sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Mongolian yksinhuoltajahankkeen kuulumisia

Mongolian-lähettimme Mika Laiho kirjoittaa:

Hyvät naiset ja herra!

Tervehdyksessä ei ole kirjoitusvirhettä, vaan se kertoo tunnelmistani yksinhuoltajahankkeestamme, josta tällä kertaa kirjoitan. Keitä naiset ovat, selviää viimeistään kuvista, mutta kukahan tuo herra on? Katsotaan. Aloitetaan matkastamme kylille, joka alkoi takatalven merkeissä.

Sääennuste oli luvannut lunta reilut 10 senttimetriä, vaikka oli jo toukokuun loppupuoli. Pohjoistuuli vinkui nurkissa, nosti ilmaan pölypilviä kuivasta maasta, ja ihmiset kaivoivat esiin jo kerran sivuun laitettuja talvivaatteitaan. Koska tie oli kuitenkin kuiva, lähdimme matkaan suunnitellusti. Mukaan oli päässyt jo vammaishankkeessamme työskennellyt kuuro siivoojamme, ontuva kassanhoitajamme ja villaporukan vetäjä, psykologi ja hankkeen projektipäällikkö, sekä meikäläinen kuskina ja avajaissanoja lausumaan. Tarkoitus oli käydä kolmella kylällä. Päätiet ovat nykyään jo asvaltoituja, mutta muutamia kymmeniä kilometrejä ajoimme pomppuisia aroille syntyneitä kärrypolkuja. Ne kiemurtelevat milloin vuoren rinteitä kallistaen autoa reilusti, välillä loiskutellaan puron yli, välillä madellaan kosteikoissa ykkösvaihteella, välillä hurruutellaan hiekkapolkuja kuuttakymppiä. Kuskin täytyy olla koko ajan tarkkana ja varoa äkillisiä kuoppia ja pomppuja.

Onneksi sääennuste oli laadittu varman päälle, ja lunta satoi enimmäkseen vain vuorilla. Niinpä hetkittäin saimme ihailla äkillisesti pilven takaa auringon valaisemia valkeita vuorenhuippuja kontrastinaan auton läheiset kevätvihreät ruohostoarot. Jossakin jakkilauma oli innostunut kirmaamaan ja ne hyppelehtivät innoissaan kevätlaitumella. Jurttien lähellä koirat juoksivat auton perässä koittaen haukullaan karkottaa tunkeilijat, ja olipa jossain toistakymmentä munkkikorppikotkaa haaskansyöntivuoroaan odottamassa. Jonkun kerran varmistelimme jurtilta, että olemme oikealla tiellä – mitään kylttejä ei ole.

Koulutus alkoi aamukymmenen paikkeilla kunnantalon kokoussalissa. Koulutuksesta oli tiedotettu toki jo ennakkoon, ja ihmisiä alkoi pikkuhiljaa kerääntyä paikalle. Jossain paikassa tuli lähinnä huivipäiviä mummoja deeleissään, jossain oli paremmin toivomaamme nuorten äitien kohderyhmää. Tavoitteena oli saada kerralla paikalle nelisenkymmentä ihmistä. Tutustuimme paikkakunnan sosiaalityöstä vastaavaan. Tärkeä avainhenkilö oli myös vapaaehtoinen, joka vastaisi kyseisellä paikkakunnalla naisten yhteistoiminnasta, kokoontumisista ja paikallisten naisryhmän muodostamisesta. Nämä olivat poikkeuksetta touhukkaita daameja, joilta homma tuntui sujuvan. Hihat heiluivat!

Tällä kertaa psykologimme luennoi etenkin itseluottamuksen ja ihmistuntemuksen perusteista. Keskustelua tuntui syntyvän. Psykologi kysyi mitä ihmiset pelkäävät. Joku joukkoon eksynyt mies kertoi pelkäävänsä susia, naisia pelottivat naapurin koirat. Henget pelottivat useita. Vastaparina mietittiin onnistumisen edellytyksiä. Ihmiset tulivat innollaan mukaan ja keskustelu kävi aktiivisena.




