maanantai 29. tammikuuta 2018

Veden kautta Taivaan Isän lapseksi

Lähettimme kirjoittavat:

"Tammikuun toisena sunnuntaina saimme viettää varsin erityistä juhla­päivää, kun syk­systä lähtien opetusta saanut nainen otettiin ”veden kautta” Tai­vaal­li­sen Isän lapseksi. Hänen tarinansa on koskettava, sillä hän oli jäänyt kol­me vuotta sitten leskeksi ja kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi, kun hänen miehensä jäi ohi ajavan auton alle ja kuoli. 

Nainen oli jo vuo­sia aiemmin saanut uskovalta serkultaan pyhän kirjamme, jota hän oli myös alkanut lukea. Hänellä ei ollut juurikaan tietoa tämän maan valta­uskonnosta tai sen opeista, joten hän omaksui kai­ken sellai­se­naan Sanasta. Tultuaan ensimmäistä kertaa kokoon­tu­mi­siimme pää­si­äi­­senä hän jo uskoi Vapahtajaan, vaikka moni asia olikin hänelle vielä epä­selvää. Opetuskertojen lähetessä loppuaan hän odotti jo innolla tammikuun juhla­päi­väänsä ja myös sitä, että pääsisi ensimmäistä kertaa muiden kans­sa Herran pöytään. 

Naisen elämän­tilanne on hyvin vaikea, sillä hän on ollut työttömänä ja hä­nen on täyty­nyt jättää lapsensakin toistaiseksi äitinsä hoiviin kauas maa­seudulle. Hän on siis muutamassa vuodessa muuttunut nuoren perheen äidistä yksin­eläjäksi. Usko on kuitenkin antanut hänelle paljon lohtua, ja hän lukee innokkaasti Sanaa ja Katekismusta. Juhlassa vuoda­tettiin monet onnen kyyneleet, mutta varmasti taivaassa riemuittiin vielä enemmän (Luuk. 15:7)."

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ebenezer-kodin asukkaiden elämää: Hans Meyer

Jumalan armollinen toiminta näkyy Ebenezer-vanhainkodin vaiheissa ja sen asukkaiden kiehtovissa elämäntarinoissa. Kirjaan Ebenezer-koti - ensimmäiset 40 vuotta on koottu näitä elämäntarinoita, joista yhden pääsemme nyt lukemaan blogista.


Hans Meyer s. 30.4.1921, Ebenezer-kotiin 11.3.2012, k. 16.12.2014
Esther Meyer s. 15.8.1936, Ebenezer-kotiin 11.3.2012
                                                                                                            

Hans Meyer sekä hänen veljensä ja sisarensa olivat Haifassa syntyneitä kolmannen sukupolven siirtokuntalaisia.

Perhe

Hansin isoisä, Johannes Bauer (1841–1929), oli tullut Saksasta vuonna 1873 vain viisi vuotta ennen saksalaisen siirtokunnan perustamista. Hän työskenteli aluksi myllyssä, joka sijaitsi Jaffassa. Avioiduttuaan Christina Klettin (1844–1932) kanssa hän toimi Bat Galimissa olevan myllyn mestarina. Christina oli perinyt myllyn ensimmäisen avioliittonsa kautta. Heillä oli kaksi lasta, Anna ja Gottlieb.
    Anna Bauer (1882–1969) oli toisen sukupolven templeri. Hän tuli uskoon vuonna 1908. Vuonna 1911 hän liittyi Karmel-lähetykseen, jonka palveluksessa hän työskenteli keittäjänä. Siellä hän tapasi Gottfried Meyerin, puutarhurin. Gottfried oli saapunut vuonna 1908 Sveitsistä. Saksalainen Karmel-lähetys oli lähettänyt hänet puutarhuriksi hoitamaan puutarhaa, joka sijaitsi lähetyksen omistamalla tontilla Karmel-vuorella.
    Anna ja Gottfried menivät naimisiin vuonna 1912 ja saivat kolme lasta, Konradin, Christinen ja Hansin. Perhe asui Karmelilla lähellä lähetyksen rakennusta.

Ensimmäinen maailmansota
Vallattuaan Haifan vuonna 1918 brittiarmeija takavarikoi Annan vanhempien omaisuuden Bat Galimissa, joten he muuttivat ensin poikansa Gottlieb Bauerin taloon, joka sijaitsi Colony-kadulla (nykyisin Ben Gurion -bulevardi). Myöhemmin he asuivat tyttärensä Annan luona Karmelilla. Hansin syntyessä isovanhemmat asuivat Meyerin perheen luona. Hansin rakastamalla Johannes-isoisällä oli melkoinen vaikutus lapsenlapseensa. Hän kertoi tyttärenpojalleen Jeesuksesta. Hans oli vain kahdeksanvuotias isoisän kuollessa vuonna 1929.
    Vuonna 1930 Anna ja Gottlieb muuttivat lapsineen Waldheimiin (nykyisin Alonei Abba). Suurin osa siirtokuntalaisista kuului evankeliseen templerien ryhmään, joka oli osa Haifan saksalaista siirtokuntaa. Hansin veli, Konrad, oli jo palannut Sveitsiin, joten Hans oli ainoa nuori mies perheen kotona Waldheimissa.

