torstai 2. marraskuuta 2017

Teltantekijälähetti armahdettuna

Uskonpuhdistuksen juhlavuoden pienjulkaisuumme Armosta lähetystyössä on koottu kertomuksia ja kokemuksia armosta ja armon vieraudesta Kylväjän työalueilta. Armon tarvitsijan paikalla ovat yhtä lailla paikalliset kuin lähetystyöntekijätkin. Tilaa Armosta lähetystyössä Pala maailmalta -verkkokaupasta 2 euron hintaan.



Edessä kodin purkaminen kotimaassa. Maallisen omaisuuden lajittelua. Osa jää sukulaisten nurkkiin odottamaan, kun ei vielä tiedä, jos niitä vaikka vielä tarvitseekin. Osasta luovun heti suosiolla. Loput pakkaan pahvisiin laatikoihin, jotka lähtevät muuttokuljetusfirman kuljettamana kohti uutta asuinmaatani. Vielä asunnon loppusiivous ja avaimien luovuttaminen uusille omistajille. Jätän hyvästejä ystäville, tutuille ja sukulaisille. Kysymyksiä satelee: Minne menet? Mitä teet uudessa asuinmaassasi? Kuinka kauan olet siellä jossakin? Tämä viimeinen kysymys on se vaikein. Vastaukseni on vain: ”En tiedä vielä”. Tulee hetki, kun minun on aika lähteä kohdemaahani. Siellä odottavat jo maallinen omaisuuteni pahvilaatikoissa, jotta ne asetettaisiin paikoilleen vuokra-asuntooni. Kun nousen lentokoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä, oloni on samanaikaisesti surullinen ja iloinen. Muutamaa päivää aikaisemmin minut oli siunattu lähetystyöntekijäksi muiden joukossa. Teltantekijälähetystyöntekijänä hyppään tuntemattomaan. 

Kaikki on luotava uudestaan uudessa asuinmaassa. Kielitaito, seurakuntayhteys, tuttavuudet paikallisten kanssa ja erityisesti on löydettävä paikka, jossa tekisin lähetystyötä. Mistä minun pitäisi aloittaa? Lähetyskurssilla olen onneksi tehnyt jonkinlaisen suunnitelman, siitä on hyvä aloittaa. Se on selvä, että paikallinen kieli on opittava. Niinpä suuntaan kielikursseja tarjoavaan kansalaisopistoon ja ilmoittaudun kielikurssille. 

Sitten pitäisi löytää sopiva seurakunta. Eräänä sunnuntaina menen yhteen kirkkoon jumalanpalvelukseen. Ystävällinen vastaanotto lämmittää ujoa muukalaista ja saa vielä kirkkokahvit kaupanpäälle. Kahvia! Sitä tarvitaan, jotta suomalainenkin kielen kanta alkaa laulaa. Käyn viikosta toiseen tuossa kirkossa. Samalla harjaantuu kielitaito. Siinä samalla alan ymmärtää saarnojen sisällöt ja kahvipöytäkeskustelut entistä paremmin. Saarnamiehet ja -naiset puhuvat kauniisti ja pasuunakuoro säestää virsiä niin, että arka suomalainenkin uskaltaa laulaa huonolla laulutaidollaan. Hiljalleen löytyy oma paikka ja tehtävä seurakunnasta. Sitten herää epäilys: ovatko he oikeasti uskossa? Ei ole montaa vahvaa kristittyä. Toiset horjuvat pahasti puolelta toiselle. 

Mietin, tässäkö se on, minun kenttäni. Miten minä heikolla kielitaidolla voisin tätä seurakuntaa tukea? Miten voisin auttaa paikallisia kristittyjä säilyttämään uskonsa? Murhe kasvaa mielessä ylen suureksi: Voi minua! Hukunko minä vielä tässä Sodomassa ja Gomorassa. Mitä lähettäjä ja uskovat ystävät ja sukulaiset ajattelevat, kun tällaiseen olen päätynyt? Uskosta luopuneeksi pian luulevat, kun tällaisessa kauheassa seurakunnassa aktiivisena toimin viikosta toiseen. Naapuritkin pitäisi tavoittaa, mutta miten kun hädin tuskin uskallan sanoa vastaantulijalle ”Hallo!” Vai pitäisikö sanoa ”Merhaba!”? Vuosi vai onko jo kaksi kulunut, enkä ole vielä yhtään hartautta tai saarnaa pitänyt. Onneksi on netti, jonka välityksellä voin kuunnella vahvoja saarnoja. Kohdemaakin on sellainen, että varmaan moni vieroksuu sitä lähetyskenttänä. Lähettäjätkin ovat kaukana. Koti-ikävä raastaa. Väsymys painaa. Riittääkö Jumalalle se, mitä teen? Riittäkö se lähettäjälleni kotimaassani? 

Muuttokuormaa purkaessani huomasin pakanneeni myös sellaista tavaraa, jonka olisi voinut jättää jo kotimaassa kaatopaikalle. Samalla löysin itsestäni menneisyyden haavoja ja ihan käsittämättömiä itse asetettuja taakkoja. 

Vierähtää vuosia. Käyn muutaman kerran vuodessa Suomessa. Tapaan sinne jääneitä sukulaisia, ystäviä ja tuttuja. He kysyvät: ”Mitä teen? Joko osaat kieltä kuin vettä valaen? Mikä siellä on kristittyjen asema? Milloin muutat takaisin?” Viimeiseen kysymykseen vastaan joka kerta, että en tiedä vielä. Lisään siihen vielä, että yksin Jumala tietää, miten kauan minä asun kohdemaassani.  Olen heikko ja vajavainen aina, mutta samalla armahdettu syntinen. 


”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5:1-5)

Satu Poikonen

1 kommentti:

  1. Hey just wanted to give you a quick heads up and
    let you know a few of the pictures aren't loading correctly.

    I'm not sure why but I think its a linking issue.
    I've tried it in two different browsers and both show the same outcome.

    VastaaPoista

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)