tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa vappua

Tampereen Mummon kammarin ikkunan mummo ja vaari juovat leppoisasti simaa. Toivotamme erityisesti kaikille ikäihmisille iloa ja valoa tämän hyväntuulisen pariskunnan kanssa.
Mummon kammari Tampereella välittää runsaasti välittämistä ympäristöönsä. Tänään muistutan erityisesti siitä, että moni vanhus varmaan tahtoisi päästä fiilistelemään nuoruutensa vapunvieton maisemiin. Ehkäpä vappua ei tarvitisikaan viettää itsekkäästi. Ennen kaikkea kannattaa muistaa omat läheiset, mutta moni on laitoksessa, sairaalassa tai kotinsa vankina ja tarvisisi vappuiloa.
Otetaan Mummon kammarista esimerkkiä ja viedään vappuiloa sinne, missä on yksinäistä.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sama puhemylly jauhaa samoja paikkansapitämättömiä väitteitä

Verkkomedian kommentit ainakin kirkollisella puolella ilmentävät sitä,
  • miten vaikeaa on ensinnäkin keskustella. 
  • Keskustelemistakin vaikeampaa on sietää sitä, että joku toinen on toista mieltä kuin itse. 
  • Ja hankalinta monille on, jos jää vähemmistöön huutoäänestyksessä. 
Lähetysjohtaja Pekka Mäkipään pääkirjoitus tuoreimmassa Kylväjä-lehdessä on luettu lehtien toimituksissa ja Kotimaa-lehti teki jutun siitä, että Kylväjä ei saanut ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöasemaa, Seurakuntalaisen Elämään-lehti siitä pääkirjoituksen johtoajatuksesta, että pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät ovat päätöksillään ja niihin liittyvällä viestinnällään tahranneet Kylväjän maineen.
Molempien juttujen alla käytävä keskustelu on tasoltaan valitettavan heikkoa eivätkä monetkaan keskustelijat ole esittäneet tosiasioihin pohjaavia mielipiteitä, vaan keskusteluihin osallistumiseen on riittänyt, että on halu asettua jonkun puolelle. Virheellisen tiedon määrä on niin suuri, että asioista kiinnostuneet on paras yksinkertaisesti toivottaa tervetulleiksi Kylväjän tilaisuuksiin kuuntelemaan ja katselemaan ja lukemaan tarjolla olevaa tietoa siitä hyvästä työstä, mitä teemme.

Pari asiaa poimin kuitenkin tähänastisesta keskustelusta:

Tulkaa kaikki -liikkeen tikkurilalainen edustaja Sari Roman-Lagerspetz, jolla on ollut runsaasti aikaa ja mahdollisuutta osallistua verkkokeskusteluihin, toistelee itsepintaisesti mustamaalaavia väitteitään siitä, että Kylväjä on homovastainen järjestö ja että Kylväjä syrjii naispappeja.

Toinen näissäkin keskusteluissa toistettu teema on virheellinen väite siitä, ettei Kylväjä noudata kirkon päätöksiä.  Väitteen kohtasin edellisen kerran useaan otteeseen Espoon seurakuntayhtymän talousarviomäärärahapäätöksen yhteydessä. Sikäläinen ryhmä Kevään kirkko -niminen Tulkaa kaikki -liikkeen sisarryhmittymä piti saamieni tietojen mukaan esillä tätä virheellistä tietoa.

Luettuani Esse-lehden asiaa koskevan uutisen verkosta otin yhteyden yhtymään saadakseni tietää, onko päätökseen todella kirjattu perusteluksi, ettei Kylväjä noudata kirkon päätöksiä. Kävi ilmi, että Essen verkkolehdessä tuolloin ollut uutinen oli virheellinen ja se korjattiin. Paperisen lehden pääkirjoituksesta sai vielä siitäkin käsityksen, että päätöksen perustelu olisi ollut mainitsemani, mutta pääkirjoittaja varoi sanomasta tällaista suoraan, sillä päätöstä ei ole lainkaan perusteltu, on vain päätetty, että Kylväjä ja Kansanlähetys jäävät ilman kyseistä tukea, perusteluja ei ole. 

Kylväjä on ollut avoin ja läpinäkyvä näiden asioiden käsittelyssä.
Etelän seurakuntayhtymien kysymykset ja Kylväjän vastaukset niihin ovat luettavissa nettisivuiltamme.
Esirukous on tarpeen.

