maanantai 28. lokakuuta 2013

Muukamutsin mietteitä 3. työasioita



Tervehdys helteisestä Tansaniasta syksyiseen Suomeen täältä amaryllisten keskeltä.  Ne kukkivat runsaina luonnossa.  Paikalliset asukkaat sanovat, että kukat kertovat joulun läheisyydestä.  Ihan niinkuin Suomessakin amaryllikset ovat joulun ajan kukkia ja lempikukkiani. Ihmeelliset ne ja muutkin kukat nousevat kukkimaan vaikka aurinko on kuuma ja luonto ihan kuiva.

Tämä lokakuu on ollut työn täyteinen.  Joka keskiviikko on naisten aamujumalanpalvelus ja vaikka sen vetovuorossa olisi joku muu, he pyytävät minuakin puhumaan. Täman viikon keskiviikkona oli hyvin juhlallista.  Seurakunnan naiset ovat kiertäneet kotikäynneillä evankelioimassa kodista kotiin.  Sen seurauksena monet ovat halunneet palata takaisin Jeesuksen seuraajiksi ja kirkon yhteyteen.  Osa heistä oli tullut keskiviikkoaamuna kirkolle osallistuakseen alttarilla yhteiseen siunaukseen.  He tahtovat kieltää paholaisen vallan elämässään ja seurata elävää Jumalaa. Alttaritoimitus on seurakunnan papin tehtävä.  Pappia ei kuulunut ja naisten luottamushenkilö juoksi pappilaan toteamaan, että isäntä oli lypsyllä ja emäntä joutunut lähtemään sairastunutta äitiään hoitamaan. "Jos dikoni Laila on paikalla, aloittakoon hän tilaisuuden", sanoi pappi. Apua! Viikon kirkollisena aiheena on Jeesuksen opetus hänen seuraamisestaan ja ristin kantamiseen suostumisesta sekä itsensä kieltämisestä.

Onneksi olin saarnannut aiheesta edellisenä sunnuntaina. Nyt rukoilin apua, että muistaisin sen vaikka ei ole paperilla. Luimme tekstit swahiliksi ja kyinyakyusaksi, joka on paikallinen kieli. Viikon aihe oli hyvin sopiva tällaiseen juhlaan. 
Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumista kertovat juhlailostamme:" niin myös sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen. "

Luimne vielä katekismuksen opetuksen uskontunnustuksee. Lutherin sanoja on hyvä muistutella mieleen tällaisessa tilanteessa. Sitten pappi jo saapuukin ja jätän alttarihetken hänen suoritettavakseen. Hän on keskustellut palaajien kanssa ja vakuuttaa, että syntien anteeksiantamus on voimassa tänäänkin. Mikään ei estä heitä palaamasta Jumalan yhteyteen. Yhdessä he tunnustavat uskonsa ja kieltävät paholaisen vallan elämässään. Sitten he kääntyvät seurakuntaan päin. Onnittelut ja ligolointi on korvia huumaavaa. 

tiistai 15. lokakuuta 2013

"Maaseudun naisten voimaannuttaminen on välttämätöntä nälän ja köyhyyden poistamiseksi."

Hyvää kansainvälistä maaseudun naisten päivää! YK:n yleiskokous julisti lokakuun 15. päivän maaseudun naisten päiväksi vuonna 2007. Päivän tarkoituksena on muistuttaa maaseudun naisten keskeisestä roolista maatalouden ja maaseudun kehittämisessä, ruoan saatavuuden parantamisessa ja maaseudun köyhyyden poistamisessa.

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin viesti maaseudun naisten päivälle on: "Maaseudun naisten voimaannuttaminen on välttämätöntä nälän ja köyhyyden poistamiseksi. Kieltämällä naisilta oikeudet ja mahdollisuudet kiellämme heidän lapsiltaan ja yhteiskunnilta paremman tulevaisuuden."

