sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kansainvälinen äidinkielen päivä



Kielityöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:



Kansainvälinen äidinkielen päivä on UNESCO:n määrittelemä juhlapäivä ja sitä vietetään vuosittain 21. helmikuuta. Toimistossamme sitä juhlittiin viime perjantaina 24.2. Pääasiana oli siis äidinkieli, meillä siellä työskentelevillä on yhteensä kahdeksan äidinkieltä, minä olin tällä kertaa ainoa suomenkielinen. Jokaisen äidinkielen edustaja kertoi jotain omasta kielestään, sekä esitti runon, laulun tai kertomuksen omalla kielellään. Yhteisenä kielenä oli englanti, jota käännettiin maan viralliselle kielelle. 

Usea oli valinnut esimerkiksi kielestään ns. ‘pienoisevankeliumin’, Joh 3.16, niin minäkin: -Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Useat korostivat, että äidinkieli on kaikkein rakkain kieli, niinpä sillä kerrotut asiat koskettavat eniten. 

Lopuksi söimme yhdessä juhla-aterian, joka huipentui teehen ja täytekakkuun, jonka päällykseen oli kirjoitettu äidinkieli noin 30 eri kielellä. Saimmepa lahjankin, mukin, jonka koristeena ovat nuo samat sanat.


Suomessa vietetään suomen kielen päivää 9.4. Mikael Agricolan päivänä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)