keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Ennätämmekö joulukirkkoon?

Sairaanhoidon opettaja Helena Mustakallio on työskennellyt pitkään Itä-Afrikassa. Tässä yksi joulumuisto hänen matkansa varrelta.



Etiopialaisen kalenterin mukaan uutta vuotta vietetään 13. syyskuuta ja joulua 7. tammikuuta. Nyt siellä eletään vuotta 1993 (länsimaisen ajanlaskun mukaan vuonna 2000).

Jouluyö, juhlayö. Makaan levottomana Asellassa hotellissa. Etiopiassa tätä kymmenen markan yösijaa kutsutaan hotelliksi. Kirput ja lutikat asuvat peitteen poimuissa. WC:n virkaa toimittaa sängyn alle viskattu muovipotta. Tehokkaasta AIDSin ehkäisystä kertoo yöpöydälle pantu kondomipakkaus. Sähköt ovat poikki, kahdesti viikossa vietetään sähkötöntä päivää energian säästämiseksi. Kaivan kynttilän esille.

Jouluyö, juhlayö. Marialla ja Joosefilla ei ollut sijaa majatalossa. Minä olin onnekkaampi. Sain huoneen, ja myös matkatoverini Bekele sai.

Olemme tulossa pääkaupungista Addiksesta. Olemme asioineet siellä kolme tiivistä päivää. Maanantaina kolusimme terveysministeriön eri toimistoissa saadaksemme lääkkeenostoluvan Dodolen klinikan health assistentille Bekelelle. Onneksi todistuksia ja puoltokirjeitä oli riittävästi. Tiistaina ajoimme lääkefirmaan ostoksille upouusi lupapaperi mukanamme. Joitakin lääkkeitä saimme, useimpia emme. Ostokset piti vahvistaa klinikan leimalla, minkä olimme unohtaneet Dodoleen. Tilanne ei tainnut olla ainutlaatuinen, koska lääkefirman johtaja ehdotti, että paperit leimataan Mekane Jeesus -kirkon leimalla. Toimme asiakirjat kirkon päätoimistoon, missä minulle selvisi leimasimen pyhyys: sitä on vain yksi kappale, jota saa käyttää kirkon presidentti. Nyt pitää vain odottaa, että presidentti saapuisi toimistoon. Me siis odotimme sihteerin huoneessa ja kahvihuoneessa ja ruokasalissa ja pihalla. Lopulta saimme leiman ja saatoimme noutaa lääkkeet.

Keskiviikkona, tammikuun kuudentena, etiopialaisena jouluaattona kävimme vielä silmäsairaalassa neuvottelemassa Dodolassa suoritettavista kaihileikkauksista. Vuosittain silmälääkäri on saapunut Dodolaan ja leikannut n. 100 kaihipotilasta. Sokeat ovat saaneet näkönsä. Jälleen lääkäri lupasi tulla toukokuussa.

Iltapäivällä läksin ajamaan kohti Dodolaa. Auto oli täynnä lääkkeitä ja muuta tavaraa, jota pääkaupungista piti kuljettaa klinikalle. Oman tilansa vei synnytyspöytä, joka oli teetetty metalliverstaala.

Kuuden maissa saavuimme Asellaan. Nälkä kurni vatsassa Jaksaisinko ajaa yhtä soittoa Dodolaan? Tulee pimeä, entä jos maantierosvot vievät kalliin lääkelastin? Tosin rosvouksia ei ole ollut viime aikoina. Silti päätämme jäädä Asellaan yöksi.

Jouluaaton ateria: istun Bekelen kanssa hotellissa inseraa syödän ja coca colaa juoden. Paidan selkämys on yhä märkä hikisen ajomatkan jälkeen. Katselemme Asellan joulukatua: ihmiset kulkevat arkisilla askareillaan. Aasit kantavat vesikanistereita. Muutama taksi mennä rämistää mäkeä ylös. Bekele ajattelee vaimoaan ja pientä tytärtään. Eniten hän on huolissaan, ehtiikö ajoissa joulukirkkoon. Toisalta hänen on hyvä yöpyä matkalla, päivärahat nousevat. Palkka on pieni, jokainen birri tarvitaan kotiin. Yksistään tyttären maitolasku vie 1/10 palkasta.

