perjantai 22. joulukuuta 2017

Aamurukoussolun joulunavaus Tampereella



Suomi 100 -itsenäisyyspäivän juhlan jälkimainingeissa avasivat Anne ja Petri Tuhkanen kotinsa ovet Tampereen Koivistonkylässä. Kodin täytti iloinen naisporukka miehillään ja rovasti Jorma Satamalla höystettynä. Laulettiin joululauluja, kuultiin Israelin lähettien Jari ja Leena Honkakarin tuoreita terveisiä sekä rakennuttiin sanasta, rukouksesta, yhteisestä jakamisesta ja kristittyjen yhteydestä. Iltapäivä vaihtui illaksi eikä kenelläkään tuntunut olevan kiirettä pois.
Anne on luotsannut Tampereen Eteläisen seurakunnan kerran viikossa kokoontuvaa naisten aamurukoussolua jo toistakymmentä vuotta. Piirissä on kannettu Kaikkivaltiaan eteen oman maamme lisäksi myös Israelia ja Immanuel-kirkon työtä Tel Aviv-Jaffassa. Erityisesti työ naisprostituoitujen parissa Punaisella Matolla on ollut naisten sydämellä.
Sanotaan, että rukous on se käsi, joka liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa. Ilman rukousta lähetystyö kävisi mahdottomaksi. Hengellisessä sodankäynnissä esirukoilijat, jotka voivat olla  fyysisesti kaukana etulinjasta, edustavat kuitenkin sitä raskasta tykistöä, jonka koordinaateissa on ratkaiseva panos lopputulosta ajatellen.
"Jaksetaan. Jaksetaan vielä, ystävät!", rohkaisi tuttu rovasti pientä laumaansa vielä lähtiäisiksi. Ja ryhmä jatkaa uskollisesti omaa kutsumustaan, monille näkymätöntä ja hiljaista työtään. Vaikka Honkakarit ovat nyt palanneet Suomeen, rukous Immanuel-kirkon ja Punaisen Maton puolesta jatkuu. Rukoillaan myös Juha-Pekka ja Hanna Rissasen puolesta, jotka ovat lähdössä Immanuel-kirkon työhön helmikuussa.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Matematiikan perusteita ja aakkosten tarinaa - kuulumisia kielityöstä


 Kielityöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:


Marraskuu oli minulla kiireinen, ehkä sinullakin. Alkukuussa saimme vieraiksemme kansainvälisen konsulttipariskunnan, jotka olivat ensin naapurimaassa UNICEF:in kutsumana. Täälläkin saimme käydä heidän kanssaan paikallisessa UNICEF:in toimistossa. Tapaaminen oli ystävällinen, ja toivotaan, että voisimme tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä järjestön kanssa.
Vierailijoiden päätarkoituksena oli kertoa äidinkielen merkityksestä oppimisessa. On paljon turkimustietoa siitä, että mitä paremmin lapsi hallitsee oman kielensä, sen paremmin hän oppii muita kieliä ja yleensäkin uusia asioita. Siihen liittyen he luennoivat Opettajien jatkokoulutuskeskuksessa sekä järjestömme työntekijöille. Ehkä tärkein kokoontuminen oli heidän viimeisenä vierailupäivänään, jolloin koolle tuli yhteensä 18 henkeä, nuoria ja keski-ikäisiä, he puhuvat äidinkielenään viittä eri kieltä. 

Vierailijoiden luennon jälkeen syntyi vilkas keskustelu. Äidinkieli oli kaikille sydämen asia. Työtoverimme Olga sanoi:
Kun olin lapsi, isäni ja äitini puhuivat kotona minulle aina omaa äidinkieltään, vuoristokieltä. Joskus ihmettelin miksi, koska pihalla puhuin lasten kanssa venäjää. Kuitenkin opin vuoristokielen hyvin ja itse asiassa sain nykyisen työnikin juuri kielen takia. Ja rakastan työtäni: toimitan kalentereita ja lastenkirjoja, äänitän kertomuksia, testaan valmistuvaa Raamatun käännöstä sekä nyt johdan uutta lukupiiriä, jossa luemme äidinkielistä Raamattua. Meidän pitää rohkaista vanhempia puhumaan lapsilleen omaa äidinkieltään, siitä on vain hyötyä elämässä!’

