torstai 29. joulukuuta 2016

Pieni Varpunen, Keimailija ja Kuningatar Punaisella matolla



Punaisen Maton keskuksessa Tel Avivissa Israelissa viikottain vapaaehtoisena työskentelevä Leena Honkakari kirjoittaa:

Punaisella Matolla* uusia kasvoja on tullut tutuiksi, samalla kun joitakin vanhoja on kadonnut. Pieni Varpunen on yksi kadonneista. Hänet on viimeksi nähty joskus kesällä eikä kukaan tiedä, mitä hänelle on tapahtunut, onko muuttanut vai onko elossa lainkaan. Kaikkivaltias hänet tietää ja muistaa, myös hänen isoäiti-ikävänsä. Monilla naisillamme on kehossaan kaikenlaisia haavoja, ruhjeita ja paiseita. On etuoikeus, jos saa luvan hoitaa niitä. Se ei aina ole itsestään selvää, ensin kun on ansaittava luottamus. Joku aika sitten sain hoidella luteitten puremia, joita laihat käsivarret olivat täynnä. ”Se on aivan kamala paikka, missä asun...” Sitä ei ollut vaikea uskoa. 

Kuningattarella puolestaan oli otsassaan märkivä ruhjehaava, minkä kertoi saaneensa pudottuaan rappusista alas epilepsiakohtauksen vuoksi. Vieressä istuva nainen tiesi paremmin: ”Se valehtelee. Hakattu se on, suuren suunsa tähden!” Naisten kesken syntyy herkästi sanaharkkaa, jolloin desibelejä ei puutu. Pinna on usein kireällä. Pääsääntöisesti naiset kunnioittavat henkilökuntaa niin paljon, että kahakat saadaan rauhoitettua puhumalla. ”Maspik banot!”, eli ”Riittää, tytöt!” Yllättävän harvoin tarvitaan avuksi pääovella tavallisesti päivystävää mieshenkilöä saatikka poliisia. 

Yksi uusista tuttavuuksista on vähän yli 20-vuotias israelilainen Keimailija, joka ei näyttänyt saavan tarpeekseen kauniitten, pitkien hiustensa harjaamisesta. ”Mitä kuuluu?” -kysymykseen vastasi leveästi hymyillen: ”Kaikki hyvin!” Vasta viereen istuttuani löytyi kosketus haavoittuneeseen puoleen. ”Paljon ongelmia...”, sai kuiskattua taistellessaan kyyneleitä vastaan. ”Kuule, ansaitset parempaa. Älä koskaan unohda sitä. Olet arvokas, Jumalalle rakas.” Myöhemmin Keimailija kertoi tuntevansa paikassa jotain erilaista, hyvää rakkauden ilmapiiriä. ”Se on Jumalan Henki”, selvitimme hänelle. Aikoi tulla uudestaan.

Usein on sydäntä särkevää nähdä, kuinka naiset kovettavat ulkokuorensa, kun on aika lähteä taas kadulle. Turvassa voi hetken olla heikko ja vaikka itkeä, jos vielä osaa tai pystyy. Kadulla asiakkaita odotellessa eivät pehmeys tai kyyneleet kuulu asiaan. Todellisen sisimmän peittämiseen tarvitaan ainakin paksu kerros meikkejä, paljon koruja ja tekaistu hymyn tapainen huulille.


*Punaisen maton keskus sijaitsee Tel Avivin vanhan linja-autoaseman seutuvilla, joka on surullisen kuuluisa katuprostituutiostaan ja huumeiden käyttäjistään ja välittäjistään. Keskus on tarkoitettu turva- ja levähdyspaikaksi naisprostituoiduille. Se on auki kaksi kertaa viikossa neljä tuntia kerralla. Keskuksessa tarjotaan lämmin ruoka, joka saadaan lahjoituksena kristillisen hotellin ylijäämäruoista. Naisilla on mahdollisuus myös peseytyä ja saada puhtaita käytettyjä vaatteita, leikkauttaa tai värjäyttää hiuksensa, saada käsi- ja jalkahoitoja ja hoitoa pienempiin fyysisiin vaivoihinsa. Keskuksessa halutaan olla ennen kaikkea ihminen ihmiselle ja konkreettisesti välittää Jumalan ehdotonta rakkautta. Siellä voi myös keskustella, kuulla evankeliumia ja rukoillen etsiä Kaikkivaltiaan apua. Kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä toiseen kaupunkiin pitempiaikaiseen kuntoutukseen, joka yleensä on aloitettava huumevieroituksella. Itse olen käynyt keskuksella vuoden päivät torstaisin vapaaehtoisen roolissa.


