maanantai 23. lokakuuta 2017

Jukka Norvannon saarna Viinikan kirkossa 22.10.2017

Joh. 9: 24–38

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
    Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Kuultu evankeliumi on katkelma Johanneksen evankeliumin yhdeksännestä luvusta, joka keskittyy pelkästään yhden Jeesuksen tekemän tunnusteon kertomiseen ja sitä seuranneen tapahtumaketjun kuvailuun. 

Ennen päivän evankeliumia kerrotaan, että Jeesus näkee miehen, joka oli ollut syntymästään asti sokea. Jeesus sylkäisee maahan ja tekee maan tomusta ja syljestä tahnaa ja sivelee sillä miehen silmät ja kehottaa tätä sen jälkeen menemään peseytymään Siloan altaalle. Ei ole vaikea nähdä yhteyttä luomiseen, jossa Luojamme tekee koko ihmisen maan tomusta. Näin yhdeksännen luvun alussa meitä siis muistutetaan siitä, että Jeesus oli läsnä jo silloin, kun ihminen luotiin.

Mies tottelee Jeesusta, ja palaa takaisin näkevänä. Tapahtuma herättää tietenkin suurta hämmästystä, ja pian paikalle saapuvat myös uskonnolliset johtajat. Mies saa tehdä selkoa tapahtuneesta, eivätkä häntä ennestään tuntemattomat uskonnolliset johtajat usko ihmeen tapahtuneen, ennen kuin miehen vanhemmat vakuuttuvat, että kyseinen mies on kyllä heidän sokeana syntynyt lapsensa mutta siitä, miten hän on tullut näkeväksi, tämän osaa kyllä itse kertoa. 

Päivän evankeliumi alkaa uskonnollisten johtajien toimeen panemasta kuulustelusta.
Päivän evankeliumissa on siis kaksi päähenkilöä, Jeesus ja näön saanut mies ja heidän lisäkseen kolmas osapuoli, päättäjien taho. Ja tokihan neljäskin taho evankeliumissa on nyt mukana, ja se neljäs olemme me, jotka nyt tutkimme evankeliumissa kerrottua tapausta.

Kun kuuntelit evankeliumia, mietitkö, kenen vierelle asetuit?

Asetuitko sokeana syntyneen vierelle, joka koettaa selittää toisille, että hänelle nyt tosiaankin on tapahtunut valtava ihme. Hän ei voi ymmärtää, miksi kaikki eivät voi yhtyä hänen iloonsa. Ehkäpä hänen kanssaan ihmettelit, miksi häntä aletaan kuulustella, aivan kuin hän olisi toiminut jotenkin väärin? Ja kun hän sanoo, ettei sellaiseen hänen ymmärryksensä mukaan kykene kukaan muu kuin Jumalan voimalla toimiva ihminen, hänet karkotetaan toisten seurasta. Asetummeko me siis hänen rinnalleen ja koetamme hänen kanssaan saada toisetkin ihmiset uskomaan Jeesukseen? 

Vai olemmeko Jeesuksen vierellä ihmettelemässä sokeiden fariseusten sokeutta? Ja kiittelemässä omaa näkökykyämme? 

Vai onko niin, että löydämmekin itsemme niiden seurasta, joille Jeesuksen ankarat sanat kohdistuvat? Silloin joudumme kysymään, puolustammeko me ihmistä, joka on saanut oppia tuntemaan Herran Jeesuksen vai käännämmekö me hänelle selkämme? Onko niin, että se, mitä hän puhuu, häiritsee aivan liikaa meitä ja niitä toimintatapoja, joihin olemme tottuneet ja jotka olemme itse luoneet? Annammeko siis ulkoisten muotojen olla tärkeämpää kuin Jeesuksen luokse tulemisen ja hänestä kertomisen yhä uusille ihmisille, niin täällä Suomessa kuin maan äärissä asti? Pidämmekö me itseämme siis niin näkevinä ja ymmärtäväisinä, että luulemme tietävämme, ettei Jeesuksesta kertomalla kannata häiritä ihmisten rauhaa. Ja jos joku niin suostuu tekemään, hänet on syytä vaientaa tavalla tai toisella?

