maanantai 27. elokuuta 2018

Oppimista ja opettamista

Itä-Aasiaan opiskelijatyöhön elo-syyskuun vaihteessa lähtevät Ahoset opiskelivat toukokuussa Brightonissa Englannissa englannin kielen opettamistaHe kirjoittavat kokemuksistaan: 



"Toukokuussa meillä oli kuukauden mittainen kurssi englannin opettamisesta aikuisille Englannissa. Kurssilta saamamme todistus oli yksi syy siihen, että työlupamme Itä-Aasiaan mahdollistui. Kurssi oli erittäin intensiivinen. Päivät opiskeltiin englannin opettamisen teoriaa ja illat suunniteltiin tulevia oppitunteja. Joka toinen päivä jokainen opiskelija piti vajaan tunnin mittaisia oppimiskokonaisuuksia luokalliselle ulkomailta tulleita opiskelijoita, jotka halusivat parantaa englannin osaamistaan. Muut opiskelijat ja opettajamme olivat taustalla arvioimassa pitämiämme oppitunteja.

Omaa kehittymistä englannin opettajana edisti, että omista oppitunneistaan sai heti tunnin päätteeksi palautetta ja kehitysehdotuksia. Kaikki muut opiskelijat olivat syntyperäisiä brittejä ja meidän ulkomaalaisina täytyi tehdä lujemmin töitä, jotta pysyimme paikallisten vauhdissa. Toisaalta huomasimme, että meilläkin ulkomaalaisina englannin opettajina oli omat vahvuutemme. Esimerkiksi kieliopin ja englannin opiskelun haasteiden ymmärtäminen oli helpompaa meille, jotka emme olleet oppineet englantia äidinmaidossa."

Liity Ahosten renkaaseen, ja pääset kirjeiden kautta mukaan lähetyselämään Itä-Aasiassa!

torstai 23. elokuuta 2018

Keskustelu hostellihuoneessa

Itä-Siperian-lähettimme yöpyi matkallaan hostellihuoneessa, jossa heräsi hyvä keskustelu:



Keskustelu venäläisen huonetoverini kanssa kääntyi hengellisiin asioihin. Kerroin hänelle Jeesuksesta ja Hänen syntiuhristaan ristillä. Jotenkin huomasin, että hän ei ymmärtänyt mistä uhrissa on kysymys. Kysyin häneltä, että tiedätkö mitä uhri tarkoittaa. Hän ei osannut vastata kysymykseen, joten selitin asian vertauksella.

”Kuvittele, että olet ylivelkaantunut. Sinun lainasi on noin miljardi ruplaa. Velkoja vaatii sinua maksamaan velan takaisin. Miten sinä voit maksaa velkasi takaisin?” kysyin häneltä. Hän ei osannut vastata kysymykseen. Kerroin, että hän ei kykenisi itse mitenkään maksamaan takaisin niin suurta summaa. Ratkaisu ongelmaan olisi, että joku toinen maksaisi hänen velkansa. Jatkoin kertomalla, että synti on kuin velka. Joka kerta, kun teemme syntiä, meidän velkataakkamme kasvaa Jumalalle. Me emme voi maksaa hyvillä teoilla takaisin Jumalalle. 

Jumalalla oli kuitenkin ratkaisu tähän ongelmaan. Jumala rakastaa minua ja sinua niin paljon, että Hän antoi oman Poikansa Jeesuksen meidän syntiemme vuoksi. Jeesus on se välimies, joka tuli velallisen ja Velkojan väliin. Jeesus siis maksoi minun ja sinun syntivelat kuollessaan ristillä. Jeesus on siis uhri Jumalalle meidän syntiemme vuoksi. 

Huomasin, että tämä venäläinen kuunteli tarkkaavaisesti, ja hänen silmänsä kostuivat kuullessaan tästä ilosanomasta, että Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden. Pyydän vielä, että rukoilette tämän venäläisen huonetoverini puolesta, että hän antaisi koko elämänsä Jeesukselle.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Lähetystyötä Jumalan selän takana

Marja-Kaarina Marttilan puhe Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018

Marja-Kaarina Marttila Lähetyksen kesäpäivillä 16.6.2018.
Kuva: Kirsi Myllyniemi.


Kun seisot tai istut jonkun henkilön selän takana, et voi nähdä hänen kasvojaan. Kun on jonkun selän takana, ei näe henkilön kasvoja. Oletko joskus kokenut olevasi Jumalan selän takana? Kun elämässä on koettelemuksia, vastoinkäymisiä ja kärsimystä saatamme kokea, että Jumala on kääntänyt selkänsä, emmekä näe hänen kasvojaan. Tuntuu, että Jumala ei näe eikä välitä, missä olen ja mitä minulle tapahtuu.

Herran siunauksessa eli alun perin Aaronin siunauksessa puhutaan myös kasvoista. Jumala kehottaa Mooseksen kautta Aaronia siunaamaan israelilaisia näillä sanoilla, joissa kaksi kertaa Jumalan kasvot ovat siunauksen merkkinä.

Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.” (4.Moos. 6:22-27)


Jumalan kasvojen suuntautuminen, hänen katseensa ihmistä kohti on siunaus. Jumala kehottaa siunaamaan kansan sanoilla, joissa pyydetään, että Jumala kirkastaa kasvonsa ja kääntää ne kansan puoleen. Kun Jumala kirkastaa itsensä, hän ilmaisee, kuka hän todella on. Mikä on hänen syvin olemuksensa? Jeesus rukoilee Isää luoden katseensa kohti taivasta ennen Getsemanea ja ennen Golgataa sanoilla: Isä hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut. Me voimme nähdä Jumalan kasvot vain Jeesuksessa ja erityisesti näemme ne hänen kärsimyksessään.

Tässä Johanneksen evankeliumin 17 lukuun tallennetussa Jeesuksen rukouksessa on myös sanat (17-18) "Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä". Ennen uhrin toimittamista Jerusalemin temppelissä rukoiltiin uhrirukous, jossa uhri pyhitettiin laittamalla käsi sen päälle ja näin kaikkien niiden synnit, jotka olivat uhraamassa eläintä, tulivat sen päälle. Jeesus pyhittää itsensä uhriksi meidän tähtemme ja ottaa meidän syntimme päälleen. Hän tulee synniksi meidän vuoksemme, että me saisimme elää.

Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen ja riittävä eikä siihen voida kristityn kärsimyksellä mitään lisätä. Maailmassa Jumalan sanaan sitoutuva kristitty kohtaa silti samaa vastustusta kuin Jeesus. Jokainen Jeesuksen seuraaja ja jokainen hänen kutsumansa ja lähettämänsä kristitty joutuu myös kulkemaan tätä tietä.

Nyt elämme armon ajassa emme vielä täyttymyksen ja kirkkauden aikakaudessa. Näitä kahta aikaa emme saisi sekoittaa toisiinsa. Monet Raamatun ihanat lupaukset täyttyvät kerran kirkkauden valtakunnassa. Täällä me vasta toivomme ja usein hämärtynein silmin katsomme kohti kirkkautta. Vasta siellä on meidän elämämme täyttymys. Täällä kaikki jää puutteelliseksi ja keskeneräiseksi. Siksi yksikään Kristuksen evankeliumin valossa vaeltava ei voi paeta heikkoutta, vähäpätöisyyttä, kärsimyksiä. Paavali ja Barnabas rohkaisivat vastakastettuja kristittyjä kehottaen heitä pysymään uskossa sanoen: Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta. (Apt 14:22). Tämä pätee edelleen, eikä vain apostolisena aikana.