Matematiikan perusteita


Viime viikolla, keskiviikosta perjantaihin olin taas naapurimaassa käymässä. Siellä työtoverini ovat laatimassa matematiikan kirjaa, joka on tarkoitettu noin 5-7-vuotiaille. Se on tarkoitettu kotona käytettäväksi, kouluopetuksen tueksi. Vanhemmat ovat näet huomanneet, että lapset eivät opi matematiikkaa, koska he eivät ymmärrä kieltä, jolla sitä opetetaan. Kirjassa aloitetaan perusmuodoista: kolmio, ympyrä ja neliö, sekä vertailusta kuten suuri-pieni, pitkä-lyhyt ja kevyt-painava. Sitten siirrytään numeroihin. Yritimme saada mukaan paljon lapsia kiinnostavia, konkreettisia tehtäviä, kuten esim. ’Etsi kotoa ympyränmuotoisia esineitä.’

Aakkosten tarinaa

Viime viikon alussa meillä oli ollut toisen järjestön edustajien kanssa kokous, jossa keskusteltiin karin kielen aakkosista. Mielestämme pääsimme yhdessä hyvään ratkaisuun. Oikeastaan oli vain yksi kirjain, josta meillä oli erilainen ehdotus, mutta loppujen lopuksi päädyttiin yhdessä toiseen ratkaisuun. Aakkosia on siinä kielessä yhteensä 39.

Viikon lopulla piti vielä olla uuden aakkoston kokeilua naapurimaan rajan lähellä olevassa kylässä. Huristelin sinne 200 kilometrin matkan taksilla, matka kesti kolme tuntia ja maksoi noin 25 euroa. Tapasin työtoverini maiden rajan ylitettyäni, perjantaina illalla. Lauantaina meitä kohtasi ikävä takaisku: kylän johtaja ei halunnut meidän pitävän suunnittelemaamme ohjelmaa kulttuuritalolla. Työtoverin Liza neuvottelin hänen ja koulun johtajan kanssa yli kaksi tuntia, mutta vastaus oli kieltävä, ainakin tällä kertaa. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin kääntää auton nokka kohti pääkaupunkia. Matkalla tietysti pohdimme syitä kieltoon, yhtenä syynä varmaan oli se, että meidän olisi pitänyt anoa lupaa aiemmin opetusministeriöstä.

Naisten kurssi toteutui


Loppukuusta vietimme yhden maanantain ja tiistain kahden työtoverini kanssa vuoristokylässä, jossa naiset jatkoivat syyskuussa aloittamaansa kirjoituskurssia. Osanottajia oli vain kolme, mutta sitäkin innokkaampia. He olivat melko nuoria naisia, iältään 25-35 –vuotiaita. Kaksi heistä oli mukana syyskuun kurssilla ja oli hienoa nähdä, miten innolla he rupesivat kirjoittamaan, kunhan saivat vähän vihjettä aiheesta. Opettaja ’Valo’ oli mukana ja hän lupasi kirjoittaa naisten tekstit tietokoneelle ja teemme niistä aluksi monistettuja kirjasai. Hän on oivaltanut, että lapset tarvitsevat aapisen lisäksi muutakin kiinnostavaa luettavaa. Pelasimme myös muistipeliä aakkoskorteilla, silloin mukaan tulivat myös vierastalon emäntä ja hänen 9-vuotias tyttärensä.

Maanantai-iltana tarkistimme ’Valon’ kanssa vuoristokielelle tekeillä olevan kuvasanakirjan koekappaletta. Nyt se sitten on lopullisesti tarkistettu ja valmis painettavaksi! Sanoisin, että se on ennen joulua jo painettuna valmis.

Tulevaa


Ensi viikon lopulla  on maan keskiosassa olevassa kylässä nuorten kanssa kurssi, jolla opetellaan ns. ’Puhuvan kirjan’ tekemistä ja siirtämistä älypuhelimelle. En ole kovin vahvoilla itsekään tuossa asiassa, mutta saan apua ATK:n taitajilta ennen kurssia. Annan sen rukousaiheeksi.





lauantai 16. joulukuuta 2017

Savitalokylän joulu

Pitkäaikainen Bangladeshin-lähetti Aili Maria Manninen kirjoittaa kirjassaan Bangladeshin monet kasvot joulusta Bangladeshissa.

