sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lumiukkokisaa ja henkiinjäämistä hyytävässä Jerusalemissa


Sunnuntai-aamu valkeni hyytävänä - torstaina alkanut lumentulo on loppunut, mutta tienpinnat ovat jäiset ja autoilijoita on kehotettu pysymään pois ajoradoilta aamulla. Kaupungin työmiehet ja aurauskalusto (sic!) puurtavat putsatakseen kadut loskasta ja myrskyn voimasta kaatuneista puista. Julkinen liikenne ei vielä kulje, joten edessä on työpäivä oman kotikoneen äärellä. 

Lumentulo on pysäyttänyt lähes kaiken tässä kaupungissa: koulut ja useimmat työpaikat ovat kiinni. Kaikki keskittyvät pitämään itsensä lämpiminä ja tekemään lumiukkoja. Lumeen juuttuneet autot odottelevat parempia aikoja Jerusalemiin johtavien pääväylien varrella. Sähköt ovat katkenneet monesta kodista ja jotkut ovat tarvinneet hätäapua, mutta tunnelma kadulla on silti positiivinen tämän eksoottisen "kansallisen katastrofin" keskellä. Eräs nainen tarjosi minulle kahvit kun poikkesin elokuvateatterin pihaan filmaamaan lumiukkoa ja toivotteli "Hag sameach!" eli iloista juhlaa! 

Perjantai-iltana sapatin laskeutuessa totesin, että taidan olla uuden kotitaloni ainoa ei-juutalainen! Naapurin ystävällinen rouva on tehnyt tuttavuutta jo aiemminkin ja toivottanut minut tervetulleeksi taloon. Nyt oveltani kuului sitkeä koputus ja siellä hän seisoi kysymässä voisinko tulla painamaan heidän lämmityslaitteensa katkaisijaa - uskonnolliset juutalaiset eivät voi tehdä sitä sapattina. Myöskään ovikelloa ei soiteta. Tottahan menin kotiasussani apuun ja samalla olisin saanut kutsun sapattiaterialle. Lupasin mieluusti tulla joku kerta kyläilemään ja sen lisäksi painamaan nappia aina tarvittaessa. Joka talossa on käytännöllistä olla siis ainakin yksi "pakana"!


Jerusalemin rinteiltä autiomaan ja Kuolleenmeren suuntaan






Jalkakäytävät ovat tukossa mutta ei se mitään, ajoradalle mahtuu!







Erityismaininta tästä teoksesta: silminä ja nenänä käytetty lähiruokaa eli pieniä granaattiomenoita.




Bad hair day? Tämä kampaus ainakin kestää kosteutta! 
(tekijät minulle tuntemattomia kaupunkilaisia)

Erityismaininta söpöistä taiteilijoista :-)
(tuntemattomia kaupunkilaisia)
Istu, ole hyvä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)