Jumala rakentaa valtakuntaansa kärsimysten kautta. Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollut tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus olisi lakaissut pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset olisivat voineet kokonaan unohtaa kuten yöllisen painajaisen. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Saatamme kuitenkin odottaa, että jo tässä ajallisessa elämässämme kokisimme täydellisen parantumisen tai että meistä itsestämmekin tulisi jotain merkittävää. Kysymme ehkä, miksi emme voisi jumalallisen voiman varassa elää kaikin puolin onnellista ja menestyvää elämää jo tässä ajassa, iankaikkisuuden tällä puolen.

Meidät on lähetty kulkemaan samanlaista tietä kuin meidän Mestarimmekin. Perille vievä tie on vaivojen ja koettelemusten polku. Kristus voitti kärsimällä, joten myös hänen omansa voittavat kärsimällä. Jumala on nähnyt hyväksi tässä pahan vallassa olevassa maailmassa rakentaa omaa valtakuntaansa ensin ainoan Poikansa kärsimysten ja sitten hänen Poikansa lunastamien ja häneen uskossa liitettyjen kärsimysten kautta. Seurakunta rakentuu Kristuksen jatkuvan kärsimyksen kautta. Kristus kärsii omiensa kärsimyksessä. Jeesus rukoilee ylimmäispapillisessa rukouksessa (Joh 17), että minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu.

En aio ratkaista kärsimyksen ongelmaa eli teodikean ongelmaa. Katsomme tätä aihetta vain yhdestä näkökulmasta ja se on lähetys ja kärsimys. Kärsimyksen ongelma on laaja ja lyhyesti voisi sanoa, että syntiinlankeemuksen maailmassa me kärsimme. Toiseksi voidaan sanoa, että Jumala on itse kärsinyt ja kärsii Jeesuksessa. Kärsimys tulee kristityn osaksi, koska tai jos hän on Jeesuksen seuraaja. Emme ole sivuraiteilla, vaan Raamatusta ja lähetyshistoriasta selviää, että olemme lähetyksen ytimessä, sen sykkivässä sydämessä, kun tutkimme aihetta kärsimys. Mitään oikeaa Jumalan sanaan perustuvaa, Kristusta kirkastavaa ja hänen kirkkoaan rakentavaa lähetystyötä ei ole ilman kärsimystä. Kristuksen kärsimyksen ja haavojen kautta meillä on syntien anteeksiantamus ja siksi myös hänen kirkkonsa yksi tuntomerkki on, että se on kärsivä kirkko. Se kärsii, koska se julistaa sanomaa Jeesuksesta, joka voitti maailman kärsimisellään ja kuolemallaan.

Monet lähetystyöntekijät ovat kokeneet, mitä on elää Jumalan selän takana. Käytämme tätä ilmausta kaukaisista, vaikeasti saavutettavista ja alkeellisista paikoista, joihin ns. kehitys ei vielä ole ehtinyt. Jos joku on Jumalan selän takana, hän on periferiassa, kaukana jostakin, jota pidetään keskuksena. Tällaisissa paikoissa monet lähetystyöntekijät ovat tehneet työtä ja monet edelleen asuvat ja tekevät työtään. Tässä tapauksessa ilmaus on eurosentrinen eli meillä eurooppalaisilla tai länsimaalaisilla on tapana katsoa kaikkea täältä omasta maanosastamme käsin. Todellisuudessa koko maa on Herran, ja hän tuntee sen kaikki kolkat ja kaikki kansat. Hän haluaa, että kaikki pelastuvat. Siksi lähetystyötä tehdään ja siksi se vie joskus länsimaalaisittain katsottuna Jumalan selän taakse.

Pelkästään elämänolot lähetyskentällä voivat olla vaarallisia ja jokapäiväistä vaivaa aiheuttavia. Moni lähetystyöntekijä on kohdannut kentällä sairauksia, levottomuuksia ja väkivaltaa, yksinäisyyttä, vihamielisyyttä mutta ennen kaikkea oman syntisen luontonsa, joka aiheuttaa kärsimystä. Toisessa merkityksessä myös tästä tulee tunne Jumalan selän takana olemisesta. ”Herra, miksi et katso tänne ja käännä kasvojasi minuun päin? Tee minusta parempi sinun todistajasi.” Näin lienee moni lähetystyöntekijä vuosisatojen kuluessa rukoillut. On suurta Jumalan armoa, saada nähdä, että Jumala tekee työtään meistä huolimatta. Itse asiassa meidän heikkoutemme ja meidän kärsimyksemme avulla. Hän on heikoissa vahva.

Onko sitten niin, että kun ihminen kärsii, hän on Jumalan selän takana? Vai onko sen vain ihmisen kokemus. Ap. tekojen 6. ja 7. luku kertovat, mitä tapahtui, kun Stefanos kivitettiin ja hänestä tuli ensimmäinen martyros, eli veritodistaja. Luukas kirjoittaa, että Jerusalemin juutalaisten vanhimmat ja kirjanoppineet raastoivat hänet mukaansa ja veivät neuvoston eteen. Tätä ennen oli tapahtunut paljon. Stefanos oli valittu diakoniksi Jerusalemin seurakuntaan. Raamattu todistaa hänestä, että hän oli
täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä. Sitten kerrotaan, että Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa.

Siellä, missä Jumalan sana leviää ja se koskettaa ihmisten sydämiä synnyttäen uskoa, sitä aina myös vastustetaan ja sanan julistajat tai heidän läheisensä joutuvat kärsimään. Jumalan vihollinen, Saatana ei jää viettämään vapaapäivää, kun Jumala tekee työtään sanallaan, sen julistajien kautta Pyhän Henkensä voimalla. Siksi ei ole lähetystä ilman kärsimystä. Ja myös siksi, että kaikki kunnia lähetystyön etenemisestä kuuluu yksin Jumalalle. Kun hänen lähettiläänsä kohtaavat vaikeuksia ja kärsivät itse tai heidän läheisensä, joutuvat he luottamaan vain Jumalaan ja hänen armoonsa ja antamaan kaiken kunnian sille, jolle se kuuluu.

Stefanos siis seisoi juutalaisten neuvoston edessä ja he syyttivät häntä siitä, että hän ei lakkaa puhumasta temppeliä, pyhää paikkaa vastaan ja lakia vastaan. Stafanos sai tilaisuuden puolustaa itseään ja pitää puheen neuvoston jäsenille käyden läpi koko Israelin kansalle annetut Jumalan lupaukset, liitot ja profeetat ja todeten lopuksi, että Israel oli torjunut Pelastajansa. Stefanos sai kohdata juutalaisten vihan, mutta ei puhunut sanaakaan Jumalan selän taakse joutumisesta, vaan oikeastaan päinvastoin. Kuultuaan Stefanoksen sanat neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Sitten meille kerrotaan, että täynnä Pyhää Henkeä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen. Stefanos sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"

Jeesus itse käytti ilmaisua Ihmisen Poika puhuessaan itsestään ja juuri näin Stefanos kuvaa taivaallista näkyään hetki ennen kuolemaansa. Hän ei ollut Jumalan selän takana, vaan Jumala itse katsoi valtaistuimeltaan taivaallisesta kunniastaan ja voimastaan Stefanoksen puoleen ennen kuin kutsui rakkaan palvelijansa kotiin. Ihmisen Poika itse sillä hetkellä neuvoston kokoontumishuoneessa ihmisten silmissä oli häväisty, pilkattu ja pian tapettu yhdessä vaatimattomassa seuraajassaan, mutta samalla hetkellä Hän näyttäytyi kunniassaan sille, jonka hän oli kalliisti ostanut omakseen ja valinnut todistajakseen juuri tähän hetkeen. Neuvosto ja paikalla olleet, Saul mukaan lukien, kaikesta päätellen eivät nähneet taivaallista näkyä. Sen näki vain Stefanos. 