Bangladeshin maaseudulla naisten toiminnan vaikutus koko perheen elämään on huomattu. Bangladeshilainen Mina kertoo:

"Kun minut naitettiin, olin varsin nuori tyttö. En osannut lukea enkä kirjoittaa. Sain lähetykseltä ompeluopetusta ja kirjontatöitä, siitä sain omaa rahaa. Kun en osannut kirjoittaa nimeäni palkkiokuittiin, käsityöohjaaja Balesor opetti kädestä pitäen kirjoittamaan nimeni.  Ostin käsitöistä säästämilläni rahoilla vuohen, joka sai useita jälkeläisiä, ja niitä myyden hankin lisää rahaa. Sain lapsia, ja kun he kasvoivat, he pääsivät kouluun.

Myöhemmin aloitettiin kylässäni säästöryhmä, ja liityin sen jäseneksi. Talletamme viikottain 10 takaa (10 senttiä) ryhmän rahastoon. Rahastosta sain myöhemmin lainaa ja hankin maata viljelyyn, (350 e). Saimme itse riisiä ja voimme myydä sitä. Lasteni isä sanoi, ettei pysty yksin kouluttamaan lapsia, ja minä sain auttaa. Lasten koulutukseen tarvitaan paljon rahaa, mieheni antaa ja niin minäkin hankin ja annan. He tarvitsevat aina uusia vaatteita, talvivaatteita ja muita. Koulun lisäksi he tarvitsevat yksityisopetusta pärjätäkseen, siihen menee paljon rahaa.  

Säästöryhmä toimi hyvin ja sitten se sopimuksen mukaan itsenäistyi.  Myöhemmin aloitin oman säästöryhmän kylän naisten kanssa. Meitä on 22 ja toimin ryhmän vastaavana. Vuoden kuluttua ryhmä liittyi järjestön (BLM-F) kehitysohjelmaan. Meillä on oma tili pankissa jonne naisten säästöt talletetaan. Rahastossa on 15 500 Tk (160 euroa). Olemme saaneet useita vuohia. Säästöryhmä­toiminta on hyvä, koska saame lainoista korkotulotkin itsellemme. Minun perheeni tulee nyt hyvin toimeen. Olen koko ajan tehnyt käsitöitä ja saanut niistä lisätuloa."

perjantai 11. lokakuuta 2013

Koulunkäynti vaikuttaa ratkaisevasti tyttöjen elämään

Monet bangladeshilaiset lapset saavat mahdollisuuden käydä koulua Kylväjän tuella.
Tänään vietetään YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää.

Tytöt ovat monissa maissa heikossa asemassa. Heitä saatetaan pitää taloudellisena taakkana perheelleen, ja syntymästään saakka heidän terveyteensä, heistä huolehtimiseen ja heidän koulutukseensa saatetaan panostaa vähemmän kuin poikiin.

Koulunkäynti kielletään tytöiltä useammin kuin pojilta. Yleisin syy siihen, että vanhemmat eivät lähetä tyttöjä kouluun on koulumatkan vaarat. Muita syitä ovat koulunkäynnin kustannukset ja lasten käyttäminen työntekoon.

Koulutuksen puutteella on tytöille elämänmittaiset seuraukset. Mahdollisuudet taloudelliseen riippumattomuuteen ovat mitättömät, ja riski liian aikaiseen avioitumiseen kasvaa.

Bangladeshissa hallitus antaa samat mahdollisuudet sekä pojille että tytöille. Koulut ovat käytännössä lähes maksuttomia yläasteelle saakka - eli kahdeksannen luokan tutkintoon. Mahdollisuuksien rajat asettaa asuinpaikka, perhe, koulujen etäisyys ym.