Ilta pimenee. Näin kai Joosef ja Mariakin tulivat Beetlehemiin. Ehkä he hakivat vettä kaupungin kaivosta ja saivat pestyksi enimmät pölyt. Meillä on vesihana hotellin seinässä, siinäpä joulusaunamme.

Minun ajatukseni karkaavat joulukuun 24:nteen. Norjalaisen työtoverini Bodilin kanssa ajoimme Dodolasta Gobaan, yli 3 tuntia vuorten yli, Gunvorin ja Jorunin vieraaksi. Pohjoismainen joulutunnelma huokui heidän kodeissaan: kynttilät, joululaulut, jouluruuat ja jouluevakeliumi. Takassa paloi tuli lämmittäen kylmää huonetta. Joululahjojakin oli kuusen alla aika röykkiö.

Jouluyö, juhlayö. Kello 5 aamulla Bekele koputtaa varavasti ovelleni. "Sister, oletko hereillä?" Olen hereillä, lienenkö nukkunutkaan. Ihmettelen, mitä järkeä on lähteä ajamaan aamuyön pimeyteen. Mutta Beklellä on kiire kirkkoon. Rynkytämme pari tuntia kuoppaista hiekkatietä. Aurinko nousee sokaisten silmät. Yritän kiskoa lippalakkia suojakis. Vatsa kurnii. Etiopialaisilla on tapana lähteä matkalle varhain aamulla ja syödä sitten, kun kahvilat aukeavat. Asosassa Bekele ilmoittaa, että olisi aika pysähtyä aamiaiselle. Ajan vaatimattoman baarin pihalle. Tyttö keittää meille teet ja valmistaa munakasta voileivän kanssa. Minua jouluaamiaisemme hymyilyttää. Kotiin on 15 minuutin matka.

Dodolassa ajan suoraan kirkon pihalle. Jumalanpalvelus on alkamassa. Bekele astelee kirkkoon vaimonsa vierelle ja nostaa 1-vuotiaan tyttärensä syliinsä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus pyhän Marian seurakunnassa

     

Pietarin keskustassa toimii aktiivinen Pyhän Marian seurakunta, joka kuuluu Inkerin kirkkoon. Sunnuntaisin seurakunnassa pidetään suomen ja venäjänkieliset jumalanpalvelukset. Tänään suomenkielisen jumalanpalveluksen lopuksi seurakunta yhtyi juhlavaan Maamme - lauluun Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi. Jumalanpalveluksen jälkeen saimme nauttia Suomen konsulaatin tarjoamista kirkkokahveista ja yhdessäolosta.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Alkoholisteja uuden elämän alkuun


Kylväjän Mongolian lähetystyölle luonteenomaista on kokonaisvaltaisuus. Evankeliumin julistuksen ohella työhön kuuluvat diakoninen palvelu ja kehitysyhteistyö.

Vuodesta 2008 alkaen Kylväjä on tehnyt alkoholistityötä, jossa kerrotaan alkoholin vaaroista kouluissa, vankiloissa ja yhteistyössä paikallisten seurakuntien sekä sosiaaliviranomaisten kanssa. Tämän työn yhteydessä aloitettiin vuonna 2011 Arhangain maakunnassa alkoholistien vastaanottokoti, jossa alkoholista eroon pyrkivät miehet voivat asua yhdestä kuuteen kuukauteen kerrallaan. Yhdellä kerralla vastaanottokodissa asuu 5 – 8 miestä. Vastaanottokotia johtaa S. Idersaikhan, joka on itsekin päässyt eroon aiemmasta alkoholiriippuvuudestaan.

”Terveen elämän keskus” – vastaanottokoti auttaa alkoholisteja uuden elämän alkuun. Keskuksesta käsin järjestettävän valitustyön ohella miehet saavat tukea omassa toipumisprosessissaan. Heillä on ryhmätapaamisia, raamattu- ja rukouspiirejä ja monipuolista työterapiaa. Keskus hankkii myös omalla työllään varoja toiminnalleen. Tämä myös lisää keskuksen itsekannattavuutta. Keskus elää hyvin niukoilla taloudellisilla resursseilla. Kylväjän ohella keskuksella ei ole muita säännöllisiä ulkomaisia tukijoita.