Jumala antoi ensimmäisen marttyyrin kärsimyksen pahimman hetken alkaessa ikään kuin vakuutuksen: ”Älä pelkää. Minä tässä. Et ole yksin neuvoston edessä. Minä katson sinun puoleesi ja näen kaiken. Minä tiedän, mitä sinulle tapahtuu, olen kaikessa lähelläsi. Katso minuun päin koko ajan. Yksikään kivi ei lennä sinuun, ilman että se koskettaa myös minua. Kun terävä kivi osuu kasvoihisi ja rikkoo silmäsi, se osuu myös minun kasvoihini. Veri sokaisee näkösi, mutta uskon silmin katso minuun. Olen ristillä sovittanut kaikki sinun syntisi. Älä pelkää niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua.”

Tässä maailmassa sillä hetkellä, kun Stefanos kivitettiin, Jumala näyttäytyi ihmisten silmille heikkona, verisenä ja lopullisesti lyötynä, mutta sille, joka kärsi hänen nimensä tähden, hän näytti todelliset, iankaikkiset kasvonsa, Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan, Voiman oikealla puolella. Näky meni ohitse ja Stefanos kuuli, kuinka neuvoston jäsenet alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat Stefanoksen ulos kaupungista kivittääkseen hänet. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: "Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni." Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!" Sen sanottuaan hän nukkui pois. (8:1) Kuten Stefanus, näin saa jokainen uskonsa tähden vainottu tai vangittu, kipujen, sairauden, yksinäisyyden, masennuksen ja kuoleman hetkellä kuunnella, kun Jeesus puhuu ja vakuuttaa sanassaan Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen. (Ilm. 1:17)

Vuosisatoja Stefanoksen jälkeen, maailman ensimmäisiin kristillisiin maihin kuuluvaan Etiopiaan ja sen lähetyshistoriaan liittyy kymmeniä ellei satoja marttyyreita. Mengistu Haile Mariamin diktatuurin vuodet ovat edelleen kipeä ja verinen muisto koko maan kansalle. Kaikkien kirkkojen johtajia vangittiin, kidutettiin ja monia tapettiin ilman oikeudenkäyntiä. Nostan esille nyt vain yhden marttyyrin Etiopian lähetyshistoriasta, tanskalaisen sairaanhoitajan Janne (lausutaan Janne, siis nainen) Pedersenin, joka kuoli vuonna 1997. Kuolinviesti ja kertomus Jannesta ovat piirtynyt mieleeni erityisen terävänä, koska sinä keväänä, kun hän kuoli, meidän perheemme odotti Suomessa viisumia Etiopiaan raamattukoulutyöhön juuri sen Mekane Yesus kirkon synodin alueelle, jossa Jannekin työskenteli. 

Tämä Kristuksen todistaja joutui Balessa, Etiopian muslimialueella, todennäköisesti islamistisen ryöstömurhan kohteeksi automatkalla syrjäisellä metsäalueella. Joku voisi sanoa, että hän oli Jumalan selän takana, jos katsoo sitä aluetta Etiopiankin kartalla. Se on vuoristoinen, harvaanasuttu metsäalue Itä-Etiopiassa ja inhimillisesti katsoen se on kaukana kaikesta. Todistajat kertoivat, että Dello Mennassa, jossa Janne toimi sairaanhoitajana jotkut vastustivat Mekane Yesus-kirkon sairaanhoitotyötä, koska muslimitkin saivat apua kirkon klinikoilla ja sairaalassa ja naiset pääsivät niihin synnyttämään. 

Klinikoilla myös pidettiin hartauksia, joissa luettiin Jumalan sanaa ja laulettiin Jeesuksesta. Emme tiedä tarkemmin Jannen viimeisestä elämänhetkestä, mutta voimme sanoa, että hän ei ollut Jumalan selän takana vaan Ihmisen Poika itse käänsi kasvonsa hänen puoleensa ja katsoi häneen, kun murhaaja iski silmittömän raivon vallassa veitsen iskuja Jannen kehoon, myös kasvoihin. Janne sai kohdata Herransa ja on kuolemansa kautta palvellut Herraansa, sillä Etiopian kirkko on yksi maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja ja suurin luterilainen kirkko. Janne on haudattu Dodolaan, samaisen Balen maakunnan toiseen kaupunkiin ja siellä haudan risti todistaa edelleen, että Jeesus on voittanut kuolemallaan synnin vallan. Siellä Janne odottaa ylösnousemuksen aamua, kun hän saa uuden ruumiin ja uudet kasvot, joista veitsen iskut on pyyhitty pois ja hän saa nähdä Vapahtajansa kasvoista kasvoihin.

Stefanos ja Janne eivät siis joutuneet Jumalan selän taakse, vaikka kärsivät aina kuolemaan saakka. Mutta on olemassa yksi, joka joutui. Hän ei joutunut vain Jumalan selän taakse vaan kokonaan Jumalan hylkäämäksi meidän takiamme, koska me käänsimme selkämme Jumalalle. Siksi hän kärsi kidutuksen ja kuoli ristillä huutaen ennen kuolemaansa Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.

Evankelista Johannes kirjoittaa Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen päätteeksi, että tämän sanottuaan Jeesus lähti opetuslapsineen Kidroninpuron toiselle puolen. Siellä oli puutarha, jonne Jeesus ja opetuslapset menivät. Jeesus pyysi Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta: ”Jääkää te tähän siksi aikaa, kun minä käyn tuolla rukoilemassa." Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä. Hän sanoi heille: "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani." Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: "Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä."

Heprealaiskirje (5:7-8) kuvaa tätä rukoushetkeä myös: "Ääneen itkien hän rukoili ja huusi avukseen Häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus."

Jeesus rukoili kolme hetkeä ja kolme kertaa hän löysi lähimmät ihmisensä nukkumasta. Jumalan Poika oli yksin kuoleman tuskassa ja heittäytyi kasvoilleen maahan. Sinä yönä Jumalan kasvot koskettivat maan tomua. Getsemanen öinen rukoustaistelu onkin varsinainen Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous. Getsemanen yö on kärsivän ihmisen taistelu inhimillisesti tuskallisimman asian edessä, syyttömänä rangaistuskuoleman edessä. Mutta se on vielä paljon enemmän: Jumalan Poika kuolee ihmiskunnan puolesta ja tehdään synniksi. Pilkkaajat sylkivät ja löivät Jeesusta kasvoihin ja syyttivät pahimmasta rikoksesta eli Jumalan pilkasta. 

Synnittömästä tehtiin synnin perikuva, jotta me saamme nähdä kerran kasvoista kasvoihin Herramme ja Jumalamme.

