sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Muukamutsin mietteitä 1.

Muukamutsi nimi sai alkunsa kokousmatkalla Lähetyslapsia koskevaan seminaariin. Kehittelimme tuon nimen itsellemme yhdessä toisten lähetyslasten äitien kanssa.
Ensimmäinen reissuni muukamutsina on ollut jo 1977 Etiopiaan ja sitten 1979 Tansaniaan. Ensimmäisellä reissulla lapsia oli yksi, sitten kaksi ja vuonna 1986 kolme. Tästä lukija voinee päätellä, että olen nyt jo isoäiti-ikäinen.
Afrikan kävijänä sain kokea yllätyksen viime vuonna, kun yksi lapsistamme lähti Mongoliaan -maailman toiseen ääreen FLOM Mongolian palvelukseen. Äitini halusi aina tietää, millaisessa paikassa asuimme ja matkusti luoksemme tutustumaan työhömme myös Tansaniaan.  Tuota reissua muistelin, kun lensimme toukokuussa mieheni kanssa Mongoliaan tutustumaan tyttären ja hänen miehensä elämään siellä.

Aikamoinen kulttuurishokki heti Pekingin lentokentällä aamulehtiä selatessa: en ymmärtänyt sanaakaan. Myöskään Mongolian kieltä en osaa lukea tai puhua.
Ulaanbaatarissa olivat rakkaamme vastassa. Pääsimme tutustumaan tyttären työpaikkaan kapeiden kujien ja hurjan liikenteen seassa. Hän on nyt työssä FLOM Mongolian toimistossa.
Talon seinästä löytyi tuttu merkintä FLOM in Mongolia.
Toimisto oli kaunis ja siellä oli ystävällinen vastaanotto. Maidemme liput oli asetettu pöydälle.
Paikallinen työntekijä kertoi työstä ja monista suomalaisista joiden kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä.
Saimme myös vierailla maaseudulla Tsetserlegin sunnuntaisessa jumalanpalveluksessa sekä paikallisissa kodeissa.
Tässä olemme Arkhangain vammaisten keskukseen tutustumassa. Kylväjä on aloittanut siellä erilaisten vammaisyhdistysten kanssa yhteistyön ja tukee käsityöläisiä. Täällä oli tyttäremme ensimmäinen työpaikka Mongoliassa.
Oli helpottavaa päästä pois pääkaupungin melusta. Tässä olemme pysähtyneet kauniiseen paikkaan evästauolle.
Kesä oli tulossa ja näimme kuinka ihmiset olivat pakanneet jurttansa autoihin ja muuttivat kesäpaikkaan saadakseen eläimilleen hyviä laiduntamispaikkoja.

Saimme vierailla tyttären työkaverien jurttakodeissa.
Totesimme, että tyttärellä jä hänen miehellään on ystäviä ja he toivottivat meidätkin ystävällisesti tervetulleeksi luokseen. Matka oli täynnä mielenkiintoisia, uusia asioita.




1 kommentti:

  1. Kiitos "matkakertomuksesta". Sykähdytti siellä aikoinaan työmatkalla käynyttä. Monella tapaa sykähdyttävä maa. Siellä voisi olla vaikka jonkin aikaa hommissa, ellei tuo toinen oma maa olisi myös mielessä.

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)