sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Pohdinta evankeliumista Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 5.11.2017

kirjoittaja: Jukka Norvanto

22. sunnuntai helluntaista omistetaan uskonpuhdistukselle. Sunnuntain tekstit liittyvät läheisesti uskonpuhdistuksen keskeiseen sisältöön.
Jumala ei unohda kansaansa, vaan antaa kirkolle uudistumisen aikoja ja niitä ihmisiä, jotka auttavat meitä palaamaan kristillisen uskomme perusteisiin, Raamattuun ja sen julistamaan uskonvanhurskauteen.

aihe: Uskon perustus
Päivän tekstit:
Psalmi:
1. lukukappale:
2. lukukappale:
Evankeliumi:

Saarnan valmistuksen avuksi

USKON PERUSTUS

Saarnaajan haasteena on sovittaa yhteen toisen vuosikerran evankeliumi ja uskonpuhdistuksen keskeiset löydöt. Päivän kirjetekstistä yhtymäkohdat on toki helpompaa löytää. Tässä yhteydessä pohdin kuitenkin evankeliumin sanomaa ja miten sen voisi liittää myös uskonpuhdistuksen teemoihin.

Sunnuntain evankeliumi korostaa koko Matteuksen evankeliumin kokonaissanoman mukaisesti Jeesusta luvattuna Messiaana. Kysymykseen Messiaasta viittaa suoraan myös päivän evankeliumi, jossa sekä fariseukset että saddukeukset pyytävät Jeesukselta taivaasta merkkiä, joka kiistattomasti osoittaisi tämän olevan Messias.

Matteuksen evankeliumikirjan suuria kysymyksiä on sen osoittaminen lukijoille, että Jeesus todella on luvattu Messias. Sen rinnalla evankeliumissa tulee yhä uudelleen esiin uskonnollisten johtajien sokeus tai haluttomuus suostua tähän totuuteen. Kolmas keskeinen teema on se, että Jeesus ja juutalaiseen kansaan kuulumattomat (eli me pakanakansojen edustajat) kuuluvat läheisesti yhteen. Nämä teemat nousevat yhä uudelleen esiin evankeliumikirjassa, aina sukuluettelosta alkaen kirjan viimeisiin jakeisiin, joissa Jeesus kertoo, että hänellä on kaikki valta niin taivaassa kuin maankin päällä.

Mainitut kolme näköalaa tulevat esiin jo evankeliumikirjan alkuluvuissa: Jeesus on luvattu Daavidin Poika, jonka esiäiteinä mainitaan neljä pakanakansojen edustajaa (Tamar, Rahab, Ruut ja Urian vaimo, Batseba); idän tietäjät tahtoivat päästä kumartamaan vasta syntynyttä messiaskuningasta, mutta kansan uskonnolliset johtajat eivät heidän seuraansa lyöttäytyneet, vaikka toki kirjoituksista tiesivätkin, missä Messiaan tuli syntyä.

Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ja uskonnollisten johtajien välinen kuilu vain kasvaa, ja harvoja ovat ne kerrat, jolloin joku heidän edustajansa tulee pyytämään Jeesukselta apua. Sen sijaan usein toistuvat tilanteet, joissa he tahtovat asettaa Jeesuksen koetukselle, niin kuin päivän evankeliumissa.

Saddukeukset ja fariseukset

Päivän evankeliumi paljastaa, että tavallisesti keskenään kilpailevat uskonnollisiin johtajiin kuuluvat miehet liittoutuvat keskenään, kun ovat löytäneet Jeesuksesta yhteisen vihollisen.

Saddukeukset olivat liberaaleja raamatuntulkinnassaan, eivät uskoneet sen enempää enkeleiden olemassaoloon kuin ylösnousemukseenkaan. He tekivät myös läheistä yhteistyötä roomalaisten kanssa, ja koska heidän joukostaan valittiin myös ylipappi, heillä oli uskonnollisessakin mielessä suuri arvovalta.

