torstai 21. kesäkuuta 2018

Annoit minulle armon – seurakuntatyötä Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa

Rukoukseen muslimien puolesta kutsuvan Perjantai-rukousoppaan aiheena on huomenna juhannusaattona seurakuntatyö Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa.



Lähetysyhdistys Kylväjä tekee työtä islaminuskoisten veljeskansojen parissa Etu-Aasiassa ja Kaukasiassa. Kaukasiassa eletään työn alkuvaiheita, Etu-Aasiassa vastuu on siirtymässä vuosikymmenten työn jälkeen paikallisten käsiin.

Islamilaisissa maissa tie kristityksi on yleensä pitkä. Muslimit löytävät kristinuskon armon usein henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden kautta. Uskonasioista puhuminen on luonnollista. Muslimeille armo on sanana tuttu, mutta kristinusko tuo siihen aivan uuden sisällön: Kristinuskossa syntejä ei voi saada anteeksi katumalla, vaan siihen tarvitaan sovitus. Jeesus on kuollut meidän puolestamme ja täyttänyt lain.

Kristityksi kääntyneet joutuvat usein kovan paineen alle, perheen hylkäämiksi, vainotuksi ja pahoinpidellyksi. Uusien ihmisten tavoittamisen lisäksi tärkeä osa työtä onkin paikallisten kristittyjen rinnalla kulkeminen, tukeminen ja opettaminen, jonka tueksi käännetään kristillistä kirjallisuutta.

Rukoilemme:
* Kristillisen kirjallisuuden kääntäminen ja käännettyjen kirjojen lukeminen
* Armon ymmärtäminen ja Jeesuksen kohtaaminen syntien anteeksiantajana
* Lähettien ystävystyminen paikallisten kanssa

* Paikallisten vainottujen kristittyjen tukeminen

Koko oppaan voi tilata Kylväjän toimistolta, kylvaja@kylvaja.fi, p. 09 2532 5400 tai Pala maailmalta -kaupasta  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)