perjantai 3. toukokuuta 2013

Onko taivas täynnä vai pääsevätkö kaikki taivaaseen?

Viime päivinä on taas nähty pappeja, jotka pyrkivät kuuluisuuteen esittämällä sellaisia mielipitetä, että Jumalaa ei ole tai että taivas on täynnä. Muistuu mieleeni taannoinen Antti Kylliäisen läpimurtoteos Kaikki pääsevät taivaaseen.
Voi voi. Osa kansasta elää edelleen pinnallisen julkisuushaun ja tositeeveejulkisuuden aikaa, vaikka kirkolla olisi hyvinkin paljon aivan todellista työtä.

Oulun kokeudellakin siis on pappeja, jotka kilvan kiistävät Raamatun sanomaa. Ei siis Pekka olekaan yksiselitteisesti oikeassa, kun hän Kylväjän vuosikertomuksen esipuheessa toteaa, että kristinuskon painopiste on siirtynyt pohjoiseen – siis Suomessa.

OPKOn teepaidassa sanotaan, että yläkerrassa on tilaa.
Kirkon huomionkerääjät eivät sen sijaan ole päässeet vielä näköjään yhteisymmärrykseen siitä, onko heidän mielestään taivas jo täynnä (Jehovan todistajien tapaan) vai pääsevätkö kaikki taivaaseen.
Enkä malta olla kertomatta evankelisuuden historiasta runsaan sadan vuoden takaa, kuinka maallikkosaarnaaja ei häkeltynyt siitä, että kirkkoherra sulki kirkon herätysliikkeen tilaisuudelta. Maallikkosaarnaaja seisoi kirkon teljetyn oven edessä ja julisti kuuluvalla äänellään: "Kirkon ovi on kiinni, mutta taivas on auki!"

3 kommenttia:

  1. Pääsevätkö kaikki taivaaseen? Kyllä pääsevät, vastasi Helge Hildén, ja jatkoi: kaikki vaan eivät mene sinne.

    VastaaPoista
  2. Jumalan rakkauden avainjae Raamatussa on Johanneksen evankeliumin luvun kolme jae 16.

    Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

    VastaaPoista
  3. Minusta vaan jotenkin tuntuu, että tuo puolen viikon päästä olevan helatorstain evankeliumitekstissä oleva Jeesuksen sana "Joka uskoo ja saa kasteen on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen".

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)