maanantai 14. syyskuuta 2015

Hiekkamyrsky, verikuu ja muita apokalyptisiä tunnelmia



Tänään juhlimme juutalaista uutta vuotta 5776. Juutalaisessa kalenterissa ajanlasku alkaa perinteen mukaan ihmisen luomisesta. Taivas on vihdoin kirkas paksun pölypilven hälvettyä Lähi-idän yltä. Israelissa on keväisin melko tavallista, että Saharasta kantautuu polttava hiekkainen tuuli, hamsin, ja värjää hetkeksi kaiken kellertäväksi. Nyt on kuitenkin syyskuu ja siitä huolimatta saimme vetää saasteita keuhkoihimme usean päivän ajan ennätyshelteen samalla korventaessa. Tuuli toi hiekkaa Syyrian ja Irakin suunnalta, ja jostain syystä se jämähti Israelin ja sen naapurien ylle. Meteorologit olivat ihmeissään eivätkä osanneet edes selittää tätä poikkeuksellista sääilmiötä. Monia vietiin sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi. Minullakin särki päätä ja omituinen, sumuinen olotila sai kompuroimaan.

Lehtimajanjuhlan alkaessa 28.9. kannattaa taas täällä mutta myös Suomessa nostaa katseensa taivaalle, siellä nimittäin näkyy ”verikuu”. Se on kuunpimennys, joka havaitaan erityisen suurena, koska kiertolaisemme sattuu olemaan radallaan lähellä maata. Kuu jää maapallon taakse varjoon ja näyttää punaiselta. Yksittäiset kuunpimennykset ovat melko yleisiä, mutta vuosina 2014 ja 2015 neljä kuunpimennystä osuu juutalaisen kalenterin juhla-aikaan, mikä tekee ilmiöstä hyvin harvinaisen. Vastaavanlainen tetrad on esiintynyt vain seitsemän kertaa ajanlaskumme alusta ja seuraavaa saadaan odottaa sata vuotta. Juutalainen perinne on aina pitänyt verikuuta huonona ennusmerkkinä heille.

Kaksi edellistä tetradia näyttää ajoittuneen juutalaisen historian verisiin, mutta käänteentekeviin vaiheisiin: Israelin valtion perustamiseen ja itsenäisyyssotaan vuosina 1949-50 ja Jerusalemin takaisinvaltaukseen kuuden päivän sodassa 1967. Jumala puhuu Raamatussa Israelin kansan historian kautta. Hän on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, joka ei ole koskaan sanonut irti liittosuhdettaan kansansa kanssa. Vaikkakin Jumala puhuu tänä päivänä ensisijaisesti sanassaan, hän edelleen viestittää meille myös valitun kansan vaiheiden välityksellä. Uskon, että Israel on kuin Jumalan kello, joka tikittää lähestyvää maailmanajan päätöstä. Professori Osmo Tiililä on osuvasti sanonut, että Israelin kansan historiassa uskon ja näkemisen välinen raja on ohuimmillaan. Rukoillaan omaisuuskansan puolesta, joka aina näyttää joutuvan koville, kun Jumalan rattaat pyörivät.

Raamattu ennustaa, että erikoisia asioita tulee tapahtumaan viimeisinä päivinä:

Minä näytän ihmeitä ylhäällä taivaalla, merkkejä alhaalla maan päällä: verta, tulta ja suitsevaa savua.
Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja häikäisevä.
Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu. (Apt.2:18-21)

Meille on annettu tehtäväksi seurata ajan merkkejä ja höristellä korviamme, jotta olisimme hereillä emmekä nukkuisi tärkeiden tapahtumien ohi. Hengellinen uneliaisuus ja välinpitämättömyys hiipivät elämäämme salakavalasti kuin pöly keuhkoihin ja hiekka silmiin. Kun kuulemme viestejä sodista, mullistuksista ja ihmisten epätoivosta, Jeesus kehottaa meitä nostamaan rohkeasti päämme pystyyn ja tiedostamaan, että vapautuksemme aika on lähellä (Luuk.21:28). Kuitenkaan Jeesuksen paluun tarkkaa ajankohtaa ei Raamatun mukaan tiedä kukaan muu paitsi Isä. Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Me voimme erehtyä Jumalan aikataulujen arvioinnissa joskus pahastikin, mutta kehotus valvomiseen on siitä huolimatta ajankohtainen joka päivä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)