Päivän evankeliumi vie meidät siis hankalien kysymysten äärelle. Mihin oikeasti sijoitamme itsemme?

Jos päivän evankeliumin tahtoisi ilmaista muutamalla sanalla, niin mitä ne olisivat? Kerrataanpa vielä nopeasti evankeliumin sisältö.

Aluksi Jeesus kohtaa ihmisen, jota ihmiset yleisesti pitivät jonkinlaisena hylkiönä, koska hän oli syntynyt sokeana. Sen katsottiin olevan selvä merkki joko vanhempien tai kyseisen henkilön syntisyydestä. 

Tämän hyljeksityn ihmisen Jeesus parantaa ja antaa tälle näön.

Sen jälkeen parannettu joutuu kuulusteluun. Kun hän siinä tuo esiin näkemyksensä, ettei kukaan voi antaa sokeana syntyneelle näköä, ellei ole Jumalan lähettämä, hänet karkotetaan synagogasta, mikä oli suuri rangaistus tuohon aikaan. Sillä juutalaisten elämän keskus oli synagoga. Se ei ollut vain jumalanpalveluspaikka, vaan lähes kaikki muukin yhteisön elämässä keskittyi siihen. 

Näin mies sai pikakurssin siitä, että Jeesus ja tämän maailman ajatukset eivät sovi yhteen.

Lopuksi näemme vielä Jeesuksen ja miehen kohtaavan toisen kerran, ja silloin mies tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi eli ihmisen ainoaksi toivoksi.

Mikä olisi siis evankeliumin viesti yhdellä lauseella kerrottuna? Olisiko se vaikkapa tämä: ”Vaikene Jeesuksesta, niin saat olla rauhassa.” Vai olisiko se kenties tämä: ”Se, jonka Jeesus kohtaa, tulee vieraaksi tälle maailmalle.” Vai olisiko se sittenkin tämä: ”Jeesus on tämän maailman pimeyttä suurempi.”

Myöhemmin evankeliumikirjasta näemme, että kaikki nämä tiivistelmät kävivät yhä uudelleen toteen. Jeesus itse joutui kohtaamaan vielä rankempaa hyljeksintää. Häntä ei vain karkotettu pois toisten luota, vaan hän antoi henkensäkin syntisyytemme vuoksi. Mutta kuolemallaan hän voitti kuoleman ja pimeyden vallat. Ylösnousemuksen aamu merkitsi uutta alkua ihmiskunnalle ja myös meille osoitusta syntiemme sovituksesta.

Mutta siitä kaikesta Johannes ei vielä kerro meille. Nyt hän auttaa meitä ymmärtämään jotain siitä, mitä tapahtuu, kun luonnostaan sokea ihminen kohtaa Jeesuksen.

Lyhyen ajan sisällä sokeana syntynyt mies oli joutunut aikamoiseen kouluun. Kaikki se ryöpytys oli johtunut vain siitä, että hän oli kertonut ihmisille, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Siinä vaiheessa hän ei edes kunnolla tiennyt, kuka Jeesus oli. Tosin hän oli pitänyt tätä Jumalan lähettämänä profeettana, mutta enempää hän ei ollut uskaltanut ajatella. Näin mies oli joutunut edes tuntematta Jeesusta kunnolla jo kärsimään vainoa hänen tähtensä. 

Jeesus siis antoi miehen oppia kantapään kautta, mitä vaikeuksia hänen seuransa tulisi jatkossa tälle tuomaan. Sen jälkeen hän paljastaa itsensä miehelle. Aikaisemmin hän ei ollut vielä nähnytkään Jeesusta. Hän oli vain kuullut hänen sanansa ja tuntenut hänen kätensä silmillään. Mutta nyt hän myös näkee Jeesuksen, joka oli parantanut hänet. Näin mekin saamme havainnollisen opetuksen siitä, että vain Jeesus itse voi auttaa ihmistä näkemään hänet. 