Psykologin tunnin aikana me muut poikkesimme esittäytymässä kunnanjohtajalle. Minä kerroin lyhyesti Kylväjän työstä Mongoliassa, paikalliset työntekijämme hankkeesta. Hanke toivoo myös pientä vastaantuloa viranomaisten puolelta. Koulutustilat olivat jo löytyneet kunnantalolta, tällä kertaa naistoiminta sai oman huoneen kunnantalolta. Etenkin tämmöiset asiat, joissa ei tarvitse suoraan käyttää kunnan käteisrahoja, järjestyvät hyvin.




Yksinhuoltajahankkeen koulutus jatkui seuraavana päivänä. Ruokatauolla naisryhmän luokkaan ilmestyi limppapulloja, yksinkertaista pullan tapaista ja täkäläisen tyylisiä lihapiirakoita. Yhteinen ruokailu on tärkeä kaikilla kursseilla, ja menu on aika tämän tapainen kaikkialla. Niin ja tietysti maitoteetä juotiin. Kuvan ala-asteen luokan seinälle oli maalattu meillekin tuttuja satuhahmoja.

Iltapäivä jatkui pienyritystoimintojen suunnitelmien tarkentamisella. Töiden löytyminen on kaikkialla listan kärkipäässä, kysyi asiaa ihmisiltä itseltään tai kunnanjohtajalta. Vaikka talous onkin mennyt eteenpäin, työpaikkoja on kovin vähän tai ne ovat vain ajoittaisia. Niinpä vähänkin kynnelle kykenevät nuoret tuppaavat muuttamaan kyliltä pois. Mekään emme voi auttaa kuin muutamaa ihmistä, mutta parempi se kuin ei mitään.

Psykologi kävi pitämässä koululla viimeisen luokan tytöille oppitunnin samoin itseluottamuksesta, sekä naisten jutuista ihan vaan naisten kesken. Niitä minua ei päästetty kuuntelemaan, mutta kysymyksiä oli kuulemma paljon. Minä jäin ihmettelemään luokan seinillä olleita integraalilaskennan, geometrian ja muita omista lukioajoista tuttuja, mutta jo unohtamiani kaavoja. Koulut menevät täällä kahdessa vuorossa, ja niinpä tämä oli tytöille päivän ensimmäinen oppitunti, joka alkoi kello kaksi. He tulivat pikkuhiljaa pienissä ryhmissä luokkaan selaillen kännyköitään ja välillä yhdessä hihitellen niissä näkyviä kuviaan. Samat ilmiöt näyttävät valloittavan koko maailman. Myös Facebook on täällä tavattoman suosittu.

***
Tapasin osan naisista parin viikon kuluttua uudelleen Tsetserlegissä, jossa siis asun. He olivat tulleet kurssille, jossa opiskeltiin, mitä kaikkea maidosta voi tehdä.




Aihepiiri kiinnostaa ihmisiä maaseutumaakunnissa. Kurssin pohjalta on tarkoitus perustaa omia kotiyrityksiä ja hankkia lisätuloja. Kuvan nyyttien täytteenä oli maitoa keitettäessä syntyvää pinnalta kuorittua proteiinipitoista ainetta, mikä lienee voisi olla suomalainen termi tälle? Ihan heraakaan se minusta ei ollut. Kurssi järjestettiin yhteistyössä paikallisen ammattikoulun kanssa ja sen tiloissa.

Pikantin yksityiskohdan huomasin opettajan kalvossa, jossa oli moderni kuva kuntosalilla käyvästä miehestä ja naisesta. Kuvan alla oli lainaus, jonka mukaan ilman proteiinia ei ole elämää. Lausahdus oli kalvolla ilmoitettu Friedrich Engelsin sanomaksi. Engels taitaa olla paremmin tunnettu toisena marxilaisen yhteiskuntateorian luojana. Nuori sukupolvi on jo aika pitkälle omaksunut modernin markkinatalouden toimintatapoja, mutta toisaalta vanhat tavat elävät näköjään nekin sitkeästi.

Parturi-kampaajakurssit ja leivontakurssit ovat myös suosittuja.


Rukousaiheiksi jättäisin:

* Yksinhuoltajahankkeen tämä vuoden toiminnot: töitä saataisiin ihmisille ja naisryhmät toimisivat aktiivisesti.
* Jätimme toukokuussa Ulkoministeriön Yksinhuoltajahankkeen ja Ulaanbaatarin pyörätuolihankkeen jatkohakemukset, että ne hyväksyttäisiin ja hankkeet saisivat jatkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)