Lue lisää kertomuksia Punaisen maton keskuksesta:

Kylväjä mukaan ihmiskaupan vastaiseen työhön Israelissa
Leena Honkakarin blogikirjoitus seurakuntalainen.fi-sivustolla

tiistai 27. joulukuuta 2016

Lähetyselämää täällä ja tuolla

Kylväjän julistustyöntekijä Niko Seppä Lapista kirjoittaa:
Kulunut kaksivuotisjakso nimettiin Kylväjän  strategiassa otsikolla ”Kohti lähetyselämää”. Tavoitteena oli muun muassa jalkauttaa lähetysyhteisömme johtava (filosofinen) periaate, intorealismi, osaksi työntekijöiden ja ystäväjoukon toimintaa. Se, mihin teoreettisella työskentelyllä on pyritty, voidaan kiteyttää käsitteeseen lähetyselämä.



Lähetyselämä on hyvin yksinkertainen, mutta kuitenkin niin vaikea sana. Tuleeko sinulle siitä päälle liimattu olo? Saako se sinut huolestumaan? Eletäänkö lähetyselämää sittenkin myös kotimaan kamaralla? Eikö Kylväjän työn tarkoitus olekaan lähettää ihmisiä saavuttamattomien kansojen pariin? Mitä pitäisi ajatella ulkolähetyksen tulevaisuudennäkymistä? 

Kuten monet ovat jo oivaltaneet, lähetyselämää todellakin eletään myös täällä kotimaan kamaralla, sen tutuissa ympyröissä. Ei ole olemassa erikseen uskovaisten erikoisjoukkoja, jotka vihkiytyvät parasta aikaa tavoittamattomien tavoittamiseen. Lähetyselämä sulkee sisäänsä nekin meistä, jotka juuri nyt kokevat kutsumusta puhua ja toimia lähetyksen puolesta kotimaassa.

Tarjoaako lähetyselämä kotimaassa tekosyyn olla lähtemättä? Rohkaiseeko puhe kotimaan tarjolla olevista tehtävistä takertumaan tuttuun ja turvalliseen? Tällaista huolta ei pidä väheksyä. On paikallaan arvioida, kutsuuko lähetyselämä nuorta sukupolvea maailmanlähetyksen tehtäviin. Syntyykö meissä edelleen rakkaus vähän tavoitettuja kansoja ja kansanryhmiä kohtaan?

Jos lähetystyö olisi sen varassa, saavatko lähetysjärjestöt, kirkko ja kristilliset yhteisöt kasvatettua kristittyjä lähtemään lähetystyöhön, meidän tulisi todellakin olla huolissamme. Kuinka voisimme koskaan olla varmoja, että ihmisten ajatukset ohjautuvat oikein, halutulla tavalla? Syntyisi helposti tarve varmistella ja kireä ilmapiiri, jossa varotaan sanoja ja kustannukset lasketaan moneen kertaan.

Kutsuja on kuitenkin toinen. Elävän Jumalan oma missio tässä maailmassa takaa sen, että edes inhimilliset virheet tai lähetykseen kielteisesti suhtautuva kulttuurimme eivät tuhoa lähetystyötä. Jumala on käyttänyt ja yhä käyttää eri tavoin puutteellisia ihmisiä työssään. Emme ole erityisesti ansainneet mukanaoloa tässä missiossa, mutta saamme rohkeasti tehdä parhaamme Jumalan työtovereina omilla lahjoillamme.

Kylväjässä valmistaudumme uuden toimintakauden myötä syventymään juurille. ”Juurillaan kasvava” Kylväjä perehtyy reformaation juhlavuotena muun muassa siihen, mille perustalle järjestön perustajat ovat toimintansa laskeneet. Samalla itse kullakin meistä on tilaisuus pohtia, mikä pohjimmiltaan saa minut innostumaan lähtemisestä tai lähettämisestä. Kumpikin on osa lähetyselämää.