Kylväjä tukee monin tavoin alkoholistityötä tekevää ”Rakkauden liitto – tulevaisuus” – yhdistyksen työtä. Kylväjä on luovuttanut yhdistykselle talon, jossa vastaanottokoti sijaitsee. Kylväjän lähetit vierailevat alkoholistikodissa ja ohjaavat keskukseen toimintaa.
 


 










maanantai 2. marraskuuta 2015

Kodin nurkalla oleva kurpitsa ja puntari aseina lasten aliravitsemusta vastaan

Ravitsemus on tärkeä osa terveyttä. Etenkin köyhissä perheissä Bangladeshin maaseudulla ruokavalio jää yksipuoliseksi tiedonpuutteen, tottumusten ja siksi ettei ole varaa parempaan.
Kylväjän tukeman terveysprojektin puitteissa äidit harjoittelevat yhdessä yksinkertaisia, paikallisia ja ravitsevia ruokia. Yhdessä pohditaan ja opitaan erityisesti lasten ravitsemukseen liittyviä asioita. Haasteita riittää: pienimmät lapset kulkevat äidin mukana päivätöissä pelloilla, jolloin pitkän päivän aikaan eväänä saattaa olla muutama keksi. Tai sitten hoitaminen on isojen sisarusten vastuulla, eikä silloinkaan ruokahuolto ole helppoa. Helteessä ruokaa ei voi tehdä varastoon, jääkaappeja ei ole. Mietitään myös konkreettisia keinoja saada pöytään ravitsevampaa ruokaa vähällä rahalla. Kodin nurkalle voi istuttaa kurpitsan, muutamaa kanaa hoitamalla saa munia.
Äidit ovat ymmärtäneet myös punnitsemisen ja kasvukäyrän tärkeyden. Käyrä näyttää jos lapsi on vaarassa ajautua aliravitsemukseen. Kun vaaran huomaa ajoissa, on asiaan helpompi puuttua. Lapsia punnitaan projektin liikkuvilla klinikoilla ilmaiseksi. Säännölliset neuvolakäynnit eivät Bangladeshissa ole rutiinia, vaan paljon kannustusta ja ohjausta tarvitaan jotta äidit motivoituvat tuomaan lapset punnittaviksi.
Alipainoiset lapset saavat projektin puitteissa energia- ja proteiinipitoista puuroainetta, johon äiti sekoittaa vain veden. Tulokset ovat olleet innostavia: suurimman osan paino nousee merkittävästi puuronsyönnin aikana, ja valtaosa heistä pysyy myös uudella hyvällä käyrällään kontrolloinnin aikana – mikä kertoo siitä että äiti on pystynyt laittamaan oppimaansa käytäntöön ja tarjoamaan lapselle ravitsevampaa ruokaa. Paras palkinto ravitsemustyöstä on lapsen hymy, pieni käsi joka kiskoo leikkiin tai kiipeää syliin.

Ylös Jerusalemissa!



Nuorten Israelin-matka on jo takana, mutta matkapäiväkirja välittää vielä tunnelmia! Tässä kokemuksia Jerusalemissa.

