torstai 19. tammikuuta 2017

Sinkkuna lähetystyöhön?



Tänäkin keväänä lähetyskurssimainoksia nähdessään moni kipuilee suurien kysymysten kanssa. Lähetyskutsu polttelee, mutta yksin lähtemiseen liittyy paljon kysymyksiä. Mitä vastaavat yksin lähetystyöhön lähteneet?



Sinkkuna lähetystyöhön, naimattomana lähetystyöhön, perheettömänä lähetystyöhön… jo asian nimeäminen on vaikeaa. Sana ’sinkku’ herättää joissakin ajatuksen television Sinkkuelämää-sarjan irtosuhteista ja bilettämisestä. Toisille ’sinkku’ on neutraali sana, joka tarkoittaa henkilöä, joka ei ole löytänyt puolisoa tai seurustelukumppania. ’Naimattomuus’ voi olla joidenkin mielestä asiallisen virallinen käsite, joistakin se kuulostaa vanhanaikaiselta, äärimmillään jopa luostarielämältä tai totaaliselta seksuaalisuuden kieltämiseltä. Yksi vastanneista kommentoi:

Naimaton ärsyttää siksi, ettei identiteettini rakennu sen pohjalle enkä kuvaa itseäni sen kautta mitä EN ole, vaan mitä olen. Vaikka koen vahvasti, että minulla on lähetyskutsu, lähetystyö on minulle myös työ ja missään muussa työssä koskaan minun henkilökohtaiset asiani eivät ole olleet ikään kuin yhteistä omaisuutta. Terminologia ärsyttääkin ehkä siksi, että miksi siinä nyt pitäisi mitään sanaa käyttää, enkö voi olla vain ’lähetti’? Toki "yksin" eläminen liittyy identiteettiini, mutta ensisijaisesti olen paljon muuta.

’Vanhoistapiioista’ tuskin enää puhutaan, ’poikamiehistä’ silloin tällöin. ’Perheetön’ puolestaan voi herättää kapinan: useimmilla yksin lähetystyöhön lähtevillä on kuitenkin lapsuudenperhe, vanhemmat, sisaruksia ja sisarusten lapsia, joihin voi olla hyvinkin tiiviit välit. ’Yksin lähetystyöhön lähtevä’ tai 'yksineläjä’ ovat haastateltujen suosikkikäsitteitä, mutta ne voivat olla myös harhaanjohtavia ilmaisuja. Kentällä en ole ollut yksin, vaan olen liittynyt monista maista tulleiden työntekijöiden joukkoon, johon on kuulunut yksin tulleita, pareja ja perheellisiä. En ole kokenut olevani yksineläjänä millään tavoin "friikki". Lisäksi heillä on takanaan lähettäjien tuki – eivät he yksin lähde. Yksin lähtevien joukossa on myös eronneita tai leskiä. Niin kotimaassa kuin kentälläkin ollessa olen tiennyt ja kokenut, että en selviä kaikista elämän asioista yksin ja siten olen tarvinnut apua ja neuvoja. Niitä olen myös saanut.

Jos jo naimattomana lähetystyöhön lähtemisen käsitteellistäminen on näin vaikeaa, miten vaikeaa käytäntö tai todellisuus voikaan olla? Monille lähetystyöhön lähtemisen esteenä on nimenomaan puolison puuttuminen. Olisi helpompaa lähteä, jos olisi rinnalla kumppani, jonka kanssa kohdata vieras kulttuuri ja lähtemisen vaiheet. Toisaalta perheen kanssa lähteminen tuo omat haasteensa ja kysymyksensä. Aviossa tai ei, molemmissa on hyvät ja vaikeat puolensa. Itse olen monesti kaihonnutkin, mutta tuhat kertaa useammin koin päässeeni paljon helpommalla, kun olin yksin. Ei huolta eikä vaivaa muista kotona yms.