Toinen maailmansota
Toisen maailmansodan aikana Hans oli vanhempineen Palestiinassa. Hän opiskeli sähköasentajaksi, mutta saadakseen pätevyyden hänen piti jatkaa opintojaan Sveitsissä, jonne hän saapui syyskuussa 1946. Hän palasi Israeliin vuonna 1962. Kuten aikaisemmin on jo mainittu, hänen vanhempansa lähetettiin vuonna 1948 Kyprokselle templereiden ryhmän mukana.

Jälleen Israelissa
Hansin vanhemmat onnistuivat pääsemään Kyprokselta Sveitsiin ja asuivat Karmel-lähetyksen päämajassa Rämismühlessä. Anna-äiti ei kuitenkaan ollut onnellinen siellä ja halusi palata Israeliin. Karmel-lähetyksen johtajat suostuivat siihen ja he saivat Israelin hallitukselta luvan palata maaliskuussa 1950. He halusivat palata Waldheimiin, mutta siitä oli tullut moshav (maanviljelysiirtokunta), Alonei Abba, jossa vain juutalaisilla oli siihen aikaan lupa asua.
    Anna ja Gottfried muuttivat takaisin Karmel-vuorelle. Hans työskenteli sähköasentajana Beit Shalom-hotellissa. Esther Meyer saapui vuonna 1965 auttamaan Meyerin perhettä. Kolme vuotta
myöhemmin Hans ja Esther avioituivat. He asuivat yhdessä Hansin vanhempien kanssa vuoteen 1969 asti, jolloin Konrad vei vanhempansa Sveitsiin vanhainkotiin.
    Myöhemmin pastori Magne Solheim pyysi Hansia työhön uuteen Elias-kirkkoon Meir-kadulle. Anna ja Gotfried Meyer olivat olleet hänen seurakuntansa jäseniä siitä lähtien, kun hän saapui maahan vuonna 1949 ja alkoi pitää jumalanpalveluksia sapattina St. Luke’s -kirkossa.
    1980-luvun alussa Haifaan rakennettiin uusi konferenssikeskus maapalstalle, joka kuului Hansin veljelle Konrad Meyerille. Hansia pyydettiin asentamaan sinne sähköt. Kun Beit Yedidiah -keskus avautui vuonna 1981, Hans ja Esther muuttivat sinne. Hansista tuli talonmies ja puutarhuri ja Esther oli keittäjä ja vastuussa järjestysasioista.
    Palveltuaan kuusi vuotta Beit Yedidiahissa Hans ja Esther jäivät eläkkeelle. He asuivat Karmelilla ja osallistuivat aktiivisesti Bethesda-seurakunnan toimintaan.
    Kun Hans oli 75-vuotias, Jumala puhui hänelle kasteesta. Hans oli kuuliainen ja hänet kastettiin kesäkuussa 1995 yhdessä nuorimman tyttärensä kanssa.
    Hansin saatua sydänkohtauksen tammikuussa 2011 Hans ja Esther päättivät muuttaa Ebenezer-kotiin. Hans nukkui pois 16. joulukuuta 2014.

    Esther on yhä hyvässä kunnossa ja aktiivinen. Hän on kiireinen lasten ja lastenlasten kanssa, jotka edustavat Haifassa syntyneiden uskovien neljättä ja viidettä sukupolvea.

Kirjoittaja: Esther Meyer

Huovutuskurssilla Mongoliassa

Mongolian-lähettimme Marjut Tikkanen pääsi upottamaan kätensä huovutusvillaan Kylväjän yksinhuoltajahankkeeseen kuuluvalla huovutuskurssilla. 


Mongoliassa on viime vuoden alusta toiminut yksinhuoltajahanke, jossa pyritään tukemaan yksinhuoltajia muun muassa tukien hankinnassa ja koulutuksen saamisella. Mongolian valtio on myös havahtunut yksinhuoltajien määrän hurjaan kasvuun. Siksipä kyseinen projekti on osunut juurikin ajan hermoon. 

Yhdelle yksinhuoltajaryhmälle järjestettiin villakurssi syksyllä 2017. Minäkin pääsin mukaan. Mielelläni teen käsitöitä ja tätä kurssia en halunnut jättää väliin. Otinpas omat huovutusneulanikin mukaan, jos niitä tarvittaisiin. Ajatukseni nimittäin oli, että voisin antaa omalta osaltani ideoita villan käsittelyyn. Täällä kun kovin pidetään ja tykätään perinteisistä tavoista, malleista ja kuvioista. Ehkäpä osaltani voisin olla auttamassa ja antamassa länsimaalaista näkökulmaa – niitä paikalliset toivovat, jotta voisivat myydä tuotteitaan turisteille tai jopa ulkomaille.