Voimme olla turvallisella mielellä: Jumala edelleen kutsuu itse kutakin meistä ”antamaan koko elämämme pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi” (Room. 12:1). Toisille meistä tämä tarkoittaa sisäistä ja ulkoista kutsua lähteä lähetystyöhön kotimaan rajojen ulkopuolelle, toiset se pitää liikkeellä täällä. Lähetyselämä toteutuu yhteydessä Kristukseen ja toinen toisiimme.       

torstai 22. joulukuuta 2016

Wallendorffin perintö

Per Wallendorff (1916-95) oli suomenruotsalainen teologian tohtori ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Hän teki suuren osan elämäntyöstään seurakuntapappina mutta oli myös vuoden lähetystyössä Israelissa, jota hän piti tärkeimpänä lähetyskenttänä, ja toimi Suomen Lähetysseuran Israelin-työn sihteerinä sekä luottamustoimisesti Kansanlähetyksen hallituksen jäsenenä ja Lähetysyhdistys Kylväjän hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana.
Per Wallendorffin puheista kootusta Taivasten valtakunnan salaisuudesta on juuri ilmestynyt toinen, kieliasultaan uudistettu painos. Pastori Matti Hyttinen pohtii Per Wallendorffin perintöä.
Kun Per Wallendorff kutsuttiin Isän kotiin, olin vasta hädin tuskin kuolupoika. En koskaan tavannut häntä, tunnen hänet vain esitelmistä ja hänen kirjoitustensa kautta. Mikä on hänen perintönsä minun sukupolvelleni? Mitä voin nuorena lähettinä oppia tältä mieheltä, joka oli perustamassa järjestöä, jossa nyt palvelen?
En tuntenut tohtori Wallendorffia, mutta tiedän varmasti hänen olleen poikkeuksellinen mies. Hautajaisia valmistellessani kysyn aina omaisilta, mikä vainajalle oli ollut tärkeää elämässä. Harva osaa vastata tällaisen kymykseen läheisensä puolesta. Useimmiten tärkeimmäksi mainitaan perhe ja läheiset. Mutta kun tutustuu Per Wallendorffiin, kenellekään ei jää epäselväksi, mikä hänelle oli tärkeää. Jeesus, Raamattu, Israel, lähetys… Kun ihmiset puhuvat hänestä, harva mainitsee hänen työtään, oppiarvoaan, saavutuksiaan tai hänen kirjoittamiaan kirjoja. He puhuvat kohtaamisistaan Perin kanssa ja ennen kaikkea siitä, mikä hänelle oli tärkeää. Hän eli todeksi uskoaan, ja se näkyi.
Tämä on arvokas opetus lähetille: Tärkeämpää kuin se, mitä teet, on se, kuka olet. Olen Kylväjässä monen kuullut puhuvan ”strategisesta olemisesta”, ja luulen Per Wallendorffin olleen siitä hyvä esimerkki. Lähetystyö ei ole meidän työtämme, vaan Jumalan työtä. Kun me olemme Kristuksessa ja elämme uskoamme häneen todeksi, niin kohtaamamme ihmiset eivät kohtaa vain meitä itseämme, vaan Jeesuksen meissä. Ja hän on se, joka voi herättää ihmisessä uskon. Meidän oma rakkautemme ja vaelluksemme on vajavaista, mutta Jeesus voi näyttää ihmisille rakkautensa meitä kohtaan, ja rakastaa heitä itse meidän kauttamme. Silloin toteutuu tämä Raamatun sana: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” (2.kor.4:7) ja ”Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon” (room.1:17)
Kuullessani Wallendorffin suhtautumisesta Raamattuun koin heti yhteyttä hänen kanssaan tästä asiasta. Hänen kerrotaan sanoneen: "Meidän ja Vapahtajan välissä ei saa olla mitään muuta kuin Raamattu." ja korostaneen, että Raamatun ainoa oikea paikka kristityn elämässä on hänen yläpuolellaan. Lukiessani hänen kirjaansa Taivasten valtakunnan salaisuus halusin ennen kaikkea nähdä, miten hän lukee Raamattua. Vaikka hän on eksegetiikan tohtori, hän ei tulkitse Raamattua eksegeettisesti: hän ei välitä siitä, mitä apostolit ja profeetat ovat tarkoittaneet Raamattua kirjoittaessaan tai kenelle he sanansa osoittivat. Sen sijaan hän kysyy: Missä Jeesus on tässä kohtaa Raamattua? Mitä Jumala sanoo tässä kohdassa meille tänään? Mieleen tulee tapa, jolla apostoli Paavali selittää Tooraa. Ja selkeästi toteutuu Wallendorffin itsensä lausuma periaate.
Ylpeys on monen raamatunlukijan kompastuskivi, joka vaanii ihmistä kahtaalta: kritiikittömässä lukemisessa, ja Raamatun yläpuolelle asettumisessa. Ensimmäisestä näistä Wallendorff varoitti toistuvasti: ”Olemme hyvin taipuvaisia siihen, että kun joku alkaa selittää meille asiaa, jonka omasta mielestämme ymmär­rämme paremmin, alamme mielessämme puolustella omia lempiajatuksiamme, niin ettemme itse asiassa opi mitään uutta siitä, mitä meille juuri opetetaan.Ihminen, joka lukee Raamattua kritiikittömästi ja ”laiskasti”, löytää helposti vain omat ennakko-oletuksensa Jumalan Sanaan, ja lakkaa kuulemasta, mitä Jumala oikeasti siinä puhuu. Mutta kriittinen raamatunlukija taas saattaa helposti alkaa tuomitsemaan Raamatun tekstiä, eikä enää asetu sen itse tuomittavaksi. Tällöinkin ihminen lakkaa kuuntelemasta Jumalan ääntä, ja jättäytyy oman viisautensa varaan. Kuitenkin, Raamatun ainoa oikea paikka kristityn elämässä on hänen yläpuolellaan. Tässä nöyryydessä tahtoisin itsekin olla tohtori Wallendorfin kaltainen.
Per Wallendorff on meille esimerkkinä siitä, mitä on olla lähetystyöntekijä: Olla Kristuksen armahtama syntinen, joka rakastaa Vapahtajaansa ja nöyrästi kuulee Hänen sanaansa. Tällaisen ihmisen kautta Jeesus toimii ja kohtaa maailman hädän.




