tiistai 24. heinäkuuta 2018

Magnus Riska: Jumalan Israel – kuka, mitä, häh?

Kuva: Kirsi Myllyniemi.

Kylväjän hallituksen puheenjohtajan Magnus Riskan raamattutunti Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.

Jumalan Israel – kuka, mitä, häh?

Intro: Sleepy Sleepers.

Olen kohtalaisen epävarma tuosta kitarasta. Olisikohan solisti voinut olla itse Albert Järvinen, jota pidettiin ehkä Suomen parhaana kitaristina? Järvinen kuoli 1991 tasan viikko pappisvihkimykseni jälkeen. No, joka tapauksessa minua ei sitten tarvitse syyttää tästä hieman oudosta alusta. En ole siis itse keksinyt tuon otsikon. Jos joku on asiasta kiinnostunut, voinee lähestyä kotimaan osastoa selvittämään, mikäli niin kutsutut Sliipparit olivat tuon kukamitähäh-hokeman takana.

Olen jakanut luentoni kolmeen pointtiin – niin kuin esimerkiksi entisen pääministerimme mukaan pitäisi tehdä. Ensimmäinen pointtini on häh. Jumalan valinta. Monta kertaa olemme aika HooMoilasia Jumalan suunnitelman edessä. Meillä taitaa usein tulla tähän kohtaan musta aukko vastaan. Asialle vihkiytymätön ei kerta kaikkiaan ymmärrä.

Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella” (Jes. 55:8–9).

Eikö vain, että tämä välillä tuskastuttaa? Ei se silloin häiritse, jos asia ei ole henkilökohtaisesti tärkeä. Silloin,kun sitä voi tarkkailla ikään kuin neutraalisti ulkopuolelta. Mutta, voi voi, kun asia on mennyt ns. ihon alle. Silloin tilanne ei olekaan enää kovin helppo. Mutta Jumala tekee niin kuin hyväksi näkee. Hän vastaa, kun sen aika on. Joskus olen sanonut – sekä aika usein ajatellut – että se on varma merkki Jeesuksen rukousvastauksesta, kun se tulee viime hetkellä. Usein toivoisimme, että asiat selvisivät nopeammassa tahdissa. Mutta monesti sitten käy toisin.

Jumalan valinta. Hän valitsee pienen, heikon ja vaatimattoman – näyttääkseen maailmalle, että Hänellä on kaikki valta. Vaikka ristin teologiasta ei ollut puhetta kauan sitten, se näkyy esimerkiksi tässä. Mutta tosiaan – olisikohan ristin teologia ollut jo agendalla vanhan liiton aikana? Tietenkin me haluaisimme näin ajatella. Mutta jos näin oli – miten sitä olisi voinut tavoittaa tai ymmärtää? Siirrytään ajassa taaksepäin ja kuunnellaan mitä Aaron sai tehtäväksi Kaikkein Pyhimmässä Jom Kippur-päivänä eli Suurena sovituspäivänä (3. Moos. 16:11–14).

Ensin kuitenkin Aaron tuokoon esiin oman syntiuhrisonninsa ja toimittakoon sovitusmenot itsensä ja sukunsa puolesta. Teurastettuaan sonnin hän vieköön väliverhon taakse täyden astiallisen hehkuvia hiiliä alttarilta Herran edestä sekä hienonnettua tuoksuvaa suitsuketta kummankin kouran täydeltä. Hän heittäköön suitsukkeen Herran edessä hiilille, niin että sen savu peittää liitonarkun kansilevyn. Silloin hän ei kuole. Sitten hän ottakoon sonnin verta ja pirskottakoon sitä sormellaan kerran liitonarkun etureunaan [kedma] ja seitsemän kertaa arkun eteen maahan.

Vaikuttaa siltä, että monessa uudessa käännöksessä on virhe. Ongelmakohta on tuossa kedma-sanassa, joka itse asiassa pitäisi kääntää ”itäänpäin”. ”Kedem” tarkoittaa idän ilmansuuntaa, ja siitä voidaan sitten hepreankielellä muodostaa suuntaa näyttävä kieliopillinen muoto eli ”kedMÁ”. Luin hetki sitten, että Aaronin kuului "ottaa sonnin verta ja pirskottaa sitä kerran liitonarkun etureunaan ja seitsemän kertaa arkun eteen maahan.”