Minut otettiin hyvin vastaan. Välissä olin vähän toimettomana, joten silloin oli hyvää aikaa istahtaa puhdistamaan villoja. Villat olivat likaisia kaikesta! Löysin kerran toukankin kiemurtelemasta tuuhean karvan peitosta. Villan puhdistettiin siis käsin. Nypittiin kevyiksi haituviksi. Huomasin, että joillekin se oli haastavaa hommaa, koska näkö olisi vaatinut silmälasit. Puhdistuksen jälkeen villoista tehtiin levyjä. Se oli kiitollista puuhaa, sillä levyistä tuli ihanan pehmeitä ja höttösiä!





Ennen kuin sain upottaa sormeni saippuaan ja alkaa hommiin, tehtiin kaikkein tärkein asia. Otimme kuvia minusta ja opettajasta sekä minusta ja opiskelijoista. Täällä saa tuntea itsensä julkkikseksi. Siitä ei kannata ressata tai joutuu olemaan nokka nyrpillään aika useasti. Nyt opettaja sai oman ilonsa siitä, että hänen opetuksessaan on kielitaidoton länsimaalainen!

Olen aikaisemmin Suomessa huovuttanut pienen koristepallon. Sekin oli niin tuskaa, etten ymmärrä, mitä iloa koko touhusta saa. Perustiedot olivat siis kunnossa ja asennettakin oli helppo muuttaa. Alustana oli muovilattiamatto, saippuana täällä käytettävä pyykinpesusaippua ja suojana valoverho. Sitten ei muuta kuin pyörittämään, paijailemaan ja hieromaan loputtomia minuutteja. Välistä hankaluutena oli ymmärtää, mitä minun olisi pitänyt tehdä. Varsinkin tekeleeni kulmat olivat haastavia tajuta. Opettajani kieritti niitä ja aukaisin kulmia useaan otteeseen. Mutta parin tunnin päästä alkoi näyttämään jo todella hyvältä. Kotitehtäväksi sain pestä työni kuumalla vedellä ja ommella kuviot. Niitä kuvioita mallailtiin jo etukäteen kurssilla. Oli kukkaa, sarvia ja muita perinteisiä kuvioita.





Kotona mietin ja pähkäilin, minkä kuvion tekisin. Kirjoitin mongolialaiselle ystävälleni olisiko hänellä jokin hyvä Raamatun lause, jonka voisin kirjailla työhöni. Hän kysyi, mitä olen tekemässä. Kerroin, että tästä tulee jonkinlainen istuma-alusta, jonka voisin antaa  lahjaksi sitten lähtiessämme Suomeen. Sain yllättävän vastauksen: täkäläiset eivät istu kirjoitusten päälle! Olipas onni, että sen sain tietää!



Tekeleeni odottaa edelleen pohjaan kangasta. Yritin kiinnittää nahkaa, mutta sen ompeleminen on niin työlästä käsin. Eiköhän se tästä, kun se päivä koittaa, kun sisuunnun tarpeeksi ja sitten neula sauhuaa.

Kurssin tuotoksina oli muun muassa huopatossuja, hattuja, koreja, laukkuja ja niitä perinteisempiä istumasuojia. Osa kurssilaisista perusti pienen huovutuspajan, josta ajattelin tilata istuma-alustoja ja muita pieniä ideoita Suomeen tuotavaksi. Huovutusneulat jäivät käyttämättä, sillä muiden työkiireiden vuoksi en päässyt olemaan kurssilla kaikkia päiviä. Olen kuitenkin saanut auttaa tätä mainitsemaani pajaa pienissä jutuissa. Sen tuotteita voi kurkistaa Facebook-sivuilta nimellä Happy wool Mongolia. Tervetuloa kurkkaamaan!

Kirjoittaja pitää omaa käsityöaiheista blogia, jossa on myös pieniä tuokiohetkiä mongolialaisesta elämästä. Lue lisää https://vuorillani.blogspot.fi/ 

torstai 18. tammikuuta 2018

Laura Suomisen muistolle

Laura Suominen (o.s. Pulakka) sai taivaskutsun 4.1.2018, kun hänen pitkä ja rikas, monia rikastuttanut elämänsä päättyi 94-vuotiaana Espoossa. Laura syntyi Viipurin läänin Pyhäjärvellä, Noitermaan kylässä 20.7.1923. Seitsenlapsinen perhe kohtasi suuria suruja, kun äiti kuoli Lauran ollessa nelivuotias ja isä joitakin vuosia myöhemmin, jolloin lapset jäivät sedän turviin. Sota vei heiltä Viljo-veljen.