Tervetuloa. Ja pyydämme levittämään sanaa

Viikkoa ennen juhannusta pidetään Kauniaisissa, Suomen Raamattuopistolla, Lähetyksen kesäpäivät. Tapahtuma on Lähetysyhdistys Kylväjän, Suomen Raamattuopiston ja Opiskelija- ja Koululaislähetyksen yhteinen kesätapahtuma. Siis tulkaa kaikki Lähetyksen kesäpäiville Kauniaisiin.
Tuokaa ystävä tullessanne.
Tavoitteemme on tuplata Kesäpäivien kävijämäärä. Se käy yksinkertaisesti, jos jokainen tuo yhden uuden ihmisen tullessaan.
Pyydämme myös lvittämään kutsua sosiaalisen median kautta, jakamaan tapahtumaa kutsumalla Kylväjän Favebook-sivun tapahtumaan omia kavereita, jakamaan ohessa oleva bloginappi omassa blogissanne ja linkkaamalla se Kesäpäivien sivustolle http://kesapaivat.blogspot.fi/
Ja rakkaus on kekseliäs. Kutsukaa lähetyksestä kiinnostuneita. Kutsukaa myös ennakkoluuloisia, katsomaan ja kuuntelemaan; lääke väärään tietoon saattaa olla oikea tieto. Kutsukaa niitä, jotka tahtovat laulaa yhdessä. Kutsukaa niitä, jotka tahtovat puhua englantia tai vieläkin eksoottisempia kieliä. Kutsukaa yksinäisiä, kutsukaa niitä, joilla ei ole, kenen puolesta rukoilla. Kutsukaa myös niitä, jotka tahtoisivat tehdä jotain hyödyllistä, heitä voi kutsua myös mukaan tapahtuman vapaaehtoistyöhön.




tiistai 23. huhtikuuta 2013

Googlen ohjeet Bukarestiin

 Aamu paikallisjuna-asemalla. Tutunoloinen mies pysäytteli laiturille menijöitä: 
"Oletko menossa rautatieasemalle?"
"Joo."
Vasutaukseni oli väärä. Aamuisin aivot ovat hitaanlaiset. Mutta mitäpä se vieraalle miehelle oikeastaan kuuluu.
"Tässä olisi netistä tulostetut ohjeet Helsingin rautatieasemalta Bukarestin rautatieasemalle. Voit antaa eksyneelle romanille. Hinta sinulle kolme euroa."

Näytä suurempi kartta Katselin miestä säälien: näin aamukrapulaisen keski-ikäisen itseäni nuoremman miehen, vaikuttimia toimintaansa en osannut lukea kasvoista enkä miehen muustakaan olemuksesta.

Mutta töihin.
Tiistaiaamu. Se merkitsi pidemmän kaavan mukaista aamuhartautta. Pöydän päässä työkaverini Eki, joka kyseli ohi loikkivilta kollegoilta: "Osaako kukaan tätä Täällä kujen niin kuin vieras, muukalainen päällä maan..."
"Joo, osaan, mutta minusta ei laulamisessa ole mitään hyötyä", vastasin.
Arjakin osasi. Hänen äitinsä oli laulellut biisiä 70-luvulla. Arja on hyvä laulaja, joten ongelma oli ratkaistu. Säkeistö säkeistöltä laulajat saivat lisää varmuutta:
Täällä kuljen niin kuin vieras muukalainen päällä maan /
Tuolla puolen tumman virran on mun kotimaani vaan /
Taivaan kirkkauden ja loiston kerran hengessä mä näin /
Häipyi maa sen kauneuskin mielestäin.

Taivaan matkalainen tuntea niin monta kertaa saa /
Kuinka muukalaisuus maailmasta kauas erottaa /
Vain ken hengessä on nähnyt Herran Jerusalemin /
Ymmärtää voi kaipuun taivaan kotihin.

Herran halvat matkamiehet ystäviksi valitsin /
Maksakoon se mitä vain mä tahdon taivaan kotihin /
Maahan vieraaseen en jäädä voi, on kaipuu rinnassain /
Olen maailmassa muukalainen vain.
Eki piti puheenvuoron viime sunnuntain aiheesta – huolimatta siitä, että Eki on matemaatikko, hän on omaksunut joitain papillisia tapoja, kuten edellisen pyhän tekstistä puhumisen. (Tekstit näkyvät täältä.)

