lauantai 15. joulukuuta 2012

Lähetysmäärärahojen käytöstä ainakin YLEssä väärääkin tietoa

Kun suuri Helsingin seurakuntayhtymä viime vuonna valmisteli tunnettua päätöstään, jossa osa kirkon lähetysjärjestöistä jätettiin talousarviomäärärahojen jaossa nuolemaan näppejään, myös maallinen media oppi tuntemaan esimerkiksi meidän pienen lähetysyhteisömme. Jopa YLE lähetti toimittajansa ja kuvaajansa haastattelemaan ja kuvaamaan Kylväjään. Viestinnälle tällainen on huippuhetki: saamme kertoa siitä hyvästä työstä, jota teemme yleensä hyvinkin hiljaisesti.

Oli mielenkiintoista keskustella toimittajan kanssa nauhoituksen ulkopuolella. Itse kerroin hänelle, että lähetystyö tällaisesta syrjään sysimisestä kärsii, ja ne ihmiset, jotka ovat työmme kohteina. Toimittaja kertoi, että näinhän ei suinkaan käy: lähetysmäärärahat, jotka leikataan näiltä syrjinnästä syytetyiltä järjestöiltä, annetaan niille järjestöille, jotka tekevät hyvää työtä. Yritin inttää, että kun ne eivät tee samoissa maissa ja samojen ihmisten parissa työtä, nämä ihmiset, joihin olemme sitoutuneet ehkä vuosikymmeniksi, jäävät vähemmälle. En tiedä, kiinnostuiko toimittaja aatoksistani. Tuskin.

Yhtenä iltana luin viihteeksi nettiä ja löysin mielenkiintoista asiaa. Tuo YLEn toimittaja oli saanut väärän käsityksen rahankäytöstä, joko sinisilmäisyyttään tai harhaanjohdettuna. Helsingin seurakuntayhtymän pieniltä herätysliikejärjestöiltä leikkaamat rahat ovat löytäneet uuden käyttötarkoituksen – eivät Bangladeshista tai Mongoliasta, vaan metropolialueelta Suomesta. Ote on Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston lokakuisesta esityslistasta:

       Lähetysmäärärahojen jakoperusteet on päätetty kolmeksi vuodek-
       si Yhteisessä kirkkovaltuustossa 10.11.2011. Päätöksen mukaisesti
       lähetysjärjestöiltä leikataan määrärahaa vuonna 2013, mutta lei-
       kattu osuus käytetään vuonna 2013 Helsingissä pidettävien valta-
       kunnallisten lähetysjuhlien kustannusten osittaiseen kattamiseen.


Yhtymä siis leikkasi sieltä, missä on vähän kristittyjä ja kirkkoja ja rahoittaa käsittääkseni Helsingin Messukeskuksen vuokraamisen hienoon uskonnolliseen tapahtumaan täällä, missä tarjontaa riittää. Helsinkiläisenä kirkollisveronmaksajana hämmästelen ja harmittelen, myös virkani puolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)