Jotta voisimme ymmärtää tämän kohdan, meidän on tiedostettava, että Kaikkein Pyhin oli sijoitettu ilmestysmajaan länsi-itäsuunnassa eli päinvastoin mistä alttari yleensä löytyy kirkosta. Ylipapin palvellessa Jom Kippur-päivänä hän siis katsoo länteen. Kun hän aloittaa veren pirskottamisen, hän suorittaa sen alkukielen mukaan itäänpäin eli taaksepäin. Muuta vaihtoehtoa siis ei ole kuin pirskottaa taaksepäin, mikäli halutaan pirskottaa itään. Tämän yhden kerran jälkeen Aaron jatkaa ja pirskottaa eteensä seitsemän kertaa. Arvaat varmaan jo mitä minä ajan takaa. Juutalaisten pyhimmässä paikassa muodostuu vuosittain – kerran vuodessa ristin merkki. Toisaalta Kaikkein Pyhimmässä ei ollut erityistä omaa valolähdettä eli eihän se ristin kaltainen jälki kovin selvästi näkynyt. Mutta voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että jo sen olemassaolo olisi kohtalaisen vaikea ajatus uskonnolliselle juutalaiselle. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että Isä Jumalan kertomus Jeesuksesta kulkee vähän niin kuin punaisena lankana myös vanhan liiton läpi. Muitakin löytyy.

Mennään seuraavaan pointtiin eli mitä. Tai sanotaan mitä tapahtui? Uskonnolliset juutalaiset sallivat alussa Jeesukseen uskovien juutalaisten läsnäolo tai olemassaolo temppelissä. UT:sta me voimme lukea, että ns. messiaaniset juutalaiset – kuten me tänään usein kutsumme Jeesukseen uskovia juutalaisia – ylösnousemuksen jälkeenkin rukoilivat ja ylistivät Jumalaa temppelissä. Otetaan vaikka esimerkki Apt. 5:42, ”Entiseen tapaan he joka päivä opettivat temppelissä ja kodeissa ja julistivat, että Jeesus on Messias.” Sen jälkeen tilanne vaikeutui melko nopeasti eli, että uskovia juutalaisia ruvettiin vainoamaan. Ajattelisin kuitenkin, että uskonnolliset juutalaiset pitivät alkuaikoina messiaanisia juutalaisia lahkolaisina, vaikka tosin harhaoppisina. Myöhemmin tilanne kärjistyi ja Jeesukseen uskovia juutalaisia ei enää pidettykään juutalaisina vaan epäjumalanpalvelijoina. Ja tähän mitä-kysymykseen kirkko saa aika ikävän vastauksen. Sillä kirkko saa syyttää aika paljosta itseään.

Mikäli ajatellaan, että uskonnolliset juutalaiset ottivat etäisyyttä Jeesukseen uskoviin juutalaisiin, ollaan oikeassa. Mutta jos tämä on totta, vielä enemmän totta on se, että myös kirkko otti melko pian etäisyyttä omiin juuriinsa eli juutalaisuuteen. Etäisyyden ottaminen on kohtalaisen pehmeä ilmaisu. Seuraava esimerkki paljastaa tämän aika selvästi. On ollut aikoja, jolloin kirkko pakotti juutalaisia irtisanoutumaan juutalaisesta identiteetistään ennen, kun heidät otettiin kasteen kautta kirkon jäseniksi. Seuraavan kastekaavaan sisältävän tunnustuksen – tai pikemminkin irtisanoutumisen – olen saanut Steve Cohenilta, joka asuu St. Louisissa USA:ssa. Steve on messiaaninen juutalainen ja hän on vieraillut myös Suomessa kymmenisen vuotta sitten.