Kahden raskaan evakkotaipaleen jälkeen Lauran tie vei Kiikalaan, Salon seudulle, missä hän tapasi tulevan miehensä ja missä Lauran ja Veikko Suomisen häät vietettiin vuonna 1950. Asuttuaan useilla paikkakunnilla, pisimpään Hämeenkyrössä, pariskunta muutti Espoon Tapiolaan vuonna 1967. Suomisten yhteinen taival päättyi kuitenkin pian, sillä Lauran puoliso menehtyi äkillisesti sairauskohtaukseen vuonna 1971. Lohtuna oli tietoisuus siitä, että Veikko oli päässyt Jeesuksen luo. Sisarukset ja heidän perheensä olivat Lauralle aina tärkeitä ja läheisiä, ja hänelle ehti kertyä vuosien varrella lukuisia rakkaita kummilapsia.

Laura oli kovasti toivonut pääsevänsä opettajan ammattiin, mutta se ei kuitenkaan sodan jälkeisissä oloissa toteutunut. Hän sai tarkastuskarjakon koulutuksen, mutta oli työssä myös muun muassa tehtailla ja kotiapulaisena sekä laitossiivoojana. Laura piti esiintymisestä jo lapsena ja nautti runojen lausumisesta ilahduttaen taidollaan kuulijoita monissa tilaisuuksissa.  

Jo lapsuudessa Pyhäjärvellä Lauran sydämessä virinnyt usko Jeesukseen uudistui ja vakiintui nuoruudessa käytyjen kamppailujen jälkeen. Hän pääsi uskomaan vapauttavan evankeliumin, joka toi rauhan ja ilon. Tämä sisäinen ilo pulppusi Laurasta niin, että se tuskin jäi keneltäkään huomaamatta. Karjalan kunnailta perintönä tuotu iloluontoisuus täydensi vaikutelman.   

Laura opiskeli Raamattua muun muassa Raamattuopiston kirjekursseilla. Tapiolaan muuton jälkeen hänet tunnettiin pian seurakunnassa pyhäkoulunopettajana ja myös lähetystoimikunnan jäsenenä. Muutenkin hän osallistui aktiivisesti ja monin tavoin kotiseurakuntansa toimintaan. Sen jälkeen kun seurakunnat alkoivat ottaa nimikkolähettejä, solmi Tapiolan seurakunta nimikkolähettisopimuksia myös Kylväjän kanssa, mitä asiaa Laura oli aktiivisesti edistämässä.

Uskollinen esirukoustyö jatkui läpi elämän ja ulottui yli rajojen, myös eri järjestöjen työhön, maan ääriin asti. Hengellinen huoli naapureista, ystävistä, läheisistä, isänmaasta, kirkosta ja lähetystyöstä sai hänet monesti kyyneliin ja vei moneen rukouskamppailuun ja myös kokemaan ihmeellisiä rukousvastauksia, toisaalta välillä myös vastustusta. Vuodesta toiseen hän kutsui uusia ihmisiä henkilökohtaisesti raamattu- ja lähetyspiireihin. Kotonaan hän piti vuosikymmenet ”Kylväjän piiriä”, jossa Raamattua opettivat järjestön työntekijät. Kylväjän kotiseutulähettinä hän eli mukana työn ja työntekijöiden iloissa ja suruissa. Laura itse jakoi runsaasti omastaan tarvitseville.

Laura lähti innolla mukaan 1960-luvun herätys- ja lähetysliikkeeseen, joka vaikutti myös Espoossa. Muun muassa Per Wallendorff ja Olavi Peltola vaikuttivat seudulla, ja Laurakin liittyi Olavin johtamaan piiriin.

Muutama kuukausi Kansanlähetyksen perustamisen jälkeen syksyllä 1967 Tapiolassa toiminut ryhmä ilmaisi halunsa saada oma lähetti, jota ryhtyä tukemaan. Kun tuli tietoon, että olin juuri lähdössä lähetyskurssille tarkoituksena päästä työhön Keski-Aasiaan, syntyi yhteys Tapiolaan, ja nopeassa tahdissa siellä päätettiin muodostaa lähettäjärengas työn tukemiseksi tällöin aivan uudessa, tuntemattomassa maassa. Laura oli mukana tässä ryhmässä, samoin nyt jo perille päässeet Eila, Meeri ja Raili, sekä Sirkka, joka asuu edelleen Tapiolassa. Renkaaseen tuli mukaan jäseniä myös muualta Helsingin seudulta ja se toimi uskollisesti ja kärsivällisesti työn takaiskut kestäen niin kauan kuin tarvittiin, eli parikymmentä vuotta. Vuonna 1974 tapahtunut järjestökriisi kosketti syvästi myös vapaaehtoisia lähetystyön tukijoita. Jokainen joutui siinä etsimään oman tiensä. Laura usean muun tavoin päätti lähteä tukemaan vasta perustetun Kylväjän työtä. 



