maanantai 2. marraskuuta 2015

Kodin nurkalla oleva kurpitsa ja puntari aseina lasten aliravitsemusta vastaan

Ravitsemus on tärkeä osa terveyttä. Etenkin köyhissä perheissä Bangladeshin maaseudulla ruokavalio jää yksipuoliseksi tiedonpuutteen, tottumusten ja siksi ettei ole varaa parempaan.
Kylväjän tukeman terveysprojektin puitteissa äidit harjoittelevat yhdessä yksinkertaisia, paikallisia ja ravitsevia ruokia. Yhdessä pohditaan ja opitaan erityisesti lasten ravitsemukseen liittyviä asioita. Haasteita riittää: pienimmät lapset kulkevat äidin mukana päivätöissä pelloilla, jolloin pitkän päivän aikaan eväänä saattaa olla muutama keksi. Tai sitten hoitaminen on isojen sisarusten vastuulla, eikä silloinkaan ruokahuolto ole helppoa. Helteessä ruokaa ei voi tehdä varastoon, jääkaappeja ei ole. Mietitään myös konkreettisia keinoja saada pöytään ravitsevampaa ruokaa vähällä rahalla. Kodin nurkalle voi istuttaa kurpitsan, muutamaa kanaa hoitamalla saa munia.
Äidit ovat ymmärtäneet myös punnitsemisen ja kasvukäyrän tärkeyden. Käyrä näyttää jos lapsi on vaarassa ajautua aliravitsemukseen. Kun vaaran huomaa ajoissa, on asiaan helpompi puuttua. Lapsia punnitaan projektin liikkuvilla klinikoilla ilmaiseksi. Säännölliset neuvolakäynnit eivät Bangladeshissa ole rutiinia, vaan paljon kannustusta ja ohjausta tarvitaan jotta äidit motivoituvat tuomaan lapset punnittaviksi.
Alipainoiset lapset saavat projektin puitteissa energia- ja proteiinipitoista puuroainetta, johon äiti sekoittaa vain veden. Tulokset ovat olleet innostavia: suurimman osan paino nousee merkittävästi puuronsyönnin aikana, ja valtaosa heistä pysyy myös uudella hyvällä käyrällään kontrolloinnin aikana – mikä kertoo siitä että äiti on pystynyt laittamaan oppimaansa käytäntöön ja tarjoamaan lapselle ravitsevampaa ruokaa. Paras palkinto ravitsemustyöstä on lapsen hymy, pieni käsi joka kiskoo leikkiin tai kiipeää syliin.

Ylös Jerusalemissa!



Nuorten Israelin-matka on jo takana, mutta matkapäiväkirja välittää vielä tunnelmia! Tässä kokemuksia Jerusalemissa.

