perjantai 27. syyskuuta 2013

Hyvää kuurojen viikkoa!

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa. Kylväjä tekee työtä kuurojen parissa Mongoliassa Arhangain läänissä ja pääkaupungissa Ulaanbaatarissa.

Arhangaissa kuuroille on järjestetty muun muassa viittomakielen kursseja ja lukutaitotunteja hankkeen perustamassa vammaisten toimintakeskuksessa. Aiemmin läänissä ei ole ollut erityisopetusta, mutta Kylväjän hankkeen kautta kuuroille on avautunut mahdollisuus opiskeluun. Kuurot ja kuulevat ovat myös solmineet kontakteja, ja hanke on järjestänyt heille leiri- ja harrastustoimintaa. Kuulovammaisten ja kuurojen paikallinen yhdistys on saanut toimintakeskuksesta toimistotilat ja voinut tehdä yhteistyötä muiden keskuksessa toimivien vammaisjärjestöjen kanssa.

Ulaanbaatarissa Kylväjä on aloittanut vuoden alussa hankkeen, joka vahvistaa kuurojen järjestöjä ja viittomakielen koulutusta maassa. Järjestöjen koulutus on jo aloitettu, ja viittomakielen tulkkien koulutus on tarkoitus aloittaa syksyn kuluessa. Lisäksi maaliskuussa avattiin Mongolian ensimmäinen kuurojen palvelukeskus, josta he voivat saada tietoa ja apua viittomakielellä ja kirjallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)