lauantai 29. heinäkuuta 2017

Miksi lähdin lähetystyöhön?

Satu Poikosen puhe Lähetyksen kesäpäivien lauantain iltajuhlassa:

Jumala esitti parin ystäväni välityksellä kutsun, kun hän katsoi minun olevan valmis kutsun vastaanottamiseen. Sitä ennen minua valmisteltiin. Kerron seuraavaksi, miten tavallisesta raahelaisesta tytöstä tuli lähetystyöntekijä.

Noin 38 vuotta sitten minut kastettiin Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tuossa kirkon vieressä sijaitsevassa seurakuntakodin pienessä salissa. Mutta varsinainen prosessi alkoi, kun olin 3-vuotias. Silloin vanhempani veivät minut seurakunnan päiväkerhoon ja sille tiellä jäin. Päiväkerhossa sain oppia tuntemaan Jeesuksen lasten ystävänä.

Keskuskoulussa kävin ala-asteen. Siellä uskonnontunneilla opin syvemmin tuntemaan kristinuskoa.  Myös päivänavauksista moni asia jäi mieleen, joista on ollut hyötyä myöhemmässä vaiheessa. Ala-asteella sain ensikosketuksen myös lähetystyön. Toki päiväkerhossakin lähetyssihteeri kävi vierailulla, mutta varsinainen muistikuva alkaa kouluajalta. Minulla on vieläkin tallessa tuolta ajalta kopio lähettikirjeestä, jonka opettajamme jakoi meille oppilaille. Olimme muistaakseni opettajamme kanssa kirjoittaneet jonkun pienen kirjeen tälle lähettiperheellä.  Harmikseni en saanut enempää kirjeitä, mutta kiinnostus lähetystyötä kohtaan oli syttynyt.

Kun olin aloittanut koulunkäynnin, menin mukaan seurakunnan tyttökerhotoimintaan yhden päiväkerhosta tutun tytön kutsumana. Samoihin aikoihin lähdin mukaan partiotoimintaa, joka tapahtui tämän kirkon takana sijaitsevassa entisessä perunakellarissa. Osallistuin viikonloppuleireille ja lapsenuskoni kasvoi. Noin 10-vuotiaana löysin vanhempieni kirjahyllystä Raamatun, jota aloin sitten lukemaan. Rippikouluun mennessä olin päässyt 3. Mooseksen kirjaan.

Vuosi 1994 oli minulle merkittävä vuosi tätä hetkeä ajatellen. Silloin oli minun varsinainen etsikkoaika, joka sattui sopivasti yhteen rippikoulun kanssa. Rippileirillä tein henkilökohtaisen valinnan jatkaa Jeesuksen seuraajana, enkä ole katunut. Taivaan Isän huolenpidolla on ollut minulle suuri merkitys vaikeissa elämänvaiheissa. Seurakunnan nuorten illoissa vieraili välillä lähettejä maailmalta kertomassa työstään.

Jo lapsena olin auttavainen ja näin syrjittyjen lähimmäisten tarpeen tulla rakastetuksi. Mutta varsinaisesti uskoon tultuani minussa syttyi voimakas halu sitoutua Jumalan tahtoon. Kerroin tämän myös Jumalalle. Lupasin, että kaiken mitä teen, teen sen Hänelle”.

Jumala antaa jokaiselle meille taitoja ja innostaa kehittämään niitä. Niin kävi minunkin kohdallani. Opin vapaaehtoistyön kautta kohtaamaan päihdeongelmaisia ja heitä, joilla mieli on särkynyt ja jotka tarvitsevat tukea kuntoutumisessa. Samoihin aikoihin hankin kaksi ammattia: suurkeittiönkokin ja merkonomin. Siinä sivussa autoin ikääntyviä sukulaisia arjessa selviytymisessä. Lisäksi tuin vanhempiani heidän vaikeassa elämäntilanteessaan. Sitten tuli aika muuttaa Oulun seudulle aviomieheni työn vuoksi.

Oulun seudulla minut kutsuttiin emännäksi kesäisin toimivaan kristilliseen leirikeskukseen. Talvisin opiskelin diakoniksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Leirikeskuksessa emännöidessäni sain tutustua konkreettisesti lähetystyöhön, lähetteihin ja entisiin lähetteihin. Vuonna 2007 olin kolme kuukautta työharjoittelussa Berliinissä, jossa sain kokeilla ummikkona vieraassa kulttuurissa elämissä. Minulle jäi palava halu palata takaisin ja ryhdyin rukoilemaan tähän johdatusta.

Kesällä 2010 alkoivat palaset loksahtaa paikoilleen. Olin diakoniksi valmistumisen jälkeen mennyt Oulu-opistoon saksankursseille. Jälkeenpäin tarkasteltuna Jumala valmisti minua hyvin konkreettisesti, jotta olisin valmis lähetettäväksi lähetystyöhön. Kerroin muutamille tutuilleni minun ja aviomieheni suunnitelmista lähteä ulkomaille aviomieheni työn siivittämänä. Silloin minulle kerrottiin mahdollisuudesta lähteä teltantekijälähettinä.

Alkuvuodesta 2011 aloitin lähetyskurssin ja sen jälkeen minut siunattiin lähetystyöntekijäksi. Minut lähetettiin teltantekijälähettinä Saksaan maahanmuuttajatyöhön. Se oli astumista tuntemattomalle tielle, jossa voi vain luottaa siihen, että Jumala pitää huolen ja Hänellä on suunnitelmat valmiina. Minun vain oli otettava matkalaukkuni ja lennettävä sinivalkoisin siivin Berliiniin.

Mitä lähetyselämä minulle merkitsee Berliinin arjessa?

Saavuttuani Berliiniin aloin tapani mukaan heti ahkeroimaan. Kotia piti sisustaa ja muuttolaatikot purkaa. Opiskelin saksan kielen. Perehdyin kulttuuriin sekä maahan historiaan. Tutustuin paikallisiin ihmisiin ja heidän tapoihinsa. Tänä päivänä olen yhden kaupunkilähetysseurakunnan vanhemmiston jäsen. Osallistun seurakunnassa toiminnan suunnitteluun ja toteuttamissa. Olen kohdannut talvisin alle 5-vuotiaita lapsia ja heidän vanhempiaan Talvileikkikenttä-toiminnassa. 

Berliini on tänä päivänä monikulttuurinen suurkaupunki, jonne muutetaan joka puolelta maailmaa opiskelemaan, tekemään työtä ja etsimään elämään uutta suuntaa. Erityisesti maahanmuuttajien parissa työskenteleminen on ollut alusta lähtien sydämelläni. 