Fariseukset olivat oikeastaan maallikkovetoinen herätysliike, johon kuuluvat puolestaan tunsivat hyvin kirjoitukset ja pyrkivät noudattamaan niitä kirjaimellisesti. Me kutsuisimme heitä konservatiiveiksi. Normaalisti nämä kahden ryhmän edustajat olivatkin toisiaan vastaan. Paavalikin, fariseuksiin kuuluvana, hyödynsi tätä vastakkainasettelua, kun hänet pidätettiin temppelissä syytettynä sen saastuttamisesta (ks. Ap. t. 23:1-10).

Päivän evankeliumin keskeisiin viesteihin kuuluu kysymys Joonan merkistä. Samasta teemasta on keskusteltu myös jakeissa Matt. 12:38-42. Siinä yhteydessä merkin pyytäjiä olivat ”muutamat lainopettajat ja fariseukset”. Luvussa 16 merkkiä on pyytämässä fariseusten kanssa myös saddukeukset. Näin Jeesuksen vaikutus alkoi laajeta kansan keskuudessa, minkä johdosta hänen vastustajansa alkoivat liittoutua keskenään. Jeesuksen suosion kasvun tuottamasta huolesta niin fariseusten kuin saddukeustenkin parissa kertovat myös jakeet Joh. 11:45-53.

Mistä merkin pyytämisessä oli kysymys?

Matteus korostaa luvussa 16, toisin kuin luvussa 12, että merkin pyytämisessä oli uskonnollisten johtajien halu panna Jeesus koetukselle. He eivät siis tulleet etsimään Jeesukselta apua, vaan paremminkin etsimään tekosyytä, miksi heidän ei tarvitsisi uskoa Jeesukseen.

Pinnalta katsoen kysyjien motiivit saattoivat tuntua aidoilta, sillä olihan Vanhan testamentin kirjoituksissa useitakin esimerkkejä siitä, että Jumalan ihmisten toimintaa olivat vahvistaneet taivaasta tulleet merkit. Sellaiset esimerkit näyttivät oikeuttavan heidän hurskaalta näyttävät tekosyynsä olla uskomatta Jeesukseen.  Taivaallisia merkkejä Vanhan testamentin sivuilla oli kerrottuna useitakin. Sellaisia oli Joosuan taistelussa amorilaisia vastaan Aijalonin laaksossa (Joos. 10:8-15), Samuelin aikana taistelussa filistealaisia vastaan (1. Sam. 7:7-10) tai Elian kamppailussa Baalin profeettoja vastaan Karmel-vuorella, jolloin tuli iski taivaalta, niin että vedellä kastellut alttarille pannut uhrilihat paloivat (1. Kun. 18:38-39).

Kysyjien hurskaalta vaikuttavana ajatuksena siis oli, että tokihan Messias pystyy tekemään vastaavia ihmeitä ja suurempiakin kuin nämä Vanhan testamentin Jumalan ihmiset. He siis pyysivät Jeesusta tekemään niin selvän ihmeen, ettei kenelläkään jäisi mitään epäselvyyttä hänen messiaanisuudestaan.

Jeesus ei kuitenkaan ryhtynyt tekemään ihmeitä näytöstyyliin, ihmisten uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Sama päti myös VT:ssa kuvattuihin taivaallisiin merkkeihin; niitäkään ei annettu ihmisten pohjatonta uteliaisuutta tyydyttämään vaan kansan auttamiseksi ahdinkotilanteissa. Mutta hän kyllä kertoi merkistä, joka näillekin ihmisille annettaisiin myöhemmin (alkutekstissä on selvä tulevaisuuteen viittaava verbimuoto tässä yhteydessä).

Usko ei perustu merkkeihin

Mutta mitä olisi tapahtunut, jos Jeesus olisi suostunut kysyjien vaatimukseen ja antanut jonkin erityisen taivaallisen merkin siinä tilanteessa?