Vain tämän takia voi kerran toteutua se, mistä Ilmestyskirja ennustaa: Elämän veden virta kumpuaa kristallinkirkkaana Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla kasvaa elämän puu. Puun lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä (Ilmestyskirja 22:1).

lauantai 18. elokuuta 2018

Toivoa seurakunnassa


Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

Seurakunnassa on toivon virettä.  Pastori piti vielä viimeisenä koulutuksenaan luennon kirkkovuodesta, jotta joillakin olisi käsitys, miksi ja milloin mitäkin pyhää vietetään. Suntiomme otti asian tosissaan, opiskeli ja pähkäili, soittikin useamman kerran todeten, että täytyyhän jonkun tietää ja ymmärtää. Lopulta hän oli laatinut kirkolle kalenteria kolme vuotta eteenpäin! Viimeisinä viikkoina saarnavuoroja on ollut apusaarnaajan lisäksi myös muilla opiskelijoilla. Toiseksi viimeinen sunnuntai oli erityisen toivorikas. Yksi teologian opiskelija saarnasi, apusaarnaaja piti kirkkokahvien jälkeen kastekurssia englanniksi eräälle pakistanilaiselle, kazakstanilainen tähän maahan avioitunut keskusteli nuoren opiskelijatytön kanssa. Hänen miehensä puolestaan pyysi erästä suomalaista pitämään seuraa vain englantia puhuvalle vieraalle. 


Kahvipöydässä istui myös naapurimaan Nikolai, joka opiskelee stipendin turvin Englannissa teologiaa. Istanbulin luterilainen kirkko on hänen taustakirkkonsa. Hän on nyt pari kuukautta opiskelemassa kieltä ja tutustumassa seurakunnan elämään. Emme tiedä, mitkä ovat Jumalan suunnitelmat hänen kohdallaan, mutta rukoilemme, että tämä aika voisi olla hänelle merkittävää ja jos Jumala suo, hän voisi vielä joskus olla palvelemassa kirkkoa joko tässä maassa tai Bulgarian puolella. 


Näistä kaikista ihmisistä iloitsemme. Luotamme siihen, että Jumala pitää huolen heistä ja koko kirkosta. Voimme jättää heidät vain Jumalan armon Sanan haltuun. Vain sen Sanan varassa seurakunnat ja kirkot voivat selvitä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Ensi vuonna Hyvinkäällä

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa Hyvinkään seurakunnan puolesta tervetulleeksi Lähetyksen kesäpäiville Hyvinkäälle vuoden päästä:

Lähetyssihteeri Johanna Rantalankila toivottaa kaikki tervetulleiksi kesäpäiville ensi vuonna Hyvinkäälle. Kuva: Niko Seppä.




Ensi vuoden juhlia ajatellen olen tämän viikonlopun aikana lähtenyt lähemmäs tutustuakseni päivien eri ohjelmiin. Olen lähtenyt lähemmäs kohtaamaan ystäviä ja saadakseni uutta tietoa lähetyksestä. Ennen kaikkea olen lähtenyt lähemmäksi elävää Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta ja saanut rohkaisua raamattutunneista ja rukouksesta.


Satavuotias Hyvinkään seurakunta ottaa innolla vastaan vuoden 2019 Lähetyksen kesäpäivien järjestelyvastuun. Hyvinkään seurakunnalla on vankka kokemus kristillisten kesäjuhlien järjestäjänä. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme järjestäneet neljän eri järjestön valtakunnalliset kesäjuhlat. Olemme iloisia siitä, että nyt pystyimme ottamaan Kylväjän antaman haasteen vastaan, sillä ensimmäinen yhteydenotto kesäpäivien tiimoilta tuli silloiselta kotimaantyönjohtaja Erkki Puhalaiselta jo vuonna 2013.

Hyvinkää on vankka lähetystyötä tukeva seurakunta. Jo 1970-luvun alussa seurakunnan pitopalvelu alkoi tukea lähetystyötä omalla toiminnallaan. Tänä päivänä pitopalvelun normaalin toiminnan lisäksi järjestetään lähetysmyyjäiset kahdeksan kertaa vuoden aikana. Edelleen osa pitopalvelun tuotosta ohjataan lähetystyölle. Lähetystyön hyväksi toimii myös miesten lähetystoimintapiste, joka muun muassa lähimmäisavun kautta antaa mahdollisuuden tukea lähetystyötä. Vuosittain järjestetään myös lähetystyön ajankohtaispäivä, jossa lauantai on täynnä ajankohtaista lähetysasiaa. Päivä päättyy musiikki- tai teatteriesitykseen. 

Kesäisin seurakunta järjestää lähetystyön hyväksi Missiogolfin, joka pelataan tänä vuonna tiistaina 24.7.2018 Hyvinkään golfin kentällä. Ilmoittautumisaika on menossa, joten tervetuloa mukaan!

Hyvinkään seurakunta on myös tunnettu kirkkoteatterista. Näin kesäkauden lähestyessä teatteri Beta esittää tänä vuonna perhenäytelmän nimeltä Liina Harja – pappilan pikkuinen pellavapää. Ensi vuoden näytelmä on vielä arvoitus, mutta se selvinnee juhlilla!


Lähetyksen kesäpäivien juhlapaikkana tulee olemaan Hyvinkään kirkonmäki, joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Rautatieasema, bussiyhteydet, majoitus ja muut palvelut löytyvät halutessasi vain 600 metrin säteellä. Pääpaikkana on Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Hyvinkään kirkko sekä sen vieressä oleva seurakuntakeskus.


Toivon, että ensi vuoden Lähetyksen kesäpäivät kantaisivat hedelmää, aivan kuten tuleva vuosi on Kylväjän strategiassa nimetty hedelmää kantavaksi. Hedelmää voisi verrata vaikkapa rautatieomenapuihin, jonka muunnos on aikanaan kehitetty Hyvinkäällä silloisessa VR:n keskuspuutarhassa. Omenapuun vahva runko kannattelee sateenvarjomaisesti levittyviä puun oksia. Niinpä lähetyksen kesäpäiviä valmistellessa ohjaavana raamatunkohtana voisikin olla Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5)


Tulevia Lähetyksenkesäpäiviä tulemme järjestelemään rukoillen. Toivon että siihen rukoukseen voit yhtyä, ja näin olet osaltasi valmistelemassa kanssamme tulevia kesäpäiviä.


Lähetyksen tehtävä on annettu meille kaikille, joidenkin osa lähtijöinä, joidenkin lähettäjinä. Jokaisen tehtävä on merkityksellinen ja arvokas. Jeesus sanoo lähetyskäskyssään: menkää ja tehkää – ei tulkaa ja istukaa. Lähdemmepä lähemmäs tai kauemmaksi, Jeesus rohkaisee meitä: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.” (Joh. 15:16)


Hänen rohkaisemana ja armonsa tukemina me saamme lähteä toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaansa tehtävää juuri nyt.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Valokuvanäyttely Mongolialaisista äideistä


Kylväjän lähetti Marija Ijäs kertoo:

Lapsilla ei ollut leluja, eikä edes kunnollisia vaatteita. Heidän ylleen saatettiin kietaista päiväksi pelkkä riepu. Reistailevassa jääkaapissa oli syötäväksi ainoastaan kanannahkaa. Itse asiassa heillä ei ollut kunnon kotia lainkaan. Näiden kurjien olosuhteiden näkeminen kosketti minua syvästi. Sain tietää, mitä on köyhyys. Samalla näin perheissä kuitenkin iloa. Materiaalinen puute ei ollut lannistanut heitä. Tiesin, että he pärjäävät. Tiesin, että mongolit elävät päivä kerrallaan.” 