Evankeliumikirjansa alussa Johannes kirjoittaa, että Jeesus on Jumalan sana, jonka voimasta kaikki on luotu. Näin Jeesus nykyäänkin on itse sanansa kautta kirkastamassa itseään meille. Uskon syntyminen Jeesukseen onkin aina Jeesuksen itsensä tekemä ihme, ja sen hän tekee Raamatun sanan välityksellä. Siksi, muuten, Saatana tahtoo pitää meidät erossa Raamatusta, sillä sen sanaa hän ei voi vastustaa.

Näkönsä saanut mies saa myös kuulla kysymyksen, uskooko hän Ihmisen Poikaan - tai niin kuin jotkut käsikirjoitukset sanovat tässä yhteydessä - Jumalan Poikaan. Kumpikin termi oli Messiaasta käytetty nimitys. Myöntävä vastaus merkitsisi sitä, että mies todella erotettaisiin synagogasta. Hän joutuisi ihmisten hylkäämäksi Jeesuksen tähden. Olisiko hän siihen valmis?

"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. (Joh 9:38)

Mies kumarsi Jeesusta, Jumalaansa, eikä Jeesus tehnyt elettäkään estääkseen tätä. Jeesus oli löytänyt kadonneen lampaan, eikä lammas tahtonut mistään hinnasta enää joutua Paimenestaan eroon. Tämä miehen kumartuminen Jeesuksen eteen ja uskominen häneen saavat Jeesuksen lausumaan ne sanat, jotka ovat olleet koko luvun opetuksen tarkoitus.

Jostain syystä niitä ei ole otettu mukaan päivän evankeliumiin, mutta onneksi me voimme ne lukea ja ottaa opiksemme: Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita." Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?" Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä." (Joh. 9:39-41)

Ihminen, joka korottaa itsensä Jeesuksenkin arvostelijaksi, toki luulee olevansa viisas ja näkevä. Todellisuudessa kuitenkin vain se, joka polvistuu Jeesuksen eteen pitäen tätä ainoana toivonaan, on nähnyt asiat oikein.  Jeesuksen hylkääjälle ei ole myöskään anteeksiantoa. Siltä taas, joka Jeesuksen luo tulee, ei syntejä muistella. 

Päivän evankeliumissa meille siis kerrotaan, että Jeesuksen suuruudesta kertominen sai aikaan sen, että uskonnolliset johtajat karkottivat parannetun miehen keskuudestaan.

Kohtelemmeko mekin samalla tavalla ihmistä, joka on saanut tulla Jeesuksen pelastamaksi? Ja suhtaudummeko me kaiken kaikkiaankin Jeesukseen samaan tapaan kuin evankeliumin uskonnolliset johtajat? 

Mitä ajattelet, leimaako omaa aikaamme samanlainen sokeus, josta evankeliumi puhuu? Kuvittelemmeko me ihan oikeasti olevamme näkeviä ja ymmärtävämme sen, mikä meille itsellemme on parasta? Onko niin, että kun kohtaamme Jumalan sanassa eli Raamatussa asioita, joita emme voi ymmärtää tai hyväksyä, uskomme ilman muuta tietävämme asiat paremmin kuin meidän Tekijämme? 

En tiedä, onko sinulla samanlaisia ongelmia muistin kanssa kuin minulla. Voihan olla, että kun ikävuosia ilmoittava ensimmäinen luku vaihtuu, niin muistikin alkaa hämärtyä. Minä ainakin nimittäin joudun tätä omaa aikaamme ajatellessani oikein pinnistelemään muistiani, kun koetan löytää edes yhden omana aikanamme tehdyn päätöksen, koskipa se sitten yhteiskuntaa, koko kirkkoa tai yksittäisten seurakuntien toimintaa, jossa päätöksen perustana olisi ollut se, mitä Raamattu sanoo asiasta. 