Syksyllä 2014 minulle avautui mahdollisuus palvella turvapaikanhakijoita. Aluksi olin tarjoilemassa kahvia ja teetä maahanmuuttoviraston pihassa. Myöhemmin avattiin pakolaiskeskus, johon turvapaikanhakija voi majoittua lyhyeksi ajaksi. Toimin tässä paikassa keittiötiimissä. Tehtäviini kuuluivat jakelukeittiöön liittyviä tehtäviä. Olen jakanut varmaan sadoille ellen tuhansille muukalaisille aamupalaa. Omat tekemiseni tuntuvat olevan kuin pisara meressä ja tunnen usein epävarmuutta kielitaidostani. Mutta toivon antaneeni tähän mennessä sellainen esikuva kristitystä, joka innottaisi etsimään entistä syvemmin tietä Rauhan Ruhtinaan luokse.

Minulta on tultu monesti kysymään tietä jonnekin päin Berliiniä. Paras tilanne oli, kun olin ihan ensimmäistä kertaa kyseissä kaupungissa ja joku tuli kysymään minulta tietä. Minulla oli silloin vanhanaikainen paperinen kartta kainalossa ja hädin tuskin olin oppinut reittini majapaikkaani.

Kutsu on voimassa edelleen!

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt 28:17-20

Berliinissä ja muualla päin maailmaa on vielä heitä, jotka kysyvät tietä Jumalan luo. Lukemassani Raamatun kohdassa käsketään tekemään kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Vielä tänään työ on kesken. Jumala kutsuu meitä jokaista toteuttamaan omalla paikallaan tätä käskyä. Toiset on kutsuttu lähtemään. Toiset on kutsuttu lähettämään. Lähettäjiä tarvitaan rukoilemaan lähetin puolesta ja tukemaan työtä.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

"Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi"

          
Kun Laura Suominen oli yhdeksänvuotias tyttö, hän oli mukana hengellisessä tilaisuudessa, jossa lähetettiin erästä helluntailaispariskuntaa lähetystyöhön Japaniin. Laura katsoi ihastellen kaunista pariskuntaa. Tuossa samassa tilaisuudessa kysyttiin myös, kuka läsnäolijoista tahtoo lähteä seuraamaan Jeesusta. Laura nosti kätensä ylös. Minä tahdon!  

Kun kysyn Lauralta tänään, lähes 85 vuotta myöhemmin, mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä, on kuin hän tahtoisi jälleen nostaa kätensä, samalla kun vastaa viipymättä: " ...että antaa oman elämänsä Jeesuksen hoitoon ja vie sanomaa omakohtaisesti toisille ihmisille". Se on tärkeintä.

Karjalasta kylmässä härkävaunussa Alavudelle evakkoon lähtenyt Laura ei voi lakata ihmettelemästä Jumalan hyvää johdatusta läpi pitkän elämän. Alavudelta Hämeenkyröön, sieltä Kurun ja Keravan kautta Espoon Tapiolaan vienyt elämä on ollut vaikeista menetyksistä huolimatta yltäkylläistä ja täynnä ilon aiheita.
- Jäin leskeksi jo 46 -vuotiaana, kun mieheni kuoli aivoinfarktin seurauksena. Surusta huolimatta minulla ei kuitenkaan ollut syvää hätää, sillä Veikolla oli usko Jeesukseen täältä lähtiessään. Tilalle sain niin paljon uskonystäviä, että Tapiolan kodistani tuli oikea rukoushuone. Jo vuosien ajan vähintään joka toinen päivä on joku käynyt luonani rukoilemassa. Elämäni onkin ollut yhä uudelleen sen huomaamista, että Jumala kuulee rukouksemme. 

Lauran uskollisuus ja esimerkillinen alttius kirkkomme lähetystyön tukipilarina on tullut tunnetuksi erityisesti Espoossa. Siitä saakka, kun Kansanlähetys perustettiin vuonna 1967 ja Laura muutti Tapiolaan, on hän kantanut lukuisia lähetystyöntekijöitä esirukouksissa Jumalan eteen ja antanut rahaa säännöllisesti lähetystyöhön. Ensimmäisten lähetettävien joukossa olivat mm. Liisa Jakkula (nyk. Kingma) sekä Kimmo Juutilainen perheineen.

- Olen halunnut tukea kirkon lähetystyötä, ja Kylväjän perustamisesta lähtien erityisesti sen kautta lähetettyjä lähettejä. Koska minulla ei ollut omia lapsia, ajattelin, että miksi en voisi ottaa lähetystyöntekijöitä lapsikseni, antaa varojani heidän elämäntyöhönsä ja rukoilla heidän puolestaan. Olinhan myös itse saanut paljon tukea hengelliseen elämääni erityisesti rovasti Olavi Peltolalta, Per Wallendorffilta sekä Juhani Lindgreniltä.
Lauran jatkaessa huomaan pian, että luterilainen kirkkomme ja sen lähetystyö on hänelle todella sydämen asia.
- Kuulemme usein kuinka paljon ongelmia kirkossa on. Se on totta. Mutta 94 vuoden perspektiivillä sanoisin, että kyllä siinä on valtavan paljon hyvää ja arvokastakin. En koskaan halua jättää rakasta kirkkoamme, Laura sanoo ääni murtuen ja kyynelten noustessa silmiin.

Kun kysyn lopuksi Lauran mielijaetta Raamatusta, hän vie minut aikaan, jolloin hän oli nuori uskova nainen Hämeenkyrössä.  
- Kysyin tuolloin sieluhoitajaltani, kuinka voin pysyä uskossa? Hän vastasi lukemalla minulle Johanneksen evankeliumista luvun 1:12: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä". Silloin ymmärsin, että Pyhä Henki kirkastaa uskon Jeesukseen. Uskoni on Jumalan voiman varassa.

Kuuntele Lauran haastattelu Lähetysvartissa Radio Deissä tiistaina 1.8. klo 20. 


Lauran elämästä voi lukea tarkemmin kirjasta Kaksi naista, yksi usko Mailis Janatuinen. Kust. Perussanoma Oy



Teksti ja kuvat: Janne Sironen

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lähetys Vanhassa testamentissa

Suomen Raamattuopiston Pohjois-Pohjanmaan aluejohtaja Mika Pouke opetti Lähetyksen kesäpäiville lähetyksestä Vanhassa testamentissa. 

