tiistai 15. elokuuta 2017

Anteeksiannosta

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.



Oli menossa toimistomme viikkohartaus. Tällä kertaa puhujana oli paikallinen työtoverini ja ystäväni, joka oli valinnut aiheekseen ystävyyden. Hän kysyi meiltä, millainen on mielestämme hyvä ystävä. Mukana hartaudessa oli parikymmentä henkeä, suurin osa paikallisia, mutta muutama ulkomaalainenkin oli mukana.

Täkäläiseen tapaan kysymykseen tuli reippaasti vastauksia: hyvä ystävä on luotettava, rehellinen ja myötätuntoinen; hän myös auttaa tarvittaessa ja hän kuuntelee ystävän huolia. Oikean ystävän pitäisi myös pystyä iloitsemaan toisen menestyksestä. Tästä iloitsemisen taidosta pysähdyttiin keskustelemaan, joidenkin mielestä se on vaikeaa. Tässä kulttuurissa ihmiset pystyvät helposti sanomaan, missä asiassa ovat hyviä, sen sijaan toisten rohkaiseminen ei välttämättä ole helppoa. Itse suomalaisena pohdin, että minun on vaikea sanoa, että osaan jonkin asian hyvin, yleensä oletan muiden olevan kaikessa parempia kuin itse olen.

Keskustelu jatkui: hyvä ystävä antaa anteeksi. Puhuja kysyi, onko helppoa vai vaikeaa pyytää anteeksi, jos on tehnyt jotain väärin. Ensimmäinen vastaaja sanoi, että anteeksipyytäminen on vaikeaa. Sitten tuli useita toisenlaisia mielipiteitä. Kokenut raamatunkääntäjä, jo kuuttakymmentä lähestyvä rouva sanoi: ”Minä kyllä yritän pyytää mahdollisimman pian anteeksi, jos olen loukannut jotakuta. Silloin asia ei jää painamaan omaatuntoani ja välit toisten kanssa pysyvät hyvinä.” Tässä maassa elämme häpeäkulttuurissa ja ihmiset ovat hyvin herkkiä pyytämään pienintäkin asiaa anteeksi, varsinkin vieraammilta.


Puhuja oli kirjoittanut taululle pitkän listan hyvän ystävän ominaisuuksia. Sitten hän kysyi: ”Onko sellaista ihmistä, jolla on kaikki nämä ominaisuudet?” Vastauksena oli hiljaisuus. Sitten joku oivalsi: ”Vain Jeesus on sellainen.” Hartaus päättyi 1. Johanneksen kirjeen 4. luvun kehotukseen rakastaa toinen toistamme ja 10. jakeeseen: ”Siinä on rakkaus, ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”



Tavallisesti hartaus päätetään rukoukseen, mutta ennen sitä kirjanpitäjämme, jonka nimi on suomeksi ’muisto’, kysyi, voisiko hän sanoa jotain. Hänellä on kolme lasta, yksi niistä vilkas tytär, jonka nimi tarkoittaa enkeliä. Hän puhui rauhallisesti: ”Me tarvitsemme anteeksiantoa, Jumalalta ja ihmisiltä. Jos minua painaa syyllisyys jostain pahasta teosta, se on kuin kantaisin raskasta kiveä selässäni tai käteni olisivat kahleissa. Tällainen syyllisyys painoi minua, kun olin turhaan ollut vihainen tyttärelleni ja sanonut pahasti. Ajattelin, että minun olisi hyvä pyytää anteeksi, oikeastaan minun pitäisi tehdä se. Mutta emmin, koska ajattelin, että jos pyydän lapseltani anteeksi, menetän auktoriteettini. Kuitenkaan ajatus ei jättänyt minua rauhaan ja tajusin sen olevan Jumalasta. Silti oli vaikea pyytää anteeksi, koska minähän olen äiti, jonka pitäisi olla esimerkkinä lapsilleni. Lopulta sain sen tehtyä. Ja tiedättekö, auktoriteettini ei siinä mennytkään, vaan suhteeni tyttäreeni muuttui paljon paremmaksi! Se oli Jumalan teko, kahleeni irtosivat ja kivi putosi selästäni!”

Kielityöntekijä, Kaukasia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)