Suomessa tunnetaan Mongoliaa varsin vähän. Vielä vähemmän tiedetään siitä, mitä kuuluu tavallisten mongolialaisten äitien elämään: Millaisissa olosuhteissa he elävät? Millaisten ongelmien kanssa he kamppailevat? Millaisia asioita he arvostavat?

Mongoliassa lähetystyössä ollut Marija Ijäs toivoi, että suomalaiset voisivat kurkistaa kauniin ja karun maan arkeen. Vuoristossa lenkkipoluilla Marijalle syntyi idea. Äideillä on aina kerrottavaa elämästä, johon voi samaistua kautta maailman. Jotta voisimme ymmärtää paremmin mongolialaisten elämää, Marija päätti haastatella viittä paikallista äitiä heidän kodeissaan.



Delgermaa, Hishgee, Nara, Oyana ja Tuija avasivat kotinsa ovet Marijalle ja valokuvaaja Jussi Valkeajoelle, joka vieraili Lähetysyhdistys Kylväjän työalueella Mongoliassa keväällä 2016. Haastattelujen ohella syntyi upea mahdollisuus kuvata äitejä. Kertomukset täydentyivät valokuvan voimalla. Näin syntyi Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely.



Äitien haastattelija:
Marija Ijäs on espoolainen neljän lapsen äiti, joka oli lähetystyössä Mongoliassa vuosina 2013–2016 aviomiehensä Nikon kanssa. Hän osallistui muun muassa pyhäkoulujen pitämiseen sekä äiti-lapsitoimintaan.

Tilaa Mongolialaiset äidit -valokuvanäyttely omalle paikkakunnallesi! Lue lisää täältä.  


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Juha-Pekka Rissanen: Immanuel-kirkon terveisiä Lähetyksen kesäpäivillä

Immanuel-kirkossa Tel Aviv-Jaffassa työskentelevän Juha-Pekka Rissasen puheenvuoro Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018:

Juha-Pekka Rissanen Lähetyksen kesäpäivillä 15.6.2018. Kuva: Kirsi Myllyniemi.


Immanuel-kirkko sijaitsee Tel Aviv-Jaffan maallistuneessa ja vapaamielisessä suurkaupungissa. Kylväjä on ollut viime vuosina mukana muutamien järjestöjen kanssa vetämässä Immanuel-kirkon seurakuntatoimintaa. Leena ja Jari Honkakarin tultua Suomeen siirtyessään eläkkeelle tämän vuoden alkupuolella lähetti Kylväjä Hannan ja minut viime helmikuun alusta lähtien seurakuntatyöhön Immanuel-kirkkoon. Virallinen tehtävään siunaamisemme Immanuel-kirkossa tapahtui 26.5.2018.

Toiminta on varsin kansainvälistä ja moni-ilmeistä. Vaikka yhteiskielenä työntekijöiden ja monien seurakuntalaisten kanssa paljolti onkin englanti, meille tarjoutuu jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää hepreaa. Muun muassa raamattupiiri alkoi kokoontua johdollamme hepreaksi pian Israeliin saapumisemme jälkeen. Myös avoin kirkko -toiminta (tiistaista perjantaihin klo 10-14) ja konsertit mahdollistavat paljon mielenkiintoisia kohtaamisia kirkossa vierailevien israelilaisten kanssa. Yleensä aina keskustelemme uskonasioista. Rukouksemme on, että monet näin kohtaamamme ihmiset kiinnostuisivat Messiaasta, Jeesuksesta – ja lähtisivät seuraamaan Häntä. Meille ihmisinä on mahdotonta saada aikaan sydänten muuttumista, mutta Pyhä Henki voi sen vaikuttaa.

Mukana toiminnassa on myös vaihteleva määrä nuoria ja nuoria aikuisia. He toimivat keskenään varsin aktiivisesti, ja he voivat välittömällä ja aktiivisella asenteellaan vetää mukaan uusia ihmisiä seurakunnan yhteyteen.

Yksittäisistä juhlatapahtumista pesachin/pääsiäisen seder-juhla-ateria oli ehkä paras esimerkki kuluneena keväänä. Kirkkoon katetulle juhla-aterialle osallistui noin 70 ihmistä, myös ei-seurakuntalaisia. Juhlimme erityisesti syntien sovitusta Jeesuksen uhrityön ansiosta muistaen samalla ehtoollisen merkitystä. Lisäksi toki pitkäperjantai ja pääsiäisen ylösnousemusjuhla olivat tärkeitä tapahtumia.

Toiveemme ja rukouksemme on, että voisimme osaltamme olla edesauttamassa paikallisuuden vahvistumista seurakuntaelämässä. Siihen kuuluu jatkuva heprean käyttö kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, mutta tähän liittyen myös aktiivinen verkottuminen israelilaisten kanssa monimuotoisesti.    

Parhaassa tapauksessa saamme nähdä sen, kuinka elävä Messias yhdistää eri taustoista tulevia ihmisiä toisiinsa anteeksiantamuksen ja armon sanoman voimalla. Ajatellen vaikkapa monien juutalaisten ja arabien välillä vallitsevaa jännitettä ja vihollisuutta jatkuvasti ajankohtainen on se, mitä Paavali kirjoitti Efeson seurakunnalle:

”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.” (Ef. 2:14–16)    

Puhe on myös kuunneltavissa osoitteessa www.kylvaja.fi/lahetyksen-kesapaivat/puheita.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Jäähyväisten aika



Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

On pimeää ja lämmintä. Kuuluu puheensorinaa, koiran haukuntaa, autojen ääniä. Kaupunki ei lakkaa kohisemasta edes yön tunteina, vaikka paastokuukausi on jo ohi. Vielä viikko sitten illasta elämä vasta alkoi. Auringonlaskun lähestyessä lähipuistoomme virtasi perheitä kantaen vateja ja kattiloita täynnä ruokaa. Kaasukeittimillä porisi teepannut, kun ihmiset istuivat valmiiksi katetun ruokapöydän edessä odottaen auringonlaskun rukouskutsua, joka ilmoitti samalla päivän paaston päättyneen. Meille paastoamattomille auringon laskun aika oli hyvä hetki käydä kävelyllä,  sillä tiet olivat tyhjät. Paaston päättyminen illalla onkin ainut hetki Istanbulissa, jolloin tietää varmasti teiden olevan tyhjät. Paastokuukauden yöelämä jatkui pitkälle yötä. Harva ehti nukkumaan, kun rumpali kiersi jo katuja herättelemässä perheenäidit aamupalan laittoon. 
 
Olemme eläneet viime viikot aistit herkkänä kaikelle tälle ympäröivälle. On kuunneltu, katseltu, maisteltu, haisteltu. Kuinka ihania ovatkaan tuoreet kirsikat ja aprikoosit, miten hyvälle tomaatit tuoksuvat.  Ja miltä tuntuukaan yön pimeys ja lämpö yhtäaikaa - tila jota ei voi koskaan Suomessa kokea. 
 