Niin Mooses meni ulos ja kertoi kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui kokoon seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja asetti heidät majan ympärille. Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet. Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin. (Num 11:24-26)

Kuinka tämä liittyy lähetykseen? No, kuinkas lähetys alkoi UT:ssa? Vastaus: Kun opetuslapset saivat Helluntaina Pyhän Hengen ja seurakunta syntyi. Tässä tekstikappaleessa näemme kuinka jo Siinain vuorella Pyhä Henki tuli seurakunnanvanhinten ylle kun Israelin kansa astui uuteen vaiheeseeen Herran  omaisuuskansana. Ja nämä 70 (=kaikkien kansojen symboli), he kaikki profetoivat. He profetoivat omalle kansalleen. Me emme tiedä millaisin sanoin he profetoivat, mutta sen tiedämme että profetoidessaan he toivat Jumalan sanomaa ihmisten eteen ja myös siten Jumalan vltkt tuli heitä lähelle, Jumala lähestyi näitä ihmisiä, jotka olivat Herra oli juuri aiemmin kutsunut aloittamaan yhteisen matkansa uudessa, ratkaisevassa elämänvaiheessa. Voisi päätellä että Jumala halusi viestittää jotain mikä vahvistaisi heidän kustuaan Jumalan omaisuuskansana, toisi eväitä matkantekoonsa kohti luvattua maata.

Halusin aloittaa tällä koska juutalaisen perinteen mukaan (ja onhan ajankohta toki pääteltävissä järjelläkin) tämä Siinain vuorelle tuleminen ajoittuisi helluntain paikkeille, siis pääsiäisestä 50 pv eteenpäin. Muistamme kuinka 1. Helluntaina Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen PYHÄ HENKI vuodatettiin opetuslapsiin ja Hengessä he puhuivat eri kielillä. Tämä on tapahtuma jota muistamme kristillisen seurakunnan syntymänä ja lähetyksen lähtölaukauksena. Nyt kun tarkastelemme näitä kahta historiallista tapahtumaa, näemme myös tietyn yhteyden.
Siinain tapahtumat olivat Israelin yhteisen kansallisen kollektiivisen kutsumuksen lähtölaukaus, jonka yhteydessä paitsi annetaan laki kivitauluihin, myös PYHÄ HENKI ilmeni erityisellä tavalla: Seurakunnan vanhimmat profetoivat oman yhteenkokoontuneen kansansa keskellä. Helluntaina Jeesuksen opetuslapset, (kristillisen seurakunnan vanhimmat=apostolit) julistivat eri kielillä Herran suuria tekoja, myöskin oman yhteenkokoontuneen kansansa keskellä (minkä me monesti unohdamme). Ne jotka olivat tulleet Jerusalemiin juhlimaan helluntaita, olivat juutalaisia joko syntyperältään taikka juutalaisuuteen kääntyneitä (giurim).
Tämä Kristillisen ajanlaskun 1. helluntai oli siis niiden tapahtumien uudenlainen, vallankumouksellinen kertaus, mitä oli noin 1400 vuotta sitten tapahtunut Israelin kansan 1. helluntaina, monella tapaa: kivitauluihin annetun lain sijasta laki kirjoitettiin Pyhässä Hengessä kaikkien niiden sydämiin, jotka vastaanottivat Kristuksen täydellisen sovitustyön. Siinailla Jumala kokosi kansansa Lain liittoon, Siionissa yli 1000 myöhemmin Jumala kokosi kansansa tulemaan Uuteen Liittoon Pojassaan Kristuksessa. Nämä, jotka kastettiin (yli3000) olivat siis juutalaisia, jotka palatessaan asuinseuduilleen diasporassa eri puolella, toivat sinne tullessaan evankeliumin sanoman, alkaen puhumaan synagogissaan. Näin me näemme että 1. lähetyskenttä sekä VTssa että UTssa oli molemmissa sama: Israelin kansa. Evankeliumi/pelastuksen sanoma on jotain mikä Jumalan suunnitelmassa lähtee juutalaiselta, Herran omaisuuskansan keskeltä: Näin kävi alkuseurakunnan aikana, näin kävi helluntaina, kun seurakunta kaikkine työmuotoineen sai alkunsa.

Kun siis käsittelemme aihetta lähetys VT:ssa, näemme siellä niitä tapahtumia, joissa Jumala valmistelee jotain, muokkaa kansan keskellä sitä perustusta, jota tarvitaan myöhemmin tulevan evankelioimistyön / varsinaisen lähetystyön tekemiseen kaikkien kansojen keskuudessa: Tarvitaan ensin laki, sovituksen ja anteeksiannon käsite, paikka josta kaikki lähtee, Jerusalem. Israelilla on pappiskansan tehtävä: välitystehtävä – lähetystehtävä. On jotain (viesti) mitä Jumala antaa sinulle, että antaisit sen eteenpäin lähimmäisellesi. Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta. (Isa 42:6-7)
Vanha Testamentti puhuu myös, että tarvitaan kipeästi KÄÄNTYMYKSEN viestiä: muutos sydämessä, parannus. Jotain mikä uudistaa elämän. Vaikka laki on jo olemassa, kirjoitettuna, tarvitaan toinen sanoma. Tästä profeetat puhuvat Vanhassa Testamentissa.
Mutta kuitenkin tämän lisäksi näemme siellä muutakin mikä liittyy lähetystyöhön. Myös Sana ”Ilosanoma” esiintyy useita kertoja: Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" (Isa 52:7)
Kuin nääntyväiselle raikas vesi on hyvä sanoma kaukaisesta maasta. (Pro 25:25)

Israelinkaan tehtävänä ei olisi pelkästään yrittää pitää oma kansa Jumalalle kuuliaisena ja sitten jotenkin selviytyä elossa vihollistensa ympäröimänä, vaan siihen sisältyi myös alusta lähtien ajatus ulospäin tulevasta vaikutuksesta, ajatus heijastaa siunausta muillekin kansoille monin tavoin. Tässä joitakin esimerkkejä:

