keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Elämää Itä-Siperiassa

Lähettimme Itä-Siperiasta kirjoittaa:



Maaliskuun ensimmäisenä päivänä puhelimeen tulvi ”hyvää kevään ensimmäistä päivää”-viestejä. Itse olin kevään saapumisesta iloinnut jo pari viikkoa, kun ei ollut lämpötila enää -40C kylmemmälle puolelle laskenut. Ulkoliikuntakausikin tästä pikkuhiljaa alkaa, kun päivisin lämpötila on -20 ja -30C välimaastossa. Kohta jäät ovat tupaten täynnä luistelijoita, hiihtäjät valtaavat ladut, ja laskettelijat matkaavat kaupungin ulkopuolella oleviin rinteisiin. Itse pysyttelen enimmäkseen sisäliikunnassa, mutta joskus tulee vuokrattua sukset tai luistimet tunniksi tai pariksi. Luistelukausi on varsin lyhyt, jo huhtikuun alussa on talviliikuntakauden viimehetket käsillä, siksi paikalliset eivät tuhlaa hetkeäkään ottaakseen tästä vuoden ajasta kaiken ilon irti.

Liikunnan lisäksi käyn harrastusmielessä munniharppusoittotunneilla. Olen myös innostunut ruoanlaitosta nyt, kun torakat eivät tule enää päivittäin vierailulle. Usein keittelen esimerkiksi puolukkaruispuuroa torilta haetuista puolukoista. Puolukkametsään en vielä ole ehtinyt. Kaasu-uunin kanssa on ollut opettelua. Alussa poltin kaikki paistokset pohjasta, nyt olen oppinut pienentämään liekkiä ja pidentämään paistoaikaa. Kiinalaisilta, joita täällä myös asustelee paljon, olen oppinut, että kananmunaa pannulla valmistaessa erinomaisen maukas lopputulos syntyy, kun joukkoon sekoittaa paloiteltua tomaattia ja valkosipulia.

Päivisin hion venäjän taitoani kielikoekuntoon ja yritän myös takoa sahan kieltä päähäni. Sanontojen sananmukaiset käännökset ihmetyttävät. Säästä puhuttaessa kuvaillaan taivasta, esimerkiksi pakastuessa taivas kylmenee. Vihreää ja sinistä tarkoittava sana on sama, tarvittaessa lisätään eteen ”ruoho” tai ”taivas” selventämään, kummasta väristä on kyse. Olen yrittänyt päästä ruskean värin käsitteestä selville. Jos sinistä ja vihreää varten on vain yksi sana, ruskeaa varten ainakin kolme. Yksi tarkoittaa lehmän ruskeaa, toinen jonkin linnun väriä ja kolmas vielä
jotain aivan muuta. 




Välillä menen harjoittelemaan kielitaitoa elokuviin. Dokumentti, joka kuvasi hevosen kasvattajan elämää ympäri vuoden oli varsin mielenkiintoinen. Moni kaupunkilainenkin omistaa tamman, vaikkei ole sitä koskaan nähnyt. He tietävät hevosensa olevan edelleen elossa, kun saavat vuosittain varsan lihaa. Joskus he toki tekevät päätöksen jättää varsa eloon kasvamaan, että jatkossakin saisivat varsan lihaa.

Sahan kieli ja kulttuuri on tullut entistä tutummaksi, kun pieneen seurakuntaamme mukaan on tullut myös äidinkielenään sahaa puhuvia. Kuinka tärkeää onkaan, että jokainen saa kuulla Jumalan Sanaa omalla kielellään niinpä evankeliumin teksti on jo jonkin aikaa luettu kahdella kielellä. Olemme myös alkaneet laulaa toisinaan sahan kielellä. Inkerin kirkon virsikirjassa olevaan virteen ”Oi Herra suuri, Luoja maan ja taivaan” löytyi sanat myös sahan kielellä. 

Kyllähän siinä alussa tahtoi mennä kieli solmuun, mutta onneksi on tuttu sävel. Kielten moninaisuutta pääsee ihmettelemään myös esirukoushetkessä. Jokainen seurakuntalainen vuorollaan kantaa vastuuta esirukouksesta kooten yhteiset rukousaiheet ja rukoillen äidinkielellään. Koska rukousaiheet kerätään yhdessä, kaikki tietävät, minkä asioiden puolesta rukoillaan, vaikka kyseistä kieltä ei ymmärtäisi. Jumala onneksi ymmärtää kaikkia kieliä, niin venäjää, sahaa, suomea, kiinaa kuin muitakin kieliä, joilla kannamme toinen toisiamme ja yhteisiä asioita Taivaan Isämme eteen.


Kirjoitus on ilmestynyt 23.3.2018 Kuhmolaisen seurakuntaliitteessä Unilukkarissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)