Bangladeshissa joulupäivä on kansallinen vapaapäivä. Ihmiset tietävät joulun olevan kristittyjen suuri juhla, muille se on yksi vapaapäivä muiden joukossa. Nykyisin televisio lähettää ohjelmaa kristittyjen joulunvietosta. Myös sanomalehdissä näkee raamatullista selitystä joulun merkityksestä.

Kristillisissä järjestöissä ja seurakunnissa joulu näkyy. Joulun viettää noin 0,5 % väestöstä. Joulua vietetään seurakunnan kanssa kirkon tiloissa, jonka ulkopuolella kuuluvat arkielämän normaalit, meluisat äänet. Lahjojen antaminen ei ole tapana, mutta juhlaan hankitaan uudet vaatteet. Bangladeshin talvessa on oma tunnelmansa; suomalaiselle kynttilän valo tuo jouluviestin. Vaikka illat ovat aina yhtä pimeitä, kukapa hien virratessa nauttisi kynttilän liekistä, joka savuttaa tuulessa avoimien ikkunoiden edessä.

Kylätiellä vastaantulevat ihmiset ilahtuvat tervehtimisestä. Monelle länsimaisen kohtaaminen on päivän kohokohta – etenkin jos pääsee valokuvattavaksi ja nykytekniikan avulla itse näkemään digikamerasta kuvansa. Tämän kaltaiseen työntäyteiseen ympäristöön, kesäisen talven keskelle joulun lapsi, Jeesus, aikanaan syntyi.  



Suomalaiselle tavanomaisia joulukiireitä ei Bangladeshissa juurikaan ole, työkiireitä kyllä. Paikallisille valtion viranomaisille on tapana viedä vuodenvaihteen kalenteritervehdys kotitekoisen kakun kera kuluneen vuoden yhteistyöstä kiittäen. Usein joulunaikaa varjostavat myös erilaiset ongelmat ja aikaa lepoon jää vähän. Kristityt tapaavat kokoontua ennen joulua vuorotellen eri koteihin illan suussa laulamaan ja soittamaan.  Toisinaan joulun alla on esitetty yhdessä harjoiteltu joulunäytelmä toimiston katolla. Jouluksi kristityt työntekijät ottavat lomaa matkatakseen viettämään juhlaa suvun kanssa.

Mekin lähdemme matkalle. Aurinko lämmittää piiloteltuaan kymmenen päivää sankan pilvipeiton ja sumun takana. Talviaikana ei yleensä sada – tosin ilmastonmuutoksen myötä talvisateet ja sumu ovat lisääntyneet. Pysähdymme basaariin ja ostamme mukaan joulupäivän ateriaa varten vihanneksia: kukkakaalia, perunoita ja sipulia. Pari tuntia matkattuamme kohteena oleva kylä näkyy kauas tielle, ison peltoaukean keskellä. Kylätie on kapea ja kuoppainen. Enimmäkseen sitä kuljetaan jalan tai härkävankkurein, ja niiden suuret, raudoitetut puupyörät kalvavat tiehen syviä vakoja. Ohitamme pienen lammen, jonka vedessä kasvaa harvinaiseksi käyneitä lootuskukkia.

Edessämme on savitaloja liki toisiaan. Kylä on erityisen kaunis, koska siellä on useampi lampi. Siellä on myös luonnonrauhaa. Kanaemo poikueineen kuopsuttaa tienpientareella syötävää etsien. Lapset, vuohet ja kissat juoksentelevat. Karja tuodaan yöksi kotiin, kohta on lypsyaika. Karjanlantapaakut kuivuvat seinissä ja puiden kyljissä. Niiden avulla säästetään kallista puuta, kun ruokaa valmistetaan savesta muovatussa tulisijassa. Talojen keskelle jää suojattu sisäpiha, jossa seurustellaan ja aterioidaan. Viiden jälkeen laskeva aurinko antaa sijaa talvisen yön viileydelle. Linnut lentävät yöpuulleen, ja kaskaiden yökonsertointi särkee korvia. Niiden ollessa lähellä äänen desibelitaso ylittää melurajan. Lukemattomat tähdet loistavat kirkkaina. Tummaa yötaivasta vasten palmujen latvat kuvastuvat maalauksellisina. Tulikärpäset tanssivat.  