Kuulun siihen noin tusinaan lähetystyöntekijöitä, useimmat Kylväjästä, joiden lähettäjiin Laura on lukeutunut. Säännöllisen rukous- ja taloudellisen tuen lisäksi Laura oli yksi ahkerimmista kirjeenkirjoittajista. Jos voitaisiin koota yhteen pinoon kaikki ne kirjeet ja muut postit, joita Lauralta puolen vuosisadan aikana lähetyskentille lähti, pino olisi todella korkea! Kuinka paljon iloa, rohkaisua ja jaksamista ne ovatkaan kuljettaneet mukanaan!

Laura palasi usein kahteen erityiseen tapahtumaan, jotka liittyvät Keski-Aasian työhön,
Vuonna 1974 hän sai kotiinsa vieraaksi Keski-Aasiasta käymässä olleen sokean veljen. Ilo oli varmasti molemminpuolinen. Sitä suurempi oli järkytys, kun useita vuosia myöhemmin kuultiin, että tämä veljemme oli kadonnut. Hänet oli siepattu ja hän kärsi sen jälkeen marttyyrikuoleman.  

Monesti Laura otti esille iloisen muistelun aiheen: tutustumismatkan Keski-Aasiaan vuonna 1977. Renkaastamme tuohon seitsemän hengen matkaan osallistuivat Lauran lisäksi Eila Palsanen sekä Helsingistä Elina Ponkala. Olot olivat silloin aika vakaat, ja saatoimme hyvin vierailla paikallisissa kodeissa ja tavata heitä, joiden puolesta oli jo ehkä vuosia rukoiltu. Varmasti saatiin myös tukku uusia rukouskohteita. Tehtiin myös retkiä maaseudun jylhiin vuoristomaisemiin. Juhannusiltana kokoonnuimme puutarhajuhlaan Keski-Aasian tummentuneen, tähtikirkkaan taivaan alla.
--------
Kiitämme Laurasta Jumalaa ja kaipauksenkin keskellä iloitsemme, että hän saa olla siellä, mihin hän jo pitkään toivoi pääsevänsä, Jeesuksen luona.


Marjatta Kyyhkynen
Kylväjän lähetystyöntekijä (el.)


Laura Suomisen ja japanilaisen Chieko Ishiin elämästä kertoo Mailis Janatuisen kirja Kaksi naista yksi usko. Perussanoma 2014.  

Kylväjän kunniajäsenen ja pitkäaikaisen lähetysystävän Laura Suomisen hautajaiset järjestetään 9.2. klo 15.30 Tapiolan kirkossa Espoossa. Lämpimästi tervetuloa!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kaksi Alekseita



Meillä on ollut tapana käydä joulun ja pääsiäisen aikaan näyttämässä kristillisiä elokuvia alkoholistikodissa täällä Jakutskissa. Näiltä käynneiltä muistan elävästi muutaman kohtaamisen kahden nuoren miehen kanssa.


Kerran elokuvanäytöksen jälkeen eräs mies, Aleksei, tuli meidän luoksemme ja pyysi esirukousta. Hän oli äskettäin tullut kodille hoitoon ja entinen elämä painoi häntä raskaasti. Myös arkipäivän asiat olivat sellaisella mallilla, että ulospääsyä sotkusta ei näkynyt. Muistan ajatelleeni, miten tällainen sotku ylipäätään voidaan selvittää. Minua vaivasi epäuskokin, koska inhimillisesti katsoen ongelmia oli liikaa.


Alekseista kuitenkin oikein paistoi usko siihen, että kun kerran Jumala on pelastanut hänet ja tuonut hänet kristilliseen hoitokotiin, niin muutkin asiat korjaantuvat. Rukoilimme ja pyysimme Herralta apua tilanteeseen.


Ei mennyt monta viikkoa niin tapasin tämän miehen helluntaiseurakunnassa. Ihmettelin, kun hän oli niin iloinen ja tuli heti tervehtimään. Pian selvisi, että Jumala oli kuullut rukoukset ja Aleksein asioihin olikin saatu apua ylhäältä ihmeellisellä tavalla. Myöhemminkin, kun näin Aleksein, hän oli aina täynnä kiitosta siitä, että Jumala oli kääntänyt ongelmat kiitosaiheiksi.


