perjantai 14. elokuuta 2015

Kylväjä liikkeellä

Työtoveri otti jo vauhtia tulevaan askelkisaan.

Urheilukärpänen näyttää lennähtäneen Kylväjän toimistolle Tikkurilaan. Kylväjä on mukana niin Kilometrikisassa, Askelkisassa kuin Työyhteisö liikkeelle -hankkeessakin.

Kilometrikisassa työyhteisöt, yhdistykset, seurat ja monet muut joukkueet pyöräilevät ja kartuttavat näin omaa ja joukkueensa kilometrisaldoa. Kylväjä on kisassa mukana FLOM Sports Club -joukkueella. Joukkueeseen kuuluu 24 Kylväjän työntekijää ja ystävää. FLOM Sports Club on tällä hetkellä piensarjassa sijalla 1055. Ei liene yllätys, että Kylväjän joukkueen jäsenten välistä kisaa johtaa Kylväjän hallituksen sporttinen puheenjohtaja Magnus Riska. Hän on polkenut kisassa jo 1688 kilometriä.
Kilometrikisa alkoi toukokuun alussa, ja sitä poljetaan 22.9. saakka.

Askelkisa on syyskuun alkupuolella toteutettava yhteisöjen, työyhteisöjen ja TUL:n jäsenseurojen välinen kilpailu. Askelkisassa kilpaillaan nelihenkisin joukkuein siitä, kuinka paljon joukkue pystyy lisäämään kävelyaskelten määrää kahden viikon aikana verrattuna kisan ensimmäiseen päivään. Kylväjästä on mukana ainakin Kylväjän kipittäjät ja Kylväjän kiitäjät -joukkueet.

Näiden kisojen lisäksi Kylväjä on mukana Työyhteisö liikkeelle -pilottihankkeessa, jonka tavoitteena on edistää työntekijöiden jaksamista niin töissä kuin vapaa-ajallakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)