keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Ennätämmekö joulukirkkoon?

Sairaanhoidon opettaja Helena Mustakallio on työskennellyt pitkään Itä-Afrikassa. Tässä yksi joulumuisto hänen matkansa varrelta.



Etiopialaisen kalenterin mukaan uutta vuotta vietetään 13. syyskuuta ja joulua 7. tammikuuta. Nyt siellä eletään vuotta 1993 (länsimaisen ajanlaskun mukaan vuonna 2000).

Jouluyö, juhlayö. Makaan levottomana Asellassa hotellissa. Etiopiassa tätä kymmenen markan yösijaa kutsutaan hotelliksi. Kirput ja lutikat asuvat peitteen poimuissa. WC:n virkaa toimittaa sängyn alle viskattu muovipotta. Tehokkaasta AIDSin ehkäisystä kertoo yöpöydälle pantu kondomipakkaus. Sähköt ovat poikki, kahdesti viikossa vietetään sähkötöntä päivää energian säästämiseksi. Kaivan kynttilän esille.

Jouluyö, juhlayö. Marialla ja Joosefilla ei ollut sijaa majatalossa. Minä olin onnekkaampi. Sain huoneen, ja myös matkatoverini Bekele sai.

Olemme tulossa pääkaupungista Addiksesta. Olemme asioineet siellä kolme tiivistä päivää. Maanantaina kolusimme terveysministeriön eri toimistoissa saadaksemme lääkkeenostoluvan Dodolen klinikan health assistentille Bekelelle. Onneksi todistuksia ja puoltokirjeitä oli riittävästi. Tiistaina ajoimme lääkefirmaan ostoksille upouusi lupapaperi mukanamme. Joitakin lääkkeitä saimme, useimpia emme. Ostokset piti vahvistaa klinikan leimalla, minkä olimme unohtaneet Dodoleen. Tilanne ei tainnut olla ainutlaatuinen, koska lääkefirman johtaja ehdotti, että paperit leimataan Mekane Jeesus -kirkon leimalla. Toimme asiakirjat kirkon päätoimistoon, missä minulle selvisi leimasimen pyhyys: sitä on vain yksi kappale, jota saa käyttää kirkon presidentti. Nyt pitää vain odottaa, että presidentti saapuisi toimistoon. Me siis odotimme sihteerin huoneessa ja kahvihuoneessa ja ruokasalissa ja pihalla. Lopulta saimme leiman ja saatoimme noutaa lääkkeet.

Keskiviikkona, tammikuun kuudentena, etiopialaisena jouluaattona kävimme vielä silmäsairaalassa neuvottelemassa Dodolassa suoritettavista kaihileikkauksista. Vuosittain silmälääkäri on saapunut Dodolaan ja leikannut n. 100 kaihipotilasta. Sokeat ovat saaneet näkönsä. Jälleen lääkäri lupasi tulla toukokuussa.

Iltapäivällä läksin ajamaan kohti Dodolaa. Auto oli täynnä lääkkeitä ja muuta tavaraa, jota pääkaupungista piti kuljettaa klinikalle. Oman tilansa vei synnytyspöytä, joka oli teetetty metalliverstaala.

Kuuden maissa saavuimme Asellaan. Nälkä kurni vatsassa Jaksaisinko ajaa yhtä soittoa Dodolaan? Tulee pimeä, entä jos maantierosvot vievät kalliin lääkelastin? Tosin rosvouksia ei ole ollut viime aikoina. Silti päätämme jäädä Asellaan yöksi.

Jouluaaton ateria: istun Bekelen kanssa hotellissa inseraa syödän ja coca colaa juoden. Paidan selkämys on yhä märkä hikisen ajomatkan jälkeen. Katselemme Asellan joulukatua: ihmiset kulkevat arkisilla askareillaan. Aasit kantavat vesikanistereita. Muutama taksi mennä rämistää mäkeä ylös. Bekele ajattelee vaimoaan ja pientä tytärtään. Eniten hän on huolissaan, ehtiikö ajoissa joulukirkkoon. Toisalta hänen on hyvä yöpyä matkalla, päivärahat nousevat. Palkka on pieni, jokainen birri tarvitaan kotiin. Yksistään tyttären maitolasku vie 1/10 palkasta.

Ilta pimenee. Näin kai Joosef ja Mariakin tulivat Beetlehemiin. Ehkä he hakivat vettä kaupungin kaivosta ja saivat pestyksi enimmät pölyt. Meillä on vesihana hotellin seinässä, siinäpä joulusaunamme.

Minun ajatukseni karkaavat joulukuun 24:nteen. Norjalaisen työtoverini Bodilin kanssa ajoimme Dodolasta Gobaan, yli 3 tuntia vuorten yli, Gunvorin ja Jorunin vieraaksi. Pohjoismainen joulutunnelma huokui heidän kodeissaan: kynttilät, joululaulut, jouluruuat ja jouluevakeliumi. Takassa paloi tuli lämmittäen kylmää huonetta. Joululahjojakin oli kuusen alla aika röykkiö.

Jouluyö, juhlayö. Kello 5 aamulla Bekele koputtaa varavasti ovelleni. "Sister, oletko hereillä?" Olen hereillä, lienenkö nukkunutkaan. Ihmettelen, mitä järkeä on lähteä ajamaan aamuyön pimeyteen. Mutta Beklellä on kiire kirkkoon. Rynkytämme pari tuntia kuoppaista hiekkatietä. Aurinko nousee sokaisten silmät. Yritän kiskoa lippalakkia suojakis. Vatsa kurnii. Etiopialaisilla on tapana lähteä matkalle varhain aamulla ja syödä sitten, kun kahvilat aukeavat. Asosassa Bekele ilmoittaa, että olisi aika pysähtyä aamiaiselle. Ajan vaatimattoman baarin pihalle. Tyttö keittää meille teet ja valmistaa munakasta voileivän kanssa. Minua jouluaamiaisemme hymyilyttää. Kotiin on 15 minuutin matka.

Dodolassa ajan suoraan kirkon pihalle. Jumalanpalvelus on alkamassa. Bekele astelee kirkkoon vaimonsa vierelle ja nostaa 1-vuotiaan tyttärensä syliinsä.

1 kommentti:

  1. Onpa ihana joulukertomus. Elämä kovin rankkaa Etiopiassa kuten Marian ja Joosefin perheessäkin. Toisessa poikavauva toisessa tyttö.

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)