torstai 10. elokuuta 2017

Aukeaako armon arvo?

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.

Näillä temppelissä myytävillä ema-tauluilla rukoillaan perheelle onnea ja
menestystä elämässä. Miten vaikea japanilaisen onkaan kääntyä
pois vanhoista uskomuksistaan Jeesuksen puoleen!

75-vuotias rouva Kazuko avaa ensi kertaa elämässään Raamatun raamattupiirissä ja kauhistelee samalla sen paksuutta. Aiemmin kirkolla pidetyssä konsertissa ja joulujuhlassa kuultu ja koettu oli herättänyt hänessä sen verran mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan, että hän halusi tulla katsomaan, millaista raamattupiirissä on. Suuri tekijä oli myös se, että hänellä on yksi hyvä kristitty ystävä. 

Piirissä tutkimme sitä raamatunkohtaa, jossa Jeesus parantaa sokean Bartimeuksen. Kun Bartimeus kuuli, että Jeesus oli tulossa, hän alkoi huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Kysyin, miksiköhän ympärillä olleet ihmiset alkoivat nuhdella häntä siitä. Kazuko vastasi reippaasti, että sokean pyyntö oli kovin itsekäs. Ei ole sopivaa ajatella vain itseään ja tuoda sellaisella äänekkäällä tavalla esiin vain omia tarpeitaan ja kerjätä sääliä. Mielenkiintoista. Olikohan Kazukon vastauksen pohjalla sitä, että japanilaiseen kohteliaisuuteen kuuluu pidättyväisyys, omien tunteiden ja toiveiden murskaaminen taka-alalle ja todellisen minän kätkeminen? Myös Jumalan edessä. 

Kysyin sitten, ovatko he, kaksi piiriläistä, koskaan itse rukoilleet: ”Jumala, armahda minua.” Molemmat vastasivat kuin yhdestä suusta: ”En! Ei kukaan terve ihminen rukoile sellaista!” Kazukon kohdalla reaktion vielä ymmärtää, mutta olin hämmästynyt, kun 49-vuotias kristitty rouva Murakokaan ei keksinyt mitään syytä rukoilla niin kuin Bartimeus. Johtuisiko se siitä, että hän ei ole luterilaisen kirkon jäsen? Molemmille oli joka tapauksessa aivan uskomattoman tuntuista se, että minä myönsin rukoilevani Jumalalta armoa joka päivä. Siksi että olen syntinen. 

Vielä enemmän ymmälläni olen Hisakon suhteen. Hän on 38-vuotias nainen. Hänet on kastettu neljä ja puoli vuotta sitten ei-luterilaisessa kirkossa, mutta hän on käynyt jo lähes vuoden luterilaista raamattukoulua. Tästä kaikesta huolimatta Hisako väittää, ettei hän ole vielä koskaan saanut kokea iloa siitä, että on kastettu ja kristitty. Kasteen hän oli ottanut vain sitä varten, että sitä oli suositeltu hänelle. Jeesukselta hän odottaa sitä, että Jeesus auttaisi häntä tässä ja nyt. Siksi hänen ainut rukouksensa kuuluu: ”Jeesus, auta minua.” Apua ei kuitenkaan ole ilmaantunut. Nyt hän on väsynyt ja pettynyt, melkein katkerakin.

Jeesuksen ristinkuolemasta hän kuulee oppitunneilla päivittäin, niin että se on alkanut tuntua ihan aivopesulta. Hisako valittaa, ettei hän vieläkään ymmärrä evankeliumia. Kysyin, mistä sen sitten tietää, että joku on ymmärtänyt evankeliumin? Hän vastasi: ”Siitä, että kiittää rukouksessa syntien anteeksisaamisesta niin kuin luokkakaverini Manami tekee.” Itse hän ei sen sijaan ole vielä koskaan halunnut tai voinut rukoilla sillä tavalla. ”Minusta on saman tekevää, saako synnit anteeksi vai ei. Eihän siitä kuitenkaan kuole, vaikka tekeekin pahaa! On saman tekevää, onko taivas ja helvetti olemassa vai ei. En ole kiinnostunut siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Haluan, että Jeesus auttaa minua tässä elämässä, täällä maan päällä!” 

Miksi kastetulle ihmiselle sanojen ”armo” tai ”anteeksiantamus” kuuleminen ei tuo mieleen mitään myönteistä, niin että mieli niistä ilahtuisi ja pomppaisi kattoon? Ei kai muusta syystä kuin siitä, että Bartimeuksen avunhuudolle ei ole vielä löytynyt huutavaa tarvetta omassa elämässä. Ei vielä näe tai halua tunnustaa, että terveenäkin potee syntisairautta, joka lopulta varmasti tappaa, ei vain ruumiillisella, vaan myös iankaikkisella kuolemalla. Eikä vielä usko sitä, että Jeesus ei tyydy antamaan apua vain tähän elämään, vaan hän odottaa, että meille alkaisi kelvata myös hänen varsinainen ja suurin lahjansa: taivas yksin armosta, ilman ainuttakaan omaa ansiota. Yksin Pyhä Henki voi kirkastaa nämä asiat niin japanilaiselle kuin suomalaisellekin. 

Lea Lukka, Japani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)