Tänäkin keväänä lähetyskurssimainoksia nähdessään moni kipuilee ajatuksissaan. Lähetyskutsu polttelee, mutta yksin lähteminen pelottaa tai ahdistaa. Mielessä pyörii vaikeilta tuntuvia tunteita ja kysymyksiä: Mikä on Jumalan suunnitelma varalleni? Entä jos jään Suomeen, löytyykö puolisoa täältäkään? Tai jos löytyy, löytyykö sellaista, jolla myös olisi lähetyskutsu? Jos ei ole, kummanko valitsen? Mitä, jos elämä on yhtä etsintää? Hukkaanko elämäni etsimällä, jos Jumala onkin tarkoittanut minut elämään yksin? Jos voi ja pystyy luottamaan Jumalan johdatukseen omassa elämässään, asian ei pitäisi olla kynnyskysymys. Vastaava kynnyskysymys voisi olla hyvän työpaikan saaminen. Moni luopunut ja kentälle lähtenyt on saanut kokea, että kuuluisuutta tai muuta sellaista tulikin enemmän siinä Jumalan johtamalla tiellä, kommentoi yksin lähtenyt lähetti.

Monella kysymykset kuitenkin jatkuvat: Entä jos elämä jää elämättä ja Jumalan hyvä suunnitelma kohdalleni toteutumatta, jos en kuuntele kutsuani? Jumalakin tuntuu usein olevan hiljaa näiden kysymysten edessä. ”Herra, lähetä joku muukin!” on iso rukous monelle:

Herra, näet, miten kipeä tuo huuto voi olla!
Pieni kin-pääte kertoo niin paljon!
Tekisi mieli lähteä lähetystyöhön,
mutta yksin ei haluaisi, ei uskaltaisi.
Itsensä tuntien tietää, että se olisi vaikeaa,
siinä olisi paljon surua, kipua ja yksinäisiä tilanteita.
Vaikeita kysymyksiä, omia ja muiden,
ja vastauksia, joita ei ole,
ainakaan helppoja.
Herra, haluaisitko Sinä lähettää minut?
Vai lähetätkö jonkun muun?
Vai lähetätkö jonkun muunkin, minun kanssani?

Vuosien saatossa moni on kamppaillut samojen kysymysten kanssa. Jos yksin elävät naiset – useimmin naiset – eivät olisi lähteneet lähetystyöhön, kirjoitettaisiin tänä päivänä aivan toisen näköistä lähetyshistoriaa, josta puuttuisi monia oleellisia lukuja. Monet ihanat elämänvaiheet olisivat jääneet kokematta, jos olisin ollut naimisissa. Toki tilalla olisi varmasti sitten eri tavalla ihania elämänvaiheita. Mutta koen, että elämäni on ollut todellakin elämisen arvoista yksin. Vaikka yksin en olekaan ollut ja juuri siksi se on ollut mahtavaa: olen saanut tutustua ja jakaa elämääni ihanien ihmisten kanssa, sekä perheellisten että yksin elävien, kommentoi yksin lähtenyt lähetti ja toinen jatkaa: Kun Suomessa olin tuntenut olevani kulmikas palikka pyöreässä reiässä, niin lähetyskentällä vihdoinkin havaitsin, että ’on paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on’.

Moni yksin lähtenyt on kokenut Jumalan kutsun niin vahvaksi, ettei naimattomuus ole tullut esteeksi. Raamattu puhui lähtemisestä, kutsui työhön, siellä oli lupauksia avata ovet. Eivät ne liittyneet mitenkään siihen, lähtisinkö avioituneena vaiko yksin. Toisella lähetillä näky veti kentälle: Kun sitten Jumalan kutsu oikeasti tuli kohdalle, yksin lähteminen ei ollutkaan enää kynnyskysymys. Veto oli tarpeeksi kova ja näky jostakin elämää suuremmasta poltteli. Kolmas toteaa lähtemisensä olleen Jumalan päätös: Se ei ollut minun päätökseni. Jumala kutsui, en voinut olla lähtemättä. Jumalan antaman kutsun seuraamista lähetit pitävät tärkeänä: Jos on Jumalan kutsu, niin ei voi löytää rauhaa elämäänsä sen ulkopuolella, olipa puolisoa tai ei.