Olemme sanoneet hyvästejä. Kävin hyvästelemässä edellisen käyttämämme kirkon ”tädin” eli kirkon asunnossa vuosikymmeniä asuneen vahtimestarin lesken. Hänen kanssaan pystyin sopimaan tapaamisen taivaaseen ”Nähdään sitten siellä!” Siivoojallemme, joka on ainut ihminen, joka on ollut koko Istanbulin ajan elämässämme säännöllisesti läsnä, sanoimme myös jäähyväiset. Hänen kanssaan emme voineet (vielä) sopia treffejä taivaaseen, mutta sydämiimme ja rukouksiimme hän jää. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana hänen maailmankuvansa on muuttunut kovasti monen eri suomalaisen perheen vaikutuksesta. Jospa kuitenkin kerran perillä… Hyvästit sanottiin lähikauppiaalle, apteekkarille, kerrostalon siivoojalle. Lapset hyvästelivät ystäviään ja tärkeiksi tulleita paikkoja. Miesten parturi jäi harmittelemaan, ettei pääse enää pastorin kanssa käymään uskonnollisia keskusteluja. 
 
Vanha seurakuntalainen pyysi meidät vielä viimeisellä viikolla piknikille Marmaran meren rantaan. Täkäläinen piknik ei ole mikään eväiden hotkaisuhetki, vaan yhdessä vietetty ilta. Tarvikkeet tuodaan mukana. Isäntä laittelee tulia, emäntä maustaa lihat, pesee vihannekset, pilkkoo salaatin. Lopulta kananpalat kypsyvät grillissä, levitetään liina ja sille tarjottavat. Välillä paikalla käy sukulaisia, joku tuntematon tulee lainaamaan kaasukeittimen osia. Kun olimme päässeet jo käsiksi ruokaan, paikalle saapui toinenkin seurakunnassa aiemmin ollut perhe, jota emme ole nähneet pitkään aikaan. Kuinka ihana olikaan istua yhdessä vielä kerran, jutella ja juoda teetä illan pimetessä. Heidänkin kanssaan totesimme, että Kristuksen omille on helpompi sanoa jäähyväiset, meillä on jälleen näkemisen toivo.

lauantai 4. elokuuta 2018

Hanna Lindberg: Sisäisesti olemassa

Kotimaantyön johtajan Hanna Lindbergin puhe Lähetyksen kesäpäivillä 17.6.2018:


Kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg Lähetyksen kesäpäivillä su 17.6. Kuva: Mikko Saari.


Sisäisesti olemassa


"Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." (Ef. 3:16)

So wake me up when it's all over, when I'm wiser and I'm older.
All this time I was finding myself, and I didn't know I was lost.
Herätä minut, kun kaikki on ohi. Silloin kun olen vanhempi ja viisaampi. Koko tämän ajan yritin löytää itseni. En tiennyt, kuinka hukassa olinkaan.


Nämä ovat sanoitusta EDM- eli elektronisen tanssimusiikin aallon menestyneimpiin tähtiin kuuluneen Aviciin eli ruotsalainen Tim Berglingin suositusta kappaleesta Wake me up. Avicii kuoli viime huhtikuussa vain 28-vuotiaana. Aviciin vanhemmat kirjoittivat julkaisemassaan kirjeessä, että maailmankuulu muusikko ei kestänyt enempää.

”Rakas Timimme oli etsijä, hauras taiteellinen sielu, joka etsi vastauksia olemassaoloon liittyviin kysymyksiin. Hän oli ylisuorittava perfektionisti, joka matkusti ja työskenteli kovassa tahdissa, mikä johti äärimmäiseen stressiin, vanhemmat kuvailevat kirjeessään. Vanhemmat kertovat, että kun heidän poikansa lopetti keikkailun, hän halusi löytää tasapainon elämässä ollakseen onnellinen ja voidakseen tehdä sitä, mitä hän rakasti eniten eli musiikkia.”

”Hän kamppaili ajatusten kanssa, jotka liittyivät tarkoitukseen, elämään ja onnellisuuteen. Hän ei jaksanut enää. Hän halusi löytää rauhan.

Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Ef. 3:16
Elämä-lehden numerossa 6-7/2018 Noora Nätkin kertoo oman tarinansa.

Noora koki sukupuolidysforiaa eli sukupuoliristiriidan aiheuttamaa kokonaisvaltaista pahan olon tunnetta.

”Johtaako sukupuolidysforia vääjäämättä transsukupuolisuuteen ja sukupuolenvaihdokseen?” Noora Nätkin kertoo oman tarinansa.

– Inhosin omaa kehoani ja uskoin, että poikana eläminen olisi helpompaa, Noora Nätkin, kristitty teologian opiskelija Helsingistä muistelee sukupuolidysforiaansa.

Nätkin alkoi 5-vuotiaana kokea halua olla poika, vaikka oli syntynyt tytöksi. Hän hyljeksi pukeutumisessaan ja leikeissään tyttömäisiä piirteitä ja ilmaisi sen sijaan poikamaista tarmoa ja aggressiivisuutta. Sisäisen pojan kokemus jatkui aaltoillen läpi lapsuuden ja nuoruuden. Välillä tuli kausia, jolloin tyttönä oleminen oli melko mukavaa, mutta toivomus pojaksi muuttumisesta tuli aina takaisin ja jatkui murrosikään. Teininä Nätkinissä heräsi myös seksuaalinen kiinnostus samansukupuolisiin ikätovereihin.

– Koin olevani enemmän homo- tai biseksuaali kuin transsukupuolinen, en identifioinut itseäni koskaan transihmiseksi.

Nätkinin lähipiiri ilmaisi huolta ja ihmetystä hänen sukupuolihämmennyksestään, mutta hän arvelee, että asiat olisivat voineet tämän päivän sukupuolilobbauksen aikana päättyä toisin.

Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." Ef. 3:16

Jason Lepojärvi kommentoi maaliskuussa Facebookissa myönteisesti Pia Rendicin kirjaa Voihan porno. Lepojärvi kirjoittaa teemasta mm. seuraavaa:

”Vaikka se olisikin muodikasta, en ole pornon puolestapuhuja. Syy on yksinkertainen. Juopot, syöpöt ja nettiriippuvaiset eivät oikeasti nauti juomasta, ruoasta ja tiedosta. He raapivat kutinaa. Tämä traaginen vähenevän tuoton laki pätee myös pornoon. Pia Rendic on asettunut uusimassa teoksessaan pornoa vastaan – seksin ja nautinnon puolesta."

Pornokeskustelussa esiintyy paljon valitettavaa moralismia. Pornon vastustajia syytetään seksuaalikielteisiksi tiukkapipoiksi. C. S. Lewis vastasi syytteeseen kieltävästi: ”Jos moitin nektariinejani varastavia poikia, tarkoittaako se, etten pidä nektariineista? Tai edes pojista? Ehkäpä se, mistä en pidä, on varastaminen.

Lewisin, Rendicin ja muiden pornokriitikoiden maailmankuva on yltiöpositiivinen. He eivät pidä pornosta, koska he kokevat, että se vääristää jotakin äärettömän hyvää ja kaunista: kehon, seksin ja rakkauden.

