maanantai 11. huhtikuuta 2016

Sodan varjossa Odessassa jo kolmatta vuotta



Olimme juuri palanneet alkuvuodesta 2014 Suomesta Odessaan, kun tilanne Kiovassa alkoi kärjistyä. Pian Kiovan tapahtumien jälkeen alkoi tapahtua Krimillä ja Itä-Ukrainassa, jossa leimahti taisteluita. Levottomuudet levisivät taistelualueen ulkopuolellekin ja kaupunkien ulkopuolelle perustettiin tarkistuspisteitä. Sodan laajenemista nopeastikin pelättiin. Lähelle osui kohta kaksi vuotta sitten 2.5.2014 tapahtunut Odessan tragedia, jossa kuoli traagisesti yhden päivän aikana yhteensä yli neljäkymmentä ihmistä päivän katuyhteenotoissa ja illan rakennuspalossa. Tapahtumista on sivustakatsojan kuvaamia kuvia:

Kyseisenä perjantai-iltana vietimme Jews for Jesus -sapattia, jonka jälkeen alkoi selvitä mitä kauheaa oli tapahtunut ja tapahtumassa. Yhden seurakuntalaisen mies lähti paikan päälle auttamaan loukkaantuneita, mutta loukkaantui myös itse kiven osuttua hänen päähänsä. Tapahtuman jälkeen kaikki odessalaiset olivat hyvin järkyttyneitä siitä, miten oikein on mahdollista, että aina rauhallisessa, kansainvälisessä kaupungissa, voi tapahtua yhtäkkiä sellainen tragedia. Ihmiset olivat järkyttyneitä, mutta monet myös täynnä vihaa toista osapuolta kohtaan. Monenlaisia huhuja ja väärää informaatiota oli liikkeellä, ja niin jopa seurakunnan sisällä oli vahvoja mielipiteitä molempiin suuntiin. Postivirkailija sanoi, että pelottaa jäädä ja pelottaa lähteä. Öisin sytytettiin joitakin autoja tuleen, mutta pian tilanne Odessasssa onneksi rauhoittui. Samaa ei voi valitettavasti sanoa Itä-Ukrainan osalta.

Suuri määrä ihmisiä joutui muuttamaan pois Itä-Ukrainan taistelualueilta. Se näkyi myös Odessan katukuvassa. Katuevankelioinnissa tulikin vastaan alueelta pois lähtemään joutuneita ihmisiä. Eräs nuori mies oli vihaa täynnä ja sanoi haluavansa tehdä kadulla kulkeville ihmisille samoin, kuin mitä hänen perheelleen oli tapahtunut. Hänen vanhempansa olivat kuolleet pommituksessa. Keskustelimme Jeesuksesta ja hänen vihansa hieman lauhtui. Lahjoitin hänellä Gideonien Uuden Testamentin, ja hän tuli sinä viikonloppuna seurakuntaankin. Luterilainen seurakunta vieraili eräässä läheisessä pakolaiskeskuksessa. Syksyllä kouluun tuli monia taistelualueilta pois muuttamaan joutuneiden perheiden lapsia. Moni perhe pelkäsi jälkikasvunsa puolesta, että tulee kutsu armeijaan. Taisteluissahan on kuollut kahden vuoden aikana paljon ihmisiä, joten pelko oli todellinen. Yksi nuori seurakuntalainen onkin saanut kutsun armeijaan.

Sota-uutisia on tullut jatkuvasti jo yli kaksi vuotta, joten moni on jo alkanut turtumaan niihin. Moni paikallinen on myös hyvin skeptinen sen suhteen, että ratkaisu ylipäänsä löytyisi tilanteen rauhoittamiseksi. Sopimuksista huolimatta taisteluita edelleen käydään. Katukuvassa näkyy usein katuevankeliointia tehdessämme rintamalta palanneita tai palaamassa olevia sotilaita. Sodankäynti on romahduttanut talouden ja vaikuttaa pahiten juuri kaikkein köyhimpiin. Moni on vailla työtä ja jopa asunnoton. Paikallisten palkat ovat hyvin pienet. Ulko-oveen oli juuri ilmestynyt työpaikkamainos; etsitään kaupan kassalle työntekijää, palkka 4000 hryvnaa kuukaudessa (135 eur).

Puolitoista miljoonaa ihmistä on joutunut muuttamaan pois kodeistaan! Heistä suurin osa on maan sisäisiä pakolaisia. Myös juutalaisia on muuttanut pois maasta aikaisempaa enemmän. Taisteluissa on kuollut 9000 ihmistä ja loukkaantunut 20 000. www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ukrainassa-kaksi-kuollut-venaja-kiisti-jalleen-sotilastiedot/5810280

Unicefin mukaan Ukrainan konfliktista kärsii yli puoli miljoonaa lasta ja 200 000 lasta on joutunut maan sisäisiksi pakolaisiksi. www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/unicef-ukrainan-konfliktista-karsii-yli-puoli-miljoonaa-lasta/5746474

Edelleen on ajankohtainen Jews for Jesus -sapattitilaisuudessa 2.5.2014 lukemani Raamatun-kohta (kun en vielä tiennyt, mitä kaupungilla oli juuri tapahtumassa):
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! (Matt 6:26)
Ja sanoin: Olemme todella tänäänkin Jumalan kämmenellä riippumatta siitä mitä ympärillämme on.

Muistattehan rukouksin tätä maata ja tämän maan asukkaita!

Odessan terveisin,
Liedenpohjan perhe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)