Mediassa usein korostetun tyytyväisyyden tavoittelun kyllästämiä ravistelee yksin lähteneen kokemus: Päätin laittaa olkapääni yhteisen ikeen alle kyselemättä sen kummemmin omaa asemaani tai osaani. En asettanut tyytyväisyyden saavuttamista tavoitteeksi.  Työvuoteni sisältävät paljon tyytyväisyyden täyttämiä päiviä, mutta myös haastavia ja vaikeita aikoja. "Velvollisuudentunto ei ole huonompi motiivi lähtemiselle, kuin joku muukaan" sanoi kerran kokenut esimieheni.

Yksin lähteneet ovat olleet pääosin tyytyväisiä päätökseensä lähteä. Sitä edeltänyttä pohdintaprosessia he pitävät kuitenkin tärkeänä. Olen tyytyväinen, että selvittelin naimattomuusasiaa, mahdollista rakastumista paikalliseen, adoptiota, palkkakysymyksiä, eroja suomalaisten lähetysjärjestöjen välillä ynnä muita asioita ennen kentälle lähtöä sekä kentällä alkuvaiheessa. Olen kiitollinen Jumalalle johdatuksesta. Niinä vuosina, jolloin etsin paikkaani, sain välttämätöntä työkokemusta ja jatko-opiskelin. Oli hyvä tuntea elämän realiteetteja Suomesta. Toinen lähetti päätti tietoisesti, ettei naimattomuus ole este kutsulle: Rukoilin puolisoa, mutta en halunnut puolison puutteen olevan esteenä kutsulleni. Uskoin Jeesuksen sanaan: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin annetaan sen ohessa”. Olen saanut kokea, että tämä lupaus on pitänyt kaikilta osin paikkansa.

Kipujakin on kuitenkin riittänyt: Helposti kokee itsensä jotenkin epäonnistuneeksi. En ole tarpeeksi viehättävä, rakastettava tai oma persoona on vääränlainen. Kentällä ollessa puolison kaipaus monesti vielä lisääntyi. Syitä taisi olla monia. Työnteon yksinäisyys, vaikeuksien keskellä keskustelukaverin puute, halu rakastaa ja olla rakastettu, kosketuksen tarve... Myös se kokemus, että en ole yhtä tärkeä kuin perheelliset, oli kentällä monesti vahva. Jotkut ovat kokeneet olevansa lähettiyhteisönä yhtä suurta perhettä, joillakin läheteillä on ollut kokemuksia siitä, miten yksin elävä jätetään ulkopuoliseksi. Asia jota toisinaan olen ajatellut ja myös itkenyt sen äärellä on Raamatun lupaus siitä, että jotka luopuvat, saavat monin verroin omaisia, lapsia jne. Sen lupauksen täyttymistä en ole osannut nähdä.
Jälkikäteen valintojen seuraukset välillä mietityttävät. On sitä miettinyt, menikö mahdollisuus saada lapsia sen takia, että lähti lähetystyöhön. Toisaalta Jeesus kutsuu seuraajiaan jättämään kaiken, toisaalta lapset ovat siunaus, pohtii yksin
lähtenyt lähetti ja jatkaa:
Kysymys siitä, olenko valmis lähtemään yksin ja miten lähtö mahdollisesti vaikuttaa mahdollisuuteen perustaa perhettä, oli yksi suurimmista kysymyksistä ennen "kyllä"-vastauksen antamista Jumalalle. Jumala kyllä myös voimallisesti vastasi tähän ja puhutteli siitä, että minun avioitumiseni ei ole niin tärkeä asia kuin toisten pelastuminen. Nykyään ajattelen, että asia ei ole niin mustavalkoinen. Entä jos olisinkin parempi Hänen palvelijansa puolison kanssa?

Paljon kipeitä kysymyksiä on silti edelleen ilmassa. Ne eivät liity suoraan naimattomuuteen, vaan ennemminkin siihen, miksi yksin lähteminen tuo niin helposti muutakin yksinäisyyttä mukanaan? Miksi ystävien löytäminen kentällä on usein vaikeaa? Toisaalta moni on kokenut ystävien löytymisen naimattomana elämisen rikkaudeksi. Moni asia riippuukin maasta ja kulttuurista. Vaikka aika kentällä oli osittain tähänastisen elämäni vaikeinta aikaa, se oli monessa asiassa myös rikkainta aikaa. Olen kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä, miten hän kasvatti minua noina vuosina. En usko, että samanlaista kasvua olisi tapahtunut Suomessa.