Myös pornon arvostelijat saattavat sortua moralismiin. Itse en luottaisi kritiikkiin, joka nousee keho- tai seksuaalikielteisyydestä. Väärinkäyttö ei kumoa käyttöä. Hyvä pysyy aina hyvänä, vaikka sitä vääristetäänkin. Teon kielteisyyttä ei saa koskaan siirtää teon kohteeseen. Nektariini ja sen varastaminen ovat eri asioita. Paavi Johannes Paavali II mukaan pornon ongelma ei ole se, että se paljastaa liikaa, vaan se, ettei se paljasta tarpeeksi. Porno ei paljasta ihmistä”, summaa Lepojärvi.


Mistä löytyisi kiinnekohta, josta käsin lähteä liikkeelle, mihin suunnata ja mistä käsin lähteä etsimään ja löytämään itseään?
Millä eväillä ja mistä lähtökohdista itse määritellä itsensä, ettei lopputuloksena ole vain yleinen tyytymättömyys, ulkoisen muuttaminen ja sisäinen tyhjyys?

Miten olla sisäisesti olemassa, kun ulkopuolelta sanotaan ja määritellään kuka ja mikä sinun pitäisi olla tai mitä et saa olla? Miten olla sisäisesti olemassa, elossa?


Minut oli kutsuttu toimimaan kirkkomme edustajana, delegaattina, Kirkkojen maailmanneuvoston järjestämässä Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssissa Arushassa, Tansaniassa viime maaliskuussa. Konferenssiin osallistui yli 1000 lähetyksessä ja evankelioimistyössä mukana olevaa osanottajaa, jotka edustivat eri kristillisiä perinteitä kaikkialta maailmasta. Me kaikki kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon delegaattia olimme maallikkoja. Kirkon missiossa eri tehtävissä toimivien maallikkojen kutsuminen edustamaan kirkkomme lähetystyötä antaa vahvan viestin lähetyksen kuulumisesta kaikille kristityille, ei esimerkiksi vain tietyn koulutuksen omaaville ammattiteologeille. Toivon, että kirkossamme keskustelu lähetystyöstä laajenee myös seurakuntatasolla koskemaan kaikkia ja seurakuntalaisten omistajuus lähetyksestä vahvistuu.


Antoisinta konferenssissa oli kohdata erilaisia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan ja kokea uskon yhteyttä kulttuurin ja esimerkiksi kielen erilaisuudesta huolimatta. Konferenssi antoi itselleni valtavasti mielenkiintoista ajattelun ja perehtymisen aihetta.


Päällimmäisenä Arushasta ajatuksiin ja pohdintaan jäi ehkä yllättäen kaksi erityisesti identiteettiin liittyvää teemaa, jotka tuntuvat nousevan eri lähtökohdista ja jopa sulkevan toisensa pois. Konferenssin yleisotsikko oli Hengessä eläen: kutsu muuttavaan opetuslapseuteen.

Opetuslapseus kuvattiin sekä lahjaksi että tehtäväksi. Opetuslapseus kutsuu meitä olemaan aktiivisia Jumalan työtovereita maailman muuttamiseksi. Meidät on kutsuttu kasteen kautta muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, Kristus-keskeiseen elämäntapaan maailmassa, jossa monet ihmiset kohtaavat epätoivoa, torjuntaa, yksinäisyyttä ja arvottomuutta. Opetuslapseuden matka johtaa meidät jakamaan ja elämään todeksi Jumalan rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa. Se tapahtuu etsimällä oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoilla, jotka ovat toisenlaisia kuin ne, mitä maailma tarjoaa (Joh. 14:27). Siksi me vastaamme Jeesuksen kutsuun seurata häntä maailman reuna-alueilla.

Teemme sen Jeesuksen Kristuksen opetuslapsina sekä yksilöinä että yhteisöinä. Näin asia muotoiltiin hienosti Arushan julkilausumassa.


Miten tullaan missionääriseksi seuraajaksi, opetuslapseksi? Miten uudistutaan ja uudistetaan? Tähän kuulin Arushassa monta näkökulmaa. Keniassa toimiva arkkipiispa kehotti kristittyjä elämään elämää, joka kutsuu muita mukaan. Kyse ei ole vain verbaalisesta kutsusta vaan myös oman elämän esimerkistä, erityisesti johtajien kohdalla. Yhdysvaltalainen professori korosti lähetyksen globaalia yhteyttä ja koulutuksen merkitystä, sillä koulutuksen kautta myös mielen uudistuminen on mahdollista. Karismaattinen metodisti nosti esiin eron teologisten opintojen ja opetuslapseuden välillä. Piispan ja papin tittelit vaihtuvat ja muuttuvat, pysyvä titteli jokaiselle kristitylle on Jeesuksen opetuslapsi. Opetuslapsen tulee olla juurtunut toivon evankeliumiin ja lähetysajattelun tulee nousta radikaalista sitoutumisesta Jumalan sanaan sellaisena kuin sen tunnemme. Etelä-Amerikkalainen puheenvuoronpitäjä kiteytti useassa puheenvuorossa esille nousseen opetuslapsen elämäntavan merkityksen evankeliumin julistamisessa: ”Silloin kun sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot puhuvat kuuluvammin!”

Opetuslapseus ei ole vain tehtävä, vaan se on myös ja ennen kaikkea identiteetti. Siitä, keitä me olemme suhteessa Jumalaan, tulee myös tehtävämme tässä maailmassa.

Toinen tapa identifioida ihmiset oli katsoa meitä marginaalien näkökulmasta. KMN:n ekumeenisessa, vuonna 2013 julkaistussa Yhdessä kohti elämää -lähetysasiakirjassa puhutaan marginaaliin joutuneista ja miten heidän tulee olla lähetyksen keskiössä mission uusina toimijoina (mission from the margins). Myös Arushan kokouksessa lähetyksen reuna-alueet olivat usein esiin nostettu, mutta monitulkintaiseksi jäänyt yläkäsite, joka liitettiin lähes kaikkeen mahdolliseen. 

Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta yhteiskunnan ja kirkon reunamille epäkristillisesti työnnettyjen huomioiminen ja heidän kuulemisensa on tärkeää. Kirkon kuuluu kohdata kaikki ihmiset ja evankeliumi kuuluu kaikille. Suomalaisesta tämä kuulostaa itsestään selvältä modernin, kokonaisvaltaisen lähetystyön määritelmän näkökulmasta. Miten marginaalius sinänsä tekisi kenestäkään Jumalan mission asiantuntijaa ja toimijaa, jäi epäselväksi. Marginaalissa olijat jäivät määrittelemättä ja näyttävät vaihtelevan tilanteen ja aikakauden mukaan.

Sambialainen delegaatti tiivisti afrikkalaisista ja eurooppalaisista koostuneen keskusteluryhmän ymmärryksen lähetyksen reuna-alueista Matteus 5:11 äärellä seuraavasti: ”Köyhyys, rikkaus, kärsimys tai elämän turvallisuus eivät sinänsä ole merkki Jumalan siunauksesta eivätkä tee kenestäkään opetuslasta tai lähetystyöntekijää. Opetuslapseudessa on oleellista kenen opetuksen seuraamiseen sitoutuu. Voimme joutua kärsimään omien tekojemme tähden, mutta vaino Jeesuksen tähden julistetaan siunaukseksi ja hänen tähtensä kärsimään joutuvia nimitetään onnellisiksi.”

On ollut hätkähdyttävää löytää samaa marginaali-ajattelua, ihmisten luokittelua vahvasti vähemmistö-enemmistö jaottelun kautta poliittisesta ideologiasta, jossa lähtökohta on, että valtaapitävät sortavat vähemmistöjä ja muutos nousee vähemmistöistä. Tämä on klassinen lähtökohta totalitarismille.

