torstai 16. kesäkuuta 2016

Liisa Kingman puhe lähetiksisiunaamistilaisuudessa 1968



Sunnuntaina 19.6. siunataan Lähetyksen kesäpäivillä seitsemän uutta lähetystyöntekijää. He liittyvät uusimpina lenkkeinä Kylväjän lähettien yli 40-vuotiseen ketjuun. Aika on muuttunut, mutta monet lähtemiseen liittyvät kysymykset, ilot ja surut ovat edelleen samoja kuin vuonna 1968, jolloin Kylväjän ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät kielikouluun Englantiin. Yksi heistä oli Liisa Kingma.

Lähtijän sana lähetiksisiunaamistilaisuudessa 30.6.1968 Lahdessa

Liisa Kingma ja Ritva Olkkola-Pääkkönen Bristollissa joulukuussa 1966

Sana, joka minulla tilaisuuteen on, ei ensi kuulemalta ole kovinkaan rohkaiseva tai lohduttava. Se on kuitenkin Herran sana ja sellaisena varteen otettava. Sain sen pari viikkoa sitten painiskellessani Herran edessä lähtööni liittyviä asioita ajatellen.

Sanan sai kerran Hesekiel Herran kutsuessa häntä profeetan tehtävään. Hes. 2:6-8.
”Mutta sinä ihmislapsi, älä pelkää heitä, äläkä pelkää heidän sanojansa, vaikka edessäsi on ohdakkeita ja orjantappuroita ja sinä asut skorpionien seassa; älä pelkää heidän sanojansa äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku. Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat. Mutta sinä ihmislapsi, kuule, mitä minä sinulle sanon. Älä ole uppiniskainen, niin kuin uppiniskainen suku on. Avaa suusi ja syö, mitä minä sinulle annan.”

Tämän jälkeen profeetta sai syödäksensä Herran sanat.

Herra ei kaunistellut profeetan edessä olevaa tietä kutsuessaan hänet työhönsä. Eikä hän kaunistele tänäkään päivänä kutsuessaan työntekijöitään, myös lähettejään muihin maihin.

Edessämme on repiviä orjantappuroita, pistäviä ohdakkeita, purevia skorpioneja varmasti aivan kirjaimellisesti. Niitä on myös kuvaannollisesti: ulkonaisesti ja sisäisesti raastavia ahdistuksia, vaikeuksia, kärsimyksiäkin. Millaisia ne käytännössä ovat, on turha kuvitella; aikanaan, ehkä piankin saamme ne kokea. Tulemme kohtaamaan uppiniskaisia, kovakorvaisia ihmisiä, jotka eivät halua kuunnella meitä. Mutta eihän tämä kaikki ole mitenkään outoa. Samat asiat kohtaavat jokaista Jumalan valtakunnan työntekijää myös täällä kotimaassa. Ei lähetyssaarnaajaa siksi tarvitse surkutella. Herra ei kuitenkaan pelkää lähettää meitä näitten ohdakkeitten ja uppiniskaisten keskelle. Hän tuntee täkäläiset olosuhteet, tuntee työkenttämme tilanteet ja tuntee meidät, lähettinsä, savensa, josta hän on muovaamassa mieleistään astiaa.

Edessä oleva orjantappuratie ei ole kuitenkaan koko kuva. Omamme ja omistamamme on Jeesuksen lupaus lähetyskäskyn yhteydessä: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis… Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Ei ole vain ohdakkeita tai pistäviä skorpioneja vaan Jeesus itse kanssamme niissä ja niiden keskellä. Ei ole vain uppiniskaisia, kuurokorvaisia ihmisiä vaan Jeesuksen kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kaikkivallassaan hän voi taivuttaa uppiniskaisen ja avata kuurot korvat kuulemaan Jumalan sanaa.
Sana teille rukoilevat Jumalan lapset. Teistä riippuu, tukehdummeko ohdakkeisiin ja raatelevatko orjantappurat meitä vai saako Herra Jeesus voiton tilanteessa. Teidän rukouksistanne ja meidän riippuu, miten omaisemme kestävät lähdön.

Meidän lähtömme ja työhön pääsymme ei ole uhri meille. Olemme vain kulkemassa Jumalan viitoittamaa tietä, jolla saamme olla hänen siunaaminaan. Lähtömme ei ole uhri teillekään, melko vieraille, joskin Herrassa tutuille. Uhrin antajina ovat vanhempamme, jotka ovat kasvattaneet meidät, kouluttaneet ja varmaan unelmansa uneksineet tulevaisuudestamme. Nyt olemme heille inhimillisesti hyödyttömiä, ei meistä ole heille turvaa, olemme kaukana ja he ovat huolissaan meistä. Nämä todelliset uhrin antajat tarvitsevat erityistä Jumalan läsnäoloa ja kantavaa voimaa. Olkoon tämä tilaisuus ei vain meidän juhlamme vaan vanhempiemme juhla ja tämän tilaisuuden muisto jälkeen päin kehotus esirukoukseen lähetyssaarnaajien vanhempien puolesta.

Perimmäisen uhrin antaja on kuitenkin Jeesus Kristus itse, Jumalan Poika, joka jätti taivaan kunnian ja kirkkauden, tuli ihmiseksi, kärsi häväistyksen ja pilkan, häpeällisen kuoleman meidänkin tähtemme. Hän antoi uhrin lähetystyöhön lähtijän edestä, hänen vanhempiensa ja omaistensa edestä, rukoilevan lähettäjäjoukon edestä, kaikkien näillä päivillä olevien edestä ja niitten edestä, joitten keskelle meitä ollaan lähettämässä. Hänelle, Uhrikaritsalle olkoon kiitos ja kunnia tänäkin päivänä ja Hänen verensä saakoon meidän ylistyksemme. Kun Hän on kanssamme, olemme valmiit kohtaamaan ohdakkeiset tiet ja pistävät ahdistukset. Kun Hän on kanssamme, me uppiniskaiset taivumme ja luotamme Häneen toistenkin uppiniskaisten kohdalla. Hän itse sanoo jokaisen orjantappuran ja ohdakkeen kohdalla ”älä pelkää” ja uppiniskaisen luona ”älä arkaile” niin kuin oli tässä Hesekielin tapauksessa.

”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi” – tämä on Herran sana sinulle ja minullekin.

Liisa Kingma



Matkaan siunattavina 30.6.1968 vas. Liisa Jakkula (nyk. Kingma), Ritva Juutilainen, Marjatta Kyyhkynen, Ritva Olkkola (Olkkola-Pääkkönen). Siunaamassa mm. Juhani Lindgren ja Raimo Mäkelä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)