maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tuoksuja, leipää ja Elämän Leipää - Pakolaistyön kuulumisia Ateenasta

Pakolaistyötä Ateenassa tekevä Liisa Puhalainen kirjoittaa:

Historiankirjoissakin muisteltaneen tätä kansainvaellusten aikaa, jonka polttopisteessä olemme saaneet elää. Tragedian iloisena kääntöpuolena sitä muistellaan varmasti myös monen kansan kirkkohistoriassa!

Reilut 55.000 lähinnä Syyriasta, Afganistanista ja Irakista tullutta turvapaikanhakijaa jäi jumiin Kreikkaan 3-4 kuukautta sitten, 40% heistä lapsia. Meistä tunnin matkan sisässä heistä on nyt noin 15.000, joten tunkua on keskuksellamme taas riittänyt, eikä todellakaan tarvitse enää väkeä käydä houkuttelemassa aitovieriltä. Tosin puistoissa ja junissa muutenkin liikkuessa tulee kyllä edelleen pakolaisia kohdattua ja annettua osoitteita keskuksellemme.


Turkin ja EU:n välisen palautussopimuksenkin jälkeiset noin 8.000 uutta tulijaa ovat nyt vankilamaisissa olosuhteissa piikkilankojen sisällä lähinnä Lesvoksen saarella. Ongelma on pyyhkäisty pois turistien silmistä ja rannat siivottu. Joitain satoja on palautettu takaisin Turkkiin. Pakolaisten ahdinko on kuitenkin yhtä todellinen kuin ennenkin. Useat avustusjärjestöt ovat vetäytyneet protestina leirien pidätyskeskuksiksi muuttumiselle ja vain neljännes EU:n lupaamista lisävoimista turvapaikkakäsittelyyn on saapunut. Turistikauden alku on lisännyt paineita myös Ateenassa siivota pakolaiset sivummalle, ja muutaman tuhannen hengen satamassa olevan telttakylän väkeä siirretään nyt muualle varastorakennuksiin ja armeijan pystyttämiin suojiin. Niissä toimintaa pyörittää nyt mm. laivaston sotilaat, mutta avoimuutta on myös kansalaisjärjestöjen kädenojennuksille. Moni tulijoista osaa olla pienestäkin kiitollinen, ei sentään ole sotaa. Vapaaehtoisia yksityisiä ja järjestöjen auttajia on vielä onneksi monin paikoin vähintään palloa potkimassa lasten kanssa, ja Kreikan hallituskin ilmeisesti koettaa tehdä parhaansa talousahdingossaan.

Hamid - kallisarvoinen


Kaikkeen jo matkalla koettuun nähden pakolaisten elinolosuhteet eivät kuitenkaan ole se kaikkein pahin asia, vaan täydellinen epätietoisuus tulevasta, johon viisainkaan YK:n viranomainen ei osaa antaa valoa. Pakolaiset on kaukaa helppo nähdä massana, mutta jokainen on kallisarvoinen, jokaisen tarina on tärkeä. Viimein väki alkaa uskoa, että raja ei enää aukea, ja koska esim. afgaanit eivät ole oikeutettuja pakolaisten siirto-ohjelmiin, turvapaikkaa on haettava Kreikasta, oli täällä sitten työtä tai ei. Kun tulijat sitten näkevät paikallisetkin köyhät kerjäämässä, puistossa vasta kohdatun Hamidin masentavat tulevaisuudennäkymät ymmärtää: ”Nyt minun pitäisi sitten valita, kuolenko sodassa kotimaassa vai Kreikassa nälkään.”

Hamid näytti meille ympäri ruumistaan olevia pihdeillä tehtyjä kidutusjälkiä, huokaili lumihangessa Turkin rajalla kylmyyteen kuolleen vauvansa kohtaloa ja pyyhki vaimonsa ahdistuksen kyyneleitä. He eivät voi ostaa 3-vuotiaalleen puiston laidalta edes yhtä mansikkaa, eikä pieni voi asiaa ymmärtää, kun maha murisee. Rahat oli laskettu nipin napin riittämään Eurooppaan tuloon asti talon, peltojen ja 30 lehmän myynnillä. Hamid oli kotikylässään taistellut aktiivisesti ääriryhmiä vastaan, mutta halusi perheensä nyt turvaan, etenkin kun perheenjäseniä oli jo ehtinyt haavoittua räjähteiden sirpaleista ja sukulaisia kuolla. Oli ilo saada kutsua perhe toimintaamme ja ilolla he ovat tulleet.

