maanantai 24. heinäkuuta 2017

"Hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi"

          
Kun Laura Suominen oli yhdeksänvuotias tyttö, hän oli mukana hengellisessä tilaisuudessa, jossa lähetettiin erästä helluntailaispariskuntaa lähetystyöhön Japaniin. Laura katsoi ihastellen kaunista pariskuntaa. Tuossa samassa tilaisuudessa kysyttiin myös, kuka läsnäolijoista tahtoo lähteä seuraamaan Jeesusta. Laura nosti kätensä ylös. Minä tahdon!  

Kun kysyn Lauralta tänään, lähes 85 vuotta myöhemmin, mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä, on kuin hän tahtoisi jälleen nostaa kätensä, samalla kun vastaa viipymättä: " ...että antaa oman elämänsä Jeesuksen hoitoon ja vie sanomaa omakohtaisesti toisille ihmisille". Se on tärkeintä.

Karjalasta kylmässä härkävaunussa Alavudelle evakkoon lähtenyt Laura ei voi lakata ihmettelemästä Jumalan hyvää johdatusta läpi pitkän elämän. Alavudelta Hämeenkyröön, sieltä Kurun ja Keravan kautta Espoon Tapiolaan vienyt elämä on ollut vaikeista menetyksistä huolimatta yltäkylläistä ja täynnä ilon aiheita.
- Jäin leskeksi jo 46 -vuotiaana, kun mieheni kuoli aivoinfarktin seurauksena. Surusta huolimatta minulla ei kuitenkaan ollut syvää hätää, sillä Veikolla oli usko Jeesukseen täältä lähtiessään. Tilalle sain niin paljon uskonystäviä, että Tapiolan kodistani tuli oikea rukoushuone. Jo vuosien ajan vähintään joka toinen päivä on joku käynyt luonani rukoilemassa. Elämäni onkin ollut yhä uudelleen sen huomaamista, että Jumala kuulee rukouksemme. 

Lauran uskollisuus ja esimerkillinen alttius kirkkomme lähetystyön tukipilarina on tullut tunnetuksi erityisesti Espoossa. Siitä saakka, kun Kansanlähetys perustettiin vuonna 1967 ja Laura muutti Tapiolaan, on hän kantanut lukuisia lähetystyöntekijöitä esirukouksissa Jumalan eteen ja antanut rahaa säännöllisesti lähetystyöhön. Ensimmäisten lähetettävien joukossa olivat mm. Liisa Jakkula (nyk. Kingma) sekä Kimmo Juutilainen perheineen.

- Olen halunnut tukea kirkon lähetystyötä, ja Kylväjän perustamisesta lähtien erityisesti sen kautta lähetettyjä lähettejä. Koska minulla ei ollut omia lapsia, ajattelin, että miksi en voisi ottaa lähetystyöntekijöitä lapsikseni, antaa varojani heidän elämäntyöhönsä ja rukoilla heidän puolestaan. Olinhan myös itse saanut paljon tukea hengelliseen elämääni erityisesti rovasti Olavi Peltolalta, Per Wallendorffilta sekä Juhani Lindgreniltä.
Lauran jatkaessa huomaan pian, että luterilainen kirkkomme ja sen lähetystyö on hänelle todella sydämen asia.
- Kuulemme usein kuinka paljon ongelmia kirkossa on. Se on totta. Mutta 94 vuoden perspektiivillä sanoisin, että kyllä siinä on valtavan paljon hyvää ja arvokastakin. En koskaan halua jättää rakasta kirkkoamme, Laura sanoo ääni murtuen ja kyynelten noustessa silmiin.

Kun kysyn lopuksi Lauran mielijaetta Raamatusta, hän vie minut aikaan, jolloin hän oli nuori uskova nainen Hämeenkyrössä.  
- Kysyin tuolloin sieluhoitajaltani, kuinka voin pysyä uskossa? Hän vastasi lukemalla minulle Johanneksen evankeliumista luvun 1:12: "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä". Silloin ymmärsin, että Pyhä Henki kirkastaa uskon Jeesukseen. Uskoni on Jumalan voiman varassa.

Kuuntele Lauran haastattelu Lähetysvartissa Radio Deissä tiistaina 1.8. klo 20. 


Lauran elämästä voi lukea tarkemmin kirjasta Kaksi naista, yksi usko Mailis Janatuinen. Kust. Perussanoma Oy



Teksti ja kuvat: Janne Sironen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)