Ennen joulua ovat naiset koristelleet savitalojen seinät. He kutsuvat pesuksi sitä, kun uudella savella laastitaan seinät sisältä ja ulkoa. Uuden kerroksen kuivuttua he vetävät vaalealla saven ja kalkin seoksella seiniin ruutukuviot. Ovien ja ikkunoiden pieliin on samalla aineella maalattu kauniita lehti- ja kukkakuvioita. Aattona on lattiat ja talojen sisäpihakin ’pesty’ uudella lian peittävällä savikerroksella. Myös savikirkon ulkoseinät on laastittu savivellillä, samoin kirkkosali. Nuoret ovat koristelleet kirkkoa. Talkoilla on leikattu iloisen värisistä silkkipapereista lippuja, jotka on liimattu lankaan vehnäjauhoista valmistetulla liisterillä. Lippulangat vedetään sisäkaton koristeiksi nurkasta nurkkaan ja laidasta laitaan. Vanhimmat lapset tuovat aiemmin kreppipaperista leikkaamiaan silkkipaperikukkia, ja ne liimataan sisäseinien koristeeksi. Toisen perheen lapset ovat tehneet kotona ketjunauhaa silkkipapereista. Kaksi banaanipuuta on katkaistu ja asetettu juhlaportiksi, niidenkin koristeena on silkkipaperilippuja.

Päivällä muutamat naisista ovat valmistaneet upporasvassa paistettavia riisileipäpallukoita – onhan juuri saatu uusi sato. Osa on kypsentänyt siirapilla maustetut leivät höyryssä. Leipäset otetaan mukaan seurakuntalaisille iltakirkon jälkeen tarjottavaksi. Kun arkityöt ja juhlavalmistelut on saatu päätökseen, aloitetaan joulunvietto. Vähitellen myrskylyhtyjen valaisemalle kuistille kokoontuu kyläläisiä istumaan palmunlehvistä punotuille matoille. Jumalanpalvelus alkaa iltayhdeksältä. Se aloitetaan veisaamalla meillekin tuttua jouluvirttä bengalin kielellä: ”Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä, rientäkää, kutsuu nyt Betlehem! Etsikää lasta, taivaan kuningasta ja kumartamaan tulkaa - - Herrojen Herra, valo maailmamme, ihmisen lapseksi syntynyt. Katsokaa lasta, taivaan kuningasta ja kumartamaan tulkaa, ja kumartamaan tulkaa, ja kumartamaan tulkaa ja kumartamaan tulkaa Herraamme.” (Virsi 27:1–2)  

Joulukertomus Jumalan Pojan, Jeesuksen, syntymisestä tallin seimeen tullakseen syntisten ihmisten Vapahtajaksi on täällä alkuperäistä ympäristöään muistuttavissa kehyksissä. Lapsen syntymä eläinten suojassa ei vaikuta merkilliseltä, kun eläimet yhä tuodaan varkaiden pelossa verannalle tai huoneisiin yöksi. Köyhäkin rohkenee kohdata pienessä kylässä syntyneen Jeesuksen. Rakastava Jumala viisaudessaan toi Vapahtajan niin matalalle, ettei kenenkään tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.  Yhdessä mietimmekin, olisiko meillä rohkeutta mennä Jeesuksen luo, ellei hän olisi syntynyt niin vaatimattomiin oloihin. Jumalanpalvelus rummuilla säestettyine lauluineen virittää mieliä pulppuavaan iloon. Laulamme kiitosta matoilla istuen. Jumalanpalveluksen päätyttyä seurakuntalaiset jäävät laulamaan rumpujen ja helistimien säestyksellä. Lapset nukahtavat yksi toisensa jälkeen äitiensä helmoihin tai peitteeseen käärittyinä. Puoliyö on ohitettu, kun suurin osa lähtee koteihinsa nukkumaan. Kauempaa saapuneet jouluvieraat yöpyvät kirkkosalin lattialla siskonpetissä. Jokainen on tuonut oman peiton mukanaan. Tyynyksi asetellaan jotain vaatetta.
Innokkaimmat seurakuntalaiset lähtevät kiertämään kristittyjen talojen pihoissa hengellisiä ketjulauluja laulaen, talosta toiseen kulkien. Esitys on kovaäänistä, joten se kutsuu naapurit pikapikaa paikalle kuuntelemaan. Jouluna kristityt voivat avoimesti iloita uskostaan. Laulun loputtua joku rukoilee erityisesti kyseisen perheen puolesta. On romanttista kulkea jonossa kuun loisteessa juuri leikattujen riisipeltojen poikki. Vähitellen joukko harvenee ja vain nuoret jatkavat. Auringonnousun lähetessä viimeisetkin käyvät nukkumaan.

