keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Leena Putkosen (os. Lehdon) muistokirjoitus


Leena Putkonen o.s. Lehto 29.8.1943 – 12.3.2017

Leena syntyi ja kasvoi Kauniaisten ja Espoon rajamailla. Jo nuorena hän hoiti perheen pientä huoltoasemaa ja kauppapuutarhan orvokkeja. Orvokit pysyivätkin hänen lempikukkinaan. Hän opiskeli Kauniaisten raamattuopistolla.

1970-luvun alussa Leena tuli Sysmään aloittamaan kehitysvammatyötä. Hän oli pontevasti juuri saanut systeemit toimimaan ja oli luonut hyvät suhteet kehitysvammaisiin ja heidän perheisiinsä, kun ystävä Helena Herlevi alkoi houkutella häntä Bangladeshiin. Vuoden 1976 lopussa Leena lähtikin kokeilemaan, miltä se tuntui. Hän oli kolme kuukautta vapaaehtoisena työntekijänä Helenan apuna.

Vajaan kahden vuoden kuluttua hän lähti varsinaisena lähettinä HEED-järjestön käsityöneuvojaksi, ja tämä pesti kesti kolmisen vuotta. Vuoden 1985 lopussa oli vuorossa Kylväjän aloittama kylien kehitysprosessi, mutta vuoden kuluttua Leenan osuuden katkaisi tylysti rintasyöpä, joka heitti hänet kotimaahan hoitoihin. Kuitenkin hän vielä palasi Bangladeshiin vähintään pari kertaa, kunnes vuoden 1991 alussa jäi lopullisesti Suomeen.

Terttu Toivonen toimi Leenan lähettäjärenkaan sihteerinä. Parin muun ystävän kanssa hän jopa kävi Bangladeshissa. Minäkin sain paljon uutta tietoa Bangladeshista. ”Mango-tango”; kypsiä hedelmiä poimittiin sateessa suoraan puista. Pääsiäisaamun jumalanpalvelus ulkona auringon noustessa. ”Taader djonneam traat hana koor”. Varmasti päin honkia, mutta tuollaisina muistan rukouksen sanat. (Aili-Maria korjasi ystävällisesti ”Tar dhonno naam…” = Ylistys Hänen nimelleen. Loppuosasta ei kuulemma saanut selvää!)

Jossakin välissä Leena kävi Heinolan kotiteollisuuskoulua kohentaakseen käsityötaitojaan. Täällä Suomessa Leena ehti niin moneen paikkaan ja tehtävään, että niitä on vaikea muistaa. Hän toimi nuorisotyöntekijän sijaisena Heinolan maaseurakunnassa, Sysmässä ja Raumalla, diakonin sijaisena Sysmässä ja myöhemmin Pieksämäellä.
 
Leenan 50-vuotisjuhla Raumalla
Pieksämäellä hän löysi Valde Putkosen ja elämänsä unelmakodin, jossa sai elää juuri sellaista elämää kuin oli kauan kaivannut. Lehmät olivat juuri lähteneet navetasta, ja Valde keskittyi metsänhoitoon. Pihalle Leena perusti laajan kasvimaan. Sen tuotteita sekä marjoja ja sieniä hän säilöi pakkaseen ja eteisen alla olevaan kellariin. Vanha maalaistalo oli aivan Leenan näköinen paikka. Suuressa tuvassa oli kangaspuut. Monenlaisia käsitöitä syntyi, ja lisäksi tulostimesta kauniita valokuvia. Valde remontoi pienen olohuoneen ja keittiön kauniiksi ja toimivaksi. Koti oli todella KOTI, jossa ystävätkin viihtyivät.
 
Loppuaikoina Valde toimi hyvin tiiviisti, motkottaen ja käytännön rakkaudella, Leenan omaishoitajana. Kolmekymmentä vuotta Leenan elimistö kävi sitkeää taistelua kimppuunsa käynyttä syöpää vastaan, joka välillä pitkään torkuttuaan salakavalasti ilmestyi milloin mihinkin osaan kehoa. Joulukuussa 2016 Leena joutui lopullisesti sairaalaan, ja sunnuntai-iltana 12.3. hän pääsi taivaan kotiin. Vielä edellisenä päivänä hän jutteli ja jaksoi ihailla veljentyttärensä kaunista kampausta. Viimeiset sanat olivat: ”Mä tahtoisin kahvia.” 
 
Valde menehtyi kolarissa 25.3. Molemmat siunattiin Pieksämäellä 1.4.2017.

Sysmässä oli seurakunnan piirissä monta Leenaa, ja siksi tuli käyttöön vanha lempinimi Lehdokki. Pieksämäelläkin sattui olemaan useampia Leenoja, ja siellä syntyi Putleena.
Missä tahansa Lehdokki olikin, hän valloitti suuren tilan ihmisten sydämissä. Hän pursui sydämellistä elämää. Hän virnisti ilkikurisesti, nauru helisi pitkänä ja runsaana. Hän kuunteli tehokkaasti. Hän sanoi mielipiteensä pontevasti ja suoraan. Hän määräili, hassutteli, laittoi (ja söi) herkullista ruokaa, hän toimi ja organisoi, vihastutti ja ihastutti.

Nyt hän on sen Vapahtajan luona, johon hän turvasi.


Ulla Virkkunen, yksi Leenan monista ystävistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)