä on kai melko yleisesti tarve saada omat tuotoksensa julkisuuteen ja monella myös tarve päästä itsekin julkisuuteen.

Nuorena toimittajana yritin usein saada itse ottamiani kuvia läpi lehdessä, jossa olin töissä, ja myös talon kustantamissa kirjoissa.
Nykyisin iloitsen siitä, että löydän painotuotteisiin mahdollisimman hyviä kuvia.
Jotain nuoruuden innokkuudesta ja näyttämisen halusta olisi mukava saada takaisin ja siitä innosta saada omia tuotoksiani läpi. Olen ilmeisesti osittain siirtynyt vaiheeseen, jossa on jotain hyvääkin: osaan iloita toisten onnistumisista aidommin kuin muutama vuosikymmen sitten. Nyt olisi kiva saada viestintää ja sen osa-alueita rakastavia maallikoita mukaan yhteiseen puuhaan. Minulla on jo muutama viestintäkaveri ja lisää toivottavasti tulee.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Suuri on trendikästä

Olen tässä miettinyt aika pitkään, mitä kirkko viesti Espoon piispanvihkimyksen yhteydessä pidetyn messun kolehtikohteen valinnalla.
Lähetysyhdistys Kylväjä on saanut kirkkohallituksen myöntämän yhden virallisen kolehtipyhän tänä vuonna. Tämä pyhä oli Jumalan sanan kylvön sunnuntaina, siis samana pyhänä, johon sattui piispa Tapio Luoman virkaanasettaminen. Tapaus oli suuri, se radioitiin ja televisioitiin Espoon tuomiokirkosta.
Tällaisen pienen lähetysyhdistyksen viestinnässä ehkäpä iloittiin: nyt saamme hieman valtakunnallista näkyvyyttä, ainakin sen verran, että kirkossa kerrotaan, että tällaistakin työtä on. Ilo oli ennenaikainen: sunnuntain saarna tosin puhui pienestä sinapinsiemenestä ja pienen siemenen tehtävästä ja merkityksestä Jumalan valtakunnan kannalta. Kolehti kuitenkin kerättiin suurelle toimijalle. 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Amar bäin oo? Amar bäin.


Onko rauhaa? Rauha on.
Näillä sanoilla on tänään aloitettu päivä aamuvarhaisella Mongoliassa. Tänään on nimittäin siellä kuukalenterin mukaisen uuden vuoden eli Tsagaan sar-juhlan ensimmäinen päivä.
Tänään mongolit ovat menneet suvun vanhimpien luo ja toivottaneet heille rauhaa. Näiden sanojen myötä toivotaan, että rauha ja harmonia valitsee suvun läheisten kesken uutena vuotena. Juhlan muuhun ohjelmaan kuuluu vierailu kolmen päivän ajan ajan muiden sukukulaisten ja läheisten luona, runsas syöminen jne.
Eli hyvää uutta vuotta ja Jumalan rauhaa elämääsi!

Uskonnonvapaus ei ole kaikkialla maailmassa perusoikeus


tiistai 21. helmikuuta 2012

Evankeliumia uusille alueille Burjatiassa


Kylväjä toimii Burjatiassa yhteistyössä Inkerin kirkon Ulan Uden seurakunnan kanssa.
Ulan Uden seurakunta tekee säännöllistä avustus- ja evankelioimistyötä Burjatian maaseudulla. Jokin aika sitten tehtiin jälleen matka Tunkan laaksoon Burjatian ja Mongolian rajaseudulle.
Matkan yhteydessä saatiin iloita evankeliumin etenemisestä, kun neljä ihmistä kastettiin Jeesuksen seuraajiksi.
Eräskin leskirouva sai kristillisen kasteen hankkiuduttuaan eroon epäjumalanpalvelusvälineistä. Hän oli huomannut, että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Nyt hän uskoo vain Jeesukseen ja rukoilee vain Jeesusta. Tämä rouva on oikein vilkaspuheinen, mutta kävely on vaivalloista. Avustusten ja opetusten ohella matkan yhteydessä jaettiin kouluihin ja kirjastoihin Uusia Testamentteja. AL Kuva:SS