1.       Alkaen Abrahamista:
Jumala aloittaa yhdestä perheestä, jossa vaalitaan uskoa sukupolvelta toiselle. Näin syntyy Jumalan omaisuuskansa.
Abrahamin elämä kertoo meille kuinka lähetys alkaa kodista ja perheestä, omista lähimmäisistä. Kodin ja perheen merkitys on ratkaiseva, siellä Herra tahtoo puhua omilleen, sieltä uskon on tarkoitus vaikuttaa ympärille.
2.       Joosef, Jaakobin poika joutui Egyptiin ja päätyi hoviin todistamaan Herrastaan: Joosef ratkoo mysteereitä, hänestä tulee valtakunnan asioiden neuvonantaja sekä nälkäisten ruokkija. Tämä on yksi tapa tuoda lähetys: Farao itse puhuu: ”onko ketään toista tällaista, jossa on Jumalan Henki?” Lähetykseen kuulu yhteiskunnallinen apu ja neuvo.
3.       Syyrialainen Naaman ja orjatytön usko (2Kun5)
Pieni israelilainen orjatyttö kuulee isäntänsä spitaalista ja todistaa profeetta Elisasta, jonka kautta Israelin Jumala on tehnyt suuria ihmeitä. Jumala parantaa. Naaman todistaa: ”Katso nyt minä tiedän ettei ole Jumalaa missään muualla kuin Israelissa!”  Lähetykseen kuuluu myös sairaiden parantaminen.
4.       Joona – parannuksen saarna pakanoille. Joona saarnasi, hän huusi tuomiota. ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Oliko tämä rakkauden Jumalan puhetta? Me näemme että oli, koska juuri tämän kaltainen Sana avasi oven myös armoon ja anteeksiantamukseen, jonka he sitten saivat osakseen. Niiniveläiset olivat tottuneet hävityksiin ja sotaan. Niiniveläisten historia oli ollut siihen saakka sotien voittokulkua. Se tapa millä Joona puhui, oli heidän omaa kieltänsä. Joonan muistutti että, luuletteko että tämä menestys on loputonta? Oletteko valmiit maistamaan omaa lääkettänne? Miltä tuntuu tulla hävitetyksi? Se puhutteli vaikka se sana tuli piskuisesta maasta tulevan vastentahtoisen Herran palvelijan suusta. Kun kansa tekikin parannuksen voimakas Niinive tuli Herran valloittamaksi. Niiniven miehet uskoivat Jumalaan ja tekivät parannuksen. He luopuivat väkivallasta. Lähetys haastaa tapoja ja kulttuuria. 
5.                                       Saban kuningatar, joka tulee kuulemaan Salomon viisautta on taas toisenlainen esimerkki. Kuulkaapa Saban kuningattaren todistus: Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan, hän on pannut sinut kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on." (1Ki 10:9)
Saban kuningattaren vierailu on esimerkki siitä, kuinka maine Jumalan siunauksesta vetää puoleensa. Tässä tapauksessa sanoma Jumalasta ei tule tuomion vaan siunauksen kautta. Niiniven kohdalla näimme tuomioita, jotka puhuttelivat, Saban kuningattaren kohdalla näemme viisauden, rauhan ja hyvinvoinnin, kauneuden: kulttuuri kutsuu luokseen. Tänä päivänä monet pakolaiset tulevat Eurooppaan sodan jaloista. Miksi Eurooppaan? Etsiessään siunausta elämäänsä nämä pakolaiset pääsevät perille saakka, siunauksen alkulähteille, sitten kun ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen. Toivottavasti me osaamme tuoda yhteiskunnassamme esille niitä aarteita, joita Herra on meille historian aikana armossaan antanut. Sekin on lähetystä.
6.                                       On myös yksittäisiä tapahtumia, jotka ovat Herran puhetta: Ja minä paadutan faraon sydämen, niin että hän ajaa heitä takaa; mutta minä näytän kunniani tuhoamalla faraon ja koko hänen sotajoukkonsa; ja niin egyptiläiset tulevat tietämään, että minä olen Herra." (Exo 14:4)
Jumala teki itsensä tunnetuksi koko Egyptissä. Paitsi että tämä kertoo siitä, kuinka ihminen on valmis tuntemaan Herransa vasta kun mitään muuta ei ole enää jäljellä, tämä kertoo myös siitä tavasta, jolla Herra puhuttelee kansoja, kun Hän tuo itsensä julki: Hän puhuttelee maailmaa siinä mitä Hän tekee omaisuuskansalleen.
Oletteko ajatelleet että lähetys tulee kansojen eteen kun Jumala tekee historian mullistavia käänteitä –Israelin kansan kohdalla? Se on myös sanoma Jumalalta että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja suostuisivat Hänen anteeksiantoonsa. Näissä historian ihmeellisissä tapahtumissa Israelin rooli ei ole muuta kuin olla olemassa kansakuntana. Pelkällä olemassaolollaan he toimivat Jumalan työkaluna. Näin Herra tuo itsensä julki kansojen edessä niissä käänteissä joita Hän ohjaa. Oletteko ajatelleet miksi vihollinen tahtoisi niin hävittää Israelin kansan kokonaan pois? Yksi syy löytyy tästä. Kun Herra ohjaa (pelastus)historian kulkua Hän käyttää omaisuuskansaansa, huomioi: Hän käyttää paitsi Israelin kansallista menestystä myös sen lankeemusta. Se on samanaikaisesti puhetta paitsi muille kansoille, myös Israelille itselleen. Tämä on Herran puhetta yhtä aikaa koko maailmalle. Lähetys on Herran puhetta kaikille kansoille.
Kun minä tuon heidät takaisin kansojen seasta ja kokoan heidät heidän vihamiestensä maista, niin minä osoitan heissä pyhyyteni lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, olen heidän Jumalansa, kun minä, vietyäni heidät pakkosiirtolaisuuteen pakanakansojen luokse, kokoan heidät omaan maahansa enkä jätä sinne jäljelle ainoatakaan heistä. (Eze 39:27-28)
Mitäs tästä sanotte? Millä tavalla kansat tulevat tässä tapauksessa tietämään Herran? Siinä kun Hän kokoaa Israelin kaikkialta maailmasta omaan maahansa. Tämä tapahtuma on myös Herran puhetta koko maailmalle. Se puhe koettelee sisimpäämme. Se koettelee maailmaa. Hyväksymmekö sen mitä Herra tekee? Hän näyttää pyhyytensä siinä, että tekee niin kuin on luvannut VTssa, siinä että hän ei kadu kutsumustaan oman kansansa kohdallakaan, että hän hallitsee maailman tapahtumia ja johtaa ne oman Pyhän suunnitelmansa mukaan. Siinä näemme Hänen pyhyytensä.

Myös Herran kansalleen tuoma siunaus on puhetta maailmalle. Se on myös lähetystyötä: Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana". (Isa 2:2-3)
Mitäs tästä sanotte? Tämä on kuin Saban kuningattaren uudenlainen encore.
Lähdimme liikkeelle siitä, että Israelin kansa oli kutsuttu koolle Siinain vuorelle. Päätämme siihen Sanaan, jossa kaikki kansat on kutsuttu koolle Siionin vuorelle, Jerusalemiin.
Lähetys on tehnyt kierroksensa.