Lyhyiden yöunien jälkeen matkaseurueemme heräsi Juudean vuoristossa Jerusalemissa. Nautimme israelilaisen aamupalan majapaikkamme puutarhassa auringon jo lämpimästi hyväillessä kasvojamme. Ryhmänvetäjämme tuskailivat pitkään voisimmeko nykyisen tilanteen vallitessa lähteä tutustumaan Vanhaan kaupunkiin. Lopulta päätimme lähteä jalan katsomaan tilannetta paikan päällä ja toimia sen mukaan. Vanhassa kaupungissa oli melko hiljaista ja rauhallista ja sitä valvoivat useat poliisit ja armeijan edustajat. Kuljimme Jaffa-portilta juutalais- ja armenialaiskortteleiden kautta Itku- eli Länsimuurille. Itkumuurilla oli melkoisen hiljaista ollakseen sapatti, mutta eihän se meitä haitannut. Hetken hiljennyttyämme lähdimme muurilta.
Päivän kuluessa kohtasimme paljon ennennäkemättömiä asioita, joista ehkä ajatuksia herättänein oli juutalaisten harras rukouskäytäntö Länsimuurilla. Juutalaiset rukoilevat Herraamme edelleen Itkumuurilla, joka on vain raunio entisen temppelin loistosta. Edelleen he rukoilevat Jumalaa lähettämään messiaan pelastamaan kansansa.
Tämä on heille todellisuutta. Jumala ei ole vielä avannut heidän silmiään näkemään. Me kristityt tiedämme paremmin: Jumala on lähettänyt Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi, eikä vain meidän, vaan koko maailman. Hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme riippumatta siitä, missä olemme ja mitä kiveä kohti kumarramme. Jumalamme ei asu vanhimmissakaan kivissä eikä rakennuksessa, vaan Hän on rakentanut temppelinsä elävistä kivistä, meistä, jotka Häneen uskomme.
Myös toinen kiireinen päivä muuttui osaksi Jerusalemin tuhatvuotista historiaa. Aamulla hankimme taksin Jad Vashemiin, vainojen museoon. Holokaustin muiston säilyttämiseksi rakennettu museo vuorellaan oli kaikin puolin vaikuttava kokemus, vaikka emme tällä kertaa tutustuneetkaan kaikkiin sen esittelyihin. 
Aikamme siellä vietettyämme kiipesimme Herzl-vuoren huipulle ja jatkoimme matkaa Israel-museolle. Museon kiistattomasti mielenkiintoisimmat kohteet olivat toisen temppelin ajan Jerusalemista tehty pienoismalli ja Kirjan pyhättö, missä säilytetään Qumranista löydettyjä kirjakääröjä. Museosta jatkoimme jalan Jerusalemin nykyiseen keskustaan Ben Jehuda-kävelykadulle, jonka varrella söimme ja teimme ostoksia. Erityistä mielenkiintoa osoitettiin IDF (Israel Defence Forces) lippalakkeihin ja makeisiin. Illalla menimme King of Kings -seurakunnan kansainväliseen jumalanpalvelukseen, jonka jälkeen palasimme paikallisen lähikaupan kautta takaisin majapaikkaamme.
Jad Vashemissa käyminen sai monet meistä miettimään monia elämän realiteetteja. Nyky-yhteiskunnassa on vallallaan outo ajatus siitä, että ihminen olisi luonnostaan hyvä ja että pahuus tarkoittaisi vaan ihmisen hetkellistä toimintahäiriötä. Holokaustin todellisuutta katsellessa tällainen hyvän ihmisen illuusio karisi kuitenkin nopeasti. Ihmistä ei missään mielessä voida sanoa hyväksi. Ihminen on paha ja haluaa lakkaamatta rikkoa Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan. Holokausti on synkkää todellisuutta meissä jokaisessa asuvasta perisynnistä. Vailla Jumalan kirkkautta vaeltava ihmiskunta ajautuu väistämättä tekemään mitä hurjimpia asioita, myös tällaisia kansanmurhia.
Myös Raamatussa on monia kertomuksia pahuudesta. Räikeimmillään ihmisen pahuus näyttäytyy kertomuksissa Jeesuksen kuolemasta. Viaton ihminen joutuu kuolemaan mitä kamalimmalla ja väkivaltaisimmalla tavalla petettynä, hyljättynä sekä häväistynä. Tämän suuren pahuuden kautta Jumala kuitenkin sovitti itsensä meidän kanssamme ja meidän on mahdollista saada suurimmatkin syntimme anteeksi. Aivan, jopa holokaustin suunnitelleilla ja toteuttaneilla on mahdollisuus saada tekonsa anteeksi.
Viimeisenä päivä Jerusalemissa oli ensimmäinen päivä, joksi olimme vuokranneet autot. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kohteenamme olisi ollut Betlehem, mutta levottomuuksien vuoksi jouduimme jättämään sen päiväohjelmastamme. Sen sijaan suuntasimme Jad Hashmona -nimiselle moshaville, jonka suomalaiset perustivat vuonna 1971 kahdeksan Suomesta Saksaan 1940-luvulla luovutetun juutalaisen muistoksi. Tutustuimme siellä raamatunkääntäjäinkotiin, joka osoittautui suomalaiseksi hirsitaloksi. Talossa pidetään raamatunkäännöskursseja, joihin osallistuu raamatunkääntäjiä ympäri maailmaa. Sitä ylläpitävät suomalaiset vapaaehtoiset. Moshavilla saimme myös kierrellä raamatullisessa puutarhassa ja osallistua oliivisadon keräämiseen. Jad Hashmona on myös sikäli tärkeä paikka, että siitä on vuosien aikana kehittynyt tärkeä messiaanisten juutalaisten asutus- ja toimintakeskus.
Vaikka koko oliivisatoa emme saaneetkaan kerättyä, jatkoimme matkaa Caspari-keskukseen Jerusalemin keskustaan. Caspari-keskus on messiaanisten juutalaisten koulutus- ja tutkimuskeskus. Siellä saimme kuulla kahden messiaanisen juutalaisen todistusta omasta elämästään sekä Jeesuksen seuraamisesta juutalaisena Israelissa. Lähdettyämme Casparista vietimme hetkisen kiertelemällä keskustan kaupoissa ja putiikeissa. Illan pimetessä palasimme viimeistä kertaa majapaikkaamme ja valmistimme juhlallisen illallisen itsellemme. Iloisen ja rennon illanvieton jälkeen aloimme järjestellä asioita seuraavan päivän lähtöä varten. Kuuman päivän jälkeen sade alkoi ropista virvoittavana maahan.
Monet suunnitelmat ovat tänään menneet uusiksi. Betlehemin vierailun odotetun peruuntumisen lisäksi emme osallistuneetkaan King's kids -nuorteniltaan sen alkamisen merkittävän viivästymisen vuoksi. Betlehemin sijasta vierailimmekin Jad Hashmonassa ja illalla hetken mietinnän jälkeen päätimme viettää iltaa yhdessä majapaikassamme. Asiat eivät sujuneet niin kuin oli aiemmin suunniteltu. Miettiessä omaa elämää huomaa nopeasti, että tilanne ei ole mitenkään uusi. Jokaisella meistä on erilaisia tavoitteita ja suunnitelmia, joita pyrimme toteuttamaan elämässämme. Joskus asiat menevät toivotulla tavalla, toisinaan eivät, emmekä voi läheskään aina vaikuttaa niihin itse. Elämä ei ole (onneksi) meidän omissa käsissämme. Jumalallamme ovat kaikki langat käsissään. Hän avaa meille toisen oven ja sulkee toisen. Monesti emme edes osaa aavistaa miksi Hän tekee niin kuin tekee. Jumalan viisaus ja ymmärrys kun ovat niin suuresti ihmisen yläpuolella. Kaikissa tilanteissa saamme kuitenkin luottaa siihen, että Luojamme ja Lunastajamme pitää meistä huolen. Apostoli Paavali kiteyttää asian näin: Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room. 8:28).

