maanantai 11. syyskuuta 2017

Todellinen rauha

Arabipastori Elias Said Haifasta kirjoittaa:

Tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa pidetään keskeisinä arvoina ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, humanismia ja sananvapautta. Ne ovat erittäin hyvä lähtökohta terveelle yhteiskunnalle. On hienoa voida auttaa tarvitsevia, tukea kärsiviä ja luoda yhtäläiset oikeudet kaikille. Jotta on mahdollista toteuttaa hyviä arvoja käytännössä, täytyy kuitenkin itse ymmärtää, mitä ne ovat ja uskoa niihin.

Läntinen maailma vaatii Israelin valtiota noudattamaan länsimaisia arvoja suhteessa musliminaapureihinsa ja erityisesti palestiinalaisiin. En halua puolustella kaikkia Israelin valtion toimia, mutta ei ole liioiteltua sanoa, että Israel on Lähi-idän ainoa maa, joka yrittää parhaansa voidakseen elää länsimaisten arvojen mukaisesti. Vaikka matkan varrella on tehty ja tehdään virheitä, Israel on silti alueen ainoa demokratia.

Länsi on pitkälti jakautunut Israelin tukijoihin ja vastustajiin, ja molemmat osapuolet vaativat rauhaa mielestään parhaalla tavalla. Varsinkin Israelin vastustajien tulisi päättäväisemmin edellyttää myös arabeja omaksumaan uuden asenteen Israelia ja juutalaisia kohtaan, jotta rauha Lähi-idässä voitaisiin saavuttaa. Se on hyvin haasteellista, koska Israel (juutalaiset) on muslimien historiallinen vihollinen. Tämä  näkyy muidenkin kuin ns. miehitettyjen alueiden kohdalla, ja monet muslimijärjestöt ja -maat haluavatkin pyyhkiä Israelin pois kartalta. Näissä olosuhteissa rauhan saavuttaminen on jokseenkin mahdotonta.

Ihmisvoimin tämä onkin mahdotonta. Parhaatkin inhimilliset menetelmät ja arvot osoittautuvat usein tehottomiksi. Mutta: Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle
(Luuk. 18:27)

Haluan kertoa erään kokemuksen teologian opintojeni ajalta. Kerran viikossa opiskelijat pitivät saarnan, ja kerran, kun tuli minun vuoroni, puhuin rauhan rakentamisesta erityisesti Israelin ja sen arabinaapurien välille. Opettajiemme joukossa oli messiaaninen juutalainen, ja puheeni alku hätkähdytti häntä kovasti. Sanoin nimittäin tietäväni tavan, jolla arabit voisivat voittaa Israelin, ja toivoinkin sen tapahtuvan mahdollisimman pian. Opettajani ja hänen miehensä ovat hyviä ystäviäni, mutta tuossa hetkessä opettajani ehti kauhistua, mitä minulle oli tapahtumassa. Hän kuitenkin rauhoittui kuullessaan jatkoa ajatukselleni.

Sanoin, että niiden, jotka todella rakastavat Israelia ja haluavat sen parasta, pitää tavoittaa myös arabeja ilosanomalla Kristuksesta. Tässä taistelussa paholaista vastaan ei saa väsyä. Vain sitä kautta arabit oppivat, miten vapauttavaa on Jeesuksen rakkaus. Koettuaan tämän rakkauden he alkavat rakastaa juutalaisia ja Israelia. Jeesus käski meitä rakastamaan vihollisiamme (Matt. 5:44). Niiden, jotka toimivat muslimien parissa, tulee muistaa tämä: jos he haluavat tehdä jotakin arabien, erityisesti palestiinalaisten hyväksi, heidän tulee osoittaa rakastavansa myös Israelia ja siten välittää Israelille sanomaa Kristuksen rauhasta. Rakkaus hämmentää juutalaisia ja he kysyvät: ”Kuinka on mahdollista, että nämä vihamiehemme rakastavat meitä ja haluavat meille hyvää?” Tätä kautta israelilaisten asenteet naapureitaan kohtaan voivat muuttua. Vain tässä rakkauden asein käytävässä sodassa arabit voivat voittaa Israelin, ja se tulee olemaan todellinen voitto koko alueelle. Vain näin voi tulla rauha.

Rauhan eteen on käyty monet neuvottelut, eikä niistä ole seurannut mitään hyvää. Ei sopua, ei sopimuksia eikä rakkautta osapuolten välille. Vain Kristuksen rauha voi tuoda ratkaisun tähän mutkikkaaseen ja kipeään tilanteeseen. Maailmassa vahva osapuoli sanelee ”rauhan” ehdot ja lopputulos on aina kivulias heikommalle osapuolelle. Se synnyttää kovia asenteita ja levottomuutta ja aiheuttaa moraalin ja arvojen rapautumista. Tällaisen ”rauhan” aikana seuraava sota ei koskaan ole kaukana. Jeesuksen opetusten mukainen rauha on tasapuolinen ja oikeudenmukainen ja kaikki voivat nauttia sen hedelmistä, koska siinä päämääränä on rakastaa toista, vaikka hän olisi vihollisesi. Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh.  14:27)

Kirjoitus on Juurilla - juutalaistyön näkymiä -julkaisusta. Julkaisu on saatavilla Pala maailmalta -kaupasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)