400-luvulla juutalaisuudesta kristinuskoon kääntyneen juutalaisen oli toistettava seuraavat sanat: ”Minä irtisanoudun kaikista tavoista, riiteistä, lain täyttämisistä, happamattomasta leivästä ja hebrealaisten lammasuhreista, heidän kaikista muista juhlistaan, uhreista, rukouksista, herjauksista, puhdistuksista, pyhitysharjoituksista, lepyttämisistä, paastoista, uudesta kuusta, sapatista, taikauskoista, hymneistä ja lauluista ja synagoga-jumalanpalveluksen vietoista, hebrealaisten ruoasta ja juomasta; näin ollen irtisanoudun ehdottomasti kaikesta juutalaisuudesta, jokaisesta lain riitistä ja tavasta … ja mikäli jälkeenpäin tahtoisin kieltää edellä mainitut päätökseni ja palata juutalaiseen taikauskoon tai mikäli minut löydetään syömästä juutalaisten kanssa tai juhlimasta heidän kanssaan tai salassa julistamasta päinvastaista ja tuomitsemasta kristinuskoa sen sijaan, että avoimesti kumoaisin ja tuomitsisin heidän turhamaisen uskonsa, siinä tapauksessa tulkoon Kainin pelko sekä Gehasin pitaalisuus ylleni, kuten myös ne lainmukaiset rangaistukset jotka minulle kuuluvat. Ja olkoon kirous ylläni myös tulevassa maailmassa ja olkoon sieluni Saatanan ja hänen demoniensa tykönä.

Mitä jatkuu vielä. Tämän kuultuamme meidän ei tarvitse ihmetellä sitä tosiasiaa, että pitkään aikaan ei löytynyt tilaa sille tulkinnalle, että Jeesukseen uskova juutalainen voidaan pitää juutalaisena kuten UT:ssa opetetaan. Vuosia sitten kuulin puhujan radiossa, joka julisti, että kristillinen kirkko syntyi helluntaina. Eihän se aivan väärin ole sanoa noin. Haluaisin kuitenkin tarkentaa ja mieluummin sanoa, että se oli juutalainen kirkko, joka syntyi ensimmäisenä helluntaina. Alkukirkon juutalaisille olisi ollut vaikea ajatus, että pakana olisi vastaanottanut Pyhän hengen. Tosin tämä ihmekin tapahtui – mutta se oli vasta Apt. 10:n luvussa. Sieltä luemme seuraavasta tapahtumasarjasta, joka oli saanut alkunsa siitä, kun Pietari ystävineen oli kutsun seurauksena saapunut Kesareaan. Siellä pakanoihin vuodatetaan ensimmäisen kerran Pyhä henki. Tämän takia olenkin kutsunut Kesarean kokousta pakanoitten helluntaiksi. Luen tämän kohdan meille kaikille:

"45 Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; 46 he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: 47 "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" 48 Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi."

Juutalaisuuden kehittyessä otettiin kirkko esimerkkinä: juutalaisen mentyä kasteelle, hän ei ollut enää juutalainen vaan kristitty. Juutalaisuuden näkökulmasta hän oli petturi. Mutta tähän pakettiin kuuluu muutama kummallisuus. Sitä, että juutalainen määrittelee itsensä hinduksi, ei nimittäin pidetä erikoisena. Sellaiselle on jopa nimike – juutalainen hindu kutsutaan nimellä Hinjew. Tai sitten voi kuuluu johonkin New Age-liikkeeseen, joita on lukuisia. Toisaalta nämä kummajaiset siis voidaan ajatella johtuvan jo mainituista historiallisista syistä. Toisaalta tämä kuulunee hengellisen taistelun voimakenttään: siellä missä Jeesuksen nimi ja persoona otetaan vakavasti, siellä vastustus ja Vastustaja isolla Veellä nostavat päänsä ennemmin tai myöhemmin. Miten paljon varmemmin näin ei kävisi, kun puhumme Jumalan omasta kansasta – sekä erityisesti siitä suuresta osasta Jumalan kansaa, joka ei usko Jeesukseen.