Herra toimii: Hän on kotiemme sydän, edeten sukupolvelta toiselle. Hän on neuvonantaja, ongelmien ratkaisija, nälkäisten ruokkija, parantaja, Hänen nuhteensa aikaansa sydämen parannusta, Hän muuttaa yhteiskunnan siunauksen lähteeksi. Hän osoittaa pyhyytensä kun Hän kokoaa omansa kaikista kansoista ja kielistä omien kasvojensa eteen.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Armoa jääkaapin ovessa


Tikkaset Mongoliasta kirjoittavat:

Viereiset sanat tulivat jääkaappimme oveen talvella. Ne tuntuivat kovin hienoilta ja allekirjoitimme ne täysin. Nyt kevään aikana ne ovat siirtyneet seinältä sydämiimme oleviksi eläviksi totuuksiksi.

Kovapäisen on helppo listata, mitä elämässä ei ole. Tällä kertaa listattu on pääosin olemattomia taitoja kielen suhteen, mitätöntä kulttuuritietämystä, kädettömyyttä auttaa kirkossa. Painetta voi tulla siitä, ettei ole tehokas. Kotimaassa tehdään töitä, jotta voimme olla täällä. Tätä on vaikea sulattaa omalle kohdalle, kun oma mitättömyyden lista on pitkä.


Mikä lista Jumalalla on? Se lista on meille kaikille. Sen päällä on ikään kuin ruksina ristin merkki. Jeesus on ristinkuolemallaan mitätöinyt kaikki listamme. Ihmisten tekemä lähetystyö, kaikkine vilpittömine ajatuksineen Jumalan rakkauden ja armon julistamisesta, on sen ristin alla. Siinäpä hyvä koulu lähetystyöntekijälle - elää itsekin joka suhteessa armosta.




Lisää kertomuksia juuri ilmestyneessä Armosta lähetystyössä -vihkosessa, jolla Kylväjä liittyy uskonpuhdistuksen merkkivuoden Armoa! -teemaan. Tilaa omasi Pala maailmalta -verkkokaupasta.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pyhäkoulua Japanissa



Johanna Perendi Japanista kirjoittaa:

Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
Mark. 10:15

Seurakuntamme pyhäkoulutoiminta on ollut viime vuosina varsin heikoissa kantimissa. Osittain siksi, että lapsia ei ole juurikaan ollut, mutta myös siksi, että kukaan ei oikein ole ottanut asiakseen sitä kunnolla järjestää. Niin on hukattu monta tilaisuutta, kun joku lapsi satunnaisesti on kirkkoon tullut, eikä silloin olekaan ollut mitään toimintaa lapsille.

Päätin tarttua tähän tilanteeseen keskusteltuani asiasta pastori Tsukudan kanssa. Kyselin muilta läheteiltä vinkkejä ja hankin materiaaleja, joiden avulla pyhäkoulun vetäminen on melko helppoa. Selkeät kuvat ja valmiit Raamatun kertomukset lapsille ymmärrettävällä tavalla ja joitakin tehtäviä ym. riittävät aluksi oikein hyvin.

Lähtökohta on, että pyhäkoulu pidetään joka viikko. Niin lapset tietävät, että pyhäkoulu on joka kerta, vaikka paikalla ei olisi kuin yksi lapsi. Tavoitteena on, että pyhäkoulun vetäminen ei ole minun varassani, vaan että halukkaat seurakuntalaiset opettaisivat myös.

Viime sunnuntaina 8-vuotiaalla Y-chanilla oli tosi hyviä kysymyksiä, kun käsittelimme syntiinlankeemusta: ”Miksi se käärme petti ihmiset?” ”Miksi ne ihmiset uskoivat sitä käärmettä?” ”Miksi he söivät sen hedelmän?” ”Miksi Jumala ajoi ne ihmiset pois paratiisista?” ”Mitähän sitten tapahtui?” Tuntuu hienolta, kun yksikin lapsi saa kuulla evankeliumin rakastavasta Jumalasta!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Armosta

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.


Pintaa syvemmälle

Asuin vuosia suurkaupungissa, joka levittäytyi kahdelle mantereelle. Kaupungin keskellä virtaava kaunis Bosporin salmi yhdisti tai erotti Euroopan ja Aasian. Todellakin yhdisti tai erotti - näkökulmasta riippuen. Pinnalta katsoen vesi virtaa Mustaltamereltä Marmaranmereen, syvemmällä pinnan alla virtaus kulkee myös päinvastaiseen suuntaan. Sehän sopi hyvin ainakin mukavuudenhaluisille kaloille, jotka saattoivat isommitta ponnistuksitta vaihtaa merta.   
Salmesta ja sen ylittävästä sillasta tuli noina vuosina vertauskuva kristinuskon ja islamin kohtaamiselle. Vuosisatojen saatossa kaksi suurinta maailmanuskontoa ovat kohdanneet asein tai ilman aseita salmen maisemissa. Sitä mukaan kun ymmärrykseni paikallisesta kielestä, kulttuurista ja ihmisistä kasvoi, lisääntyi kiitollisuus siitä, että sain oppia asioista, jotka yhdistävät meitä – ja myös erottavat. Erityisen opettavia ovat vuosisatainen islamilainen traditio ja kohtaamiset, jotka paljastavat, miten samaan suuntaan ihmisen luonnollinen uskonnollisuus virtaa ja ilmenee hänen etsiessään määränpäätään.
Suomeen palattuamme kuuntelin eri korvalla Ylen aamuhartauksia, joissa Jumalan armoa saatetaan tarjoilla miltei samoin sanankääntein kuin istanbulilaisessa moskeijassa. Pinnalta katsoen puhutaan samasta Jumalasta ja hänen armostaan ja armeliaisuudestaan luotujaan kohtaan. Virtaus ja määränpää kuitenkin vaihtuvat, jos Jumalan armo liitetään yksin hänen Poikaansa Jeesukseen. Silloin kuljemmekin päinvastaiseen suuntaan. Jotain tällaista lienee apostoli Paavalikin kokenut ja ajattelut, kun hän Vähän-Aasian alueella eläneille galatalaisille kirjoitti ”minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen” (Gal.1:11).
Armo, armollisuus ja armeliaisuus ovat ihmismielen mukaisia asioita, koska juuri niitä maailma janoaa ja tarvitsee. Siksihän niitä onkin tarjolla monilla mausteilla maailman uskonnoissa.