Tyttöjen koulunkäynti on yleistynyt Bangladeshissa huimasti viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Vuonna 2007 alakouluikäisistä bangladeshilaistytöistä 94 prosenttia kävi koulua. Naogaonin läänissä, jossa Kylväjä toimii, tilanne lienee huonompi. UNICEFin tutkimus (Multiple Indicator Cluster Survey) osoittaa, että Naogaonin alueella vain 37,9% lapsista käy alakoulun loppuun. Mitä ylemmille luokille noustaan, sitä enemmän tyttöjä putoaa pois.

Kylväjä kannustaa tyttöjen koulutusta ja palkkaa naisopettajia, jotta tytöt tulisivat kouluun Naogaonin läänissä Bangladeshissa. Kylväjän kehitysyhteistyöhankkeessa tuetaan kyliin perustettuja yhteisökouluja, jotka avaavat lapsille mahdollisuuden koulunkäyntiin turvallisesti lähellä kotia. Vanhemmat ovat usein kaukana kotoa päivätöissä, mutta lapsi voi tulla kyläkouluun hänen hoitoonsa jätettyjen pienempien sisarustenkin kanssa. Kouluissa on saavutettu hyviä oppimistuloksia, vain pieni osa oppilaista ei osallistu loppukokeisiin.

Suomalaisten kummien tuella ylläpidetään asuntoloita oppilaille, joilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua kotoa käsin. Asuntoloita on kolme: yksi alakoululaisille ja kaksi yläkouluikäisille tytöille ja pojille.

Varattomien perheiden nuorten opiskelua tuetaan stipendein, sillä kirjat on college- ja yliopistotasolla hankittava itse. Opintotukea annetaan tutkintomaksuihin ja kirjoihin. Tuki mahdollistaa nuoren opiskelun ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa vanhemmille.

Jumalan sanan keskeisyys kantaa hedelmää Mongoliassa


Ulaanbaatarin Sain medee-seurakunnan pastori Nerguisaihan (Sainaa) on Kylväjän Mongolian luterilaisten yhteistyöseurakuntien johtava pastori.
Sainaa korostaa oheisessa video-opetuksessaan Jumalan sanan keskeisyyttä kristillisessä uskossamme. Jumalan sanassa on Kristus ja sanassa on pelastus. Kun sana tulee sydämeemme, Jumala antaa anteeksi syntimme. Näin Hän voi alkaa hallita elämäämme. On tärkeää ottaa sana vastaa; elää sanasta ja sanassa. Sillä onhan Jeesus Kristus itse Jumalan sana.


torstai 10. lokakuuta 2013

Kristityt pakenevat vainoa Afrikan sarvessa

Maailmaa järkytti viime viikolla uutinen Italian Lampedusan saaren edustalla kuolleesta yli 250 afrikkalaisesta. Christianity Today -lehden nettisivujen mukaan suuri osa heistä oli vainoa paenneita kristittyjä Eritreasta, Etiopiasta ja Somaliasta.  Näissä maissa kristittyjen aseman kerrotaan huononevan.

Sama artikkeli kertoo, että 40 % Euroopan unioniin saapuvista pakolaisista on kristittyjä, enemmän kuin minkään muun uskonnon edustajia.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Tšingis-kaanin sotilaasta Kristuksen palvelukseen



Mongolian Arhangain seurakunnan paimen Idersaihan (Idree) kertoo, että evankeliumin leviäminen Mongoliassa on saanut ihmeitä aikaan. Monista mongoleista on tullut Jumalan valtakunnan ja Kristuksen sotilaita. He haluvat viedä rauhan ja Jumalan valtakunnan sanomaa kaikkialle. Erityisesti he kokevat kutsumuksekseen ne alueet, joita kuuluisa Tsingis-kaani aikoinaan hallitsi. Tsingis-kaani levitti valtakuntaansa miekan ja veren voimalla. Nuoret mongolikristityt tahtovat viedä evankeliumin ilosanomaa Jumalan sanan voimalla. Oheisessa videossa on Idersaihanin opetus Jeesuksen merkityksestä ja evankeliumin voimasta mongoleille ja kaikille maailman ihmisille.