Nyt on tullut aika siirtyä kolmanteen ja viimeiseen pointtiin eli kuka. Tähän kysymykseen voisimme vastata monella tavalla. Esimerkiksi kuvailemalla

Jumalan ominaisuuksia mutta tällä tavalla emme menettele tänä aamuna. Sen sijaan ajattelin, että katsoisimme Jaakobin elämää tai pikemminkin hänen taisteluaan erään Miehen kanssa, jota profeetta Hoosea nimittää enkeliksi.

Jaakob on hyvä esimerkki, sillä me olemme sydämessämme samanlaisia kavalia ihmisinä, kuten hän oli. Jo hänen nimensä paljastaa tämän. Loppuosa hänen nimestään tarkoittaa ”kantapäätä” [ekev] – muistamme miten Jaakob tarraa kiinni isoveljensä kantapäähän syntyessään. Luemme 1 Moos. 25 luvusta, ”ja hän piti kädellään kiinni Esaun kantapäästä”. Tämän lisäksi nimen toinen muoto [akov] voidaan kääntää sanalla ”petturi”. Tämän käännöksen kautta ja siitä mitä tiedämme Jaakobin elämästä saatamme ymmärtää, että Jaakobin persoonallisuutta ei ole helppo kuvata positiivisin sanakääntein. Mutta kuitenkin – kuitenkin hän on yksi meidän patriarkoistamme – ja se on lohduttava ajatus. Hän on taistelija – joka taistelee Jumalan ja ihmisten kanssa. Luen meille tämän tutun kohdan 1 Moos. 32. luvusta ääneen:

"23 Samana yönä Jaakob otti mukaan molemmat vaimonsa, molemmat orjattarensa ja kaikki yksitoista poikaansa ja kulki kahlaamon kohdalta Jabbokin yli. 24 Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. 25 Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. 26 Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. 27 Mies sanoi hänelle: "Päästä minut menemään, sillä päivä valkenee." Mutta Jaakob sanoi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." 28 Mies kysyi häneltä: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob." 29 Silloin mies sanoi: "Sinua ei pidä enää sanoa Jaakobiksi, vaan Israeliksi, sillä sinä olet kamppaillut Jumalan ja ihmisten kanssa ja voittanut." 30 Jaakob sanoi hänelle: "Sano sinäkin nimesi." Mutta mies vastasi: "Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?" Ja hän siunasi Jaakobin siellä."

Jaakob valmistautuu ehkä elämänsä vaikeimpaan tilanteeseen, kun hän ylittää Jabbok-joen. Samalla hän vie myös omaisensa ja omaisuutensa yli kahluupaikan kohdalta – voimme olettaa, että joki oli siinä kohtaa sekä kapea ja matala. Sitten hän ilmeisesti palaa takaisin.

Tämän raamattukohdan alkuun sisältyy tietty sanaleikki, jota ei helposti huomaa Suomen kielen kautta. Ensin sana Jaakob muistuttaa Jabbok-sanaa. Tämän lisäksi Jabbok-nimi voidaan johtaa heprealaisesta perusmuodosta bakak, joka mahdollisesti tulee arabian kielestä. Bakak tarkoittaa ”tyhjentää” tai ”aiheuttaa kurlaavaa ääntä”, ihan kuin laittaisimme mukin veden alle tai se tyhjennettäisiin vedestä. Samasta bakak-muodosta on muodostettu sana babkuk, joka tarkoittaa ”pulloa” – ja siihen liittyy myös se kurlaava ääni, kuin se tyhjennetään. Eli sinun ei olisi ennen vanhaan kannattanut puhua ”puolitäynnä” olevasta lasista vanhan heprealaisen kanssa. Hän ymmärsi sen ilmeisesti ennemmin tyhjyyden näkökulmasta – ehkä vähän samalla tavalla pessimistisesti kuin moni meistä.

Joka tapauksessa, tämän tyhjentämissanan käyttö saattaa avata meille vielä selkeämmin Jaakobin sielun ja hengen konkurssia. Hän oli lopulta antautunut ja oli valmis kohtaamaan veljensä aivan tyhjänä. Mutta hänen taistelunsa oli vasta alkamassa. Taivaan Herra oli valmistanut hänelle vielä yhden kamppailun. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Mutta tämän taistelun valtava merkitys olikin siinä, että se oli vapauttava taistelu. Se kesti usean tunnin – joten Jaakobissa on kuitenkin jotakin erikoista. Onhan hän patriarkka.