Uskonnoissa

Kerrotaan, että kun katoliset lähetystyöntekijät tulivat Japaniin 1500-luvulla, he luulivat Lutherin harhaopin ehtineen jo ennen heitä noille kaukaisille saarille. Tosiasiassa he kohtasivat puhtaan maan buddhalaisia, jotka uskoivat Amida-buddhan armoon. Mahayana-buddhalaisuuden haaraan kuuluvan puhtaan maan buddhalaisuuden oppi-isää, Shinrania (1173-1262), onkin verrattu Lutheriin, koska hän erotti uskon ja teot toisistaan ja painotti, että pelastuksen perusta on yksin Amidan armossa, ei ihmisen omissa teoissa tai asenteessa. Joka huutaa avukseen Amidan nimeä, saa syntyä uudelleen puhtaaseen maahan ja on ikuisesti pelastettu.
Intian hindulaisuudestakin löytyy opetusta armosta pelastuksen perustana. Antautuvaa palvontaa ja Jumalan armollisuutta opettavassa bhakti -hurskaudessa on pohdittu tekojen ulkopuolelta tulevan armon ja ihmisen myötävaikutuksen suhdetta. Etelä-Intiassa syntyi kaksi kilpailevaa koulukuntaakin. ”Apinakoulukunnan” mukaan uskova tarrautuu Jumalaan kuin apinanpoikanen emoonsa. ”Kissakoulukunta” korosti edellytyksetöntä armoa, jonka mukaan Jumala pelastaa palvojansa kuin kissaemo kissanpoikasen ilman tämän ponnistelua ja myötävaikutusta.
Uskoaan harjoittava muslimi vetoaa päivittäin armeliaaseen Armahtajaan. Muslimioppineiden mukaan Jumalan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat armeliaisuus (Rahman) ja armahtavaisuus (Rahim). Molempien sanojen alkuperä löytyy Vanhasta testamentista Jumalan itseilmoituksesta Moosekselle: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi.” (2. Moos.34:6). Heprean armeliasta, rakastavaa, laupiasta (rachuum) sekä alas kumartuvaa, sääliä osoittavaa, anteeksi antavaa (khanuum) tarkoittavat sanat aloittavat Koraanin jokaisen suuran, yhtä lukuun ottamatta. Hurskas muslimi aloittaa kaiken työnsäkin pyytämällä Jumalan siunausta basmalalla eli vetoamalla Kaikkivaltiaan Rahman ir-Rahim -nimeen. 
Rahman -ominaisuus kuuluu islamin mukaan vain Allahille. Se tarkoittaa kaikille luoduille lahjoitettua rajatonta ja loputonta armoa, lahjaa. Se ei riipu kohteen kelvollisuudesta, ja on kuin sade joka kastelee kaiken tai aurinko, joka paistaa kaikille. Ilman tällaista Luojan armeliaisuutta maailma ei pysyisi kasassa. Rahim -ominaisuutta käytetään kuvaamaan myös ihmisen toimintaa, jolloin se tarkoittaa paljon anteeksi antavaa. Jumalasta käytetty Rahim -adjektiivi viittaa ennen kaikkea Allahin uskoviin palvelijoihinsa kohdistamaa, heidän ikuisuutta varten ansaitsemaansa rajatonta ja syvää armahdusta.
Kuuntelin kerran imaamia, joka selitti, että armollista Jumalaa eniten surettava synti on, että ihminen pitää omaa syntiään hänen armoaan suurempana. Hän kuvasi miten Jumalan armo on ehtoja asettamatonta ja yleistä, toisin kuin hänen vihansa, joka on ehdollista ja poikkeuksellista. Epäusko tarkoittaa muslimille siitä toivosta luopumista, että Jumala on armollinen ja armahtaa hänet.

Islamin mystinen suuntaus, suufilaisuus, opettaa, että armo on voima ja jumalallinen ominaisuus, joka virtaa ihmiseen ja tekee mahdolliseksi Jumalan rakastamisen. Ihminen pyrkii kohti Jumalaa jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta. Sydämestä tulee armoistuin, jonne Jumala asettuu valtaistuimelleen. Näin Jumalan ja ihmisen yhteistyöllä syntyy Jumalaa rakastava ja hänelle kelpaava ihminen.
Vaikka keskiajan lopulla Bosporin salmen rantamilla taisteltiin kristinuskon ja islamin herruudesta asein, tästä kysymyksestä oltiin vuosisatoja harvinaisen samanmielisiä: Ihmisen oli osattava rakastaa Jumalaa, jotta saisi armon. Kun ihminen katuu ja tekee voitavansa, Jumalan armo tekee sen mikä puuttuu ja muuttaa häntä niin, että hän alkaa rakastaa Jumalaa puhtaalla rakkaudella. Näin armo täydentää ihmisluonnon. Augustinolaismunkki Martti Luther ei löytänyt sydämestään todellista, aitoa rakkautta Jumalaa kohtaan. Siitä käynnistyi uskonpuhdistus.

”Yksin”

Luther vakuuttui, että päästäkseen perille ja kelvatakseen Jumalalle, oli katse käännettävä omasta sydämestä Jumalan sydämeen. Se merkitsi omien ansioiden hylkäämistä ja laskeutumista syvyyksiin, jossa virtaus kulkee toiseen suuntaan.
Päinvastainen suunta tarkoittaa, että Luther ei rakentanut ihmisluonnon eli järjen varaan, vaan Jumalan sanan ja Kristuksen varaan. ”Minä uskon, että en voi omasta voimasta ja järjestäni uskoa Jeesukseen”. Armo julistetaan jumalattomalle yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Se on Jumalassa, hänen sydämessään ja mielessään, armon vaikutukset ihmisen sydämessä. Vaikutuksia ei Luther suinkaan torjunut, mutta muistutti, että ne olivat uskonvanhurskauden seurausta. 
Kun keskiajalla Jumala nähtiin vastaanottajaksi, joka arvioi ihmisen rakkauden ja katumuksen aitouden, syvyyden ja merkityksen, kääntyikin hengellisyys nyt päälaelleen: Jumala ei ole vastaanottaja, vaan antaja. Hän on sekä uskon kohde, että sen herättäjä. Hän tekee aloitteen, antaa voiman kääntyä hänen puoleensa ja luottaa ja uskoa häneen. En osaa edes katua ellei Jumala sitä sanallaan vaikuta. Kuitenkin minua käsketään katumaan.
Näin meillä ei pelastuksen kannalta ole oikeasti muuta mahdollisuutta kuin päästä Sanan vaikutuspiiriin, jotta voisimme uskossa omistaa Jeesuksen, jonka ansioon turvaudumme. Lähetystyön tehtävä on tuoda hänet kuulo- ja näköetäisyydelle, jotta hän voi koskettaa, käskeä, katsoa, puhutella, hämmästyttää, jopa vihastuttaa. Sen Jeesus tekee seuraajiensa todistuksen kautta. Kutsu pelastukseen tuo mukanaan kutsun olla hänen kätenään, jalkanaan, silminään, korvinaan ja suunaan. ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumala armo vastaan, niin ettei se jää turhaksi”. (2. Kor. 5:20)

