tiistai 4. heinäkuuta 2017

Armosta

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.


Pintaa syvemmälle

Asuin vuosia suurkaupungissa, joka levittäytyi kahdelle mantereelle. Kaupungin keskellä virtaava kaunis Bosporin salmi yhdisti tai erotti Euroopan ja Aasian. Todellakin yhdisti tai erotti - näkökulmasta riippuen. Pinnalta katsoen vesi virtaa Mustaltamereltä Marmaranmereen, syvemmällä pinnan alla virtaus kulkee myös päinvastaiseen suuntaan. Sehän sopi hyvin ainakin mukavuudenhaluisille kaloille, jotka saattoivat isommitta ponnistuksitta vaihtaa merta.   
Salmesta ja sen ylittävästä sillasta tuli noina vuosina vertauskuva kristinuskon ja islamin kohtaamiselle. Vuosisatojen saatossa kaksi suurinta maailmanuskontoa ovat kohdanneet asein tai ilman aseita salmen maisemissa. Sitä mukaan kun ymmärrykseni paikallisesta kielestä, kulttuurista ja ihmisistä kasvoi, lisääntyi kiitollisuus siitä, että sain oppia asioista, jotka yhdistävät meitä – ja myös erottavat. Erityisen opettavia ovat vuosisatainen islamilainen traditio ja kohtaamiset, jotka paljastavat, miten samaan suuntaan ihmisen luonnollinen uskonnollisuus virtaa ja ilmenee hänen etsiessään määränpäätään.
Suomeen palattuamme kuuntelin eri korvalla Ylen aamuhartauksia, joissa Jumalan armoa saatetaan tarjoilla miltei samoin sanankääntein kuin istanbulilaisessa moskeijassa. Pinnalta katsoen puhutaan samasta Jumalasta ja hänen armostaan ja armeliaisuudestaan luotujaan kohtaan. Virtaus ja määränpää kuitenkin vaihtuvat, jos Jumalan armo liitetään yksin hänen Poikaansa Jeesukseen. Silloin kuljemmekin päinvastaiseen suuntaan. Jotain tällaista lienee apostoli Paavalikin kokenut ja ajattelut, kun hän Vähän-Aasian alueella eläneille galatalaisille kirjoitti ”minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen” (Gal.1:11).
Armo, armollisuus ja armeliaisuus ovat ihmismielen mukaisia asioita, koska juuri niitä maailma janoaa ja tarvitsee. Siksihän niitä onkin tarjolla monilla mausteilla maailman uskonnoissa.