Aina ei valitettavasti käy näin hyvin. Muistan myös toisen miehen, Aleksei hänkin, johon tutustuin. Hän oli hyvin pidetty nuori mies alkoholistikodissa, hän oli raitistunut ja uskon kipinäkin oli syntynyt. Aina kun tarvittiin apua, hän oli paikalla.  Ei mennyt kuitenkaan kauan, niin kuulin, että hän oli palannut entiseen elämäntyyliinsä. Kerran tänä syksynä näimme hänet täällä Jakutskissa istumassa kavereittensa kanssa puistopenkillä. Hän muisti minut hyvin, mutta viina oli tehnyt tehtävänsä hänessä. Ostimme heille vähän ruokaa ja kehotimme Alekseita palaamaan alkoholistikotiin. Tällä hetkellä en tiedä, missä hän on ja miten hän selviää talven pakkasista. Voimme vain huokaista Jumalan puoleen, että molemmat Alekseit kerran olisivat perillä taivaan kodissa. Meillä on rukouksia kuuleva Jumala!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Oleskelulupajonossa paukkupakkasissa

Työntekijämme Itä-Siperiassa yrittää saada kolmen vuoden oleskelulupaa maahan, jotta hänen ei tarvitsisi matkustaa kolmen kuukauden välein ulkomaille anomaan uutta viisumia. Oleskeluluvan saaminen on kuitenkin kinkkinen prosessi:

”Tänä aamuna olimme sisäministeriön maahanmuutto-osaston edustalla jonottamassa sisällepääsyä. Tänään oli luvattu aloittaa vuorojen jakaminen hakemusprosessin aloittamiseksi. Minulla oli apuna yksi mies helluntaikirkon alkoholistikodilta ja yksi seurakuntalaisistamme, joka on auttanut hakemuksen ja liitteiden valmistelussa.

Tänä aamuna oli sikäli erikoista, ettei ovia aluksi avattukaan normaaliaikaan, vaan koko odottava joukko oli ulkona odottamassa sisälle pääsyä. Pyrkijöitä oli taas tosi paljon ja tungos ja epäjärjestys vallitsi. Sen lisäksi jäädyimme pakkasessa, joka näytti aamulla -42.

Piti välillä käydä yhdessä kaupassa lämmittelemässä. Jossain vaiheessa maahanmuutto-osaston virkamies tuli ilmoittamaan, ettei tänään jaeta vuoroja, ja syy oli kai tämä suuri epäjärjestys. Hän oli siinä vaiheessa tiedottanut puhelinnumerosta, johon voi soittaa ja ilmoittautua, niin saisi sillä tavalla mahdollisuuden aikavaraukseen ja ehkä hakemuksen esittämiseen. Emme kuitenkaan ihan heti saaneet selvää siitä puhelinnumerosta. Se vähän kulki ihmiseltä toiselle. Viimein apunani ollut seurakuntalainen sai sen tallennettua ja soitti. Sen verran paljon ihmisiä oli jo ehtinyt soittaa ja varata ajan, että hänelle ilmoitettiin, että soittakaa uudestaan helmikuussa.

Siinä vaiheessa ovet jo aukaistiin ja vähän kävimme sisällä kurkkaamassa. Keskustelimme myös muitten kanssa tilanteesta, sillä tavalla saa yleensä parhaat tiedot. Oli muun muassa puhetta siitä, että moni rekisteröityy maaseudulle johonkin provinssikaupunkiin tai kuntaan nimellisesti asumaan ja jättää sinne hakemuksensa, ja hakemus lähetetään sitten virkateitse läänin pääkaupunkiin. Sillä tavalla voi tietysti välttää tämän valtavan ruuhkan, joskin se ei ole ihan oikein.

Ei nyt oikein näytä hyvältä oleskeluluvan suhteen. Järjestelmä sinänsäkin on hyvin altis väärinkäytöksille. Voisin kuvitella, että kun helmikuussa taas on mahdollisuus varata aika, ilmoitetaan, että kiintiö on täynnä tältä vuodelta.

Tässä on kuitenkin vielä pieni mahdollisuus, kun keskiviikkona käymme toisessa virastossa. Siellä oleva henkilökunta jollain tavalla tuntee minut, koska ovat hoitaneet kutsuhakemukseni. Ainakin voisimme kysyä joitain neuvoja miten edetä tai joku muu mahdollisuus.”


Muistetaan työntekijäämme rukouksin. Pyydetään hänelle viisautta oleskeluluvan hakemisprosessiin ja Jumalan apua ja johdatusta. 