Joitakin Jumala on johdattanut niin, että he ovat löytäneet puolison kentällä ollessaan. Joillakin työalueilla se tuntuu mahdottomalta jo kulttuurierojen puolesta: Joskus ajattelin, että jos puoliso olisikin joku paikallinen. Se kaatui kuitenkin omaan mahdottomuuteensa jo ensimmäisen ajatuksen tasolla, koska lähtökohdat olisivat olleet niin erilaisia. Jotkut lähetit ovat kuitenkin menneet naimisiin paikallisen kanssa. Eräs heistä kommentoi:”Yksin on vaikeaa, mutta kyllä parisuhde ja perhe-elämä kahden toisilleen hyvin erilaisen kulttuurin odotusten puristuksessa vaatii paljon sopeutumista ja sen keskelläkin voi tuntea muukalaisuutta, vierautta ja yksinäisyyttä. Kun olet naimisissa vieraassa kulttuurissa, et voi työajan ulkopuolellakaan sulkea silmiäsi kulttuurin haasteilta. Esimerkiksi eroavaisuudet kommunikoinnissa, lastenkasvatuksessa, ajankäytössä ym. voivat olla uuvuttavia.



Toisaalta evankeliumin kannalta parisuhde on myös valtava mahdollisuus. Statuksen muutos ja lapset avaavat monia uusia ovia ja vähitellen paikallisten kunnioitus ja luottamus lisääntyvät. Puolison kanssa kontaktit paikallisiin avautuvat tavalla, joka ei olisi mahdollista muutoin. Koska puoliso tuntee kulttuurin, joudut näkemään ja kohtaamaan asioita, joita muuten länsimaalaisena et huomioisi. Hengellisen sodankäynnin suhteen puoliso on kullanarvoinen rukoustoveri. 


Lasten äitinä myös ymmärrän Paavalia, joka sanoi, että yksin on vapaampi palvelemaan. Perheellisenä mahdollisuus täysipainoisen työn tekemiseen on paljon rajatumpaa. Silti kiitän osastani, josta ei haasteita puutu, mutta se on todella rikasta, antoisaa ja evankeliumin kannalta myös hedelmällistä.

Sen varaan ei kuitenkaan voi laskea, että puoliso löytyisi kentältä, toisaalta ei voi olla myöskään varma siitä, että puoliso löytyy kotimaasta. Jumalan varaan voi kuitenkin laskea, vaikka ihmismieli sitä vastaan haraisikin, rohkaisee yksin lähtenyt lähetti. Muut naimattomina lähteneet rohkaisevat yksin lähtemistä miettiviä: Mielestäni tärkeintä on, että on itsellä rauha sen kanssa, että on lähdössä yksin kentälle. Sen rauhan voi antaa vain Jumala. Jos rauhaa ei ole, ehkä on aika odottaa, mitä Jumala haluaa tehdä elämässäsi. Yleensä omassa maassa vaikeiksi koetut asiat eivät helpota ulkomailla, päinvastoin.

Osa on päätynyt jäämään naimattomuuden vuoksi Suomeen. Kokenut lähetti ohjaakin: Jos naimattomuus on ongelma, se pitää ratkaista ennen lähetyskentälle lähtöä. Ei kannata lähteä lähetystyöhön etsimään puolisoa. Suomeen naimattomuuden vuoksi jääneiden kommentteja ei tässä jutussa vielä ole. Jos haluaisit kertoa oman tarinasi, lähetä viesti osoitteeseen outi.rajala@kylvaja.fi tai kommentoi tätä kirjoitusta.

Yksin lähteminen voi olla alusta asti myös aivan luonnollista eikä sitä tarvitse suuremmin kysellä. Ennemminkin niin, että muut tekevät asiasta vaikean: Se mikä on tehnyt asiasta ärsytystä herättävän, on se, miten aihe on tullut vastaan lähetystyöhön lähtiessä. Olen jossain määrin kokenut ihmisten kommenteissa, kysymyksissä ja asian käsittelyssä, että asian pitäisi olla vaikea. Tai jos joku asia asian käsittelyssä ärsyttää, niin heti vedetään johtopäätös, että asia on vaikea. Muiden on joskus vaikea ymmärtää, että asia on neutraali: En tarkoita, etten koskaan kokisi itseäni yksinäiseksi tai etten toivoisi joskus olevani naimisissa. Mutta suhtaudun asiaan aika rennosti. Olennainen asia suhtautumisessani on tietysti se, että itselleni lähetyskutsu on ollut aina ensisijainen suhteessa parisuhteeseen.