Ja vielä tulee pieni sanaleikki mukaan, kun Jaakob alkukielen mukaan painii eli jeavek aamuun saakka. Siinä se on: Jaakob, Jabbok ja Jeavek. Siinä vaihdetaan konsonantteja edestakaisin sekä sekoitetaan niitä sikin sokin. Ihan kun tekstin kirjoittajaa ohjannut Pyhä Henki haluaisi alleviivata, että Jaakobin sisin on ravistettu, käännetty ylösalaisin ja revitty kaikkiin suuntiin. Siinä tilassa hän vielä taistelee enkelin kanssa eikä anna periksi. Ja saa nimekseen ISRAEL. Tästä voisimme vielä jatkaa vaikka kuinka kauan. Lisään vain tähän, että Israelkin on välillä tyhjennetty kaikista voimista, yritetty poistaa maailman kartaltakin. Mutta Israel jatkaa taisteluaan – tosin ei mitenkään aina moraalisia lakia seuraten – aivan kuten Jaakob. Taivaan Jumala ei kuitenkaan jättänyt Jaakobia. Näin voimme myös ajatella, että Herra ei jätä Israelia vaan vie heitä eteenpäin vaikeaa tietään – kunnes heille mahdollisesti tulee se vapauttava – ja kenties pitkä taistelu.

Joku teistä on saattanut kuulla Alvin Straightista ja hänen pitkästä matkastaan. Alvin oli vanha mies, 2. maailmansodan veteraani, jonka välit olivat menneet poikki Lyle-veljen kanssa. Alvinin kuultua vuonna 1994, että Lyle oli kärsinyt aivohalvauksen, Alvin päätti, että nyt olisi viimeinkin aika selvittää monen vuoden riita. Asia ei ollut kuitenkaan ihan yksinkertainen. Ensinnäkin Alvinilla oli niin huonot silmät ja jalat, ettei hänellä ollut enää oikeutta ajokorttiin. Toiseksi ainoa ajoneuvoksi sopiva vekotin oli hänen John Deere -merkkinen ruohonleikkurinsa eli pienoistraktori. Tämän härvelin huippunopeus oli vajaat 10 km/h. Kolmanneksi mainittakoon vielä, että Alvinin matkan aloituspiste oli Iowan osavaltiossa ja päätepiste Wisconsinissa eli naapurivaltiossa. Matkan pituus oli siis vajaat 400 km – ja sitä matkaa sitten taitettiin ruohonleikkurilla. Tästä tositarinasta on tehty elokuva nimeltään The Straight Story, joka sai ensi-iltansa 1999. New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.

Alvin kohtasi matkallaan useita vaikeuksia veljensä luokse. Eräässä vaiheessa hän pysähtyi leireilemään hautausmaan kohdalla ja tapaa siellä papin, joka oli kuullut veljestä ja tämän aivohalvauksesta. Pappi ihmettelee, että Lyle ei ollut sanallakaan maininnut, että hänellä olisi ollut veli. Tähän Alvin vastaa, että ”meillä ei kummallakaan ole ollut veljeä pitkään aikaan”. Lopulta Alvin kuitenkin pääsee perille Lylen luokse. Talo on melko ränsistynyt. Kahden kävelykepin avulla Alvin pääsee ovelle asti ja kutsuu veljensä avaamaan. Veli tulee ovelle ja katsoo ruohonleikkuria ja kysyy Alvinilta, että, ”tuollako vempeleellä olet ajanut tänne asti vain minun takiani”. Siihen Alvin vastaa yksinkertaisesti: I did, Lyle. Sen minä tein. Sen jälkeen he istuutuvat, ovat hiljaa ja katsovat taivaan tähtiä yhdessä.

Lopuksi. Tämä on painava vastaukseni kysymykseen kuka. Hän joka pelastaa, korjaa ja luo uutta. Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.” 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)