Voltairen kerrotaan sanoneen: ”Vaikka ihme tapahtuisi keskellä toria tuhansien selvien ihmisten silmien edessä, minä uskoisin mieluummin aistieni erehtymiseen kuin ihmeeseen.” Voltairen tunnustus lienee totta, sillä epäusko etsii aina keinoja torjua Jumalan kutsu tulla Jeesuksen luokse. Merkkien pyytäminen ei vahvista uskoa vaan usein vain vahingoittaa sitä, sillä uskon luonteeseen kuuluu se, ettei se ole nähtävillä olevien asioiden näkemistä, vaan usko katsoo ikään kuin horisontin taakse, se on niin kuin lintu, joka alkaa laulaa ja ennen sarastusta.

 Matteuksen evankeliumikirjan lopulla käy ilmi, että ylipapit olivat niin vakuuttuneita Jeesuksen ylösnousemuksesta, että he jopa lahjoivat hautaa vartioineet sotilaat kertomaan valhetta haudan tyhjenemisestä. Totuus ei uskonnollisia johtajia kiinnostanut, vaan oman aseman säilyttäminen. Siksi taivaallinen merkkikään ei olisi mitään muuttanut.

Epäuskosta päivän evankeliumissa onkin kysymys. Jeesus viittaa kysyjiin käyttämällä heistä ja heidän tavallaan ajattelevista ilmaisua ”paha ja uskoton sukupolvi”. Sana ”uskoton” viittaa avioliiton rikkomiseen mutta VT:n tausta huomioon ottaen se viittaa tässä ennen muuta Jumalan ja Israelin kansan välillä solmitun liiton rikkomiseen (vrt. Hoosean kirja), mikä tarkoitti elävän Jumalan palvelemisen sijasta tai ohella epäjumalien palvontaa.

Vastatessaan Matteuksen luvussa 12 samalaiseen kysymykseen Jeesus nostaa aikalaistensa edelle pakanakansoja edustaneet niniveläiset, jotka ottivat todesta Joonan välittämän Jumalan sanan sekä Salomon viisautta ihmetelleen etelän kuningattaren. Nämäkin kääntyivät Jumalan puoleen, vaikka näkivät jotain paljon vähäisempää kuin ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan. Kuinka paljon enemmän siis Jeesusta katselleiden ja kuunnelleiden ihmisten tulisi tulla hänen luokseen!

Jeesuksen viesti on siis selvä: vain selvä epäusko eli ihmisen halu noudattaa omia pyyteitään ja mielihalujaan on todellisuudessa syynä erityisten merkkien pyytämiseen. Jos ihminen ei niitä saa silloin kuin tahtoo, hän voi ilmeisesti tyydyttää omaatuntoaan ja jatkaa tyytyväisenä kohti kuolemaansa.

Niinpä myös Jeesus kääntää kysyjille selkänsä ja lähtee pois heidän luotaan ja menee - niin kuin päivän evankeliumin päättävän jakeen jälkeen kerrotaan - vastarannalle eli pakanoiden alueelle, josko hän sieltä – eli meidän luotamme – löytäisi edes yhden, joka suostuisi hänen auttamakseen.

Joonan poika uskoo

Näiden epäuskoon liittyvien pohdintojen vastapainona on se, mitä Matteus kertoo hieman myöhemmin samassa luvussa. Siinä hän näet yllättäen palaa Joona-teemaan. Matteus kertoo aluksi Jeesuksen kysyneen Filippuksen Kesareassa opetuslapsiltaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” (Matt. 16:15). Siihen Simon Pietari vastaa: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”

Tämän uskontunnustuksen jälkeen Jeesus palaa Joona-teemaan, kun hän sanoo: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa” (Matt. 16:17).

Tämä on ainoa kerta, kun Pietaria kutsutaan evankeliumikirjoissa Joonan pojaksi, ja se tapahtuu pian niiden jakeiden jälkeen, jossa Jeesus kertoo Joonan merkistä.