Per Wallendorffin teos Taivasten valtakunnan salaisuus on saatavissa Pala maailmalta -verkkokaupasta.


Lue lisää Wallendorffista Kylväjän nettisivuilta ja lähetysjohtaja Pekka Mäkipään pääkirjoituksesta Kylväjä-lehdessä.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Tietämättömyys aiheuttaa vaaraa odottaville äideille Bangladeshissa

Terveyshankkeen työntekijä Gones Murmu kertoo, minkälaisia ongelmia perinteiset synnytyskäytännöt aiheuttavat naisille Bangladeshin maaseudulla:

Kun kouluttamattomat, perinteiset kyläkätilöt, jotka ovat perineet työnsä useimmiten joltain sukulaiselta, auttavat synnytyksissä, monet naiset kuolevat synnytyksen aikana tai saavat suuria repeytymiä tai fistuloita. Tietämättömyyden takia he myös saattavat saada diabeteksen raskauden aikana tai syödä liian vähän raskauden aikana. 

Maaseudun naiset eivät yleensä tule raskaudenaikaisiin tarkistuksiin eivätkä hae tärkeitä rokotuksia itselleen. Maaseudulla on edelleen todella vaikea saada raskaudenaikaista hoitoa, noin 80 % hankealueen raskaana olevista naisista ei pääse tarkastuksiin raskauden aikana. Virallisesti koko maassa 58 % kaikista raskaana olevista naisista ei saa asiantuntevaa apua. Hankealueellamme meidän järjestömme on ainoa taho, joka tarjoaa tällaista hoitoa. Meidän lisäksemme valtiolla on joitakin paikkoja, mutta niiden taso on todella alhainen ja ne ovat niin harvassa, että monille matka sinne on liian pitkä. 

On tärkeää, että perhe on tehnyt suunnitelmat ennen synnytystä, jotta rahat riittävät matkoihin ja muihin kuluihin. On myös tärkeää, että veriryhmä tarkistetaan ja löydetään sopiva verenluovuttaja suvusta ennen synnytystä.