Lähetyskurssi kriisikoulutuksessa


Kevään 2012 lähetyskurssi on opiskellut jo kahdeksan viikkoa.
Viime perjantaina ja lauantaina opiskeltiin työskentelemistä ja elämistä erilaisten kriisien keskellä. Kriisikoulutuksen oli organisoitunut Kirkon lähetystyön keskus (KLK), ja siihen osallistui lähetystyöhön valmistuvia eri lähetysjärjestöistä. Lähetyskurssilaiset saivat työkaluja siihen, miten itse pärjää kriisien keskellä ja miten kohtaa erilaisissa kriiseissä olevia. Kuva: Tsunami (FEMA News Photo).

lauantai 18. helmikuuta 2012

Saara Järvinen Bangladeshista

Sana-lehdessä oli tällä viikolla Saara Järvisen haastattelu. Lisää sävyjä kuvaan löytyi, kun Saara löytyi myös YouTuben kautta.
Tämä tuo Bangladeshia lähemmäs; Annikki Raatikainen oli helluntailainen plus viiskymppinen nainen, joka lähti henkilöautolla Bangladeshiin perustamaan lastenkotia.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Rukoilemme kirkolliskokousvaalin puolesta

Rakas Vapahtaja, rukoilemme tänään toteutettavan krikolliskokousvaalin puolesta. Kannamme jokaisen ehdokkaan eteesi ja rukoilemme, että he kaikki etsisivät sinun kasvojasi ja sinun tahtoasi kaikessa elämässään ja erityisesti myös suhteessaan kirkkoon ja siinä toimimiseen. Anna sanasi valon loistaa jokaisen ehdokkaan elämään. Rukoilemme, että varjelisit kirkon niiltä, jotka ovat tämän maailman jumalan palveluksessa.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kirkon jäsenmäärä voimakkaassa kasvussa, valtaosa jäsenistä nuoria

Etiopian Mekane Yesus -kirkko on on voimakkaassa kasvussa kaiken aikaa. Kirkko on jo nyt suurempi kuin oma kirkkomme, se lienee viidenneksi suurin luterilainen kirkko maailmassa, mutta suuressa ja köyhässä maassa on paljon alueita, joita evankeliumi ei ole lainkaan tavoittanut.

Valtaosa Mekane Yesus -kirkon jäsenista on lapsia ja nuoria.
Kun kirkon nuorisosihteeri Lalissa Daniel vieraili syksyllä Suomessa, hän kertoi, että helmikuun alkuun on suunnitteilla suuri kirkon nuorisokonferenssi Addis Abebaan. Konferenssin järjestäjät olivat varautuneet 3000 osanottajaan. Väkeä tuli kuitenkin arviolta 10.000. Kotimajoituspaikat eivät alkuunkaan riittäneet.

Päivittäin kokoonnuttiin kahteen yhteiseen raamattutuntiin ja niiden lisäksi oli 30 työpajaa. Työpajoissa käsiteltiin muun muassa ympäristönsuojelua, talouselämää, koulutusta, kirkon nuoriso- ja lapsityötä.

Lapsityön kanavan runsaat 500 osanottajaa kuulivat alustuksia aroistakin asioista, kuten lasten hyväksikäytöstä ja lasten kadulle joutumisen syistä ja seurauksista. Muun muassa Tigist Hailu piti alustuksen aiheesta Kirkon osuus lasten oikeuksien puolustamisessa.



Lokakuussa 2011 Lalissa Daniel toivoi vieraillessaan Kylväjässä, että kirkko saisi edelleen Suomestakin motivoituneita ja innokkaita seurakuntatyöntekijöitä. Kylväjäkin on ollut halukas lähettämään työntekijöitä edelleen Itä-Afrikkaan, tosin Etiopian viisumivaikeudet ovat nostaneet monta Etiopiaan vievää tietä pystyyn viime aikoina.