Kaksi saarnaa samana aamuna samasta aiheesta:
Tunsin kuuluvani siihen samaan syrjään sysättyjen jatkumoon, jossa nuo Romaniasta ja Bulgariasta tulleet ihmiset ovat.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kuvia Tokiosta


The Japan Times LIFE -lehdessä on juttu suomalaisesta freelancevalokuvaajasta, joka on ottanut mielenkiintoisia kuvia tokiolaisista ihmisistä. Petri Artturi Asikainen on työskennellyt vapaana kuvaajana kaksikymmentä vuotta.

Jutun Asikaisesta ja hänen kuviaan voi lukea ja katsella The Japan Times LIFEn sivuilta.

Muutenkin The Japan Times -verkkolehti voi kiinnostaa suomalaista lukijaa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kirkolliset kesäjuhlat 2013



 

 

 

 

 

 

 

 

Lähetyksen kesäpäivät viikkoa ennen juhannusta 14.-16.6.2013

Kesäpäivien sivusto: http://kesapaivat.blogspot.fi/

Tervetuloa

Tulkaa ihmeessä kaikki :)


Touko- ja kesäkuun juhlat:

Ekumeeninen Jyvällä. -raamattutapahtuma
Tapahtuman aika ja paikka: 3.–5.5.2013 Lahti
Järjestäjä: Suomen Pipliaseura
Lisätietoja: apulaispääsihteeri Martti Asikainen, p. 010 838 6530
www.piplia.fi/fi/ajankohtaista/raamattutapahtuma

Suomen Lähetysseuran Valtakunnalliset Lähetysjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 7.–9.6.2013 Helsinki
Järjestäjät: Suomen Lähetysseura ja Helsingin seurakunnat
www.lahetysjuhlat.fi

FMS:n järjestämä Missionsfest
Tapahtuman aika ja paikka: 7.–9.6.2013 Helsinki
Järjestäjät: Suomen Lähetysseura sekä Matteus, Johannes ja Petrus församlingar
www.mission.fi/missionsfest

Medialähetyspäivät
Tapahtuman aika ja paikka: 14.–16.6.2013 Hyvinkää
Järjestäjät: Medialähetys Sanansaattajat
http://www.sansa.fi/

Lähetyksen kesäpäivät
Tapahtuman aika ja paikka: 14.–16.6.2013 Kauniainen
Järjestäjät: Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä, Suomen ev.-lut Opiskelija- ja Koululaislähetys OPKO, Suomen Raamattuopisto, SRO
Lisätietoja: (09) 253 254 00 (Kylväjän vaihde)
kesapaivat.blogspot.comwww.kylvaja.fi

Sanan Suvipäivät
Tapahtuman aika ja paikka: 14.–16.6.2013 Vivamo, Lohja
Järjestäjät: Kansan Raamattuseura
www.suvipaivat.fi

Evankeliset kesäjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 15.–16.6.2013 Kouvola
Järjestäjät: Evankelinen Lähetysyhdistys ELY ry
www.evankeliset.net

Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat 
Tapahtuman aika ja paikka: 28.–30.6.2013 Lohtaja, Kokkola
Järjestäjät: Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Mikaelin seurakunta
www.evankeliumijuhla.fi

Heinäkuun juhlat:

Suviseurat 
Tapahtuman aika ja paikka: 28.6.–1.7.2013 Pudasjärvi
Järjestäjät: Ranuan ja Pudasjärven rauhanyhdistykset
Seura-alueena on Pudasjärven lentokentän alue keskustaajaman läheisyydessä, jossa järjestettiin suviseurat myös vuonna 1998.
www.suviseurat.net

Herättäjäjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 5.-7.7.2013 Haapajärvi
Järjestäjät: Herättäjä-Yhdistys ja paikallinen seurakunta
www.h-y.fi/juhlat

Valtakunnalliset Kansanlähetyspäivät
Tapahtuman aika ja paikka: 5.–7.7.2013 Kankaanpää
Järjestäjät: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
www.kansanlahetyspaivat.fi

Länsi-Suomen Herännäisjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 12.–14.7. 2013 Uudenkaupungin Kalannissa
Järjestäjä: Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry
www.rukoilevaistenkirjat.fi
Rauhan Sanan Suvijuhlat 
Tapahtuman aika ja paikka: 12.–14.7.2013 Kempele
Järjestäjät: Lähetysyhdistys Rauhan Sana
www.lyrs.fi
Laestadianernas Fridsföreningars Förbund r.f.
www.lff.fi