tiistai 27. lokakuuta 2015

"Tulimme opiskelemaan viittomakieltä, koska halusimme oppia kommunikoimaan lastemme kanssa."

”Opiskelen viittomakielentulkiksi. Jotkut meistä opiskelijoista ovat kuurojen lasten vanhempia, ja koulutuksen aikana olemme huomanneet tarpeen järjestäytyä. Tulimme opiskelemaan viittomakieltä, koska halusimme oppia kommunikoimaan lastemme kanssa. Sitten aloimme ymmärtää kuurojen koulutukseen liittyviä puutteita ja ongelmia. On selvä tarve saada heille parempaa opetusta Mongoliassa. Haluamme parantaa lastemme oikeuksia ja siksi perustimme kuurojen lasten vanhempien yhdistyksen.

Kiitos hankkeesta! Palvelukeskus ei ole vain kuuroille, vaan myös me kuurojen lasten vanhemmat tulemme tänne ja saamme tietoa, kokoonnumme ja järjestämme toimintaamme täällä. Voimme kertoa muille kuurojen lasten vanhemmille tästä keskuksesta ja sen toiminnasta.
Olemme kiitollisia hankkeesta ja toivomme, että tulevaisuudessa se laajenisi myös kuuroihin lapsiin ja kuurojen lasten vanhempiin.”

