keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kiitos kuluneesta vuodesta

Kylväjä kiittää kaikkia ystäviään ja yhteisessä työssä mukana olevia tahoja kulueesta vuodesta.

Vuosi on ollut työntäyteinen, se on merkinnyt työn laajenemista ja sen mukanaan tuomia haasteita. Se on myös tuonut tullessaan ilon hetkiä, joskus sellaisia, joita ei ole mahdollista jakaa muiden kanssa.  Se on tuonut mukanaan myös surua ja itkua työalueilla.
Vuosi 2014 oli Kylväjän kannalta monella tapaa juutalaistyön vuosi: Ukrainan tapahtumat ovat aiheuttaneet huolta, Israelin-työn laajentuminen on aiheuttanut omat haasteensa, kirkollisen median maailma on täällä Suomessa kärsinyt taloudellisista ongelmista...
Meillä Kylväjässä on ollut sekä hiljaisia että ääneen lausuttuja rukouksia. Kulueen vuoden merkittäviin tapahtumiin on omalta kannaltani lukeutunut se, että rukous on tullut aiempaakin näkyvämmäksi osaksi työtämme. Iloitsen Kylväjän etusivun Päivän rukouksista ja toivon, että entistä useampi liittyy rukoilijoiden ketjuun. Kirsi


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Paraati vammaisten oikeuksien puolesta


















Kylväjän Arhangain vammaishankkeessa Mongoliassa toteutettiin syksyllä paraati. Tarkoituksena oli lisätä ihmisten tietoisuutta vammaisista, heidän elämästään ja oikeuksistaan. Vammaisten ihmisoikeusparaati oli paljon esillä paikallisessa mediassa. Mm. maakunnan päälehdessä "Arhangain Amdral" (Arhangain elämä) paraatista uutisoitiin näyttävästi lehden etusivulla. Kuva: M. A. Tassia

torstai 4. joulukuuta 2014

Vammaisten oikeuksien kansainvälisen päivän viettoa Mongoliassa


















Eilen, kolmantena joulukuuta, vietettiin vammaisten oikeuksien kansainvälistä päivää. Kylväjän vammaishankkeissa Mongoliassa tämä päivä oli näkyvästi esillä. Arhangaissa, jossa Kylväjä toteuttaa yhdessä Suomen ulkoministeriön kanssa vammaisten oikeuksien ja elämän kehittämishanketta, pidettiin juhla vammaisten oikeuksien merkeissä.
Arhangain vammaishankkeen koordinaattori Mary Ann Tassia korosti puheessaan vammaisten oikeuksia tasa-arvoiseen elämään. Ihmisarvo ei perustu ihmisen ominaisuuksiin, asemaan tai ansioihin, vaan se on yhtäläinen kaikille. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen on arvokas, koska hän on luotu ja lunastettu.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Keitä ovat messiaaniset juutalaiset?


Linkki videoon - siltä varalta, ettei sitä ei tässä näy: http://bambuser.com/v/5108020

24/7 työläisille


Beetlehemin kedon paimenet olivat arkisessa työssään... Kova, rasittava tehtävä. Siihen arkeen tuli ensimmäisenä maailmanhistorian suurin uutinen.

Kirkon tiedotus välittää viestejä joissa vedotaan kirkon yhtenäisyyden puolesta

Edit. 30.11.  (uudempi tiedote lisätty)

Kansliapäällikkö Keskitalo rauhoittelee: Kirkon avioliittokäsitys ei ole muuttunut

Eduskunnan päätös samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeudesta ei vaikuta kirkon opetukseen ja käytäntöihin. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo rauhoittelee päätöksestä seuranneita reaktioita.
”Eilisen päivän aikana kirkosta erosi melkoinen määrä ilmeisesti juuri heitä, jotka ajattelevat avioliitosta perinteisellä tavalla. Heille ja tietenkin kaikille asiaa pohtiville haluan sanoa, että kirkon avioliittokäsitys ei ole mitenkään muuttunut eilisen eduskunnan äänestyksen perusteella”, Keskitalo muistuttaa Facebook-päivityksessään.
”Kirkon avioliittokäsitystä ei päätä eduskunta, eivät yksittäiset henkilöt, vaan kirkon edustajista koostuva 109-jäseninen kirkolliskokous.”
Avioliittokäsityksen muuttaminen tai vihkioikeudesta luopuminen tarkoittaisi käytännössä kirkollisten toimitusten kirjan muuttamista. Tällaisen asian hyväksyminen edellyttää kirkolliskokouksessa ¾ enemmistöä.
”Arvioin, että tällaisen enemmistön löytyminen kirkon avioliittokäsityksen muuttamiseksi ei ole näköpiirissä. Keskustelu asiasta kuitenkin varmasti viriää ja sitä on tärkeä käydä”, Keskitalo sanoo, ja toivoo eri näkökantoja edustavilta malttia ja kunnioitusta.
”Nyt on toisen kunnioittamisen ja kuuntelemisen aika. Toivon ja rukoilen, että keskustelu avioliitosta ei kohtuuttomasti revi kirkkoa.”