”Syntinen ja vanhurskas”

Laskeutuminen syvyyksiin tarkoittaa rohkeutta hyväksyä totuudenmukainen ja kaunistelematon kuva maailmasta ja itsestä. Omaa pohjatonta pahuuttaan tiedostava ei voi luottaa mihinkään itsessään, ei edes uskoonsa, rakkaudesta puhumattakaan.
Armon suuruus paljastuu syvyyksissä, josta ei omin avuin nousta pintaan. Sen myötä kasvaa ymmärrys, että oma elämä on monin tavoin Jumalan pyhän lain vastaista. Luonnollisen elämän virrassa etenevällä ei ole vaihtuvien maisemien katselemisen ohella muuta osaa ja määränpäätä kuin tuhoutuminen alajuoksulla. Elämä armossa muuttaa luonnollisen elämämme suunnan ja virtauksen lähetyselämäksi. Armo on elintilamme Kristuksessa.
Kristitty on maailmassa kuin kala (ikhthys) vedessä. Voimme vapaasti liikkua salmessa, ihailla ja tutkia maisemia ja poukamia. Kaikkein kauneinta on vedenalainen maailma, se joka ei näy pintaan ja jossa virtaus käy kohti yläjuoksua.

Lähetyselämään

Kristityn vapaus -nimisessä kirjoituksessaan Martti Luther kuvaa Jumalan armollisen rakkauden luonnetta käyttäen vertauskuvaa virtaamisesta: ”Kuten Jumala on Kristuksen kautta auttanut meitä ilman omaa ansiotamme, ei meidänkään sen vuoksi tule ruumiillamme ja teoillamme tehdä muuta kuin auttaa lähimmäistämme… Jumalan lahjojen tulee virrata yhdeltä toiselle. Kristukselta nämä lahjat virtaavat meille, häneltä, joka eläessään otti meidän asiamme omakseen, aivan kuin hän olisi ollut sitä, mitä me olemme. Meiltä lahjojen tulee virrata niille, jotka niitä tarvitsevat”. 
Kristukseen uskova ei uiskentele virtauksissa omaksi ilokseen. Elämä on strategista olemista Kristuksessa. Jumalalta saadut lahjat saa iloisesti vastaanottaa, niistä saa nauttia ja hyötyä, mutta niillä ei voi tehdä, mitä itse haluaa. Saamisamme lahjoissa on jonkun toisen nimi ja osoite. Jumalan rakkautta ei pidä padota. Niin tehdessäni petän sekä armollisen Antajan että hänet, jolle minun oli määrä toimittaa lahjani.
Armo on lahja, jonka usko ottaa kiittäen vastaan. ”Usko miellyttää Jumalaa, koska se antaa yksin Jumalalle kunnian osoittamalla kiitollisuutta lahjasta”.

On siis rohjettava sukeltaa syvyyksiin. Se kyllä tarkoittaa uskallusta kohdata oma kelvottomuus ja se kuolemanvakava tilanne, että vesi virtaa luonnostaan väärään suuntaan enkä omilla ponnisteluillani jaksa uida vastavirtaan. Mutta syvemmällä pinnan alla on toisenlainen virtaus. Pojan ansion suojassa ja Isän rakkaudessa voi syntinen ihminen rauhassa ja ilolla löytää elintilansa sekä tarkoituksen ja päämäärän elämälleen. Ja miten mielenkiintoisiin maisemiin virta viekään.

Pekka Mäkipää

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Henri Oksasen puhe Lähetyksen Kesäpäivillä Raahessa 17.6.2017

Raahen museon pitkäaikainen johtaja Eija Turunen on usein kertonut raahelaista tarinaa vuodelta 1876 Durchmanin varustamon purjealus Iriksen vesillelaskutapahtumasta. Nämä laivojen vesillelaskut tällaisessa pienessä merenrantakaupungissa olivat vanhan tavan mukaan melko isoja yleisötapahtumia, ne kokosivat suuren joukon kaupunkilaisia pällistelemään toimitusta jo ihan pelkästä mielenkiinnosta. Nämä tilaisuudet eivät olleet ainoastaan juhlallisia toritapahtumia vaan niihin liittyi myös yksi hyvin konkreettinenkin seikka. Nimittäin tilaisuuksien kiinnostavuutta vahvisti myös se, että näissä vesillelaskuissa käytettyä lipeää saattoi keräillä jälkeenpäin pesuaineeksi oman talon tarpeisiin.

Tarina kertoo, että tuona vesillelaskupäivänä kun Iristä laskettiin vesille, veden pinta oli tavallista matalammalla ja kun laivaa laskettiin soopalla liukastettua tapulipetiä pitkin veteen, kävi niin onnettomasti, että laiva törmäsi pohjaan ja kaatui kyljelleen. Laivan kylki ja emäpuu rikkoontuivat ja laivan kannella olleet muutamat miehet meinasivat pudota mereen.

Ja tässä hieman järkyttävässäkin tilanteessa Durchmanin 5-vuotias Johan poika oli sanonut näin että: ”Niinhän siinä käy, kun meillä kotona ei ikinä rukkoilla”. Tämä lausahdus oli ilmeisesti jäänyt elämään hänen äitinsä mieleen koska perimätiedon mukaan tämän tapauksen jälkeen alettiin Durchmanilla ja muissakin raahelaishuusholleissa pitää ompeluseuroja merimieslähetyksen hyväksi. Tuolloin Raahessa oli jo olemassa ompeluseuroja pakanalähetykselle ja koska tämä kaupunki oli pieni, niin päätettiin molemmat kohteet sekä merimiehet että pakanat hoitaa samoissa seuroissa.