Lyhyiden yöunien jälkeen matkaseurueemme heräsi Juudean vuoristossa Jerusalemissa. Nautimme israelilaisen aamupalan majapaikkamme puutarhassa auringon jo lämpimästi hyväillessä kasvojamme. Ryhmänvetäjämme tuskailivat pitkään voisimmeko nykyisen tilanteen vallitessa lähteä tutustumaan Vanhaan kaupunkiin. Lopulta päätimme lähteä jalan katsomaan tilannetta paikan päällä ja toimia sen mukaan. Vanhassa kaupungissa oli melko hiljaista ja rauhallista ja sitä valvoivat useat poliisit ja armeijan edustajat. Kuljimme Jaffa-portilta juutalais- ja armenialaiskortteleiden kautta Itku- eli Länsimuurille. Itkumuurilla oli melkoisen hiljaista ollakseen sapatti, mutta eihän se meitä haitannut. Hetken hiljennyttyämme lähdimme muurilta.
Päivän kuluessa kohtasimme paljon ennennäkemättömiä asioita, joista ehkä ajatuksia herättänein oli juutalaisten harras rukouskäytäntö Länsimuurilla. Juutalaiset rukoilevat Herraamme edelleen Itkumuurilla, joka on vain raunio entisen temppelin loistosta. Edelleen he rukoilevat Jumalaa lähettämään messiaan pelastamaan kansansa.
Tämä on heille todellisuutta. Jumala ei ole vielä avannut heidän silmiään näkemään. Me kristityt tiedämme paremmin: Jumala on lähettänyt Jeesuksen meidän syntiemme sovitukseksi, eikä vain meidän, vaan koko maailman. Hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme riippumatta siitä, missä olemme ja mitä kiveä kohti kumarramme. Jumalamme ei asu vanhimmissakaan kivissä eikä rakennuksessa, vaan Hän on rakentanut temppelinsä elävistä kivistä, meistä, jotka Häneen uskomme.
Myös toinen kiireinen päivä muuttui osaksi Jerusalemin tuhatvuotista historiaa. Aamulla hankimme taksin Jad Vashemiin, vainojen museoon. Holokaustin muiston säilyttämiseksi rakennettu museo vuorellaan oli kaikin puolin vaikuttava kokemus, vaikka emme tällä kertaa tutustuneetkaan kaikkiin sen esittelyihin. 
Aikamme siellä vietettyämme kiipesimme Herzl-vuoren huipulle ja jatkoimme matkaa Israel-museolle. Museon kiistattomasti mielenkiintoisimmat kohteet olivat toisen temppelin ajan Jerusalemista tehty pienoismalli ja Kirjan pyhättö, missä säilytetään Qumranista löydettyjä kirjakääröjä. Museosta jatkoimme jalan Jerusalemin nykyiseen keskustaan Ben Jehuda-kävelykadulle, jonka varrella söimme ja teimme ostoksia. Erityistä mielenkiintoa osoitettiin IDF (Israel Defence Forces) lippalakkeihin ja makeisiin. Illalla menimme King of Kings -seurakunnan kansainväliseen jumalanpalvelukseen, jonka jälkeen palasimme paikallisen lähikaupan kautta takaisin majapaikkaamme.
Jad Vashemissa käyminen sai monet meistä miettimään monia elämän realiteetteja. Nyky-yhteiskunnassa on vallallaan outo ajatus siitä, että ihminen olisi luonnostaan hyvä ja että pahuus tarkoittaisi vaan ihmisen hetkellistä toimintahäiriötä. Holokaustin todellisuutta katsellessa tällainen hyvän ihmisen illuusio karisi kuitenkin nopeasti. Ihmistä ei missään mielessä voida sanoa hyväksi. Ihminen on paha ja haluaa lakkaamatta rikkoa Jumalaa ja toisia ihmisiä vastaan. Holokausti on synkkää todellisuutta meissä jokaisessa asuvasta perisynnistä. Vailla Jumalan kirkkautta vaeltava ihmiskunta ajautuu väistämättä tekemään mitä hurjimpia asioita, myös tällaisia kansanmurhia.
Myös Raamatussa on monia kertomuksia pahuudesta. Räikeimmillään ihmisen pahuus näyttäytyy kertomuksissa Jeesuksen kuolemasta. Viaton ihminen joutuu kuolemaan mitä kamalimmalla ja väkivaltaisimmalla tavalla petettynä, hyljättynä sekä häväistynä. Tämän suuren pahuuden kautta Jumala kuitenkin sovitti itsensä meidän kanssamme ja meidän on mahdollista saada suurimmatkin syntimme anteeksi. Aivan, jopa holokaustin suunnitelleilla ja toteuttaneilla on mahdollisuus saada tekonsa anteeksi.
Viimeisenä päivä Jerusalemissa oli ensimmäinen päivä, joksi olimme vuokranneet autot. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kohteenamme olisi ollut Betlehem, mutta levottomuuksien vuoksi jouduimme jättämään sen päiväohjelmastamme. Sen sijaan suuntasimme Jad Hashmona -nimiselle moshaville, jonka suomalaiset perustivat vuonna 1971 kahdeksan Suomesta Saksaan 1940-luvulla luovutetun juutalaisen muistoksi. Tutustuimme siellä raamatunkääntäjäinkotiin, joka osoittautui suomalaiseksi hirsitaloksi. Talossa pidetään raamatunkäännöskursseja, joihin osallistuu raamatunkääntäjiä ympäri maailmaa. Sitä ylläpitävät suomalaiset vapaaehtoiset. Moshavilla saimme myös kierrellä raamatullisessa puutarhassa ja osallistua oliivisadon keräämiseen. Jad Hashmona on myös sikäli tärkeä paikka, että siitä on vuosien aikana kehittynyt tärkeä messiaanisten juutalaisten asutus- ja toimintakeskus.
Vaikka koko oliivisatoa emme saaneetkaan kerättyä, jatkoimme matkaa Caspari-keskukseen Jerusalemin keskustaan. Caspari-keskus on messiaanisten juutalaisten koulutus- ja tutkimuskeskus. Siellä saimme kuulla kahden messiaanisen juutalaisen todistusta omasta elämästään sekä Jeesuksen seuraamisesta juutalaisena Israelissa. Lähdettyämme Casparista vietimme hetkisen kiertelemällä keskustan kaupoissa ja putiikeissa. Illan pimetessä palasimme viimeistä kertaa majapaikkaamme ja valmistimme juhlallisen illallisen itsellemme. Iloisen ja rennon illanvieton jälkeen aloimme järjestellä asioita seuraavan päivän lähtöä varten. Kuuman päivän jälkeen sade alkoi ropista virvoittavana maahan.
Monet suunnitelmat ovat tänään menneet uusiksi. Betlehemin vierailun odotetun peruuntumisen lisäksi emme osallistuneetkaan King's kids -nuorteniltaan sen alkamisen merkittävän viivästymisen vuoksi. Betlehemin sijasta vierailimmekin Jad Hashmonassa ja illalla hetken mietinnän jälkeen päätimme viettää iltaa yhdessä majapaikassamme. Asiat eivät sujuneet niin kuin oli aiemmin suunniteltu. Miettiessä omaa elämää huomaa nopeasti, että tilanne ei ole mitenkään uusi. Jokaisella meistä on erilaisia tavoitteita ja suunnitelmia, joita pyrimme toteuttamaan elämässämme. Joskus asiat menevät toivotulla tavalla, toisinaan eivät, emmekä voi läheskään aina vaikuttaa niihin itse. Elämä ei ole (onneksi) meidän omissa käsissämme. Jumalallamme ovat kaikki langat käsissään. Hän avaa meille toisen oven ja sulkee toisen. Monesti emme edes osaa aavistaa miksi Hän tekee niin kuin tekee. Jumalan viisaus ja ymmärrys kun ovat niin suuresti ihmisen yläpuolella. Kaikissa tilanteissa saamme kuitenkin luottaa siihen, että Luojamme ja Lunastajamme pitää meistä huolen. Apostoli Paavali kiteyttää asian näin: Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut (Room. 8:28).