Rukoilevaisten kesäseurat
Tapahtuman aika ja paikka: 19.–21.7.2013 Kokemäki
Järjestäjät: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry
www.rukoilevaisuus.com

Kirkastusjuhlat
Tapahtuman aika ja paikka: 26.–28.7.2013 Heinävesi
Järjestäjät: Kansan Raamattuseura
www.kirkastusjuhlat.fi
Uusheräyksen kesäseurat
Tapahtuman aika ja paikka: 26.–28.7.2013 Raahe
Järjestäjä: Lestadiolainen Uusheräys
www.uusherays.fi

Elokuun juhlat:

Hengen uudistuksen kesäjuhla
Tapahtuman aika ja paikka: 2.–4.8.2013 Lohja
Järjestäjä: Hengen uudistus kirkossamme ry ja Lohjan seurakunta
www.hengenuudistus.fi

SLEF:n järjestämä Missionsfest
Tapahtuman aika ja paikka: 9.–11.8.2013 Terjärv församling
Järjestäjä: Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland
www.slef.fi

Orpokotijuhlat 
Tapahtuman aika ja paikka: 16.–18.8.2013 Parikkala, Saaren kirkko
Järjestäjät: Parikkalan seurakunta ja Parikanniemisäätiö
www.parikanniemi.fi
Lähde: Kirkon tiedotuskeskus 16.04.2013

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Globbarit haastavat maailmanparannukseen

Kirkon ulkomaanavun vaikuttava Globbarit-verkosto innostaa verkossa, ja muutenkin, jäseniään Painavaa asiaa -tapahtumiin. Tarkoitus on puhua myös päättäjille tätä painavaa asiaa.

Mukaan tähän verkostoon pääsee toimimalla näiden ohjeiden mukaisesti.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vieraina ja muukalaisina tässä maailmassa - lähetyksen opintopäivät

Kuluneen viikonlopun aikana olemme saaneet viettää Suomen Raamattuopistolla lähetyksen opintopäiviä. Tämänvuotisten opintopäivien teemana on ollut "Vieraina ja muukalaisina tässä maailmassa". Luennoilla ja pienryhmissä olemme saaneet pohtia, mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen tässä maailmassa, jossa usein tunnemme vierautta. Kristitty tuntee sydämessään, että olemme täällä maan päällä vieraita ja muukalaisia matkalla kotiin Isän luo. Olemme pohtineet, mistä nämä tuntemukset nousevat ja miten oma ja vieras voivat olla vuoropuhelussa keskenään. Miten voimme rakentaa siltoja, joita pitkin muutkin pääsevät mukaan ja voivat kuulua joukkoon?

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kokonaisvaltaista lähetysnäkyä oppimassa

Tällä viikolla lähetyskurssi opiskelee kokonaisvaltaista lähetysnäkemystä Jukka Harjulan johdolla. Jukka Harjula on CHE-kehitysyhteistyön uranuurtaja Suomessa. Lääkärinä hän on tehnyt pitkän uran lähetyksen palveluksessa eri puolilla maailmaa yhdistäen evankeliumin viemisen ja kehitysyhteistyön rakentavasti tässä työmuodossa. CHE-kurssi toteutetaan yhteistyössä Kansanlähetyksen lähetyskurssin kanssa Ryttylässä. Kansanlähetysopisto vastaa CHE-kurssista, joka ilmentää hyvin monipuolista yhteistyötä suomalaisten lähetysjärjestöjen lähetyskoulutuksessa.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Seder-ateria kutsui juutalaisia uskomaan Jeesukseen

Juutalaistyöntekijämme Liedenpohjat ja JFS-järjestö järjestivät pääsiäisenä useita Seder-aterioita Odessassa, joilla he kutsuivat juutalaisia kuulemaan evankeliumia Jeesuksesta. Monet juutalaiset ovatkin ottaneet kutsun vastaan ja evankeliumi on synnyttänyt uskoa Jeesukseen omana messiaana juutalaisten yhteisöjen keskuudessa.

Juhlat jatkuvat

Kylväjän toimistossa jatkuu juhlamieli: uskollinen talkoolaisemme, Maija Kirves, täyttää tänään 80 vuotta. Kukituksen ja kahvittelun välissä lauloimme vanhan seuralaulun, jonka kertosäe kuuluu näin: 

Yhtehen, yhtehen
Pääsemmekö vielä kerran
Tuolla puolen Jordanvirran,
Miss' on rauha iäinen.

Jumalan runsasta siunausta Sinulle, Maija, ja koko perhekunnallesi!