Raskaana olevia naisia neuvotaan synnyttämään turvallisessa yksikössä tai ainakin niin että paikalla olisi koulutettu synnytysavustaja. Tämä kaikki tehdään sen takia, että äidin ja lapsen henki säilyisi.

Myös sinä voit olla mukana tässä työssä antamalla joululahjan.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulu Jeesuksen asialla



Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg kirjoittaa joulunvietosta Israelissa:

Joulunviettoa Israelissa
Ei mennyt pitkään, kun olin oppinut, että joulu on pakanallinen juhla. Joulukuusi, lahjat sen juurella ja muiden skandinaavien tapa tanssia kuusen ympärillä olivat lähtöisin ja siirtymää hedelmällisyysrituaaleista. Joulusta ei puhuta mitään Raamatussa eikä se ole juhla, jota Jumala olisi käskenyt kansaansa viettää. Eikä Jeesus edes mitä ilmeisimmin syntynyt joulukuussa, vaan verollepano olisi keskitetty lehtimajanjuhlan aikoihin.


Oli mielenkiintoista perehtyä asioiden taustoihin ja tulla tietoiseksi siitä, miten kulttuuri ja tavat myös kristinuskon sisällä ovat hakeneet muotoaan. Oma kriittisyys länsimaisen ja suomalaisen joulun materiaan keskittymistä kohtaan sai kaikupohjaa oleelliseen
ytimeen keskittymisen prosessissa. Israelissa viettämäni kahden päivän kompakti joulun juhlinta, joka ei ympäröivässä yhteiskunnassa näkynyt mitenkään, on yksi mieleen painuvimmista jouluistani.


Paimenten kedon kappeli Betlehemissä
Saksan Evankelinen Kirkko (Evangelishe Kirche in Deutschland, EKD), joka on 20 itsenäisen saksalaisen protestanttisen kirkon yhteenliittymä, on jokin aika sitten antanut virallisen julkilausuman, jossa irtisanoudutaan juutalaisten evankelioinnista ja lähetystyöstä heidän keskuudessaan. Taustalla on ymmärrettävää katumusta historiasta ja perusteltua tarvetta tarkentaa asenne ja tavat, joilla työtä tehdään. Heidän johtopäätöksensä on kuitenkin surullisen järkyttävä: juutalaisille ei heidän mukaan tarvitse jakaa evankeliumia, koska juutalaisen kansan jäseninä he ovat Jumalan
pelastuksesta osallisia, ilman Jeesusta.


Kovan mankelin läpikäyneen joulun vieton mielenkiintoinen ulottuvuus Israelissa oli, että se kiinnosti juutalaisia aivan suunnattomasti. Monissa kirkoissa järjestettiin erityisiä jouluhartauksia, jotka keräsivät tuhansia juutalaisia. Oleellista olivat tunnelmaa luovat elementit: joulukuusi koko komeudessaan, kynttilät ja klassiset kristilliset
joululaulut. Jo pari päivää aiemmin lukuisat ihmiset soittivat varatakseen paikan kirkossa. Suurin osa lähti liikkeelle ”vain” uteliaisuudesta uutta ja erikoista kohtaan.  Yleensä ja ymmärrettävästi juutalaisilla on vastenmielisyyttä ja jopa vihaa
Jouluna kirkot täyttyvät juutalaisista.
kirkkoa ja kristinuskoa kohtaan. Lähetystyöhön suhtaudutaan kielteisesti käännyttämisenä. Jouluna tapahtuu jokaisen kristityn unelma: kirkko täyttyy ääriään myöten vapaaehtoisesti paikalle tulleista, jotka haluavat nimenomaan kuulla mistä on kyse.


Olen kuullut täpötäydessä kirkossa tonttulakki päässä pidetyn joulusaarnan, jossa hepreaksi nivottiin messiasennustukset Luukkaan kertomukseen Jeesuksen syntymästä. Omaksi
jouluevankeliumikseni kiteytyi anglo-amerikkalaisten kristillisten joululaulujen joukossa hepreaksi laulamamme messiaanisissa seurakunnissa suosittu laulu.  Tämä lyhyt laulu tiivistetysti kiteytti niin joulun kuin koko kirkon sanoman: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Joh. 3:16