Tuoksuja, leipää ja Elämän Leipää


Pakolaisille ei valtion toimesta anneta rahaa, jonkinlaista ruokaa kyllä kolmasti päivässä, joten ei väki kauaksi teltoistaan ehdi, jonotus kattiloille tai huussiin tai sopivaan nyrkkipyykkipaikkaan vie tuntikausia päivässä. Naiset kertovatkin, etteivät he halua juoda, ettei vessahätä tulisi niin usein. Leirien oloja on kohennettu koko ajan, mutta alkuun suihkuista sai lähes poikkeuksetta vain kylmää vettä. Suloinen nuori pakolaisrouva Nadja onkin kysellyt keskuksellamme deodoranttia, koska mies aina moittii, että vaimo haisee! Kylväjän ja Raamattuopiston vierailulla auttamassa ollut nuoriso niitäkin meille toi, ja kyllä oli naisten riemu suuri tuosta yksinkertaisesta ja tuoksuvasta ilonaiheesta! Tarjotaksemme pitkän ja monipuolisen ilon päivän riemua laajemmalle menettämättä kykyämme tutustua ihmisiin yksilöinä, aloitimme suihkupäivänkin osalta nyt vuoroviikkosysteemin, ja voimme ottaa tuplamäärän perheitä. Haluamme nimittäin pitää ainakin muutaman kuukauden samat ihmiset, jotta ehdimme tutustua puolin ja toisin.
Lahjoitusten lisäksi toki itsekin järjestönä ostamme pakolaisille monenmoista alusvaatteista ompeluneuloihin ja vaipoista vauvanruokaan. Tarpeet ovat kuitenkin rajattomat, ja joudumme miettimään, mikä roolimme on. Leipää tarjoaa vielä usea, Elämän Leipää ei niin moni. Kuitenkin ihmisten tilanteessa on pakko auttaa myös aineellisesti. Lahjoitussaralla olemme henkilökohtaisena missiona viime aikoina puuhailleet myös lastenrattaiden parissa ja haalineetkin niitä kymmeniä tarvitseville nettipalstojen kautta. Kääntöpuolena nytkin on jonossa 37 perhettä, kun huhut kiertää, ja tarvitsevia ilmaantuu lisää. Etenkin nyt helteellä rattaat olisivat perheille iso helpotus.

Emme kuitenkaan ole jumalia, emmekä pysty eikä meidän ole tarkoituskaan vastata jokaisen tulijan kaikkiin tarpeisiin. Koetamme kääntää tulijan mahdollisen pettymyksen positiiviseen, esimerkiksi siitä, ettei meillä aina ole aina sopivia housuja tai kuivamuonaa siihen, mitä meillä yleensä on ”teetä, ilmainen Wi-Fi, tekemistä lapsille, puhdas vessa, lukemista, ihmisiä jotka ymmärtävät heitä, mahdollisuus esirukoukseen…” Kyllä väki kiitollinen niistäkin yleensä on, ja todella usein kuulemme ominkin korvin tämän: ”Kiitos rakkaudestanne, kun tulen tänne, sydämeni rauhoittuu ja huoleni unohtuvat. Jumala teitä siunatkoon.”

Liekki leviää

Vuosia olemme järjestönä rukoilleet, että yhä useampi Kreikan seurakunta heräisi tavoittamaan ”muukalaisia” ja nyt se on alkanut toteutua toden teolla pakolaisten levittyä leireille läpi maan. Järjestömme kreikkalainen johtaja, Nikos-pastori, on saanut ahkerasti kiertää seurakuntia rohkaisemassa ja ideoimassa meidän jo pidempään tuntemien toimintatapojen ja materiaalien pariin. Pohjoisten seurakuntien aktiivit ovat tarjonneet leireissä paitsi tuhansia aterioita, mm. kännykänlataustelttoja, joissa tarjolla on ollut kortteja, jotka ohjaavat erikielisten kristillisten internet- ja radiomateriaalien pariin. Yhä useammat ovat alkaneet majoittaa pakolaisia myös yksityiskodeissa. Toukokuussa Tessalonikan alueen evankeliset seurakunnat potkaisivat käyntiin meidän Auttavat Kädet -järjestön tyylisen toiminnan alueella, koska yleisillä leireillä Hyvän Sanoman jakaminen on enenevässä määrin hankalaa, ja on siten nähty tarve alkaa hakemaan pakolaisia seurakuntien tiloihin. Eräs irakilainen nainen saapuikin pohjoisemmassa kutsuttuna kirkkoon ja ylistyslaulujen aikana itki ja rukoili vuolaasti liikutuksesta: ”Jumala toi meidät helvetistä enkelien keskelle!” Nämä tarinat rohkaisevat muitakin uusiin avauksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)