Kuva: Jussi Valkeajoki

perjantai 12. tammikuuta 2018



 Johanna Perendi Japanista kirjoittaa:
Viime englantipiirissä kieli vaihtui jossain vaiheessa englannista japaniksi ja eräs pariskunta kertoi lapsenlapsensa ensimmäisestä pyhäkkökäynnistä. Shintopapit ajavat tietyillä oharai-rituaaleillaan pahan pois parin kuukauden ikäisistä lapsista. Nämä kristityt isovanhemmat pohdiskelivat ääneen omaa osallistumistaan ja toimintaansa. Isoisä sanoi, että kumartaminen shintopapin ohjeiden mukaan ei ollut hänelle mikään ongelma, hän ajatteli koko ajan Jeesusta ja rukoili kaikkea hyvää lapsenlapselleen. Isoäiti kuulosti ahdistuneelta sanoessaan, ettei olisi halunnut, että hänen lapsenlapselleen suoritetaan oharai. Mutta eivät he voineet sitä estää, kun kerran lapsen vanhemmat halusivat. 
Isovanhemmat suunnittelivat, että jospa lapsenlapsi vanhempineen tulisi vaikka jouluna kirkkoon. Tai ainakin he tulevat heille kotiin, niin sitten voi ehkä rukoilla yhdessä. Yritin rohkaista näitä isovanhempia kertomaan lapsenlapselle tulevina vuosina rohkeasti Jeesuksesta ja siitä kuinka paljon Jeesus rakastaa kaikkia ihmisiä. Ja miten valtava lahja lapsella onkaan siinä, että isovanhemmat rukoilevat hänen puolestaan! Japanilaiset kristityt joutuvat tilanteisiin, joissa heidän on mietittävä miten toimia. Kumartaako shintopyhäkössä tavan

vuoksi, kun muutkin kumartavat, vai ollako kumartamatta, erottua muista ja aiheuttaa ehkä mielipahaa toisille. Japanilaisille harmonian säilyttäminen on erittäin tärkeää. Haastoin näitäkin isovanhempia pohtimaan usein sanottua selitystä: ”koska olemme japanilaisia, niin…” Ovatko japanilaiset sen kummempia kuin muutkaan maailman kansat?

perjantai 5. tammikuuta 2018

Hääkutsuja


Otteita Itä-Siperian-lähettimme saarnasta Matteuksen evankeliumin 22. luvun pohjalta:

Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.' Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
(Matteus 22:1–14)

Oletko sinä saanut aiemmin hääkutsun? Uskon, että kaikki meistä on jossakin vaiheessa elämässään saanut kutsun häihin. Viimeisimmän kerran olin kaverin häissä noin 1,5 vuotta sitten. Opiskelimme samaan aikaan teknillisessä yliopistossa ja myös opiskelujen jälkeen olemme pitäneet yhteyttä. Hän yritti tavoitella minua noin 2 vuotta sitten puhelimitse, mutta ei saanut yhteyttä minuun, kun olin Venäjällä. Lopulta laittoi sähköpostia Kylväjän kautta ja sain kutsun sitä kautta tiedon häistä. Olin oikein iloinen hääkutsusta.

Menin häihin ja oli oikein suuri ilo nähdä kaveria pitkästä aikaa. Oli hienoa nähdä, että hän oli löytänyt vaimon. En ollut aiemmin nähnyt hänen vaimoa, mutta olin kuullut hänestä paljon kaverin kertomana. Häissä oli oikein iloinen tunnelma, ruoka oli oikein hyvää, ihmiset olivat oikein mukavia ja tutustuin myös uskoviin ihmisiin häissä. En tiedä oliko tosin joku mahdollisesti jäänyt häistä pois?
Miksi joku on voinut jäädä häistä pois? Vastaus tähän kysymykseen löytyy myös Luukas 14:18–19:
Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'. Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
Olen huomannut, kun kutsun ihmisiä seurakuntaan, että kutsusta kieltäytyvillä on samat syyt kieltäytyä kutsusta, kuin näillä häihin kutsutuilla. Ensimmäinen syy kieltäytyä kutsusta on liiketoimet ja työ.

Työ ja liiketoimet ovat tärkeitä asioita elämässä. Meidän täytyy tehdä töitä, että voimme elättää itsemme ja perheemme. Jos kuitenkin työstä tulee liian tärkeä, niin se menee Jumalan edelle, jolloin siitä tulee epäjumala.

Yrjö Nimen vieraillessa täällä hän kertoi meille eräästä huoltamoyrittäjästä. Yrjö oli kutsunut häntä usein seurakunnan tilaisuuksiin, mutta hän ei päässyt tulemaan, koska hänellä oli työ. Hän kieltäytyi joka kerta kutsusta. Erään kerran Yrjö meni huoltamoon ja huomasi sisällä valkoisella liinalla katetun pöydän, pöydällä olevat kynttilät ja huoltamoyrittäjän kehystetyn kuvan. Yrjö katsoi kuvaa ja kävi mielessään, ei kai vaan hän ole kuollut. Tiskillä varmistettiin, että hän oli kuollut äkillisesti sairauskohtaukseen. Yrjö totesi, että yksin Jumala tietää millainen suhde hänellä oli Jeesukseen.

Toinen yleinen syy kieltäytyä kutsusta löytyy kohdasta Luukas 14:20:
Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla'.
Vaimo, lapset ja ylipäätään perhe ovat hyvin tärkeitä asioita elämässä. Kuitenkin, jos ne menevät Jumalaa tärkeämmäksi, silloin perheestäkin voi tulla epäjumala.