Tämä on näkynyt erityisesti viime aikoina Suomessa käytävässä julkisessa keskustelussa vahvana vastakkainasetteluna. Kaikessa nähdään valtaa ja hyväksikäyttöä ja lyödään kiilaa esimerkiksi sukupuolten välille. Tuntuu, että tavoite on vain kritisoida, ei rakentaa tai etsiä ratkaisuja. Ihmisiä ei nähdä enää yksilöitä, vaan heidät luokitellaan vahvasti johonkin ryhmään, heitä arvioidaan ryhmän jäsenyyden kautta ja erilaiset ryhmät laitetaan vastakkain.
Opetuslapseus ja marginaali. Kaksi toisensa poissulkevaa ja eri lähtökohdista nousevaa tapaa identifioida ja identifioitua. On aivan oleellista mihin kirkossamme katsotaan kristityn identiteetin perustuvan ja mikä se on.

Luomiskertomuksessa annetaan lähtökohdat ja raamit ihmisen identiteetille:

"Jumala sanoi; Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." 1. Moos. (1: 26, 27)

"Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin hänestä tuli elävä olento." (1. Moos. 2:7)

Me edustamme erilaisuutta ja kuulumme eri ryhmiin: on olemassa miehiä ja naisia, raamatun mukaan juutalaisia ja ei-juutalaisia eli pakanoita, on eri rotuja, kieliä ja kansallisuuksia. Ihmisen arvo tai identiteetti ei perustu yhteen tai useampaankaan ryhmäominaisuuteen, vaan Jumalan lapseuteen, joka yhdistää yli erilaisuuden. Kristillinen ihmiskuva nousee kaikessa yhteisöllisyydessään yksilön arvosta suhteessa Jumalaan luotuna ja lunastettuna. Kansallisuuden, rodun ja sukupuolen tai suuntautuneisuuden yli nousee Jumalan lapseus, mikä yhdistää kristityt, mutta ei pakota yhdenmukaisuuteen. Kristillinen ihmiskuva ei häivytä tai yhdenmukaista erilaisuutta, sillä se on osa Jumalan luomistyön rikkautta ja Jumalan kuvaa.

Tästä moneuden rikkaudesta puhuu upeasti Ilmestyskirjan kuvaus taivaallisesta Jerusalemista, mihin kaikki kansat ja kielet yhdessä, mutta edelleen tunnistettavina ja kuultavina, kokoontuvat (22:1-4 ). Kaupungin valtakadulla, elävän veden virran haarojen keskellä kasvaa elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.

On keskeistä, että ihmisoikeuksien ajaminen nousee kristillisestä ihmiskuvasta ja ihmisarvo perustuu Jumalan luomistyöhön. 

Vähemmistöjen oikeuksien ajaminen vieraannuttavaa ja erilleen ajavaa vastakkainasettelua käyttäen ei ole kristillistä. Esimerkiksi naisten tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja tasa-arvoisten oikeuksien ajamisen ei tule tapahtua asettamalla naiset ja miehet vastakkain. Meidän ei tule luoda eikä ylläpitää poissulkevaa toiseutta eikä toimia tai puhua vieraannuttavaa vastakkainasettelua syventävällä tavalla. Meidät on kutsuttu muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, toimimaan ja elämään yhteistyötä mahdollistavalla ja rakentavalla tavalla. Etsimään oikeudenmukaisuutta ja rauhaa tavoilla, jotka ovat toisenlaisia kuin ne, mitä maailma tarjoaa. Näin Arushan julkilausumakin meitä kehottaa.

Kristillisen käsityksen mukaan ihmisarvomme ei perustu sukupuoleen, virkaan, varallisuuteen, rotuun tai muihin vastaaviin tekijöihin. Olemme ihmisinä arvokkaita siksi, että Jumala on luonut meidät, ja Jeesus on kuollut meidän kaikkien puolesta. Sanotaan, että ihmisillä on kaksi ongelmaa: naimattomuus ja avioliitto. Monet naimattomat käyvät välillä aikamoista kamppailua kaipauksen, odotuksen ja pettymysten kanssa, jotta elämä ei kaventuisi vain siviilisäädyn ympärille. Avioliitossa pitää jaksaa ja sietää itsensä lisäksi myös sitä toista. 

Kaikissa olosuhteissa ja elämäntilanteissa suurin haaste on elää rehellisenä, itsensä ja Jumalan edessä läpinäkyvänä. Kristittyinä identiteettimme ei ole siviilisäädyn, työroolin tai minkään muunkaan aseman varassa, vaan Jumalan lapseudessa. Tästä nousee toivon näkökulma kaikenlaisiin elämäntapoihin. Jumala lähtee lähelle, kutsuu lähelleen ja haluaa kasvattaa lähellään. Hän tekee näin sekä avioliiton että naimattomuuden kautta. Mahdollisuus kokea rakkautta ja kasvaa ihmisenä ei ole sidottu vain parisuhteeseen vaan Jumala-suhteeseen. Kaija-Maria Junkkarin sanoin: ”Elämä ei välttämättä annakaan sitä, mitä ihminen olisi halunnut, vaan pikemminkin sitä, mitä hän tarvitsee kasvaakseen kokonaiseksi ihmiseksi.”

Noora Nätkin kertoo Elämä-lehden (6-7/2018) haastattelussa omassa elämässään tapahtuneesta mullistavasta muutoksesta näin:
”Seitsemän vuotta sitten Nätkinin elämän suunta muuttui. Uskontokriittisessä perheessä kasvanut Nätkin kiinnostui Jeesuksesta, kun koulun uskonnonopettaja ilmaisi avoimesti uskoaan.

- Uskoontulo on aina ihme. Tuli uskoon, kun tutkin Raamattua yksin kotona ja katsoin TV7-ohjelmia. Uskoontulo oli muutaman vuoden prosessi, joka vaati paljon.

Nätkin on sitä mieltä, että käännekohtana hänen uskonelämässään oli ymmärrys siitä, että omaa elämää on muutettava, jos haluaa todella seurata Jeesusta. Hän alkoi eheytyä seksuaalisuuden alueella ja tajusi, ettei ole Jumalan tahdon mukaista muuttaa sukupuoltaan.

- Jumala ei kadu, mitä on luonut. Havahduin siihen, että oma oireiluni on rikkinäisyyttä, ja jos haluan kyetä elämään terveissä ihmissuhteissa, minun pitää tulla sinuiksi naiseuteni kanssa. Aloin nähdä omaa naiseuttani ja myös kutsua sitä tietoisesti eloon. - - Olen kaikesta Jumalalle velkaa.”


Kutsu opetuslapseuteen on kutsu olemaan sisäisesti olemassa. Se on kutsu elämään, lähetyselämään, olemaan todellisesti ja täysin elossa. Jumala kutsuu meissä olevaa luomaansa ja lunastamaansa ihmisyyttä ja minuutta. Kuule hänen äänensä ja kutsunsa sinulle esimerkiksi Laulujen laulun 2: 10-14 sanoissa: ”Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

"Nyt me katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta kerran näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietomme on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala meidät täydellisesti tuntee." (1. Kor. 13: 12)


"Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne." Ef. 3:16


Rukoilemme:

"Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet, ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista." (Ef. 1:17–20) Aamen.