torstai 24. huhtikuuta 2014

PKinternational kotiin


Huomenna hyvästelemme sekä Helping Hands –tiimin sekä monet hyvin tutuiksi tulleet, kuin myös uudet ja vieraammiksi jääneet pakolaiset. Heitä on paljon! Yhteistä kieltä on ollut vain joidenkin kanssa, suurin osa puhuu vain omaa kieltään, silti yhteys on ollut vahvana läsnä. Se on koettu pienissä eleissä; usein heillä on ollut avonainen käsi rinnan päällä, alas painettu pää, pieni ujo hymy, monet naiset ovat käyneet tervehtimässä ja osoittamassa kiitollisuuttaan meille suomalaisille naisille oman maan tavan mukaan poskisuudelmin. Kiitollisuus lyö vastaan, toivon evankeliumi alkaa kiinnostaa.

Mitä kaikkea ihmiselämään voi mahtua, pienestä iästä huolimatta monien kokemukset ovat jo vanhan ihmisen kokemuksia. Täydellinen toivottomuus, epävarmuus huomisesta ja häpeä avuttomuudesta hoitaa omaa elämän asioita ovat syvällä näissä ihmisissä. Koemme suurta voimattomuutta auttaa heitä, meillä on vain muutama päivä, muutama hetki kertoa ilosanomaa, muutama ruoka-annos, muutama vaate annettavana, muutama ystävällinen kohtaaminen. Otamme pian omat passimme ja lennämme vapaana turvalliseen Suomeen. Mihin he voivat mennä, rakas kotimaa on ollut kuolemanvaarassa pakko jättää, mihin ja milloin heidät toivotetaan tervetulleeksi? Sydän jää monella tavalla näiden ihmisten luo. Ehkä vielä joskus kohtaamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)