Uskonnoissa

Kerrotaan, että kun katoliset lähetystyöntekijät tulivat Japaniin 1500-luvulla, he luulivat Lutherin harhaopin ehtineen jo ennen heitä noille kaukaisille saarille. Tosiasiassa he kohtasivat puhtaan maan buddhalaisia, jotka uskoivat Amida-buddhan armoon. Mahayana-buddhalaisuuden haaraan kuuluvan puhtaan maan buddhalaisuuden oppi-isää, Shinrania (1173-1262), onkin verrattu Lutheriin, koska hän erotti uskon ja teot toisistaan ja painotti, että pelastuksen perusta on yksin Amidan armossa, ei ihmisen omissa teoissa tai asenteessa. Joka huutaa avukseen Amidan nimeä, saa syntyä uudelleen puhtaaseen maahan ja on ikuisesti pelastettu.
Intian hindulaisuudestakin löytyy opetusta armosta pelastuksen perustana. Antautuvaa palvontaa ja Jumalan armollisuutta opettavassa bhakti -hurskaudessa on pohdittu tekojen ulkopuolelta tulevan armon ja ihmisen myötävaikutuksen suhdetta. Etelä-Intiassa syntyi kaksi kilpailevaa koulukuntaakin. ”Apinakoulukunnan” mukaan uskova tarrautuu Jumalaan kuin apinanpoikanen emoonsa. ”Kissakoulukunta” korosti edellytyksetöntä armoa, jonka mukaan Jumala pelastaa palvojansa kuin kissaemo kissanpoikasen ilman tämän ponnistelua ja myötävaikutusta.
Uskoaan harjoittava muslimi vetoaa päivittäin armeliaaseen Armahtajaan. Muslimioppineiden mukaan Jumalan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat armeliaisuus (Rahman) ja armahtavaisuus (Rahim). Molempien sanojen alkuperä löytyy Vanhasta testamentista Jumalan itseilmoituksesta Moosekselle: ”Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi.” (2. Moos.34:6). Heprean armeliasta, rakastavaa, laupiasta (rachuum) sekä alas kumartuvaa, sääliä osoittavaa, anteeksi antavaa (khanuum) tarkoittavat sanat aloittavat Koraanin jokaisen suuran, yhtä lukuun ottamatta. Hurskas muslimi aloittaa kaiken työnsäkin pyytämällä Jumalan siunausta basmalalla eli vetoamalla Kaikkivaltiaan Rahman ir-Rahim -nimeen. 
Rahman -ominaisuus kuuluu islamin mukaan vain Allahille. Se tarkoittaa kaikille luoduille lahjoitettua rajatonta ja loputonta armoa, lahjaa. Se ei riipu kohteen kelvollisuudesta, ja on kuin sade joka kastelee kaiken tai aurinko, joka paistaa kaikille. Ilman tällaista Luojan armeliaisuutta maailma ei pysyisi kasassa. Rahim -ominaisuutta käytetään kuvaamaan myös ihmisen toimintaa, jolloin se tarkoittaa paljon anteeksi antavaa. Jumalasta käytetty Rahim -adjektiivi viittaa ennen kaikkea Allahin uskoviin palvelijoihinsa kohdistamaa, heidän ikuisuutta varten ansaitsemaansa rajatonta ja syvää armahdusta.
Kuuntelin kerran imaamia, joka selitti, että armollista Jumalaa eniten surettava synti on, että ihminen pitää omaa syntiään hänen armoaan suurempana. Hän kuvasi miten Jumalan armo on ehtoja asettamatonta ja yleistä, toisin kuin hänen vihansa, joka on ehdollista ja poikkeuksellista. Epäusko tarkoittaa muslimille siitä toivosta luopumista, että Jumala on armollinen ja armahtaa hänet.

Islamin mystinen suuntaus, suufilaisuus, opettaa, että armo on voima ja jumalallinen ominaisuus, joka virtaa ihmiseen ja tekee mahdolliseksi Jumalan rakastamisen. Ihminen pyrkii kohti Jumalaa jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta. Sydämestä tulee armoistuin, jonne Jumala asettuu valtaistuimelleen. Näin Jumalan ja ihmisen yhteistyöllä syntyy Jumalaa rakastava ja hänelle kelpaava ihminen.
Vaikka keskiajan lopulla Bosporin salmen rantamilla taisteltiin kristinuskon ja islamin herruudesta asein, tästä kysymyksestä oltiin vuosisatoja harvinaisen samanmielisiä: Ihmisen oli osattava rakastaa Jumalaa, jotta saisi armon. Kun ihminen katuu ja tekee voitavansa, Jumalan armo tekee sen mikä puuttuu ja muuttaa häntä niin, että hän alkaa rakastaa Jumalaa puhtaalla rakkaudella. Näin armo täydentää ihmisluonnon. Augustinolaismunkki Martti Luther ei löytänyt sydämestään todellista, aitoa rakkautta Jumalaa kohtaan. Siitä käynnistyi uskonpuhdistus.

”Yksin”

Luther vakuuttui, että päästäkseen perille ja kelvatakseen Jumalalle, oli katse käännettävä omasta sydämestä Jumalan sydämeen. Se merkitsi omien ansioiden hylkäämistä ja laskeutumista syvyyksiin, jossa virtaus kulkee toiseen suuntaan.
Päinvastainen suunta tarkoittaa, että Luther ei rakentanut ihmisluonnon eli järjen varaan, vaan Jumalan sanan ja Kristuksen varaan. ”Minä uskon, että en voi omasta voimasta ja järjestäni uskoa Jeesukseen”. Armo julistetaan jumalattomalle yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. Se on Jumalassa, hänen sydämessään ja mielessään, armon vaikutukset ihmisen sydämessä. Vaikutuksia ei Luther suinkaan torjunut, mutta muistutti, että ne olivat uskonvanhurskauden seurausta. 
Kun keskiajalla Jumala nähtiin vastaanottajaksi, joka arvioi ihmisen rakkauden ja katumuksen aitouden, syvyyden ja merkityksen, kääntyikin hengellisyys nyt päälaelleen: Jumala ei ole vastaanottaja, vaan antaja. Hän on sekä uskon kohde, että sen herättäjä. Hän tekee aloitteen, antaa voiman kääntyä hänen puoleensa ja luottaa ja uskoa häneen. En osaa edes katua ellei Jumala sitä sanallaan vaikuta. Kuitenkin minua käsketään katumaan.
Näin meillä ei pelastuksen kannalta ole oikeasti muuta mahdollisuutta kuin päästä Sanan vaikutuspiiriin, jotta voisimme uskossa omistaa Jeesuksen, jonka ansioon turvaudumme. Lähetystyön tehtävä on tuoda hänet kuulo- ja näköetäisyydelle, jotta hän voi koskettaa, käskeä, katsoa, puhutella, hämmästyttää, jopa vihastuttaa. Sen Jeesus tekee seuraajiensa todistuksen kautta. Kutsu pelastukseen tuo mukanaan kutsun olla hänen kätenään, jalkanaan, silminään, korvinaan ja suunaan. ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumala armo vastaan, niin ettei se jää turhaksi”. (2. Kor. 5:20)