Bharoti ja Salomi tyttärineen ovat nousseet aamuneljältä valmistamaan aamiaista. Tasainen jumputus kuuluu, kun riisinjyvistä jauhetaan jauhoja. Jouluaamuna, kun muut maatyöläiset ovat lähteneet pelloille työhön, tuo pieni kristittyjen joukko kokoontuu kuulemaan sanomaa ihmistä rakastavasta Jumalasta, jota ei tarvitse yrittää uhrein lepytellä. Joulupäivän jumalanpalvelukseen kaikki tulevat uusissa vaatteissa, jotka on hankittu tavan mukaan hyvissä ajoin. Kirkkaat värit, rimssut ja kiiltävät koristeet ovat haluttuja. Kengät tai sandaalit ovat tärkeä osa vaatetusta. Illalla on syvennytty jouluyön tapahtumiin, nyt jatketaan siitä. Evankeliumi selitetään rauhallisesti ja perusteellisesti käytäntöön soveltaen. Koristellussa kirkossa on hyvä viipyä ilman kiirettä.

Jumalanpalveluksen jälkeen valmistetaan yhdessä jouluateria alkaen mausteiden hienontamisesta. Sipulia pilkotaan kilokaupalla, se on mietoa eikä puserra vettä silmistä. Tavallista parempaan ruokaan käytetään lihaa, jota useimmat läsnäolijoista saavatkin syödäkseen vain juhlassa. Usean tunnin uurastuksen jälkeen yhteinen juhla päättyy ruokailuun maassa matoilla istuen. Aterian jälkeen kävellään yhdessä ja seurustellaan sekä kyläillään toinen toistensa luona. Vapahtajan syntymä on tuonut nuoret oraon-kristityt pimeydestä valkeuteen. Uusi elämä sisältää myös monia vastoinkäymisiä ja kiusauksia.

Jouluvierailu savimajaseurakunnassa on monelle meistä unohtumaton elämys: pieni seurakunta ja köyhät puitteet tuovat elävästi mieleen ensimmäisen joulun tapahtumat. Vastaavuutta on monessa asiassa. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Niin mekin lähdemme sydämessä rukous, että Marian tavoin saisimme kätkeä kuulemamme sydämiimme ja tutkia sitä jälkeenpäinkin.

Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.  Luuk. 1:78–79

torstai 14. joulukuuta 2017

Elämänpoluilla



Lähettimme Pohjois-Afrikasta kirjoittaa:



Hän purskahti itkuun vieressäni ja vuodatti sydämensä tuskan. En voinut muuta kuin laittaa käteni hänen olkapäälleen ja sanoa, että olen täällä häntä varten ja, että haluan auttaa. Toinen kyyneleet silmissään jakoi huolensa lapsestaan ja hänen tulevaisuudestaan. En voinut muuta kuin sanoa, että olen täällä heitä varten ja, että haluan auttaa. Juhlimme hänen syntymäpäiväänsä. Leivoin kakun, lauloimme yhdessä hänelle paljon onnea ja annoimme hänelle lahjan. Hän liikuttui ja ilahtui, Hän on osa perhettämme.



Elämä on kanssakulkemista, astumista toisen elämänpolulle, yhdessä kävelemistä. Ei ole olemassa meitä ja heitä, olemme kaikki samanlaisia ja samanarvoisia. Elämä on ilojen ja surujen jakamista, aitoutta, heikkoutta, myötätuntoa, kuuntelemista, jakamista, sen myöntämistä, että tänään en jaksa, että tarvitsen toisia, että tarvitsen rakkautta. Elämä ei ole strategioita, tavoitteita tai tuloksellisuutta, vaan yksinkertaisesti yhteyttä ensiksi todelliseen valoon ja sitten toisiin.



Lähtisitkö kanssani matkalle? Uskaltaisitko heittää pois omat ennakkoluulosi, tavoitteesi ja strategiasi? Voisitko vain olla läsnä, aitona omana itsenäsi, ja kohdata lähimmäisesi, antaen myös hänen olla aito oma itsensä?