sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Arjen anteeksiantoa



Mikkelin ja Kuopion hiippakuntien aluekoordinaattori Hanna Räsänen kirjoittaa pyhäpäivän teemasta:

Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan
rakkaus peittää paljotkin rikkomukset. Sananl. 10:12

Tutkimuksen tekijä soittaa. Hän haluaa tiedustella, mitkä uutiset viimeisen kahden viikon ajalta ovat jääneet mieleeni. Ryhdyn miettimään, muistanko enemmän uutisia vihasta vai rakkaudesta.

Ensimmäinen pulma on aika. Se mitä muistan, ei tottele aikarajoja. Muistan jotain, koska sillä on ollut minulle merkitystä. Jo varhain koettu voi olla mielessä kuin eilinen päivä.

Toiseksi arvelen, että parhaiten muistan sellaista, jota olen ollut paikalla todistamassa. Siitä ei vain ole koskaan kirjoitettu uutista. Mutta ei tässä vielä kaikki.

En halua muistella uutisia vihasta tai rakkaudesta. Kiinnostavinta on kuulla, kuinka rakkaus voittaa vihan.

Hiljaisessa keittiössä istuu kaksi toisiinsa pettynyttä ihmistä. Armollinen aika tekee tarkasti työtään seinäkellon viisarin tahdissa. Vain hetkeä aiemmin ilma on ollut sakeanaan syytöksiä ja oikeutta vihaan. Puoliso nousee, tulee toisen luo, sipaisee olkapäätä ja pyytää anteeksi. Samassa kaikki on toisin. Tapahtumat näyttäytyvät uudessa valossa, on kevyt olo. Taivaallista!

”Näitä riitoja tulee niin usein, että ei niitä kaikkia jaksaisi selvittää”, totesi ekaluokkalainen, kun isoveljen kanssa oli jälleen nujakoitu. Vain hetkeä aiemmin vihastuminen oli käsitelty: keskusteltu tapahtumien kulku, tunnistettu, mikä meni vääri, pyydetty anteeksi ja mietitty, mitä seuraavalla kerralla voisi kiukun tullen tehdä. Lapsen havainto on realistinen. Tästä koulusta ei ole luvassa lomaa ja päästötodistusta ei tule. Silti harjoittelu kannattaa. Tulokset voivat vielä joku päivä yllättää.

Eteläkarjalaisen seurakuntatalon takapöydässä istuu hiljainen mies, kaukaa tullut. Kantaväestöön kuuluva ikätoveri istuu miehen viereen, hymyilee ja alkaa etsiä yhteistä kieltä. Mies näyttää kuvia tuliaseen rei’ittämästä kodistaan. Miehen veli on luvannut tappaa hänet, jos mies palaa maahansa. ”Mutta ei tämä mitään, kun minulla on Jeesus. Minä rakastan Jeesusta ja minä rakastan heitä”, sanoo pakomatkallaan kristityksi tullut mies, olemuksessaan merkillinen hehku. 

Jumala ei vaadi meiltä rakkautta, sillä hän tietää, että meillä ei sitä ole. Sitä vastoin jokaisena hetkenä Hän kutsuu meidät myöntämään tosiasiat Hänen ja toistemme edessä. Silloin, ja vain silloin, saamme nähdä, että arkiset tapahtumat ovat Jumalan anteeksiantamuksen ja armon näyttämö. Ihminen voi vain ihmetellä ja ottaa vastaan vallitseviin oloihin annetun uuden, rakkaudellisen näkökulman.

Hinta tästä on hirveä, mutta suurin uutinen on, että se on jo maksettu. Vihan voittava rakkaus on toimintavalmiina jokaisen ihmisen jokaisena hetkenä Jeesuksen Kristuksen ristin sovitustyön tähden. Ylösnoussut Vapahtajamme on pelastanut meidät vihan ja pimeyden alta oman todellisuutensa vaikutuspiiriin.

Tämä taivaallinen tosiasia etsii paikkaansa tavallisen elämämme keskellä. Sinne löydettyään Jumalan armo ei jää toimettomaksi, vaan tekee meistä Kristuksen rakkauden todistajia omassa arjessamme.

Joten silmät ja sydän auki! On sitten mitä kertoa, kun puhelin soi.

Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Ef. 4:32

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)