Naimattomuus ei tarkoita sukupuolettomuutta kentälläkään: Erään sattumuksen kautta päätin jo ennen kentälle lähtöä, että minusta ei tule ’sukupuoletonta’ lähettiä. Saan olla nainen, vaikka en olekaan vaimo tai äiti.

Olen kiitollinen Jumalalle myös siitä, että naimattomuus ei ole ollut minulle suuri kysymys. Olen pyytänyt Häntä johdattamaan, ja näin Hän on hyväksi nähnyt, päättää naimattomana pysynyt lähetti.

Paikallisten usein tungettelevatkin kysymykset ovat yksin lähteville tuttuja: Hyvin usein esiteltäessä kysytään, olenko naimisissa. Sitten tivataan syytä, miksi en ole. Miten voin elää yksin? Onhan kovin itsekästä elää yksin, vain itselleen. Enkö pelkää yksin suuressa talossani? Lisäkysymyksiä: kuka minut hoitaa vanhana, kuka minut perii? Miten sukuni jatkuu? Enkö aio edes adoptoida lasta? Kysymykset esitetään vakavissaan ja niihin pitäisi olla asiallinen vastaus suurenkin yleisön edessä. Toisaalta ulkomaalaisuus voi helpottaa tässäkin asiassa: Afrikkalaisille naimaton aikuinen on outo asia. Mutta ulkolaiset ovat muutenkin outoja: ovat valkeita, rikkaita, naisetkin ajavat autoa, pukeutuvat omalla tyylillään, viettävät omia juhliaan, matkustelevat.
Paikalliset voivat myös yrittää ratkaista ”ongelmaa” lähetin puolesta: Sain ehdotuksia sekä paikallisilta ystäviltäni että tutuilta sopivista puolisoehdokkaista. Erään naisen oli todella vaikea ottaa vastaan sitä, että en halunnut tavata miestä, jolle hän oli puhunut minusta ja näyttänyt kuvaanikin, samoin kuin tämän perheelle. Treffeille olisi pitänyt lähteä jo samana päivänä, kun asiasta kerrottiin minulle. Sopivan vakiovastauksen löytäminen helpottaa: Ensin vastasin jo kielikoulussa opetetulla lauseella: "Ei ole löytynyt sopivaa kumppania." Myöhemmin aloin vastata, että aion maanviljelijän vaimoksi ja niin kauan kuin olen kentällä, en voi sitä tehdä. Sillä jos avioituisin, en voisi olla työssä teidän kanssanne tai teidän hyväksenne. Iän karttuessa ei kysyttykään kuin välillä sitä, onko lapsia.

Paikallisten lisäksi lähetin naimattomuus pohdituttaa välillä myös lähettäjiä: Lähettäjien reaktio on lähinnä lohduttava. Onneksi sitä on vähän, koska tilanteet ovat jossain määrin kiusallisia. Reaktiot ovat myös ”hyviä puolia etsiviä", mikä on sinänsä ok. Tosin joskus, kun verrataan lapsiperheeseen ja sanotaan, että ainakin sinun on helpompi lähteä, tekisi mieli sanoa tiukasti takaisin. Ei siksi, että asia olisi kipeä, vaan siksi, että lähtemiseen liittyy joka tapauksessa paljon vaikeita asioita, riippumatta yksin tai perheen kanssa lähtemisestä.

Naimattomana ja naimisissa olevia lähtijöitä yhdistäviä kysymyksiä ovat muun muassa vanhenevista vanhemmista huolehtiminen sekä sukulaisten ja ystävien jääminen Suomeen. Mahdollisuudet jatkaa töitä Suomessa lähettivuosien jälkeen mietityttävät myös monia työelämän nopeasta muutosvauhdista tippumisen vuoksi. Nykyisin harva lähtee lähetystyöhön loppuiäkseen, vaikka toiveissa onkin löytää pitkäksi ajaksi lähetystyöhön sitoutuvia lähettejä.