Tämä 141 vuotta sitten kotiseuroina alkunsa saanut Raahen merimies- ja pakanalähetyspiiri kokoontuu edelleen viikoittain joka maanantai tuolla seurakuntakodin pienessä salissa klo 18.00. Nyt tosin noin kolme viikkoa sitten jäimme totutun tapamme mukaan kesätauolle mutta joka tapauksessa taas syksyllä jatketaan. Meitä käy piirissä hieman kerrasta riippuen parin kymmenen henkilön aktiivinen joukko. Vaikka se jostakin saattaa tuntua hieman vähäpätöiseltä ja vakiintuneelta peruspiiriltä niin työntekijän näkökulmasta käsin saan nöyrältä paikalta aina yhä uudelleen todeta, että lähetyspiirillä on aivan omanlaisensa erityispaikka ainakin minun sydämessäni. Viikoittain luemme piirissä  kaikki tulleet lähettikirjeet. Esimerkiksi Pirkko Saidin työn kuulumiset ebenezer kodilta tai Ellan ja Jannen uutta intoa ja ihmetystä puhkuvat eloisat kirjeet uudessa elämäntilanteessa kaukana kotoa Jumalan valtakunnan työssä. Nämä kirjeet ja kuulumiset tuovat raikkaan tuulahduksen kansainvälisyyttä siihen sinänsä arvokkaaseen mutta meille melko arkiseen suomalaisen perusluterilaisen kansankirkon arkeen. Pääsemme hetkeksi kirjeiden kautta osalliseksi sitä laajempaa, Kristuksen kirkon maailmanlaajuista verkostoa jossa saamme omalta paikaltamme olla yhtenä pienenä lenkkinä.

Rippileirillä, lähetystyön tunnilla minulla on tapana opettaa nuorille kuulijoille että lähetystyö on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Työssä tarvitaan lähtijöitä, eli niitä jotka lähtevät työhön kaukaisille maille, luopuen usein länsimaisesta hyvinvoinnistamme joskus hyvin alkeellisiinkin olosuhteisiin. Syy siihen miksi olen rohkaistunut puhumaan juuri lähetystyöstä jokaisen seurakuntalaisen tehtävänä, johtuu oikeastaan siitä, että usein juuri lähetystyöntekijät vierailuillaan muistuttavat minua, että myös lähettäjän rooli on hyvin tärkeä lähetystyössä. Tarvitaan aina myös lähettäjiä, taloudellisen tuen mahdollistajia, esirukoilijoita työn puolesta. Lähetyskentillä tarvitaan tunnetta siitä, että työ ei ole ainoastaan lähettien omaa yksinäistä puurtamista vaan että sillä työllä on paitsi Kristuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn missio myös konkreettinen kristittyjen tukijoukko kotimaassamme joka myötäelää, hengittää ja on läsnä siinä työssä jota he tekevät.

Ja mitäpä me täällä muuta tekisimme kuin antaisimme kätemme ja taitomme käyttöön siinä työssä jossa itse Kristus kutsuu ihmisiä yhteyteensä. Eläkkeellä olevaa Pattijokista kolleegaani Juhani Pyhtilää siteeraten meillä täällä Raahen alueella on tapana ollut todeta, että lähetyskäsky ei kuulunut että jääkää ja istukaa vaan nimenomaan Jeesus kehoitti, että Menkää ja Tehkää. Ja ainakin siihen tekemisee meillä on täällä seurakunta-arjessa olemassa hyvät mahdollisuudet ja resurssit olla tukena sille työlle.
Tämä voi kuulostaa ehkä liiankin juhlalliselta, enkä tahdo sitä väärällä tavalla liiaksi korostaa mutta tahdon kiitollisena todeta, että tämän tilaisuuden juontopari, Ella ja Janne ovat meille raahelaisille olleet ikäänkuin rukousvastauksia. Usein olen työssäni kuullut huokauksia siitä, että kumpa lähetystyö edelleen tavoittaisi nuoria ja uusia työntekijöitä. Me raahelaiset koemme kyllä olevamme siunattuja siinä, että olemme saaneet nuoret lähtijät Kylväjän kautta tehtävään työhön. Haluamme olla omalta paikaltamme tukemassa ja mahdollistamassa sitä työtä.

Teille kentälle palaavat lähetystyöntekijät tahdon tähän loppuun nostaa esille Raamatun jakeet Paavalin kirjeestä Roomalaisille.

Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet! (Paavalin kirje roomalaisille 10: 11-15)


Siunattuina ja iloisin mielin siis menkää ja tehkää. Tietäkää levosta käsin, että teidän ei tarvitse kokea tekevänne työtä yksin vaan teillä on lähettäjien joukko rukouksin kantamassa työnne taakkoja ja haasteita yhdessä kaikkivaltiaan tiettäväksi. Itse Kristus tietänne johtakoon. Aamen.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Leiri-isonen on vastuullisella paikalla

15-vuotias Aatos Kärki on kokenut leiriläinen, ja tänä kesänä hän on ollut ensimmäistä kertaa isosena Opkon Ruttureppu-leirillä Enä-Sepän leirikeskuksessa Vihdissä. Kylväjä toi leirin ohjelmaan lähetyskasvatusta.



"Olen ollut leireillä mukana vuodesta 2011 lähtien. Jonkin verran yli 20 leiriä on jo takana. Tämä on aikalailla eka kerta isosena", Aatos kertoo.

"Mun tehtäviin kuuluu ohjata nuorempia, ja olla tukena, kun käsitellään hengellisiä asioita. Olen myös leikinohjaaja ja ylipäätään sellainen isoveli", nuorimies listaa.


Leirillä riittää vipinää, ja joskus isosenkin voimat meinaavat olla koetuksella.

"On ollut yllättävän vaikeaa saada lasten järkyttävän kova kilpailuhenkisyys kanavoitua", hän huokaa.

Aatoksen mielestä kivointa leirillä on ollut Jumalan läsnäolo ja johdatus. Hän paljastaa olevansa todellinen leirikonkari, sillä Opkon leirien lisäksi hän on isosena myös Tuusulan, Keravan ja Järvenpään seurakuntien yhteisellä kehitysvammaisten erityisrippileirillä.

"Minulla on siellä oma ohjattava, ja mun tehtävä on olla 24/7 hänen rinnallaan ja tukena."

Aatokselle lähetystyö on yksi kiinnostuksen kohteista. Hän valitsikin iltapäivän kanavista syventävän lähetyspajan, jossa tutustuttiin Kylväjän lähetystyöhön ja rukoiltiin lähettien puolesta.

"Taas kerran oli hienoa saada uusia tietoja ja laajentaa omaa ajatusmaailmaa. Uusista kulttuureista tiedon saaminen on aina omanlaistansa herkkua", Aatos on hyvillään.