maanantai 14. marraskuuta 2016

Yhtä juhlaa

Kylväjän Mongolian-lähetti Mika Laiho kirjoittaa viimeaikaisista juhlista Mongoliassa:
 

Yhtä juhlaa oli taannoin Kylväjän kesäpäivien tunnuksena. Täällä Mongoliassa vietimme
lokakuussa Kylväjän paikallisen rekisteröinnin 15-vuotisjuhlia Ulaanbaatarissa, ja ensi viikolla vielä
jatkamme Arhangain läänissä. Olemme rekisteröityneet avustus- ja kehitysyhteistyöjärjestönä.
Tässä juhlahumun huumassa olemme myös selvittäneet olisiko meidän mahdollista saada luvat
myös seurakuntien tukemiseen, asia on edelleen työn alla. Niin tai näin, yhteiset juhlat ovat täällä
todella tärkeitä!


Päätapahtumaan olimme kutsuneet ystäviä ja yhteistyökumppaneita vuosien varrelta. Oli todella
mukava tavata monia tuttuja vuosien varrelta, hienoa kun olivat päässeet juhliimme. Ohjelma oli
suunniteltu ruokailun lomaan. Mielenkiintoinen oli mm. kuurojen tanssiesitys. Omalle ja kotimaan
toimiston vieraidemme Tanelin ja Rowanin osalle tuli juhlapuheiden pito ja parhaiden
työntekijöiden palkitseminen. Oman puheeni pidinkin mongoliksi kaiketi ainoa ulkomaalaisena,
enkä ollut sitä mitenkään sana sanasta harjoitellut. Vähän jännitti, mutta siitä selvittiin!
 

Samalla muisteltiin mitä on vuosien varrella tullut tehtyä. Suomalaisia lyhyt- ja pitkäaikaisia
työntekijöitä on kentällä ollut yli 20 henkeä, pikkuruinen toimisto on kasvanut 15 kansallisen
työyhteisöksi plus me lähetit päälle. Hankkeita on ollut monenlaisia, usein pääosassa on ollut
ihmisten työllistyminen tavalla tai toisella. Tällä hetkellä päätoimialamme on vammaistyö
Arhangain maakunnassa ja kuurojen parissa Ulaanbaatarissa. Etenkin Arhangaissa on edistys
hyvinkin silminnähtävää ja vastuu on siirtynyt tai siirtymässä paljolti paikallisiin käsiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)