(Tiedote sellaisenaan, Kirkon tiedotuskeskus)



Julk. 30.11.

Mikkelin ja Porvoon piispat vetoavat kirkon yhtenäisyyden puolesta

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström vetoavat kirkon yhtenäisyyden puolesta.
”Eduskunta on eilen käsitellyt avioliittolakia. Kysymys avioliitosta jakaa paitsi eduskuntaa myös kirkkoa. Me allekirjoittaneet piispat lähestymme tätä asiaa eri tavoin. Olemme kuitenkin täydellisen samanmielisiä siitä, ettei tämän asian vuoksi kenenkään pidä erota kirkosta.
Kirkko on Raamatun mukaan yksi Kristuksen ruumis ja kristityt ovat sen ruumiin jäseniä. Ruumis tarvitsee jokaisen jäsenensä ja jokaisen jäsenen lähteminen sattuu. Kirkko tarvitsee sinua.
Erimielisyyden keskellä samantahtoisuus on tärkeintä – hyvä tahto toisiamme ja kirkkoa kohtaan. Meillä kaikilla on unelmamme kirkosta. Mutta meidän tehtävämme on rakastaa kirkkoa eikä unelmaamme. Meidän tulee rakastaa kirkkoa sellaisena kuin se on eikä sellaisena mitä se voisi olla. Tämä koskee sekä uudistushaluisia että perinteisemmin ajattelevia.
Vetoamme kunnioittavan keskustelun puolesta. Älköön toisen mielipidettä leimattako tyhmäksi tai tyhjäksi. “Kunnioittakaa kilvan toisianne!”
Huomenna on ensimmäinen adventti ja uusi kirkkovuosi alkaa. Piispoina kutsumme kaikkia erilaisia ihmisiä laulamaan Hoosiannaa. Toivottakaamme uusi kirkkovuosi ja Jeesus tervetulleeksi jokaiseen Suomen kirkkoon. Vierekkäin istuen, Jumalan armosta iloiten ja keskinäisessä rakkaudessa rukoillen.”
piispa                                                                                       piispa
Seppo Häkkinen                                                                      Björn Vikström

(Tiedote sellaisenaan. Lähde: Kirkon tiedotuskeskus)

torstai 27. marraskuuta 2014

Siunausta lähetystyöhön Etiopiassa, Kerttu!

Viime viikon Uusi Tie- lehdessä oli iloinen uutinen.























Kerttu Huttusen kanssa viime kevään lähetyskurssilla Raamattuopistolla opiskelleista Sandellit (SLEF) ovat jo lähteneet Etu-Aasiaan, Samuel Laukkanen Itä-Siperiaan, Bengtssonit Bangladeshiin ja Hyttiset ovat juuri lähdössä Itä-Siperiaan. Siunausta ja varjelusta tulevaan lähetystehtävään, Kerttu!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014



Pala maailmalta- tuulahduksia Etu-Aasiasta

torstaina 11.12. klo 18
osoiteessa Rauhanvirrantie 5 E, Kuusankoski


Teehetkessä tarjolla makuja, kuulumisia ja tuotteita kentältä.
Kylväjästä mukana kotiseutulähetti Sanna Kurki ja
aluekoordinaattori Hanna Räsänen.
Lämpimästi tervetuloa yhteiseen iltahetkeen!

Katunäkymää Etu-Aasiasta

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Enää on 200 jäljellä

Luukkaan evankeliumin selitys, Kalastaja kuivalla maalla -kirja, joka ilmestyi Kylväjän 40-vuotisjuhlavuodeksi, on kiinnostanut lukijoita. Varastossa on enää 200 kappaletta tätä ainutlaatuista kirjaa. Jos tahdot sellaisen itsellesi tai ystävällesi joululahjaksi, kannattaa kiirehtiä.


lauantai 15. marraskuuta 2014

PK Interin nuoret haastamassa lähetykseen MN-festareilla



Viime keväänä Raamattuopiston PK Inter- linjalla opiskelleet nuoret ovat haastaneet toisia nuoria lähetykseen Maata Näkyvissä- festareilla. Festareilla PK Interin nuoret ovat peluuttaneet festarivieraita interaktiivisella Kylväjä- pelillä, jossa eri aktiviteettien välityksellä lähetys on tullut tutuksi.