Kertoessaan Joonan merkistä luvussa 12 Matteus totesi Jeesuksen viitanneen siihen tapahtumaan profeetan elämässä, jolloin tämä oli ollut ikään kuin kuolleena meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Vastaavalla tavalla Jeesuskin olisi kuolleena kolme päivää ja kolme yötä, ja Joonan tavoin hänkin nousisi kuolleista.

Saarnaaja voi joutua pohtimaan tässä yhteydessä kysymystä kolmesta päivästä ja kolmesta yöstä, kun Jeesus oli haudassa vain perjantai-illasta sunnuntaiaamuun eli meidän laskumme mukaan vain kaksi vuorokautta eli vain kaksi yötä. Tuon ajan kielenkäytössä ilmaisu ”kolme päivää ja kolme yötä” oli vakiintunut, idiomaattinen ilmaisu, jolla tarkoitettiin aikaa, joka osui kolmeen vuorokauteen. Jeesushan kuoli perjantai-iltana, oli haudassa lauantain ja nousi kuolleista sunnuntaiaamuna. Jeesuksen ilmaisu tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että hän tulisi olemaan kuolleena ajanjakson, joka ulottuu kolmeen eri vuorokauteen.

Uskon lahja tulee Jeesuksesta kertovasta sanasta

Jeesuksen ylösnousemus ja tyhjä hauta saivat aikanaan pelkäävät opetuslapset liikkeelle viemään Joonan tavoin Jumalan sanaa myös kaukaisille kansoille. Mutta siinä uskossa oli kysymys samasta asiasta kuin Pietarin tunnustuksessa Filippuksen Kesareassa. Lopultakin vain Jumala yksin voi tehdä sen ihmeen, että ihminen Jeesusta kuunnellessaan ja katsellessaan voi nähdä hänessä luvatun Messiaan, Jumalan Pojan ja ihmiskunnan ainoan toivon.

Joonan merkki, Jeesuksen ylösnousemus ja sanoma kuoleman ja synnin mahdin kukistumisesta, on lopultakin ainoa turva, jota tarvitsemme. Mahtavinkaan ulkoinen ihme ei lopultakaan vie ihmistä Jumalan luo. Tarvitaan sanoma ylösnousemuksesta eli siitä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme Jeesuksen uhrikuolemalla ja ylösnousemuksella, jotta meissäkin voi tapahtua se ihme, että siirrymme kuolemasta elämään. Sitä ihmettä ei lopultakaan voi tehdä mikään ihmisestä lähtevä liha tai veri, vaan yksin Jumala, Jeesuksesta kertovan sanan välityksellä.

Sen totuuden löysi aikoinaan myös Martti Luther, joka Jumalan sanan eli Roomalaiskirjeen avulla ymmärsi, että Jumalan vanhurskaudessa on kysymys siitä, mitä Jumala tahtoo antaa meille syntisille ihmisille eikä siitä, mitä me voimme tehdä. Liha eikä veri ei voi tuoda meille pelastusta, mutta Jumalan elävä sana kylläkin, joka teki Pietaristakin Joonan pojan, ilosanoman välittäjän.


Lähetysyhdistys Kylväjä, jonka kolehtipyhää uskonpuhdistuksen muistamisen sunnuntaina vietetään, on väline, jonka avulla suomalaiset voivat olla vaikuttamassa siihen, että iloinen uutinen kuoleman voittaneesta Jeesuksesta Kristuksesta, Messiaasta, voi saavuttaa myös ne ihmiset, jotka eivät ole Jeesuksesta vielä koskaan kuulleet. Tarkoituksena on, että Jumalan valmistama lahjavanhurskaus tulisi yhä useamman ihmisen aarteeksi. Se oli myös uskonpuhdistajien tärkein tavoite. Siksi Raamattukin piti saattaa kansan kielelle, jotta yhä useampi voisi sitä tutkia ja saada sen vaikutuksesta elämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)