sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Vaikea puhua, mutta välttämätöntä silti

Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen elokuva Näin unta elämästä sai ensi-iltansa perjantaina. Itsemurhasta puhuminen on omassa yhteiskunnassamme tabu, kielletty puheenaihe.
Asiasta on vaikea puhua, se käy ilmi myös tämän dokumenttielokuvan trailerista. Traileriin täältä: http://nainuntaelamasta.fi/elokuva/

Ystäväni puhui minulle ennakolta tästä elokuvasta. Aihe koskettaa häntä läheltä, hänen elämänsä on ollut vaikeaa, koska hänelle rakas ja läheinen ihminen teki itsemurhan. Ystäväni tahtoo kertoa omaa ja läheisensä tarinaa, jotta ihmiset eivät joutuisi niin suureen ahdinkoon, että tekevät itsemurhan, ja jotta rohkenevat hakea apua, ja jotta he saisivat avun. "Olen pahoillani, että tein teille tämän", luki läheisen itsemurhaviestissä.

Näin unta elämästä -elokuvassa  jäljelle jäljelle jääneet kertovat, millaista on jatkaa elämää läheisen, rakkaan ihmisen itsemurhan jälkeen, Samoin itsemurhaa yrittäneet katsovat taaksepäin ja kertovat, mitä oli silloin, ja mitä on nyt.

Suurimpana ongelmana nykyisin on nuorten mielenterveysongelmien hoito: nuoria ei saisi jättää selviytymään pelkän lääkityksen varassa, he tarvitsevat myös psykoterapiaa.
Mistä saa apua? Tietoa täältä: http://nainuntaelamasta.fi/puhutaan-elamasta/
Mielenterveysseuran kriisipuhelimen akuutin avun yhteys; se on myös tässä:
Suomen Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin p. 010 195 202 arkisin klo 9.00-7.00 la ja su 15.00-7.00.
Mahdollisuus kertoa oma tarinansa, täällä: http://nainuntaelamasta.fi/puhutaan-elamasta/

Näin unta elämästä -elokuvan sivut täältä: http://nainuntaelamasta.fi/
Elokuvan Facebook-sivut täältä: https://www.facebook.com/untaelamasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)