Kaikkiin paikkoihin ei naimattomia, etenkään naisia, voi kulttuurisyistä ja turvallisuustilanteen vuoksi edes lähettää. Lähettämispäätöksiä tehtäessä varmistetaan, että kohde on sellainen, johon yksin lähtevä lähetti voi lähteä. Eikä lähettejä edes poikkeustapauksia lukuun ottamatta lähetetä yksin, vaan osaksi suomalaista tai kansainvälistä tiimiä, kertoo Kylväjän ulkomaisesta työstä vastaava Pentti Marttila. 

Näidenkin näkökulmien jälkeen olennainen kysymys saattaa olla jäljellä: Lähteäkö yksin vai jäädä kotimaahan? Tarpeeksi hyvä itsetuntemus voisi olla hyvä asia. Silloin ehkä suurimmilta hutilyönneiltä voisi välttyä. Jos epäröi lähtöä, niin voisiko kuitenkin yrittää edetä? Jospa Jumala laittaakin esteitä eteen prosessissa, jos ei ole tarkoitettu lähtemään kentälle. Tai jos on jo ehtinyt kentälle ja siellä sitten huomataankin, että ei ole oikein olla siellä, niin eihän siihen elämä lopu. Se saattaisi sitten olla vastaus kipuiluun ja sen jälkeen uusi ura aukenisi elämässä. Itse kun menin kentälle, niin annoin itselleni luvan tarvittaessa tulla "maitojunalla" kotiin. En tarvinnut kuitenkaan lippua sellaiseen junaan.

Ollaanpa yksin tai ei, meidän ei pitäisi olla riippuvaisia kenestäkään ihmisestä vaan Jumalasta, kiteyttää yksi pitkän tien naimattomuuskysymysten kanssa käynyt lähetti. 


Pyhä Jumala, Rakas Taivaallinen Isä.
Näet ne, jotka tänä päivänä kipuilevat
suuren kysymyksen kanssa:
lähteäkö lähetystyöhön ilman puolisoa?
Näet kaikki tämän kysymyksen taustalla olevat
muut kysymykset ja koko tunteiden kirjon.
Herra, vastaa näihin kysymyksiin!
Osoita tahtosi niin selvästi,
ettei siitä ole mitään epävarmuutta,
vain rauha ja varmuus siitä,
että joko jääminen tai lähteminen
on Sinun tahtosi.
Pyydetään, Herra,
että moni näiden kysymysten kanssa kamppaileva
löytäisi vastauksen kysymykseensä.
Kiitos, Taivaallinen Isä,
että sinä kuulet rukouksemme
ja vastaat niihin.


Jeesuksen nimessä,
aamen.


”Kun Suomessa olin tuntenut olevani kulmikas palikka 
pyöreässä reiässä, niin lähetyskentällä vihdoinkin havaitsin,
 että ’on paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on’",
 kommentoi yksin lähtenyt lähetti.

 

Outi Rajala, kuva Katri Rantala

 

Yksin lähteneitä lohduttaneita ja rohkaisseita raamatunkohtia:


- Mooseksen kutsuminen: 2.Moos. 3:4-5, 9-12, 4:1, 10-17
- Abrahamin kutsuminen: 1.Moos. 12:1-5
- Jes. 6:8 Jes. 42:6a
- Minä opetan sinua, sanoo Herra. Minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi. Ps. 32.8
- Herra, sinuun minä turvaan. Riennä avukseni. Minä luotan sinuun. Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Ps. 31
- Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle Matt.10:16, Luuk.10:3 Minä olen teidän kanssanne Matt.28:18-20
- Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi. Matt 10:24-25. Jeesuksen kävi huonosti, lähetinkään ei tarvitse parempaa odottaa. Tämä karisti epärealistiset ruusuiset odotukset.
- Luuk.14:26-33
- 1.Moos.12:3
- Room.10:9-15 


Lisätietoja lähetystyöhön lähtemisestä ja tulevan syksyn lähetyskurssista www.kylvaja.fi/rekry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)