Sen sijaan tavallista on, että päätösten perustaksi nostetaan ihmisten ajatukset. Ainakin minulle tulee sellainen tunne näitä asioita pohdiskellessani, että me aivan ilmeisestikin uskomme enemmän omiin päätelmiimme kuin Jumalan ilmoitukseen, ja jos nämä kaksi asiaa joutuvat ristiriitaan keskenään, valitsemme oman neuvomme. Mutta voihan toki olla, että muistini vain alkaa tällä iällä pettää ja että yksituumaisesti edelleenkin etsimme elämäämme neuvot Jumalan pyhästä sanasta.

Mutta mitä me voisimme oppia päivän evankeliumista? Siinähän sokeana syntynyt lankeaa maahan Jeesuksen eteen tunnustaen näin Jeesuksen jumaluuden ja sen, ettei ihmisellä ole muuta toivoa kuin hän. 

Hyvä ystävä. Tässä yhteydessä minun on pakko kysyä niin itseltäni kuin sinultakin, onko meillä samaa nöyryyttä kuin evankeliumin miehellä langeta Jeesuksen eteen ja tunnustaa oma kyvyttömyytemme nähdä, oma sokeutemme? Vai toimimmeko me fariseusten tavoin, jotka etsivät Jeesuksesta lähinnä vain vikoja, joihin voisi puuttua? Heidän mielestäänhän selvä syy Jeesuksen hylkäämisen oli se, että hän oli parantanut miehen sapattina, jolloin ei saa tehdä työtä. Toisin sanoen, nostammeko me heidän tavoin itse itsemme tuomarin istuimelle ja vastaavasti laskemme Jumalamme syytetyn penkille varmoina siitä, että me tiedämme asiat häntä paremmin?

Näitä pohtiessani joudun myös kyselemään, koskeekohan meitäkin se sana, jonka Jeesus lausuu Laodikean seurakunnalle: "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet”? (llm. 3:17-18).

Jeesus on siis valmis antamaan meille silmävoidetta, jotta sokeutemme väistyisi ja alkaisimme nähdä, mikä on todellinen tilamme.

Sokeana syntyneelle Jeesus antoi aluksi sellaista silmävoidetta, joka antoi tälle kyvyn nähdä tämän maailman asioita. Toisessa kohtaamisessa, josta päivän evankeliumissa kerrotaan, mies sai myös sitä silmävoidetta, joka auttoi häntä näkemään Nasaretin Jeesuksessa Vapahtajansa.

Alkulankeemuksesta alkaen ihmiskunta on mieluummin luottanut käärmeen kuiskutuksiin eli valheelliseen lupaukseen siitä, että häntä eli hänen neuvoaan seuraamalla ihmisestä tulee yhtä mahtava kuin ihmisen luoneesta Jumalastakin. Se lupaus kiehtoo meitä edelleen. Se on niin kiehtova, että sitä kuunnellessamme sokeudumme niiltä asioilta, jotka Jumala tahtoisi meidän näkevän. Hän myös tietää, ettei meillä itsellämme olekaan mitään keinoa vapautua Paholaisen pauloista. Siksi hän tarjoaa meille silmävoidetta. Se on hänen sanaansa, jolla yksin on valta kukistaa pahuuden valta ja vetää silmiemme edestä pimeyden verho, joka on meitä sokaissut. 

Tule siis Jeesuksen luo. Anna hänen avata silmäsi. Anna hänelle sokeutesi, itsekkyytesi, laiminlyöntisi ja itseriittoisuutesikin. Tule hänen luokseen, sillä samassa Johanneksen evankeliumissa Jumala vakuuttaa meille: ”…kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” 

Aivan evankeliumin lopulla meitä lohdutetaankin sanomalla: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskotte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte olisi elämän hänen nimensä tähden” (Joh. 20:31). 

Tämä Jumalan lupaus tarkoittaa sitä, että sinulla on tässä hetkessä lupa Jeesuksen ristinkuoleman eli hänen sovintoverensä ja ylösnousemuksensa tähden lupa uskoa anteeksiannetuksi kaikki sinun syntisi. Sillä Jeesus tuli maailmaan etsimään meitä synnin sairauteen sairastuneita, jotta hän voisi antaa meille elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)