Kylväjän hanke Ulaanbaatarissa Mongoliassa järjestää muun muassa viittomakielen koulutusta ja vahvistaa kuurojen järjestöjä. 

torstai 22. lokakuuta 2015

YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet Bangladeshin näkökulmasta


YK hyväksyi syyskuun lopussa viralliset uudet kestävän kehityksen tavoitteet. Edellisten vuosituhattvoitteiden umpeutumisaika oli 2015 ja nyt seuraavat tavoitteet tähtäävät vuoteen 2030.
Tavoitteita on nyt kahdeksan tilalta 17. Niiden päämäärinä on köyhyyden poistamiseen maailmasta, ympäristön ja ilmaston suojelemiseen ja tasa-arvon parantaminen niin naisten ja miesten välillä, kuin myös taloudellinen tasa-arvo maiden sisällä ja maiden välillä.
Bangladesh on yksi maailman maista joka saavutti monia vuosituhattavoitteista. Äärimmäinen köyhyys puolittui myös vuosina 1990-2010. Äiti- ja lapsikuolleisuus väheni yli 40 prosenttia vuodesta 1990. Peruskoulun aloittaa lähes kaikki, yli 98 prosenttia lapsista. Kansalaisjärjestöjen työ on ollut yksi tärkeä tekijä näissä saavutuksissa.
Uusien tavoitteiden saavuttamisessa riittää silti haasteita Bangladeshissa, sillä väestönkasvu on silti nopeaa. Maa on yksi maailman väkirikkaimmista 162 miljoonan asukkaan väkiluvulla. Yli kolmannes väestöstä elää edelleen alle köyhyysrajan, eli alle 1,25 dollarilla päivässä. Myös ilmaston muutos luo paineita. Tulvat, myrskyt ja äärimmäiset sääolot ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen myötä, ja luovat vaarallisia olosuhteita niin ihmisille kuin taloudellekin.
Maan presidentti Sheik Hasina myös kertoo tähtäävänsä köyhyyden ja nälän poistamiseen Bangladeshissa sekä maan siirtämisen kunnolla keskitulon maiden joukkoon. Maailmanpankin listoilla juuri tänä vuonna Bangladesh nousi matalatulon maiden joukosta matalampien keskitulon maiden joukkoon.



Lähteet:
                 

perjantai 16. lokakuuta 2015

Nousukiidossa

Kankaanpään seurakunnan nuoret lähdössä opintomatkalle Israeliin


Kauan odotettu perjantai aamu koitti, ja Onnibussi kiidätti meidät kohti maamme pääkaupunkia. Hanna ja Mirkka liittyivät vielä joukkoomme Helsingissä, jolloin koko porukka olikin koossa. Sillä välin me muut, Tuomo, Johannes, Onni, Mikaeli, Lasse, Atte, Fiia-Iida ja Iida istuimme iloisesti linjurissa. Tämän päivän aikana nautimme vielä Suomen maan ruoka-antimista ennen nousua lentokoneeseen. Lennämme ensin "Konstantinopoliin" jossa meitä odottaa ripeä vaihto jatkolentoon kohti Ben Gurionin lentokenttää Tel Avivissa, ja kohdettamme, Israelia.
Linja-automatkustamisessa on tunnelmaa. Kaksikerroksisen bussin ylemmällä tasolla keskustelu kulki ja katseet kohdistuivat joko kohti hyöhensaaria tai kotimaan metsäistä luontoa. Peuran näkeminen metsässä kiihdytti sanailua kuin turboahdin bensamoottoria. Kaikesta näkee, että edessä on unohtumaton viikko. 
Myös Raamatussa on paljon kertomuksia matkalle lähtemisestä ja matkalla olemisesta. Jo Vanhasssa testamentissa vuorollaan Aabraham, Jaakob, Mooses ja monet muut viettivät suuren osan elämästään matkalaisina. Kristityn elämää verrataan usein matkaan. Kristityn kotimaa ei ole tässä maailmassa vaan Jumalan valtakunnassa, jota kohti hän saa taivaltaa. Jalat maassa, mutta katse Taivaassa. Älköön siis Herramme antako meidän ihastua liian suuresti Israelin maahan vaan muistamaan joka hetki hänen valtakuntaansa ja ikuista elämää. Paavali kuvaa asiaa näin roomalaiskirjeessä: Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään, vaan näkymättömään, sillä näkvä kestää vain aikansa, mutta näkymätön ikuisesti. Herramme ja Lunastajamme siunatkoon matkamme ja antakoon sen ennen kaikkea tuoda meitä lähemmäs häntä!