”Syntinen ja vanhurskas”

Laskeutuminen syvyyksiin tarkoittaa rohkeutta hyväksyä totuudenmukainen ja kaunistelematon kuva maailmasta ja itsestä. Omaa pohjatonta pahuuttaan tiedostava ei voi luottaa mihinkään itsessään, ei edes uskoonsa, rakkaudesta puhumattakaan.
Armon suuruus paljastuu syvyyksissä, josta ei omin avuin nousta pintaan. Sen myötä kasvaa ymmärrys, että oma elämä on monin tavoin Jumalan pyhän lain vastaista. Luonnollisen elämän virrassa etenevällä ei ole vaihtuvien maisemien katselemisen ohella muuta osaa ja määränpäätä kuin tuhoutuminen alajuoksulla. Elämä armossa muuttaa luonnollisen elämämme suunnan ja virtauksen lähetyselämäksi. Armo on elintilamme Kristuksessa.
Kristitty on maailmassa kuin kala (ikhthys) vedessä. Voimme vapaasti liikkua salmessa, ihailla ja tutkia maisemia ja poukamia. Kaikkein kauneinta on vedenalainen maailma, se joka ei näy pintaan ja jossa virtaus käy kohti yläjuoksua.

Lähetyselämään

Kristityn vapaus -nimisessä kirjoituksessaan Martti Luther kuvaa Jumalan armollisen rakkauden luonnetta käyttäen vertauskuvaa virtaamisesta: ”Kuten Jumala on Kristuksen kautta auttanut meitä ilman omaa ansiotamme, ei meidänkään sen vuoksi tule ruumiillamme ja teoillamme tehdä muuta kuin auttaa lähimmäistämme… Jumalan lahjojen tulee virrata yhdeltä toiselle. Kristukselta nämä lahjat virtaavat meille, häneltä, joka eläessään otti meidän asiamme omakseen, aivan kuin hän olisi ollut sitä, mitä me olemme. Meiltä lahjojen tulee virrata niille, jotka niitä tarvitsevat”. 
Kristukseen uskova ei uiskentele virtauksissa omaksi ilokseen. Elämä on strategista olemista Kristuksessa. Jumalalta saadut lahjat saa iloisesti vastaanottaa, niistä saa nauttia ja hyötyä, mutta niillä ei voi tehdä, mitä itse haluaa. Saamisamme lahjoissa on jonkun toisen nimi ja osoite. Jumalan rakkautta ei pidä padota. Niin tehdessäni petän sekä armollisen Antajan että hänet, jolle minun oli määrä toimittaa lahjani.
Armo on lahja, jonka usko ottaa kiittäen vastaan. ”Usko miellyttää Jumalaa, koska se antaa yksin Jumalalle kunnian osoittamalla kiitollisuutta lahjasta”.

On siis rohjettava sukeltaa syvyyksiin. Se kyllä tarkoittaa uskallusta kohdata oma kelvottomuus ja se kuolemanvakava tilanne, että vesi virtaa luonnostaan väärään suuntaan enkä omilla ponnisteluillani jaksa uida vastavirtaan. Mutta syvemmällä pinnan alla on toisenlainen virtaus. Pojan ansion suojassa ja Isän rakkaudessa voi syntinen ihminen rauhassa ja ilolla löytää elintilansa sekä tarkoituksen ja päämäärän elämälleen. Ja miten mielenkiintoisiin maisemiin virta viekään.

Pekka Mäkipää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)