Sinä olet kutsuttu karitsan hääaterialle. Mitä sinä vastaat kutsuun? Uskovat on myös kutsuttu kutsumaan muita ihmisiä Jeesuksen luo karitsan hääjuhlaan. Jumala on kutsunut minut tänne Jakutskiin kutsumaan teitä tulemaan Jeesuksen luo karitsan hääjuhlaan. Sinä voit toimia myös kutsujana omassa elämässäsi. Esimerkiki voit jonkun kysyessäsi sinulta, että mitä teet Sunnuntaina. Voit vastata, että menen seurakuntaan, haluatko tulla mukaan? Ehkä tämä ystäväsi tulee ja kuulee evankeliumin täällä ja tulee uskoon.

Saarnateksti kertoo lopussa miehestä, joka oli tullut omissa vaatteissa hääjuhlaan.
Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. (Matteus 22:11–14)

Kuka oli tämä omissa vaatteissa oleva mies? Tiedämme, että Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu juutalaisille. Juutalaiset ovat hyvin uskonnollisia. He pyrkivät täyttämään lain jokaisen kohdan ja pyrkivät näin omilla ansioilla saada aikaan Jumalan suosio. Ajattelen, että tämä mies, joka oli omissa vaatteissa, pyrki omilla hyvillä teoilla saamaan aikaan pelastuksen. Hän ei ollut ottanut vastaan Jeesuksen sovitustyötä, vaan luotti omiin hyviin tekoihin.

Tämä on tietyllä tavalla vaarallista myös omalla kohdalla, että sortuu uskonnollisuuteen. Uskonnollisuus ei pelasta, vaan yksin Jeesus voi pelastaa.

Miten me voimme saada sitten Jeesuksen lahjapuvun? Lyhyesti sanottuna kaste ja usko Jeesukseen. Kasteesta voimme lukea jakeen Galatalaisille 3:27:
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. (Gal. 3:27)

Ja uskosta Jeesukseen voimme lukea jakeen Johannes 3:16:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

maanantai 1. tammikuuta 2018

10 tienviittaa uuteen vuoteen

Tienviittoja. Kuva: Pixabay, GregMontani
1.
Rakkaus ohjatkoon elämäänne. (Ef. 5:2)
Jumala on ensin rakastanut meitä antamalla ainoan Poikansa kuolla puolestamme. Rakastamalla lähimmäisiämme kiitämme Jumalaa.

2.
Iloitkaa Herrassa! (Fil. 3:1)
Itseämme katselemalla ilon aiheet loppuvat lyhyeen.  Onkin käännettävä katse Herraan Jeesukseen. Hänessä meillä on pysyvä ilo.

3.
Antakaa anteeksi toisillenne. (Kol. 3:13).
Anteeksianto vapauttaa niin anteeksi antajaa kuin sitä jolle annetaan anteeksi.  Vapauden ilmapiiri vetää muitakin puoleensa.

4.
Älkää juosko rahan perässä. (Hepr. 13:8)
Raha lupaa onnea, menestystä ja loppumatonta iloa. Sitä sillä ei ole kuitenkaan valtaa antaa. Jumala on luvannut: ”Minä en sinua jätä.” Hän ei petä.

5.
Kiittäkää Herraa! (Room. 15:11)
Elämässämme ei ole itsestäänselvyyksiä. Jumalan lahjaa on sekin, että elämme.  Kiitoksen aiheita on enemmän kuin osaamme ajatellakaan. 

6.
Pysykää kiinni hyvässä. (Room. 12:9)
Kiusaus turvautua tämän maailman keinoihin on jatkuvasti läsnä. Jumalan tahdon etsiminen suurimmankin kiusauksen keskellä todistaa rakkaudestamme Herraan Jeesukseen.

7.
Älä unohda laupeutta. (Sananl. 3:3)
Kiireen keskellä omat asiat tuntuvat tärkeimmiltä, lähimmäisen tarpeita ei ehdi ajatella. Kiirettämme ei Jumala tarvitse, mutta kylläkin lähimmäinen auttavaa kättämme.

8.
Rohkaiskaa toinen toistanne. (Hepr. 3:12)
Ihminen ei voi lausua itselleen rohkaisun sanaa. Tarvitaan toinen ihminen rohkaisijaksi. Oikeaan aikaa lausuttu sana kantaa pitkään.

9.
Älkää eksykö. (Jaak. 1:16)
Erityisesti viimeisinä aikoina maailma täyttyy vääristä opeista ja opettajista, jotka eivät Jumalan sanaa kunnioita. Yksinkertainen pitäytyminen Herraan Jeesukseen syntisen ainoana toivona on parasta lääkettä harhoja vastaan.

10.
Rukoilkaa lakkaamatta. (1. Tess. 5:17)
Mieli täyttyy usein aamusta alkaen uutistulvasta, maailman tuskasta, lähimmäisten kovista kohtaloista ja omista murheista. Mitä sille kaikelle voi tehdä? Sen kaiken voi tuoda Herran eteen. Huokauskin on rukousta.